Tammikuun viiltävä valo, kirkuva kylmyys eivät olleetkaan sietämättömiä. Ihan hyvin toistatuntia vierähti ulkona, naamaa paleli etelään päin kävellessä, mutta palatessa kylmyys ei rieponut, unohduin kuvaamaan ja jo valmiiksi inhoamani kamerakurssin tehtävä “omakuva” tuli otettua ihan helposti. Aika pitkä ja hoikkis? Hih! Varjokuvat on kivoja.

Aurinko paistaa vaakasuoraan, mutta oikeassa kohdassa sekin voi näyttää miellyttävältä. Varjot ovat pitkiä, mutta lumi pehmentää…

Hangen kimallus ja jäähileet näyttävät mohairilta…

Päivän toinen highlight oli kun nuoriso tuli syömään. Olin luvannut salaattibuffeen (keittiön kaappien tyhjennys alkaa todella olla loppusuoralla) ja tarte flambeeta ja jälkkkäriksi créme brûleen, kahvia ja pullaa halukkaille. Elikkäs kovin ranskalaisella kokkaamisella tämä päivä sujahti.

Tarte flambee, joka on Ranskan vastine pizzalle, on tullut täällä esitellyksi jo viime maaliskuun Alsacen matkan yhteydessä (KLIK). Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta ohjetta en ole tainnut julkaista. Joten olkoon sitten sen aika nyt.

Kuvassa viime keväänä Riquewihrissä pehtoorin tilaama tarte. Alla tämänpäiväisestä flammenista siivu. En laittanut ollenkaan juustoa, vähän kevennystä …

Tarte Flambee

2 dl haaleaa vettä
10 g hiivaa
½ dl öljyä
11/2 tl suolaa
5 ½ dl vehnäjauhoja

Päälle
1 sipuli, 2–3 rkl ranskankermaa ja savukinkkua. Ja ehdottomasti mustapippuria myllystä.

Sekoita veden joukkoon hiiva, öljy ja suola ja alusta joukkoon vehnäjauhot. Ota taikina leivinpöydälle ja alusta sitä siinä vielä noin 5 minuuttia. Peitä liinalla ja anna nousta.

Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. (jos haluat miedontaa sipulin makua kuumenna 2 dl vettä ja keitä sipulia siinä minuutin ajan. Valuta siivilässä ja anna jäähtyä tai sitten käytä  Roscoffin sipulia, se on jo ennen uuniin menoa niin makeaa, ettei ryöppäämistä tarvita). Suikaloi kinkku.

Kuumenna uuni 275 asteiseksi.

Leikkaa taikina kahteen osaan, kaaviloi taikina kahdeksi ohueksi levyksi ja nosta leivinpaperille ja pellille. Levitä taikinalle ranskankerma, sipuli ja kinkku. Jauha päälle mustapippuria ja paista uunissa noin 10 minuuttia ja tarjoa heti.

Kannattaa kokeilla. Täytteitä voi varioida, loputtomiin. Myös makeisiin. Ananas on tässäkin hyvää, ja päärynä. Loraus Grand Marnieria tai calvadosta aateloivat tarten.

Jälkkärinä ollut Créme Brûlee  oli Valion perusreseptillä tehty. Helppoa ja hyvää. Vaikuttaa enemmän gourmandilta kuin onkaan. Ja minulla kun on uusi tehokas, ruokafriikiltä ystävältä lahjaksi saatu tohotin, jolla tehdä ruokosokerin rapsakaksi, niin oli mukava tehdä. Ja maistuihan se.

Tänään avattiin Viskaalin. Virallisesti tänään.

Viskaalin on Oulun seudulla toimiva lähellä ja puhtaasti tuotetun ruuan myynti- ja markkinointikanava. Viskaalin Kauppa tarjoaa Oulun seudun asukkaille maukasta, eettisesti tuotettua ja puhdasta ruokaa jokapäiväiseen ruokapöytään helposti – myös kotiin kuljetettuna. Lisäksi Viskaalin-sivuilta löytyy reseptivinkkejä, blogi ja juttuja lähi- ja luomuruuasta sekä tuottajista tuotteiden takana.

*  *  *

Tämä tervetullut hanke pilotoitiin jo marraskuussa, ja meidän ruokakunta oli yksi niistä muutamasta kymmenestä, jotka olivat kokeilussa mukana. Tilasin Viskaalista kaksi kertaa pienen laatikollisen lihaa, ryynejä, voita, jukurttteja ja muuta sen sellaista. Leipä oli ainoa joka ei tehnyt erikoisempaa vaikutusta, mutta ei sekään mitään huonoa ollut. Ihan hyvää, mutta siinä kaikki. Varsinkin Limousine-liha oli erityisen hyvää. Kauraryynit samoin.

Ja sellainen pikkujuttu kuin kalamauste. Käytin sitä kun tein vähän isommallekin joukolle savukalatahnaa, ja hyvän hyväksynnän maku sai.  Siis yksi keskikokoinen savusiika perattuna ja pienittynä. 30-50 g huoneenlämpöistä voita ja loraus kermaa ja ½ – 1 tl kalamaustetta, ja toki purjo tai sipulisilppu sopivat sekaan myös. Sekoita keskenään. Anna makuuntua jääkaapissa. Tarjoa rieskan kanssa. Sopii ruisleivänkin päälle.

Viskaalista tavaroiden toimitus kotiovelle toimi, enkä näe mitään syytä, miksen käyttäisi nettikauppaa nyt kun pilottivaihe on ohitsekin.

Käyhän tutustumassa:  http://viskaalin.fi/kauppa/

(eikä ole maksettu mainos , vaan muuten vaan ilolla tällaisesta Ouluunkin tulleesta palvelusta kertoilen. )

Viime torstain ruokakolumni on jäänyt tänne Tuulisiin juttuihini laittamatta, joten lisäänpäs senkin tähän.

Samalla lupaan ja vannon, että tämä on viho viimeinen kerta kun täällä puhun Limoncellosta, mutta edelleenkin sitä suosittelen. Limoncello on muuten yksi niistä viidestä sanasta [nimeni ja blogin nimen lisäksi] joiden  perusteella blogiini tullaan. Rex-kakku ja fetalihapullat, erikoiset etunimet ja Pielpajärvi ovat sitten seuraavia…

Cointreau on Suomessakin klassikkojuoma, jota aikakauslehtien mainosten perusteella on ainakin 1960-luvulla markkinoitu nimenomaan naisille. Väritön, vahva Cointreau on mm. Margarita ja Cosmopolitan -drinkeissä käytettävä likööri. Myös leivonnassa ja erityisesti Crêpes Suzette -räiskäleissä sillä on tärkeä tehtävänsä.

Nelikulmaisissa ruskeissa pulloissa myytävän Cointreaun sukulainen on muutamaa vuotta nuorempi, vuonna 1886 lanseerattu, Curaçao-likööri. Curaçaon tavoin myös Triple Sec -likööri on kotoisin Karibialta. Yhteistä näille kolmelle liköörille on, että ne tehdään hapanappelsiineista eli pomeransseista ja että niiden alkoholiprosentti on varsin korkea (40%).

Kuuluisista sitruslikööreistä on mainittava vielä Grand Marnier, joka sekin on ranskalainen 1800-luvun lopussa syntynyt klassikko. Sen juuret ovat Ranskan ja Saksan (Preussin) välillä vuosina 1870 – 1871 käydyssä sodassa. Sodan jälkeisessä lamassa, sodan hävinneessä Ranskassa oli runsaasti myymätöntä konjakkia ja sen hinnan laskemiseksi ja myynnin edistämiseksi likööritehtailija Eugene Lapostellen vävy Alex Marnier kehitti tuotteen, jossa konjakkiin uutettiin hapanappelsiinin kuivattuja kuoria: Grand Marnier oli syntynyt.

Ranskalaisten hienostuneiden sitrusliköörien serkku on italialainen limoncello. Etelä-Italiassa, Sardiniassa ja Sisiliassa aperitiivin­a ja jälkiruokajuomana tarjottava sitruunalikööri on usein kotitekoista, italialaisten mammojen tekemää juomaa. Tehdastekoisena sitä saa Alkostakin, mutta sen teko kotikeittiössä on helppoa, mukavaa ja kevättä kohti vievää…

Tarvitset ensin 10 kauniskuorista sitruunaa, litran Finlandia Lime Vodkaa, litran vettä ja kilon sokeria. Aloita pesemällä sitruunat saippuavedessä, kuori sitruunoista keltainen ohut osa ja laita kuorisuikaleet pulloon/purkkiin ja kaada päälle vodka. Jätä pullo ikkunalaudalle pariksi viikoksi. Sen jälkeen siivilöi kuoret pois, kiehauta vesi ja sulata sokeri siihen. Yhdistä vodka ja sokeriliemi. Laita likööri kylmään vähintään kuukaudeksi. Jos teet sen nyt, on sinulla kevään ja kesän juhlissa omatekoista keltaista sitruunaista tarjottavaa.

(limoncellon valmistuskuvia täällä)

Hienon hieno pakkaspäivä tänään. Olin taas pari tuntia liikkumassa kaupungilla. Ehti sinä aikana vilahtaa aurinko, hetken ihmeellinen sininen hetki ja lopuksi kummallinen talvisumu. Kaikenmoista. Jatkoin eilistä “uusien kohteiden” kuvaamista. Moniko tietää missä päin Oulua on tämä?

Sitten iltapäiväksi olin varannut kaikenmoista hyvää kokattavaa, mutta nuoripari ei tullutkaan syömään, kun miniäkokelas on keuhkoputkentulehduksessa. Pehtoori on myös ollut  vähän flunssainen pohjoisesta palattua, mikä ei onneksi pelottanut tytärtä, joka tuli kotikotiin iltapäiväksi. Räätälöinkin sitten sapuskan mieleisekseen: sienijuttuja, uudenlainen fenkolivuoka, pähkinäsalaatti ja niiden kanssa karitsankyljyksiä. Ja sitten jälkkäriksi tuoreananasta – ne on tähän aikaan vuodesta  erityishyviä. Ja tämä kyseinen yksilö kun oli vielä tehnyt edestakaisen matkan Lappiin, niin olihan se kypsää ja makeaa.

Mutta olennaista oli soosi: purkki maitorahkaa, purkki kondensoitua maitoa, pari teelusikallista vaniljasokeria ja glögeihin käyttämättä jääneet mantelilastut (about desi). Ne siis sekaisin keskenään ja hyvin hyvä, eikä ainakaan rasvainen vaikka vähän sokerinen (maito on sokeroitua),  jälkkäri oli valmis. Mantelilastut siivittivät ananasta hienosti. Helppoa, halpaa ja hyvää.

Sitten taas kuvatoimitusta  . . . “minä voin kyllä tehdä, minullahan on nyt aikaa– ” Kuka minun suustani aina tuollaisia päästelee?

Nyt kun loppuvuoden ja tulevan kaksi ensimmäistä viikkoa ovat suunnitelmien alla… kun mietin, mitä nuorille tarjoaisin ja mitä tekisin mökille herkuteltavaksi, voisin postitella muutaman ohjeen – vaikka uudenvuoden illanistujaisherkuiksi.

Viime kevään lakkiaisiin tein 100 lohileivosta, ja kirjajulkkareissa niitä oli myös iso vadillinen, ja ovat saanet kehuja ja kyselyjä, joten ensiksi vaikka ne (ohjeeni on mukaelma Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta. Oletkos pitkään aikaan käynyt Ullan leivontablogissa. Käy ja ihmettele!!!  Katso edes kuvat! KLIK!) .

