Kesäkuun viimeinen – oikein hyvä päätös tälle kuulle

Nukuin (nukuimme) liki kymmentuntisen yön. Juhlaahan se sellainen on! Ja siksikin oli hyvä syy tehdä aamiaisestakin juhla: smoothie Huvilassa. Ja kahvia. Elämä on!

Tänäänhän se meni niin, että oli Apsun vanhempien vuorotyön vaihtohetki iltapäivällä: parituntinen siten, että Apsu oli meidän ´vastuulla´. Kauan luvattu ”linnakahhilan” vierailu sopi hyvin tähän saumaan. Niinpä mummin vapauksia hyväksi käyttäen tänään iltapäivän välipala (normaalisti mansikkaviilis tms) korvattiin jätskitötteröllä Tähtitornin kahvilan yläkerrassa.

Jopas se oli hienoksi tehty tai siis rempattu. Ikkunapokat maalattu ja ylipäätään mahdollisuus yläkertaan mennä. Kyllä ehdottomasti suosittelen kaikille paikkaan tutustumista.

Kotiin palatessa kävimme kaupassa – Apsun riemuksi oikeanlainen autokärry vapaana – ja Toppilan marketissa oli tiskissä ´Juovabassia´. Moni meistä on reissussa syönyt seabassia, ja tykännyt, eikö? No me ainakin. Sellainen ”jättiahven” se on. Sillä ajatuksella rohkenimme ostaa tänään.

Pehtoori savusti, mie keitin oheen uudet potut ja tein voi-sipuli-kastikkeen. Siinähän se.

Juniorin palatessa töistä hakemaan poikaansa jäi sitten syömään. Niinhän olin ajatellutkin. Ja kyllä me kaikki ennen kokemattomasta juovabassista tykötarpeineen tykkäsimme.

Eipä sitä lauantailta voi paljon muuta odottaa…

Nyt on aika ja paikka sekaisin

Minähän voisin kertoa, kuinka kiva oli aamulla herätä – vaikkakin vain muutaman yöunen tunnin jälkeen – omiaan juttelevan pojanpojan vierestä.

Muistella tässä, kuinka vielä aamulla muistelin eilistä iltaa, kun sain olla valokuvaaja

: ”professional photographer” niin kuin joku sanoi. Ja kuinka ”väliajat” istuin pöydässä, jossa oli neljä ranskaa puhuvaa naista, yksi Ranskasta, yksi Hollannista ja kaksi Sveitsistä. Pöytämme oli ”keräilyerä” ja kun minä olin paikalla (hyvinkin satuinnaisesti), puhuimme englantia ja muut naiset välillä ranskaa, josta ohi mennen ymmärsin vain ruokien ja viinien nimiä.

Mutta mainioita naisia hekin, niin kuin eilen melkein kaikki muutkin 220 illallistajaa, joiden parissa sain kuvailla. Ja kuvata illan muutamia esityksiä. Suomen mestaritanssijat olivat kyllä huikeita.

Voisin kertoa, millaista oli olla kylmässä illassa, jo kotiin lähdössä, liki puolelta öin, olla kylmässä Nallikarissa ja voisin kertoa, miten ravintolan portailla englantilaiselle herrasmiehelle vastailin siitä, ”mitä me teemme talvella” (kun on pimeää, hyytävän kylmää ja kaikki jäässä – kuten hän ajatteli). Kun sanoin, että teemme töitä, vietämme perhe-elämää ja aikaa ystävien kanssa, ulkoilemme ja liikumme ja harrastamme yhtä sun toista sisätiloissa (jotkut jopa tennistä!), hän oli kovin ihmeissään.

Noista hetkistä jää hyvä muisto. Niinkuin tältäkin päivältä monista hetkistä.

On Pehtoorin nimipäivä, mitä me Apsun kanssa juhlistimme aamupuurolla onnitellen sankaria. Emme laulaneet, emme edes lahjoja antaneet, kunhan totesin, että mennään illalla kaupungille hyvin syömään, minä tarjoan, kunhan ensin olen käynyt ruokakaupassa ja Caritaksessa ja …

Olisi menty Uleåborgiin, mutta isäntäväki oli ”talvilomalla” tämän viikon. Niinpä ajattelimme yhtä sun toista vaihtoehtoa, ja sitten päädyimme – onneksi – varman päälle Istanbuliin. Onneksi.

Siellä sekä ravintolapäällikkö että paikan grand chef pitivät meistä huolta. Todellalkin. Palaan arvioon...

