Eilisen käytin kuvakirjan tekoon. Ifolorin kuvapalveluun värkkäsin lahjakirjaa ja – ketään ei yllättäne – homma lähti lapasesta. Tuntitolkulla värkkäilin. Löysin ohjelmasta uusia ominaisuuksia, ja eikun taustat uusiksi jne. Ja jo lauantaina olin tehnyt koneella kuvahommia. Italian reissun kuvat on vielä lajittelematta, ja www-sivulle laittamatta. Siihen tulee menemään rutkasti aikaa, ja olkavarren kestävyyttä vaaditaan.

Mutta on vielä sanottava, että se Ifolorin palvelu on kyllä hyvä. Kunhan opus tulee kerron, onko painojälki odotusten mukaista. Jouluksihan tein kuvakalentereita samalla systeemillä ja ainakin silloin olin tyytyväinen ko. lafkan työnjälkeen. Eikä se ole minusta kovin kallistakaan.

Töissä ei kuitenkaan muutoin mitenkään kurjaa. Tietty +29 lämpöasteetta työhuoneessani oli viihtyvyyttä aika olennaisesti heikentävä tekijä. Samoin kuin se, että ainakin periaatteessa olisi pitänyt olla kengät ja sukat jalassa. Minä en kyllä sitten ollut. Mutta ei juuri muuta ahdistusta. Ei meitä siellä kovin monta ollutkaan, mutta siitä se lukuvuosi lähtee rullaamaan… Ongelmani siis enemmänkin fyysisiä kuin henkistä kanttia kysyviä. Muutama opiskelijakin jo kävi, toinen kertomassa aviotumisesta, toinen gradutuskissaan. Siitä se lähtee.

]]> http://www.satokangas.fi/blogi/2010/08/back-to-school-2/feed/ 0 http://www.satokangas.fi/blogi/2010/08/arjen-sunnuntain-estetiikkaa/ http://www.satokangas.fi/blogi/2010/08/arjen-sunnuntain-estetiikkaa/#comments Sun, 01 Aug 2010 14:51:45 +0000 Reija http://www.satokangas.fi/blogi/?p=7969 Paistaako, sataako? Molempia. Varjot on jo pidemmät kuin loman alussa. On jo elokuu.
Pihapiirissä on paljon kaunista. Työhuoneeni villiviinin peitossa.

Kasvimaalla on tällainen.

Valkosipulin kukka? Onko tämä kukka? Onko tuolla sisällä siemeniä? Valkosipuli tämä joka tapauksessa on. Sen sentään tiedän.
Koivu, tai joku muu.. kertokaa pliis.

Alla on minun nykyinen lempisalaattini. Romaine. Ja ihan itse kasvatettuna.
Tänään ensimmäinen oma romaine-salaatti. Sellainen maistuu hyvälle.

Kasvimaan reunalla on pehtoorin kukkapenkki, jossa kukkii ukonhattu…

Ja ruusut ovat jo kauniita. Onhan elokuu.

Omenasadonkorjuu ei tullene viemään kovin paljon aikaa syksyllä.
Mutta: todistettavasti puussa on omena! Kaksikin.

Tämä ei ole kotipihalla kasvanut, mutta kovin kaunis kuitenkin.

Ja tomaatilla on jo varjot. Niin. On elokuu. Niin, huomenna töihin.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Nyt kun työviikko on ohi, on taivas pilvessä. On onneksi vielä lämmin, eikä sada. Vielä. Huomenna sataa. On kolmas viikonloppu peräkkäin kun meillä ei ole minnekään menoa, eikä ketään kutsuttuna syömään. Näin ei käy usein (paitsi tammi-helmikuussa, jolloin minulla on luento). Varsinkaan kesällä. Heinäkuun lopusta elokuun loppuun onkin sitten kaikki viikonloput jo enemmän tai vähemmän varattuna. Hyvä niin. Kesällä on aikaa ystäville, on aikaa juhlille, on aikaa kokeilla uusia ruokia. On loma.

Nytkin jo melkein. Kun kerran ei paista, olen surffaillut. Värkkäillyt kuvia, tehnyt töihinkin uuden valokuvakollaasin ja alla “Puutteenperä kerran kuussa” -sarjaan täydennys.

Monethan tietävät merkillisen viehtymykseni erikoisiin nimiin. Keräilen niitä edelleen. Ilahdun jokaisesta uudesta erikoisesta nimestä, postitelkaa vielä jos kohdalle sattuu, kiitos vain. Nimiin liittyen eksyin Kauppalehden sivuilla blogiaan pitävän Esa Helanderin “Nimet kertovat”  -artikkeleihin. Kerrassaan mainioita juttuja. Suosittelen: täältä löytyvät.

