Kuva-asioita – uusi kamera ja Itävallan reissun kuvat

”Tosiharrastajan kompaktikamera!” – näin markkinoidaan Canon PowerShot G1 X Mark II -kameraa. Valovoimainen, ison kennokoon, KEVYT, pieni, kuvanvakaimella ja videolla etc. varusteltu herkku.

Sellaisen olen hankkinut. ”Käsilaukkukameraksi” – minun vanha (pian 5 v.) Canon 5 D Mark II on ollut turhan järeä.

Siitä huolimatta olen sitä raahannut. Eniten sen isokokoisuus (painaa melkein pari kiloa!!) on häirinnyt kun on oltu jossain ravintolatilaisuuksissa, joissa olen halunnut tai ”on pitänyt” kuvata annoksia ja muutakin.

Ja pientä tupinaahan on ollut aina tunturissa ja Alpeilla, – patikkapoluilla on ollut iso ilo järkkäristä, mutta esim. heinäkuun Alppivaelluksella kameran ja objektiivien raskaudesta ja särkymisherkkyydestä tupisin, semminkin kun oli se objektiivi-vahinko ja semminkin kun sen jälkeen Katri H. erikseen hoksautti ja suositteli pikkukameran hankkimista. Kun sitten samoihin aikoihin lintuharrastajaystäväni lähetti erinomaisia kompaktikameralla ottamiaan otoksia, aloin olla kypsä pistämään rahaa ”Pikku Makeen” (nyt minulla on siis Iso ja Pikku Mark II).

WP_20140817_16_54_27_Pro

Ja ihan erityisen hieno on tuo retro kotelo. Sen ostin Hesan reissulla Rajala Pro -kaupasta. Sellainen historioitsijan kameran kotelo, eikö vain?

WP_20140817_16_55_01_Pro

Jokusen viikon olen tässä harjoitellut tuon pikku kameran käyttämistä. Esimerkiksi tuo bannerikuva ja liki kaikki Helsinki-viikonlopun kuvat on otettu sillä. Mutta sitten esimerkiksi eilen koetin pikku kameralla otella kuvia. Eipä oikein ole rehvastelemista niillä otoksilla. En osaa tarkentaa uudella kameralla. Ja se että ei ole ”oikeaa etsintä” vaan kameran ”takakannen” näytöltä pitäisi osata katsoa… – ei todellakaan onnistu vielä.  

Toinen huono puoli on akun nopea tyhjeneminen ja hidas latautuminen. Olen tottunut siihen, että järkkärin akkua lataan kerran viikossa, huolimatta siitä, että otan joka päivä (paljon) kuvia. Tämän pikku vermeen akkua on oltava lataamassa päntiönnään. Ei hyvä. Mutta muuten tähän asti ainakin olen tyytyväinen. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten: Tänään olen käyttänyt ISON osan päivästä työstääkseni ja viimeistelläkseni Itävallan patikkareissun kuvat nettiin. Ne on nyt jotensakin valmiina.

En ollut ainoa, joka siellä kuvasi: aina ainakin joku japanilainen oli kameransa kanssa tallentamassa näkymiä. ”Minne käännänkin pään, siellä japanilaisen nään… ”

Alpit, Bad Gastein, Vaellus, Itävalta, heinäkuu, 2014-44

Grossglocknerin retki 15.7.2014-12

333

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Istahda hetkeksi, ota mukava asento ja lähde pienelle patikkareissulle.
Kaikki päivät erilaisia, tarinat olet todennäköisesti jo tullut täältä lukeneeksi,
katso nyt kuvat…  Kohti ääretöntä ja sen yli!

KUVASIVULLE KLIKS

Alpit, Bad Gastein, Vaellus, Itävalta, heinäkuu, 2014-94

 

 

 

Hautausmailla Alpeillakin

Sevettijärven hautausmaan jäkäläpeitteet, Verdunin I ms:n hautaristien hiljaiset rivit, Playa del Carmenin merkillinen ”smurffikylä”, umbrialaiset cimitariot, Raatteentien muistomerkki,  Madeiran kukkaloisto hautalehdoissakin, juutalaisten kirkkomaa Prahassa, Iin Kruununsaaren vanhat haudat, Naantalin hautausmaa, jossa oli kyltti ”Hautausmaa tukee elämää”, saatikka Oulun Stooleporin hautausmaa ovat minua kovin kiehtoneet, saaneet kuvailemaan, melkein kaikista noista ja monista muistakin hautausmaista tännekin kirjoittelemaan.

Reilun viikon takaisella Itävallan reissulla ihan vahingossa pääsimme kahdelle hautausmaalle ja paljon mielenkiintoista näimme, – siis paljon kuvia.

Ensimmäinen kohdalle osunut hautausmaa oli  Heiligenblut-nimisessä alppikylässä (siitä enemmän täällä), jonne pysähdyttiin tiistaisella Grossglocknerin retkellä.