Jo siellä ajattelimme, että aina käy näin … Mutta ei se mitään. Olemme tässä vaiheessa elämää, me molemmat, – ja meidän vanhemmat. Noh, ehdimme kuitenkin nauttia erinomaisen turkkilaisen nimipäiväillallisen (palaan asiaan, sekä ruokaan että ehkä myös vanhenemiseen, omaan ja vanhempien)…

Johan me sitten kahdeksan jälkeen kotiuduimme. Nyt on levon aika.

Kaupungin vastaanotolla uudessa roolissa

Reilusti yli 200 naista ja muutama mieskin ympäri maailmaa (Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Italiasta, Marokosta…. yhteensä 10 maasta) on tämän viikon Oulussa. International Association of Lyceum Clubs järjestää joka kolmas vuosi kongressin ja kahtena välivuonna on ns. Kulttuuripäivät. Ja nyt on niiden vuoro. Tieteitä, taiteita, sosiaalista huolenpitoa ja elinikäistä oppimista – niiden nimeen tämä klubi vannoo. Mikäs siinä! Niin minäkin.

En ollut ennen viime syksyä kuullutkaan tällaisesta järjestöstä, mutta kun ”kummityttöni” eli paistinkääntäjiin jokunen vuosi sitten suosittelemani tuttu, minun opiskeluaikaisen latinan ja klassillisen arkeologian opettajani leski, soitti ja kertoi järjestöstä ja kysyi kuvaajaksi heidän kulttuuripäivilleen, niin suostuin mielelläni. Näin se toimii ´hyvä sisko´ -systeemi ihan samalla lailla kuin ´hyvä veli´ -systeemikin. Rohkenin luvata, olihan minulla jo yksi paistinkääntäjien kapituli tässä välissä kuvattana, ja ajattelin, että jos siitä selviän, niin sitten tästäkin.

Tänään oli kaupungin vastaanotto Kaupungintalolla. Ja huomenna Suuri Gaala -ilta Nallikarissa.

Olipa hassu tunne siellä. Olen ollut itse Kaupungintalon juhlasalissa sekä puhumassa ja esitelmöimässä että vastaanotollakin kahdestikin, vai peräti kolmesti. Yhden kerran onnikkaliikenteen merkeissä ja muut kerrat historioitsijana, yliopistolaisena. Ja tänään oli vähän sellainen ”mä-oon-täällä-vaan-töissä” -fiilis. Kun olin ottamassa kuvia kaikista, jotka kättelivät vastassa olevan kaupungin johdon, oli monellakin oululaisella (joita oli kuitenkin korkeintaan 40?) kummastunut ilme.

Ja sitten oli jännä seurata, kuinka aika hyvin tunnisti ulkonäön, koon, vaatetuksen perusteella eri maista tulevia: saksalaiset, ranskalaiset, australialaiset…

Ja sitten kun puheet oli pidetty ja alkoi yleinen liikehdintä, tuli moni kysymään: oletkos sinä jo liittynyt, etkös liittyisi, oikeinko kuvaat?, mitä kuuluu, kun ei ole näkynyt, ollaanko me tavattu, museoyhdistyksessäkö, etkös sinäkin yliopistolla? ja sitten oli paljon tuttuja, sekä työn että paistinkääntäjyyden! kautta, joiden kanssa ei tarvinnut arvuutella, missä ollaan tavattu..

Siinä tilaisuuden alussa oli vähän sellainen olo, että olisipa mukava olla täällä ”vieraana”, mutta sitten vähitellen alkoi olla aika vekkuli olo: minä olen niin pois tästä maailmasta jo. Mutta oli tosi hienoa, että sain olla kuvaamassa, että kuvaamiseeni luotettiin.

Reilun neljänsadan kuvan perkaaminen alkaa nyt.

City-juhannuksen lopulla

Mikä ihana aamu!!

Ja valo ja lämpö koko päivän.

Aamupäivän kiertelin tyhjän Oulun kaduilla…

Iltapäivällä lueskelin pihalla, ja kokosin ruokaa eilisen jäljiltä, kunnes pikkuperhe tuli oleilemaan ja syömään.

Ja kaikkinensa olen ottanut noin 300 kuvaa tänään.

Alkaa olla tämä juhannus taputeltu.

Kesälauantai koti-Oulussa…

Nyt olen aika lyhytsanainen.

On ollut kesälauantai. Oulussa, kotona.

