Vielä lomasen tunnelmissa. Kapitulista ei minulla ole kuvia. Olen lopettanut kameran rahtaamisen illallisille. Siitä ei tule kuin paha mieli, ja häiriötä. Ja kapitulista saa virallisen kuva-CD:n tilattua, joten omia kuvia ei ole.

Mutta keskiviikon matka Oulusta Kristiinankaupungin kautta Raumalle on kuvattu.

Ja Eurajoella olleen majapaikkamme Vuojoen kartanon fotografiirasin jotenkin huolellisesti.

Elämämme ensimmäisen purjehdusmatkan, sillä tarjotut lounas ja päivällinen on myös tallennettuna digitaalisesti, samoin käynti Seilin saaressa. Oli hienoa päästä näkemään siellä oleva kirkko (huom. spitaalisille oma “eriö”, Engelin suunnittelema kaksikerroksinen punamultarakennus, Saaristomeren tutkimusaseman rakennukset, spitaalisten ja mielisairaalan rakennukset). Saaren parin kilometrin lenkki kierrettiin ja sen jälkeen odotti veneessä saaristolaislounas. Ah, onnea.

Airistolla purjehdittin auringossa ja hyvällä tuulella, mutta juuri kun illalla tulimme Aurajoen suulle alkoi ukkonen ja sade. Mutta kun “otettiin kiinni” laituriin, sade lakkasi ja tuomiokirkon ylle nousi sateenkaari. Ja taas veneen pöydässä oli erinomaista ruokaa. Hieno päivä. Hyvässä seurassa. Ihan ikimuistoinen. Kuvista ehkä jotain häivähdystä voi saada kuinka hienoa oli.

(tämän postauksen kuvat suurenevat klikkaamalla)

 

Kuvista puheenollen. Perjantaiaamuna kun heräsimme Naantalin Lintulan pikkukodissa (ks. tark. täältä) Naakassa oli etsittävä aamiaispaikka, sillä emme olleet hankkineet aamiaistarpeita.

Naantalin satamassa on kahviloita ja ravintoloita jos vaikka kuinka paljon, ja Café Amandis oli meille sopiva. Siellä oli valokuvanäyttelykin. Parikymmentä valokuvaa kahvilan seinillä, 80 euroa kappale, ja on kyllä ihan vaatimattomuuttani todettava, että otan ihan yhtä hyviä/huonoja. Ainakin aina yksi tuhannesta otoksestani yltää samalle tasolle. Ne olivat luonto- ja ulkokuvia, hyvin samantyyppisiä aiheita kuin minulla, …

Tämä rohkaisi ja laittelinkin sitten kuvasivulleni PALJON kuvia lomasestamme.

 http://satokangas.kuvat.fi ja siellä Lomamatkalla Lounais-Suomessa.

Siellä on pari sivullista otoksia. Niissä nyt ei taida yhtään taidekuvaa olla, mutta vinkkejä omiin lomiinne …

Siellä on myös Naantalin hautuumaalta kuvia. Mm. allaoleva!

On siinä taas sisaruksilla nimet: Sävele, Runo ja Hilla.

Jos kerran Sävele on miehen nimi, onko Runo feminiini vai maskuliini?

Ihanelma!!!

Siis uusia nimiä Erikoisten nimien kokoelmaani  

Ylhäällä, blogin bannerikuvassa on laiturilla vanha ukkeli pilkillä! Monta muutakin siellä oli.  Elokuun tyvenenä aamuna pilkkiminen laiturilta näytti näin Perämeren rannikolla asuvalle vähän hassulta, mutta taitaa olla turhan ennakkoluuloista ajatella, etteikö kesällä voisi pilkkiä… ?

Kiersin äsken talon ja puutarhan kameran kanssa. Kuvasin vain valkeat kukat. Kuinka monta tunnistat?

(klikkaamalla suurenee, niinkin isoksi että siitä saat vaikka backgroundin näytöllesi)

Meni sitten puolitoista tuntia työmatkaan tänään. Normaalisti 13 – 14 minuuttia pyörällä. Pahasti en myöhästynyt, lähdin sen verran varhain, – uni kun oli taas tiessään.

Syy myöhästymiseen näkyy kuvissa (suurenevat klikkaamalla)

Kotipihalla piti jäädä ihastelemaan rautatieomenapuuta joka eilen puhkesi kukkaan!

Sitten poljin torille aamukahville.

Haitarinsoittajan säestäessä …

ostin töihin aamukahville vietäväksi mansikoita…

(kun en muistanut että minullahan oli kokous klo 9 – 11,
joten en mihinkään yhteisaamukahville päässyt. Söin sitten mansikat eväinä. Eivät olleet oikein hyviä, edes.)

Jatkoin matkaa Ainolan kautta kohti Linnanmaata.

Ihastelin aamun valoa, kostean puiston tuoksua…

Lintujen laulua kuvissa ei kuulu, puistoissa kuului.

Vielä oli pysähdyttävä

Omenapuut ohittamattoman kauniita.

Enkä sitten lopultakaan paljon normaalia myöhemmin duunissa.

Eikä historiatieteiden käytävällä ollut vielä kukaan muukaan – -
Oman kopperooni vetäydyin, en ehkä ihan niin innostuneesti kuin marras- tai helmikuussa …

Ei ollut ihan parhaat nuo olosuhteet. No mutta ei palellut.

Mutta aamun pyörälenkki kannatti. Aina kuntosalitreenin voittaa tuollainen reilun tunnin pyörälenkki. Kesäaamut ovat ihania, Oulu kaunis kaunis… sää parasta mitä näillä leveysasteilla voi olla… Suurenmoista. Tiedättekö kuka kirjailija käyttää paljon sanaa “suurenmoista”? Minulle se on kesäsana. Se jäi kesäsanaksi opiskeluaikana, jolloin yhtenä kesänä luin monta, todella monta Hemingwayn kirjaa. Sellaisia äijäkirjoja. Nyt en ehkä niistä niin pitäisikään. Paitsi että Kenelle kellot soivat on yksi parhaista kirjoista ikinä. Se on niitä harvoja kirjoja joita olen lukenut useammin kuin kahdesti.

