Rauhaisasti aamutoimet. Aamiainen. Päiväohjelman suunnittelua yhdessä.

Tänään ensimmäiset tämän viimeisen Umbrian-viikkomme vieraat lähtivät kotiin, ja päätimmme, että on parasta tehdä niin, että ajellaan koko seitsemän hengen porukka, kahdella autolla Orvietoon, josta Rooma-Helsinki iltakoneelle lähtevät VMP ja E. saattoivat lähteä lounaan jälkeen kohti Roomaa.

Kun olimme ajelleet kauniin reitin Collazzonesta Orvietoon kello oli 11. Silloin olimme Orvieton funicularin ala-asemalla ja auton mittari näytti +19 C, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Erinomaisen oivallinen sää kaupunkiin tutustumiseen. (kuvia on taas yllin kyllin, tänään meni rikki 2500 kuvan raja!!, mutta nyt en ryhdy niitä muokkaamaan, lupaan huomiseksi…. )

Pehtoorin kanssa löysimme Duomon sivukadulta Enotecan, josta kävimme tilaamassa viinit kotiin itselle ja monille talollamme viivähtäneille: mutta Ferraria ei ollut, Antonellin viinejä ei ollut… Mikä meitä tietysti harmitti. Ehkä huomenna vielä ajelemme Torgianoon tai Montefalcoon tilaamaan, ehkä emme. Mutta mitäs me tästä piccoloenotecasta löysimmekään: San Lorenzon viinit.

Ja NYT se laukkukauppa oli auki. Ei kameralle passelia cityreppua täältäkään, mutta kesälaukun löysin. The Bridge on merkki. Tältäkin Italian matkalta siis laukku. Oikeastaan mitään muutahan en ole ostanutkaan. Mistä olen tyytyväinen. Huomenna hankin joitakin mausteita ja vähän ruokatarvikkeita, mutta ei yhtään astiaa tai vaatetta ei ole tullut hankituksi!! Ei kenkiä, ei kirjoja (ai niin paitsi yksi Assisin luostarin kirjakaupasta, keittokirja sekin… ja italiaksi. Siis ihan oppimistarkoituksessa sekin ostettu.) Va bene!

Lounas (kaniraviolit olivat jotensakin vähäisen näköisiä lautasella, mutta maultaan suuria!!) vielä ennen kuin oli jäähyväisten aika. Luulemmepa että meiltä lähtivät tyytyväiset ystävät … siitä meillä hyvä mieli…

Jäämmekö Orvietoon shoppaamaan vai palaammeko Villalle? I & M jäivät Orvietoon ja ajelivat sitten vielä Todiin, mutta me lähdimme “kotiin”. Altaalle. Ylläpitorusketuksen hankintaan. Löhöilimmme altaan reunalla parisen tuntia, vähän jo haikeutta mielessä. Muut lähtevät, yksi toisensa perään, pian mekin.

Ilta vielä näiden “vetaraaniystävien” kanssa. Juuri näiden joiden kanssa melkein kaikki edelliset talonvuokrausreissut on tehty… Illallinen ei niin huono, vaikka enimmäkseen kaappientyhjennysaineksia käytettiinkin. Levollista, leppoisaa helatorstai-iltaa vietimme. Mikä pieni historioitsija ja hyväntekijä I:ssä asuukaan!

Nyt enää huominen. Enää yksi päivä. …

Siispä: olimme eilen Assisissa ja siellä oli Giro d´Italia -kilpapyöräilyn etapin maali. Kaupunki täynnä humua ja hulinaa, jota me emme olleet osanneet odottaa, emmekä kovastikaan toivoa. Mutta sehän toi oikeastaan lisäarvoa vierailulle, tosin kaupungin “luonne” oli täysin hukassa.

Paraateja ja marenkeja. Paljon kaikkea vaaleanpunaista.

Tv-kamerat valmiina kuvaamaan – meitä?

Kyllähän happening loi Assisiin tutustumiselle uutta tuntua. Päätimme kuitenkin, että häivymme kukkulakaupungista, luostarikaupungista ennen kuin pyöräilijät tulisivat maaliin (klo 17) ja ennen kuin valtava yleisömäärä lähtisi purkautumaan kaupungista ja parkkitaloista pois.

Jo parkkihalliin mennessä ja maksuja kassalla selvitellessä saimme varoituksia, että voisi olla vaikea päästä pois ennen kuutta, koskapa kaikki tiet olivat suljetut ja pyöräletkoille varatut. Päätimme kuitenkin yrittää.

Sitten oli vielä sellainen juttu, että päätimme, että pehtoori menee Roomasta vuokra-autolla (pienehkö musta, Italian kilvillä oleva Peugeaut) tulleiden ystävien kyytiin ja oppaaksi  ja että minä ajan meidän autolla VMP ja E. kyydissä perässä.