Usein tämä on ollut jotenkin hirmu hieno lauantai: viikko ennen juhannusta, viikko tai kaksi ennen loman aloitusta. Nyt tämä on ollut siirtyminen lomalta lomalle. Mökiltä kotiin. Ja tänään on ollut mitä mainioin kesäinen ilma. Lämmin, merellinen, mielyttävä tuuli.

Ja aamuun heräsin aika hyvin nukkuneena. Aika hyvin me Apsun kanssa nukuimmekin.

Kun puuhasimme lähtöä Liikennepuistoon, ilmoitti pappakin alias Pehtoori lähtevänsä mukaan.

Puisto kiinni (ykstiyistilaisuus ~olisipa siitä netissä mainittu, ei olisi tullut nostatettua innostusta etukäteen…). Onneksi vieressä leikkipuisto, skeittipuisto ja tavallinen puisto sekä merenpoukama ja puhalluskukkia.


Kiersimme, kaarsimme.  Ja näimme mm. hienon 18-vuotiaan Salla Ikosen tekemän graffitin.

Ja mitä kommentoi Apsu? – Miksi? Kuten kysyy kaikkeen mahdolliseen ”miksi”? Siinäpä yrittää aikanaan työkseen kysymykseen ´miksi´ vastannut mummi selittää… 😉

Palauduimme torin ja Kauppahallin kautta Rantapeltoon. Aika Apsun lounaalle, päikkäreille (nukahtaminen ei ole mikään pikkujuttu, muistattehan…) .. ja sitten taas päikkäreiden jälkeen yhdessä kaikkea.

Hiljalleen aloitin lauantain safkan valmistelun … jo kohti keskiaika-kalaaseja menukokeilut. Olisipa kuukauden päästäkin vielä Perämeren lohta mahdollista saada.

Ja pimientoksia., palaan niihinkin taas. Ja olihan meillä ihan erinomainen rose, jota voi kyllä suositella, vaikka en mikään roseen ystävä olekaan. Tässä paitsi marjaisuutta myös viinillisyyttä. oikeinkin paljon tykkäsimme tästä molemmat.

 

Kesälauantai. Miltähän se tuntuisi, jos aina olisi ihana, lämmin, tuulinen, sääsketön, aurinkoinen, leppoisa, herkullinen kesälauantai? Ehkä se ei enää tuntuisi niin hyvälle kuin tänään.

Käsityökortteli ja Perämeren lohi

Vuosi sitten olin Torniossa kuvaamassa tiskiharjoja. Ja eihän se mennyt ihan kuten toivoin.

Tänään sain tehdä mitä halusin, tai ainakin melkein. Ja niin tein.

Aamupäivän kaupunkikierroksella kävin myös Käsityötorilla. Kyllä kannatti: kauniita käsitöitä, hymyileviä naisia tuotteidensa takana, halua jutella ja kertoa käsityöstä, ja ihan mukavasti asiakkaitakin.

Oli vaikea sinnitellä ja olla ostamatta yhtä sun toista, ja kuitenkin mukaan tarttui mökille tuliainen Spiraalista ja kuvausrekvisiitaksi ihania Hannele Rusilan pellavapyyhkeitä, jotka aikanaan päässenevät ”oikeaan” tarkoitukseensakin.

Mökkituliainen löytyi täältä. Laitan kuvan periltä ensi viikolla…

Tämän vuoden Kalaasien teemana on keskiaika (viime kesän Visbyn keskiaikamarkkinoiden seurauksena) ja kyllä tämä pöytä houkutti …

Koruja, väreistä ja kierrätysmateriaaleista,  oli vaikka ja kuinka paljon.

Minusta kun ei kuitenkaan kukkahattutädiksi ole, niin olkihattu voisi olla kiva.  🙂

Väriterapiaa pellavasta ja retrohengessä, vaikka ja miten paljon oli tarjolla.

Kunhan tovin olin tuolla kierrellyt kuvailemassa ja rupattelemassa, oli aika siirtyä asiaan. 😉  Tai siis ruoanhankintaan. Ja mihinkäs muualle kuin Kauppahalliin.