Lohileivokset (12 kpl)

Pohjaan

150 g voita
3½ dl vehnäjuahoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

Täytteeseen

250 g lämminsavulohta
½ sipulia ja tillia
ihan vähän sitruunapippuria

Päälle

2 dl (kolmen juuston) ruokakermaa
1 kananmuna

Nypi pohjan ainekset sekaisin ja painele taikina silikonisiin muffinsivuokiin. Murustele lohi, sekoita se tillin ja sipulihakkeluksen kanssa ja täytä muffinsivuoat. Sekoita kerma ja muna keskenään ja kaada vuokiin. Uuniin n. 200 astetta ja 15 – 20 minuuttia. (koristele tilillä, kuten kuvasta näet, minä en koristellut )

Toinen pieni lohiruoka tehdään kylmäsavulohesta. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta tätäkin voin lämpimästi suositella. Tämä on myös oivallinen myöhäisen aamiaisen, brunssin herkku. Toisaalta yön huikopalaksikin sopii. Ja on hieno,  vaikka on tolkuttoman helppo.

Lohijuustoleivät lämpimänä

Neljälle tarvitset

2 valkuaista
2 dl emmentaal-raastetta
(1-2 tl sinappia)
4 (isoa tai 8 pientä) paahtoleipäviipaletta
voita
150 g kylmäsavulohta ohuina siivuina

Ensimmäiseksi laita uuni lämpiämään (200 astetta). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon juustoraaste. Voitele paahtoleipäviipaleet (sipaise vähän sinappia leiville), levitä lohi leipien päälle ja lusikoi juustovaahtoa päälle.
Paista uunissa viidestä kymmeneen minuuttiin. Vaaleanruskea väri on merkki valmiista.

Noiden molempien lohiherkkujen kanssa samaan pöytään sopii italiastyylinen salaatti, jota meillä on nyt välipäivinä syöty pääruoaksi leivän kanssa. Mikähän sen nimi voisi olla? Se on mukaelma hienosta Parman salaatista, joten olisiko tämä

Parman pikkusalaatti

jääsalaattia
hunaja- tai cantaloupemelonia
(mini)tomaatteja
mieto sipuli (taas suosittelen Roscoffia (saa Stockalta) tai pala purjoa
saksan(hassel)pähkinöitä
sokeria
prosciuttoa
hyvää balsamicoa, oliiviöljyä, mustapippuria myllystä

Sulata noin ½ dl sokeria teflonpannulla, kaada kourallinen pähkinöitä sokerin sekaan. Sekoittele hetki. Kaada sokeri-pähkinämassa leivinpaperille ja anna jäähtyä. Murentele “möykky” palasiksi. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Asettele parmankinkku viipaleet leivinpaperin päälle ja paahda niitä hetki (n. 5 min.) uunissa. Anna jäähtyä. Laita kulhon pohjalle revitty jääsalaatti, pilkottu meloni, tomaatit, sipuli. Kostuta salaatti balsamicolla ja oliiviöljyllä ja rouhi sekaan mustapippuria. Viimeiseksi suolaista prosciuttoa ja makeita pähkinöitä.

 Bon Appetito! 

Ihan huvin vuoksi olemme sisaren kanssa tehneet kirjan. Olemme tehneet sitä koko vuoden. Nyt se on valmis.

Kirjaa ei ole nettiversiona, mutta voit saada sen omaksi ostamalla tai osallistumalla ARVONTAAN. Kirjoita kommenteihin halukkuutesi olla mukana arvonnassa. Arvontaan voit osallistua vuoden loppuun asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon kaksi kirjaa. Voittajat julkistan täällä 1.1.2012.

Vuorotellen-kirjassamme on yli sata sivua. Siinä on vuorotellen valokuvia, runoja ja ruokatarinoita. Siinä on jokaiselle kuukaudelle pari ruokavuoteen soveltuvaa ruokaohjetta. Meillä oli kirjaa taittamassa ja suunnittelemassa ammattilainen, ja kirja onkin kaunis katsella. Se on ihan mukava kirjanen. Siinä on blogissa olleita ohjeita ja kuvia, mutta myös paljon uutta. Tilaa se itsellesi iloksi tai lahjaksi ystävällesi. Kuva kirjasta on täällä KLIK

Lähetä minulle sähköpostia reija.satokangas(at)oulu.fi  ja kerro, montako kirjaa haluat ja mihin osoitteeseen ne postittelen.  Laitan paluupostissa tiedoksesi pankkitilin, johon voit kirjan maksaa ja jouluviikolla käyn postissa joka päivä, joten ehtii vielä jouluksi, jos heti tilaat. Linnanmaalle toimittelen ison nipun keskiviikkona, joten voin tuoda sinnekin.

Hinta on vain omakustannehinta, joten pikkurahalla sen saat (hinta suluissa postikulujen kanssa)
1 kirja 18  (21) euroa
2 kirjaa 35  (39) euroa
3 kirjaa 48 (52) euroa
4 kirjaa 60 (54)
jos ostat 4 kirjaa tai enemmän, niin kirjan kappalehinta on 15 euroa. (postikulut paketin painon mukaan)

Vuorotellen-kirjan joulukuun runo on tällainen

Joulukuu jo tulla vierähti.
Samoten syksystä talveen kiirehti.
Joulu väritti tähtöset,
ilon ja valkean,
lahjoiksi tumman taivahan.

On vaan niin hyvä kun ei ole kiire. Rauhassa ehdin aamulla asiat toimitella Iissä. Haukiputaallekin ajelin etsimään Putiikki 27:ää, löysinkin sen, mutta ei ollut vielä auki, siispä ehkä ensi viikolla sinne. Sitten halliin, postiin, Caritakseen, ruokakauppaan. Ja jo puolelta päivin kotona. Vallan erinomaista.

Postitusta, järjestelyjä, huomisen tekoa, uusia makukokeiluja, ja kaikki rauhassa.  Minulla on viikko aikaa laitella joulua. Ihan hurjan mukavaa…

Siihenkin liittyen… Varsinaista uutta joulusivua en aio/en enää ehdi tänä vuonna tehdä. (Olethan löytänyt edellisten vuosien runsaatkin joulureseptisivut? Täällä ne ovat: KLIK!  ) Olen luvannut täällä blogissa julkistaa jouluruokaohjeita ja viinivinkkejä. Siispä tämän lupauksen täyttämiseksi ensimmäiseksi tämän pienen joulukakun, jälkiruoaksikin hyvin soveltuvan, resepti….

Mokkamoussekakku

Pohja

½ pakettia tummia kahvinmakuisia täytekeksejä (Dominotkin käy, hätätapauksessa, yhteensä noin 175 g)
25 g sulaa voita

Täyte

6 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 rkl pikakahvijauhetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 valkuaista
3 dl (kevyt)vispikermaa

mokkapapukarkkeja koristeeksi

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Jauha keksit, sekoita sulanut voi joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
Liota liivatelehdet, ja liota vesitilkkaan.
Lämmitä tilkka kermaa, sekoita joukkoon pikakahvijauhe.
Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kermakahviseos ja liotetut liivatteeet.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista. Valkatkaavispikerma kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kaikki vaahdot varovaisesti keskenään. kaada seon vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä vuoka, ja laita hyytymään useaksi tunniksi.
Koristele suklaapavuilla.

Aperitiiviksi teimme merkillisen sekoituksen, jonka pehtoori oli Viini-lehdestä bongannut. Olutta ja kuohuviiniä.

Eikä mitä tahansa olutta, vaan Lindemans´in kirsikkaolutta ja sille kumppaniksi cavaa sekoitussuhteella fifty-sixty   (siis 6 cl olutta ja 7 cl kuivaa kuohuvaa). Lehdessäkin luki, että voi olla vaikeaa uskoa, että on hyvää. No oli niin vaikea uskoa, että oli pakko testata, semminkin kun jo tuo oluen nimihän nyt velvoittaa. Siis tulisiko tästä “aperitif di casa”? Lindemans´n australialaiset viinithän ovat jo vuosikymmeniä (kyllästymiseen asti)  olleet meillä talon viinejä, joten nyt sitten olutkin!!??  Mutta oikeasti tuo merkillinen, eriskummallien yhdistelmä pelitti. Se toimi. Maistui joululta. Olut kannattaa viilentää melkein jäiseksi, silti kirsikan tuoksu on voimallinen.  Kahdesta piccolosta tulee kolme lasillista.  Kannattaa kokeilla, vaikka glögin korvikkeena tai uudenvuodenaaton tervetuliaismaljana. Ja ehdottomasti – ainakin – kannattaa kokeilla. Me pidimme.

Siis Lindemans Kir! Cin cin!

______________________________________________________________

 JOULUKALENTERI: Muistaako joku miltä lumi näyttää?

Aamuhämärässä pihalla valkoinen satumaailma.  Hiljainen, lumisateinen aamu. Lumitöiden ohessa kuvia … tonttuja on liikkeellä.

Kotosalla koko päivä. Leivinuunin pehtoori lämmitti. Ja kuori lantut ja porkkanat. Eihän minulle sitten paljon jäänyt tehtäväksi. Mummuloihinkin asti taitaa nyt laatikoita riittää.

Nuoret tulivat syömään, tein muka hienoa paistia. Hö! Ihan syötävää, muttei erikoista. Jälkiruoka (pitkästä aikaa uuniananasta, nam! Ja jouluruukku oli taattu herkku (resepti ja kuva täällä). Sitä tuli tehtyä niin paljon, että tyttärelle lähti mukaan iso vuoka; riittää pariksikin päiväksi. Ja pojallehan valtio takaa eväät ensi viikollakin. Teoriaopintoja on kuulemma rekkakuskikokelaalla ensi viikon. Minulla on ollut jouluruokien teoriaopintoja .. sekä Kalevaan että Hesariin juttua. MIKSI minä aina lupaan… ? Tässä kohtaa pehtoori tupisee… miksi…? No ettei kirjoittamishommat loppuisi!

___________________________________________

Tonttuja on jo liikkeellä!

(klikkaamalla suurenee, ehkäpä kannattaakin)

Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla.  Siellä on ihana katsella,  mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo.  Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…

Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.

Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)

Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)

ja täytteeseen

150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria

Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.

Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.

Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.

Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan.  Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.

Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).

Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.

Tänään  olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…

__________________________________________________

JOULUKALENTERI

Savuporotorttuja

En ole tänään käynyt missään. Olen ollut koko päivän sisällä, kotona. Niin käy hyvin harvoin. Edes lenkille en lähtenyt, sillä eilisen illan pilateksen jälkeen tuntuu, että olen liikkunut tämänkin päivän edestä. Yksi historiaprojekti-tuttu sentään kävi palaveeraamassa, kuten eilen yksi toinen, mistä pehtoorilla on sitten riittänyt riemua huomautella vuorotteluvapaasta ja miesvieraista ja …

Siis tänään historiaa, www-sivustoa… Kiinan matkan kuvakertomuksen aloitussivu ja liikenteessä-sivu ovat jo kuosissa. Käy kurkkaamassa Kiinan menopelejä…

Kiinan matkalta jäi paljon makumuistoja, ja esimerkiksi hotellien aamiaisella tarjolla olleen - meikäläistä leipävanukasta muistuttavan – puddingin reseptin soisin löytäväni jostakin… Mutta paljon tuttuakin lukuisissa lounas- ja päivällispöydissä oli: esimerkiksi Setsuanin kurkut. Tai pitäisi varmaan nykyään sanoa Sichuanin kurkut. Kun reissussa ei paljon tuoresalaatteihin koskettu, ja kun rouskuteltavaa “tuoreruokaa” teki kuitenkin mieli, oli tuo kurkkuruoka minulle usein mieluinen lisä kaikkien muiden kippojen välissä. Niinpä oli sitten tänään etsittävä vanha resepti (joka on vanhemmassa keittokirjassanikin) ja tehtävä Setsuanin kurkkuja lohimedaljonkien seuraksi. Tähän aikaan vuodesta kun kurkussa ei ole sitä vähäistäkään makua, mitä kesällä, niin kannattanee kokeilla.