_______________________________________________________________________

Aamusella arkistolle ajellessa Oulujokivarressa Puutteenperä näytti tältä. Alla ne edellisetkin tämän sarjan kuvat.

Helmikuu

Tammikuu

Sen verran rupesi asia kiinnostamaan itseänikin, että kotona Vilkunani aukaisin. Siellä ei asiaa oikeastaan ole kovin hyvin selitetty, mutta pari muuta kirjaa auttoivat.

Siis: helluntaihan on kymmenen päivää helatorstain jälkeen. Ja se on maaseudun työvuodessa aikana, jolloin kevät on alullaan, toukotyöt alkaneet, mutta ei vielä kesäkiireitä. Helavalkeita* pidettiin yllä koko kymmenen päivää ja helluntaina, varsinkin nuoret, kokoontuivat juhlistamaan kevättä, helavalkeiden “hiilloksille”. Helluntaina oli (viimeinen? :)) mahdollisuus ja aikaa tavata muita nuoria, ennen kuin kesän kiireet alkoivat. Jollei silloin ehtinyt itselleen paria hankkia, oli jäätävä ilman. Koko kesänä ei enää ollut aikaa…

Päivän puutarhakuva on viinimarjapensaasta. Marjoja tulee :)

Tuokin kuva suurenee klikkaamalla niin kuin myös oikealla oleva uusi “Kameran kanssa lenkillä” -kuva. Uusi juttuni tässä blogissa on tuo “lenkkikuva”. Päivitän sitä aina kun hyvä kuva kohdalle osuu. Nyt sivupalkissa otettu pikkukuva on alkuviikolta, ihan vakilenkkini alkupäästä. Yksi viehättävimpiä lenkkipolkuni paikkoja. Kannattaa klikata sekin isommaksi.

Ja sitten alla kuva kampuksen nurkalta, eilen. Pidän kuvasta, mutta jo katsominen aivastuttaa! Siitepölyä on yllin kyllin. Hieman liiankin kyllin! Sniiifffff… Nuo  kuvan liikennemerkit tuovat mieleen liikennepuiston, jossa lasten ala-asteiässä eräskin kerta tuli käytyä. Ja jo omassa lapsuudessa siellä oli ihanaa. Onko muissa kaupungeissa liikennepuistoja? Pitäisikin käydä tuolla Oulun puistossa – sielläkin – kameran kanssa lenkillä…

_____________________________________________________

*Toistan viikon takaisesta postauksestani: Helavalkeita on poltettu jo pakanallisella ajalla, ja tapa jatkui katolisen kauden Suomessa. Tulien tarkoituksena oli pitää pahat henget pois, ja siten taata tulevan satokauden vilja  ja suojata karjaa.

(Useimmat kuvat suurenevat klikkaamalla)

Reitti on helpohko (korkein nousu vain 340 mpy), eikä kovinkaan pitkä (kuutisen kilometriä), mutta latupohjan sohjoinen lumi tekee tepastelusta tavallista kuluttavampaa.

Ja matkan varren monet maisemat, tulvapaikat, kurun pohjien kauneus palkitsevat.

Puro ei solise jollei siinä ole kiviä.

Ei muita ääniä kuin vesi ja linnut. Ja välillä ei niitäkään. Tämä luonto, tämä elämä.

Kelot ovat kiehtovia, ja toisiaan tukevia :)

Lämpötila nousi jo reitin alussa (+ 20 C)… ja villapusero alkoi olla liikaa!

Poikettaisiinko Rumakurulle, ehkäpä ei. Kuru on oikeasti tosi ruma. Kuvassa taustalla Vahtamapää, jonka rinteille aurinko sulattaen paistoi …

Latupohjalta EI kannata astua sivuun. Lunta on vielä saappaanvarren verran!

Tauonpaikka.

No ei meillä ollut aikomuskaan tulille ryhtyä

Hiljalleen kohti kaivosta.

1900-luvun alun kultakuume sai aikaan tämänkin kaivoksen nousun ja tuhon…

Kun ei kerran ole sesonki … jätimme taas monotanssit väliin. Siis kolmituntisen reissun jälkeen mökille. Hieno reissu oli.

Ja iltapäivällä toinen hienon hieno elämys! Once in a lifetime! Tulva. Lumen Jättö Päivä – kuten paikalliset sanovat. Hangasojasta tuli HangasVIRTA. Vaadimme nimen muuttamista, River Hangas! Huomenna laittelen tähän tulvakuvat!

