Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Koejakso ohi!

Olen nyt Vastavalon vakiojäsen. Kahden kuukauden kokelasjäsenjakso on päättynyt ja ensimmäiset sata kuvaa hyväksytty myyntiin kuvatoimisto Vastavaloon. Liityin kuvatoimiston jäseneksi toukokuun lopussa, jolloin alkoi kokelasjakso. Sen aikana oli mahdollisuus ladata 2 x 50 kuvaa neljän viikon aikana. Nopeampaa ei voi ladata, ja sata kuvaa täytyy saada täyteen puolessa vuodessa ja jollei saa, niin ei pääse vakijäseneksi. Sain tänään kommentin, että ei ole kovinkaan tavallista saada sata hyväksyttyä kuvaa läpi tuossa minimiajassa. Mielenkiintoista, –  itse asiassa olisin halunnut ladata nopeamminkin. Ja toisaalta: onneksi onnistuin, jotenkin tuo itselle olon, että osaanhan minä, mikä ei ole vieläkään ihan automaattinen ajatus.

Kuville on Vastavalossa kriteerit. Ainakin yhtä kovat kuin oli näyttötutkinnoissa. Ja vähän erilaiset. .. olenkohan saanut noiden sadan kuvan aikana ehkä yhdestä vai kahdesta kuvasta huomautuksen kuvan sommittelusta, toteutuksesta, rajauksesta tai muusta visuaalisesta seikasta, jotka näytöissä oli (gamutin lisäksi 😀 ) ongelmia, mutta nyt hakusanoituksesta, valoisuudesta, tarkkuudesta ja kohinasta on tullut huomautuksia ja, korjausvaatimuksia. Enin osa on minusta ollut asiallisia, ymmärrettäviä ja joidenkin kohdalla opettaviakin. Mutta sitten on ollut myös sellaista, että olen tuntenut ne epäreiluiksi, ja joutunut hetken miettimään, mitä vastaan kommentteihin, korjaanko, poistanko kuvan, loukkaannunko, mutta päätinpä vain hyväksyä kritiikin ja korjasin kuvan toivotun mukaisesti. Ja niin varmaan joudun vielä monen monta kertaa tekemään, mutta väliäkö sillä? Onhan minulla kuvia ja uusia otan joka päivä. Ja opin koko ajan.

Iso ongelma tai siis oppimisen paikka on ollut myytäväksi kelpaavien kuvien tekijänoikeuksien tietäminen ja hallitseminen. Esimerkiksi yhden kuvan (yllä) kohdalla meinasin jo ”hermostua”. Tämä kuva ei kelvannut myytäväksi, koska mainostolpassa on mainoskuva, josta – kuulemma – tunnistaa henkilön, eikä minulla ole kuvatulta lupaa. Kuvassa on – kuulemma – Sanni.  Poistinpa sitten huomautusten ja kommenttien jälkeen kuvan myynnistä. Kokelasjäsenillä kriteerit ovat vielä tiukempia kuin vakiojäsenillä – saapa nähdä, miten nyt homma vakiojäsenenä etenee.  Huomautusten lisäksi jaetaan ”virheääniä”, jos niitä ei saa kumotuksi, ne vähentävät kuvien latausoikeutta. Vähän sellaiselta lautapeli-meiningiltä välillä tuntuu. Mutta: kyllä näin pidetään varmastikin yllä kuvien julkaisu- ja myyntikelpoisuutta.

Hieman minua on rassannut, että selkeää ohjeistusta ”oikeanlaisten” kuvien laataamiseksi ei ole kuvatoimiston sivuilta löydettävissä. Olisin halunnut selkeän check-listan, mutta rajat on pitänyt löytää kokeilemalla kepillä jäätä.

Nyt voin kyllä melkein sanoa ”harrastavani Vastavaloa”, sillä se vie niin paljon aikaa. Toivottavasti tästä harrastuksesta tulee ajan kanssa myös jokunen euro. Myytäväksihän tuonne kuvia laitetaan. Ja minun kuvarepurtuaarini ei ole muiden, satojen luonto-, ötökkä-, kukka- ja lintukuvaajien, kanssa killpailemassa. Ruoka- ja juomakuvia, arkikuvia ja tekemiskuvia sinne kaivataan, ja niitähän minulla riittää.

Käykäähän kurkkaamassa Vastavalo.net. Kirjoita Hae-laatikkoon aihe, josta haluaisit ehkä ostaa kuvan tai vain katsella, tai laita siihen mun nimi ja klikkaa oikeasta reunasta ruutu ”Kuvaaja”. Sielläpä tähänastinen kuvapankki aikaansaannokseni . ..

Tämmöistä kesälauantaipuuhaa lenkkeilyn, ruoanlaiton, auringossa lukemisen lisäksi …. Hugotkin, paritkin olemme tänään nauttineet. Ja nekin kuvasin.