Setsuanin kurkut

2 isoa kurkkua
½ tl suolaa
½ dl viinietikkaa
½ dl soijakastiketta
3 valkosipulinkynttä
½ dl öljyä
Kuori kurkut perunankuorimaveitsellä. Halkaise kurkut pituussuunnassa
ja koverra siemenet pois. Leikkaa sentin viipaleiksi. Ripottele suola
kurkuille.
Sekoita kastike ja kaada kurkuille. Maustuminen vie pari, kolme tuntia.
Kurkut säilyvät pari, kolme päivää. Sopivat hyvin paitsi kiinalaisen
ruuan kanssa, myös savukalan kumppaniksi. Ja sellaisenaankin niitä
on mukava napostella.

Juhlan jälkeen.

Eilinen päivä meni enempi vähempi ruokaa tehdessä ja nauttiessa. Ja viiniä maistellessa.

Meillä oli varsin mielenkiintoinen maistelu. Viinikerhomme on vuosien varrella hankkinut kolme Pichon Lalande Longueville -viiniä. Se on Bordeauxin Pauillacissa tuotettu erinomaisen laatuisa, ja hintava viini. Olemme kellaroineet niitä ja eilen oli sitten kerhomme 20-vuotistaipaleen kunniaksi aika nauttia ne pois. Viini oli siis sama, mutta meillä oli maisteltavana kolme eri vuosikertaa: 1999, 2000 ja 2001.

Tiesimme, että vuosikerta 2000 on arvioitu parhaaksi (8 – 10) ja vuosikerta 1999 huonoimmaksi (5-6). Tiesimme että parhaasta vuosikerrasta joutuisi tänä päivänä maksamaan yli 100 euroa, me olimme maksaneet suunnilleen puolet siitä hankittaessa (kohtuullinen tuotto! Kannattaisi sijoittaa enemmänkin viiniin… ) ja tiesimme että huonoimman vuosikerran viinistäkin joutuisi tänä päivänä maksamaan 60 – 70 euroa.  Me kaikki tiesimme nämä faktat, mutta kukaan ei tiennyt missä järjestyksessä viinit laseissa olivat – maistoimme siis puolisokkona. Erottuisivatko viinit niin radikaalisti kuin vuosikerta- ja hintatiedot antoivat olettaa?

Ensinnäkin todettiin, että jollemme olisi tienneet, että kyseessä on sama viini, emme olisi sitä hoksanneet, niin paljon vuosikerrat poikkesivat toisistaan. Toiseksi ainakin puolet meidän kymmenen hengen porukasta totesi, että samalla rahalla saisi PALJON parempia viinejä ja monta vielä. Itse asiassa noiden kolmen testiviinin hinnalla söimme maistelun jälkeen aika ruhtinaallisesti,  ja nautimme monta viiniäkin, jotka saivat paremmat pisteet kuin nuo kolme Bordeauxia. Etelä-afrikkalainen Boekenhautskloof 2006, joka on kyllä arvoviini sekin, oli ainoa, jonka pisteiden keskiarvo ylsi yli yhdeksän.

Arvostelimme viinit ennen kuin katsoimme vuosikerrat. Pichonin kolmen vuosikerran erot meidän pisteytyksellä olivat naurettavan pienet. Vuosikerta 2000 (se paras ja kallein) kyllä voitti 8,85 pistettä, mutta toiseksi tulikin halvin 8,70 pistettä ja kolmanneksi jäi vuosikerta 2001 joka sekin sai kuitenkin 8,6 pistettä.

Ranskalaisten huippuviinien jälkeen sitten söimme ranskalaista bistroruokaa. Ja huolimatta, että unohdin kuhan päältä voinokareet pois ja että unohdin tehdä creme brûléen päälle sokeripolton tuntuivat vieraat pitävän kokkailuistani. Ja  ehdottomasti parhaat pisteet olisi saanut jälkkäri jos ruokia olisi pisteytelty. Jälkiruoka, jossa on ankanmaksaa ja Baileys-likööriä, ei ehkä kuulosta erityisen houkuttelevalta, mutta onhan se vaan hyvää. Eikä vaikeaa.  Resepti alla…

Paitsi että sain uuden keittokirjan, kovin kauniin, palannen siihen kunhan ehdin perehtyä, on meillä uusi kukkakimppu, jossa on viehättäviä “lyhtykukkia”. Huippu. Ja sitten pussillinen maa-artisokkia. Nam, niitäpä sitten tänään kun molemmat lapset ja murmeli olivat syömässä.  Leppeä sunnuntai on mennyt kovin joutuisasti …

Ankanmaksabrûlée ja rikkaat ritarit

150 g ankanmaksaa (Rougie)
3 dl kermaa
1 dl sokeria
1 vaniljatanko
5 keltuaista
3 cl Baileys-likööriä

Kiehauta kerma, sokerit ja likööri kattilassa. Lisää joukkoon ankanmaksa ja anna sulaa hetki. Siivilöi seos ja lisää keltuaiset joukkoon. Kaada seos annosvuokiin ja hyydytä 95-asteisessä uunissa 30 – 40 minuuttia. Jäähdytä jääkaapissa yön yli ja polta sokeri pintaan  (ruokokidesokeria grillivastuksen alla tai tohottimella)  ennen tarjoilua.

Muutama siivu pullapitkoa
2 dl maitoa
2 rkl sokeria
2 kpl munia

voita

tuoreita marjoja

Sekoita kulhossa maito, sokeri ja munat.
Leikkaa pitkosta suorakaiteen muotoisia paloja ja pyörittele ne munamaidossa. Paista pitkoviipaleet voissa.

Kokoa annos. Ripottele pinnalle tomusokeria.

Yhtäkkiä hoksaan että on melkein pimeä. Ja taitaa tihuuttaakin; tukka tuntuu kihartuvan ihan säkkärälle. Ihan yliarvostettuja luonnonkiharat hiukset! Paitsi joillakin ne on kauniit, minulla ne menee täysin hallitsemattomasti, räjähtävät. Niin ja silmälaseihin tulee huurua. Näin sitten käy kun vihdoinkin olin saanut itseni pihalle pehtoorille kaveriksi haravoimaan.

Koko päivän olin nyhjännyt sisällä, kirjoitellen. Työyhteisön tehnyt  sähköpostilla ja puhelimella.

Kun iltapäivällä olimme syöneet, yritin vitkuttaa uloslähtöä soittamalla ensin sisarelle, sitten äidille, mutta ei, kello ei ole kuin viisi, onhan minun vielä lähdettävä ulos. Ja sitten siellä olikin ihanaa. Hyvä hengittää. Haravointi juuri sopivaa liikkumista, en olisikaan halunnut pyöräilemään, saatikka lenkille. Piha palautuu vihreäksi, ruskeaksi liiskaantuneet lehdet kasautuvat keoiksi pitkin pihaa. Riittää niiden tekemistä vielä monelle päivälle, illalle.

Risujakin riittää. Ovat oikeastaan aika kauniita.

Siinäpä se päivä. Kun ei kummoisempia niin…

ehkäpä sitten kirjoittelenkin tähän reseptin. Ja annan vinkin viikonlopun ruokapöytään.

Vielä ehdit tehdä Aroniahilloa. Tein sitä viime viikonloppuna (kuva marjoista). Ja hyväksi on jo havaittu. Juuston kanssa se sopii. Ja broilerin kanssa. Ja nimenomaan tämä omena-aronia-versio on varmasti hyvää sen Kaiserschmarrn´n (itävaltalaisen pannarin), josta olen täällä kirjoitellut ja reseptiä postaillutkin jo.

Aronia-omenahillo

1 kg mustamarja-aronian marjoja
6 kotimaista omenaa
3 dl vettä tai mehua (Stockalla oli myynnissä kuvan mehua, sellaisen käytin tähän)
1/2 dl cointreauta tai calvadosta tai jotain muuta vahvaa
700 g hillosokeria

Kiehauta mehu tai vesi, lisää puhdistetut marjat ja kuoritut ja kodatttomat omppuviipaleet.
Keitä noin 15 minuuttia  miedolla lämmöllä välillä hämmentäen.
Poista vaahto, lisää hillosokeri ja cointreau. Keitä vielä hetki.
Sekoita sauvavatkaimella tasaiseksi.
Purkita heti.

Sitten butternut-kurpitsaa. Tätä olen tänä syksynä nähnyt eka kertaa Oulussa myynnissä. On sitä voinut olla aiemminkin, minä vain en ole hoksinut. Etelä-Afrikassa tätä makoisaa, makeaakin kurpitsaa oli tarjolla melkein joka päivä. Tein pari vuotta sitten jostain toisesta lajikkeesta; resepti muutoin sama, mutta tämä butternut kypsyy parissakymmenessä minuutissa. Eli nauti Pampoenmoes! Resepti täällä. Näyttää valmiina bataatilta, mutta on vielä parempaa kuin se.

Auringon valo ei aamupäivälläkään enää tule kovin korkealta.

Lenkillä mukana ikivanha Canonin zoom. Jälki sen mukaista. Mutta kokeilinpa kuitenkin. (nämäkin kuvat kaikkine rosoineen suurenevat klikkaamalla.)

Joutsenia.  Taivaalla.

Ja meressä.

Tavallisesta poikkeavia reittivalintojakin tein Meri-Toppilan rannassa.  Ilokivet kaukaa zoomattuna…

Metsätaipaleella uusi kääpäpuukin sattui kohdalle.

Lenkiltä kotiin ja “Mitä kaapista löytyy? -mentaliteetilla ruoanlaittoon… ?

Pyhäpäivän Bataattikeitto

½ l kanalientä (Buljonki on parasta!)
3 isoa jauhoista perunaa
iso bataatti
1 iso sipuli tai 3 shalottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 dl ruokakermaa
voita
suolaa ja pippuria
timjamia
vuohenjuustoa tai paksua jukurttia tai parmesanlastuja

Pilko perunat, bataatti, sipuli ja valkosipulit.
Kuullota vihanneksia parissa voiruokalusikallisessa.
Anna niiden saada vähän ruskeaa pintaa, paahteinen maku tekee hyvää.
Lisää kanaliemi.
Anna kiehua hiljalleen kypsäksi. Lisää kerma ja soseuta.
Lisää pippuria ja timjami.

Lisää keittoon juustoa, jukurttia tai smetanaa.

Samettisen, melkein makean keiton kanssa maistuu saaristolaisleipä tai paahtoleipä tuorejuustolla.
Ja Baron Philippe de Rothschildin Carmenere. Etikettikin on kuin keitolle ja luonnon väreille tehty. Viinissä on tumman suklaan tuoksu ja se on hyvin hedelmäistä. Kannattaa käyttää jääkaapin kautta ennen tarjolle tuomista. (+ 16 – +18 C on varmaankin aika ideaali lämpötila.)

Ranskalainen vanha viinitalo Rothschilds ei ole epäröinyt lähteä Uuden maailman viinitarhoihin tekemään laadukkaita käyttöviinejä (minusta tuo on vähän kumma sana, mitä muuta viinit voi olla kuin käyttöviinejä? Kristeita? Sijoitusviinejä? Ei ole meidän juttuja.). Tämä Carmenere on tullut takaisin Alkoon, eikä ole turhan hintava. Chileläinen syysviini on alle kympin. Sitä voi suositella syksyn haudutetuille lihapadoille ja juustojenkin seuraksi.