Pehtoori on ehdottomasti sitä mieltä, että kuvien käsittely on feikkaamista, epäreilua ja  kaikinpuolin fuskua, mutta eikö “vanha” pimiötyöskentelykin ollut sitä?  Digikuvilla kuvien säätömahdollisuudet ovat vaan niin paljon monipuolisemmat kuin oli kuvavedosten teossa, kuin  kehitteillä ja kiinnitteillä altaissa läträämisessä … Kyllä minäkin olen ylenpalttista muokkaamista vastaan, mutta toisaalta digikuvilla on kiva leikkiäkin, käyttää tehosteita. Itse asiassa harvoin kikkailemalla kikkailen kuvilla;  yleensä muokkatessani vain rajaan kuvaa ja säädän histogrammia, valotusta parantelen.

Viime kerralla valokuvauskurssilla meidän oli jokaisen kerrottava omista ongelmista, sellaisista jutuista, joihin saisi sitten huomenna apuja. Ja sitten meistä jokainen sai kotiläksyn sen mukaan, mikä oli oma ongelma. Ja kun minä (yhdeksi monista kuvaamiseen liittyväksi ongelmakseni) sanoin, etten saa koskaan punaista punaiseksi kuvissa. En kesällä kukkiin, enkä talvella sisällä tomaatteihin oikean väristä punaista,  niin opehan antoikin minulle läksyksi – ei, ei kuvata ruusuja eikä chilejä – vaan kuvata punaviini lasissa, saada viinistä puna esiin. No sillä töinhän tässä on nyt viikko viiniä lipitelty ja kuvia räpsitty… Ei vaiskaan, viikonloppuna yhden lasillisen kanssa, eri laseissa ja valoissa, yritin  sitä punaista löytää ja kuvata. Ja punaista ei tietenkään saa tehdä kuvankäsittelyllä, vaan luomua olla pitää.

Yksi hailakka versio, josta itse jostain syystä pidän, on tämä
(klikkaamalla suurenee)

Toinen, pehtoorin “kuvausideologian” mukainen, täysin muokkaamaton kuva on tämä.

Kolmannessa punainen on ehkä onnistunein

Tämä viimeinen on graafisin? Mainoskuvamaisin?

Olen siis huomiset läksyt tehnyt, katsotaan mitä niistä sanotaan…

Nyt voin ryhtyä taas leikkimään PSP:llä. Jos jaksatte blogini liepeillä roikkua, ette voi välttyä vielä näkemästä hyvinkin monin tavoin muokattuja otoksia. … ;)

Minä kuvailin lauantaina tätä harkkaa varten kymmeniä kuvia Nallikarissa ja alla oleva kuva on “tavallinen”, muokkaamaton kuva (klikkaamalla suurenee). Sää oli siis mitä parhain.

Sitten alla oleva kuva on HDR-tekniikalla tehty. Ajattelin että sen nimi voisi olla Tuhkataivaan alla. Aion osallistua sillä huomisen kurssimme “kilpailuun”…

Ja juuri tänään (19.4.)  minun on tähän kuvaan liitettävä tämä teksti Tuntemattomasta, Hietasen turunmurteinen kommentti on nyt niin lähtemätön:

- Kyl mää kaikke enemä ihmettele, et mitä semmosil tulivuaril ollenka tehrä. Mun miälestän ne ova ihan turhi. Kuka tarvitte niit! Ei kukka.

- Antaa mar ne lämpöö sentään.

-Lämppö! Patteri ja valkian lämmö mää kyl ymmärrä, mut mitä tommosel lämmöl teke? Ei mittä. Mää ole sitä miält, et jos mää olisi ollu Jumal nii mää en olisis tehnyk koko vuarei. Ja jos mää vaa voisi nii mää hajottasi ne. Mitä semmose ollenkan tekevä olemas ku ei mittän muut ko paha tee?

Lenkillä olisin voinut olla vaikka kuinka kauan. Olin kuvaamassa “virtaavaa vettä” kuten valokuvauskurssin läksynä oli. Huhtikuussa virtaavaa vettä Oulussa? Just!

Kun virtaavaa vettä ei paljon löytynyt ajattelin, että vien sitten tämän, onhan siinäkin virtaavaa vettä. Edes kirjoitettuna. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Joo, myönnetään. Aika huono vitsi. Mutta tyyni sää ja tyyneys oli lenkillä ihanaa. Oikeasti kevättä ilmassa.