Kohta saakin kaivaa kesäkirjat esiin. Pitäisiköhän etsiä kirjalaatikoista Heidit. Me vuoristokiipeilijät pidämme Alpeille sijoittuvista kirjoista. Heh! Uutena dekkarituttavavuutena on Xiaolong-dekkareita odottamassa. Saimme ystävältä lainaksi. Larssonit olivat viime kesän dekkarijuttu, edellisenä lukaisin Mma Ramotswet (dekkareita? no joo), Mankell´e ita meillä on hyllyssä monia, pehtoori lukee niitä, minä en ole edes aloittanut, Donna Leonit ovat kestosuosikkeja, nyt löysin niiden perusteella tehdyn keittokirjan (kerron juhannukseen mennessä kommentit). Maigreteista olen myös tykännyt, puolen kymmentä vuotta sitten kesän juttu olivat Outi Pakkasen kirjat. Dekkarit kuuluu kesään.

Tarkka ajoitus kahden sateen välissä, kakkujen teon ja kanditöiden arvostelun välissä: kymmeneltä lähdin lenkille. Sateen jälkeen ja ennen seuraavaa. Olen iloinen, että jätin iPodin kotiin. Linnut lauloivat, korvanappimusiikkia ei todellakaan kaivannut. Tuoksu hyvä, eikä siitepölyallergia vaivannut. Alkukesän kaunis vehreys. Liikkumisen ilo.

Ja mitä kaikkea vakkarilenkkipolullani olikaan!

Kuvat – ainakin osa niistä – suurenevat klikkaamalla.

Vauvaetana.

v

Ja viimeisenä kuva, josta pidän kovasti.

“Taivas putoaa”

Värit ovat vahvat, tunnelma kaikesta huolimatta seesteinen. Etualan heinät hopeisena, kultaisena…

Ne vievät ajatukset tulevaan, valoon, pois varjoista.

Viime vuonna otin kerran kuussa kuvan Rautasillan kupeesta kohti Puutteenperää. Itselle kuvasarjan tekeminen oli mukava ja opettavainenkin juttu. Useimmiten otin kuvat lauantaiaamupäivisin, matkalla hautuumaalle: jätin auton parkkiin sillan viereiselle pikku levikkeelle, kävelin hautuumaalle ja samalla reissulla otin kuukauden kuvan.

Tämän vuoden tammikuussa vaihdoin kohdetta: vajaa puolikilometriä lähemmäs jokisuuta on patosilta, jolta näkee kohti Merikosken voimalaitosta. Voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin sotavuosina, ja se käynnistettiin vuonna 1948 (kerron joskus toiste enemmän rakentamishistoriasta…mm. sotavangeista, joita rakennustyömaalla käytettiin).

Tänä vuonna olen siis kuvaillut Merikosken voimalaitoksen yläkanavaa kohti voimalaitosta, Raattia ja Oulu osakeyhtiötä (taitaapi olla nykyisin Stora-Enso).

Tässä ensimmäisen viiden kuukauden kuvat. Talven selkä on taittunut!

Tammikuu

Helmikuu

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Eilisen city-kuvauslenkin jälkeen halusin tänään pois liikenteestä, pois rakennetusta maisemasta. Niinpä vietin aamupäivän Toppilansaaressa ja Nallikarissa. Kuinka kaunista, kuinka aurinkoista! Ja vielä  viikonloppuna, jolloin voi olla ulkona! Lahja on tämmöinen päivä!

Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

Muumipappa ja meri

Kollaasi  suurenee klikkaamalla.

Klikkaamalla alla olevaa  ensimmäistä kuvaa, aukenee koko setti. Kuvan oikean reunan nuolesta pääset eteenpäin.

Aamulla lähdin lenkille jokivarteen, vehähti parituntiseksi kuvakierrokseksi

Oulujokisuistossa, Hupisaarilla, Ainolan puistossa, Silloilla…

Liity seuraan.

Yritän tässä harjoitella gallerian tekoa tähän sivulle.

Klikkaamalla ensimmäistä pikkukuvaa pitäisi kuvasarjan aueta ja kuvien otsikoidenkin pitäisi näkyä.

Kuvan oikean reunan nuolesta pääset jatkamaan matkaa…

Tänään alkavat elokuun loppuun asti kestävät makroviikot. On kyse valokuvauksen harrastajien haasteesta, ja juuri julkaistussa ensimmäisessä haasteessa lukee näin:

Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ! Aloitetaan haastekierros rennosti ja siksi ensimmäisen viikon aiheena kuvataan jotain vapaavalintaista, sisältä kotoa löytyvää.

Minulta kotoa löytyy PALJON vanhoja kirjoja. Yksi niistä liittyy valokuvaukseen. Ja siinä opetetaan makrokuvausta. (Otsikolla “Äidin kaktus kukkii ja se kuvataan”) Minä makrokuvasin sitten sen kohdan… .

Kuvat suurenevat klikkaamalla

_________________________________________________

Ja lisää harjoituksia kirjan kuvaamisesta…

Olemme pojan kanssa tänään keskustelleet kaikenlaista. Rahankäytöstä, tienaamisesta, kotoa muuttamisesta, yksin elämisestä, työstä ja opiskelusta. Ei, emme ole riidelleet – olemme vain olleet hieman eri mieltä asioista, joistakin asioista. Ja kun ottaa huomioon, että Juniori täyttää parin viikon päästä 20, on hämmästyttävää, kuinka poika voi olla tietämätön tietyistä elämän reaaliteista. Ja sen vuoksi minun olisi varmastikin syytä katsoa peiliin… mutta, miksi pari vuotta sitten, kun tyttären kanssa oltiin samassa tilanteessa, eivät nämä asiat olleet ollenkaan tällaisia…

Muutoin kovin tavallinen sunnuntai: ulkoilua, ruokaa, kotitöitä. Ja kuvien laittelua. Ennen reissujen jälkeen meni monta päivää pyykin parissa, nykyään menee kuvien kanssa. Pojasta ja kuvista puheenollen: oli Junioir ottanut loisto-otoksen loistokohteesta Strasbourgissa. Petite Francen sivukadulla yhden talon seinässä oli ollut tämmöinen graffiti. Huippu. Kuva. Ja graffiti.

