Tämä kotakunta on tehnyt lähtöä

Mutta kun talvi heittää ensimmäiset lumensa, heittää Näkkälän Jussakin Saaristunturin takaiset tievat, lyö taas kotansa ja tavaransa kasaan ja lähtee pois koko tunturimaasta. Sillä alastomilla, tuulisilla tuntureilla ei lappalainenkaan saattaisi talvella asua. Talvella on pakkanen siellä vielä ankarampi kuin muualla, ja myrskyt möyryävät niin rajuina, ettei keveä kota pysyisi pystyssä. Eikä porokarjakaan tulisi talvella tuntureilla toimeen. Siksi muuttaakin kotakunta eteläisempiin outamaihin – –  Outamailla ei talvi tunnu niin ankaralta kuin puuttomilla tuntureilla. Lumikelillä käy majanmuutto paljon hauskemmin kuin kesällä. Tavarat saadaan ahtaa ahkioihin ja kelkkoihin, ja ajella suoraan yli jänkien ja järvien. Pitkänä raitona vain lasketellaan pitkin maita, ja koko tokka, paimenien ja koirien ohjaamana, tulla rytistää mukana.

Samuli Paulaharju, Lapin muisteluksia…

Jos Näkkälän Jussakin, niin mekin.

Ylsihän se lumisade tänne ylöskin. Itse asiassa on sadellut koko päivän, tosin hyvin vähän, liki utuisesti. Mutta sepä on ollut meille peruste olla lähtemättä tunturiin. Toki on keksitty muutakin puuhaa. Ulkonakin monta tuntia. Sitten sellaistakin puuhastelua, kun ensi kerralla tänne taitaa tulla tyär kahden kaverinsa kanssa. Ranskalais-meksikolainen aviopari on aikonut pitkään tulla Suomeen, nimenomaan Lappiin ja meidän möksälle, ja nyt se näyttäisi talven tultua toteutuvan. Olemme luvanneet järjestää kampetta ja muutenkin olosuhteet suosiolliseksi, – kun itse ei olla silloin täällä, on lämmityksen ja vesien ja takkojen etc. kanssa tehty valmisteluja ja ”manuaali”. Ja toki itsekin saunottu.

Tällä viikolla ruoka on täällä ollut vaatimattominta mitä olen täällä kokenut. Tänäänkin melkein eineslinjalla. Ei mitään kuvattavaa, tai reseptejä jaettavaksi. Tonttuovea olen tehnyt, oikein motin tein pihaan, ja kaikkea muuta aikuistamaista. Mutta olen hokenut itselleni, että valokuvaaja on terve kun valokuvaaja leikkii.. On joulukuvastoa valmiina julkaistavaksi ja myyntiin… Ja tonttuovet ovat juuri sellaista mihin minun luovuuteni ja askastelutaitoni riittää. 😉

Ja sitten vain takkatulta, ja nuorison kanssa chattailyä, jota nykyisin on kyllä kymmenien viestien verran päivittäin. Ja huomenna lähdemme jutaamaan etelään, kun Apsukin kerran jo sieltä isovanhempiaan huutelee kotiin.

Keskiviikkoko, ja vuosi olikaan?

Tässä lokakuun alun illassa, mökin pirtin pöydän ääressä, istuskelen ja olen kovin kummissani, kummissani siitä, kuinka aika kulkee nopeampaa kuin haluaisin. Oman päivän ja oman elämän aika. Olen tässä – haluamatta, väkisin, surren, yllättyen, jo tietäen – joutunut miettimään ajan kulkua. Ihan niin kuin se nyt olisi historioitsijalle joku uusi asia; ajan kuluminen siis. Mutta tänään taas omakohtaisempi kuin aikoihin. En ole varma, haluanko vai en sen kuluvan näin, – näin nopeasti siis.

Luonto on kuitenkin – tänäänkin – kertonut, miten se kulkee, miten vuodenajat vaihtuvat… Miten talvi tulee tänne pohjoiseen aiemmin kuin me etelän ihmiset osaamme edes ymmärtää…

Tänäänkin uni vei pitkälle päivään (kahdeksalta jotensakin yhtä aikaa olimme valmiita puuron keittoon…) ja siinä sitten myöhäinen aamutovi mietittiin, mille ryhdytään. Kun aurinko näytti tulevan pihaan, päätimme mekin siirtyä sinne. Aurauskeppejä talveksi, kattojen puhdistusta neulasista, porakaivon pumpun puhdistusta (saapa nähdä tuleeko isompikin remontti, vastikään kotona ulkomaan matkan hintainen vesiboilerin uusiminen, – ei niin mukava yllätys), puron maisemointia edelleen, tonttuhommia (arvannette, että tämä oli minun, ei Pehtoorin, ihan omia (kuvaus)juttuja).

Sitten lenkille. Pienen pieni patikka  ja kauppaan.

Patikalla meitä ”ahdisteli” tämä pieni Lapintiainen. Se istui välillä Pehtoorin olkapäälle, kengälle, minun hatulle, selkään, kiersi ja kaarsi ja kinusi (?) makupaloja, joita meillä ei ollut. Mutta tämä pieni kiersi ja kaarsi…

Ja suunnilleen samaan aikaan saimme Apsulta ääniviestin: ”mummi ja pappa .— milloin te tuutte sieltä mökiltä pois, hä?”  – 😀

Pikkuinen pakastuminen ei meitä haitannut. Päinvastoin kuvien jälkeen matka jatkui…

Rantasaunaa, ruokaa, tilkka ja toinen punaviiniä, unohdus ulkopuolisesta maailmasta, juuri nyt isoin ongelma, mihin mennään huomenna patikoimaan ja miten pieneen vauvan villasukkaan tehdään sopiva kantapääkavennus …

Lappi on niin paljon

”Katselet Nattastunturien kaikkein korkeimmalta, jylhältä Pyhälaelta Lapinmaan suurta aukeaa. On edessäsi valtava kappale kaukaista Lappia, kohta kymmenpeninkulmainen pyörö tuntureita, metsiä ja aapoja. Suuri Lapinkorpi, Korpilappi, oma maailmansa, jota kesäpäivä kiertää ylt’ympäri – kattona sininen kumu, korkeampi Nattasten suurta Pyhää.”

(Samuli Paulaharju, Sompio)

Pyhä-Nattanen on vanha palvontapaikka, kuten nimikin sanoo. Siinä on jotain pyhyyttä. Vieläkin. Tälläkin kertaa. Olimme sen huipulla tänään. Kolmatta kertaa. Aina yhtä vaikuttava.

Sinne pääsemiseksi on ensin ajettava Vuotsoon (33 km mökiltä etelään), sitten Sompionjärven metsäautotietä toistakymmentä kilometriä. Ja sitten lähtee polku ylös. Mutta sitä ennen me ajelimme tietä vielä eteenpäin: Sompiojärven rantaan, Karhulammen laavulle ja venesatamaan. Eipä olla ennen käyty, mutta onneksi edes nyt. Se oli kaunis, iso järvi, ja aurinkokin jo lämmitti, vaikka järvenpinnassa olikin yön jäljiltä pakkasriitettä.

Pitkän laiturin nokasta katsottuna taaksepäin näkyi päivän kohteemme: Pyhä-Nattanen.

Lämpötila oli pikkuisen nollan yläpuolella, mutta alkumatkan pitkospuut olivat jäässä, poluilla pienet lätäköt jäässä ja tunturin laella vähän lumilaikkujakin. Mutta silti keli tuntui hyvälle. Ja siellä päällä: laaja, kaunis, karu Lapinmaa jalkojen juuressa. Nattasen ”toorit” jääkaudestakin ”selvinneet” punaiset graniittimuodostelmat ja rapautumisjäänteet muodostavat vaikuttavan tunturin huipun (508 mpy). Vaikuttava on juuri oikea sana, ja pyhä. JOS ikinä mahdollista, nouse tuonne.

