Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja:  mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.

Arki ihan juhlaa

Kesä, pihatyöt, liikkuminen, kuvaaminen, hyvä (kreikkalainen) ruoka, sähköposteilu ja somettaminen monen monella foorumilla on ollut päivän ohjelmassa.

Pihaltamme kaadettiin viime syksynä paljon isoja koivuja ja sen jäljiltä pihalle tulevan valon määrä on lisääntynyt ihan valtavasti, ja aiheuttaa vähän muutoksia (ja sahanpurujen poistamista lähi-istutusten juurilta). Ja toki kaikenmoista siistimistä, rapsuttamista, istuttamista, pesua ja puleerausta on riittänyt, mutta mikäpä niitä on ollut tehdessä. Hellerajalla tänäänkin. Onpa vaan niin mukavaa puuhastella kun ei ole mitään muuta tähdellisempää.

Lenkillä kävin katsastamassa ensi viikolla olevan ensimmäisen virallisen yo-kuvausmiljöön, ja katselemassa ja ”koekuvaamassa” muutaman veistoksen; veistoskuvia on mahdollisuus saada heinäkuun Rotuaarin valokuvausnäyttelyyn. Ehkäpä yritän ainakin muutamalla kuvalla mukaan. Vaikka tosi vaikea on tietää, mihin ja mitkä kuvat kelpaavat.

Esimerkki yksi: lähetin eilen FB:n Oulu tutuksi -palstalle muutaman kuvan kalaportaiden läheltä kukkamerestä, .. eivät kuvina olleet kovinkaan kummoisia, miljöö tietysti kaunis. Ja tykkäyksiä? Kyllä, satoja tykkäyksiä, mikä on tuolla foorumilla paljon. Tosi paljon. Minusta kuvat eivät moista ansainneet. Esimerkki kaksi: tein aika päiviä sitten Paistinkääntäjien kansalliseen markkinointiin ehdolle nipun kuvia, joista valitsivat ennalta sovittuun kuvapankkiin haluamansa. Omasta mielestäni tämä oli yksi parhaista (esim. kortteihin tai nettikäyttöön) mutta sitä ei valittu. Se jäi siis minulle käytettäväksi. No laitoin sen sitten tänään meidän oman voutikunnan FB:n sivuston otsikkokuvaksi, ja nyt on tullut paljon kehuja ja kiitosta. Ja mm. kysely voiko sen ostaa?

Uutta intoa kuvaamisen opetteluun on tuonut uusi objektiivi. Minulla on ollut jo aika kauan (8 vuotta?) teleputki (70 – 200 mm/f 4), joka on ollut hyvä moneen tarpeeseen ja jota olen raahannut myös matkoille, mutta kun koulussa ja yhdeltä kollegalta olen saanut kokeilla valovoimaisempaa, tekniikaltaan parempaa teleä olen moisesta haaveillut jo pian pari vuotta. Välillä olen onnistunut puhumaan itselleni järkeä, ja mm. varoittelemaan objektiivin järkyttävästä painosta (mikä mm. vähentäisi intoa ottaa sellaista reissuihin, tai edes tunturipatikalle) ja olen unohtanut koko putken.

Kun äitini sitten kevättalvella sanoi, että hän haluaa antaa minulle synttärilahjaksi ja kiitokseksi huolehtimisesta lahjan, josta olisi iloa kuvaamisessa ja ”saa maksaa vaikka monta sataa, vaikka tonnin” (mikä on kohtuullisen nuukan äitini tuntien paljon! 🙂 ) ryhdyin taas pohtimaan telen vaihtoa. Niinpä sitten pistin vanhan obiskan vaihtoon, käytin ammattikoulutusstipendin, Oulujoen kirkon kuvauskilpailun palkintolahjakortin ja äidin lahjarahan ja päätin sittenkin ostaa ”möhkäleen”. Tyär oli mukana kun kävin sen Digitarvikkeesta hakemassa, ja ihmetteli kovasti, kun myyjä teititteli objektiivia (ei minua) ”koska se on niin hieno ja hyvä”. 😀 On se. Mutta vielä on hakusessa sen käyttö. Ja se painaa. Se ei ollut mukana Rodoksella. Lappiin se kyllä pääsee. Tulette vielä näkemään paljon sillä otettuja kuvia, mm. tapahtumakuvauksessa se on ihan verraton.