Kummasti alkoi tänään tuntua että toistan itseäni… Pitäisiköhän jo vaihtaa maisemaa…

Roomaan vai mökille? Sitähän sitä meidän pihalla pohditaan kesät talvet

Periaatteessa kotipihan Huvilassa voisi olla talvellakin

Mielummin kuitenkin kesällä

EIkä talon toisellakaan puolella talvi näytä niin lempeälle kuin kesä, ei vaikka jäniksenjäljet pehmentävät tunnelmaa.

Tänään olisi lenkillä jo voinut mennä jäällekin.

(kaikki kuvat muuten suurenevat klikkaamalla)

Olin pitkästä aikaa (koti)merenrannassa .. ilokivet (ks. täältä) näkyivät hyvin, ja jäällä oli jo muita lenkkeilijöitä, mutta minulla ei ollut kovasti enää aikaa: saimme systerin ja äidin ruokavieraaksi ja tämän viikonlopun ruokavire jatkui ja halusin laitella jälkkäriäkin (olettekos ennen kuulleetkaan creme brulee -vellistä? heh, mutta hyvää sekin oli ). Uutena vuonna lahjaksi saamani Röslen tohotin eka kertaa käytössä: tehokas oli, minulle liiankin? Ja sitten tein amuseja. Tiedättehän: terveisiä keittiöstä. Ja eiköhän pojat (pehtoori & juniori) onnistuneet niistäkin vääntämään jonkun Las Palmas -jutun (sisäpiirin huumoria). Söivät kuitenkin, ja pitivätkin. Eivät vaan voineet heti tunnustaa, jotta hyviä olivat.

Valokuvaus ja ruoanlaitto, ulkoilu ja sosiaalinen kanssakäyminen ovat olleet viikonlopun syvintä olemusta, ja vähintäänkin mukavia, mutta nyt jo huoli ensi viikon töistä… niitä olisi ollut tehtävä, mutta olenko? Höpsis!

Julkaisivat Kalevassa tuon bannerikuvan, jonka otin sunnuntaina Tolvan kylässä matkalla Kuusamosta Posiolle. Se oli nyt toinen kerta kun julkaisivat ottamani kuvan. En ole kovin monta Kalevan lukijakuviin lähettänytkään, ja kaikki lähettämäni taitavat olla pohjoisessa otettuja. Ja siitäpä sitten taas tulikin mieleeni, kuinka Lapissa valo on kuvaajalle, ainakin minulle, suuremmoisen hyvä. Siellä hämäräkuvauskin onnistuu paremmin kuin täällä kaupungin valojen katveessa. Valo ei maalikylissä ole “puhdasta”. Tuo on meitsin täysin oma merkillinen mielipide. Mutta ihan sama, minulla vain kuvaaminen onnistuu paremmin pohjoisessa. Usein kirjoittaminenkin onnistuu siellä paremmin kuin kampuksella. Ehkä siinä on sekin, että otan siellä rauhallisemmin. Siellä on aikaa sommitella ja säädellä. Ja siellä tulee kaiken kaikkiaan kuvattua niin paljon, että joskus joku otos onnistuukin.

Edelläoleva johdannoksi: ikävä mökille on iso. Eikä nyt ole edes tiedossa, milloin sinne pääsen. Pehtoori menee ehkä ennen kymppiviikkoa, joka on siis (hiihto)lomaviikko täällä ja minullakin. Ja silloinhan me lähdemme Ranskaan. Toinen ikävän kohde on siellä. Ja tyttärellä ei kyllä juuri ikävä Ouluun ole. Nyt siellä on ollut lämmintäkin +10C, ja “sunnuntaina oltiin kävelyllä ilman takkia”.

Mutta palatakseni vielä pohjoiseen. Luin juuri uutisen, jossa Kari Väänänen kertoi huomenna päättyvien Taivaantulien jatkuvan kolmannelle tuotantokaudellekin ja kertoi, että ” Jos tekee kaikella sydämellä ja kaikella osaamisella niiin totta kai tuntuu hyvältä”. Sitä minä vaan, että jos lähtisi sinne Saamelaiskoulutuskeskukseen opiskelemaan “kaikella sydämellä”. Voisin opiskella mediaa, kokkaamista ja kuvaamista. Ja sitten hyödyntäisin jo oppimaani historiantutkimusta ja ryhtyisin kirjantekijäksi… Kuvia, ruokaa ja historiaa – niin veisin tämän blogihöpöttämisen ja -tuottamisen ihan uusiin svääreihin!

Ajatella, että yksi kuva julkaistu paikallisessa sanomalehdessä ja sitä luulee olevansa valmis uuteen uraan?

No voi hyvä tavaton!

Mökillä yöuni omanlaistaan. Ei malttaisi noustakaan, ei malttaisi nukkuakaan kun ympärillä kaunein luonto ikinä!

Pehtoori hiihti, minä en edes aikonut mäkeen. – 20 C. ja kun autolla menin Kaunispään päälle kuvaamaan olin tyytyväinen ratkaisuuni.  Ei mäkeen, mutta kuvaamaan. Huipulla tuuli pistävä, pureva, mutta kaunista…

Kaamos on pimeä, valoton aika?

Niinhän sitä moni etelän ihminen luulee. Ei kannattaisi luulla.

Tänään valolla satoja värejä, satoja sävyjä. Kaunista, taas erilainen Lapin valo – jo vain, eikä muuta tarvikaan, ehtiä siis.

Päivän kuvista osa, olkaapas hyvät!

 

Parahiksi jouluksi saatiin Festan oveen “rullaverho”. Viime kesän Italian matkalla pienessä Toscanan kylässä otin valokuvan, jonka muokkailin sopivaksi Festan “pikkuoveen”.