Ruskaa ei enää juuri ole… Jokunen pieni väriläikkä siellä täällä.

Ylempi kuva etelään: Lokka. Laittelen kotosalla vielä lisää kuvia tästä päivästä, mutta tässä nämä toisistamme ottamat huiputuskuvat.

Kuvaaja on konttaillut rinteessä hakien kuvakulmia ja kamppeet on sen näköiset. 😀

Pehtoori kannattalee tooreja.

Patikan jälkeen ajelimme Vuotson raitille ja viivähdimme tovin, ja kävimme ensimmäistä kertaa ikinä Sompion Arjan myymälässä. Yhden naisen tuotoksia täynnä oleva käsityöpaja. Kerron (kuvien kera) joku päivä lisää. Mm. ostoksistani.

Tälle illalle on luvannut revontulia ja pilvetöntä taivasta. Aikeeni oli lähteä niitä väijymään Kaunispäälle: enpä lähde. Taivas on ihan pilvessä. Eilen illalla mökkipihassa pääsiin kuitenkin avaamaan reposkauden. Melkein puolille öin haituvia kuvailin… Vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Samassa kuvassa mökkipihan voimapuu, meidän mäntyaihki, Otava ja revontulet.

Ulkoillen lokakuisessa Lapissa

Mökillä vaan on parempi nukkua kuin missään muualla. Niinpä se humahti kymmenen tuntia viime yönäkin; aamukahdeksalta nousimme pilviseen, tihkusateiseen aamuun. Kovin verkkaista touhuilua, ja sitten pihahommiin.

Tai mie menin purohommiin: ruoppausta ja rantojen putsausta, pieniä ”uppotukkeja” (paksuja oksia ja muuta roinaa puron mutkissa joita nostelin ylös. Kevyttä sadetta mutta eipä haitannut.

Lintujen syöttöpaikoille laittelin auringonkukan siemeniä ja kyllä on molemmin puolin mökkiä käynyt vilske tänään: varmaan puoli kiloa on humahtanut tali- ja Lapintiaisten pitäessä juhliaan!

Kauppareissu kylille, jossa oli yllättävänkin monta autoa liikkeellä. Ja Hangasojallakin on muutamissa mökeissä asukkaita. Kun oli verraten varhain syöty, lähden autolla ja kävellen, kävellen ja autolla kuvien ”metsästykseen” ja tuntui, että olin koko ajan väärässä paikassa. Aina kun siirryin jonnekin meni siellä aurinko pilveen ja alkoi sataa jotain: vettä tai räntää tai rakeita. Vaihdon autolla toisen lammen rannalle tai tunturin päälle, mutta ei pilvet seurasivat.

Sateettomiakin hetkiä toki oli.

Tuo vitivalkoinen vasa oli kyllä linssilude. Tuntui että se sanoi: ”Ota kuva”!

Illansuussa mökille palauduttua saunaan ja tässäpä tämä maanantai.

Ja arvontahan meillä oli suoritettavana. Ilman Apsua! Viimeiseen ”Miljoona-arvontaan” osallistui vain seitsemän lukijaa (Katri, Kati, AK, Arja, Tiina, Satu ja MS) ja niinhän siinä kävi, että MS saa joulukuussa ruokakalenterin. Onneksi olkoon! Sinäkin olet aiemminkin voittanut jossain kilpailussa mutta eihän minulla osoitettasi ole tallessa joten postitkos sen jossain välissä. Palkinto tulee sitten parin kuukauden päästä.

Hangasojan harmauteen

Mökille tultiin. Tuosta vaan. Tiedä häntä, oliko nyt hyvä aika lähteä, – ehkä ei, mutta toisaalta, ehkä juuri nyt.

Sitä paitsi tämä ei todellakaan ole mikään paras aika Lapissa, mutta kun  …

Ei juuri pakattavaa, ei juuri pysähdeltävää, joten lähdimme ajoissa, olimme perillä ajoissa. Kemi – Roi välillä oli hieno aamupäivän aurinko, joka loisti puissa ja pelloilla. Välillä tuntui, että ajellaan oranssi-keltaisessa putkessa. Rovaniemen jälkeen lehtien määrä puissa hupeni tasatahtia sumun ja tihkusateen lisääntymisen kanssa. Sodankylän jälkeen tuntui, ettei ollut kuin sumua, tihkua. Kahdelta Hangasojalle kaartaessa tihhuutus jo loppui, tosin metsässä näkyi pieniä lumi/räntälaikkuja. Matkan varrella lämpötila laski asteen per 100 kilometriä. Aamun kotipihan kahdeksasta asteesta mökkipihan plus kolmeen asteeseen.. .. Mutta en valita.

Viime vuonna oltiin tähän aikaan Kroatiassa, nyt täällä. Molemmat hyvä.

Minulla kun oli perinteisesti ensimmäinen ajohuki (Oulu – Roi) niin onnistuin muutaman kerran kuvailemaankin (silloin kun Pehtoori ajaa, ei turhia pysähdellä. Kun itse ajan, voin halutessani pitää kuvaustaukoja, ainakin yhden. 😉 ). Iijoella nahkiaispyynti on menossa… Sitäpä taas kerran kuvasin, joskus pitäisi mennä oikein ajan kanssa ja lähemmäs…

Syksyllä, ja vain kahden hengen mökkeilylle ja melko pian edellisen käynnin jälkeen, mökille asettautuminen sujuu nopeasti. Ei lumitöitä, ei  monien ruokakassien purkamista, ei vaatekasseja — ehtii hyvin tarpomaan puron varressa …

Luonto valmistautuu talveen. Kirkastuu tavallaan. Hangasojan huomassa …

Ulkona sumussa ja tihkussa

Aaamulla sumua, iltapäivän aluksi vielä tihkua, illalla ihana tyven ilta.

Ja me olimme melkein koko päivän ulkona.

Ensin Apsun kanssa olimme kaksin suolla, kuvaamassa.

 

Sitten haettiin Apsun äiti mukaan,kun pojat lähtivät patikalle Rumakurulle. Me menimme kylälle, tepastelemaan ja kuvaamaan.

Pihahommia, metsäretkiä, sienestystä. Välipalaa, saunan lämmitystä, kaarnalaivojen uittamista, kaikkea elämän juhlaa.

 

 

Patikkapäivä

Tänään olin luvannut julkaista täällä blogissa uuden kilpailun liittyen miljoonan käynnin juhlintaan… Liikaa lupasin. Olen miettinyt kovastikin tuolla tuntureilla taaperellessa, mutta eipä ole kilpailu vielä valmis. Siirränpä kilpailun julkistamista sunnuntaille, viikolla eteenpäin korkeintaan, joten tulossa.

Miksikö moinen luuserointi? Siksi, että tänään on ollut hyvä patikkapäivä. Oltiin monta tuntia tunturissa Pehtoorin & Pojan kanssa. Miniä ja Apsu jäivät mökille kun me  kolmisin suuntasimme kohti Kiilopäätä ja sieltä edelleen Luulammelle. Juniorin toiveena oli ollut ”lenkki jossa on kävelemistä ja näkemistä”. Päädyimme patikoimaan Luulammelle. Ollaan Pehtoorin kanssa parikin kertaa tuo 12  – 14 kilometrin reissu tehty, mutta se on sen väärti. Vaikka joka vuosi voisi. Jos oma kunto vielä tulevina vuosinakin kestää…

Hyvä oli tänään kulkea. Ei järin lämmintä, muttei myöskään satanut. Ja menomatkan paistoikin. Kuvasatoa on, ja tulee varmaa vielä tännekin. Enimmäkseen ehkä kuitenkin tuonne myyntisivulle (Vastavalo). Ruska on nyt kaunis; maaruska varsinkin. Mustikat hehkuvat syvänpunaisina, vaivaiskoivut ja Kiilopäänkoivut keltaisina, riekonmarja kaikkein kaunein.