Juuri ja juuri pääsimme ulos parkkiluolasta, kun ensimmäisen kerran saimme jännittää, pääsemmekö pois vai onko odotettava pari tuntia… Okei, lupa lähteä kaupungista saatiin: “Ajakaa nopeasti ja VAIN kohti Perugiaa. Nopeasti.” – Mehän ajoimme.

Eikä mennnyt kauaakaan kun meidät pysäytettiin uudelleen: “No way. Matka seis. Tässä odotatte pari tuntia.”

Mutta sitten joku järjestysmiehistä/carabineereistä päättikin, että “okei, jos menette, niin menette NYT ja nopeasti sittenkin,  ja menkää tuon edessä olevan poliisiauton ja toimitsija-auton perässä – ja vauhdilla!” –  Ja niinhän sitä sitten mentiin.

I. edellä Italian-kilpisellä Pösöllä ja minä meidän autolla perässä. Siis ulospäin varmaan näytti siltä, että letkassa meni ensin poliisit, sitten järkkärit, sitten joku pieni musta toimitsija-auto ja lopuksi me neljä meidän autolla…

Ajelimme – kohti vanhaa kaupunkiako?!!! Ei voi olla totta!!

E. vieresssäni etupenkillä hoksaa, että olemme kilpapyöräreitillä! Enhän minä voinut muuta kuin ajaa. Kadun varsilla oli jo satoja ihmisiä, jotka odottivat pyöräilijöitä saapuviksi, ja me ajelemme siinä rännissä ”edestä pois”. Ja ajelemme aika lujaa, “poliisisaattueessa”.

VMP takapenkillä keksi avata takaikkunat ja vilkutella yleisölle, jolta saimme jo paljon aplodeja. Edessä menevät ystävät pehtoori kyydissä eivät niinkään herättäneet huomiota kuin meitsi kyytiläisineen. Blondi nainen, vieressä “turvamies” joka videoi ja takapenkillä harmaa, yleisölle vilkutteleva pariskunta, …  tämmöinen seurue ulkomaalaisella autolla hurruuttelee Assisin luostarin pihalla ja vanhan kaupungin kapeita katuja, Giro d´Italian etapin loppusuoralla. 500 metriä ennen maalia meidät ohjattiin pois reitiltä, ja pian jo kaupungin muurin ulkopuolelle. Huh!

Olen ennenkin ajellut tiukoissa paikoissa, onnikallakin tiukoissa paikoissa, mutta olihan tämä jotain ihan huikeaa. Hirveääkin ehkä, vähän jännittävääkin ja hujauksessa ohi. Yleisö taputti enkä edes älynnyt isommasti pelätä tai hermoilla. Ei mennyt kauankaan kun näimme pyöräilijöiden tulevan ja lähtevän nousemaan kohti Assisia ja viimeistä paria kilometriä, jossa me olimme juuri äsken vielä autolla ajaneet.

Ihan mieletön juttu!

(E. otti ajon videolle ja K. kuvasi matkalta, laittelen vielä kuvia joskus…. )

______________________________

Tänään? Hieman rauhallisempi päivä.

Olemme ulkoilleet. Aamupäivällä porukalla lenkki Collazzoneen. Lepoa, lukua, lounasta.

Iltapäivällä osalla porukasta kävimme vielä tunnin tepastelemassa Pantallan suunnassa ja olihan se taas sitten nälkä. Porukalla teimme hurjan hyvän illallisen. Fenkoli-pecorino -salaattia ja crostineja, pääruoksi scampeja ja penne al limone, pinaatti-mozzarellaa, jälkkäriksi sitruuna pollet, maraschinomarinoituja mansikoita ja pannacotta jätskiä. Va bene!

Ja juttuja. Kaikenmoisia unijuttuja… Kömminpäs minäkin jo unille… Kilpapyöräetapin kirjeenvaihtajanne vetäytyy unille.

Huomenna Orvieto-päivä. Buona notte!

Aamiaisen jälkeen vuorossa Umbrian toinen linturetki. Kävelimmme Assignanoon, ja montakohan lintua kuulimme, tunnistimme (lue: E. tunnisti ja kertoi meillekin). Peukaloinen, etelän satakieli, pähkinänakkeli ja ties mitä. Olisihan meillä kaksistaankin ollut mukava, mutta kyllähän meillä viidestään oli vielä mukavampaa.

Lenkin, aamu-uinnin, tyttären soiton (kuinka tulinkaan iloiseksi soitostaan, asiastaan, ilosta liki kyynelehdin) ja “kaupunkikuntoon” laittautumisen jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Assisia. Kolmatta kertaa tämän oleilun aikana. Kahdella edellisellä sateen uhka, tänään ei. Ajattelimme että nyt “tavallisena” tiistaina, aurinkoisena tiistaina, pääsemme tutustumaan hartaaseen hiljaiseen Assisiin. Eihän se ihan niin mennyt.