Oven isosta ikkunasta on näkymä meidän mattotelineelle ja muutenkin takapihan tylsään nurkkaan, joten olemme miettineet, miten ikkunan “verhoilisi”. Kesällä siinä olikin sellainen oviverho, mutta ei ollut kätevä.

Nyt ovessa on kuvasta rullaverhokankaalle painettu kuva, joka on tarranauhalla kiinni. Maksoi 70 euroa ja värit ja kuvan tulostuslaatu on hyvä.

Klikkaa kuva isommaksi, näet paremmin millainen juttu se oikein on. Tällaistakin iloa valokuvauksesta voi olla.

___________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 17

Tonttulan ikkuna – vähän edellistä talvisempi ikkuna

Ei tarvitse lähteä Lappiin asti kuvaamaan kääpiä.  Normilenkillä, metsätaipaleella merenrantaan löytyi tällainen.

Menikin koko lenkki ihan vaan tepasteluksi – kuvasin taas niin paljon, että eipä siinä ehtinyt syke paljon nousta. Mielenkiintoista oli tarkkailla valonsuuntaa, ja marraskuisessa auringossa kuvaaminen toi yllätyksiä.

Samoilla asetuksilla etelään päin valo oli tällainen

ja pohjoiseen päin tällainen.

Meri on jo jäässä.  Pakkasta oli -17 C, mutta pitkästä aikaa oli tyven. Hieno sää ulkoilla.

Minulla kuitenkin tuskastuttavasti olivat huomiset “läksyt” (ohjaajakurssille) tekemättä ja Kalevaan pikkuartikkeli murusina:  viimeistely vei ihan uusille tasoille. Alunperin ajattelin kirjoittaa jutun (lue: referoida toisten tekstejä) pikkujoulujen historiasta, ja sitten löysinkin ihan uusia juttuja,  - niin paljon, että voisin kirjoittaa asiasta “oikeankin” artikkelin. Nyt ongelma on – taas kerran -  supistaa sivutolkulla olevaa tekstiä palstalle sopivaksi raapaisuksi.

Mutta ei auta: nyt toimeen sen kanssa!

Tieteellisen kirjoittamisen -päivän jälkeen harrastuksellisen kuvaamisen -ilta.

Alla erillisessä postauksessa Puutteenperä-kuvasarjan täydennys.

Ja sitten Lissabonin reissun kuvasivu… Siellä on tämmöinenkin kuva.

Eipä ole ennen tullut moista nähtyä.

Koskapa www-sivujen työstäminen on edelleenkin kohtuullisen kivuliasta, päätin selvittää matkakuvakertomuksen kuvapalvelu-sivun kautta. Kun pääset Lissabon sivulle, kKlikkaa ensimmäistä vasemman reunan pikkukuvaa ja sen jälkeen valitse oikeasta ylänurkasta toiseksi pienin kuvakoko: näet kuvatekstitkin siten. Ja sen jälkeen voit kuvan oikealla puolella olevasta nuolesta klikkailla eteenpäin.

Lissabon kuvasivulle täältä

http://www.satokangas.fi/Matka/Lissabon/index.htm

Pimeästä pimeään. Sateesta kiiltävä asfaltti ahistaa. Ei jaksa lenkkeillä, ei puhettakaan pyörällä töihin menosta. Töissä pimeys unohtui. Pitkästä aikaa opetusta, silloin ei särje olkavarsi, eikä tiedä valottomuudesta. Ei ajattele aikaa. Marraskuu on tehty töitä varten. Ollut aina.

Ja tiedättekös, mitä täpinöissäni höpöttelin. Piti puhua vuosikurssista, puhuin vuosikerrasta. Enkä vain kerran, vaan kolmesti. Eiköhän yksi fuksi jo virnistäen kysellyt,  että onko hyvät tanniinit?  Olen ennenkin sekoillut viini- ja akateemisten termien kanssa. Tässä vuosikymmen sitten tehtiin kollegan kanssa EU-hankerahahakemusta Tiedeviestinnän maisteriohjelman saamiseksi osaksi Historian laitoksen opetusta. Mieletön ruljanssi (27-sivuinen hakemuskaavake, lobbausta, budjetteja, yli 100-sivuinen ohje hakemuksen tekemiseksi ja niin edelleen. Kaikki EU-hakemusten kanssa tekemisessä olleet tietävät millaista se on. No H:n kanssa väännettiin hankehakemusta aika paineessa ja niinhän sitten lopulliseen hakemukseen, joka kulki myös yo:n johdon kautta, jäi kahteenkin kohtaan, että hankkeen tavoitteena on perustaa “maisteluohjelma” (po. maisteriohjelma). Eipä lapsukset haitanneet. EU-raha saatiin ja maisteriohjelma elää ja voi edelleen hyvin.

__________________________________

Iltasella kuvaprojektit jatkuivat…

Ostin Lissabonista perjantaina kaksi akryylistä valokuvakehystä. Ajattelin, että saattavat olla aika mukavat ja kätevät. Ja ovathan ne! Tulostin toiseen fisun kuvan Lissabonin jättiakvaarioista ja toiseen kuvan Etelä-Afrikan rannikolta Boundary Islandilta, jossa olimme katselemassa pinguja. Kehyksessä on metallitausta ja paksujen akryylimötiköiden pohjassa magneetit.

Kuva laitetaan levyn ja akryylin väliin, ja voila! Mahtavasti kolmiulotteinen kuva on valmis.

Sisustelin niillä sitten kylppäriä …

Tänään ei ole tapahtunut mitään, mikä saisi aikaan mitään mielekästä kirjoitettavaa. Olen tässä järjestellyt huushollia (lähinnä vaatekaappia, taas! Loputkin kesävetimet syrjään) ja tietokoneen kuvakansioita, joten äärimmäisen sekalaista kuva-antia tässä postauksessa. Koko kesän olen kameran kanssa kulkenut. Mutta missä?