Heiligenblut - hautausmaa-4

Kauniin, siron, Grossglocknerin kanssa samassa linjassa olevan kirkon ympärillä oli kirkkomaa, jossa muutama ennennäkemätön juttu. Ensinnäkin kirja ”uhrimme vuorille”. Paksu rautalevyistä tehty kirja, johon oli kaiverrettu kaikkien niiden nimet, jotka lähitienoilta/lähitienoilla olivat kuolleet vuorilla. Huom. ristiin kiinnitetty vuorikiipeilijän hakku ja köysi.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja suosittelen kyllä klikkaamaan isommiksi )

Heiligen Blut - hautausmaa-3

Heiligen Blut - hautausmaa-2

Heiligen Blut - hautausmaa Heiligen Blut - hautausmaa-4

Muutamassa yksityishaudassakin tämä ’vuorikiipeilyn karu loppu’ -teema näkyi…

Heiligen Blut - hautausmaa-9

Heiligen Blut - hautausmaa-8

Vuorilla kuolleille, poluilta pudonneille on myös vaellusreittien varrella ristejä, pieniä muistomerkkejä, laattoja. …

Heiligenblut - hautausmaa-5

Heiligenbluten hautausmaalla leimallista olivat takorautaiset ristit.
Ei niinkään hautakiviä, vaan komeita, koristeellisia ristejä.

Heiligen Blut - hautausmaa-10

hautausmaa

Heiligenblut - hautausmaa-2

Heiligenblut - hautausmaa

Sitten kolmas erityispiirre. Nuo hautasijojen ”jalkapäässä” olevat pienet kipot. Messinkiä, kuparia, kiveä, kannella ja ilman.

Kysyin oppaaltakin mutta ei hänkään tiennyt, mitä nämä ovat. Googlettamalla ja tukeutumalla viisaampien tietoihin, luulisin, että ne ovat eräänlaisia ”vihkivesikippoja” eli pyhän veden maljoja. Olette varmaan nähneet katolisissa maissa, kirkoissa käydessänne,  heti sisääntultua vihkivesiastian, johon katolilainen kostuttaa sormensa ja tekee ristinmerkin. ”Vihkivesi muistuttaa häntä omasta kasteesta ja ristinmerkki on uskontunnustus”. Olisiko niin, että nämä haudoilla olevat pienet astiat, joista osa oli koristeltu ristein tai pyhän hengen tunnuksin ovat myös tällaisia pyhän veden sacrariumeja?  Tietääkö joku paremmin?

Heiligen Blut - hautausmaa-11

Heiligen Blut - hautausmaa-12

Samanlaisia oli myös Bad Hofgasteinin hautausmaalla, jonne satuimme seuraavana päivänä. Silloin oli meidän vaellusviikon ”vapaapäivä”, jolloin muuten käveltiin eniten koko viikolla. 🙂 Kun tulimme puolelta päivin Bad Gasteinin naapurikylään Bad Hofgasteiniin, kirkonkellot soivat (ks. täältä) ja aamupäivän seitsemän kilometrin patikkapolku päättyi kylän laidalle, ihan hautausmaan laidalle. No sehän oli tietysti ohittamaton juttu.

Bad Hofgastein - hautausmaa

Siitä jäi päällimmäiseksi mieleen merkillinen vauraus. Kummallisesti tuli mieleen joku luksusautojen parkkipaikka.  Sori, mutta tuollainen mielleyhtymä nyt vaan tuli. Hartaus ja herkkyys puuttui. Sellainen näyttämisen meininki. Kaunis, siisti ja vauras, – kyllä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-4

Bad Hofgastein - hautausmaa-12

Siellä on muutamia ristittömiäkin hautakiviä, -veistoksia ja muistomerkkejä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-2

Bad Hofgastein - hautausmaa-3

Myös tuolla oli niitä pieniä pyhän veden astioita hautojen reunakivillä.

Bad Hofgastein - hautausmaa-6

Alla olevaa luulimme ensin sankarivainajien muistomerkiksi, mutta se olikin yhden perheen paasi.

Bad Hofgastein - hautausmaa-7

Sitten monessa hautakivessä oli tällaisia taidokkaita kivikaiverruksia.

Bad Hofgastein - hautausmaa-8

Tätä vuorikristallikompleksia en oikein ymmärtänyt… 🙂 Lähinnä mauton, minusta ainakin.

Bad Hofgastein - hautausmaa-9

Sitten jotain ihan ennennäkemätöntä, ja kovin käytännöllistä. Kastelukannuissa samanlaiset kolikkolukot kuin marketeissa ostoskärryissä!

Bad Hofgastein - hautausmaa-10

Ja entäs tämä! Hautalyhty-automaatti!

Bad Hofgastein - hautausmaa-11

Kummallakaan hautausmaalla ei oikein ollut aikaa ryhtyä tekemään ”sosiaalihistoriallista tutkimusta”,
ei mahdollista ryhtyä katsomaan tarkemmin, mitä hautakivissä ja risteissä luki tms.
Oliko titteleitä, kuka haudattiin kenenkin kanssa, minkä ikäisinä, tai muuta mielenkiintoista. …

Kuvia on kuitenkin vielä satakunta, joten joskopa joskus näihin asioihin vielä palaan näidenkin hautausmaiden osalta.

