Tuulestatemmattua

Helmet-haaste 2026 valmis!

Helmet-kirjahaaste suoritettu!

Eikä ole aprillia tämä. Aprillipäivästä ja sen historiassta kirjoittelin joskus vuosia sitten pienen artikkelin. Ja ei, linkki ei ole aprillia, vaan oikeasti sen takana on asiaa ja historiaa aprillipäivän vietosta.

Ja sitten haaste!

50 kirjaa ( + 3 joita ei voinut käyttää mihinkän kohtaan) on tullut tänä vuonna kuunneltua tai luettua.

Maaliskuuhun jäi vaikeimmin täytettävät kohdat, maaliskuussa olin lopulta aika paljon ladulla tai muuten itsekseni, joten aikaa kirjojen kuunteluun oli paljon. Haasteen kasaamiseksi menee aikaa myös etsiessä kirjoja. Koska muutamaan kohtaan oli vain ”pakko” laittaa jotain aloitin sellaisiakin teoksia ja kirjasia joiden ääreen en ilman haastetta olisi missään vaiheessa eksynyt taikka hakeutunut. Mutta: niinhän siinä kävi, että juuri sellaiset olivat ne iloisimmat yllätykset.

Tässä kaikki 50 kirjaa. Tammikuussa luetut sinisellä, helmikuun kirjat vihreällä ja maaliskuun kirjat tummanpunaisella.
Kerran aiemminkin olen saanut haasteen valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Kaikkinensa tämä oli kuudes kerta jolloin haaste oli innostamassa ja osittain määrittämässä alkuvuoden kirjavalintojani: kyllähän se avartaa ja ”vaatii” etsimään sellaisiakin kirjoja, joihin ei muuten tarttuisi. Se on hyvä asia; putkinäkö ei ole missään asiassa oikein hyvä asia. Näkökulmia, tietoa, asenteita, kieltä, ennakkoluulottumuutta ja monenlaista iloa ja ajankulua kirjoista on. Minulle on ollut aina.

Maaliskuu oli hiihtokuu, maaliskuu oli ”latukirjakuu”, ja maaliskuu on ollut myös hyvin erilaisten kirjojen kuukausi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~¨

1. Brittiklassikko
William Shakespeare
Romeo ja Julia
Olihan kirja!! Paavo Cajanderin suomennos vuodelta 1886. Tämä oli sekä luettava että kuunneltava. Vaikka tämä tarina lieneekin maailman kirjallisuushistorian suurimpia rakkaustarinoita, vaikka sen juonen pääpiirteissään tunsinkin, vaikka Julian parvekkeella Veronassa olen käynytkin, niin silti tässä oli merkillistä tuoreutta ja kiinnostavuutta, rohkeuttakin! Eikä tähänkään ilman haastetta olisi tullut koskaan tartuttua!

2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto
Glendy Vanderah
Missä metsä kohtaa tähdet
Tätä on verrattu kirjaan ”Suon villi laulu”. No minä en verrannut. Silti tämä jäi vähän hailakaksi, tai miksihän tekisi mieleni sanoa, että jotenkin ikävällä tavalla ´liian amerikkalainen´. Jotenkin keinotekoinen, paikoin ennalta-arvattava… Noh, silti kuuntelin.

3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)
Agatha Chrtistie
Eikä yksikään pelastunut
(Ensimmäinen suomennos julkaistiin vuonna 1940 nimellä ´Eikä yksikään pelastunut´. Sen nimeksi tuli vuonna 1968 Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta nimi muutettiin takaisin.)

Klassikkojen klassikko. Meidän piti (= saatiin) lukea tämä lukiossa. Silloin ihmettelin Christien mielikuvitusta, sen jälkeen olen lukenut ehkä 20 kirjaansa, ja nyt ihmettelin hänen älykkyyttään enkä onneksi muistanut ratkaisua. Klassikkodekkari! Lämmin suositus.

4. Kirja on Otavan kirjaston kirjalistalla
Margaret Atwood
Vanhaa rakkautta
Kirjassa on 15 novellia. Hyvät novellit omat mielestäni jotenkin jännitteisiä, ja sitten viimeinen kappale tai jopa viimeinen lause ”selittää”, ”paljastaa”, ”avaa” kaiken. Moni näistä Atwoodin novelleista on sellaisia.

Puolet kirjan novelleista on novelleja kuolemasta; Atwood on kirjoittanut ne puolisonsa kuoltua. Ja niinpä novellit kertovat siitä kun, ”Lopulta jäljellä on enää toinen, jonka on hapuiltava tiensä hämärtyvässä illassa.” Pidin tästä kokoelmasta, suru ja ikävä oli sanoitettu hiljaisesti, mutta silti voimallisesti ja hyvin.

Kirjan luki Pirjo Heikkilä, josta yleensä pidän, mutta tähän kirjaan hänen sarkastinen, stand up -taustansa, koomikkoroolinsa tulivat ”läpi” tai siis juuri tähän kirjaan olisin halunnut jonkun toisen lukijan, – vaikka Johanna Kokon, joka on tällä hetkellä minulle mieluisin äänikirjalukija, ainakin naisista.

5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat
Antti Heikkinen, Laura Malmivaara
Pelkkää hyvää
Antti Heikkinen on! Olen lukenut/kuunnellut hänen laajasta tuotannostaan enemmän kuin puolet. Ja aina olen tykännyt. Paljon.
Tämä on sellainen kirja, joka ehdottomasti kannattaa kuunnella.

Malmivaara ja Heikkinen ja muut tekevät hienon kuunnelman. Hauska, elämänmakuinen, todentuntuinen. Kolme tuntia tunteita ja turhautumista, suomalaista maalaismaisemaa…

6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset
Vera Vala
Loppupeli
Vera Valan koko (tähänastisen) Salla Kotka -sarjan (cosy crime ja dekkari ja jännitys) olen kuunnellut ja tykännyt. Myös tämä neljäs oli sopivan jännittävä, älykäs, pohtimaan pistävä. Minulta lisäpisteitä tietysti siitä, että tapahtumat sijoittuvat Italiaan. Milanon-Cortinan olympialaiset sekä todellisuudessa että kirjassa ajankohtaisia.

7. Romanttinen viihdekirja
Beth O’Leary
Vaihtokauppa
Tämä oli selllainen ”välipalakirja”. Ei huono, mutta eipä hetkauttanut.

8.Kirjassa ei rakastuta
Paavi Franciscus
Toivo – Muistelmat
Ennakkoasenteeni oli, että tämä on kuuntelemisen väärti. Kyllä oli. Paavi Franciscuksesta minulla(kin) oli ollut kuva, että hän oli oikeasti erityinen, hyvällä tavalla ainutlaatuinen, hyvä, humaani, viisas ihminen, – kirjan jälkeen liitän häneen paljon muitakin arvostavia epiteettjä. Kirjan nimi on Toivo! Hyvä niin.