Juniori ja koiruli tykkäsivät reitistä. Me kaikki olimme kovin ihmeissämme ”väenpaljoudesta” jota reitillä oli. Monia, ellei jopa monia kymmeniä ihmisiä näimme päivän aikana. Ja se ei näillä kairoilla ole mitenkään tavallista.

Kun iltapäivällä palasimme mökille, oli Miniä tehnyt meille lohileipiä ja Juniorilla oli jemmassa samppanja (yllättävää eikö? 😉 ), joten pieni juhlahetki saatiin siinäkin aikaiseksi. Ja juhla jatkui Apsun kanssa touhutessa, saunoessa, tein aika hyvää safkaa (patikalta tuotiin taas vähän tattejakin ruokapöytään), ja taas leikittiin.

 

Hyvää elämää Hangasojan rannalla

Mökkiaamuna satoi vettä. Ei paljon, mutta sen verran kuitenkin, että pysyimme sisällä aamupäivän.

Kun vielä istuimme aamupalapöydässä, oli ovellamme joku??? Meidän kasikymppiset eksnaapurit olivat palaamassa vuosittaiselta ruskareissuiltaan ja tulivat ekstempore heippaamaan (kuten kuuluukin 😉 ). Tovin viivähtivät ennen kuin jatkoivat matkaansa. Olipa ilo että piipahtivat.

Sateen jatkuessa ryöppäilin ja säilöin eilistä sienisaalista. Pikkuperhe oli luvannut laittaa tänään sapuskan, joten surffailivat ja etsivät reseptejä. 😉 Sillä aikaa tein meille vähän välipalaa.

 (on sitten viimeisen päälle ”kuvituskuva” 😉 )

Kunhan kevyt kenttälounas oli nautittu ja Apsu nukkunut pienet unoset, me lähdimme kylpylään!!

Vihdoinkin, onhan tätä suunniteltu, mutta nyt se tehtiin; lähdettiin Apsun kanssa uimaan. Pappa, mummi ja Apsu. Vanhemmat jäivät köksäilemään.

Siitä on kauan,kun olen Saariselän kylpylässä käynyt, silloin kun meidän muksut olivat pieniä ja siitähän on se neljännesvuosisata hyvinkin. Joten olipa niitä muistoja hyvinkin … ja uusia syntyi tänään. Kyllä oli pojanpoika innoissaan kun pääsi uimaan! Siellä me tunteroinen umpilämpimässä, aika pienen, mutta hyvin rempatun kylpylän altaassa lilluttiin.

Aika vähän oli kylpylävieraita tänään, vaikka nyt Saariselällä on kyllä mökkiläisiä, ruskaturisteja, humppakansaa ja eläkeläisiä ennennäkemättömän paljon. Varmasti osasyy ”kansainvaellukseen” on sillä, että on Souvareiden 40-vuotisjuhlaviikko. On tanssiailtamia ja kappelikonserttia joka päivälle. Eilen oli paikallisessa postissa oikein jono lippujen ennakkomyynnissä.

Kylpylän jälkeen me pääsimme valmiille: oli nuoripari tehnyt kolmen ruokalajin päivällisen, ja hyvää oli kaikki. Katkarapu-alkupalat, uunijuurekset ja broileri ja avocado-suklaamousse. Kyllä kelpasi.

Lähdimme vielä Apsun ja Miniän kanssa pienelle lenkille, jota jatkoin itsekseni sienikori mukana vähän kauemmas, ja kun sitten palailin (muutama herkkutatti ja litra puolukoita mukanani), oli Apsu – taas – menossa saunaan. Isänsä sylissä rantasaunan ovella onnellisena totesi: ”Onpa kyllä hyvä sauna!” Kyllä on lapsi mökkeilyn syvimmän olemuksen omaksunut. 😉

Nyt muut ovat vetäytyneet unille tai ainakin levolle, mutta minä yritän sinnitelllä pari tuntia: on pilvetön taivas ja on luvannut revontulia… Ainakin yritän.

Miljoona käyntiä!!

Tämä blogini on ”virallisesti” saavuttanut miljoonan kävijän rajan! Kiitos jokaiselle kävijälle, jokaiselle mukana olleelle, seuraajalle, kommentoijalle, piipahtajalle… kiitos kaikille. Ilman käyntejänne tätä blogia ei olisi! 

Tänään aamulla – aiemmin kuin itse uskoin – laskuri näytti miljoonan kävijän määrän rikkoutuvan. Itse arvelin että vasta huomenna, mutta viikonloppuna on ollut paljon liikennettä.

Niinpä oli sienimetsään otettava känny mukaan ja auki, ja seurattava tilannetta! Ja siinä kun me Apsun kanssa opettelimme sienestämistä [ja kuinka innokas oppija ja poimija poika olikaan: ”Onpa hieno metsä!”] alkoi miljoona ennen kello yhtätoista olla lähellä! Ja kun seuraavan kerran katsoin, oli miljoona ylittänyt. Siispä noin klo 11.10 tänään miljoona humplahti täyteeen.

Kaksi arvauksista ovat lähellä: Sirpa (kuten minäkin) arveli huomista aamupäivää ja Raila asetti arvauksensa varhaisimmaksi eli eiliselle illalle, ja sehän se sitten on lähimpänä! Onneksi olkoon!

Sikäli hauskaa, että Raila jos joku osaa kyllä tehdä kortteja itsekin [laitanpa teille tänne blogiin jossain välissä kuvia], mutta joka tapauksessa hän se voitti kymmenen postikortin paketin …

Toinen paketti kortteja, kalenteri ja yksi lisäpalkinto tulevat palkinnoiksi seuraavaan juhla-arvontaan ylihuomenna. Miljoonaa juhlitaan monena bloggauspäivänä.

Tänään täällä on juhlittu metsässä ja mökillä!

Kyllä on pojanpoikaa opetettu sienestämisen ja marjastamisen saloihin, ja kuten sanottu, kuinka innokas hän onkaan ollut! ”Mummi! Tule katsomaan: täällä on sieniä. A. tarvii puukon!” Herkkutatteja emme löytäneet, emmekä matsutakeja, mutta rouskuja. Ja kaikkein parasta on ollut nähdä Apsun riemu ja reippaus kulkea Kutturantien varren metsissä. Reippaasti toista tuntia poika kulki mukana, ylös alas rinteitä.

Ja jaksoi sitten aurinkoisella, lämpimällä (yli +20 C) mökkipihalla sen jälkeen kulkea, lämmitellä saunaa, heitellä kiviä puroon, pelata Mölykkyä,  etc…

Vitkuteltiin saunaan lähtöä, pojat lämmittelivät sitä hyvin verkkaisesti, Miniä poimi lähitienoolta mustikoita ”Taunon kastajaisten piirakkaan”, minä hain äidin ja minun ”vakkaripaikalta” karvarouskuja, Pehtoori löysi niitä mökkipihasta, Juniori kuvaili ja luki, Apsu kulki eestaas ja sai aina seuraa purolle ja pelaamaan, koko päivän oli aurinkoa ja kovaa, silti leppeää tuulta .

Kyllä kiittelin omaa lauantaista ahkeruuttani (porolasagne oli valmiina, eikä tarvinnut kokkailla sisällä).

Jopa ulkoilmaa (erityisesti Lappia) inhoava Unski nautti lämmöstä ja Lapista tänään. Hänellä kun on täällä ”vertaistukea”.

Kyllä on ollut hieno kesälomapäivä tänään.

Mökkilomalle

”Voi jeehu”, raikui Sodankylän Pohjantähti-marketissa iltapäivällä kun Apsu katseli meidän ruokakärryä! ”Onpa paljon ruokaa!”

Olikin sitä. Mutta me tulimmekin viidestään mökkilomalle moneksi päiväksi.