Itävaltaisten ruokapöydissä

Itävaltalaisesta ruoasta ja juomasta

Itävaltaisesta viini-Aperol -juomasta olen jo täällä kirjoitellutkin (KLIKS), mutta nyt tutustuimme uuteen tuttavuuteen nimeltä Hugo.

seljankukkamehu

Siihen tulee seljankukkamehua (saa Stockalta ja luontaistuotekaupoista), proseccoa, vichyä (jonkinlaista kuplavettä) 10 + 10 + 5 cl (esimerkiksi noin, kokeile oman makusi mukainen sekoitus) ja sitten lisäksi limeviipaleita, sitruunamelissaa tai minttua, jäitä, ja jos haluaa vähän makeutta, niin tummaa sokeria, – vähäsen. Hugo on erinomainen hellepäivän juoma. Tänään tein meille tuollaiset. Hyvää oli.

Pehtoori nautti paikan päällä meidän kahdenkeskisessä after-hikessä olutta: Trumer on kuulemma kuuluisaa ja hyvää. Minähän en noiden päälle ymmärrä.

WP_20140717_16_23_43_Pro

Tuohon Hugoon tuleva seljankukkamehu on Alpeilla tavallista, ja hyvää. Niinkuin kaikki muutkin maistamamme mehut. Mustikka, mustaherukka, … Hütten emännät tekivät niitä itse, luomua ja makoisaa.

Alppimajoilla tarjonta oli hyvin samankaltaista.

 Poserhösellä oli erityisen hyvää salaattia,

ja syykin löytyi pihalta, poislähtiessä. Vajan takana oli yrttitarha.

Salaatin jälkeen tarjottiin vielä gemüsesuppe, jonka oletin olevan vihanneskeittoa. Noh onhan se Suomessakin HK:n sininen se suosituin vihannes, joten miksei? Mahtavan yrttistä oli, mutta makkaroita ei todellakaan olisi tarvinnut.

Nämä vaelluspäivin aikana tarjotut lounaat sisältyivät vaelluspakettiin ja ne oli etukäteen tilattu. Juomat ja kakut/sacher-tortut ja kahvit sitten jokainen tilasi ja maksoi mielitekojensa mukaan. Oppaat niitä sitten kantoivat majan keittiöstä pöytiin. Pehtoori ei montaa kertaa jättänyt väliin. 😉

Meillähän oli Villa Oranian ”lukaalissamme” keittiökin ja läheisessä isossa Sparissa oli jos vaikka ja mitä herkullista ja huomattavasti halvempaa kuin Suomessa, ja vähän kyllä teki mieli kokkaillakin. Kokeilla jotain…

 

 

Lopulta jätin sapuskan teot kuitenkin väliin, sillä meidän matkapakettiin kuului viiden ruokalajin illalliset viereisessä Salzburger Hofissa.

Kun olimme varanneet matkan ennen maaliskuun loppua, illallispaketti tuli ”kaupanpäällisenä”, siis ilmaiset illalliset. Ei huono. 😉

Mr. Josef Hölzl tiimeineen oli joka illaksi suunnitellut menukokonaisuuden. Teemoina oli aasialainen, itävaltalainen, italialainen…

Alkupalat sai hakea buffetista [joskus muutamia helmiä (jokirapupatee ainakin!)], sitten tuli pieni keitto, jotka kaikki olivat erinomaisia. Erityisesti pidin lämpimästä kurkkukeitosta, jossa oli katkoja.

Pääruokavaihtoehtoja oli kolme: kala, kasvis, liha. Joskus niissä vähän kummallisia, ennakkoluulottomia yhdistelmiä: esim. paistetua lohta ja bearnaise-kastiketta.

Sitten sai taas hakea buffasta juustoja, koetin jättää väliin, mutta ihan joka ilta en välttynyt kiusauksilta.

Jälkkäriannokset olivat kiitettävän pieniä pikkuhyviä.

Kaikkinensa noista jäi sellainen ”parempaa keskitasoa” -vaikutelma, kuitenkin aika raskasta. Juustoa oli melkein kaikissa ruoissa jossain muodossa. No hyväähän se on, mutta … kun piti aina jaksaa seuraavana päivänä oma kroppansa hilata jonkun vuoren huipulle, niin ehkä vähän vähempikin rasva ja liha olisi riittänyt. Ja pystyihän sitä itse tietysti aika pitkälle valitsemaan, mitä lopulta söi.

WP_20140712_19_41_14_Pro

Ja mehän tosiaan skipattiin tuo Salzburger Hofin illallinen kaksi kertaa. Varsinkin toinen kokemus Lutter & Wegner -ravintola oli hieno.


WP_20140715_19_42_28_Pro

Kevyen ruoan ja kasvisten kaipuussa teinkin meille tänään italialais-kreikkalaiset salaatti-antipasti-lautaset sapuskaksi. Helteellä tällainen on minusta parasta mitä tiedän. Ja yhä uesammin arkena teen meille muutenkin ”annostarjoiluna” ruoan. Hiljalleen olen oppinut köksäämään vain kahdelle, ja siten, ettei tarvi syödä samaa safkaa kolmea päivää. Noh sunnuntaisinhan sitten homma karkaa käsistä, mutta se onkin eri juttu. 😉

Kun postauksen alussa oli tuo itävaltalainen Hugo, niin voisin vinkata tähän loppuun suomalaisemman mainion kesäjuoman.