Ja kaikkien nyt niin makoisien vihannesruokien kanssa sen makeus sopii vastaansanomattomasti.

Kalaasit ohi.

Yhdennettoista kalaasit, kalaisat kalaasit eilen juhlittu. Ydinporukka koossa. Melkein. Plus meidän nuoret. Siis 14 henkeä pöydän ympärillä.  Onhan hienoa.

Aluksi nautimme itse leivottua saaristolaisleipää (resepti viime viikonlopun postauksessa) ja lohta, sekä kaurarieskarullia, jotka oli täytetty savulohimoussella. (Älkääkä herra varjelkoon, kysykö, miten se tehdään. Mutta siihen tulee ainakin savulohta (yllättävää eikö?), smetanaa, tilliä, salaattisipulia, loraus sitruunamehua (kai?), suolaa, jos siltä tuntuu, kermavaahtoa vai oliko se  vain smetanavaahtoa?, ehkä vähän pehmeää voitakin. Kyllä te osaatte, luotan siihen )

Uudella vuosikymmenellä kalaaseissa oli uudistuksia. Ei enää grillattava pääosassa, pelkkää fisua muodossa jos toisessa. Ei mättösessiota, pienet syömingit (mitä ehkä helpotti, että ruokalajeja oli 7, vai 8? siis ei jäänyt nälkä, kait). Uutta sekin että vieraat (lue: ystävät) toimivat tarjoiluhenkilökuntana: blokkasivat (ei bloggasivat) pöydän tyhjäksi, täyttivät tiskikoneen, tarjoilivat seuraavan ruoan. Mikä mahdollisti sen, että pehtoorin kanssa istumme ison osan illasta pöydässä ja ehdimme jutella. Brava!

Reseptejä olen luvannut posteilla.

Ensinnäkin raparperihilloke, joka on erinomaista Mouhijärven Vilhon kumppanina. Vilho kannattaa ottaa jääkaapista tuntia ennen tarjoilua. Kuvassa vas. raparperihilloke ja oikealla paholaisen hillo. Molemmat sopivat erinomaisesti myös grillatun possunfileen kanssa, – juuri tuli testattua kun murmeli oli – vihdoinkin – sunnuntaipäivällisellä.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi.  Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet.  Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri , sekoita koko ajan.  Keitä noin vartin verran. Jäähdytä . Laita puhtaaseen purkkin  ja säilytä viileässä.

Ja toinen resepti. Jälkkkäri. Resepti on Akseli Herlevin (Top chef -kokkauskisan voittajan) keittokirjasta. Akseli on nimennyt ruoan mustikkapiirakaksi. No siltä se maistuukin, vaikkei piirakka olekaan. Toinen nimi onkin mustikkavanukas ja mantelicrumble. Mie vähän mietin, jotta mitä ihmettä tuommonen crumble oikein onkaan – ja sittenhän se selvisi, että vähän kuin murupiirikan päälle tehdään niitä rippusia. Nyt tehdään vain pelkkiä rippusia. Ja mantelijauheesta. Makoisia olivat.

Resepti on helppo ja nyt vajaan viikon sisään olen tarjonnut tätä parillekymmenelle, ja… ? Ja kaikki ovat pitäneet. Kovasti. Siispä suosittelen. Helppoa, ihan mahdottoman helppoa ja kovin hyvää.

Mustikkavanukas ja mantelicrumble

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa  (meillä aina hyla tai laktoositon)
1 dl sokeria
1 dl mustikoita
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Laita liivatteita lukuunottamatta kaikki aineet kattilaan ja kiehauta. Aja sauvasekoittemella tasaiseksi ja liota joukkoon liotetut liivatteet. Laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai yön yli (tämäkin tekee ruoasta erinomaisen! Voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana.)

Mutta sitten se crumble vielä. Uuni lämpiämään 180 asteeseen. Nypi mantelicrumblen ainekset ( 50 g voita, ½ dl sokeria, 3/4 dl vehnäjauhoja, 1 dl mantelijauhetta) murusiksi leivinpaperin päälle. Paista 15 minuuttia.

Siis sekin oli hyvää.

Parasta oli nauru. Parasta oli että kalaasit oli vielä. Uudistuneet.

Tässäkin päivässä paljon hyvää. Aurinko mm. Ja se ettei ole työpäivän aatto. On mökillelähdön aatto.

Saaristolaisleipä kuuluu jouluun, ja Etelä-Suomen rannikkokaupunkeihin. Sitä on ostettu – aika hyvään hintaan – joulumyyjäisistä, Turun kauppahallista tai Tammisaaren Knipanilta. Koskaan ei ole tullut mieleen leipoa sitä itse. Ei vaikka leivässä on minusta jotain “pyhää” (hiiteen karppaaminen meidän perheestä!, ei sovi meille), leivän vieminen kylään on minusta mukavaa ja leivän saaminen tuntuu hyvälle;  sellainen itse leivottu leipä on lahja, jossa on sydän mukana.

Viime viikonlopun jälkeen ja ennen ensi viikonlopun kalaaseja etsiskelin reseptiä ajatuksella “osaisinkohan”, “onnistuisikohan”  - – Ja Anna Lehtosen ihanasta Aamiainen. Nautiskelijan ateria (joka on muutoinkin ehkä viime vuoden innoittavin ja ihanin keittokirja) luin

Voisi kuvitella että tällaisen luksusleivän tekeminen olisi vaikeaa – mutta jaan salaisuuden kanssanne: se on hämmästyttävän helppoa ja vaivatonta.

Nyt minä jaan saman salaisuuden: niin se on. Tein taikinaa siinä ohessa kun mökkinaapuri piipahti täällä kotosalla historia-projektimme tiimoilta.  Eikä tarvinnut taikinan teon jälkeen jäädä odottelemaan, vaan pistin vuoat saman tien uuniin. Siis ei tarvitse nostattaa, ei vaivata, ei mitään. Tee taikina ja paista. Hulvattoman helppoa ja hyviä tuli leivistä (taikinasta yhteensä kolme leipää). Pelkkä suolainen voi (kuvan La Motte on ekssellenttia tässäkin yhteydessä!) riittää, mutta siikatartar tai graavilohi tekevät leivästä gourmettia.

Ja sitten se resepti

1 l piimää
3 dl kaljamaltaita
3 dl siirappia
3 dl karkeita ruisjauhoja
3 dl vehnäleseitä
1 l karkeita vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
2 pkt hiivaa

Lämmitä siirappi, ja lisää se piimän joukkoon. Murenna hiiva haaleaan seokseen. Lisää maltaat ja anna turvota puolisen tuntia
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lisää kaikki loput aineet sekoittaen kauhalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina kahteen tai kolmeen pitkulaiseen kertakäyttöalumiinivuokaan (leivinpaperilla vuoraaminen helpottaa irrottamista).

Paista ensin tunti, ja laske sitten uunin lämpö sataan asteeseen, peitä vuoat foliolla ja anna olla uunissa vielä pari tuntia.

Saaristolaisleipähän on siitä mukavaa, että se on makoisaa vielä viikonkin päästä.  Niin että ensi viikonlopun juhlissa tarjoan vanhaa leipää

Eilen meillä oli 29 vierasta, joista enemmän kuin puolet oli rotissöörejä. Ja suunnilleen puolet ravintola-alan ammattilaisia.

Tulivat kahdelta. Bussilla kaarsivat Rantapeltoon  - kuten sovittu oli.

Vieraat toivat ruoat tullessaan, viinit oli tuotu jo edellisenä päivänä. Olin osaltani tehnyt salaattia, jälkkäriä ja sen sellaista muuta pientä piknik-evästä. Olimme liinoittaneet ja koristelleet pöydät, ja etsineet talon kaikki ruokalautaset ja ruokailuvälineet pöytiin, puuhastelleet kaikenlaista pientä valmistelevaa… Mutta kaikkinensa aika pientä …

Vieraat tulivat, kattoivat pöydän,

kuvat suurenevat klikkaamalla

nauttivat (toki mekin!!), kantoivat lautaset tiskikoneeseen, kattoivat pöydän uudellen – nyt  jälkkäreillä (ja kuulin, kuinka joku sanoi: “Ikinä en ole nähnyt näin hienoa jälkiruokapöytää!”).

Meitsin osuus jälkiruokapäydässä olivat mansikat ja mascapone-vaahto. Vanha herkku meillä, monelle uusi juttu ja reseptiä kyseltiin, joten julkaisenpa nyt täällä Temmatussakin. (alla)

Kaikki mahtuivat piazzallemme ja Festaan, tunnelma oli mukava, leppoisa, pehtoorin puutarha sai ansaitut kehut, ruoka oli kaikkinensa äärimmäisen hyvää, erinomaista ja vaikka “työnjakoa” ei ollut tehty -  siis tuomisia ei ollut sovittu -  oli italialaisen piknik-pöydän anti monipuolinen, tasapainoinen, ihan mielettömän hyvä. Ja minä en juuri keittiössä käynyt, sen verran kuitenkin, että tarjoiluastioita nostelin esille, tiskikoneen kävin panemassa käyntiin …

Silti sain kohteliaisuuden, josta olen kovin otettu: “Olet Donna Leonin dekkareiden Paola!”  Sisareni on joskus sanonut samoin, ja nyt kuulin sen uudelleen: olen pähkinöinä.

Melkein neljä tuntia meillä viihdyimme, ja sitten alkoi sovittu bussitournee “lähiöpatioille”.

Ensin ajelimme Haukiputaalle: Navettaan. Meitä varten siellä olivat esiintymässä paikalliset saha-mandoliinitaiturit. Aurinko paistoi, oli heinäkuun viimeinen perjantai, monen viimeinen lomapäivä, ruoasta ja seurasta nautittu, ja edelleen nautittiin olosta, seurasta. Iloa ja valoa oli. Oli kesä.

Tunnin piipahduksen  jälkeen jatkoimme matkaa Oulujokivarteen, Värttöön. Koivurannan kahvilassa saimme lämpimän vastaanoton, – ja samppanjaa! Ilta-auringossa, joen tyyntyessä, illan lämmössä juteltiin ruoasta, historiastakin? (ei kai vain joku luennoi!!), tulevasta, ja taas ruoasta.

Kierros päättyi Sarkan eteen, sielläkin vielä piipahdimme. Luonnollisesti.

Reilusti ennen puolta yötä olimme pehtoorin kanssa kotona, ja oli vaikea uskoa, että meillä oli ollut 30 vierasta: hyvin vähän siivottavaa. Jääkaapin sisältö kuitenkin kertoi, että nyyttärit olivat olleet. Yhtä sun toista herkkua oli pakattu (vieraat olivat ennen lähtöään pakanneet!) odottamaan tätä päivää.

Ja kyllä kelpasivat tänään  kotikotona iltapäivän viettäneelle alokkaalle antipastit ja tiramisut!

_________________________________________________

Mascarpone-vaahto

250 g mascarpone-juustoa
2 dl vispikermaa
2 kananmunan valkuaista
6 rkl sokeria
½ dl Amaretto-mantelilikööriä

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen sokeri.
Sekoita mascarpone-juustoon mantelilikööri ja
yhdistä massaan kermavaahto ja kovaksi vatkatut valkuaiset.

Eikä sitten muuta. Sopii mansikoille erinomaisesti. Tai talvella päärynöille.

JOS tätä sattuu jäämään niin pistä loput pakkaseen: seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.