Ennen kuin menimme luostarikaupunkiin kävimme tutustumassa Santa Maria della Angelin kirkkoon (jossa ei tietenkään saanut kuvata), joka oli äärimmäisen vaikuttava, ihan merkillisen iso kompleksi, kirkko kirkossa, museo, ruusupuutarha, kelvollinen matkamuistomyymälä (luulen että eräs ystäni ilahtuu tuliaisesta), ei brameilua, kerrassaan tutustumisen arvoinen 1500-luvun alun basilica.

Sieltä lähdimme kohti Assisin kaupunkia, jo sinne mennessä katselimme, jotta Giro d´Italia  (vrt. Ranskan ympäriajo) on näillä seuduin joku päivä. Assisin parkkihallissa ymmärsimme, että näinhän se on: se on täällä tänään!

Koko Assisi oli vaaleanpunaisen etappivärin peittämä, ilmapalloja, viirejä, tv-kameroita, aidattuja kulkureittejä, jos jonkinlaista markkinahumua…  satoja, tuhansia ihmisiä oli tullut kaupunkiin katsomaan kun tämän Italian läpi kulkevan, kolme viikkoa kestävän kilpapyöräilyn suurkisan tämän päivän matkan maali ol Assisin Piazza del Comunella. Juuri siellä, mihin oli sovittu Helsingistä Rooman kautta meille tänne tulevien ystävien tapaaminen kello kahdeksi.  Viimeiset Villa Francon vieraat oli määrä tavata lounaalla Assisissa ja sitten tulla kimpassa talolle.

Tapasimmekin heidät. Kävimmme (taas) trattoria Pallottassa syömässä tagliatelle con Ragu alla Sagrantino. …  Ja mitä sitten tapahtuikaan… Se on jotain ihan huikeaa…. Kerron huomenna. Yritän saada jopa videon liitetyksi…

Kun otin tämän kuvan en tiennyt mitä tulisi tunnin päästä samassa paikka tapahtumaan. Kerron huomenna. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Eilen illalla vielä istuessamme illallispöydässä alkoi ukkonen.

Eikä ollut mikään pieni rytinä vaan Ukkonen isolla uulla ja rytinällä. Tuli aina uudelleen ja uudelleen päälle. Korkealta näki komeasti, kuinka salamat ristiin rastiin löivät. Talossa valot räpsyivät ja myrsky piiskasi ikkunoita.

Lämpötila laski alle kymmeneen. Syksy helteisen kesän jälkeen?

Me kuitenkin olimme valmiita nukkumaan jo varsin varhain.  Mutta kahden jälkeen myrsky yltyi niin kovaksi että heräsimme …  Oliivipuiden oksat viuhuivat ja viistivät maata, ikkunaluukut kolisivat, .. puolen tunnin jälkeen tyyntyi kunnes taas aamuyöllä alkoi uudelleen. Kivitalon jykevyys alkoi tuntua merkittävän hyvältä tekijältä.

Aamulla oli hyytävän kylmä. Oikeesti. Aamiaisen jälkeen ei lenkille, vaan lähdimme neljästään autolla tutustumaan lähikyliin.

Collazzonen kylä meille jo tuttu, mutta Torguiano (viinin ja oliiviöljyn ystävien mekka) olivat kohteina. Pikkuteitä kierrellen pari tuntia ajelimme.

Oliiviöljymuseo oli kiinni, viinimuseo auki, mutta meillä rajallisesti aikaa, sillä tiesimme saavamme vielä yhden vieraan Ternin asemalle. Siis puolelta päivin paluu Pantallaan, ja kauppaan. Taas kerran kärryllinen ruokaa ja juomaa…

Ystävämme E., jota oli jo odotettu kovasti, tuli kahden junalla Terniin. Oli huippua että saimme maailmaa kiertäneen, monella mantereella asuneen E:n tänne, vihdoin Italiaan. Hän kun ei ole koskaan Italiassa käynyt. Ferrarilla toivotimme tervetulleeksi, ruusu minua ilahdutti. Viinikerhomme edustus on nyt täällä. Buono!

Saamme olla isäntinä ja emäntinä täällä landella, keskellä lintuja. E. tietää ja tuntee linnut ja paljon kasvejakin, kuten lounaan jälkeen parin tunnin iltapäivälenkillä taas kerran havaitsimmme. Opimme paljon uutta, ja minustahan ei ole mitään mukavampaa kuin kävellä … Paitsi kävellä kauniissa maisemassa ja hyvässä seurassa.

Ei meillä täällä Villa Francossa ole kovin hiljaisia ihmisiä parin viikon aikana muutenkaan ollut, mutta nyt ei enää tarvitse ollenkaan ajatella “mistähän juteltaisiin”. Meitä on sen verran monta, jotka eivät arkaile juttuja aloittaessaan, monta vuosikymmeniä ystäviä olleita olemme, joten lussakkaa on istahtaa yhteisen pöydän ääreen tai kimpassa lähteä pikkuteitä kävelemään. Yhteisiä kiinnostuksia ja kysymyksiä on paljon. Ja naurua. Sitäkin on paljon. Se on hyväksi.  Unikin on. Buona notte!