Paksu, sakea, ei mielettömän makea, eikä kovin prosenttinenkaan (15 %) on Pople jonka luonnehdinta menee näin: Helakanpunainen, samea, täyteläinen, pehmeä, runsaan mansikkahilloinen. Se on hyvin jäähdyttynä sellaisenaan mukava pieni jälki”ruoka”, sillä on hyvä kostuttaa täytekakku, laittamalla sitä pari senttiä kuohuviinilasin pohjalle, ja proseccoa tai muuta skumppaa päälle, saat erinomaisen tervetuliaismaljan.

Kesälle, ihmiset!


Vaellusmatkoista ja Bad Gasteinista

Bad Gasteinin kuvia olen tämän helteisen päivän aamusella, aina jossain välissä, nyt iltasella järjestellyt. Se on se vakio 1500 otosta/viikon reissu.

Koskapa Oulussa on ollut ihanainen helle, piha ja erityisesti kesäkukat ovat vaatineet elvytystoimenpiteitä [vaikka on kyllä todettava, että Juniori on paremmin kuin vielä koskaan ennen saanut pihan pidetyksi aika hyvässä hapessa], konnulin sotkut on ollut siivottavana, pyykkiä pestävä ja lenkki [kuinka tasaista!!] tehtävä, kuulumiset äidin ja systerin kanssa vaihdeltu, niin mitään kuvasivustoja en ole edes aloitellut.

Luulen, että tästäkin matkasta teen vielä sellaiset matkakuvakertomukset kuin esimerkiksi Kitzbühelin ja La Gomeran-Teneriffan -vaellusmatkoilta tein. Kiinnostuneille linkit tästä: Kitzbühel 2011 ja La Gomera – Teneriffa 2012

Kolmen vuoden takaisella Kitzbühelin matkalla meillä oli hankittuna melkein samanlainen ”paketti” = vaelluspaketti (johon ei sisältynyt lounaat, niin kuin tällä reissulla sisältyi) ja hotellipaketti, johon sisältyi kolmen ruokalajin illallinen sekä aamiaiset kuten äskeiselläkin reissulla.

Silloinen hotelli Astoria oli PALJON pienempi kuin Salzburger Hof, joka on iso, laadukas hotellikompleksi ja Kitzbühelin Astoriassa illalliselle mahtui maksimissaan 100 henkeä, mikä takasi, että ruoka oli siellä ”vähemmän massaista, enemmän erinomaisen hyvää”.

(alla kolme kuvaa meidän parvekkeelta)

Ehdottomasti kannattaa klikata kaikki kuvat suuremmiksi.

Bad Gatein_-7


Bad Gatein_-9

Bad Gatein_-8

Kaikki muukin oli edellisellä Itävallan vaellusmatkalla pienempää: oli yksi patikkaryhmä, joka tosin yhtenä päivänä hajaantui  kahtia: lommoposket ja tavalliset vaeltajat taivalsivat vuorenrinnettä eri vauhdilla ja korkeusmetreillä. Porukka oli kuitenkin varsin kiinteä, ja oppaat mm. söivät meidän kanssamme samoissa pöydissä hütteillä, toisin kuin tällä nyt tehdyllä reissulla, jolloin lounailla oppailla oli aina omat ”takahuonetarjoilut” (vrt. tilausajokuskit ja rahtarit laivoilla ja isoilla huoltsikoilla), samalle hüttelle kun saattoi sattua myös Alppimatkojen ruotsalaisporukka tai punainen ryhmä tms.

Bad Gastein_

Bad Gatein_-5

Tuo kohiseva koski, joka komeasti halkoo Bad Gasteinin, on ollut jo vuosisatoja kaikkien kylässä käyneiden kuuluisuuksien kuvausten taustana.

Bad Gatein_-6

Bad Gastein_-7

Bad Gastein_-6

Joka tapauksessa olen edelleen ryhmävaelluksen kannalla, koska 1) kaikki on mietitty valmiiksi 2) mahdolliset bussikyydit naapurikyliin, joista vaellus alkaa/loppuu on tilattu ja maksettu valmiiksi 3) cabinikyydit on tiedossa ja maksettu etukäteen 4) oppaat osaavat kertoa monenmoisia juttuja, tietävät vuoret, kasvit, paikalliset tavat ja reitit 4) ryhmässä tulee tsempattua, – kaksistaan kulkiessa ei löydä kaikkia hienoja paikkoja, tulee levähdeltyä ihan turhankin tiuhaan, 5) tutustuu uusiin ihmisiin, patikoidessa on mukava jutella, vaihtaa kokemuksia muista kohteista, valokuvaamisesta, matkustelusta yleensäkin.

Satunnaisia kaupunkinäkymiä. Kylässäkin riittää korkeuseroja ihan yllin kyllin…

Bad Gastein_-2

Bad Gastein_-3
Bad Gastein_-5

Bad Gatein_-3

Bad Gatein_-4

Näissä ryhmäjutuissa on kyllä onnekasta jos sattuu hyvä opas/oppaat ja hyvä poppoo: jos joukossa on yksikään Vilma-Valittaja tai Myrtsi-Martti niin ei hyvää seuraa. Syntymäsynkeät, besser-wisserit tai kovin paljon omaan persoonaansa ihastuneet voivat kyllä tehdä paljon hallaa koko viikon onnistumisen kannalta. Tälläkään patikkareissulla ei ollut sellaisia ongelmia,  – muutamilla muilla reissuilla joskus on ollut.