Aamun rullislenkillä eksyin – tietöiden takia!!  - kauas. Ja sen jälkeen koko päivä ollut jotenkin “jäljessä”. No ei tänään mitään ollut aikataulutettukaan, mutta on tuntunut että olen silti vähän myöhässä.

Kävin äidille kaupassa ja asioilla ja Prisman edessä oli opiskelijatuttu marjojen myynnissä. Pitkät tovit rupateltiin ja kuulin, että mansikka-aika alkaa olla jo pian ohi. Siispä nyt viime hetken mansikkavinkki:

leikkaa päivän vanhasta patongista tai maalaisleivästä palasia, sipaise vähän voita, laita leivälle mansikka tai pari, päälle vuohenjuustoviipale ja sitten valuta vielä vähän hunajaa… Pistä kuumaan uuniin niin että juusto alkaa sulaa. Ihana pieni “terveisiä keittiöstä” herkku tai useammasta saa jo alkupalan. Tai välipalan – tai … Kokeileppas vaikka kuinka on hyvää, edellyttäen tietysti että pidät vuohenjuustonmausta.

Sitten siitä marjaostoksilta toinenkin vinkki: pensasmustikat ja uusi OLO-jukurtti.  Paitsi että on niin terveellistä että melkein epäilyttää …niin maistuu ihan erinomaiselta ainakin meidän kahden hengen taloudessa.

Ja siitäpä pääsinkin seuraavaan aiheeseen: kahden hengen talouden sapuskat. Sitähän tässä on nyt opeteltu muutama kuukausi. Eikä ihan ongelmitta ole mennyt. Sen jälkeen kun juniori maaliskuussa siirtyi köksäilemään omassa keittiössä ja nyt jo Kainuun prikaatin eväillä pärjäilee, on meillä ruoankulutus pudonnut puoleen.  Olemme hiljalleen oppineet, että tuoremehua ja leikkeleitä, pastaa ja bataatteja ei tarvi kantaa kilokaupalla joka viikko.

Ja sitten olen ruvennut harrastamaan lautastarjoilua: kun vielä neljästään syötiin, laittelin aina soosit ja salaatit, perunat ja paistokset erillisissä tarjoiluastioissa pöytään, arkenakin. Nyt teen meille salaatin suoraan lautasille, ja tänäänkin kevytbratwurstit nostettiin suoraan grillistä lautasille.  Lisäksi onnistuin laittamaan hapankaalista sellaista, että pehtoorikin söi mielellään. Minähän syön sitä (Rasilaisen valkosipuli parasta) mieluusti “raakanakin”, suoraan rasiasta jos totta puhutaan, mutta bratwurstille tykkään lämmittellä sitä. Siis kuumaan teflon-pannuun tilkka öljyä, siihen sopiva annos hapankaalta, ja ruokalusikallinen Bonjour Cuisinea (tatti-maku ainakin maistui) ja anna hautua hetki. Nam!

Sapuskan jälkeen lähdimme – vihdoin – käymään Neliögalleriassa, jossa on tutun (Kaija Elo) töiden näyttely. Ja Esko Visurin myös. Molempien työt mukavia, “ihan kivoja”, mutta eniten pidin Sanna Koiviston pronssiveistoksista ikkunassa. Ja siitä Olli Joen taulusta “Kvartetti”. Olimme menossa katsomaan myös  Galleria 5:een näyttelyä (Kristiina Haataja), mutta galleria oli kiinni, vaikka olisi kuulunut olla vielä auki. Piipahdimme sitten Valvella, jossa on italialaisen nykyvalokuvataiteen näyttely. Muutama Berlusconia oivallisesti, kriittisesti, älykkäästi sivaltava kuva viehättivät – ja hihityttivät (siinäpä oikein taidetermi!!) – meitä. Joka kesäinen taidenäyttelyreissu Muhokselle odottaa josko murmeli jaksaisi lähteä mukaan, eikä me kyllä tänään enää tuollaisen kulttuurimäärän jälkeen oltaisi mihinkään viitsitty itsekään lähteä.

Semminkin kun siivoustapuuhia oli kotosalla jo siirretty aika kauan…  Ja osa siirretään kyllä vielä …

Tytär tuli duunista nimpparisapuskalle ja kuulemaan matkakuulumiset, mikä oli hyvä syy kokkailla kotitekoista pestoa (basilikani on melkein pensas!! ja tomaattisalsaa (resepti keittokirjassani sivulla 21 “Leilan salsa”. NYT on juuri oikea aika tehdä sitä).

Ja sitten tein “nimpparikakuksi” Kaiserschmarrenia, jota me söimme Stainglwirtissä Itävallassa, ja moni patikointiporukasta söi kimpassa pannullisen yhdellä jos toisella hüttellä. Hyvää se oli siellä ja aika aidon makoista siitä tuli kotioloissa tänäänkin.

Tällä pannukakulla on monta syntytarinaa, ja vielä enemmän reseptiversioita. Minä poimin yhden netistä, ja jätin rusinat pois, vähensin voin määrän kolmannekseen (ehkä vähän vaikutti makuun, mutta säästi myös kaloreissa), laitoin vähän enemmän munia. Nautimme kolmestaan noin puolet valmiista Kaiserschmarrenista, joten ohje lienee sopiva sopiva kuudelle. Jos poika olisi ollut kotona olisi pannari huvennut kokonaan. Junioria olikin nyt ikävä, oli kuitenkin vähän kuin juhlapäivä …

Mutta siis se resepti

Kaiserschmarren eli itävaltalainen pannukakku

2,5 dl maitoa
1,5 dl kermaa
6 munan keltuaista
2 tl vaniljasokeria tai yhden vaniljatangon siemenet
1 tl suolaa
120 g hienoa sokeria
4  dl vehnäjauhoa
6 munan valkuaista
40 g (suolatonta) voita

tomusokeria

Tarjotaan luumuhillon kanssa. Meillä maistui kirsikkahillon ja hillahillon kanssa vallan mainiosti.

Yhdistä maito, kerma, munakeltuaiset, suola, 60 g sokeria, vanilja ja jauhot. Sekoita.
Vatkaa munavalkuaiset ja loput sokeri kovaksi vaahdoksi, ja kääntele se perustaikinaan.
Sulata voi korkeareunaisessa paistinpannussa ja kaada taikina siihen.
Paista pari minuuttia pannulla ja laita sitten 200-asteiseen uuniin. Kypsennä noin 8 minuuttia.
Revi tai leikkaa pannukakusta kaistaleita ja laita palaset takaisin pannuun.

Tarjoile luumuhillon tai esimerkiksi omenasoseen kanssa.

Tästä versiosta tuli aika paksu. Jos sen tekisi kokonaan uunissa ja uunipannulla niin lopputulos olisi varmasti “oikean” paksuinen (ks. kuva eilisessä postauksessa). Mutta olisiko maku sama, jollei ensin paistaisi liedellä? Hyvää tämä tanakampikin versio oli…

L

Entäs sitten se tämän pannarin tarina.

Legendan mukaan keisari Franz Josef I (1830 – 1916) joutui vuoristossa myrskyyn ja pakeni paikalliseen hütteen. Talon emäntä  tekaisi tavallisista letuista tyyriimmän ja parannellun version, keisarille soveliaan.

Yhden tarinan mukaan keisarin hovikokilta menivät yksinkertaisesti ohukaiset pieleen, mutta nerokkaana hän pelasti ruuan manteleiden, sokerin ja rusinoiden avulla ja tarjoili sen uutena luomuksena.

Vähän tuon kaltaisen version yksi patikointiporukkamme jäsenkin keksi: pannari on tarttunut pannuun kiinni, ja mennyt turhan tummaksi, joten kokki on repinyt pannukakun irti pellistä, koonnut keoksi ja hunnuttanut tomusokerilla.

Lumihuippuisista Alpeistakin tässä yhteydessä on puhuttu. “Virallisin” tarina lienee se että tämä ruokalaji kehitettiin keisarinna Elisabetin, joka tunnetaan paremmin nimellä Sissi, kunniaksi, hänen solmiessaan avioliiton keisarin kanssa vuonna 1854.

Niin tai näin. Kelpo jälkkäri.

Tänään pilvipoutaa ja aurinkoa. Ihan pihalla siis koko päivän.

Ja sellaista reilummanpuoleista ruoanlaittoaharrastuneisuutta ollut havaittavissa. Tytär tuli jo aamupäivällä seuraksi piazzalle, ja nuoripari sitten illansuussa syömään, joten oli jotain mieltä ja seuraa laitella herkkuja.

Sitruunajuomaa teimme. Sitä sain eilen systerin luona, ja pidin kovasti. On hellepäivän ehdottoman hyvä janojuoma.

Siihen tarvitaan: 3 hyvin pestyä, viipaloitua sitruunaa, 30 g sitruunahappoa, 2 litraa vettä ja puoli kiloa hedelmäsokeria.

Lado pestyt, viipaloidut sitruunaviipaleet isoon kulhoon ja ripottele väliin hedelmäsokeri. Anna sokerin sulaa sitruunoiden joukkoon, sekoita sitruunahappo veteen ja kaada sitruunaviipaleiden päälle. Parin tunnin kuluttua siivilöi mehu ja pullota. Mehua sekoitetaan noin 1:4 veden kanssa. Ihan kuten mitä tahansa mehua. Jääpaloja vielä lasiin ja jano lähtee!

Ja sitten tein,  ties monenko kerran, Sitruuna-lipstikka marinoituja kesäkurpitsaviipaleita. Meillä kun lipstikka kasvamassa lehtipuuksi kohta, joten ennen kuin katkaisen sen ja alan odottaa toista satoa, tein taas tätä säilykettä jonka reseptin löysin viime kesänä Ruoka & viini -lehdestä.  Nämä ovat hyviä salaateissa tai liha- tai kalaruoan lisäkkeenä. Palanen vuohenjuustoa ja näitä on myös makoisa pikkuruoka.

Sitruuna-lipstikka marinoituja kesäkurpitsaviipaleita

3 isoa tai 6 pientä (luomu)kesäkurpitsaa (pienet parempia)
2 tl suolaa

Marinadi

3 dl vettä
1 dl omenaviinietiikka
1 dl sitruunamehua
4 dl sokeria
1 sitruunankuori
2 – 4 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria

lipstikanlehtiä (2 dl)

Leikkaa kesäkurpitsat viipaleiksi, levitä leivinpaperille uunipelllille, ripottele suolaa päälle, alla kesäkurpitsojen “itkeä” ainakin varttitunnin.

Kuivaa kesäkurpitsan pinta talouspaperilla. Paahda kesäkurpitsaviipaleita 250-asteisessa uunissa grillivastuksen alla noin 10 minuuttia tai kunnes pinnassa on vähän ruskeita pilkkuja.

Sekoita marinad ainekset kattilassa. Kiehauta ja keitä lientä miedolla lämmöllä, kunnes sokeri sulaa.

Lado kesäkurpitsat ja lipstikan lehdet kerroksittain puhtaasen lasipurkkiin. Sulje tiiviillä kannella, anna jäähtyä kunnolla huoneenlämmössä ja makuuntua vähintään pari päivään. Valmis säilyke säilyy parikin kuukautta. Jos säilyy…

Kuinka minä nautinkaan tästä lämmöstä. Lenkin jälkeen aamupäivä asioilla, ja vauhdilla hoideltiin suunnilleen sata juttua. Saatiin vihdoin olohuoneeseen tuolit verhoomostakin, nyt ei puutu enää kuin lamput ja “remontti” on valmis.