Kevään ja kesän kuva-annista tunnistettavia… Blogiaseuranneille “tentti”. heh! Tunnistatko, mistä kuvat on? Eniten tienneelle voisin luvata — kirjan, kuohuviinin, suklaan? Valinnan mukaan…

Joka päivä, poikani tullessa töistä suoraan ruokapöytään (pääsee viideltä ja koska minä yleensä lähden duunista neljän huudeilla (uusi sana jota käytetään tosi runsaasti) ehdin juuri sopivasti laittaa sapuskan) hän puhuu loputtomasti. Koko ajan. Kertoo työpäivästään, asiakkaistaan, tekemisistään. Puhua pälpättää koko ajan. Sitä on oikeastaan aika hauska kuunnella. Johtava rengasmyyjä TS on paljon runsassanaisempi kuin lukioelämään uuvahtanut Tomppa. Siinä me sitten pehtoorin kanssa syödään hissuksiin ja kuunnellaan kun poika pärpättää ja vaahtoaa. Isäänsä tullut?

Matkani kohti omanvärisiä, värjäämättömiä hiuksia aiheuttaa välillä jaksoja, jolloin säikähdän peilin ohi kulkiessani. Siitäpä tulikin mieleeni, että googlasin tänään tiedon, joka helpotuksekseni kertoo kevytvärin haalenevan jo parissa viikossa.

Töihin pyöräillessä oli todella kylmä. Ja puolivälissä matkaa hoksasin, että en ollut ottanut vaihtokenkiä mukaan, enkä todellakaan voisi olla patikointipopot jalassa suorien housujen kanssa. Ei muuta kuin takaisin. Siinä edestaas polkiessa lämpeni kummasti.

Kaikkien muiden outojen tapojeni ja harrastusteni lisäksi harrastan kääpien keräystä. Siis vain kuvaamalla kerään niitä (klikkaa kuvat isommiksi: luonto voi tehdä niin kauniita juttuja!). Ja huomenna illalla lähden keräämään uusia … sitä ennen on käytävä töissä ja ajeltava 480 km pohjoiseen.

Hieman voipunut olo – Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä. Pitkästä aikaa työstä palautetta; monestakin asiasta, moneltakin suunnalta ja monenlaista kommenttia. Ja nyt joka tapauksessa hieman hellittää…

Täällä kotityöhuoneessa, joka on kaunis ulkoapäin (villiviiniin on tullut ruska!), voisin tänä iltana värkkäillä kuvia.

Haluaisin tehdä kesän reissusta Italiaan matkasivun vihdoin valmiiksi, mutta olkapää ei nyt ole yhteistyöhalukas, enkä viitsi riitaantua sen kanssa ihan totaalisesti. Vähän kuvajuttuja kuitenkin sallin itseni harrastaa.

Pehtoori oli tänään käynyt hakemassa kehystettävänä olleet pienet akvarellit, jotka ostin San Gimignanosta.  Isot laitetaan joko ison ruokapöydän viereiselle seinälle tai La Festaan ja pienet ajattelin vielä mökille.

(Kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Taulujen innoittamana ajattelin, josko vihdoinkin saisin tilatuksi Ifolorilta myös muutaman canvas-taulun kesän Toscanan kuvista. Keittiössä jääkaapin ja siivouskomeron päällä on sellaiset sopivat kolot, joihin voisi laittaa vähän väriä. Jos tilaisin taulut taulukaupasta ja galleriasta?

Ifolorilta olen tilannut viime jouluksi kalentereita ja kesällä tein murmelin synttärijuhlista lahjakirjan ja molemmat ovat olleet tykättyjä. Ifolorin systeemi toimi sutjakasti ja painatustyö ainakin noissa projekteissa oli minun mielestäni vallan kelvollista.   Nyt siis kokeeksi canvas-tauluja…

Töissä aina ensimmäisiä hommia loman jälkeen, lukukauden alkaessa on työpaikan www-sivuston päivitys. Ja sillä sitten tänäänkin aloitin. Ja vajaan kahdeksan tunnin duunaamisen jälkeen olkavarteni on  jo tolkuttoman kipeä. No – totta puhuen – ei se yhdestä työpäivästä vielä näin kipeytynyt.

Eilisen käytin kuvakirjan tekoon. Ifolorin kuvapalveluun värkkäsin lahjakirjaa ja – ketään ei yllättäne – homma lähti lapasesta. Tuntitolkulla värkkäilin. Löysin ohjelmasta uusia ominaisuuksia, ja eikun taustat uusiksi jne. Ja jo lauantaina olin tehnyt koneella kuvahommia. Italian reissun kuvat on vielä lajittelematta, ja www-sivulle laittamatta. Siihen tulee menemään rutkasti aikaa, ja olkavarren kestävyyttä vaaditaan.

Mutta on vielä sanottava, että se Ifolorin palvelu on kyllä hyvä. Kunhan opus tulee kerron, onko painojälki odotusten mukaista. Jouluksihan tein kuvakalentereita samalla systeemillä ja ainakin silloin olin tyytyväinen ko. lafkan työnjälkeen. Eikä se ole minusta kovin kallistakaan.

Töissä ei kuitenkaan muutoin mitenkään kurjaa. Tietty +29 lämpöasteetta työhuoneessani oli viihtyvyyttä aika olennaisesti heikentävä tekijä. Samoin kuin se, että ainakin periaatteessa olisi pitänyt olla kengät ja sukat jalassa. Minä en kyllä sitten ollut. Mutta ei juuri muuta ahdistusta. Ei meitä siellä kovin monta ollutkaan, mutta siitä se lukuvuosi lähtee rullaamaan… Ongelmani siis enemmänkin fyysisiä kuin henkistä kanttia kysyviä. Muutama opiskelijakin jo kävi, toinen kertomassa aviotumisesta, toinen gradutuskissaan. Siitä se lähtee.

Paistaako, sataako? Molempia. Varjot on jo pidemmät kuin loman alussa. On jo elokuu.
Pihapiirissä on paljon kaunista. Työhuoneeni villiviinin peitossa.

Kasvimaalla on tällainen.