Toki siellä käyn (nykyisin) ympäri vuoden, Pehtoori vielä useammin, mutta kyllä se on ainakin kesä-viikonloppu-ruoka-ostospaikka. Ja tuntuu, kun sen remontti on syksyllä tulossa, ja vuoden kestävän remontin jälkeinen tulevaisuus ihan pimennossa, että nyt on entistäkin tärkeämpää käydä. On oululaisten ja turistien aika osoittaa hallin toiminnan tja jatkuvuuden ylläpidon tärkeys

Ihan heti alkuun Pekurilta Perämeren lohta. Sitä saa jo, mutta ei enää kovin kauaa. Tai siis sen pyynti ja saanti loppuu joinakin vuosina heinäkuussa, joinakin elokuussa. Sehän on ihan grillattuna hyvää, enkä voi olla mainostamassa viime kesän omaa sovellustani. Muistattekos, ”Jokaviikkoinen soppamme”- projektissa lohi-kesäkeitto-yhdistelmän? Kyllä vieläkin voin sitä suositella.

Kalaostosten jälkeen Jaanan leipäpuodista kolme tärkeintä: oululainen ohrarieska, käsintehdyt karjalanpiirakat ja ruisleipä. Näitä kaikkia olen ennenkin kehustellut. Ei mitään syytä, miksen niitä nytkin voisi kehua. Rieska on jo syöty, ruisleipä ja piirakat pakattu mökkieväisiin. Samoin kuin Torin lihamestarilta ostettu Aurajuustomakkara ja pienet Agnus-härän fileet. Kalaa, leipää, lihaa. Toki Kauppahallista tulee ostetuksi muutakin, tosin ei tänään.

Ja tiedättekös mikä hallikaupassa on ihan erityisen mukavaa: siellä on kauppiaita joista tulee tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan muutama sana, jotka osaavat suositella. Mutta tämänhän te tiesittekin, olen niin monta kertaa hallin puolesta täällä puhunut. Ja todella toivon, että remontin aikaiset väistötilat löytyvät ja että kauppa jatkuu remontin jälkeen näiden samojen luottokauppiaiden kanssa.

 

Mikseipä sinun juhannusruokasi?

Lähipatikka

Lentokonemänty, käärmepuu, Taavetin kaupunki, Villen ranta, Kylmäperä, Dyyni ja Telakka – ja vielä Mustasaari. Nuo kaikki ja vielä paljon muuta näin aamupäivän minipatikalla Haukiputaalla Martinniemen Kurtinhaudalla (vai – haudassa?). Toissapäivänä ”Sirpa” suositteli (minulle) ennennäkemätöntä Kurtinhaudan kulttuuripolkua ja pikkupatikka Mustasaareen.

Olipas se hyvä suositus. Sinne tänään suuntasin ja aamupäivän kuleksin. Kuvasin ja kiertelin. Aika napakka tuuli rannalla, mäntymetsässä ihana kesäkuun ensimmäisen päivän aamu. Ei muita ääniä kuin linnut, ei edes itikoita. Suon reunalla vähän mietin punkkeja (minusta on tullut jotenkin neuroottinen niiden kanssa – pikkuperheen takapihallakin on niitä niin, että koirille on iltaisin ”punkkisyyni” tehtävä), mutta jatkoin matkaa…

Tuli mieleen ”Pystyynhaudattu” – se on romaani, joka osin sijoittuu Hellälettoon, joka tuolta rannalta näkyy. Joni Skiftesvikin romaani, jonka luin joskus 80-luvulla ystäväni suosituksesta, en muista siitä muuta kuin, että se kosketti, melkein järisytti. En oikeastaan tykännyt siitä, mutta se liikautti. Skiftesvikin ”Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja” sekä vastikään lukemani ”Keltainen Toyota vei vaimoni” ovat olleet enemmän mieleeni, niissäkin liikutaan Martinniemen maisemissa, juuri siellä, missä Kurtinhaudan ja Martinniemen sataman tienoot ovat, missä Helläletto ja Mustasaaren kalasatama ovat. Kyllä kannattaa noilla seuduin käydä vaikka Skiftesvikiä ei olisi lukenutkaan. Siellä on, ja tuoksuu, meri.

Iltapäivä sujui puutarhahommissa (hain puutarhalta viimeiset yrttien taimet) ja uutta paprikatahnaa kehitellessä. Meille tarjottiin Rodoksella parissakin paikassa paahdetuista paprikoista tehtyä tahnaa, levitettä, kastiketta  – mitä lieneekään, ja tänään yritin tehdä sellaista. Aika hyvä ensimmäiseksi kerraksi, kunhan tuotekehittelyni etenee postailen reseptiä… (Kuvassa se on espresso-kipossa). Tietääkö joku miten se tehdään? Reseptiä, pliis.