Asioiden hoito hopusti, jotta päästiin pihalle. Ihan juhlaa tämä Suomen suvi ja LOMA.

Luin ja luin, ja kirjoitinkin saatesanat yhteen opukseen. Minä, joka en niin puhelimessa osaa olla, olen puhunut ääneni käheäksi. Asioita ja ystävien kanssa höpöttelyä. Tuosta vaan. Ja tuosta vaan kesäruoka vol. 2 (eilisen ahvenfile-jutun jälkeen).

Kuvassa ainekset (kahden hengen annokseen 1 omppu ja 1 sipuli)

Kuori ja suikaloi omena ja salaattisipuli.  Sekoita keskenään ja lisää 3 rkl Creme Bonjour Cuisinea. Lautaselle salaattipeti, siihen omena-sipuli-cuisine-sekoitus, ruokalusikallinen mango-chutneytä ja grillattu broilerin rintafile (kylmä kaupasta ostettu valmis grillibroilerikin menee). Helppoa ja hyvää, ja aikas kevyttäkin. Meidän vuorikiipeilijöiden  - – tiedättehän

Bauhaus. Merkillinen kauppa. Aikaisin aamusella (B. aukeaa jo seitsemältä, hyvä, hyvä!) ajeltiin sinne tarkoituksena hakea haudalle kukat (orvokit jo yli) ja jokun listan pehtoori tarvi. Ja oliko siinä kaikki? Höpsistä! Se on kauppa jossa on kaltaisillemme kaikenlaista pihalle ja kotiin. Ostimme kraniittisen vesimaljan linnuille. Elmerille turva-aidan: ei tarvi ihan koko aikaa konnaa tarkkailla kun se on pihalla tepastelemassa kuten tänäänkin. Koko iltapäivän konna sitten taapersikin piazzalla; välillä vain kävi kerjäämässä mansikoita. Kaksi graniitti-kukkapurkkia autotallin oven molemmille puolin. Vähän ovat pömpöösejä, mutta tukevat ovat – ja saatiin halvalla, heh! Ja niihin samoja ruusuja kuin haudalle. Istuttelua siis seuraavaksi.

Kauppareissun jälkeen jätimme auton kotiin ja lähdimme kaupungille: pehtoori jäi torille kahvittelemaan kun minä käväisin Akateemisessa ostamassa nimpparisankarille lukemista. Ja sitten kotipihalla kaksistaan kalaista päivällistä. Tein ahvenfileistä hyvän alkupalan: ehkäpä sillä on käyttöä isommissakin kesteissä kuin meidän kahden hengen kesäsapuskan alkupalana. Resepti alla, kuvaa en valitettavasti hoksinut ottaa.

Ja ehtoolla kirjahyllyjen järjestelyä: viime viikon muuttokuorma on täysin purkamatta vielä.

____________________________________________________

Sinappi-basilika-ahvenrullat alkupalaksi

2 – 3 ahven filettä per ruokailija
dijonin sinappia
paljon basilikaa
smetanaa

Salaattipedille jääsalaattia, rucolaa, kurkkuhakkelusta

Levitä jokaiselle ahvenfileelle  ½-1 tl sinappia, basilikanlehtiä (t. silppua) ja rullaa ne. Lado filerullat uunivuokaan, ripottele pinnalle hieman suolaa, ehkä vähän valkopippuriakin.
Laita fileiden päälle smetanaa, ei tarvita kovin paljoa, ehkä teelusikallinen per file. Korkeintaan. Laita vuoka 180-asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi ja sitten jäähdytä.
Nostele rullat salaattipedille ja koristele basilikalla tai tillillä.

Juhannusruokaa? Tuntuu vähän hassulle suunnitella sitä, kun ulkona sataa vettä kuin syyskuussa, kun ainakaan toinen lapsista ei pääse mökille töiden takia, ehkä toinenkaan ei tule, koska tyttösystävänsä on duunissa juhannuksen, kun itsellä kaikki työt ovat äärimmäisen kesken, ja loma tuntuu olevan jossain hyvin kaukana, kun sekä kotona että duunissa työhuoneen järjestelyt ovat liki kaaottisessa tilassa!

Mutta niinpä vain eilen ehtoolla leivoin tomaattipiirakan (taas koesapuska kesän ruokahaasteeseen, jossa siis aiheena tomaatti). Piirakan resepti on Hans Välimäen uudesta kirjasta “Ruokaa Ranskasta”. Kirja poikkeaa Välimäen aiemmista opuksista – pipertämistä, grammoja, puolen asteen lämpötilatarkkuuksia ei ole, vaan rehtiä bistroruokaa, joka onnistuu oikein hyvin kotosalla. Samaisesta opuksesta myös jo pari kertaa mainostamani Kuhaa Meunière. Kopsailenpa molempien reseptit tähän alle, ja molempia voin suositella juhannuspöytään. Piirakkaa huoneenlämpöisenä lounaalle salaatin kanssa tai ilta/yöpalaksi viinilasillisen kera. Ja kuhaa söimme lauantaina salaatin ja rieskan kanssa, uudet perunat olisivat varmasti ihan passeli lisuke.

Tomaattikuvaan olen kummallisen tyytyväinen, sillä punaista on mielestäni kovin vaikea kuvata.
Punainen vääristyy ällöttäväksi – usein. Nyt tomaatti on oikean värinen.
Alla oleva piirakka ei ole erityisen herkullisen tai esteettisen näköistä, mutta hyvää se on.

Tänään aion vielä laittaa jääkellerin lohta tekeentymään: ehtii vielä aatoksi kun tänään tai huomenna tekee. Sitä söimme jouluna, mutta sopii kyllä juhannuspöytään vallan hyvin. Semminkin kun nyt on Norjan lohta on edullisesti saatavilla. Tällä tavalla lohesta lähtee paljon rasvanmakua pois, ja kalasta tulee kiinteämpää. Erinomaista. Ei lisättävää.

Paitsi että resepti siihen on täällä: http://www.satokangas.fi/Keittio/Joulu_2010/Joulureseptit%202010_RS.pdf

Kuhaa Meuniére (eli myllärin tapaan)

100 g kirkastettua voita
4 kuhafilettä (150 g/kpl)
vehnäjauhoja ja suolaa
20 g kylmää voita
3 rkl hienonnettua persiljaa
1 sitruunan mehu

Sulata 120 g voita miedolla lämmöllä, kaada korkeaan lasiin ja kun hera on laskeutunut pohjalle, kaada kirkas keltainen osa toiseen astiaan. Kääntele kuhafileessä vehnäjauhoissa ja suolassa. Kuumenna kirkastettu voi paistinpannulla ja paista fileitä kaksi minuuttia puoleltaan: ota fileet pannullta, lisää pannuun kylmä voi ja persiljasilppu ja freesaa nopeasti, minuutin verran. Lisää sitruunamehu ja anna liemen kevyesti ruskistua. Kaada kuuma persilja-sitruunavoi kuhafileiden päälle ja tarjoa heti.

Tomaattipiirakka

100 g kylmää voita
1½ dl emmentaljuustoraasteta
3 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl kylmää vettä.

2 rkl punaista pestoa
4 tomaattia
punasipuli
100 g chevrejuustoa
suolaa ja mustapippuria

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Kuutioi voi. Laita auhot, juusto ja  voi yleiskoneenseen ja anna koneen pyöriä niin kauan että taikina on pallona.
Vuoraa “irto)pohja)vuoka leivinpaperilla. Kauli taikinasta sopivaksi, myös reunoille yllettävä.
Viipaloi tomaatit, sipuli ja vuohenjuusto ja asettele limittäin peston päälle.

Uuniin keskitasolle, noin 35 minuutiksi. Jäähdytä, koristele basilikalla ja tarjoa.

Kesä. Kerralla.

Sen kunniaksi varasin meille matkankin. Lähdetään Alpeille patikoimaan. Eipä olla ennen käyty. Nyt mennään. Kitzbüheliin mennään (www.alpit.fi), ja yksintein varasin vaelluspaketinkin. Ei huiputetakkaan enää pelkkiä Lapin tuntureita. Huiputetaan Kitzbühelhorn (1996 m)!

Kesän tekee myös helle +28,5 C. Jeeee! Paitsi että historiatieteiden käytävällä infernaalisen kuuma. Luovutinkin jo kolmen kieppeissä, moni luovutti jo paljon ennen minua. Poljin kaupan kautta kotiin; hain kurkkuja ja paprikaa. Meidän vuorikiipeilijöiden on syötävä terveellisesti, heh!

Tein kurkkukeittoa tai tsatsiki-keittoa. Ihan miten vain.

Kaksi kurkkua raasteeksi ja teelusikallinen suolaa sekaan ja sitten siivilään valumaan. Sillä aikaa silppua kolme valkosipulinkynttä ja laita ne kulhon pohjalle, kaada päälle ruokalusikallinen, pari hyvää oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria. Sekoita 2 dl turkkilaista paksua jukurttia joukkoon, hae kasvimaalta (meillä on mahdottoman paljon, melkein pensaina) ruohosipulia ja silppua sekaan.

Sitten litran purkillinen laktoositonta, rasvatonta valio-jukurttia. Sekoita lopuksi sekaan valunut kurkkumassa ja anna makuuntua jääkaapissa vähintään puolisen tuntia. Parasta tulee jos tekee aamulla ja nauttii illalla, mutta eihän se tämmöisenä ekstempore-työpäivä-sapuskana sillä lailla onnistunut.

Tarjolle silputtu paprika, sipuli ja krutoneita. Rieskaa ja patonkia.

 Kesä maistuu hyvälle…

Miten ihmeessä pysyn hereillä lätkämatsin? Tuskin mitenkään. Eilen ryhdyin määrätietoisesti (viinilasi vieressä, kudin käsissä, vakaa aie mielessä) katselemaan euroviisuja ja jo yhdeltätoista olin täysin kypsä ja luovutin. Tänä aamuna (pyhäpäivästä huolimatta) olen noussut turhan varhain, aamuseitsemältä Kalevan kolumni oli jo pitkällä… joten ennuste hereilläpysymiseksi on aikas olematon.

Mikä halavattu siinä on, etten osaa nukkua kun on vähänkään ylikierroksia. Tai jos nukun, näen mielettömästi unia niin, että olen ihan simahduksissa koko aamupäivän, koskapa yö tullut seikkailtua. Unissani siis

Kun sain artikkelin valmiiksi, lähdin piiiiitkälle pyörälenkille. Ja sitten iltapäivällä riemastuin laittamaan ruokaa. Molemmat lapset kun olivat odotettavissa ruokapöytään tein vähän kuin molemmille mieliksi: sekä lihaa etttä kasvista pääruoaksi. Ja yhtä sun toista lisuketta ja sitten vielä jälkkäriä, josta juniori jaksoi valittaa suunnilleen koko ajan ja söi ison kipollisen. Otti lisääkin. Valittamiselle pitäisi tehdä jotain, kukahan kasvattaisi…

Juniorista puheenollen: jokohan huomenna tulisi yo-tulokset. Tässä on kolme viikkoa aikaa mahdollisiin lakkiaisiin joten olisi jo kyllä aika… Vaivihkaa olen kakkureseptejä jo valinnut. Jollei tule lakkiaisia vietetään jotkut kevätjuhlat kuitenkin. Jännitystä riittää.

Eikö kukaan opeta historiaa tässä maassa? Voi hyvä tavaton!
http://www.iltalehti.fi/mmlatka2011/2011051513717149_jm.shtml

_____________________________________________________________

Perjantaisten savuporoherkkusienten-reseptin lupasin kirjoitelle tänne.