Kun maailmassa ei ole enää paavi Franciscusta, on onneksi tämä kirja. Ja olisipa siitä opiksi monelle muulle maailman ”katolla” seisovalle tänä päivänäkin.

9. Kirjassa on jääkiekkoilija
Pekka Haavisto
Biisonipolku
Haasteessa oli luettava kirja, jossa on jääkiekkoilija! Yksi vaikeimmista kohdista! Mutta Helmet-haasteen FB-ryhmässä vinkattiin, että tässä Haaviston ”matkakirjassa” on yksi kokonainen luku jääkiekkoilija Janne Puhakasta. Kirja kannatti kuunnella muutenkin kuin vain haastekohdan täyttämiseksi. Se oli aika mielenkiintoinen, erilainen matkakirja puolalaiseen ikimetsään. Aika leppoisa, ei mikään poliittinen pamfletti, ei ympäristöpolitiikan manifesti, vaan perusteltuja ajatuksia monista asioista.

10. Kirjassa leikataan
Patrick Taylor
Irlantilaistohtori Fingal O’Reilly
Moneskohan Taylorin irlantilaistohtorikirja tämä on? Seitsemäs? – Juuri tämä ´toisteisuus´ alkaa jo väsyttää. Toisaalta ihan leppoisaa ”ruoanlaittokirjallisuutta”.

11. Kirjassa on 400–500 sivua
Veli-Pekka Lehtola
Kenen maa, kenen ääni? Saamelaisten ja suomalaisten suhteet esihistoriasta nykypäivään
Tämä kuin myös ooppera Ovlla pitäisi olla yläkoulun historian opintojen oheislukemistona. Tai meille kaikille suomalaisille tärkeänä suvaitsevaisuuden lisääjänä, maailmankuvan avaajana. VP (kollega yliopistovuosilta) osaa kirjoittaa, selkeyttää, kiteyttää, olla sopivasti (piilo)sarkastinen.

12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu
Minna Rytisalo
Sylvia
Petronella ~Sylvia! Kuinka monta kirjaa tästä Lapin kultamailla kulkeneesta naisesta onkaan kirjoitettu? Tämä on erilainen. Tämä on ehkä paras! Rytisalon kirjoista on pitänyt, paljon. Niin tästäkin.

13. Kirjassa on syntymäpäivät
Marie Aubert
Mikään ei voisi olla paremmin
Miksi minulle sattuu jatkuvasti näitä lapsettomuuden kipupisteisiin liittyviä kirjoja? Mikseipä tämä kirja voisi hyvinkin olla jonkun ruotsalaisen kesämökkiviikonlopun piilokamera-aineistosta tehty? Toki oli tarkkanäköinen, hyvin rakennettu, jne. Minulla oli kuitenkin jotenkin kurja olo tätä kuunnellessa. En suosittele.

14. Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite
Kasuo Ishiguro
Klara ja aurinko
Dystopia, since fiction, japanilainen ja Nobel-kirjailijan kirja. Osa näistä tekijöistä on sellaisia, joiden perustella välttelisin moiseen opukseen tarttumista. Nyt oli vaan valittava tämä, koska haasteessa oli vaade robotista. Tässä Klara on robotti tai siis hän ”keino-ystävä”. Olkoonkin, että inhimillisyys, ihminen, välittäminen, rakkaus pärjäsivät tässä kirjassa aika hyvin, niin silti en viehättynyt, en jäänyt koukkuun. Ihan suorittamiseksi meni tämä haastekohta.

15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu
Marja-Leena Vartio
Linnut olivat hänen
Olipa rankka. Hyvä, kyllä. Siitä on sanottu, että se oli aikanaan (ilmestyi 1967) suomalaista proosakirjallisuutta uudistava teos, merkkiteos. En epäile. Se vangitsi.

16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
Anniina Holmberg
Annabel Lee
Kirja aloittaa ”Häpeämättömät”-romaanisarja neljästä naisesta ja heidän ystävyydestään viidenkymmenen vuoden ajalta 1970-2020-lukujen Suomessa. Mikä nostalgiatrippi omiin teinivuosiin ja nuoruuteen 70-luvun Suomessa!

Holmberg osaa mielestäni sanoittaa ja kirjoittaa tavattoman hyvin, luoda ajanhengen, kertoa romaanihenkilöidensä ajatus- ja arvomaailman, katsoa ja kirjoittaa maailmaa auki aikalaisten näkökulmasta. Siten ”arjen historiaa” kirjassa yllin kyllin. Mitä kaikkea kaupallisten tuotteiden nimet herättivätkään henkiin: Slade, huulikiillot, Ef:n kielikurssit, Yves Rocherin kosmetiikka, rippileirit, mansikka-Oboy, Falmersit ja Wranglerit, Simon & Garfunkel, teinikalenterit ja Mini- ja Maxi-vihot, olkatoppausbleiserit, Manhattan Transfer, Helsinki ja sen ravintolat, Bacardi-Cola, opiskelupaikan valinta, aikuistuminen… Näihin kaikkiin ja paljon muuhun upposin.

17. Kirjan nimessä on jokin kansallisuus
Patrik Taylor
Irlantilainen maalaislääkäri -sarjan 9. osa. Maalaislääkärin sota ja rauha
Yhdeksän maalaislääkäri-kirjaa alkaa olla jo vähäksi aikaa tarpeeksi. Olkoonkin, että ovat mukavia, leppoisia, jopa vähän historiallisiakin romaaneja, mutta… En vain löytänyt tähän kohtaan muuta kirjaa, jonka nimessä ”jokin kansallisuus” ja jota en olisi aiemmin jo lukenut. Ei tämäkään huono ollut: enemmän sodankäyntiä, vähemmän lääketieteellisiä operaatioita kuin tohtori O’Reillyllä yleensä. Kyläyhteisön eloa ja parisuhdedraamaa ja onnea.

18. Kirja, joka kuuluu useampaan eri genreen
Marja-Liisa Lempinen
Kaivosten kaupunki
Tämäkin on kirjasarjaan kuuluvat kirja; toinen osa siitä. Kertoo naisista, jotka lähtivät Suomesta Kanadaan sotien välisellä kaudella. Lempisen sarjassa tämä on toinen osa. Ei ihan perinteinen ”siirtolaistarina”. Tässä on myös naisten asemasta paljon asiaa, historiallinen romaani jossa on myös yhteiskunnallista pohdintaa.