Ja liikkuminen oli todella tarpeen: perjantai-iltana (mielettömässä vesi-räntäsateessa) Vihiluodossa olevan hotellin pihassa olevassa isossa kodassa Slowareiden (Slow Food Oulu) illanvietossa (kalastajan menu oli reilua perusruokaa), eilen I & M seurana pitkällä lounaalla Vanhalla Paloasemalla (jossa rotissööriydestä oli iloa ja etua!) syömässä tiikerirapuja, onneksi sentään skippasin jälkkärin  ja Paloasemalta lähes suoraan viininmaistiaisiin, joissa oli korvasieni-suppilovahvero- ja suklaapiirakkaa (nam!).  Olisi ollut vielä opiskelijoiden Bakkanaalitkin samalle illalle, usein olen ollut mukana. Eilen ei vaan ehtinyt. Ja tänään vielä veljen nuorimman tyttären 18-vuotissynttäreillä jossa kotipullaa ja ihanaa mustikkapiirakkaa. Aika makoisa lounas minulla! Nyt pojat aikovat avata grillikauden ja paistaa poromakkarat. Mieleni minunkin …

Mutta siis kevät. Blogin kevätilmeen palautekyselyyn tuli kahdeksan klikkausta: kuusi positiivista, kolme positiivista suoraa kommenttia ja kaksi “other” (kommenttien sisältö “hyvä sivu, mutta niin oli entinenkin mutta uusi on hieman entistä hitaampi”)

ja muutamissa valokuvatorstain kommenteissakin uudistus noteerattiin positiivisin äänenpainoin. Siispä taustakuvaidea lienee pysyvä ratkaisu. Tosin Paikkarin torppa tuskin kovin kauaa taustana pysyy … :)

Tulos on tuolla DUBAIN MATKAN KUVAKERTOMUS.

Kahdeksan sivullista kuvia, poikkeuksellisen paljon meistä itsestämmekin, pojalla kun oli kamera mukana.

Nyt kun Beckhamit ovat Suomessa, laittelen muutaman kuvan heidän Dubain huushollinsa naapurustosta. Alla olevat kuvat ovat Palmusaaren “lehvistä” . Oksan alussa on aina portti, joten kaduille ei ollut asiaa. Kuvat onkin otettu Monotrailin, pienen junan ikkunasta, minkä vuoksi niissä on heijastuksia ja epätarkkuutta. Mutta ehkäpä kuvista välittyy häivähdys siitä, millaisilta nuo palmun oksat näyttävät. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

The Palm´in viereen on valmistumassa vielä kaksi isompaa palmua (ks. nettisaitti), joista on melkein kaikki osakkeet  jo myyty. Ja sitten on vielä The World. Kolmestasadasta keinosaaresta muodostuva The World on kaikkein suurin.



Suomi on kuulemma jo myyty. Kuten monet muutkin maat. Itävallan ja Unkarin on ostanut joku matkailukonserni, joka aikoo tehdä saarista Itävalta-Unkari-keisarikunnan prinsessa Sissin maailman. Palatsin, ruoat, teemat, henkilökunnan puvustus kaikki on Sissiä. Mieletön, mieletön maailma! Dubai on aikuisten Disneyland.

Tänään olen harjoitellut myös uuden Wordin käyttämistä matkapäiväkirjan teossa. Dubain reissun blogipostaukset koottuna ja muutamalla uudella kuvalla täydennettynä löydät täältä: Koko perhe Persianlahden Palmusaarella. Tekstin ja kuvien taitto eivät ole kovin viimeisteltyjä, mutta käden on annettava levähtää…

Kuvassa aurinkolasit vielä tallessa. :)

No, sitten tänä aamuna haasteena on “Rykelmä”. Kuten sanottu: minusta jo sanana ruma, eikä se saanut minussa mitään ihmeellisiä assosiaatioita liikkeelle. Tosin tuo “tuhkelo” (ks. Koivun kommentti edellisessä postauksessa) -kuva tuli suunnilleen ekana mieleen. Latasin sitten sen pikaisesti ennen duuniin lähtöä ajatuksella “osallistunpa-nyt-tällä-kun-ei-parempaakaan-ole”. Ja miten käy kommenttilootan? Sekä kuva että kohde saa kiitoksia, ja minä olen ihmeissäni tämmöisestä tykkäämisestä. Koskaan ei voi tietää…

Mutta siksikin Valokuvatorstai on mukava juttu, – mukava osallistua. Melkein “yleisön pyynnöstä” lisää tuhkeloita tähän… (klikkaamalla nämäkin näkyvät paremmin)