Juuri tämän ”ryhmäkoheesion vuoksi” Youtravelin konsepti oli ehkä parempi kuin nyt mennyt viikko, – ainakin meille. Bad Gasteinissa ja Alppimatkojen systeemissä oli vähän sellaista ”massameininkiä”, toisaalta se sitten myös sujui. Ja yhtä aikaa meidän patikkaryhmien kanssa kylään tuli paljon muita suomalaisia, joille oli tarjolla thermal-kylpylää, minigolfia, konserttimatka Salzburgiin, Venetsian retki, viininmaistelua, koskenlaskua, kävelykierroksia, ja ties mitä. Ja monia lapsiperheitä tai eläkeläispariskuntia näistä aktiviteeteista olikin nauttimassa.

Bad Gastein_-8

Bad Gastein_

Bad Gastein_-3

Tema-matkojen La Gomeran ja Teneriffan -reissulla, jossa vaihdettin muutaman kerran yösijaa, bussimatkoja taitettiin yhdessä, syötiin illallisetkin yhdessä ja oltiin yhden [erinomaisen, Kanarialla vuosikymmen asuneen] oppaan kaitsettavina, oli ihan omanlaisensa tunnelma. Me tykättiin siitä(kin).

Noilla kahdella edellisellä ryhmävaellusmatkalla [meidän viime syksyn oma Madeira-seikkailu on ihan luku sinänsä!! 🙂 ) olimme poppoossa, jossa vaativuustaso sattui kerralla kohdilleen. Tälle Alppimatkojen reissulle [kuten vakiolukijat hyvin tiedätte] vehtaaminen Alppi+ ja tavisvaeltajien -ryhmän välillä oli minulle kovin vaikeaa. Eikä tieto vaatimustasosta selvinnyt kuin kokeilemalla.

Youtravelilla on mielestäni paremmin kuvattu viikko-ohjelmat ja vaellusten vaativuus. Tosiasia on kuitenkin, että ilman kohtuullista pohjakuntoa ei kannata lähteä ollenkaan. Korkea ilmanala, ja ennen kaikkea korkeusmetrit ja vauhti ratkaisevat. Ja tietysti se, mitä hakee; tavisporukassa patikointi tarjosi minulle ja myös kovakuntoiselle Pehtoorille sen, mitä me haimme: liikkumista, rasitusta, mutta myös mahdollisuuden nauttimiseen, pysähtelyyn, höpöttämiseen.

Hieman jo katselin, jotta josko ensi kesänä vaellusmatka tänne! ja tämäkin kiinnostaisi KLIKS.

Alpeilta palattua

Palaanpa ja kertaanpa vielä eilistäkin…

Lauantain vaellus oli viikon lyhyin (alle 8 km) ja korkeusmetrejäkään ei tullut 400 metriä enempää (1600 – > 2000), mutta melkein seitsemän tuntia vuorilla oltiin.

Perjantai Stubnerkogel-2

Perjantai Stubnerkogel-5

Perjantai Stubnerkogel-6

Perjantai Stubnerkogel-7

Perjantai Stubnerkogel-8

Perjantai Stubnerkogel-9

Ihan kohtuullista nousua, alppiniityt samettisina, taivaankansi kirkkaansinisenä, aurinko tavallista lähempänä, lämmintä niin, että sitä olisi ollut varmasti liiankin kanssa, jollei alppituuli olisi ihanasti vilvoittanut taivaltamista.

Meidän mainio wanderführerimme R. johdatti vakaan rauhallisesti askeltaen joukon liki Stubnerkogelnin huippua. Olimme ensin nousseet cabinilla puoliväliin rinnettä ja siitä sitten patikoiden korkeuksiin. Ehkä viikon huikeimmat näkymät: nähtiin kaikki ne almit ja vuoret, joilla oli edellisinä päivinä vaellettu.

Ensin nähtiin tällaisia riippuliitäjiä, ja sitten ikään kuin haastajaksi, näyttämään, miten oikeasti lennetään, saimme näköpiirimme haukan. Sen lento, nousu korkeuksiin oli uljasta katseltavaa. Vaikka oli pitkä objektiivikin ehjänä, ei tämän tarkempaa kuvaa…

(Ornitologi-ystäväni vastasi kyselyyni: ”Lintu on mielestäni mehiläishaukka. Pitkä pyrstö, 6 harittajaa siiven kärjessä ja pieni, käkimäinen pää paljastavat lajin vaikka värejä ei juuri näy. Tämä laji onkin väreiltään erittäin vaihteleva.”)

(Muistathan että kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla…)

Haukka-2

Ja kukkia. Enemmän kuin koko viikolla yhteensä. Snapsikukkia, kevätkatkeroita, kulleroita, alppiruusuja ihan mattona. Ja alppivuokko [ei vilukko]. Jokohan sen jo opin tuntemaan: ehkä kolmannella kerralla sen nähdessäni jo itse tunnistaisin.

Perjantai Stubnerkogel-20

Kevätkatkero, ”snapsikukka”, lemmikeitä, kulleroitakin. Alppiruusua kenttänä, niittyjä.