19. Kirjan nimessä on jokin talon osa
Ulla Rask
Seitsemän tornin varjossa
Toinen osa Raskin Kylmä meri -sarjassa. 1600-luvun alku Lyypekissä, jonne saapuu rutto. Koronapandemian jälkeisesssä maailmassa tällaiseen kirjaan suhtautuu varmasti eri tavoin kuin olisi tehnyt vaikkapa vuosikymmen sitten. Tämäkin on sellainen historiallinen romaani jollaisista pidän. Romaani, draamaa on, mutta kirjassa on taustatyöt on tehty huolella.

20. Haluaisit olla joku kirjan hahmoista
Sohvi Kangasluoma
Sitten purjehtimme pohjoiseen
Tämä oli kaikkein vaikein kohta! Siksikin, etten haluaisi olla kukaan minkään kirjan hahmoista.

Mutta kun mielenkiinnon vuoksi aloin tätä kuitenkin kuunnella, jäin kirjan maailmaan, melkein lumoutuneena. Huomasin ajattelevani, että ehkä olisin ehkä mielelläni kokenut sellaista mitä Sohvi Kangasluomakin. Ehkä siis tämä soveltuu tähän kohtaan.

Kirjan esittelystä:”Kiehtova tietokirja kuvaa pariskunnan ainutlaatuista elämäntapaa, purjehdusta Alaskan kautta Luoteisväylälle ja talvehtimista jäissä Grönlannissa. Matkalla kohdataan maan ja meren asukkaita sekä todistetaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoisessa.”

Veneessä Sohvi ja Juho työskentelevät, Sohvi saa väitöskirjansa valmiiksi, jatkaa tutkimustyötään, miehensä kuvaa ja tekee youtube-kanavalleen videoita. Kirja on hyvin kirjoitettu, luonnon kuvaus on vaikuttavaa, asiantuntevaa. Lämmin suositus tälle kirjalle.

21. Kirjassa käydään museossa
Katja Kärki
Evan neljä elämää
Minulle aiemmin tuntemattoman kuvanveistäjän autofiktiivinen elämäkerta oli mielenkiintoinen. Kirjassa on paljon suomalaisen maalaisyhteisön elämänmenoa ja asenteita. Ja itseään ja työtään toteuttavan naisen, lapsettomuuden kanssa kamppailevan naisen elämää, tuntoja ja kipupisteitä.

22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen
Maija Paavilainen
Hankikantoa
Tämä on jokatalvinen opukseni. Luen tämän pikku kirjasen kerta toisensa jälkeen. Joka kerta jotain uutta. Paavilaisella on lyhyesti sanottavana paljon.

23. Cozy crime -dekkari
Richard Oman
Mahdoton mammona. Torstain murhakerho
Tämä oli viides Torstain murhakerhon kirja, – ehkä paras. Tai ainakin jaetulla toisella sijalla.

24. Kirjassa on sirkus tai huvipuisto
Jukka Itkonen
Sirkusjuna saapuu
Yksi lasten/nuorten kirja mukana (koska en löytänyt muuta!!). Sellainen huomio, että minun lapsuudessani kirjat ja kertomukset sirkuselämästä olivat hyvin erilaisia kuin tämä. 😀 Hyviä molemmat.

25. Matkakertomus
Fiona Valpy
Allamme hohtava taivas
Fiona Valpy on minulle uusi tuttavuus. Kirja on kasvutarina, jossa ”Nuori kasvitieteilijä Violet karistaa Skotlannin pölyt helmoistaan ja lähtee tutkimusmatkalle Nepaliin.” Ymmärtääkseni taustatyö on tehty hyvin, ja matkakertomus on kiinnostava.

26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
Miina Supinen
Kultainen peura
Tämä on hienoimmista tänä vuonna lukemistani romaaneista. Se sijoittuu Karjalaan, siinä on paljon kansanperinnettä, mytologiaakin, historiaa, yhteiskunnallista ja sosiaalista jännitettä. Ja se on hyvin todentuinen tarina (osin todellisiin tapahtumiin perustuva) kahden naisen yhteiselosta 1900-luvun alkupuolen Suomessa.

27. Kirjassa on puutarha
Fiona Valpy
Sypressisokkelo
Luin heti perään toisenkin Valpyn kirjan, – huolimatta siitä, että sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Minä en – muka – enää lue, en ainakaan hakeudu lukemaan, toisen maailmansodan aikaan sijoitettuja romaaneja, mutta … Tämä oli hyvä. Ehkä siksikin, että se sijoittuu Italiaan.

28. Kirjassa tanssitaan
Trade Teige
Isoäiti tanssi sateessa
Ja sitten heti toinenkin toisen maailmansodan historiaan sijoittuva romaani.
Silloin kun tämä ilmestyi uutuuksien listalle, skippasin sen heti: saksalaissotilaiden morsiamet ja heidän elämänsä ja kohtalonsa on jo monen romaanin ja tutkimuksenkin myötä tullut tutuksi, joten jätän väliin, mutta sitten myöhemmin kuitenkin latasin tämän kuunteluun. Ja se onkin erilainen.

Tässä oli paljon uuttakin tietoa, ja tässä oli myös paljon siitä, millaista Saksaan sotilaansa mukaan lähteneet kohtasivat Saksassa. Tätä markkinoidaan ”lukuromaanina”, mutta tässä on vahva ”dokumentaarinenkin” osuus. Demministä en ollut ennen lukenut, tai en sen historiasta tiennyt tai en ainakaan muistanut. Nyt tiedän, enkä unohda.

29. Kirjan tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
Pirkko Määttälä
Marie
Taas historiallinen romaani yhden naisen elämän näkökulmasta. Tykkäsin tästä paljonkin. Varsinkin kun tämä Alsaceen ja Suomeen sijoittuva romaani on osittain todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin perustuva.

30. Kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
Harriet Constable
Viulisti
Hieno kirja!!!! Italia! Historia.

31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi
32. Kirjan kannessa tai nimessä on linna
Sini Kangas
Ristiretkien historia 1096–1192
Ehkä odotukseni olivat liian korkealla? – Kronikaksi tämä minun mielestäni jäi…

33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
Jesse Q Sutanto
Vera Wungin vinkit vainajia vakoileville
Nämä Vera Wung -kirjat ovat lämminhenkisiä, mukavia sekoiluja, aika hervottomia juttuja. Ja Vera Wung ymmärtää, kuinka tärkeää ruoalla hemmottelu on, kuinka ruoka on tärkeä ihmissuhteissa. 😉

34. Kirjassa mennään piiloon
Melissa de Costa
Vuorten Valo
Kaksi edellistä de Costa
n kirjaa olivat kovastikin mieleeni. Olivatko odotukset liian korkealla ja syynä siihen, että tämä ei saanut minua uppoamaan kirjaan kunnolla. Tai ehkä kirjan nuorten parisuhdeongelmat ja oman suunnan etsiminen eivät ole ihan se aihepiiri, joka olisi minut koukuttanut. Ihan kelpo kirja, mutta …
En ole oikeassa iässä. 😀

35. Kirjassa on lyhyet luvut
Joel Haahtela
Talvikappeli
Tämä olisi pitänyt säästää pääsiäiseksi. Tai tämän voisi lukea uudelleen pääsiäisenä. Lukea sivu tai lause kerrallaan. Haahtelan teksti on ”täydellistä”. Lähes jokainen lause on hieno, ajateltu, aforistinen. Tässä kuten edellisissäkin kirjoissaan.