La Cantina del Mercataccio oli meidän (äitienpäivä)lounaspaikkammme tänään. Lähdimme puolen päivän jälkeen Villalta ajelemaan kohti Todia.

Jälkiruoat olivat perfetto, eikä ravioleissa pähkinä ja tryffelikastiikkeen kanssakaan ollut mitään moittimista. Ruoan kanssa oivallinen valkoviini oli (umbrialaisesta rypäleestä tehty) Grechetto di Todi -viini. Hedelmäinen viini, johon tuli mukavasti happoja ruoan myötä. Buono!

Todin Piazza del Popololla oli antiikkimessut, mutta vältyimme ostoksilta.

Pehtoori on kauan aikaa haaveillut meidän pihalle, puutarhaan, tykkiä. Olen ehdottomasti kieltänyt moisen hankkimisen. Nyt yllytin ostamaan tämän pienen (korkeintaan metirin pituinen), mutta ei hankkinut.

Erityisen iloisia olimme kun herkkukauppa Principi oli auki.

Saimme tyttärelle toivomaansa tuliaista, ja itsellekin. Ja Villalle herkkuja. Onko tänne oikein ruokalomalle tultu? No on! Ei voi välttyä konössööriydeltä ja herkutteluilta. Pehtoori onkin jo kohta kolme viikkoa selittänyt, että ulkomaiden ruoissa ei ole kaloreita.

Kun Todiin oli tutustuttu, oli iltapäivän lopulla aika palata Collazzoneen.

Ilma viileni todella, nyt on jo kylmä (+12 C, hrrrr….)

Onneksi olimme jo aamupäivän auringossa ehtineet käydä kävelemässä tutustuttamassa VMP:n lähitienooseen, ihailemassa kumpuilevia maisemia. Ja aamu-uinnillakin muutamat olivat ehtineet käydä.

Ja me löysimme nyt kolmannella kerralla etsimämme reitin Pantallan kirkon sisällekin. Kaunis kirkko päältä, fasadi erityisen upea, mutta sisältä näytti merkillisen kolkolta, kylpylältä ?, varastolta, mutta kynttilöitä kävimme sytyttelemässä runsaamminkin …

Laittelemme pehtoorin kanssa aamiaisen,  kotiin lähtevät vielä kävelivät aamulla pihalla, imivät Umbrian kaunista maisemaa mielen muistipaikkoihin. Eksnaapuri, jota on parikymmentä vuotta Rölliksi meidän piireissä kutsuttu, piti oikein kiitospuheenkin. On vaan ollut niin hienoa kun ovat olleet täällä. He olivat monia, varmaan kymmeniä kertoja talonvahtina ja kesäkukkien kastelijoita, Elmerin ruokkijoita ja postin kerääjiä, kun me olimme reissussa. Ja hienoa oli, että olivat täällä yhtä aikaa meidän nuorten kanssa; olivathan eksnaapurit heille sellaisia vara- tai lisäisovanhempia vuosikausia.

Juniori ei erityisen riemastunut ollut, kun Kuopion rykmentin autokomppania Kajaanissa jo kutsuu, ja miniäkokelas aikoi jäädä välille elikkäs Roomaan. Saatikka systeri: samanlainen (pahempi?) Italian ystävä kuin mekin, suunnitteli jo seuraavaa reissua, tai pariakin. Ja kun nämä lähtivät, niin minustakin osa lähti. Tai jäi kolo, tai jotain…

Meidän oli aika lähteä lenkille, semminkin kun Gianna tuli siivoamaan taloa ja Enrico huoltamaan pihaa. Kävelimme melkein pari tuntia. Pois tieltä olimme kun muut siivosivat. Ei niin huono tilanne. Ja lämpö nousi. Tänään se nousi ennätyslukemiin: iltapäivällä palatessammme Ternistä auton mittarissa kävi + 33 C.

Mutta siis lenkin jälkeen ehdimme vielä käydä kaupassa ennen kuin lähdimme Terniin:  VMP tuli Roomasta klo 14.33 junalla.

Villalla laittelimme kevyttä, myöhäistä lounasta. Olen saanut keittiöön erinomaisen apuvoiman (ei edellisissäkään mitään vikaa ollut ) – insalata caprese, kliseistä Italia-ruokaa mutta täällä sekin on parempaa kuin kotona. Ihan kuten aamiaispöydässä porukalla todistimme: munakokkelikin on täällä parempaa kuin kotona. Pientä Italia-hurmoksellisuutta havaittavissa. Pientä.

Iltauinnilla, pihapiiriin tutustumista, kuulumisten vaihtamista. Kävimme naapuritalonkin pihalla …

Hieman huolestuneena katselimme säätiedotuksia, mutta se on sitten huomisen murhe. Viimeinen Villa Francon viikko on alkanut.