Tänään olen myös valmistellut perjantain viininmaistiaisia: on meidän vuoro pitää viinikerholle maistiaiset, ja viinit on jo tilattuna Alkoon (Juniorin avustuksella tiettyjä valintoja), mutta ruokapuoli on vähän hakusessa. Eihän mitään illallista tarvitsisi tarjota, mutta kun halusin. On vähän niin kuin juhlamaistelu. Ja kyllä se nyt Kreikka-teemalla tulee perjantai-ilta menemään.

 

 

Syyspäivän soppaa

Puutarhan valmistelu kohti talvea oli eilen päivän projekti numero yksi, varsinkin Pehtoorilla, mutta touhuilinpa siellä minäkin. Melkein kaikki kesäkukat pois, ja yrttipenkeistä sadonkorjuuta. Meidän ainokainen syötäviä omenoita tuottava puumme on vielä kovin vähäsatoinen, mutta aroniat poimin ja huomenissa keittelen hyytelön.

Edes jotain säilöntää tölkkeihin, kun suolasieniä on ihan hävyttömän vähän. Ei pakkasessakaan niitä. Mutta meidän tontin reunalla, takapihalla on!

Ovat kuulemma jotain lahottajasieniä.

No mutta sentään jotain syötävääkin: yrttejä, lehtikaalta ja valkosipuleita omasta maasta.

Yrtit ja tämänpäiväinen viheliäisen kylmä, sateinen ja tuulinen päivä innostivat tekemään paksua, italialaista soppaa, melkein pataa siitä tuli. Makua ja lämpöä ja väriä siinä riitti. Jokaviikkoinen soppamme syntyi hyvin luovasti. Lienenkö muistan miten tein, mutta yritänpä. Olkoon sen nimi:

Syksyinen italialainen sakea soppa (4:lle)

oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä
2 isoa sipulia
3 porkkanaa
1 paprika
1 punainen mieto chili
400 g jauhelihaa
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 tl sokeria
2 tl suolaa
paljon mustapippuria
basilikaa
salviaa
ruohosipulia

Kuullota silputut sipulit öljyssä. Lisää kuutioidut porkkanat, parikat, chili ja sekoittele hetki. Lisää joukkoon jauheliha ja anna ruskistua. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tomaattimurske, sokeri  ja vesi ja anna muhia puolisen tuntia. Lopuksi yrttisilput.

Tarjolle laittaessa pinnalle parmesanlastuja ja silputtua basilikaa. 

Simppeliä, rustiikka nonnan ruokaa …

Koivujen kaato

Siinä meidän kauniit, komeat koivut ovat!

Ne, joiden takia me tämä tontti kolmesta mahdollisesta yli 30 vuotta sitten valittiin. Ne, jotka kaupungin miehet (jo ennen kuin ehdimme aloittaakaan talon rakentamista) olisivat kaataneet, mutta naapuri onneksi sattui olemaan paikalla ja pelasti ne.

Ne, jotka ovat suojanneet pihaamme, ovat olleet ehkä yksi syy upean villiviinin viihtymiseen tämän työhuoneeni ulkoseinustalla.

Ne, joiden juurella lapset ovat leikkineet ja joiden ”tuolissa” olen kuvannut omia ja naapurin lapsia vuosikymmenien ajan.

Mutta nyt pihalle pääsee taas valo, hillitön jokasyksyinen lehtisouvi (Pehtoorilla) puolittuu, siitepöly vähenee, loppukesällä siementen rutka kantautuminen sisälle vähenee, koivut eivät vie voimaa perennapenkeistä, eikä tarvi pelätä (ei oo kyllä pelättykään) myrskyisiä öinä, että vanhat puut kaatuvat talon päälle.

(Nuo rykelmässä olevat ja lipputangon oikealla puolella oleva kaadettiin.)