36. Kirja, josta haluaisit keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
Liisa Keltikangas-Järvinen
Itsekkyyden aika
Keltikangas-Järvinen on sanonut ja kirjoittanut vuosikymmenien aikana paljon sellaista, josta olen oppinut ja pitänyt. Sellaista tämäkin. Ja hän osaa myös kirjoittaa ymmärrettävästi ja selkeästi. Olisipa sisareni kanssani tästä juttelemassa!

37. Kirja liittyy radioon tai televisioon (Yle 100 vuotta)
Sakari Silvola
Nukkumatin kylmä sota
Tähänkin tartuin haasteen vuoksi, ja ensimmäiset 50 sivua melkein riittivätkin. Mutta sitten kirja vei mukanaan. Silvola on tehnyt tietokirjan, historiakirjan, jossa on monia kiinnostavia juttuja. Ja mielenkiintoisia tietoja elämänmenosta DDR:ssä kylmänsodan aikana ja Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Kirja on selkeä ja elävä.

38. Kirjassa keräillään jotain
Kate Thompson
Kiellettyjen kirjojen lukupiiri
Ja kolmas sotakirja: II maailmansodan saksalaismiehitys Jerseyn saarella. Kate Thompson kertoo kirjan lopussa tekemästään taustatyöstä, monista haastatteluista, niistä arkistotutkimuksista ja historiantutkimuksista, joita hän kirjaa varten teki ja hyödynsi. Jo ennen tätä ”loppulukua” olin vaikuttunut ja vakuuttunut ansiokkaasta ja taitavasta työstä, mutta silti, tai ehkä juuri siksi, myös elämänmakuisesta tavasta kirjoittaa.
Ainoa, mikä tässä kirjassa häiritsee, ja paljon häiritseekin, on tämä kansi! Ei sovi! Ei milläään.

39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
L. T. Shearer
Kissa joka pyydysti murhaajan
Tämä olikin metka, vähän erilainen ”dekkari”. 😊

40. Kirja sijoittuu syksyyn
Claes Anderson
Syksyni sumussa rakastan sinua
Joskus luen runoja. Silloin(kin) Anderson on paikallaan. Niin nytkin.

41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis
Selja Laakso
Siellä missä tuuli tuoksuu suolalta
Oikein mukava hyvänmielen romaani. Tosin rakkaustarina melkein överi.

42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä
Minna Eväsoja
Rakkauden merkit
Opin paljon japanilaisesta yhteiskunnasta ja naisen asemasta. Melkein hätkähdyttävä! Mutta samalla hyvin inhimillisesti kerrottu!

43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi
Donna Leon
Puhdistava tuli
Donna Leonin uusin kuului kesälomalukemistooni ainakin vuosikymmenen ajan, ainakin. (Huom. jopa pieni kolumnini aiheesta)

Olen lukenut ja minulla on melkein kaikki Donna Leonin (dekkari)kirjat hyllyssäni. Voin siis väittää hänen olevan, ainakin olleen, lempikirjailijani. (Onpa oululainen, edesmennyt kirjallisuuskriitikko puhutellut minua Paolaksi – komisario Brunettin humanistiopettajavaimo, joka tekee hyvää italialaista ruokaa… 🙂 )

Mutta siis tämä 33. Guido Brunetti -kirja ”Puhdistava tuli”: ei huono, mutta … voisin väittää että jo vähän liian tuttua. Silti pidin.

44. Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Elli Salo
Keräilijät
Tänä vuonna lukulistallani on paljon naisten kirjoittamia kirjoja, paljon naisten historiasta kirjoittamia kirjoja, monia kirjoja, joissa on naisia tutkijoina (tässä arkeologi Heini), kirjoja, joissa on naisten välisistä suhteista, ystävyydestä, sisaruudesta, rakkaudesta. Tämäkin on sellainen. Tapahtumapaikka on Kainuu, ja kirjan tunnelma on minusta myös jotenkin hyvin kainuulainen. Tähän se sopii. 🙂

45. Kirjassa on kiusaamista
Juha Hurme
Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset
Onneksi tämän oli kirjoittanut JH. Kyllä kaikki Tiina-kirjat lukeneena tämä kirja oli nostalgiamatka, vaikka vähän luettelomainen tuntu välillä.

46. Trilogian ensimmäinen osa
Tapio Koivukari
Sumun lokikirja

47. Trilogian toinen osa
Tapio Koivukari
Missä aallot murtuvat

48. Trilogian kolmas osa
Tapio Koivukari
Luodetuulen maa

Koko Koivukarin trilogia oli minulle löytö! Ensimmäinen osa kuin satakuntalainen ”Täällä Pohjantähden alla” . Kieli rikasta, historia elävää, naiset oman aikansa sankareita ilman hypetystä, Suomen historian peruskurssin oheislukemistona erinomainen. Upposin viime viikoksi tähän maailmaan, liki 1000 sivua merenkulkua, kalastusta, saaristolaismaisemia, Suomen historian kohtalonhetkiä, naisten, äitien, elämää menetysten ja rakkauden vuosissa. Ehkä oma sukuhistorianikin teki tästä ”läheisen”. Pidin todella paljon!

49. Kirja on julkaistu vuonna 2026
Satoshi Yagisawa
Päiväni Morisakin kirjakaupassa

Tämäkin on sellainen kirja, jonka voisin tyyliltään tai kerronnaltaan tai tunnelmaltaan arvella olevan japanilaisen kirjailijan teos. Japanilaisissa, niissä muutamassa kymmenessä, romaaneissa, jotka olen lukenut, on sellainen merkillinen vähän uninen, viipyilevä tunnelma, suuriakin tunteita ja tapahtumia on, mutta ne ovat jotenkin kontrolloituja. Ehkä tämä on vain minun merkillinen ajatukseni. Noh, tämäkin opetti taas jotain uutta japanilaisesta yhteiskunnasta, ihmissuhteista. Sellainen ihan hyvin kulkeva välipalakirja minulle oli tämä.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Jenna Kostet
Yöperhosten talo

Trilogian kolmas osa, josta pidin kuten edellisistäkin osista aika paljon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Jokavuotinen kapuaminen

Kerran talvessa on tavoitteena ja toiveena päästä nousemaan Iisakkipäälle ja Vahtamapäälle hiihtäen. Tänään pääsin. Lenkki ei ole pitkä, reilun 10 km, mutta korkeuskäyriä on. Kun lähtee suunnilleen tuosta kohtaa, jossa on Latukone-219, eli Iiskonlompolon rannalta, niin ensimmäiset kolme kilometriä on nousua. Tiukkaa nousua, loivaa nousua, nousua joka tapauksessa: ”löysät pois”! Mutta eipä minulla kiirettä.