Juniorilla on kesä ollut duunia 6/7 päivää viikossa (pl. isänsä (= Pehtoorin) synttäriviikonloppu, jolloin oli kolmen päivän ”lomaputki”) ja välillä kellon ympäryspäiviä. Ja Miniäkin teki lähes koko kesän duunia, eivätkä siis ole olleet missään. NYT oli hyvä aika lomalle. Meilläkin hyvä välämä sosiaalisen aktiivisuuden ja minun satunnaisten projektieni välissä.

Olimme aurinkoisella, lämpimällä Hangasojalla iltapäivällä.

Ja Apsu halusi matkata mummipapan kyydissä, rallipenkki papan Audin takapenkille, ja eiku menoksi. Isi ja äiti ja koirat toisella autolla edellä… Ja kuinka monta kertaa lapsi kysyi ”missä isi ja äiti?” ja kuinka monta kertaa kysyi ”missä mökki?”. Mutta näistä huolimatta, ihan mahdottoman mukava automatka meillä olikaan.

Luettiin ja pelattiin, nukuttiin ja suunniteltiin tulevan viikon tekemisiä: ”Miten sauna voidaan lämmittää?” ”Miksi mökillä ei oo lunta?” [A. on lyhyen elämänsä aikana ollut täällä vain lumen aikaan…] ”A. nukkuu omassa mökissä.” ”Heitellään lunta, eiku kiviä, puroon!” ”Keitetään makkaraa” [paistetaan?, eiku keitetään!] jne.

Heiteltiin kiviä puroon!

Oli vaan ihan hirmuinen ikävä ollut tänne. Melkein kahden kuukauden tauko ollut, ja nykyisin juuri tämä elo-syyskuun vaihde on minulle mieluisinta aikaa täällä.

Pikainen pyrähdys metsässä näytti, että ainakin mustikoita ja puolukoita on, Variksenmarjoja myös, ja kangassieniä. Tatteja tai matsutakeja ei vielä havaittu, mutta ehkä huomenna. On mukava kun huomiselle voi laittaa sanan ”ehkä”, eikä ”pitää”, tai ”on tehtävä” tai ”on mentävä”. Huomenna me ollaan … Vain ollaan. Tai sitten…

 

PS. Miljoona-arvontaan liittyen… olettekos katselleet sivun alareunan laskuria? Ettei vain jo huomenna tulisi miljoona täyteen! Miljoona!!

Muistoissa mökkireissulla

Apsu oli meillä aamupäivän, pitkästä aikaa. Niin pitkästä aikaa, että puhutteli minua pariinkin kertaan mummUksi, eikä mummiksi. Toinen isoäiti on mummu ja minä olen mummi, joten nyt on viimeisen viikon aikana oltu enemmän Toppilan mummun kuin Rantapellon mummin luona. En ihan ole mustasukkainen mutta melkein.

Suunniteltiin yhdessä mökkireissua, jonne olisi tarkoitus ennen Juniorin koulun alkua ehtiä yhdessä käymään. Apsu ilmoitti, että hänen rallipenkkinsä siirretään papan autoon ja hän tulee meidän, eikä vanhempiensa, kyydillä pohjoiseen. Sepä voikin olla hauskaa. Tai sitten ei. Tosin Apsu on kyllä aika tottunut ja helppo pitkilläkin automatkoilla – ihan niin kuin meidän mutikaisetkin oli pienenä.

Yhden hieman erilaisen mökkireissun muistan – nimenomaan pienten kanssa: olin viimeistä syksyä (1993) kotiäitinä, jolloin Juniori oli 2½-vuotias ja tyär neljän. Miehellä oli duunia ja vielä Helsingin reissukin, joten minä päätin lähteä lasten kanssa keskenään mökille. Mies tulisi sitten viikonlopuksi suoraan lentäen Helsingistä Rovaniemelle ja sitten Eskelisellä mökille.

Niinpä lähdettiin. Pakkasin autoa aamupäivällä, ja sinnittelin, etten lähde ajamaan kuin vasta iltapäivällä, jotta ainakin poika nukahtaisi, ja illan tullen sitten molemmat, autoon. Yksin kahden pienen kanssa viisisataa kilometriä oli hieman haastava ajatus. Lähdettiin matkaan, satukasetit ja Rölli-musiikkia oli mukana, tikkareita, olikohan Esikoisella jopa Tiimarin puuhapaketti, jollaiset yleensä oli seuraavina kesinä pitkillä Euroopan autoturneilla? Noh, joka tapauksessa Rovaniemelle asti kaikki sujui helposti. Kun siellä oli tauolla käyty, toivoin, että viimeistään Napapiirin jälkeen muksut nukahtaisivat turvaistuimiinsa. Niin tytär tekikin, mutta entäs pienempi? Jatkoi juttujaan, leikki pikkuautoilla, toki oli vähän kärsimätönkin, ja lopulta (minunkin ollessa iltakahdeksalta jo kohtuullisen väsynyt) nukahti. Vuotsossa! Siis 35 kilsaa ennen mökkiä. 🙂

No kylmään mökkiin mentiin, lämmiteltiin takkaa, syötiin, ja petasin Tuuventuvan ison vuodensohvan meille kolmelle. Pari päivää mökkeiltiin, käytiin ”patikalla” (olen siitä postannutkin aiemmin KLIKS) ja sitten kun oli enää päivä siihen, että perheen iskä tulisi mökille, sattui pieni haveri. Petasin aamulla raskasta vuodesohvaa (ihmettelen vaan, miksi se piti petata kiinni joka päivä??) yksikseni ja niksautin selkäni ihan jumiin ja tuskaan. Ja olen kahden pienen kanssa mökillä keskellä ei mitään!  Naapureita ei yhdessäkään mökissä, eikä tietenkään kännyköitä tuolloin ollut.

Ainoa mukana ollut kipulääke oli lasten nestemäinen Panadol, ja sitä sitten litkin suoraan pullosta sen verran, että päästiin lähtemään kohti Ivalon teekoota. Pojan nostaminen turvaistuimeen onnistui jotensakin tuskaisesti. Tuohon aikaan poika poti toistuvia korvatulehduksia ja parkui välittömästi nähdessään valkotakkisia ihmisiä, joten oli miettimistä, miten minun lääkärissä käyntini onnistuisi.

Ajoin sitten Ivalon terveyskeskuksen oven eteen, jätin lapset autoon, löysin heti sairaanhoitajan, joka kehotti minua odottamaan aulassa, hän haki ja nosti mutikaiset autosta, vei jonnekin leikkipaikalle ja järjesti minulle lääkärin. Nopeasti, huolehtivasti. Sain kipupiikin, ja ehkä myös kortisonipiikin, relaksantteja mukaan ja kehotuksen olla nostelematta mitään. Huilailtiin Ivalossa pari tuntia, käytiin syömässä Shellin baarissa ja ajeltiin takaisin mökille.

Happy End kuitenkin. 😉

Oi Juutua – tänään uudella porukalla Juutuan reitti

Lappi näyttää parhaintaan.

Heräsimme auringonpaisteeseen kahdeksan aikoihin, ja nyt (klo 21.10) istun mökkiterassilla ja vieressä mittari näyttää + 27 C varjossa. Tässä välillä on ehditty nauttia pitkä aamiainen, lähteä kohti Inaria. Ivalo – Inari – väli on näin auringonpaisteella yksi kauneimpia.

Matkalla kohti Juutuan patikkaa pysähdyimme Myössäjärvellä Karhunpesäkiven kohdalla. Kapusimme tietysti kivelle, ja vielä huipulle katselemaan Inarinjärvelle. Kovasti mietittiin, mikä se oli se väkimäärä, joka mahtuu Inarinjärven jäälle. Ja niinhän se on, että periaatteessa koko maapallon väestö (ainakin se väkimäärä, joka oli kymmenkunta vuotta sitten).

Inarissa auto jätettiin Sajoksen parkkiin ja sitten Juutuan polulle. Eikä paarmoja, ei sadetta, ei sääskiä. Leppeää tuulta ja kauniita maisemia.