Gruppo Otto Matti hupenee täältä huomenna kokonaan. Viime lauantaina tulleet lähtevät huomenaamulla, mutta saamme ”paluupostissa”  VMP:n tänne. Ja ensi viikolla tulee vielä kolme muuta ystävää. Näin on hyvä. Näin oli tarkoituskin.

Kun kerran olin hyvissä ajoin hereillä ajattelin käyttää hyödykseni sitä, että Pantallan A & O -kauppa aukeaa jo kahdeksalta, joten aamutuimaan kävin ostamassa mansikat, Ferrarit, tuoremakkaroita ja focacciaa. Tänään jälkkärinä kesän ensimmäinen mansikka(mascarpone)kakku.

Me jäimme Villalle kun poika ja tyttöystävänsä, systeri ja eksnaapurit lähtivät “piipahtamaan” Perugiassa. Pari nuhanenää jaksoivat lähteä mukaan, me emme. Olihan Perugiasta löytynyt laukku sisarelle, pojalle T-paita. Pizzallakin olivat käyneet, joten me nautimme kaksistaan lounaan yläkerran terassilla. Ja olivat sitten ajelleet vähän Assisin suuntaan ja vähän vanhaan kaupunkiin ja vähän vaikka mihin, vähän sinne sun tänne, joten iltapäivällä vasta liittyivät seuraamme altaalle.

Olin ajatellut lintsata aamulenkin, mutten malttanutkaan vaan lähdin tepastelemaan Assignanoon päin. Miten tämä reitti olikin meiltä jäänyt kokeilematta. Muutaman kilometrin päästä taloltamme löytyi 1500-luvun bastioni, Mura Castellane.

Jos poikkeuksellisen lämmin toukokuu merkitsee hyvää viinisadolle, niin Umbrian vuosikerrasta 2012 tulee erinomainen.

Tänään on ollut (tulopäivää lukuun ottamatta) kaikkein helteisin päivä, mutta täällä kukkuloilla tuulee, välillä leppeästi, välillä vähän reilumminkin, joten ilmanala on varsin miellyttävä. Ja ruskettava.

Kun on tullut kovin vähän viime aikoina nukutuksi ajattelin että otan altaalla pienet unoset: ja juuri kun olin oliivipuun katveessa vaipunut aurinkoiseen uneen, pärähti hyvin lähellä ruohonleikkuri käyntiin. ”Meidän” Enricohan se siellä oli toimessaan. Enrico on talkkari, joka huolehtii näiden kolmen loma-asunnon piha- ja puutarha-alueista, oliivipuulehdosta, uima-altaan puhtaudesta ja kaikesta muusta, mikä kuuluu talkkarille. Enrico vain murahtelee muille, mutta tervehtii minua kohteliaasti. Se on mukavaa.

Ja sitten meillä on myös ”housekeeper”, taloudenhoitaja, land-lady Gianna, joka vaihtaa vesisäiliön patruunat, hommaa korjaajan telkkaria varten, toimittaa espressokeittimeen oikeanlaiset patruunat, vaihtaa kerran viikossa petivaatteet, ja käyttää matkatoimisto/agriturismoagentteja täällä. On lomasesongin alku ja viime viikolla kävi kolme eri ryhmää katsomassa tätä huushollia, … No jollei enempää trafiikkia ole niin ok. Gianna puhuu olemattoman vähän englantia, minä olemattoman vähän italiaa, mutta tulemme ymmärretyksi.

Mutta siis unoset jäi ottamatta. Otin aurinkoa. Ja allaskuvia. Tässäpä kooste.

Jäähyväisillallisella kaapintyhjennysruokia, ja sitten pienenä “väliruokana” päärynähilloa, joka oli maustettu balsamicolla. Pecorino, hillo ja umbrialaisesta rypäleestä tehty sagrantino olivat oiva yhdistelmä. Etten sanoisi makujen harmoniaa… Ja kyllä me taas porukalla paikallisia vihanneksia ja hedelmiä kehuttiin, on ne vaan niin hyviä.

Nyt on ensimmäinen ilta kun kuuluu kaskaiden laulu. Ah, onnea!

Eilen hyvin varhain aamulla kuulen kun alakerrasta kuuluu kohtuullista kolinaa: Juniori on luvannut viedä J:n ja tätinsä (siis systerini) Roomaan, ja matka kohti Terniä ja Rooman junaa alkoi aikaisin. Onnistuin nukahtamaan uudelleen. Enkä kovin paljon edes päivän aikana ollut heistä huolissaan; sekä poika että sisar ovat käyneet Roomassa usein ennenkin ja viesteilivät koko ajan, joten no problem. Ja kuinka paljon olivat yhdessä päivässä ehtineet! Colosseum, Pantheon, Vatikaani ja Pietarin kirkon aukio, Espanjalaiset portaat, Trastevere, Santa Maria Maggiore, Hard Rock Cafe, Corso, Vittorio Emmanuelle…. Minulla menisi viikko noihin… Ja minä olen sentään nähnyt nuo kaikki monta kertaa aiemminkin. …