Jo lähdössä ..._-4

Perjantai Stubnerkogel-18

Perjantai Stubnerkogel-3

Perjantai Stubnerkogel-13

Perjantai Stubnerkogel-14

Perjantai Stubnerkogel-15

Kun olimme ylittäneet 2000 metrin korkeuden, edessä oli kallionkieleke, jonne porukkamme rohkein ja reippain (nainen luonnollisesti ;)) ensimmäisenä ponkaisi kuvattavaksi.

Perjantai Stubnerkogel-11

Me muut emme ihan yhtä innokkaasti… minulla ainakaan ei ollut ollut pienintäkään aikomusta mennä moista tekemään. Mutta siellä sitä vaan tuli käytyä.

Perjantai Stubnerkogel-30

Pehtoorillekaan ei mikään itsestään selvyys – toisin kuin oppaille:

wanderführer R. tietysti ja ”meidän oma”, fiksu ja positiivinen S.

Perjantai Stubnerkogel-12

Nämä molemmat olivat osaltaan tekemässä meille hienoa ja hauskaa, haastavaa ja hyvähenkistä viikkoa.

Pidettiin puolelta päivin kahvitaukokin, jollaista yleensä ei kuulu ohjelmaan, mutta tänään sellainen mahdollisuus oli. Pehtoori otti Topfer-leivonnaisen: lämmin rahkapiirakka oli erinomaista.

topfler

Ja niinhän siinä sitten kävi, että koko viikon aikana emme sitten kertaakaan kaiserschmarrenia syöneet. Pitänee tehdä ensi viikonloppuna kotona. (Resepti ja tarina siitä täällä. KLIKS)

Kahvitauon jälkeen piipahdimme riippusillalla, jonka olin alunperin ajatellut olevan ”se juttu”. Pohtinut josko uskaltaisin sinne, mutta tuon kallionreunalla käväisyn jälkeen vaijereilla sidottu riippusilta tuntui ihan pikkku jutulta.

Perjantai Stubnerkogel-29

Sen jälkeen alkoi lasku: ei muuta kuin polvisuoja paikalleen, minullekin jo aurinkorasvaa, mutta lippis jäi kuitenkin reppuun; miksihän sitä on niin vaikea päähänsä pistää? Noh, auringonpistokselta vältyin. Ja sitten  alaspäin.

Poikkeuksellisen myöhään oli lounasaika; olimme laskeutuneet [takaisin 1400 metriin] Stubnerkogelin almille, jossa meitä odotti taas brettljause: lautasellinen proteiineja.

Perjantai Stubnerkogel-24

Lihaa, toisenlaista lihaa, juustoa, toisenlaista juustoa, makkaraa ja toisenlaista makkaraa, vähän etikkasäilykkeitä, leipää, ja voita ja rahkapohjaista levitettä. Ei ole proteiinista puutetta itävaltalaisten pöydässä! Hyvää oli.

Perjantai Stubnerkogel-26

Ja hauskaa, – sellaista perjantai-iltapäivän hekottamista kuin joskus töissä työviikon lopuksi. Pohdimme, jotta oliko viinispitszerien ja snapsien lasit vaihtuneet almin pitäjällä. 🙂

Perjantai Stubnerkogel-25

Merkillisen hauskaa meistä olivat nuo kuvassa näkyvät ”paimenpoikien” tikut: joku keksi, jotta ovat ruotsalaisten, jotka olivat ennen meitä almille ehtineet, porukan sauvat.

Perjantai Stubnerkogel-19

Laskeuduttuamme cabinilla takaisin kylään olikin vähän hoppu: suihkuttelut ja kamppeiden vaihto. Salzburger Hofissa ”yhteenvetosessio”, jossa kerrattiin viikkoa, nautittiin porukalla kuohuvat, ostettiin CD:t, joissa patikkareitit, kuvia ja paljon muuta! (erinomainen juttu) , saatiin vaellusmerkit [hopeinen].

Sitten katselemaan kun kylällä oli kesän Gasslfest, kyläjuhlat. Musiikkia, lederhoseja, oluttuoppeja, naisilla toinen toistaan kauniimpia Dirndl-pukuja yllään, lapsilla maalatut kasvot tai kauniit puvut heilläkin. Ruokakojuja. Tirolilaismusiiikkia, yhteislaulua, torvisoittoa. Sattuipa mukavasti juuri meidän lomaviikolle.

Ennen yöpuulle vetäytymistä oli vielä pakattava. Bad Gasteinin viikko lopullaan.

Illallisella ei niin kovin nälkä… Lounas vielä painoi. Valitsimmekin pääruoaksi ”vegetarian”. Me parsafanit saimme yhden parhaista parsa-annoksista ikinä. Olihan rapsakoita!

Hyvästelimme Milanin, joka oli viikon ollut meidän tarjoilijamme.

 Parsaa Bad Gasteinissa

Ja sitten tämä lauantaiaamu vei meidät Bad Gasteinista. Ennen kahdeksaa lähdimme kylästä. Hyvästelimme meidän kortteerin: Villa Orania oli ehkä kaunein Bad Gasteinin taloista.

Perjantai Stubnerkogel-22

Pikkuisen reilun tunnin  bussimatkan aikana Alppimatkat keräsivät palautetta: kaavakkeessa kysyttiin ”Tuletko uudelleen?” – Kyllä – toivottavasti tulen, tulemme. Alpeille ainakin.