Tänäänkin yritin kuvata liikettä: Tuiranrannan lintuparvi, voimalaitokselle virtaavan joen pinta, porot (!!) torilla, … eikä kuvista ole paljon mihinkään. Joitakin asioita kyllä osaan, mutta miksen opi uusia asioita!  Minulla pitäisi olla kirja ulkona lenkillä mukana. Tai oikeastaan tarvisin yksityisopettajan. Sellaisen, joka kulkisi mukana ja opastaisi kuvaushetkellä. Luokassa ja kotona kirjan, netin tai dvd:n äärellä saan tiedon, mutten taitoa! Mistähän saisin yksityisopen?

Tämän blogin galleriaan laittelin eilisen ja tämän päivän harjoitusten tuloksia. Paikallaan pysyviä juttuja, auringossa onnistun väillä jo jotenkin kuvaamaan, mutta ei sisäkuvia, ei liikettä.

Alla on Oulun tori vuonna 1900 ja tänään. Ei mitään uutta auringon alla?

(Tänään Poroferia-tapahtuma)

Aamulla varhain ylös; paljon tekemistä. Tärkein niistä ulkoilu. Viikon jälkeen tunkkainen olo.

Kävely tekee hyvää. Ja kävelyn jälkeen mahdollista syödä parikin pullaa, eikä tarvinnut pelätä, että käy kuten Aadolf  Fredrikille. Muistatko, miten kävi? Jollet  muista, niin klikkaile tästä.

Nallikarissa otetusta kuvasta päätellen voisi luulla, että oli hyväkin ulkoiluilma. Enpä menis kehumaan.  Kaunista oli, mutta kuinka minua palelikaan.

______________________________________________

Allaolevien kuvien selitys täällä:

http://www.satokangas.fi/blogi/2010/01/puutteenpera-pakkasessa/

Antiikkimessuilla toissa viikonloppuna näin vanhan kameran, sisustuslehdessä vanha kamera kirjahyllyssä “sisustuselementtinä”, yhdessä valokuvablogissa oli otettu kuvia vanhalla Yashicalla… Mieleeni alkaa syöpyä kysymys, missä meidän vanha kamera on?

Kotikotoa äidin aikanaan muutettua pienempään asuntoon, tänne meidän huushollin varastoihin kantautui kaikki lapsuuden kodin kuvaustarpeisto… Ihan jokapäivästähän niiden käyttö ei todellakaan ole ollut. Äsken kuitenkin tein kaivauksen autotallin hyllyjen laatikoihin. Ja voilà!

Se on kaunis. Voisin yrittää ajan kanssa ottaa siitä “taidekuvia” (*alla yksi viritelmä) ja josko vaikka blogini galleriasivun otsikkokuvan sitten värkkäisin.  On näet tarve uusia blogin ilmettä, – se tuntuu nyt niin vanhanaikaiselta ja pelkistetyltä. Sisarella kun on uusi, hienon hieno blogimiljöö… Runoileva, skräppäävä, tarinoiva sisareni on toteuttanut/teetättänyt tuotoksilleen niiden arvoisen blogiympäristön. Valokuvien Slide show ja monta muuta hienoa viritystä, joista olen kyllä kade.

Autotallista löysin myös studiolampun! Olisinpa muistanut sen olemassaolon kun keittokirjaani varten koitin pari vuotta sitten marraskuisessa sisävalossa kuvia räpsiä. No  nyt on mahiksia kuvien ottoon vaikka miten… Studiokuvia odotettavissa :)

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Hautuumaalla kierrellessä rupesi paistamaan aurinko, joten päätin ajella Toppilansaareen. Siellä olikin paljon uutta katseltavaa ja kuvattavaa… Otsikkokuvakin on sieltä.  Tuli ulkoiltua oikein kunnolla. Ei tuullut ja näkyi aurinko! Lempeä aurinko, ei pakkasen kirpeä kova valo…

Tämä puu (vai pensas?) oli kuvattava koska minulle tuli siitä mieleen olkapääni … Tuolta se tuntuu. Mutta huom. taustalla siintää valoa …

meitsi mäessä. Ei, en laskettelemassa, kävellen Kaunispään huipulle.

Taas yritin kuvata tuulta, nyt se jo näkyykin, eikö?

ja alas Suomen pisintä (1200 m) pulkkamäkeä…

Tykkylunta ja kaunista… ja Ransu?