Meille tuttu reitti, tytöt eivät olleet käyneet, mutta tykkäsiväthän hekin. Parin tunnin jälkeen oltiin takaisin Inarin keskustassa. Siidaan virvokkeille ja lounasleiville, ja sitten paluumatkalle. Tunnin paluumatka tuntui tavattoman pitkälle.

Eikä sitten mitään erikoista: saunaa, runsas rääppiäispäivällinen, lautapelejä. Ei mitään erikoista, mutta minusta niin paljon.

Tattirisotto oli muuten hyvää…

J

Peliä, patikointia ja pyöräilyä

Tällaiset oli odottamassa kun meidän Pokemon Go -metsästäjät palasivat mökille. Oli Hugojen aika.

Nuoret naiset tulevat Helsingistä Lappiin ja kun sattuu olemaan Pokemon Go -pelaajilla ”Community Day”, niin silloin ei lähdetä tunturiin. Ei vaikka oli mitä kaunein kesäpäivä. Saariselän ”keskustassa” oli pari pokestoppia, ja sitten jotain gymejä ja ties mitä, mistä en juuri mitään (vieläkään) ymmärrä. Vastaavana päivänä Helsingin ”Ruttopuistossa” on kuulemma ollut noin 400 pokemoneilijaa (aikuisia ja lapsia ikähaarukalla 6 – 70 v.), Saariselän keskustassa ei ollut. Oli ilmeisesti viisi pelaajaa koko päivänä, mutta eipä se haitannut – tytöt olivat päässeet tavoitteeseensa.

Ja samaan aikaan toisaalla: Pehtoori pyöräili maastossa ja minä kuljin kameran kanssa siellä sun täällä.  Mm. vihdoinkin kunnolla Saariselän kappelin muistolehdossa… Löysinpä hautapaadesta yllättäen yhden tutunkin.

Hautalehto on ihan kappelin vieressä; kivilatomus alakuvassa keskellä. Nurmenleikkaajana ”luomukone”. Poroja on ihan hirmu paljon joka paikassa, parttioita, kokonaisia tokkia. Mökkipihassa, tunturien rinteillä, teillä.

Ja rumiahan ne nyt räkkäajan jo alettua ovat.

Saunaa, purossa pulahtelua, valosta nauttimista, paarmojen pakoilua sisälle, ja kilpailuhenkisen tyttäremme ollessa mukana, porolasagenpäivällisen jälkeen pelasimme. Hankin jo joku vuosi sitten lautapelin ”Wild Lapland, Adventure Game” – jossa Afrikan tähti ja Monopoli meets Lapland. Monitasoinen peli, jossa minulle kävi kuten usein Afrikan tähdessä: jäin jumiin saarelle, en Kap Verdelle, vaan Islantiin. Siitä huolimatta vaikuttaa siltä, että voidaan pelata tätä toistekin.

No mutta häviöstä huolimatta oikein mukava ilta ja päivä, ja hyvää on se että huomenna ei tarvitse lähteä Ouluun.

 

Mökkielämää

Lauluni laulan sulle, kun aamun aurinko nousee
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu
Läpi yön lauluni sulle, se kaikuu järveltä kaskeen
Ja pohjolan lempeät tuulet vastaa uua uua uua uuu uua uua uua uuu uua uua uua uuu
(Pohjolan tuulet… )

Hieman aamun iloa lannisti sade, joka alkoi yhdeksän jälkeen, juuri kun olimme lähdössä tunturiin. Otimme ”aikalisän”: lukemista, kuvia, ristikoita, lepoa. Ja ennen yhtätoista sade taukosi: siispä kohti pikkupatikkaa.

Ajelimme Saariselän keskustaan ja johdatimme nuoret naiset patikkapolulle kohti Iisakkipään huippua. Ei ole tyttäremmekään siellä koskaan käynyt.

Sade ei kiusannut, ja kapuamista oli sen verran, ettei enää palellut. Tykkäsivät nämä nuoret reitistä. Pohjolan tuulta oli riittämiin, ja maisemia, niinkuin aina. Hyvä lenkki se on.

Periaatteessa päivän liikkuminen (7 – 8km) kerralla suoritettu, mutta touhuttiinpa vielä mökillä. Pehtoori teki uudet puroportaat. 😉 Minä keskityin köksäämiseen ja saunan lämmityspuuhiin.

Mökkielämää. Nyt paistaa aurinko. Elämä on. Hyvin se on.

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Tänään Lappi on näyttänyt parhaintaan.

Pehtoorin mainion ehdotuksen jälkeen lähdimme aamupäivällä kohti Tankavaaraa… vanha tuttu pikkupatikka Pikkutankavaaran huipulle. Lämmin, leppeä tuuli, ei sääskiä, välillä paarmoja, mutta eivät käyneet iholle. Ja minun lempisuoni sillä reitillä: Tankasuo. Aina sykähdyttävä. Ja yhtäkkiä meillä molemmilla tuli mieleen Maisa, ikävä.

MIkä tuo savu on?

Palatessa kaupan kautta mökille, ja saunaan. Ja pulahdus puroon. Tiedän, että painoni on nousussa, mutta että tikkaat puroon romahtivat alta! Olihan mulskahdus, ja sainpa sääreni mustaksi ja verta vuotavaksi. Auts. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Ja puron vesi oli aika lämmintä. 🙂

Kunhan kevyesti söimme, kuvailin vähän ”tuotekuvia” ja Pehtoori lähti Ivaloon hakemaan kakkosnelosia uusia puroportaita varten ja hakemaan lentokentältä tytärtä ja kaveriaan. Tytöt olivat mökillä seitsemän kieppeissä. Oli lapasten aika.

 

Illan pöydän ääressä nautittuamme ja kuulumisia päivitettyämme, lähdettiin käymään pienellä ”yöttämän yön” – lenkillä, ja yhtäkkiä hoksasin olevani kahden pokemon-metsästäjän kanssa Kultareitillä. 😀 Kaikkea sitä!

Kuva otettu suunnilleen puolikymmenen aikoihin, valoisaa on. Ja lämmintä, hiljaista, tyyntä. Niin hyvä.

– – – – – – – –

 

Eino Leinon päivä: Lapin kesä

Leino julkaisi runon vuonna 1902 … Ja kyllähän siinä Venäjän vallan sortokausi on taustalla ja ”protestirunoksi” olisi myöhempinä aikoina nimetty.

”Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin

– –

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskyä en veren vietin,
vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit’ aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll’ aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.”

 

Leinon Lapin kesä

Matkailua kohti pohjoista

Mökkimatkaa ei tehtykään yhden pysähdyksen taktiikalla, vaan kiertäen ja harrastellen tutustumista uusiin paikkoihin sekä vierailua ennen käydyissä kohteissa. Oulu – Haaparanta – Kukkola Forssen – Övertorneå – Rovaniemi – Potkuriparkki – Sodankylän K-kauppa ja Hangasoja.

Kesäkelillä mökkimatka kestää yleensä rapiat viisi tuntia, tänään reilut kahdeksan. Ja tänään ei lähdettykään heti aamutuimaan; puutarha kondikseen, tarpeellisia sähköposteja ja sopimisia, pakkaaminen ja vasta kymmeneltä starttasimme.

Haaparannalla oli toimitettava kaksi asiaa: veikeiden suojatiemerkkien uudelleenkuvaus ja Systembolaget.

 

Pidennetyn mökkiviikonlopun viinit – ja ennen kaikkea kalaasijuhlan viinit – hankittiin Norrbottenin puolelta; muutaman tietyn viinin takia, ja ennen kaikkea selkeästi halvemman hinnan takia.