Valkosipulin kukka? Onko tämä kukka? Onko tuolla sisällä siemeniä? Valkosipuli tämä joka tapauksessa on. Sen sentään tiedän.
Koivu, tai joku muu.. kertokaa pliis.

Alla on minun nykyinen lempisalaattini. Romaine. Ja ihan itse kasvatettuna.
Tänään ensimmäinen oma romaine-salaatti. Sellainen maistuu hyvälle.

Kasvimaan reunalla on pehtoorin kukkapenkki, jossa kukkii ukonhattu…

Ja ruusut ovat jo kauniita. Onhan elokuu.

Omenasadonkorjuu ei tullene viemään kovin paljon aikaa syksyllä.
Mutta: todistettavasti puussa on omena! Kaksikin.

Tämä ei ole kotipihalla kasvanut, mutta kovin kaunis kuitenkin.

Ja tomaatilla on jo varjot. Niin. On elokuu. Niin, huomenna töihin.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Pitkästä aikaa sain tänään artikkelin lähtemään julkaistavaksi. Pienen mutta kuitenkin. Siitä tuli pieni hyvä tunne. Ja mietin, kuinka hyvältä se on aina tuntunut, kun on saanut jonkun projektin valmiiksi. Tarkastettavaksi, lehteen, historiatoimikunnalle,  painoon, seminaariin, – saanut jotain valmiiksi. Vaikka eiväthän ne koskaan ole ihan valmiilta tuntuneet, mutta että pois käsistä. Viime aikoina näitä tuntoja on ollut kovin vähän. Mutta siis tänään juttu lähti. Ei turha arkistoreissu, siltäkään osin

Nyt kun työviikko on ohi, on taivas pilvessä. On onneksi vielä lämmin, eikä sada. Vielä. Huomenna sataa. On kolmas viikonloppu peräkkäin kun meillä ei ole minnekään menoa, eikä ketään kutsuttuna syömään. Näin ei käy usein (paitsi tammi-helmikuussa, jolloin minulla on luento). Varsinkaan kesällä. Heinäkuun lopusta elokuun loppuun onkin sitten kaikki viikonloput jo enemmän tai vähemmän varattuna. Hyvä niin. Kesällä on aikaa ystäville, on aikaa juhlille, on aikaa kokeilla uusia ruokia. On loma.

Nytkin jo melkein. Kun kerran ei paista, olen surffaillut. Värkkäillyt kuvia, tehnyt töihinkin uuden valokuvakollaasin ja alla “Puutteenperä kerran kuussa” -sarjaan täydennys.

Monethan tietävät merkillisen viehtymykseni erikoisiin nimiin. Keräilen niitä edelleen. Ilahdun jokaisesta uudesta erikoisesta nimestä, postitelkaa vielä jos kohdalle sattuu, kiitos vain. Nimiin liittyen eksyin Kauppalehden sivuilla blogiaan pitävän Esa Helanderin “Nimet kertovat”  -artikkeleihin. Kerrassaan mainioita juttuja. Suosittelen: täältä löytyvät.

_______________________________________________________________________

Aamusella arkistolle ajellessa Oulujokivarressa Puutteenperä näytti tältä. Alla ne edellisetkin tämän sarjan kuvat.

Helmikuu

Tammikuu

Soittivat töihin Kalevasta ja kyselivät, jotta mistä se sanonta “Jos ei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä” tulee. Mikä sen historiallinen tausta on? Kun en muistanut (lue: kun ei ollut harmainta aavistusta) kehotin etsimään Kustaa Vilkunan kirjan Vuotuinen ajantieto.

Sen verran rupesi asia kiinnostamaan itseänikin, että kotona Vilkunani aukaisin. Siellä ei asiaa oikeastaan ole kovin hyvin selitetty, mutta pari muuta kirjaa auttoivat.

Siis: helluntaihan on kymmenen päivää helatorstain jälkeen. Ja se on maaseudun työvuodessa aikana, jolloin kevät on alullaan, toukotyöt alkaneet, mutta ei vielä kesäkiireitä. Helavalkeita* pidettiin yllä koko kymmenen päivää ja helluntaina, varsinkin nuoret, kokoontuivat juhlistamaan kevättä, helavalkeiden “hiilloksille”. Helluntaina oli (viimeinen? ) mahdollisuus ja aikaa tavata muita nuoria, ennen kuin kesän kiireet alkoivat. Jollei silloin ehtinyt itselleen paria hankkia, oli jäätävä ilman. Koko kesänä ei enää ollut aikaa…

Päivän puutarhakuva on viinimarjapensaasta. Marjoja tulee

Tuokin kuva suurenee klikkaamalla niin kuin myös oikealla oleva uusi “Kameran kanssa lenkillä” -kuva. Uusi juttuni tässä blogissa on tuo “lenkkikuva”. Päivitän sitä aina kun hyvä kuva kohdalle osuu. Nyt sivupalkissa otettu pikkukuva on alkuviikolta, ihan vakilenkkini alkupäästä. Yksi viehättävimpiä lenkkipolkuni paikkoja. Kannattaa klikata sekin isommaksi.

Ja sitten alla kuva kampuksen nurkalta, eilen. Pidän kuvasta, mutta jo katsominen aivastuttaa! Siitepölyä on yllin kyllin. Hieman liiankin kyllin! Sniiifffff… Nuo  kuvan liikennemerkit tuovat mieleen liikennepuiston, jossa lasten ala-asteiässä eräskin kerta tuli käytyä. Ja jo omassa lapsuudessa siellä oli ihanaa. Onko muissa kaupungeissa liikennepuistoja? Pitäisikin käydä tuolla Oulun puistossa – sielläkin – kameran kanssa lenkillä…

_____________________________________________________

*Toistan viikon takaisesta postauksestani: Helavalkeita on poltettu jo pakanallisella ajalla, ja tapa jatkui katolisen kauden Suomessa. Tulien tarkoituksena oli pitää pahat henget pois, ja siten taata tulevan satokauden vilja  ja suojata karjaa.