Karttaan merkitsemäni K on korkeimmalla kohdalla, siitä saa lasketella neljän ladun risteykseen mukavasti. Joskus on jarruteltava; tänään ei! 😅 Sen verran nuoskaista oli ladulla, että oikein leppoisaa laskua oli tänään.

Pahoittelen – taas – ettei eläköityvä valokuvaaja enää kameran kanssa joka paikkaan hiihdä, kulje, lähde… 🙂 Kuvien määrä ja laatu melko vanhalla Samsung puhelimella ja peilittömällä Canonin järkkärillä on eri. Ja ehkä silläkin ettei enää niin tarvetta osoittaa osaavansa. 😊

Mutta ehkä otsikkokuva kuitenkin kertoo olennaisen: ylhäällä tuntureiden laella on jotain tavattoman hienoa. Tunturit eivät ole majesteettisia kuten esim Alpeilla tai vaikka Gardalla, miksei viime syksynä Sardiania – Korsika -maisemissakin, mutta niissä on oma rauhallinen, pehmeä, melkein kotoinen tuntu.

Niitä näitä

Palmusunnuntai tänä vuonna

Palmusunnuntaina ei tietoakaan virpojista. Mutta jo viime viikolla kaupassa näkyi viitteitä pääsiäisen tulosta ja meidän kahden hengen mökkimenuissa pääsiäinen on näkynyt jo viikon verran: rahkaa, parsaa, sitruunoita on jo kulunut yli normitason. Eilen muflonia uunissa, tänään parsaa Kellog´s (että se on hyvää, oletko jo kokeillut? (ohje)).

Olen jo pääsiäisen menuita suunnitelllut: kauppalappua keskiviikolle tehnyt. Aikeissa, toiveissa, yhteisissä suunnitelmissahan on että Juniori, Miniä, Apsu ja Eepi tulevat pääsiäisen viettoon tänne. Ja ilokseni tiedän, etten ole ainoa, joka jo kovasti tätä odottaa. Pääsiäisaarteen etsintään on kartta-aihiot jo piirrettynä, aarteiden hankinta merkitty ensi viikon kauppareissulappuun.

Pääsiäisruoasta puheenollen: tuossa ylärivillä on linkki pääsiäisruokavihkosiini. Kannattanee vilkaista, jos mietit, mitä pyhinä kokkailisit ja tarjoaisit. Tulevina päivinä ehkä lisääkin vinkkejä…

Pääsiäisen merkkejä sekin, että aamupäivällä – hetkittäisestä vesisateesta huolimatta! – ladulla oli aika paljon hiihtäjiä. Onhan tuleva viikko yksi Saariselän sesonkiviikoista. Joulun tienoon ja ruskan lisäksi juuri pääsiäisviikko tuo tänne väkeä.

Tobias ja Tua. Palmusunnuntaina, auringon paistaessa oli aika siirtää nämä ulos nauttimaan keväästä. Tänä sunnuntaina aamupäivällä, ollessani hiihtämässä, satoi vettä ja iltapäivällä sää ja tunnelma ulkona kuten joskus jo vuosikymmeniä sitten näillä tienoilla pääsiäisenä oli.

Lunta on edelleen – paljon. Ja valoa. Sitä on hirmuisesti. Ei haittaa sekään. Kolmas peräkkäinen mökkiviikko on alulla, surua ja huolta on, mutta silti aika hyvillä mielin kohti tulevia päiviä.

Tuo ´aika´ on seurausta tietoisuudesta, joka liittyy Hormuzinsalmeen (kuukausi sitten en ollut kuullutkaan tällaisesta!!), Koiviston öljysataman (ihan siinä lähellä oli sairaala, jossa äitini oli alakoululaisena sairastamassa kurkkumätää) palo, Ukrainan lapsiin, drooneihin, Israeliin ja Lähi-Itään loputtomine sotineen, ”demokraattisen maailman mallivaltion” narsistiseen johtajaan kaikkine pelottavine puheineen, tekoineen, mielettömine mielenliikkeineen … Tuo kaikki! Ja paljon muuta.

Ei edes tietoisesti pintapuolinen, pikainen, mediakriittinin !? tapa lukea/katsella uutisvirtaa, ei edes Lapin luonto ja mökkihöperöityminen ole tuoneet, suoneet levollista oloa ja välinpitämättömyyttä kaikkeen tähän sotaisaan ja pelottavaan uutisvirtaan. ”Kaikki” ei olekaan enää kaukana!

Silti: yritetään laskeutua pääsiäiseen, kokea ilolla kevään tulo; tässä ja juuri nyt, ainakin vielä, elämä aika hyvin.

Niitä näitä

Välillä tuulee kovempaa

”Joskus tuulee vähän kovempaa”,
noin sanottiin jossain vast´ikään kuuntelemassani kirjassa kun siinä oli puhetta surusta.

Tänäänkin on ”tuullut vähän kovempaa”.

Tuuli on minulle paljon muutakin kuin sääilmiö. Tuuli on suru, – toki muistoissa myös ilo. Olenhan tuulen sisar, tuulen tytär, – tuuli itsekin.

Suru muuttuu välillä, ehkä lopulta, ´vain´ ikäväksi. Ikävähän on oikeastaan kauniskin asia, se on muisto ja melkein lempeä kaipuu niistä asioista, vuosista, tekemisistä, ihmisistä, valoista ja varjoista, yhdessä eletyistä hetkistä, sanoista, joita on eletty yhdessä.

Ikävä kohdistuu – kai – yleensä hyviin asioihin, menneisiin aurinkoisiin hetkiin ja vuosiin. Minusta ikävä on paljon lempeämpää kuin suru.

Surua ja sen vaiheita on tutkittu ja mallinnettu: olen lukenut niistä. Suru voi olla traumaattista, komplisoitunutta, patologista. Surun vaiheiksi on nimetty shokki, reaktio, käsittely ja uudelleen suuntautuminen. Tunnistan näitä vaiheita eläneeni, kokeneeni, – vai olenko sittenkään? Noita kaikkia sekaisin? Niin luulen.