Toinen hyvä syy kiertää Ruotsin kautta, ajella Väylän vartta, Tornionjokivartaa ylävirtaan, oli Kukkolaforssenin lounas. Kerran kesässä mökkireissulla on käyty siellä, ja tänään oli sen kerran vuoro. Nyt ei ollut sellaista kalapöytää kuin joskus ennen, mutta salaatit ihanan makoisia, monenlaisia, tuoreita, kaiken kaikkiaan hyvänmakuisia. Ja puolukkaleipä! Lämmin ruoka (lohi ja uudet perunat) maistuivat erinomaiselle. Kaunis miljöö ja hieno näkymä koskelle ja Suomen puolelle ovat tärkeä osa paikan viehätystä. 16 euron hinta on vähintäänkin kohtuullinen tuosta kaikesta.

Sitten Väylänvartta pohjoiseen Ruotsin puolta; mukavia maisemia, idyllisiä ja aika vauraita kyliä – jos kohta myös tylsää vitikkometsätaivalta Övertorneålle asti, siinä rajan yli Aavasaksalle ja kohti Jäämerentietä eli Muurolaan. Loppureitti sitten tuttua.

Paitsi että pysähdyttiin vielä kahville ja jätskille: Potkuriparkkiin.

 

Siitä on vuosikausia, kymmeniä, kymmeniä kertoja ajettu ohi, ja aina vähän naureskeltu: turistihoukuttimet pihassa ovat vähän arveluttavia, tai noh, kummallisia. Ja  ko. paikka on meille vähän ”huonossa paikkaa”: harvoin, tuskin koskaan on tarvetta pysähtyä 50 km Sodankylän eteläpuolella. Tänään päätimme toisin. Ja paikka olikin sisältä aika viihtyisä, eikä lakattua mäntypanelia ja haalistuneita tekokukkia seinillä, kuten olen aina ajatellut. Sitä paitsi siellä oli oikein mukava henkilökunta.

Matka jatkui, taivas selkeni siniseksi ja lämpötila nousi +20 asteeseen ja minusta oli koko ajan mukavampaa, että oltiin matkalla mökkiviikonlopunviettoon. Melkein laulatti. Mutta enpä sitten Pehtoorin päivää järkyttänyt, enkä laulanut, enhän minä laula. Hiljaa mielessäni vain. Hyvän hyrinän tunnelmassa aurinkoisella Hangasojalla iltakuuden jälkeen. Hangasojan varressa jo vihreää, eikä sääskiä, mutta lämmintä. Kaikki hyvin.

Opiskelijatytärtä tapaamaan

Säläpäivä. Mutta rauhoittumista merkitsi istahtaminen iltapäivällä ruokapöytään. Meillä oli minun herkkuruokaani: porolasagnea.

Tein sitä aika paljon. Yleensä sitä tehdessä teen ison annoksen, koska lähes aina on tarkoitus viedä sitä mökille. Niin nytkin.

Viikonlopuksi meillä on kutsu Hangasojalle; tytär kutsui. Hänkin kun aikoo tulla sinne. Tulee kaverinsa M:n kanssa. M. oli viime kesänäkin, ja ihastui ikihyväksi. Tyttären poikaystävällä on loma vasta elokuussa, joten tytöt tulevat nyt kaksin. Lentävät suoraan Helsingistä.

Tyttärellä on ihan ennätyspitkä kesäloma. Keväällä sanouduttuaan irti Almalta (mitä ei ole katunut päivääkään) luki reilut kaksi kuukautta pääsykokeisiin, jotka olivat toukokuun lopussa. Sen jälkeen on sitten tehnyt vain muutamia pieniä ”konsulttikeikkoja” ja muuten ollut. Mitä kyllä oikeastaan ihmettelen; ei ole Esikoinenkaan oikein ”oleilija”-tyyppi. Mutta hyvä kun on lomaillut.

Olikin luku-urakka aikamoinen: lukion pitkän matikan ja fysiikan kaikki kurssit. Matikan on lukenut ja kirjoittanut (E), mutta fysiikasta lukiossa oli vain pari pakollista kurssia, ja nyt keväällä luki kaikki kuusi vai seitsemän itsekseen.

Pääsykokeet olivat valtakunnalliset, yhteispääsykokeet, kaksipäiväiset. Matikkaa oli pyrkimässä pelkästään Helsingissä 27 luentosalillista! Fysiikasta en tiedä. Jo valmis pyrki pyrki Aalto-yliopistoon lukemaan tietotekniikkaa, niin kuin teki 800 muutakin. Eikä päässyt. Valituksi tuli vain 110 ja tyär jäi varasijalle 39. Siis vaikka tulisi peruutuksiakin niin ei pääse Aaltoon. Se, ettei ole ensikertalaisena pyrkimässä, on rasite, nykyisin on vain pieni kiintiö sellaisille, joilla on jo tutkinto. Mutta Helsingin Yliopistoon pääsi. Ja tietotekniikkaa sinnekin.

Itse sanoi jo pääsykokeen jälkeen, ettei taida pisteet riittää Aaltoon, ja samaan hengenvetoon totesi, ettei lukeminen ole mennyt hukkaan, sillä niitä tietoja tarvitaan sitten opiskellessa kuitenkin. Onpahan tullut kerrattua 10 vuoden takaisten kirjoitusten taidot ja tiedot. Kaikkinensa on oikein tyytyväinen tähänkin. Ja sitä kautta tietysti minäkin.

Ja pian nähdään. Ei olla nähtykään kuin Kreikassa!

Mökkiruokajuttuja

Teettekö ikinä tällaisia kasasalaatteja? Vähän kuin italiansalaattia, mutta ei kuitenkaan. Tämmöiset ovat meillä hyvin tavallisia mökkiviikon lopussa, samoin kuin kaikenmoiset tahnat leipien päälle ja mousset jälkkäriksi. Eli on kyse kaapintyhjennysruoista. Ota mitä sattuu olemaan. Niinkuin nyt tuossakin, pätkä kurkkua, puolikas paprika, aurinkokuivattujen tomaattien purkin pohjat, samoin hillosipulti, turkkilaista jukurttiakin oli vähän, sinappia taitaa olla vähän mukana, jne.  Tämmöiseen päätyy joskus notskimakkara joka on jäänyt, omena tai juustonkannikka ja pähkinäpussin loppu.

Ajatuksena, ettei mitään jätetä kaappiin, eikä myöskään heitetä pois. Ja näiden tekemisessä – sidosaineena – on ovallista Creme Bonjour Cuisene. Meillä on nykyisin melkein aina purkki tilli-sitruunaa kaapissa, – se on mahdottoman hyvää paistetun ja savustetun kalan ”sinappina” ja tonnikalasalaatissa ja vaikka katkarapumössöä tehdessä.

Tässä on raudusta ja Cuisinesta Kuukkelin savupororieskalle tehty tahna, sekä Sallan kurkkua! Matkalla mökille kävimme taas Sodankylän Pohjantähti-K-kaupassa, jonka pihalla jo mainostettiin: ”NYT taas on Sallan kurkkua”. Ja minähän tietysti etsimään sitä HeVi-laareista. Ja kyllä olikin mainostamisen väärtiä.

Se on sellaista kesäkurpitsan kokoista, ei direktiivin mukaista, mehukasta ja melkein makeaa, silti raikasta kurkkua. Jos sattuu kohdalle, suosittelen.

Muutenkin mökkiruoka oli taas ”aina sitä samaa” – lohta ja hilloja.