Onhan tätä suunniteltu jo pari vuotta, ja sitten eilen päätettiin ja tänään kaksi miestä tuli tekemään homman. He kaatoivat puut, karsivat ja veivät oksat pois, sahasivat rungot, jotka Pehtoori kokosi tuohon etupihalle kotitarvepuutarpeiksi tekoa varten. Kolmisin vielä siivosivat kaikki sahanpurut pois ja nyt on sitten paljasta. Puut olivat niin isoja ja talojen välissä, ettei hommaa voinut ajatellakkaan itse tehtävän; nämä olivat ammattilaisia ja tolkun miehiä. Voidaan suositella.

Mutta on minulla niitä puita ikävä. Enkä minä kyllä paljon pystynyt kaatohommaa katselemaan. Lähdettiinkin Apsun kanssa aamulla puistoon, syöttämään sorsia ja vielä käväistiin museolla katsomassa Herra Hakkaraistakin. Vasta iltapäivällä kun Juniori koulusta tulleessan haki pojan rohkenin ulos. Auts.

Mutta tottuuhan siihen… Ja takapihalla on vielä ainakin kymmenen koivua ja toki portinpieleenkin jäi vielä kolme isoa. Itsehän kaatamisesta päätettiin, siihen päädyttiin, kun mietittiin plussia ja miinuksia suuntaan ja toiseen. Ja onhan meillä vielä paljon ihania puita!

Metsurille leivoin sipuri-kanttarelli-piirakan, joka ei ehkä ollut koko päivän raskaita rankoja raahanneelle paras mahdollinen energialähde, mutta hyvää  se oli ja puolikkaan mies kyllä sitten söikin. Kuvaan nappasin pienen marja-aronian oksan marjoineen. Tänä vuonna Pehtoori lupasi leikata pensaat vasta sen jälkeen, kun marjat ovat kypsyneet ja olen ehtinyt ne poimia. Monena vuonna en ole, ja hyytelö on jäänyt saamatta. Tänä vuonna sitä taas kuitenkin pääsen tekemään.

 

 

 

 

Yrttipenkissä ja puutarhassa

Kaikkien muiden rästihommien ohessa kävin hakemassa yrttipenkeistäni satoa. Ja hoksasinpa taas jotain, mitä olin kalaaseissa unohtanut! Nimenomaan juhlia varten olen kasvattanut kurkkuyrttiä, tai siis sen kukkia. Niillä kun on mukava koristella jälkkäreitä. Myös suklaamintun lehdet olisivat sopineet oivasti matchajäätelöä somistamaan, rekvitisointiin. Mutta kun ei.

Suklaaminttu on hyvä kasvamaan ja aika kauniskin, mutta maku on kovin ärtsy, eikä sen runsasta satoa juuri tule käytettyä. Olisi ollut lauantaina verraton tilaisuus käyttää!

Valkosipulin kukka on nupuillaan, ja tuo mieleeni balettitanssijan.

Tai nuottiavaimen.

Satokin näyttää jo hyvälle.

Sitten minulla on kasvamassa yksi tällainen… siinä on paljon kukkia ja vahvat tummat lehdet.

Mikähän tuo on? Joku laventeli?

Vakaalla pohjalla tämä minun yrttiviljelyni. Mutta ei se haittaa. Ne ovat kauniita. Ja paljon minä niitä käytänkin. Lehtikaali hupeni lähes kaikki lauantaina, ruohosipulia käytän joka päivä, timjami, rosmariini, salvia ja basilika sekä rucola ovat jatkuvasti tarpeen. Tilli ei tänä vuonna oikein menesty, kun taas lipstikkaa ja raparperia on liiankin kanssa.

Omenoitakin on tulossa ihan mukavasti.

Ainoa valkoinen surffiinani hukkui veteen jo juhannuksen tienoilla, mutta pelakuut kukkivat ihan mahdottomasti.

Rästihommia on ollut myös eilisen postauksen täydentäminen. Siellä on kirsikkaclafoutiksen ohje ja kuvat. Teeppäs lomaviikon lopulla sellainen. Ainakin meillä tykättiin… Simppeli ja hyvä sesonkijälkkäri, luulenpa että siitä tulee jokakesäinen juttu.

Moneen kesään, moneen vuosikymmeneen ei olla käyty sirkuksessa (paitsi syksyllä täällä), mutta nyt lähdetäään. Apsun kanssako? – Ei kun ihan vaan kaksistaan. Noh, Mark on taas – tietysti – kolmantena pyöränä lähdössä mukaan. Ainahan se. 😀