Tuskin kuitenkaan enää Bad Gasteiniin. Se on vanha kylpyläkaupunki, ei tyypillinen alppikylä. Thermal-kylpylät ovat houkutelleet sinne vierailijoita jo 1800-luvun alusta lähtien, mikä osin selittää ”poikkeavan” arkkitehtuurin. Ja sen silhuetti ei ole tavanomaisen alppikylän näköinen.

Vuoret, vaellusreitit ja talvella mahdollisuudet lasketteluun vähintäänkin erinomaiset, mutta ehkä ensi kerralla valitsemme Saalbachin, tai ehkä sittenkin mennään sinne Dolomiiteille. Eikä vähiten ruoan vuoksi. Itävaltalainen proteiinipitoinen, aika ajoin ylenpalttisen rasvainen ruoka ei ehkä ole ihan meidän ykkössuosikkisafkaa. Ja Italiaan meillä nyt on krooninen ikävä.

Bad Gasteinkin on hyvä. Siellä ei ole mitään turhuuksia. Ei ylenmäärin putiikkeja, ei museoita, ei lukuisia kuppiloita/ravintoloita. Tarpeellinen (kauppa, apteekki, posti, minimarketti, tilpehöörikauppoja ja parit pubit etc) on, eikä tällaisen patikkaviikon aikana nyt ehdi juuri mitään kaivatakkaan, mutta SILTI: esimerkiksi naapurikaupunki Bad Hofgastein on paljon viehättävämpi. Ainakin näin heinäkuussa Bad Gasteinin turisteista valtaosa tuntuu olevan Alppimatkojen – Salzburger Hof -hotellin/ravintolaketjun paikalle tuomia suomalaisia ja ruotsalaisia. Näin se ainakin meille näyttäytyi. Toki saksalaisia, itävaltalaisia myös. Kylällä kuuli enimmäkseen ruotsia, saksaa ja suomea. Tässä järjestyksessä. Noh, ei liene iso ongelma.

Mutta palaanpa vielä huomenissa asiaan…

Matka on nyt ohi. Oli hyvä matka. Liikkuva matka. Ei niinkään lepoa, ei kulttuuria, ei mitenkään erikoista ruokaa, mutta kaunista. Paljon kaunista. Kesä. Uusia ihmisiä. Unta. Rutiineista vapautta. Ja taas liikkumista ja ainutlaatuisia Alppi-maisemia. Hyvä matka.

Stubnerkogel (2230 m) huiputettu

Kotivuoreksi kutsuttu Stubnerkogel houkutti meitä ja 12-hengen patikkaporukkaamme tänään. Vartin yli kahdeksan kokoonnuimme ja tunti sen jälkeen olimme jo nousseet cabineilla väliasememalle asti. Siihen asti kovin helppoa.

Olennaista tänään hieno sää: vuorilla helle tuntuu miellyttävänä. Joskin tietysti hiki nousuissa (tänään reilut 400 metriä korkeuseroa). Kokonaismatka oli vain kahdeksan kilometriä, joskin liikkeellä olimme hyvinkin kuutisen tuntia.

Aika paljon meni aikaa erinäisiin kuvaussessioihin.

Stubnerkoglerilla on ”kieleke” jossa kaikki hullunrohkeat kuvaavat toisensa. Kyllä minä kauan mietin, uskallanko: korkeanpaikankammo, erinomaisen alhainen verenpaine, kompastelimismahdollisuus . .. etc. pistivät miettimään… Mutta kun melkein kaikki muutkin uskalsivat, niin jo vain minäkin.

Bad Gasteiin 18_7_2014 145 (Custom)

Päivästä olisi paljon kerrottavaa, ja on  liki 300 kuvaa, joista valita julkaistavat…. mutta olemme tässä pakkailleet.

Tulimme aika ”myöhään” (= kello oli yli yhdeksän! kun tulimme syömästä ja kyliltä; täällä on tänään kesän suurin ”festivaali”, nytkin kantautuu tirolilaissävelet tänne huoneeseen …

Huomenna meillä on varhainen lähtö, bussimatka Salzburgiin, lento Helsinkiin ja Ouluun, joten minulla aikaa kirjoitella ja kuvatoimitella.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, Bad Gastein  lopettaa….

Gasteinin laakson flora & fauna

Aamu lupasi hyvää säätä, melkein kuin eilen. …

Eihän me taaskaan oikein tiedetty, mihin ollaan menossa, mutta innokkaasti oltiin lähdössä. Aamukahdeksalta patikkapopot jalassa, kävelysauvat tanassa ja Pehtoorilla reppu selässä. Lähtöä tehdessä mies tuumi, että otetaan vain yksi reppu: jos minä kannan kameran, hän voi otta kaiken muun omaan reppuunsa. Kuinka huomaavaista. Siis kuoritakkini, vesipullloni, zoom-objektiivin ja nenäliinoja ja käsidesin ja – kyllä, myös huullipunan – miehen reppuun pakkasin.

Vielä kuu taivaalla kun matkamme alkoi … Vuorenhuipun oikealla puolella.

Bad Gastein 17b_7_2014 005 (Custom)

Lähdimme meidän patikkaryhmän kanssa bussilla Nassfeldiin, — siellä kerrotaan kullankaivajien aikoineen asuneen ja kultaa kaivaneen; erinomaisen mielenkiintoista kun juuri on menossa Laanilan historia -projektimme, jossa Koilliskairan kullankaivuuta tutkiskellaan.