Mutta mikäpäs niissä. 😉

Ja sitten Pehtoorin iloksi oli mukana myös raparperipiirakkaa. Minulla on pari vakkarireseptiä, joilla ne alkukesän pari raparperipiirakkaa yleensä teen, mutta kun olin taas aikeissa ennen möksälle lähtöä tehdä kookos-raparperipiiraan, Pehtoori esitti, ettenkö voisi tehdä pullataikinapohjaan ja sellaista kuin äitinsä tekee. Taitaa aika monella miehellä olla joku äitinsä kotiruoka tai leipomus, jota aina välillä kaipaa. Pehtoorilla yksi niistä on just tämä piirakka. Olen joskus vuosia, vuosia sitten sellaisen tehnyt, ja osasinpa vielä: mies oli tyytyväinen ja anoppikin tykkäsi kun olin sitä pojalleen leiponut. 😀

Sen juju on paitsi se pullataikinapohja, niin myös kuorrutus, joka kaadetaan puolivälissä paistamista sokeroitujen (+ pari rkl perunajauhoja) raparperipalojen päälle. Piirakkavuoalliseen laitoin kaksi kananmunaa, 1 dl sokeria, 1 dl kuohukermaa ja 1 tl vaniljasokeria, jotka siis sekoitetaan keskenään.  Meheväähän siitä tulee.

Kesälomatorstai

Aamupesulla purolla, 10 tunnin yöunien jälkeen. Mitäs näette kuvassa? – Minä näen auringonvalon ja lämmön. Hangasojalla on tänään ollut kesä. Aurinkoa ja lämmintä, parhaimmillaan + 15 C. Halusin jo jonnekin ylös, liikkumaan muutenkin kuin hyötyliikkumaan. Siispä kohti Kiilopäätä.

Pitkospuilla ja portailla pitkiä pätkiä päällystetty reitti Kiilopään huipulle oli remontissa. Soralla ja kivellä koko reitti, mutta toki pääsimme huipulle. REitillä vielä lumensulamisvesien lampareita, pieniä kevätpurojakin.

Ja huipulla näkyvyys Sokostiin asti. Lumilaikkujakin vielä. (Alla oleva kuva oli tänään Ylen uutisten säätiedotuksessakin…)

Polkurempan takia päätimme palata alas toista reittiä: uusi polku kulkee pohjoisen/koillisen kautta. On vähän pitempi, ja kovin rakkainen. Siis paljon hitaampi, mutta toki kaunis sekin. Toiset vaan tepastelee käden selän takana … Minulla kamera ja uusi objektiivi… reppu jossa toinen obiska ja siksikin paljon varovampaa alaspäin meno. 😉

Iltapäiväksi paluu möksälle. Jossa lämmintä, aurinkoa, valoa, ei sääskiä. Pehtoori viihtyi sisällä, minä en millään. Ja jatkoin pari päivää vireillä ollutta ”kaarnalaiva racing” -puuhaani. Yksi tämän viikon kuvahaasteiden aiheista on ”liike”. Ja minä pöhkö olin keksinyt, että kuvaan kaarnalaivoja mökkipuron ”koskessa”. Ensimmäinen ongelma on ollut se, että olen hukannut puukkoni. Milläs vuolet kaarnalaivoja? – No muutaman kuitenkin tein, kokeilin ja hain Pehtoorin avuksi uittamaan.

..

 

Tämmöistäkin voi kuulkaa mökkihöperö puuhailla. 😀

Lisäksi paljon ”kuvituskuvia” … kuten tämäkin. Ensi viikolla taas Vastavaloon lähetettävää….

 

Lapin kesä ja mökkinaapuruus

Koko päivä ulkona. Huolimatta siitä, että lämmintä on ollut vain about + 4 C, ja tuntunut vielä kymmemmälle. Ja välillä – lyhyesti tosin – on satanut rakeita. Ei vettä kuitenkaan. Ihan vaan rakeita.

Aamupäivällä lähdimme Kutturantien varteen: ajatuksena täydentää korvasienisaalista. Yhden näin, mutta samaan aikaan olin äidin kanssa puhelimessa, joten en edes sitä poiminut. Vaihdoimme paikkaa. Aholammen tienvarteen auto, ja siitä metsään. Toinen tunti kului siellä metsässä kulkiessa, missä siinäkään ei mitään vikaa. Päinvastoin: kauniita mäntykankaita, ”erämaalampi” kuvattavana ja hyvä hengittää ja liikkua. Mutta ei korvasieniä. Ei sitä yhtäkään.

Eikä meillä nyt niin pakottavaa tarvetta ollut saada niitä sieniäkään enää lisää. Meillä kun oli eilen ”mökillekuljetus”! Pari, kolme litraa sieniä oli terassilla muovipussukassa ja jälkeenpäin tuli viesti: ”jos jaksat vielä keitellä…. ” – Jaksanko?

Tällaistakin voi bloggaaminen saada aikaiseksi. Olemme ”Lähes naapurin” kanssa tutustuneet blogini kautta. Molemmin puolin on oltu avuksi muutaman kerran ja tavattukin täällä Myötätuulessa, mutta että korvasieniä kassillinen! Erinomaisen iloisia olimme tästä ja todellakin jaksoin tänään ne ryöpätä ja pakastaa. Toivon mukaan nautimmekin niistä jossain välissä yhdessä.

Iltapäivä sitten mökin pihapiirissä: haravointia, hiekkaprojektia, kaarnalaivojen tekoa 😉 , liiteri- ja puuhommia, katajoiden perkausta, risusavottaa (onneksi ei enää ole metsäpalovaroitusta: yhteensä ainakin 20 kottikärryllistä risuja polteltu) ja rantasaunaa. Hyvä on kaupunkilaisen mökkipuuhissa olla. Mietin, että mitähän, jollei meillä olisi tätä paikkaa? Paljon puuttuisi. Tärkeä tämä on.

Mökkielämää nollarajalla

On ihan perjantai olo. Ehkäpä ”tehty työ, paras työ” -fiilis aiheuttaa sen. Tämän mökkireissun suunnitellut projektit on nyt tehty. Molemmat mökit ja rantasauna kuurnattu, perusteellisesti, pakkasessa on korvasieniä ja poskia kuumottaa ulkona olon jälkeen. Kuvaussaldo lauantai-iltaa lukuunottamatta kehnohko, mutta huomenna on aikaa kameran kanssa kulkemiseen. Nyt on hyvä. Mökissä on hyvä olla, tuoksuu raikkaalle ja lattia on kaunis.

Heräsimme kylmään aamuun, toki mökissä lämmin, mutta ulkona vain + 1 C ja oli satanut lunta!

Siis emme nauttineet aamiaista puronrannassa kelopöydän ääressä, vaan sisällä  ja minä samalla sain sähköpostiin ilosanoman, että yksi kuvaustarjoukseni on hyväksytty. Yesh! Hyvä mielihän sellaisesta tulee. Kuin myös että sain kuvaus- ja kuvanmyyntiluvan yhdelle taideteokselle (ei mikään itsestäänselvyys),

Ja hyvä mieli siitä, että tyär jo ”varasi” viikonlopun tänne. Ja että meillä on ”kysyntää” Oulussakin. Apsu tulee yökylään viikonloppuna! Johan siinä aamulle paljon hyviä uutisia.

Ja sitten ei muuta kuin hommiin.

Tämä uudempi mökki, Myötätuuli, meidän kakkoskoti, jossa asutaan nykyään ainakin pari kuukautta vuodesta, oli paljon helpompi ja siistimpi siivottava kuin eilisen projektina ollut Tuulentupa. Enkä edes pessyt ikkunoita. Niinpä oli aikaa myös pihahommille. Kevättulva on tehnyt mökkitien päähän pieniä tuhojaan, mistä olen tietty pahoillani, semminkin kun olen maisemoinut sitä tienoota monta vuotta ja nyt vesi on vienyt kaiken. Argh! Näin isoja on nämä mökkiläisen ongelmat.  😉

Siis enpä sittenkään valita.

En valita, semminkin kun illalla tyveni, linnut alkoivat taas laulunsa. Ja mustikkakin kukkii, eikä yön pakkanen sitä häirinnyt. Myös hillankukkia on mökkipihassa.

Huomenna jo lämpimämpi, eikä pihaa enempää siivottavaa. 😉

Siivouspäivä

Taivas näyttää siltä, että minä hetkenä hyvänsä voi ryhtyä satamaan lunta, tai ainakin räntää. Vettä onkin ripsinyt pikkuisen pitkin päivää, eikä lämpöasteita ole ilmassa eikä purossa kuutta astetta enempää.