Tervetuloa kuvareissulle, minivaellukselle UKK-kansallispuistoon. Lähtö aamukymmeneltä. Mittarissa vain + 13 C, mutta aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Reitin alkupiste on Laanilassa, josta lähdetään eteläisen reitin kautta Piispanojalle (Palo-ojalle, Laaniojavarteen) ja sieltä edelleen kohti Prospektorin kaivosta.

(Useimmat kuvat suurenevat klikkaamalla)

Reitti on helpohko (korkein nousu vain 340 mpy), eikä kovinkaan pitkä (kuutisen kilometriä), mutta latupohjan sohjoinen lumi tekee tepastelusta tavallista kuluttavampaa.

Ja matkan varren monet maisemat, tulvapaikat, kurun pohjien kauneus palkitsevat.

Puro ei solise jollei siinä ole kiviä.

Ei muita ääniä kuin vesi ja linnut. Ja välillä ei niitäkään. Tämä luonto, tämä elämä.

Kelot ovat kiehtovia, ja toisiaan tukevia

Lämpötila nousi jo reitin alussa (+ 20 C)… ja villapusero alkoi olla liikaa!

Poikettaisiinko Rumakurulle, ehkäpä ei. Kuru on oikeasti tosi ruma. Kuvassa taustalla Vahtamapää, jonka rinteille aurinko sulattaen paistoi …

Latupohjalta EI kannata astua sivuun. Lunta on vielä saappaanvarren verran!

Tauonpaikka.

No ei meillä ollut aikomuskaan tulille ryhtyä

Hiljalleen kohti kaivosta.

1900-luvun alun kultakuume sai aikaan tämänkin kaivoksen nousun ja tuhon…

Kun ei kerran ole sesonki … jätimme taas monotanssit väliin. Siis kolmituntisen reissun jälkeen mökille. Hieno reissu oli.

Ja iltapäivällä toinen hienon hieno elämys! Once in a lifetime! Tulva. Lumen Jättö Päivä – kuten paikalliset sanovat. Hangasojasta tuli HangasVIRTA. Vaadimme nimen muuttamista, River Hangas! Huomenna laittelen tähän tulvakuvat!

Sen sijaan, että olisin tänään töiden jälkeen lähtenyt ostamaan itselleni kevätpuseron ja jonkun jakun tai muun sellaisen vappuna, rotissöörien illallisella,  äitienpäivänä ja muilla kevään kekkereillä pidettävän paremman vermeen, ajelinkin postiin. Ehdottomasti tarvitsisin pari uutta kampetta, enkä ihan välttämättä olisi tarvinnut uutta kuvankäsittelyohjelmaa, sillä minullahan on jo Photoshop (töistä lisenssillä) ja Elements, joita osaan jotenkuten käyttääkin, mutta silti tilasin itselleni viime viikolla Corellin Paint Shop Pron. Ja sitä sinne postiin ajelin hakemaan, pusero ja jakku ovat edelleen hankkimatta. Nyt olen tunnin ehtinyt uuden ohjelmalla värkkäillä, eikä ole riemulla rajaa!

Pehtoori on ehdottomasti sitä mieltä, että kuvien käsittely on feikkaamista, epäreilua ja  kaikinpuolin fuskua, mutta eikö “vanha” pimiötyöskentelykin ollut sitä?  Digikuvilla kuvien säätömahdollisuudet ovat vaan niin paljon monipuolisemmat kuin oli kuvavedosten teossa, kuin  kehitteillä ja kiinnitteillä altaissa läträämisessä … Kyllä minäkin olen ylenpalttista muokkaamista vastaan, mutta toisaalta digikuvilla on kiva leikkiäkin, käyttää tehosteita. Itse asiassa harvoin kikkailemalla kikkailen kuvilla;  yleensä muokkatessani vain rajaan kuvaa ja säädän histogrammia, valotusta parantelen.

Viime kerralla valokuvauskurssilla meidän oli jokaisen kerrottava omista ongelmista, sellaisista jutuista, joihin saisi sitten huomenna apuja. Ja sitten meistä jokainen sai kotiläksyn sen mukaan, mikä oli oma ongelma. Ja kun minä (yhdeksi monista kuvaamiseen liittyväksi ongelmakseni) sanoin, etten saa koskaan punaista punaiseksi kuvissa. En kesällä kukkiin, enkä talvella sisällä tomaatteihin oikean väristä punaista,  niin opehan antoikin minulle läksyksi – ei, ei kuvata ruusuja eikä chilejä – vaan kuvata punaviini lasissa, saada viinistä puna esiin. No sillä töinhän tässä on nyt viikko viiniä lipitelty ja kuvia räpsitty… Ei vaiskaan, viikonloppuna yhden lasillisen kanssa, eri laseissa ja valoissa, yritin  sitä punaista löytää ja kuvata. Ja punaista ei tietenkään saa tehdä kuvankäsittelyllä, vaan luomua olla pitää.

Yksi hailakka versio, josta itse jostain syystä pidän, on tämä
(klikkaamalla suurenee)

Toinen, pehtoorin “kuvausideologian” mukainen, täysin muokkaamaton kuva on tämä.

Kolmannessa punainen on ehkä onnistunein

Tämä viimeinen on graafisin? Mainoskuvamaisin?

Olen siis huomiset läksyt tehnyt, katsotaan mitä niistä sanotaan…

Nyt voin ryhtyä taas leikkimään PSP:llä. Jos jaksatte blogini liepeillä roikkua, ette voi välttyä vielä näkemästä hyvinkin monin tavoin muokattuja otoksia. …

Huomiselle valokuvauskurssille on läksynä harjoitella HDR-kuvien ottamista ja muokkaamista. HDR-kuva tehdään ottamalla samasta kohteesta (jalustaa käyttäen) kaksi tai kolme kuvaa eri valotusajalla ja nämä kuvat yhdistetään,  siis kolme eri valotusajalla otettua kuvaa päällekkäin kuvankäsittelyohjelmassa ja sitten muokataan.