Bad Gastein 17b_7_2014 123 (Custom)

Päivän ohjelmasta todettiin etukäteen, että on nousua (vain pari sataa metriä), on pitkä lasku ja kokonaispituus noin 16 km. Sopii meille. Koskapa jo alkumatkasta hoksasin, jotta on paljon kasveja, joista ei aiemmin kuvia, niin olkoot päivän teemana ”flora & fauna”.

Bad Gastein 17b_7_2014 112

Varjolilja.

Bad Gastein 17b_7_2014 083

Kelloja? Ei kuitenkaan kissan.

Bad Gastein 17b_7_2014 078

Alppivuokko.

Bad Gastein 17b_7_2014 069

Näistä ei mitään tietoa…

Bad Gastein 17b_7_2014 054

Bad Gastein 17b_7_2014 031

Milka-lehmä!. Kyllä minä kuulkaa lehmät tunnen: on Milka-lehmiä, on Marabou-lehmiä … Aina olen miettinyt, millaisia lienevät Fazer-lehmät!? Tämä kuvan tyyppi on Johtaja, koskapa hänellä on kello kaulassa.

Kuusisataa kiloa lihaa, josta ravintoloiden menuissa tulee ”härkää”. Ja kuinka minä noita pelkäänkään, ei, en lautasella, mutta vuorilla pelkään.  Ja vielä enemmän pelkään hevosia, joita niitäkin oli laiduntamassa vuorilla.

Bad Gastein 17b_7_2014 026 (Custom)

Alla näkyy, kuka väistää tosipaikan tullen….

Bad Gastein 17b_7_2014 053 (Custom)

Mutta patikka  jatkui, sää suosi, maisemat hulppeita. Eikä liian kuuma tepastella.

Bad Gastein 17b_7_2014 068 (Custom)

 

Bad Gastein 17b_7_2014 062 (Custom)

Bad Gastein 17b_7_2014 061 (Custom)
Bad Gastein 17b_7_2014 013 (Custom)

Bad Gastein 17b_7_2014 041 (Custom)

Puolelta päivin edessä Pottinger- Hütte. Ja mitäs sitten kävikään… Pehtoorilta lipsahti raskas reppu kiveykselle: kilinää, lasinsirpaleiden ääntä. Zoom? 75 – 200 mmm Canon! Sehän se kilisi. Olimme kohtuulllisen harmissamme. Korvaakohan vakuuutus? Mietin jo, että josko uuden joudun/saan ostaa, niin sitten entistä valovoimaisemman hankin … Koetan etsiä hyviä puolia: että onneksi vasta nyt meni rikki, että juuri tuo objektiivi särkyi, eikä siis 24 – 105 mm, joka kuitenkin on paljon monipuolisempi, onneksi meille kummallekkaan ei sattunut mitään jne …

Siispä istahdamme Pottingerin-hütten pöytään, nautimme lounaan, höpöttelemme, – käyn vielä kuvailemassa ja matka jatkuu.

Bad Gastein 17b_7_2014 096 (Custom)

Alastulo otti polveen, mutta urheilija ei tervettä päivää näe, koe,  —   😉 .

Bad Gastein 17b_7_2014 122 (Custom)

Bad Gastein 17b_7_2014 101 (Custom)

Böcksteiniin saavuimme kolmen kieppeissä.

Bad Gastein 17b_7_2014 124 (Custom)

Sieltä bussilla takaisin omaan kylään, . . .  Jossa lämmintä hellerajalla.

Jotta asia ei kävisi liian helpoksi, lähdemme kävellen kauppaan ja katsomaan, josko löytäisimme [ihan vaan etukäteen varmistamassa] kalaravintolan, jota monessa yhteydessä mainostetaan. Jotta jos jättäisimme matkapakettiin kuuluvan hotellin illallisen taas väliin ja lähtisimme kylille. Etsimme ja etsimme. Saamme muutaman lisäkilometrin päivän saldoon. Lopulta menemme kahden kesken after-hikelle. Tämän viikon ensimmäinen varsinainen sellainen.

Ja sitten kunhan kello lähenee seitsemää lähdemme kohti Eva´s Fischerstrubelia. Ihan vaan muutaman lisäkilometrin vuoksi. 😉

WP_20140717_18_58_59_Pro (1)

Ja kyllä ruoankin vuoksi kannatti. Evalla (ja miehellään) on ravintolan pihassa kala-allas, josta pyydetään tuoretta taimenta. Tykötarpeena oli erinomaisia kanttarelleja, joita ei ollut hukutettu kermaan, vaan olivat itsessään erinomaisia.

Kaikenlaista kerrottavaa olisi, kuvia kymmeniä, mutta nyt on vetäydyttävä nukkumaan,  – aamulla taas vuorille.

Mikäpä sen mukavampaa. 😉

Ai niin, se objektiivi: hoksasin kämpille palatessa, jotta jos se onkin mennyt rikki vain se linssiä suojaava UV-lasi. Jawohl! Vain muutaman kympin suojalasi rikki. Objektiivi täysin ehjä ja toimintakuntoinen! Erinomaista! 🙂 Alles gut!