En välitä, miten tai missä järjestyksessä. Ihan sama. Oma suruni.. Välillä surua surun päälle, nytkin.

Minulla surut ovat menneet tunteisiin, uniin, päiviin. Muistot, ikävä, kipukin tulevat tietyssä paikoissa, sanoissa, musiikissa (”Pysyn tässä”), kirjoissa, perheessä, aikeissa, jouluissa, Roberts’s Coffeessa, lemmikeissä (kukkia tarkoitan), sairaaloissa, Lapissa ja Roomassa, ruoassa, tutuissa, yhteisissä ystävissä, käsitöissä, viesteissä…

Suru on myös fyysistä:

Sydän ei ole särkynyt, mutta sitä särkee.

Suru koskee, haavoittaa, sattuu.

Suru tuo mieleen ajatuksia vailla järjestystä, kysymyksiä vailla vastauksia.

Suru väsyttää, mutta se ei anna nukkua.

Nyt hyvää on se, että tuska on jo muuttunut suruksi. Elettäväksi, – kipu on jo hiipunut. Sen kanssa voi jo elää. Menee joskus jo päiviä muistamatta, ja sitten taas …

Tasan vuosi sitten oli ensimmäinen aamu, kun en enää saanutkaan sisareltani aamuviestiä, en joka-aamuista hyvän huomenen toivotusta, en kuulumisia, en mitään.

Minulla ei enää ollut häntä.

Eikä suru lopu.

Mökkielämää

Mökiltä ladulle, kylille ja Ivaloon

Hulvattoman hieno hiihtopäivä – eilen. Räntäsateinen kauppareissupäivä – tänään.

[Klikkaa video auki!]

Hangasojalla alkaa joka mökissä olla asukkaita, AirBnB- asujia tai ”alkuperäisväestöä”.

Kylilläkin melkoista vilinää. Kävimme siellä, Saariselän keskustassa, toissailtana syömässä. Vanhan Riekonkiepin paikalle on noussut Wilderness Kieppi, ja sen ravintolassa me kävimme. Wilderness-ketjulla on jo monta ravintolaa Inarin kunnan alueella: Inarissa olimme sen hotellissa koronasyksynä, viime syksynä wilderness Juutuassa (Aanaarin vieressä), Nellimissä kävimme (silloin suljetun) hotelli-ravintolan pihassa kääntymässä, täällä Saariselällä, tuossa muutaman kilometrin päässä Laanilassa, entisen Laanihovin lähellä on Wilderness Saariselkä, johon ehkä ensi viikolla syömään. Ja pari viikkoa sitten Facessa oli ilmoitus, että myös perinteitä ja muistoja täynnä oleva Kaunispään Huippu on sekin nyt osa Wildernessiä.

Ja nyt sitten tämä Kieppi. Wildernessiltä emme siis ole välttyneet. Noh, ei haittaa: hyviä kokemuksia on ollut.

Kiepissä vastoin tapojani valitsin (me molemmat valitsimme) varsin lappilaiselta (melkein kuin meidän mökkikeittiön juhlapyhien menu :D) listalta pannupizzat: Savuporo & Sienet: tomaattikastiketta, mozzarellaa ja cheddaria, savuporoa, paistettuja sieniä, puolukoita, rosmariinia ja paahdettuja pinjansiemeniä.

Hyvää oli. Olkoonkin, että sienet olivat herkkusieniä, mutta so what. Rapea ja monella tavalla maistuva oli tuo pizza.

Tänään (, jolloin kuopus täyttää 35 v.! Näin nuorilla vanhemmilla, noin vanha poika?)

Tänään, koska jääkaappi alkoi viikko sitten tehdyn kauppareissun jälkeen olla aika tyhjä ja koska vesi-lumitihkuisessa säässä ei ollut mitään intoa lähteä seitsemättä päivää peräjälkeen hiihtämään, ajelimme Ivaloon: ”kulttuuri- ja shoppailureissulle”.

Kulttuuria: Ivalon kirjastossa on valokuvanäyttely: ”Lapin rajoilla”. Laaja ja kertova, oikein informatiivinen näyttely. Paljon vallan komeita kuvia joukossa, mutta ennen kaikkea dokumentaarisia.

Shoppailua: tänään ei apteekki-, ei Alko-, ei rautakauppa-, ei Extrapiste-asiaa, vain Supermarket ja sitä ennen Helluntaiseurakunnan kirppari!!

Siinä se on K-markettia vastapäätä, ollut ainakin 10, ellei 20 vuotta. En ole oikein kirppareilla kulkija, mutta tuolla halusin käydä. Ja johan shoppailinkin: Anna-Maija Tantun ”Lohi”-keittokirja ja vanha ”vaarinkaljapullo” Se on otsikkokuvassa. Seitsemän euroa upposi näihin.

Lappi Liikkuminen Niitä näitä

Omaan tahtiin

Kyllä minä niin toivoisin, että viitsisin – vihdoinkin – joku päivä ottaa oikean kameran mukaan. Se kyllä venyttäisi ja viivyttäisi hiihtolenkkiin käytettyä aikaa, mutta mitäpä siitä. Eihän nämä minun lenkkini mitään ”kellotettuja” ole muutenkaan. Kahvitauko Kiilopään juurella Suomen Ladun majalla, ja autolla ladun alkuun ja takaisin (Kakslauttasen parkkipaikalle) vei hyvinkin reilut kaksi tuntia, kai. 🙂 Mutta mitäpä väliä vaikka menikin.

Aurinko paistoi, välillä luisti todella hyvin: juuri ne osuudet, joissa latukone oli yön räntäsateen jälkeen käynyt ja joissa oli myötätuuli ja alamäki. Ja sitten ne osuudet, joissa oli nihkeää öistä nuoskaa ladulla, kova, puuskainen, vastainen lounaistuuli ja kapuamista Niilanpään kuvetta tai Ahopään reunan latua, olivat ihan kuntoliikuntaa, eikä juuri niinä hetkinä kovinkaan paljon hiihtämisen iloa. Silti, ja sen vuoksi: hyvä oli hiihtäjän hiihdellä.

Gallerian kuvat suurenevat klikkaamalla…

* (Rengaslenkki Kakslauttanen – Sivakkaojan laavu – Kiilopää –
Kiilo-oja – Poroaidan portti – Kakslauttanen = 15 km)

Liikkuminen Mökkielämää

Viikonlopun lopulla

Eilen illalla oli postaus jo mielessäni, – jotain tyyliin ”ladulla nähtyä ja koettua”. Jäi sitten tekemättä: söimme kaksistaan hyvin, nautimme lasillliset, parit erinomaista punaviiniä (Gaetano), katseltiin telkkaria nuokkuen sohvalla kasvot hehkuen auringon, liikkumisen, ulkona olon ja saunomisen jälkeen, – väsyttikin vähän. Bloggailu (ja ”kesäneule-projektini”) sai jäädä.