Saariselän ja Hangasojan alue on tainnut tänään olla Suomen lämpimimpiä paikkoja. – 12 C. Kuruissa ja metsäteillä oli tyventä, Huipulla viima. Ulkoiltu on. Kameran kanssa (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla). Paljon. Ja saunottu.

Emme siis tänään vielä lähteneet kotiin, lähdemme huomenna aamuvarhain. Ja siinä minä olen luuseri. Olen luuseri lähtemään kotiin täältä. Enkä edes opi.

Ja  vaikka nykyisin meitsi on enempi valokuvaukseen hurahtunut, niin kyllä se pehtoori on, joka meidän parisuhteessa valokuvauksesta alunperin jotain tiesi ja osasi.

Aloittaessamme seurustelun hänellä oli jo järjestelmäkamera – en tiennyt,  mitä moinen tarkoittaa:  minä kun tuolloin räpsin kuvia Kodakilla, jossa oli kuutiosalama! Muistatteko Kodak 100 ja kuutiosalamat!

Suhteemme alkuvuosina (vuosikymmeninä!) pehtoori vastasi valokuvauksesta, tekipä vielä esikoisesta paljon itse mv-vedoksiakin. Ja kun lakkiaiseni lähestyivät, vanhempani kyselivät pehtoorilta, jota silloin vielä puhuteltiin vävykandiksi, mitähän minulle kannattaisi ostaa yo-lahjaksi, mihin poikaystävä/pehtoori oli ilmoittanut, jotta järkkärinhän se R. haluaa. Enkä edes tiennyt, mitä järkkäri tarkoittaa. Noh, lahjaksi saamani Minolta toimi monilla Eurooppaan tehdyilla telttareissuilla ja vielä lasten leikki-iän oikein hyvin. Sillä otetut kuvat ovat vieläkin aarteita. Ei niin laadukkaita, mutta tärkeitä meille.

Mutta asiaa: kannattaa käydä huomenna tai ylihuomenna Pohjois-Pohjanmaan museolla. Laukan kuvat ovat katsomisen väärti.

Tänään aion vielä ryhtyä ottamaan kuvasarjaa Valokuvatorstain meneillään olevaan haasteeseen, jonka aihe on “Kerro tarina”. Aion kuvin kertoa tarinan, miten järjestetään ruokakestit. Huomenna meille kun tulee rotissöörejä illalliselle. Ei jännitä, ei!  Ammattilaiskeittiömestareita ja sen sellaista, ja minä vaan köksäilen. Riskejä en aio ottaa, tarjoilen suunnilleen vain sellaista, jota olen tehnyt ennenkin. Nämä ihmiset kun meillä eivät niitä ole syöneet, joten voin turvata tuttuihin ja turvallisiin italo-lappone -kehitelmiini. Nyt kattamaan pöytää ja kuvaamaan sitä!

Mikä on Puutteenperä? Puutteenperä syntyi 1880-luvulla, jolloin Ouluun oli vasta avattu (1886) rautatieyhteys. Rautasilta yhdisti kaupungin ja silloisen kaupunginrajan takaisen Tuiran. Kaupungin rajantakana oli vähäväkisten parempi asua kuin kaupungissa, sillä siellä verot olivat pienempiä ja rakentaminen vapaata. Puutteenperälle nousi työläisten mökkikylä kun  Åströmin nahka- ja tiilitehtaan väki rakensivat sinne kotinsa. Eikä Åström ollutkaan mikään pieni työllistäjä: Åströmin tehtaissa valmistettiin ennen ensimmäistä maailmansotaa suurin osa Venäjän armeijan tarvitsemista saappaista, valjaista ja remmeistä, joita “hevosvetoisessa” armeijassa todella tarvittiin.

Puutteenperältä työläiset saivat  kulkea rautatiesiltaa pitkin mökkiensä ja työpaikan väliä maksamatta siltamaksua. Siltamaksu oli vähän alempana olleilla (ja vieläkin olevilla) jokisuiston silloilla, mutta ei Puutteenperän viereisellä Rautasillalla,  kaikkien maksettava. Jokisuun sillat olivat “Rupulaakin” (Bro Bolag eli Silta Osakeyhtiön) omistuksessa ja rupulaakimaksu oli kaikkien maksettava.  Siltamaksua perittiin rupulaakin silloilla yhtä lailla pyöräilijöiltä kuin jalankulkijoiltakin vuoteen 1919 asti ja hevosajoneuvoilta ja autoilijoilta aina vuoteen 1930 asti (hilikku = 25 penniä/suuntaansa). Kaupunki järjesti kyllä jo vuonna 1883 kaikille Tuiran puolelta kaupungissa kansakoulussa (Tuirassa ei vielä kansakoulua ollut) käyneille lapsille vapautuksen siltamaksusta. Ja olennaista oli, että Puutteenperältä pääsi tehtaille ja kasarmille töihin maksamatta mitään.