Ja toivat tuliaisia, synttärilahjoja. Olivat ehtineet shoppaillakin vaikka ja kuinka. Kuten eläväisen raportin pojalta palattuaan saimme. …

Samaan aikaan toisaalla. … Me harrastimme kuntoilua aamupäivällä; me pehtoorin kanssa lenkillä, tytär ja eksnaapurit salilla, ja sitten puolelta päivin lähdimme autolla kohti Orvietoa. Puolensataa kilometriä, mutta kovin mutkaista. Perille päästyämme päätämme jättää auton “alas” parkkiin ja mennä Funicularilla ylös. Ihan hyvä ratkaisu.

Kaupunki oli mukavasti heräämässä turistikauteen; silti leppoisaa oloa. Tärkein kohde Duomo. Kaksi vuotta sitten se jo nähty. Ja nytkin se oli vaikuttava. Tällä kertaa meillä aikaa mennä sisällekin (katsomaan vaikuttava “Viimeinen tuomio”). Tytär ei päässyt; minihameesta on haittansa. Pikkuisemme sitten istui kirkon portailla meitä muita odotellen…

Duomon jälkeen aika Il Pranzolle. Lounaspaikkamme Vinosus  oli ylläolevan bannerikuvan oikeassa laidassa.

Paikan mainio isäntä itse meille serviiserasi. Tyttären kanssa testasimme paikallista herkkua tagliatelle mustan tryffelikastikkeen kanssa. Olihan se erinomaista.

Muut nauttivat maitoporsasta insalato miston kanssa. Eivät valittaneet.

Lounaan jälkeen kävelimme Orvieton hiljaisilla kaduilla, luulen säästäneeni erinäisiä euroja koskapa oli siesta-aika, ja laukkukauppa kiinnni. Mutta ehkäpä meillä on ensi viikollakin asiaa Orvietoon. Löysimme L:lle kaivattua balsamicoa, minulle kalenterin töihin (huoh) ja nautimme lämmöstä. Oli pakko otattaa tämä kuva samalta piazzalta jossa kaksi vuotta sitten kävimme ja josta on bannerikuva…

Kaupan kautta talolle, jossa vaatimaton iltaruoka: äyriäissalaattia, herkkusienimuhennosta, leipää, jälkkäriksi mansikoita ja sen sellaista. Kun olimme lopettelemassa, Rooman kävijät palasivat: kokemuksia, tuliaisia, synttärilahjoja ja puhetta  ja pulputusta….

Rooman kävijöille uni maistui aamusella, me muut kuntoilimme. Minä yksikseni Collazzoneen. Parin tunnin lenkillä liki sata kuvaa. Ja hyvä olo. Sieltä palattua nuorten kanssa kauppaan. Nuorilla lounashuki. Parman pikkusalaatti ja pizzapalat olivat menestys. (laittelen joku päivä tänne koosteen lounassalaattiemme ohjeista… ). Iltapäivä Unon pelaamista, aurinkoa, lepoilua, surffailua, uimista, kaikenmoista.

Illallisella Arezzon ankka olikin Umbrian kalkkuna, sanoivat hyväksi… Minä pidin kesäkurpitsalisäkkeestä enemmän. Ja jäätelöstä

Ai niin, poika oli yllätyksestä yllättynyt.

Tämän Villa Francon varasin jo vuosi sitten; eikä mikään pikainen, ex tempore -päätös ollutkaan. Haave oli ollut jo kauan, ja toteutus kohti toteutumistaan vei aikaa. Sekä Interhomen että Gaia Travelsin sivuilla surffailin yhden jos toisenkin illan ja viikonlopun ja etsin Villaa, joka täyttäisi kaikki asettamani vaatimukset: Italia (ei Toscana koska ollaan jo oltu siellä), lähellä Roomaa tai muuta lentokenttää, josta olisi lyhyt matka ja kohtuulliset yhteydet talolle, tarpeeksi tilaa (halusin että voidaan kutsua nuoret kavereineen ja ystäviä käymään), uima-allas, maaseutu, mutta lähellä pitää olla paljon kiinnostavia kohteita. Ja sitten päädyin tähän. Villa Franco.

Miksi tähän aikaan vuodesta: ajattelin, että vapun ja helatorstain pidennetyt viikonloput mahdollistaisivat “vieraiden” pääsyn tänne. Oma vuorotteluvapaa, juuri toukokuu on töissä ollessa kiireisin, hektisin kuukausi, joten nyt kun kerrankin oli mahdollisuus lähteä jonnekin, niin nyt. Ja ohi sesongin ja juuri se että luonto olisi täällä kukkiva, vihreä, ei läkähdyttävä.