Samoin revontulet, niitä olisi ollut. (Nyt vähän aattelen, että oli kannattanut olla kuvailemassa, että tällä kertaa niillä oli joku viestikin.)

Siis eilen hyvä hiihtopäivä auringossa, osin siitä syystä, että Pehtoori oli huoltanut suksiani. Kesken kaudenhan sellaista ei minun suksilleni yleensä tapahdu. 🙂 Mutta eilen! Ja Luttojokivarren suht tasaisella ladulla Vellinsärpimälle ja takaisin, ilman juuri muita hiihtelijöitä, oli ihan juhlaa, sellaista seesteistä, etten sanoisi, että myös terapeuttista, voimaannuttavaa, sellaista kuin hyvä liikkuminen parhaimmillaan on..

Tänään paljon oli toisin: ylämäet lipsui, alamäet jäisiä, vaarallisia, jarruttelua vaativia, kaikkinensa hidasta, hengästyttävääkin. Laanila, Pieranvaara, Välimaa, Saariselkä, Laanila ja jokaisessa risteyksessä, latukarttojen edessä ja vieressä, mäkien laella ja alla vähintään puoli tusinaa, parhaillaan-pahimmoillaan parikymmentä sunnuntaihiihtelijää. Eikä kirjaakaan kuuntelussa, paljon ajatuksia ja muistoja mielessä.

Kumpanakaan päivänä ei juuri luistelijoita, ei lapsia, ei ulkomaalaisia. Tänään ei juuri aurinkoa, ei ladulla, mutta mökkipihassa sitten kuitenkin.

Ihan terassikeli (mittarissa näkyy + 7 C). Roope-nalle viihtyy jo pihalla, me emme sentään syöneet ulkona. Otsikkokuvasta näkyy että lunta on vielä! Aika lailla.

Ja rantasauna on tietysti jo käytössä. Se tekee hyvää aina.

Mökkielämää Ruoka ja viini

Paljon hyvää

Ruokapöydissä on hyvä

Vieraissa pöydissä, vieraita pöydässä: pari viikkoa sitten olimme Oulussa entisten oululaisten, nykyisten helsinkiläisten ystävien kanssa syömässä Oulun Il Puro -ravintolassa. Viikko sitten oululaiset ystävät meillä Oulussa pullapöydässä ja eilen meidän oululaiset (kalaasi)ystävät olivat Lapin mökkimme pirtinpöydän ääressä. Oli jo aikakin, – aikaa edellisestä kerrasta, neljästään tapaamisesta oli jo nelisen vuotta. Ei siis sittenkään vieraita, vaan ystäviä, kalaasiystäviä jo vuosikymmenten takaa.

Nyt maaliskuussa on siis ollut moniakin tapaamisia, ruokapöydissä ystävien kanssa, – viime vuonna asiat olivat toisin. Nyt jo paremmin.

Onnellisena ladulla

Suomi on valittu 9. kerran maailman onnellisemmaksi maaksi. Perusteet siihen ovat monet, mutta keskeistä kuulemma on yhteiskunnallinen vakaus ja vahva hyvinvointiyhteiskunta. Lisäksi tässä yhteydessä mainitaan usein myös resilienssi; siis että kantti kestää ja että on stressin sietokykyä, vaikka ajat ovat/olisivat vaikeat.

En tiedä, mitkä kaikki ovat niitä markkereita, tunnistettavia ja mitattavia juttuja sekä muuttuvia tekijöitä, joilla tutkijat asioita ”onnellisuustutkimuksessa” pisteyttävät, mutta luulen, etten ole ainoa, jolle tässä kuvassa on paljon niitä tekijöitä, joiden olemassaolo vaikuttaa resilienssin ja sitä kautta myös onnellisuuteen. [Pikkuisen ehkä mutkat suoriksi tässä päättelyketjussani, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.]

On aurinkoa, on lunta, on latuja. Mutta on myös mahdollisuus ja lupa hiihtää, on puhdas luonto, sillä ilmastonmuutos ei ainakaan vielä ole vienyt talvea Lapin maaliskuulta, on hiljaisuus ja rauha (niiden kaikissa mahdollisissa merkityksissä). On mahdollisuus lähettää kuvaviesti maisemasta perhechattiin Ouluun ja Järvenpäähän, ja on mahdollisuus saada takaisin kuvia jälkikasvusta. On mahdollisuus hiihtäessä kuunnella haluamaansa kirjaa, aika mediakriittisiä uutisia (ei kylläkään ole ollut halua edes niihin) ja/tai mitä tahansa musiikkia. On mahdollisuus olla tekemättä mitään ja tehdä mitä haluttaa. On mielessä hyviä muistoja viime päiviltä, viikoilta, – vuosiltakin. On toivoa, iloa ja eloa tulevissakin päivissä.

Resilienssiä on. Juuri nyt ja taas tänään: elämä on hyvää.

Niitä näitä

Kesäneule?

Tämä on Inarin kunnan 150-vuotisjuhlavuosi, mikä näkyy mm. Ivalon katukuvassa (kylttejä ja valomainoksia, talvella ”lumiteos”). Juhlavuoden kunniaksi kunta julisti kilpailun oman villapaita- ja lapasmallin löytämiseksi. Voittajat julkistettiin hiihtolomaviikoilla, ja ohjeet ovat nyt jaossa ja ilmaisia. Jo aiemmin mainostamastani Extrapisteestä saa ohjeen, langat ja välineet 10 % alennuksella. Olisinpa päättänyt tehdä Inari-neuleen!

Mutta minähän jo hyvissä ajoin ennen tänne möksälle tuloa etsin ja löysin mukavan näköisen kesäneuleen, ja niinpä hankin ohjeen ja tilasin langat (niitä EI saa Extrapisteestä). Ajatuksena, että onpahan ”vähän haastetta” ja nyt jotain muuta kuin ainaisia sukkia tai (islantilaisia) kaarrokeneuleita (nyt taitaa olla jo 25 niitä neulottuna).

VIRHE! Ensinnäkin kesäneule (Barley Twist) neulotaan ylhäältä alas (aattelin, että ”kiva opetella semmonenkin tapa”), siinä on ”eurooppalainen kaarroke” (aattelin, että ”hyvä ettei taas islantilainen/norjalainen”) ja siinä on palmikoita (aattelin, että ”no niitähän on tullut tehtyjä ennenkin, toki onnistuu”). Mikään ei ole tähän mennessä ole ollut kivaa, ei hyvää, eikä helppoa! Ja olen kuitenkin tehnyt sitä jo kaarrokkeen alkuun asti (siis liittänyt ja lisännyt taka- ja etukappaleen sekä hihojen alut).