1970- ja 1980-luvulla Puutteenperän vanha mökkiasutus häipyi lopullisesti ja alueesta (nyk. oik. nimi Lehtoranta) tuli yksi Oulun varakkaimman väen asuinsijoista. Halutuimmat ja kalleimmat tontit 1970-luvulla olivat tuon kuvassa olevan pakkaskoivikon takana.

Ehkä otan Puutteenperän kuvauskohteekseni…?

Kahtena edellisenä loppiaisena on meri ollut vielä melkein rantaan asti sula, (ks. kuva 2008 ) mutta ei ole tänä vuonna. Hailuotoon asti näkee lenkkireitiltäni ja ihan oli jäässä; Kalevassa lukikin että jäätie Luotoon aukaistaan ilmeisesti jo ensi viikolla.

Minulla on tuosta merenrannasta kuvia jokaiselta kuukaudelta parin vuoden ajalta. Kamera kun melkein aina kulkee repussa mukana. Kerran kuussa kuvia olen ottanut myös Lapin mökillä ja niistä kokosin kalenterin ja teetätin Ifolorilla ystäville ja sukulaisille jaettavaksi. Kalenteri-idea syntyi vasta marraskuussa, joten en ollut tietoisesti kerännyt kuvia sitä varten, kokosinpahan vain kuva-arkistoista jotensakaan kelvollisia otoksia. Kollaasissa eivät oikein näy (klikkaamalla kuva suurenee ja vähän paremmin näkyvät nuo Lapissa kuvatut kuukausikuvat) — Ifolorin jälkeen olin kyllä tyytyväinen.

Valokuvaavat bloggaajat ovat perustaneet Valokuvatorstain lisäksi monia muitakin “kuvausyhteisöjä”: “YyKaaKooNee”-haasteessa vastataan numerokuvilla , Mustaa ja valkoista -haaste julkistetaan aina maanantaisin: siellä siis osallistutaan mv-kuvilla ja myös värikollaasi-haaste julkistetaan maanantaisin. Näiden lisäksi on mm. kansainvälinen Sky-kuvahaaste jne.

Valokuvatorstaita lukuunottamatta en ole noihin osallistunut, enkä oikeastaan ehtisikään… ehkä. .. mutta se harmittaa etten lähtenyt mukaan porukkaan, joka syksyllä päätti ottaa joka kuukausi samasta paikasta kuvan ja kerätä nämä kuvat yhteen. Niinpä haastankin nyt itseni (joo, tiedän pöhkö olen, mutta haasteita täytyy olla ;-p) ). Joka kuukauden ensimmäinen tiistai laitan kuukauden kuvan samasta paikasta. Valitsen lähipäivinä paikan mitä kuvaan; ehkä pihapiiristämme, ehkä juuri tuolta Toppilanrannasta lenkkipolkuni varrelta. Tosin sieltä olen jo niin paljon kuvia tännekin laittanut, ehkä joku eri paikka sittenkin …

Eiliseksikin oli sääennusteissa povailtu kovia pakkasia, mutta ei onnneksi niin ollut. Oli oikein sopiva sää kiivetä Kaunispään huipulle. Viimakaan ei  juuri tuntunut, pieni pakkastuuli vain. Tykkylumi kuusien oksilla teki puista hienoja veistoksia. Vaivaiskoivujen hennot varret taipuivat lumen alla, kovin kauniita nekin. Kävellen Huipulle menee suuntaansa puolisen tuntia ja sen aikana ehti jo pimeä laskeutua. Sinisiä kuvia tallentui kameroille melkoisesti. Tunturista laskeuduttua haettiin Kuukkelista savupororieskaa ja Kalevakin olisi ostettu, mutta johan ne olivat ehtineet loppua.

Saunan lämmitys ja ruoanvalmistuspuuhat sujuivat porukalla. Siulasta oli haettu – taas kerran – kotasavuporonpaistia ja sille vähän lisukkeita. Jälkkäri oli minulle uusi kokeilu: pistaasijäätelöä ja rommikirsikkakastiketta. Ystäville ja pehtoorille maistui, joten joskopa laittelen reseptin jakoon joku päivä…

Ja syötyämme oli Compatibilityn vuoro. Lautapeli, jossa yritetään oman parin kanssa olla samalla aaltopituudella, sai meidät jo toisen illan viettämään keittiönpöydän ääressä. Aattoiltana oli yksi peli ehditty aloittaa ennen kuin oli aika lähteä Kaunispään Huippuravintolaan Uuden Vuoden juhlaillalliselle.