Savuporotäytteiset herkkusienet

paketti jumbo/grilliherkkusieniä
½ pkt savuporosiivuja
½ pkt savuporosulatejuustoa
1 purjo silputtuna
parmesan- tai muuta juustoraastetta
pippuria

Irrota sienistä jalka ja koverra sisus.
Pilko jalat, silppua poro lastuiksi, pilko purjo ja sekoita niistä juuston ja rouhitun pippurin kanssa tasainen tahna, jolla täytät sienet.  Laita sienten päälle juustoraastetta ja pistä kuumaan uuniin noin 10 minuutiksi. Tai grillaa. Siinä koko monimutkainen ja makoisa juttu.

*

Bon appetito!

Meille parsa on varma merkki kevään alkamisesta. Parsa on meille kevätruokaa, vappuruokaa, arkiruokaa, juhlaruokaa — ihan kuten monille uudet perunat on juhannuksen merkki, meille parsa kuuluu vapun (vappuviikon) ruokapöytään.

Nyt kun tähän hätään ei ollut kotona tuoretta parsaa, tyydyin makrokuvailemaan uusia Tampereelta ostamiani lautasliinoja. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ja sitten makrokuva pääsiäisenä tehdyistä parsoista ja bonuksena vielä reseptikin. Makrokuvattunakin on kaunista. Ja hyvää oli.

Tälle keväälle on kokeiltu jo kahtakin uutta reseptiä. Ja tässä  parsaa ja maissihiutaleita?

Parsa A la Corn Flakes

Ohje on uusimmasta Viini-lehdestä, ja vain hieman mukailin siitä.

4 annosta (me söimme kaksistaan )

2 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
12 vihreää parsaa

Kuorrute

2 dl Corn Flakes –muroja
½ sitruunan mehu
100 g pecorino-juustoa
½ dl rypsiöljyä
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna

Lisäksi voisulaa, jossa ruohosipulia runsaasti

Kiehauta vesi, suola, sokeri. Kuori parsat.
Leikkaa tyvestä kuiva kanta pois. Lisää parsat kiehuvaan veteen ja keitä rapsakoiksi (6 minuuttia riitti)
Nosta keitetyt parsat kylmään veteen ja jäähdytä.
Murskaa murot ja sekoita kaikki kuorrutteen ainekset.
Asettele parsat uunivuokaan ja ripottele kuorrute niiden päälle.
Gratinoi kuorrute kuumassa uunissa. Valuta päälle ruohosipulivoisulaa…

Vuosia sitten, ensimmäistä kertaa Roomassa pääsiäistä viettäessäni, ihmettelin, mitä ovat pienet pahvisalkut, joita varsinkin naiset näyttivät kantavan kaupoista, useampiakin mukanaan. Selvisi, että niissä on italialaista pääsiäiskakkua/pullaa, jota kutsutaan colombaksi. Nimi tulee kakun muodosta: kakku on leivottu kyyhkyn (colomba) muotoon.

Colomban kanssa hyvin samankaltainen panettone – italialaisten joulupulla – tunnetaan hyvin Suomessakin. Colomba-taikinaan ei panettonen tavoin laiteta rusinoita vaan säilöttyjä sitrushedelmien kuorisuikaleita. Lisäksi olennaista on, että hiivataikinaan lisätään reilusti voita ja kananmunia, ja pullan pinnalle kuuluvat raesokeri ja mantelit.

Legendojen mukaan kakun syntyvaiheet ulotetaan keskiajalle, mutta todellisempi taitaa olla kertomus, jossa kakun takana ovat italialaiset leipurit ja kondiittorit; kakun teollisen valmistuksen ja myynnin on 1900-luvun alkupuolella lanseerannut milanolainen leipuri Angelo Motta.

Suomeen colomba ei panettonen tavoin ole vielä levinnyt, ehkä siksikin, että täällä on oma pääsiäispullansa. Suomalaiseen (erit. ortodoksiseen) pääsiäisperinteeseen ja pöytään kuuluva leivonnainen on kulitsa, joka on samaa pullaperhettä colomban kanssa. Siinä missä colomba tarjoillaan zabaionen tai mascarponen kanssa, siinä kulitsan keralle tuodaan pashaa.

Euroopassa on muitakin pääsiäiskakkuja, esimerkiksi ranskalainen baba. Se paistetaan korkeassa, sylinterimäisessä muotissa, mutta se ei kuitenkaan saisi nousta reunojen yli, kun taas kulitsan kuuluukin pullistella, kohota kokinhatun näköiseksi.

Kakkuvuoassa paistettaviin hiivataikinapohjaisiin kakkuihin  kuuluvat myös savariini ja kugelhopf, jotka eivät kylläkään ole vain pääsiäisherkkuja. Savariini on rengasvuoassa paistettava jälkiruokakakku, jonka taikinassa ei ole kuivattuja hedelmiä tai kuoriraastetta, mutta renkaan keskusta täytetään hedelmillä ja kermavaahdolla. Kugelhopf, jota Itävallassa ja Ranskan Alsacessa vierailleet ovat varmastikin hotellien aamiaispöydissä saaneet maistaa, on rusinainen hyvin kuohkea pulla. Yhtä kaikki, hyviä kaikki.

__________________________________

Viime viikolla tätä Kalevan pikkujuttua kirjoitellessani etsin monista italialaisista keittokeittokirjoistani ja netistä tietoa Colombasta, mutta eihän sitä ole suomeksi nimeksikään. Ylläolevat kuvat otin Stockalta ostamistani kakuista. Ainakin viime viikolla niitä siellä vielä oli.

Olin sitten puheissa Italiassa asuneen ruoanlaittoystäni P:n kanssa ja kyselin häneltä reseptiä. Sitä ei vielä viime viikon tiistaina ollut, mutta jo keskiviikkona sain maistaa hänen leipomaansa La Colombaa ja reseptinkin sain. P. on muokannut reseptin italialaisista ja englantilaisista resepteistä. Ja tällä reseptillä minäkin La Colombaa viime viikonloppuna leivoin. Minulla ei ollut tietenkään tuollaista oikeaa muottia, leivoin pyöreisiin papreivuokiin. Taikinasta tuli kolme pullakakkua. Kelpasisivat sekä töissä että kotona vaikka eivät ihan oikeanmallisia olleetkaan.

Columba-resepti

(Tämä on se P:n löytämä ja varioima resepti. Colomban  tekemiseen menee aikaa. Kannattaa aloittaa iltapäivällä, koskapa taikina vaatii pitkän (yön yli) kohotusajan. Mutta vaikka aikaa menee niin vaivaa ei juuri ole. Ja minulla ekakertalaisellakin onnistui ihan hyvin.)

noin  ½ kg vehnäjauhoja
200 g sokeria
4 munaa (taikainaan 4 keltuaista ja päälle 3 valkuaista)
2 dl vettä
120 g voita
½ pkt hiivaa
raastettu appelsiinin, limen ja sitruunan kuori
100 g hillottua appelsiinikuorta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
60 g tummaa suklaata

Päälle kuorrutus
3 valkuaista
120 g tomusokeria
70 g mantelijauhetta
150 g manteleita (lastuja tai kokonaisia)
raesokeria

Liota hiiva lämpimään vesitilkkaa, lisää 120 g jauhoja, nostata 1 tunti.
Lisää puolet sokerista, 2 keltuaista, loput lämpimästä vedestä, 150 g jauhoja ja vaivaa hyvin. Nostata taas tunti.
Lisää loput jauhot, sokerit ja 1 keltuainen sekä suola ja 70 g pehmeää voita. Vaivaa erittäin hyvin. Peitä kulho kelmulla, nostata yön yli.
Vaivaa taas, lisää kuoriraasteet, hillottua appelsiininkuori, yksi keltuainen, vaniljasokeri, suklaa ja 50 g voita. Vaivaa tasaiseksi.
Laita taikina (paperi)vuokaan, kohota kolmisen tuntia ja tee päällys. Vatkaa valkuaiset kevyesti, lisää mantelijauhe ja tomusokeri ja levitä seos kohonneet pullan päälle, koristele manteleilla (tai mantelilastuilla) ja raesokerilla.
Paista 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Ahmija-blogissa on tämän kuun ruokahaaste. Ja aiheena on maltaiset maut. Minulle kovin vieras juttu, – sitten opiskeluvuosien ei ole paljon oluisiin tullut tutustuttua, saati niitä ruoanvalmistuksessa käytettyä. Mutta kun haaste on haasteellinen ja avaa uusia kokeiluja niin sehän on hyvä. Viime viikonloppuna kokeilin tehdä olut-lakritsikastikkeen pihville. Lakritsi ja stout sopivatkin vallan mainiosti yhteen.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Olut innostikin sitten soveltelemaan toistakin kastiketta. Palmusunnuntaina, pääsiäismenu mielessä kokkailin vanhan lammaspaistin kastikkeen stout-virityksin ja tarjosin sitä karitsanfileiden kanssa.

Tämä jälkimmäinen kokeilu onnistui paremmin, vaikka ei ensimmäinenkään huono ollut. Oluen lisäksi uuden, makoisan maun soosiin antoi musta valkosipuli (kuva suurenee klikkaamalla).

Kokeilin tätä Etelä-Koreasta tuotua, aika tyyristä, kuuleman mukaan antioksidanteiltaan ihan omassa luokassaan olevaa herkkua ensimmäistä kertaa. Eikä jää viimeiseksi. Mustan valkosipulin kahvinen ja lakritsainen maku sopi hurjan hyvin yhteen stoutista löytyvien samojen makujen kanssa. Makuöljyyn tästä saa varmasti huippuaromit. (ks.  mustasta valkosipulista täältä http://www.blackgarlic.co.uk/ lisää)

Maltaisen olutkastikkeen kanssa ohra-riisi-lisuke oli hyvä. Puljonki-lihaliemiä myydään nykyisin myös ½ litran tölkeissä, mutta minulla oli vielä tuollainen iso purkki, joten kun siitä meni vain puolet kastikkeeseen niin käytin toisen puolen ohraton liemeksi. Ja hyvää tuli. Keittelin myös palsternakkaa, mikä sekään ei ollut hullumpi idea tähän kokonaisuuteen.

Ja jälkkäri? Maltaisella pääsiäislinjalla kun ollaan niin mämmiä, loraus Amaretto-mantelilikööriä ja nokare vaniljajäätelöä.

Mutta siis asiaan: vastaukseni haasteeseen on karitsanfileet stout-kastikkeella.

Karitsanfileet (2 -3 filettä/ruokailija)

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita fileet marinoitumaan yön yli. Ota huoneenlämpöön pari tuntia ennen valmistusta. Ennen paistamista pyyhi marinadi pois. Paista voin-öljyn sekoituksessa muutama minuutti. Anna vetäytyä viitisen minuuttia ennen tarjoamista.

Marinadi:

1 sitruunan mehu ja kuori
5 valkosipulin kynttä
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl oliiviöljyä
2 dl maustamatonta jogurttia

Tee kastike ennen kuin paistat fileet.

Stout-kastike karitsalle tai lampaalle

0,5 l lihalientä (paistinlientä, fondista tai esim. Puljonki-liemi, kuvassa)
3 rkl sokeria
4 pikkusipulia
2 kynttä (mustaa) valkosipulia
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 dl stout-olutta
2 oksaa timjamia
maizenaa
voita

Sulata sokeri kattilassa ja paahda hieman siihen väriä. Lisää lohkotut sipulit, myös musta valkosipuli viipaloituna, balsamiviinietikka ja lihaliemi. Anna kiehua noin puoleen.   Lisää stout (varo kuohuu helposti). Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää timjami ja anna rauhoittua toiset 10 minuuttia.