Neule tehdään kahdella langalla; ohuella silkkilangalla (otsikkokuva) ja bouclee-langalla, jossa on silmuja.

Pinta on kyllä hulppean pehmeä ja lempeä.

Tätä neuletta ei todellakaan tehdä telkkaria katsellessa. En minä ainakaan. Juuri ja juuri voi kuunnella äänikirjaa yhtä aikaa, kun lukee 7-sivuista (!!) ohjetta ja yrittää tehdä lisäykset ja aloittaa vaikeaa palmikkokuviota. Oi, miksi, miksi minä tähän ryhdyin!

Tänään – koska oli hyvin tuulinen, aika ajoin tihkusateinen päivä ja koska oli tarve, kävimme Ivalossa kauppareissulla, mutta edellä olevasta huolimatta en vielä ostanut lankoja Inari-neuletta varten. En ainakaan vielä! Kyllä kai tämä tästä. Ehkä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Hiihtämisen ilo

Mökkiaamussa herääminen puoliseitsemältä, samoihin aikoihin kuin useimmiten kotonakin.

Tällä kertaa meillä on aikeissa ja toiveissa olla ennätyspitkä pätkä täällä: ei ole mitään ´pakottavaa´, ei edes mitään odotettua, ei mieluisaa tekemistä/tapaamista, minkä vuoksi olisi oltava Oulussa ennen kuin vasta pääsiäisen jälkeen. Edessä on kolmeviikkoinen talviloma Hangasojan varrella Saariselän maisemissa liikkuen ja mökkielämänmenosta nauttien. Jos kaikki menee hyvin, saammepa vielä Juniorin perheen tänne pääsiäiseksi iloksemme ja seuraksemme.

Koskaan ennen emme ole olleet täällä näin kauan yhtäjaksoisesti. Hyvin lähelle pääsin kevättalvella 1989, jolloin vietimme talvilomaa Pehtoorin kanssa kahdestaan vajaan viikon, minkä jälkeen mies lähti Ouluun töihin ja minä jäin yksikseni pieneen, vanhaan Alatuuli-mökkiin (purettu tämän Myötätuulen alta jo yli 20 vuotta sitten).

Olin silloin päätoiminen Keminmaan paikallishistorian kirjoittaja, ja tuolloin harvinainen ”etätyöntekijä”. Odotin syksyllä syntyvää esikoista ja nautin yksinolosta. Melkein pari viikkoa heräsin aamuviiden-kuuden aikoihin, aloitin lukemisen ja kirjoittamisen, iltapäivällä kävin hiihtämässä 5 – 8 km, saunoin, söin ja iltasella saatoin vielä vähän lukea jotain tutkimuskirjallisuutta, hyvin varhain painuin unille. Ehkä esikoiselle on noista viikoista jäänyt Lapin hulluus -itu, joka on kyllä kasvanut ja voinut aika hyvin.

Eilen tänne tullessamme oli vaikea uskoa, että on vasta maaliskuu. Toki täällä on vielä talvista, mutta hanget ovat pudonneet ja ovat painavia: ei mitään kimmeltäviä, kantavia kestohankia vaan upottavia ja raskaita nietoksia. Ja roskaisia! Varsinkin täällä meidän mökkiperällä hangilla on havuja, risuja, kaatuneita pikkupuita, oksia – joku myrsky on riepotellut pihapiirin rujon näköiseksi.

Yöllä oli ollut jokunen aste pakkasta, joten aamupäivällä Pieranvaaran – Prospektorin kympin lenkillä oli melkein lentävä luisto. Kun täällä tammikuussa hiihtelin puoliksi hoitamattomilla laduilla ja kipakoina pakkaspäivinä alamäetkin oli hiihtämällä hiihdettävä, ja aikaa samaiseen kympin lenkkiin kului melkein puolitoista tuntia, ja tänään sivakoin saman reitin reilussa tunnissa, vaikka monet ylämäet olivat jo aika ´lipsuvia´. Toki on hiihtokuntokin parempi, mutta enimmäkseen ´vauhdin hurmaa´ toi leppoisa sää, näkyi vähän sinistä taivastakin ja oli hyvä luisto.

Kun talven tulo (lue: latujen puute) sekä Oulussa että täällä Lapissa oli kuukauden myöhässä, arvelin, että asettamani kauden hiihtotavoite voisi jäädä alle tavoitteen, ja nyt kun näyttää kevät on kuukauden etuajassa ja kun tännekin on luvassa jo vesisateitakin, on uskottova, että tavoite jää varmasti paljon alle siitä mitä asetin.

Pakkoko sitä sitten on asettaa mitään tavoitteita? – Eihän se pakko, muttaku. Kyllä suorittaja minussa saa liikkumisesta lisäiloa, kun tulee tehdyksi sen, mitä itselleen lupaa, ja tietysti mielellään vähän yli. Toissavuonna hiihdin yli 700 km, viime vuonna yli 600 km, joten nyt tämän kauden alussa laitoin tavoitteeksi ”vähintään 600 km, mieluummin lähemmäs 700 km”.

Ja olenhan minä yrittänyt. Oikeastaan melkein joka päivä, kun on ollut latuja, eikä ole ollut mitään menoja (mm. Järvenpää), eikä ole satanut vettä, olen käynyt hiihtämässä. Lenkit tosin ovat olleet aika lyhyitä; enimmäkseen se kymppi, mutta myös alle sen. Nyt kun Oulussa hiihdot on hiihdelty, ja minulla on täällä tälle kaudelle enää korkeintaan 2 ½ viikkoa mahdollista hiihtää, niin kilometrejä on vasta puolet (= 340 km) tavoitteesta. Mutta minä kestän tämän! Ja kuten edellisestä hoksaatte, selittelyt on jo valmiina. 😅

Mutta samapa tuo. Aion nauttia kilometreistä ja maisemista, luonnosta ja kaikesta hyvästä mitä täällä on! Kilometritavoite on jo tehnyt tehtävänsä; liikettä on ollut!
Kuten kuvasta näkyy: ”ei riemulla rajaa” kun pääsee ladulle.

(Viisivuotiaana paljon tyylikkäämpänä kuin nykyisin: valkoiset (hiihto)kengät, punaiset hiihtohousut, äidin neuloma puna-valkoinen norjalaisneule, Tikkaselta ostetut nahkahanskat ja ”Lapin lakki” – saamelaisten naisten/tyttöjen lakki.)