Minä kuvailin lauantaina tätä harkkaa varten kymmeniä kuvia Nallikarissa ja alla oleva kuva on “tavallinen”, muokkaamaton kuva (klikkaamalla suurenee). Sää oli siis mitä parhain.

Sitten alla oleva kuva on HDR-tekniikalla tehty. Ajattelin että sen nimi voisi olla Tuhkataivaan alla. Aion osallistua sillä huomisen kurssimme “kilpailuun”…

Ja juuri tänään (19.4.)  minun on tähän kuvaan liitettävä tämä teksti Tuntemattomasta, Hietasen turunmurteinen kommentti on nyt niin lähtemätön:

- Kyl mää kaikke enemä ihmettele, et mitä semmosil tulivuaril ollenka tehrä. Mun miälestän ne ova ihan turhi. Kuka tarvitte niit! Ei kukka.

- Antaa mar ne lämpöö sentään.

-Lämppö! Patteri ja valkian lämmö mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel lämmöl teke? Ei mittä. Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehnyk koko vuarei. Ja jos mää vaa voisi nii mää hajottasi ne. Mitä semmose ollenkan tekevä olemas ku ei mittän muut ko paha tee?

Untuvatakki on pyykkikoneessa! Se on hyvä merkki se. Pihan japaninmarjakuusi on kokonaan lumesta vapaa. Sekin on hyvä merkki se.

Lenkillä olisin voinut olla vaikka kuinka kauan. Olin kuvaamassa “virtaavaa vettä” kuten valokuvauskurssin läksynä oli. Huhtikuussa virtaavaa vettä Oulussa? Just!

Kun virtaavaa vettä ei paljon löytynyt ajattelin, että vien sitten tämän, onhan siinäkin virtaavaa vettä. Edes kirjoitettuna. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Joo, myönnetään. Aika huono vitsi. Mutta tyyni sää ja tyyneys oli lenkillä ihanaa. Oikeasti kevättä ilmassa.

Ja liikkuminen oli todella tarpeen: perjantai-iltana (mielettömässä vesi-räntäsateessa) Vihiluodossa olevan hotellin pihassa olevassa isossa kodassa Slowareiden (Slow Food Oulu) illanvietossa (kalastajan menu oli reilua perusruokaa), eilen I & M seurana pitkällä lounaalla Vanhalla Paloasemalla (jossa rotissööriydestä oli iloa ja etua!) syömässä tiikerirapuja, onneksi sentään skippasin jälkkärin  ja Paloasemalta lähes suoraan viininmaistiaisiin, joissa oli korvasieni-suppilovahvero- ja suklaapiirakkaa (nam!).  Olisi ollut vielä opiskelijoiden Bakkanaalitkin samalle illalle, usein olen ollut mukana. Eilen ei vaan ehtinyt. Ja tänään vielä veljen nuorimman tyttären 18-vuotissynttäreillä jossa kotipullaa ja ihanaa mustikkapiirakkaa. Aika makoisa lounas minulla! Nyt pojat aikovat avata grillikauden ja paistaa poromakkarat. Mieleni minunkin …

Mutta siis kevät. Blogin kevätilmeen palautekyselyyn tuli kahdeksan klikkausta: kuusi positiivista, kolme positiivista suoraa kommenttia ja kaksi “other” (kommenttien sisältö “hyvä sivu, mutta niin oli entinenkin mutta uusi on hieman entistä hitaampi”)

ja muutamissa valokuvatorstain kommenteissakin uudistus noteerattiin positiivisin äänenpainoin. Siispä taustakuvaidea lienee pysyvä ratkaisu. Tosin Paikkarin torppa tuskin kovin kauaa taustana pysyy …

Olen ollut uudella valokuvauskurssilla. Yesh! Hyvältä vaikuttaa.  

Keväthanget kimmelsivät lenkillä, kotitöitäkin tein, kevätkääryleitä eka kertaa ever tein ihan itse, mutta suuri osa päivästä on kulunut Dubain kuvien parissa.

Tulos on tuolla DUBAIN MATKAN KUVAKERTOMUS.

Kahdeksan sivullista kuvia, poikkeuksellisen paljon meistä itsestämmekin, pojalla kun oli kamera mukana.

Tänään piti alkaa valokuvauskurssi. Mutta kurssin alkua onkin siirretty viikolla, joten voin värkkäillä kotona kuvia. Niitäpä on taas ihan riittämiin.

Nyt kun Beckhamit ovat Suomessa, laittelen muutaman kuvan heidän Dubain huushollinsa naapurustosta. Alla olevat kuvat ovat Palmusaaren “lehvistä” . Oksan alussa on aina portti, joten kaduille ei ollut asiaa. Kuvat onkin otettu Monotrailin, pienen junan ikkunasta, minkä vuoksi niissä on heijastuksia ja epätarkkuutta. Mutta ehkäpä kuvista välittyy häivähdys siitä, millaisilta nuo palmun oksat näyttävät. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

The Palm´in viereen on valmistumassa vielä kaksi isompaa palmua (ks. nettisaitti), joista on melkein kaikki osakkeet  jo myyty. Ja sitten on vielä The World. Kolmestasadasta keinosaaresta muodostuva The World on kaikkein suurin.



Suomi on kuulemma jo myyty. Kuten monet muutkin maat. Itävallan ja Unkarin on ostanut joku matkailukonserni, joka aikoo tehdä saarista Itävalta-Unkari-keisarikunnan prinsessa Sissin maailman. Palatsin, ruoat, teemat, henkilökunnan puvustus kaikki on Sissiä. Mieletön, mieletön maailma! Dubai on aikuisten Disneyland.

Tänään olen harjoitellut myös uuden Wordin käyttämistä matkapäiväkirjan teossa. Dubain reissun blogipostaukset koottuna ja muutamalla uudella kuvalla täydennettynä löydät täältä: Koko perhe Persianlahden Palmusaarella. Tekstin ja kuvien taitto eivät ole kovin viimeisteltyjä, mutta käden on annettava levähtää…

Kuvassa aurinkolasit vielä tallessa.