Illallinen olikin hintansa väärti, hyvinkin. Rotisseur-kilvet saanut Huippu tarjosi lappilaisia herkkuja, joista tattihyytelö jäi ehkä parhaana mieleen. Kyllä avotulella liekitetyt poronselyksetkin toki maistuivat. Ja kaarnikkakakku. Se on jotenkin niin hienon väristäkin. Digestive- vai murokakkupohja? Chablis ja Montecillon gran reserva kruunasivat illallisemme (kiitos vain K & M). Kello ei ollut yhtätoistakaan kun olimme buffet-pöytien kaikki herkut ehtineet maistella ja nauttia.

Sitten: tilataanko viinipullo ja haetaan vielä vähän juustoja ja odotellaan vuodenvaihtumista ja raketteja? Vai taksi ja mökille jatkamaan peliä. Jo vain, met taksin saimma - ja mökillä peli jatkui. Pitkästi yli puolen yön höpöttelimme ja pelasimme. Taasko me suunnittelimme sitä Rooman matkaakin…?

Yhden jälkeen mentiin muka nukkumaan, mutta kuu valaisi kirkkaammin kuin päivänvalo. Kuuhullu ei voi nukkua. Ja niinpä pehtoorin kanssa puettiin uudelleen päälle ja lähdimme vielä ulos. Hanget kuin piirretyissä elokuvissa, ihan taikayö. Ihan ennen kokematon. Täysikuu tuntureiden päällä, Hangasojan rannalla taas kerran olo oli yhtäaikaa pieni ja suuri. Kovin nöyräksi siellä tuntee itsensä. Ei revontulia, mutta taikakuutamo.

Kuva on otettu 1.1.2010 klo 1.40,41. Klikkaa kuva suuremmaksi, näet mitä kaamos voi olla!
(Otsikkokuvassa näkyy, että Sompiossa aurinko oli tänään puolen päivän jälkeen jo horisontin yläpuolella – ensimmäisen kerran tänä talvena.)

Idea lähti tästä: marraskuun ruokahaasteen voitti Merkintöjä Melukylästä -blogi. Olen tykännyt piipahdella  ko. blogissa (valokuva)torstaisin ja ruokahaasteiden julkistusten aikoihin. Tänä aamuna klikkailin monipuolisen ja viihtyisän blogin sivulle etsimään, josko Krisu olisi jo joulukuun ruokahaasteen heittänyt esille. Mutta siellä olikin joulukalenteri! Ei vielä haastetta joulukuun ruokakisaan vaan joulukalenteri! Olen nähnyt sellaisia joskus muissakin blogeissa, ja ajattelin, että nyt minäkin haluan tehdä sellaisen.

Minulta on muutamista tässä blogissani ja www-sivuillani julkaisemistani kuvista pyydetty julkaisu- tai kopiointlupaa (mukava kun on pyydetty, oitis olen luvan antanut) minkä perusteella olen antanut itseni ymmärtää, että joistakin otoksistani on jotain iloa joskus ollut. Niinpä ajattelinkin,  että joulukuussa julkaisen joka päivä juttujeni lopuksi (tai aluksi) kalenterikuvan. Jos joku niistä viehättää käytä ihmeessä hyödyksesi. Voit vaikka laittaa näytön taustakuvaksi, mikäli kuvassa on sopiva tunnelma tai kuva on muutoin mieluinen… Ensin klikkaa kuva suuremmaksi ja sen jälkeen kosketa kuvaa ja paina hiiren oikean puoleista painiketta. Valitse avautuvasta valikosta kohta: “Aseta taustakuvaksi” (tai Set as Wallpaper/Background). Voit vaihtaa koneesi  taustakuvan joka päivä. :)

Varmasti kalenterikuvissa julkaisen joitakin jo aiemmin esillä olleita, ja sellaisella taidan aloittaakin.

_____________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 1
Tontut jo ylittävät Hangasojan, matkalla etelään siis.

Tämä kalenteri-idea pistää taas harjoittelemaan kuvaamista. Laiskistuminen kun on ollut ilmeisen selvää muutamien (sateisten, mustien) viikkojen aikana. Siispä nyt harjoittelemaan keinovalossa otettujen kuvien ottamista. Huomiseksi jotain uutta?