Siivilöi ja suurusta tarvittaessa vesitilkkaan liuotetulla Maizenalla. Vatkaa kylmällä voinokareella kiilto pintaan.

Tarjoa ohraton ja keittettyjen ja sitten voissa paistettujen palsternakkaviipaleiden – ja mustan valkosipulin – kanssa.

Jos haluat hyvän kokonaisen pääsiäislampaan marinointi- ja paisto-ohjeen se löytyy vanhasta nettikeittokirjastani sivulta 49. Senkin kanssa tämä kastike varmasti toimii.

Aurinkoa. Heti aamusta aurinkoa. Hieman harmitti kun oli aamupäivä käytettävä duunin tekoon, mutta alkuiltapäivästä lähdimme pyöräilemään. Käytiin hallissa pyörillä hakemassa huomiseksi karitsan filettä ja nautimmepa kauppahallin viinibaarissa lasilliset. Melkein kuin terassikausikin olisi aukaistu. Viime kesänä yritimme ko. paikkaan muutaman kerran, aina oli täynnä, mutta tänään ei ollut ketään, joten käytimme tilaisuutta hyväksi. Siinä olisi saanut kevyttä välipalaakin, mutta ei ollut nälkä, joten tyydyimme aperitiiviin ja teimme ostokset ja pyöräilimme kotiin. Ihan huippua kuin voi jo käydä hallireissulla pyöräillen. Kesää odotellessa …

Eilen nautimme parsaa ja koskapa maistui niiiin hyvälle, päätimme keitellä niitä tänäänkin. Kaksistaan kun syötiin niin puntti niitä lisukkeineen riittivät ruoaksi. Viime vuonna opin keittämään parsat paistokasarissa; ei tarvi hankkia mitään erillistä parsakattilaa, ja hyviä tulee.

Edelleen Knorrin kerrassaan oivallinen valmiskastike kelpasi. Viime vuonna jo mietin, että lämminsavuporo voisi olla passelia parsan kanssa, ja koskapa eilen saimme perinteisemmin prosciuttoa niin tänään sitten hallista ostimme 100 g porolastuja. Ja voila! Hyvin pelitti. Tosi hyvin, olisiko tässä pääsiäisen alkuruokasi?

Sitten olen leiponut La Colombaa… Palaan asiaan torstaina.

Vielä lohturuoasta… Muistui mieleen vanha juttu, joka edelleen elää meillä leivottavan pannarin nimessä.  Torstaihan on pannaripäivä, joten ehkä haluatte kuulla tämän jutun ja saada reseptini. — No ei se mitään, kerron silti.

Vuosia sitten, lapset olivat vielä tarha/eskari-ikäisiä ja oli heinäkuun loppu. Viimeisiä lomapäiviä. Meidän pihalla – kuten tavallista – koko kujan kakaraparvi, puoli tusinaa alle kouluikäistä pelaamassa jalkapalloa, leikkimässä väriä, ajelemassa kujalla pyörillä eestaas. Ääntä kohtuullisesti ja tasaisin väliajoin joku huutaa, oisko mehua tai saako jätskiä tai jotain…

Huomaan, että jääkaapissa on mansikka-aikana tavallisesti olevaa kermaa jäänyt käyttämättä. Viimeinen myyntipäivä jo jokunen päivä takana. Siispä teen pihan lapsiporukalle pannaria. Kun otan sen uunista, vien suoraan pihalle, katan pöytään lautaset, ruokailuvälineet, ison kannullisen mehua ja purkin hilloa ja sokeria. Muksulauma kerääntyy pöydän ympärille ja piha hiljenee. Vain veitsien ja haarukoiden kilkatus kuuluu, kukaan ei puhu mitään, pellillinen pannaria hupenee hopusti.

Ja sitten naapurin poika, ottopojaksikin olen puhutellut, toteaa vakaasti:

- Tämä on kyllä kujan parasta pannaria!

- Yhy, totean tyytyväisenä kommentista, mutta samalla jo kaihertaa, että onko kilpailijoita ja kenen leipomuksia olisi ryhdyttävä tarkkailemaan, ja kysyn

- kuka tekee toiseksi parasta?

- Eihän täällä kukaan muu koskaan tee!

Jotta alla olevalla reseptillä syntyy ainakin tämän kujan paras pannari! Lohturuoaksikin passeli,  ja kelpaa vielä,  jo armeijan käyneelle ottopojallekin.

Kujan paras pannari

4 dl jauhoja
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
8 dl kermamaitoa
2 munaa
50 g voita

Sulata voi, anna jähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita munat kermamaitoon, ja siihen sitten kuivat aineet ja viimeiseksi voi.
Ja sitten uuniin, jonne lämpötilaksi 225 C.
Suunnilleen puolisen tuntia riittää paistoajaksi.

Sokeria ja hilloa sekä kylmää maitoa tarjolle tuotaessa ja menestys on
taattu.

Nyt sataa räntää! Paljon! Tuiskuaa. Paljon. Aamupäivällä olimme autonhakureissulla. Eilen illalla innostuimme lähtemään kylille syömään. Olisimme menneet taksilla, mutta kun puoli seitsemältä taksiin soittelimme, sieltä kerrottiin, että kaikki autot olivat Ivalossa: Helsingin kone kun oli tulossa. Joten oli mentävä omalla autolla, ja jätettävä se ravintolan pihalle yöpymään.

Ravintolavaihtoehtojahan Saariselällä on vaikka ja kuinka: me menimme Petronellaan. Ajattelimme että saamme siellä varman päälle hyvän illallisen: ja niin saimmekin. Ei turhaan ole ravintolalla Rotisseur-kilpiä. Eturuokana prässättyä hirveä ja pääruoaksi ruijanpallasta. Täällä melkein ”perinneruokana” on kuningasrapu, jota tuodaan Jäämeren rannalta, ja siitä tehty kastike pallakselle oli juuri sitä mitä kaipasinkin. Siinä on merkillinen riistainen maku. Rapu, jossa on riistainen maku? Hmmm. taitaa olla oma luonnehdintani, mutta sellaista se minusta vaan on. Ja sellaisena siitä pidän kovasti.

Meillä – ilman nuoria ja vieraita liikkuvilla – oli vakaa aie mennä vielä jonnekin tanssiravintolaankin, edes Panimolla käydä (minä kun en ole koskaan siellä käynyt, vaikka se on Saariselällä jotensakin must-paikka). Panimon ovella piipahdimme: paikka oli iltakymmeneltä ihan täys. Siis siirryimme uuteen hotelli Giellakseen; josko sen baarissa olisi menoa. Heh! No ei ollut, mutta tilasimme päivän nostalgia-fiiliksen täydennykseksi drinksut nimeltä ”Lumikenttien kutsu”. Vuosikymmenten jälkeenkin se maistui erinomaisen hyvälle. Kokeile jos ko. baariin joskus piipahdat.

Ja sitten? Sitten tilasimme taksin: ei ollut meistä baarikierrosta jatkamaan.

Tänään oli auto kyliltä haettava. Hyvä syy lähteä kävelylle. Muutoin käytetty päivä kaikenlaiseen pieneen huolto- ja järjestelytoimintaan. Makrokuvaushaasteen innostamana olen päivän aikana kuvaillut mökkiä ”makrosti”. Laittelen joskus kuvia, kunhan jotensakaan toimiva nettiyhteys on käytettävissä.

Ja sitten. Vaikkei meillä ole nuoria, ei ystäviä, ei ketään täällä meidän seuranamme, olen tehnyt vähän mahdottoman paljon ruokaa. Kolmen ruokalajin illallisen söimme taas kaksistaan. Täällä kun löytyi kaupasta aivan ekssellenttia pororouhetta (ei Kylmäsen, vaan Culinari Ivalosta) Ja mökin keittiönkaapista löytyi pappardellea (leveää nauhapastaa jonka kanssa Italiassa useimmiten tarjotaan kanikastiketta). Siispä LappItalia-hengessä uusi ruoka: pappardellea pororouhekastikkeella. Makeaa sipulia kuullotetaan öljyssä. Maustetaan paprikalla, chilillä, basilikalla, kuivatulla persiljalla, valkosipulilla, grillimausteella ja sitten 2 dl ruokakermaa (15 %) ja 150 g pororouhetta. Sekoittele ja anna makuuntua sen aikaa kun pasta kiehuu. Perfetto, vaikka itse sanonkin.

Sitä minä mietin, että mitenkäs jos tänne muuttaisi pidemmäksi aikaa… Kuinkahan kauan minä viihtyisin? No joka tapauksessa huomenna ei huvittaisi kotiin lähteä, mutta tämähän ei ketään yllätä.

Tänään taas kolumnipäivä. Alla historia ja resepti tuolla linkin takana: http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Crepes_suzette.htm

________________________________________________

Suzetten räiskäleet – kuka paistoi ensimmäiset?

Siinä missä helmikuun ruokakalenteriin kuuluvat slaavilaisen keittiön tattariletut eli blinit, siinä maaliskuuhun sopivat letut nimeltä Crêpes Suzette. Kuten kuuluisilla klassikkoruoilla yleensä, myös Suzetten hienoilla appelsiiniräiskäleillä on historiansa: syntytarinoita on useitakin.

Varhaisin kertomus sijoittuu 1760-luvulle. Kuningas Ludvig XV:n tuttavan tytär (ruhtinatar de Carignan) – tai sitten kuninkaan rakastajatar – Suzette olisi nimen takana. Tosin kuninkaan keittiömestari Moutier´n muhkeassa, suomeksikin käännetyssä ”Keittotaidon kannettavassa käsikirjassa” Crêpes Suzetteja ei edes mainita.

Toinen legenda kertoo, että krepsien nimeäminen nimenomaan Suzettelle olisi tapahtunut pariisilaisessa Marivaux-ravintolassa, joka sijaitsi kuuluisan teatterin Comédie-Francaisen naapurissa. Teatterin ohjelmistossa oli vuonna 1889 näytelmä, jossa saksalaisen näyttelijätär Suzanne (Suzette) Reichenburg´n roolihenkilö ilta toisensa jälkeen tarjoili lettuja ja niinpä teatterin jälkeen Marivaux´ssa illastavat halusivat hekin jälkiruoaksi ”Suzannen krepsejä”. Tässä versiossa lettuja ei liekitetä, joten oli kyse tavallisista appelsiinilla maustetuista letuista.

Kolmannessa tarinassa krepsien liekittäminen (flambeeraus) on keskeisessä osassa. Tarina sijoittuu 1890-luvun Monacoon, jossa Walesin prinssi, Englannin tuleva kuningas, Edvard VII oli Café de Paris -ravintolassa lounastamassa. Hänen seurassaan kerrotaan olleen hänen ystävänsä tyttärensä Suzetten kanssa.

Joka tapauksessa jälkiruoaksi oli krepsejä appelsiinikastikkeessa. Tarjoilijana ollut Henri Charpentier vahingossa kaatoi liköörin krepsien päälle ja kynttilän liekistä ruoka syttyi tuleen. Vahinkoflambeerauksen seurauksena tuoksu oli huumaava ja räiskäleet saivat ennen kokemattoman hienon maun. Prinssi kysyi Charpentierilta, miten hän aikoi uuden ruokalajin nimetä? Charpentier nimesi räiskäleet seurueen prinsessan mukaan: Crêpes Suzette oli syntynyt.

Yksi appelsiinivoilla täytettyjen, Cointreau-liköörillä liekitettyjen krepsien ohje on sivulla www.satokangas.fi/Crepes Suzette .