Villamme on keskimmäinen kolmesta loma-asunnosta. Ja sitten näiden “yläpuolella” rinteessä (yläkuvassa vasemmalla valkoinen rakennus) on iso juhlahuoneisto/tilausravintola, jossa ei koko aikana ole ollut mitään toimintaa.

Naapurissamme on siis kaksi taloa. Tämä pieni, neljälle hengelle vuokrattava Nocio.

Ja sitten toisella puolen on Villa Gianna.

Ja tässä meidän Villa Franco.

Sisääntulossa on tämmöistä

Näillä kolmella talolla on yhteinen kuntosali kuten jo kai olen kertonutkin. Mutta nyt vapun jälkeen kun täällä ei ole ollut muita kuin me, on se ollut yksinomaan meidän käytössä.

Pehtoori, tytär ja eksnaapurit siellä aikaa viettävät…. Minä nautin ulkona kävelemisestä, uimisesta.

Mitäkö tänään on tehty, kaikenmoista, mistä kannattaisi kertoa, mutta posteilenpa niistä huomenna.

Lenkille? Kuka lähtee? Kävelimme viileässä, syksyisen tuntuisessa aamussa Piedicolleen, tervehdimme kirkon portaiden vieressä istuvia harmaita miehiä, jotka kuorossa vastasivat Buongiorno. Piipahdimme kylän muutamalla pikkukujalla ja palasimme takaisin. Syysaamu vaihtui kesäksi. Linnut lauloivat, maisemat edelleen suurenmoiset.

Muiden liukuessa uima-altaalle jäin hetkeksi hoitelemaan tiedottajan juttujani, ja sitten liityin auringonpalvojien porukkaan. Torkuttiin, luettiin, kuunneltiin lintujen laulua, mietittiin onko tämä tottakaan, uitiin, välillä kävimme ”takapihalla” pitämässä lounastaukoa (eilisistä syntyi nopsasti pari salaattia) ja sitten osa porukasta lähti käymään Todissa, osa iltapäivälenkillä, osa jäi altaalle.

Illansuussa oli aika lähteä viettämään tuplasynttäreitä: naapurikylä Gruttista, ristoranta Le Nocista oli varattu pöytä.

Poika oli taas kuskina, kartanluku on vähän retuperällä, mutta illallispaikkaan löydettiin. Ja tuntui että koko Gruttin kylä (3 + 2) oli tullut katsomaan meidän ”gruppoamme”. Meitä oli juhlapöydässä tasan kahdeksan (otto), ja kun kerroin että meillä tunnettu termi ”OttoMatti” (pankkiautomaatti) tarkoittaa italiaksi kahdeksaa hullua, niin oli aika väistämätöntä, että juttu vei siihen, että porukastamme tuli Gruppo Otto Matti! Ja minulle kovin tärkeitä ihmisiä nämä kaikki, – siinä heitä katselin, jatkoin juttua, ettei kukaan pientä liikutustani huomaa…

Ruokaa tilattiin vähän ”hazardilla”. Alkupaloja ”otto”, pääruoaksi ”bambi” (= metsäkaurista) kahdeksalle, vähän viiniä, otimme maljan Oulunkin suuntaan,  vähän aquaa, ja lopulta me kaikki vierimme ulos ristorantesta. Ja eihän se taas maksanut paljon mitään,  varsinkaan meille (sisäpiirin juttu). Nauroimme niin että nämä synttärivuodet eivät edes karttuneet: nauru pidentää ikää.

Villalle ajellessa Jupiter ja Venus ja kukkuloiden kylien valot olivat jotain niin kaunista. … Once in a lifetime ….

(laittelen huomenna kuvia tältä päivältä lisää… nyt on vain mentävä nukkumaan … buona notte!)

Eikä hieman apaattista tunnelmaa auttanut, että Klippanin oli lähdettävä. Pehtoori lähti seitsemän aikaan viemään nuoren naisen Ternin rautatieasemalle… me muut laittelimme aamiaista, mietimme mitä tehdä, odottelimme synttärisankaria aamiaiselle.

Alkuperäissuunnitelman mukaan päätimme lähteä kohti Peruginan suklaatehdasta. Vuokra-Mersu-Vito kuskinaan melkein ammattikuski lähdimme kohti pohjoista.

Ja löysimmehän me! Tehdaskierrokselle päästiin alakoululaisten kanssa tutustumaan suklaan tekoon.  Siellä ei saanut kuvata . Olisin halunnut kuvata niitä suklaaketjuja, tai sitä kuinka jonkun työtehtävänä on päivästä toiseen purkaa isoja pääsiäismunia paketista, ja laittaa ne koneeseen takaisin uusia sellofaaneja varten. Kyllä oli sekin mukava nähdä.

Rautatehtaassa ja sellutehtaassa on tullut käytyä, kymmenillä viinitiloilla, mutta nyt suklaatehdas! Ja sitä me porukalla mietimme, kuinka italialaiskoululaiset olivat koko tunnin esittelyn ja kierroksen ajan kovin hiljaa, kohteliaita ja rauhallisia. Ja kuinka opet jaksoivat ja katsoivat tarpeelliseksi säätää koko ajan!