 

 

Kaikkea kivaa ja kaunista kuvailemassa

Aamupäivän reilun parituntisen pyörälenkin taukopaikka oli Värtönrannassa. Koivurannan kahvilan vieressä on kelluva saunalautta, jossa on myös vohvelibaari. Ei helteessä tehnyt vohveleita mieli, mutta hopeatoffeetötterö oli ilo nauttia veden liplatellessa auringossa istuskellessa. Taas sellainen ”turistina kotikaupungissa” -olo. Kannattaa kokeilla. Näillä helteillä se on ihan erityisen mukavaa.

Iltäpäiväksi menin sitten torinrantaan, Aittaputtiikkiin.

Kyllä oli aika lämmin parituntinen kuvauskeikka. Mutta oli kyllä mukava. Siellä kun on kaikkea pientä ihanaa, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista, kaunista ja kivaa. Ja hoksasin, että olenpa sieltä tullut yhtä sun toista joskus ostaneeksikin, mökille ja lahjaksi. Huopakaulakoru, lasta, heijastin,  pussukka …

Ja olenpa jo monta kertaa siellä ihaillut näitä lamppuja… Kyllä sopisivat Myötätuulen pirtinpöydälle tunnelmavaloksi.

Nostalgiaa tuli pampuloista! Lapsuuden lettinauhat vaihtuivat jossain vaiheessa – 60- ja 70-luvun vaihteessa – varhaisteinin saparoihin ja teinin ponnariin, ja silloin pampulat olivat käytössä ja tarpeen! Olen jotensakin varma, että lukijoiden joukossa on joku muukin, jolla ainakin jumppatunnilla oli tämmöinen pitämässä hiuksia kiinni? Tehtiinkö niitä itse? Ehkäpä?

Puttiikin ajankohtaisin tuote tällä hetkellä on Qstock 2018 -mallisto. Pussukoita, vöitä, korviksia, — kierrätysmateriaaleista ensi viikonlopun festarimuistoja… Aika Vekkuleita ovat.

Paljolti samankaltaista ja samojakin suomalaisten käsityöläisten tekemiä uniikkeja juttuja Aittaputtikissa on kuin oli alkukesän Käsityökorttelissakin. Ja nyt tämä ”käsityöläinen” jatkaa kuvien perkausta ja käsittelyä.

Ruokakuvausta – ja patsaita

Eihän se tämä päivä mennyt ihan niin kuin olin suunnitellut. Aamupäivä kylläkin, Caritas-aamupäivä, mutta sitten siellä puhelu: ehtisinkö millään kuvaamaan?

No, totta kai valokuvaaja ehtii kuvaamaan. Iltapäivä ja illansuu kului Nallikarin taitavan ja taiteellisen Antti-kokin luomuksia kuvatessa ja julkaistavaksi käsitellessä (sivupalkin Instakuvassa on toinen annos). Kansainvälinen Business Destinations -lehti tekee juttua Hietasaaresta ja myös ravintola Nallikari on kohteena. Hienoa että oululaista osaamista markkinoidaan.

Niinpä sitten jäi möksälle ja kalaaseihin leipomatta, ja pakkaamattakin kaikki on vielä. Illan sateen jälkeisessä, tuoksuvassa illassa oli pakko päästä käymään, tunnin pyörälenkille tuossa hurautin. No mutta hyvää elämää tänäänkin.

PS. Rotuaarin suurella screenillä on taas valokuvanäyttely. Koko heinäkuun siellä pyörii useampikin sarja kuvia: Oulun patsaista. Minunkin kuviani on kelpuutettu sinne monta; itse asiassa taitavat olla kaikki toistakymmentä kuvaa jotka lähetin. Muutama aika mainiokin patsas tuli kuvattua. Kuten Tiedonjano. Vilkaishaan kun ohi kuljette.

Dekkarin parissa

Sain tänään iltapäivällä Lyceum Club- kuvaurakkani pakettiin: 1100 kuvaa, joista valitsin parisataa ja muokkailin ja ”kehitin”, toimitin kansioihin ladattavaksi ja lähetin asiakkaalle.

Palkitsin itseni istumalla loppupäivän pihalla auringossa ja luin dekkarin: ensimmäisen Janet Evanovichin kirja (”Ensin rahat”), jonka luin. Luulen, että jää ainoaksi. Aika koukuttava se oli, mutta ehkä vähän liikaa tapahtumia, liikaa väkivaltaa ja ronskiutta, joka kyllä oli aika mainiosti kirjoitettu. Mutta dekkarit ja kesä kuuluvat yhteen, enkä uutta Donna Leonia ole vielä nähnyt, liekö tälle kesälle tullutkaan.

Viikonlopun herkuista tuli vielä hyvä ruokaisa salaatti ja jossain välissä kävin pienen lenkin. Kesä. Ihana kesä.

Kaupungin vastaanotolla uudessa roolissa

Reilusti yli 200 naista ja muutama mieskin ympäri maailmaa (Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista, Italiasta, Marokosta…. yhteensä 10 maasta) on tämän viikon Oulussa. International Association of Lyceum Clubs järjestää joka kolmas vuosi kongressin ja kahtena välivuonna on ns. Kulttuuripäivät. Ja nyt on niiden vuoro. Tieteitä, taiteita, sosiaalista huolenpitoa ja elinikäistä oppimista – niiden nimeen tämä klubi vannoo. Mikäs siinä! Niin minäkin.

En ollut ennen viime syksyä kuullutkaan tällaisesta järjestöstä, mutta kun ”kummityttöni” eli paistinkääntäjiin jokunen vuosi sitten suosittelemani tuttu, minun opiskeluaikaisen latinan ja klassillisen arkeologian opettajani leski, soitti ja kertoi järjestöstä ja kysyi kuvaajaksi heidän kulttuuripäivilleen, niin suostuin mielelläni. Näin se toimii ´hyvä sisko´ -systeemi ihan samalla lailla kuin ´hyvä veli´ -systeemikin. Rohkenin luvata, olihan minulla jo yksi paistinkääntäjien kapituli tässä välissä kuvattana, ja ajattelin, että jos siitä selviän, niin sitten tästäkin.

Tänään oli kaupungin vastaanotto Kaupungintalolla. Ja huomenna Suuri Gaala -ilta Nallikarissa.

Olipa hassu tunne siellä. Olen ollut itse Kaupungintalon juhlasalissa sekä puhumassa ja esitelmöimässä että vastaanotollakin kahdestikin, vai peräti kolmesti. Yhden kerran onnikkaliikenteen merkeissä ja muut kerrat historioitsijana, yliopistolaisena. Ja tänään oli vähän sellainen ”mä-oon-täällä-vaan-töissä” -fiilis. Kun olin ottamassa kuvia kaikista, jotka kättelivät vastassa olevan kaupungin johdon, oli monellakin oululaisella (joita oli kuitenkin korkeintaan 40?) kummastunut ilme.

Ja sitten oli jännä seurata, kuinka aika hyvin tunnisti ulkonäön, koon, vaatetuksen perusteella eri maista tulevia: saksalaiset, ranskalaiset, australialaiset…

Ja sitten kun puheet oli pidetty ja alkoi yleinen liikehdintä, tuli moni kysymään: oletkos sinä jo liittynyt, etkös liittyisi, oikeinko kuvaat?, mitä kuuluu, kun ei ole näkynyt, ollaanko me tavattu, museoyhdistyksessäkö, etkös sinäkin yliopistolla? ja sitten oli paljon tuttuja, sekä työn että paistinkääntäjyyden! kautta, joiden kanssa ei tarvinnut arvuutella, missä ollaan tavattu..

Siinä tilaisuuden alussa oli vähän sellainen olo, että olisipa mukava olla täällä ”vieraana”, mutta sitten vähitellen alkoi olla aika vekkuli olo: minä olen niin pois tästä maailmasta jo. Mutta oli tosi hienoa, että sain olla kuvaamassa, että kuvaamiseeni luotettiin.

Reilun neljänsadan kuvan perkaaminen alkaa nyt.

Kesälomatorstai

Aamupesulla purolla, 10 tunnin yöunien jälkeen. Mitäs näette kuvassa? – Minä näen auringonvalon ja lämmön. Hangasojalla on tänään ollut kesä. Aurinkoa ja lämmintä, parhaimmillaan + 15 C. Halusin jo jonnekin ylös, liikkumaan muutenkin kuin hyötyliikkumaan. Siispä kohti Kiilopäätä.

Pitkospuilla ja portailla pitkiä pätkiä päällystetty reitti Kiilopään huipulle oli remontissa. Soralla ja kivellä koko reitti, mutta toki pääsimme huipulle. REitillä vielä lumensulamisvesien lampareita, pieniä kevätpurojakin.

Ja huipulla näkyvyys Sokostiin asti. Lumilaikkujakin vielä. (Alla oleva kuva oli tänään Ylen uutisten säätiedotuksessakin…)

Polkurempan takia päätimme palata alas toista reittiä: uusi polku kulkee pohjoisen/koillisen kautta. On vähän pitempi, ja kovin rakkainen. Siis paljon hitaampi, mutta toki kaunis sekin. Toiset vaan tepastelee käden selän takana … Minulla kamera ja uusi objektiivi… reppu jossa toinen obiska ja siksikin paljon varovampaa alaspäin meno. 😉

Iltapäiväksi paluu möksälle. Jossa lämmintä, aurinkoa, valoa, ei sääskiä. Pehtoori viihtyi sisällä, minä en millään. Ja jatkoin pari päivää vireillä ollutta ”kaarnalaiva racing” -puuhaani. Yksi tämän viikon kuvahaasteiden aiheista on ”liike”. Ja minä pöhkö olin keksinyt, että kuvaan kaarnalaivoja mökkipuron ”koskessa”. Ensimmäinen ongelma on ollut se, että olen hukannut puukkoni. Milläs vuolet kaarnalaivoja? – No muutaman kuitenkin tein, kokeilin ja hain Pehtoorin avuksi uittamaan.

..

 

Tämmöistäkin voi kuulkaa mökkihöperö puuhailla. 😀

Lisäksi paljon ”kuvituskuvia” … kuten tämäkin. Ensi viikolla taas Vastavaloon lähetettävää….