Kierroksen jälkeen tehdasmyymälään – luonnollisesti. Kaikille meille löytyi ostettavaa….vaikkei kukaan oikein hurjaksi suklaafriikiksi tunnustautunutkaan.

Lähdimme palailemaan kohti Collazzonea. Aurinko pilvien välistä, kauniita kumpuilevia maisemia.Collepepessä pysähdyimme hautausmaalla, ja Collazzonessa kävimme kävelyllä, linnoitusmuureilla ja pienillä kujilla kävelimme, ”kylämme” kirkossa kävimme.

Sen hetken, että auto Villan pihalla pysähtyi, oli porukkamme loihtinut lounasbuffetin …ja kunhan saimme hieman suolaista ja hieman proseccoa oli aika siirtyä aurinkoiselle altaalle. Kuinka lämpö ja aurinko eilisen ja aamuisen sateen jälkeen olivatkaan mieluisia. Melkein kuului hykertelyä …

Synttäripäivästä huolimatta tänään vähän sellainen arkisempi menu: insalata tomato e bruschtetta pesto, Pasta con salmone, spinaci e mozzarella, pane ja sitten jälkkäriksi eilen Assisista ostettu ”synttärikakku” = ihanan rapea, sisältä vähän sitkeä marenki, iso marenki.

Sen lisäksi – naturalmente – mansikoita ja lime-mascarpone-kastiketta. Annoin itseni ymmärtää, että ruoka maistui. Ja sitten meidän nuoret, jotka tänäänkään eivät lähtenee Perugian iltaelämään, katselivat muumeja ja nauttivat viinistä (ristiriita? höpö, höpö), muistelivat lapsuuttaan, ja kaikin puolin lussakkaa oloa. Illan lopuksi pistettiin vielä seurueen miesten kanssa Suomen maanpuolustus ennen ja nyt kohilleen.

Nyt, huomista aurinkoa odotellessa, buona notte.

Vähitellen Villan molemmista kerroksista kömpii hyvin nukkuneita lomalaisia keittiöön, pihalle, laitellaan aamiaista… Kahvi tuoksuu ja monella on loman aloittamisen tuntu.

Mietitään mitä tehdään, osa lähtee kuntikselle (tässä Villassa  – meidän uima-altaan alla – on kuntosali joka on kolmen loma-asunnon yhteiskäytössä ja kun meidän naapureissa ei nyt ole ketään, on pieni kuntosali ja sen yhteydessä saunat (!, suomalaiset tarvitsevat saunan Umbriassakin) yksin meille.

Tänään sellainen viipyilevä aamiainen joista kovasti pidän, ja kun sitten yön kestänyt sade hiljalleen tokeni, me vanhusosasto (pehtoori, meitsi ja eksnaapurit) päätimme lähteä lenkille. Kävelimme Pantallan kirkolle ja kävimme näyttämässä “vieraille” cimitarion (hautalehdon). Reilun tunnin lenkillä vähän ripsi, mutta vain vähän.

Villassa yhteispäätöksellä päätämme lähteä ajelulle. Menemme Assisiin. Ajetaan Folignon kautta. Viitta meidän talon nurkalta sinne näyttää 20 km. Viittahan voi olla vaikka mitä; matka Folignoon oli varmasti sen 50 km. No, olipahan saitteri. Ja vuokra-autoon mahduimme kaikki yhdeksän, joten mukava “rekiretki” oli.

Tänään Assisi kovin erinäköinen kuin Vappupäivänä. Hiljainen, pilvinen, lussakka. San Fransiscuksen kirkossa juuri messu kun menimme sisälle. Hieno.

Alkoi olla il Pranzon aika. Lounaaksi herkkuja?

Ehei, mehän olemme reipasta ja terveellisiä elämäntapoja noudattava porukka, joten etsimme Trattorian. Sivukadun varrella viehättävä paikka, joka oli liki täynnä paikallisia, perheitä sunnuntailounaalla. Liityimme joukkoon. Odottelimme pasta-annoksiamme aika kauan, mutta kyllä se kannatti. Olimme  oikein tyytyväisiä, eikä edelleenkään hinta huimannut.

Kolmen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa halki Assisin kauniin kaupungin, ja löysinhän minä kauniin puvun itselleni… Väri vain ei sopinut Vyötäröltä just passeli.  (uskokoon ken tahtoo… )

Kun kaduilla alkoi näyttää tältä, totesimme että on aika lähteä Supermercatoon hakemaan ruokaa ja juomaa.

Ostimme ihan hurjan paljon kaikenmoista, ja edullista on.

Villassa neljän pinnassa. Erittäin hyvin kaikki suhtautuivat ajatukseen päiväunista. Illansuussa alkoi yhteinen ruoanlaittosessio. Eikä me tänäänkään huonosti syöty.

Nyt buona notte. …