Mutta tämä sopi minulle oikein hyvin. Ei ollut mitään syytä jättää aiottua Tuulentuvan siivousta tekemättä. Ja mie tiesin, että sehän on ihan mukava projekti ja että toki siinä koko pitkä päivä vierähtää.

Siivosin kaiken, kaiken! Ikkunat, lattiat, seinät, kaapit, ovet, suihkukaapin, varaston. Kaiken. Edellisestä suursiivouksesta onkin jo kolme vuotta, joten oli korkea aika. Ja nyt on hyvä mieli, eikä tietoakaan mistään jännetupentulehduksesta.

Kyllä kelpaa pikkuperheen, tyttären kavereineen ja Team PP:n taas asustella pikkumökin puolella. Ja koirien. Pikkuperheellä on parhaimmillaan/pahimmoillaan ollut kolme koiraa täällä mukana, ja se kyllä tuntui ja tuoksui huushollissa.

Pehtoori jelppasi ja hakkasi matot ja petivaatteet, teki safkan ja lämmitti saunan. Ja kävi Ivalosta hakemassa lavuaariin jonkun uuden osan, jonka asensikin. Nyt ei enää vuoda.

Eikä tämä Lapin kesä tästä nyt näytä kummemmaksi muuttuvan, joten olisiko se huomenna sitten Myötätuulen vuoro? 😀

Kulleroiden ja korvasienten aikaan

Kullerot. Nuo pohjoisen ihanat tienvarsikukat.

Ja minähän en keltaisista kukista pidä. Paitsi auringonkukista, narsisseista, tulilatvoista, ties mistä kaikista … ja kulleroista!

Eilen kotoa lähtiessä tienvarret olivat keltaisenaan voikukkia, sitten tupasvilloja, Simossa jo kulleroita, joita jatkui Sodankylän pohjoispuolelle asti, – enemmän kuin koskaan, ja sitten myös punaisia apiloita ja siankärsämöitä. Jossain välissä jo vähän koiranputkiakin. Kaikki etuajassa. Ja ainakin kulleroita enemmän kuin ikinä olen nähnyt. Ihan keltaisenaan tienpientareet varsinkin vesien lähellä.

Kulleroita poimin mökille tuotavaksi jo Peuran kahvitauon yhteydessä. Vähän ovat jo yli.

Mökkisunnuntaiaamuna kaurapuurokipposten äärellä pohdimme minne tänään suunnataan, mitä tehdään? – Juuri tämä on elämässäni nykyään, ja varsinkin täällä pohjoisessa, niin mukavaa, että aamulla voi päättää mitä tehdään. Noh, kun kerran oli luvannut tälle päivälle vielä aika sateetonta ja suhteellisen lämmintä (+ 10 – 15 C) säätä, niin päätimme yhdistää korvasienten etsinnän ja pienen patikoinnin. Siinä se aamupäivä meni.

Melkein kolmetuntinen tunturissa ja tuomisina muutama litra korvasieniä. Juuri niin kuin oli toivottukin. Jossain välissä satoi puolisen tuntia vettäkin, mutta minulla repusta viitta ja Pehtoorilla ”tarpeen mukaan vedenpitävät kamppeet”.  Siis ei isompaa huolta sateesta. Mikä kylllä oli metsällekin ihan hyväksi. Kovin on täälläkin kuivaa. Mutta ei niin kuivaa, etteikö sieniä olisi, 😉 .

Iltapäivän aluksi päätimme ajella Kaunispäälle lounaskahville ja -kaakaolle. Vähän oli minulla kuvausodotuksia, mutta ainoa kelvollinen otos on pilvestä, joka näytti makaavan juuri meidän mökin päällä. No siinä se päivän makasi, satamatta.

Pihapiirissä ja vanhan mökin, Tuulentuvan, hyvin alustavassa siivouksessa (huomenna jatkuu), sekä sienien ryöppäyksessa kului iltapäivä. Korvasienten käsittelyssä menee enemmän aikaa kuin etsimisessä ja poimisessa. Mutta on se sen väärti.

Ja nuorison kanssa viesteillessä. Heitähän tietysti ikävä, ja hassu tunne oli se, kun Pieravaaran juurella metsässä yhtäkkiä kaipasin Maisaa. Maisasta oli nuoruusvuosinaan hyvää vauhtia tulossa erinomainen korvasienikoira ja hän piti minustakin aina huolta: haki mukaan laumaan. Tänään ei kukaan hakenut, ja niinhän taas kerran olin hieman ”sivussa”. No mutta suunnilleeen kartalla. Ja yhtämatkaa sitten palasimme möksälle.

Pitkän kaavan mukaan tein meille safkaa, punaviinipullonkin avasimme (uusi Valpolicella oli kyllä ihan erinomaisen hyvää. Sopi Agnus-fileiden ja korvasienikastikkkeen kanssa vähintäänkin erinomaisesti). Ja voin kyllä suositella melkein mille tahansa kesän (grilli)ruoalle. Juhannusviiniksi?

 

Tunturiin en tänään ottanut kameraa, ja kylläpä oli vaikeaa kulkea. Niinpä sitten puhelimen kameralla koetin ottaa kuvia (kaikki tämän postauksen kuvat järkkärillä, ei puhelimella) . Ja tein eka kertaa elämässäni (surkean) videon yhdistellen monia kännykuvia Ja lähetinpä sen sitten Instagram-tililleni. Ei ole mun juttu tuo,… Huomenna taas oikean kameran kanssa touhuissa, vasen käsi on jo liki särytön! Nyt purolle! Siellä paistaa aurinko!

Mökkilomalle tupsahdettiin

–  Minähän en mökille lähde jos sinne lupaa kylmää ja vettä!

Niinhän minä sanoin, ja Pehtoori oli ihan samaa mieltä.
Ja mitä näyttää säätiedotus?

 

Tänne me tänään kuitenkin hurautettiin. Kertoo mistä? – Oli vain jo päästävä tänne. Olemaan, liikkumaan ja tekemään.Ja täytyy nyt sitten vain ajatella, että  ”sää on asenne- ja pukeutumiskysymys”. Eikä näissä arktisissa oloissa ole huolta itikoista, eikä harmita olla sisällä ikkunoiden ja seinähirsien pesupuuhissa. Sitä paitsi tänään on ollut mitä mukavin keli. Olimme perillä kolmen tienoilla, ja siitä saunaan asti (joskus yhdeksän aikoihin) on oltu ulkona.Tänään on kansallinen saunapäivä ja kansainvälinen ginipäivä. Ihan vaan näiden teemapäivien vuoksi oli sauna lämmiteltävä ja Napue-drinksut tehtävä. Ja satsattava myös kuvaamiseen: niistä ja monesta muusta tänään monta myyntikuvaa olen saanut aikaiseksi (tässä vielä viimeistelemättöminä).

 

Kovasti koetin olla käyttämättä vasenta kättä ja aika paljon pystyy tekemään sitenkin. Minä jäin pihapiiriin ja lähimetsään kun Pehtoori halusi lähteä iltalenkille, ja otti – onneksi – pussin ja puukon mukaan. Palasi parin tunnin päästä muutama korvasienikilo mukanaan. Jihuu. Juhannus ja joulu sekä kalaasit tältä osin turvattu!

Samaan aikaan toisaalta: minä ”koristelin” saunaa, ja muutakin kuvausrekvisiittaa (tulette vielä näkemään) ja niitä sieniäkin (löytämättä) hain metsästä. Saunakuvaa mietin jo eilen Oulun torilla ja etsin vihtoja, mutta ei niitä ollut.

Täällä ei ole koivussa vielä lehti ihan täysikokoinen, ja totta puhuen, en osaisi kunnon vihtaa tehdäkään. Yli puolivuosisataa sitten Perniön pappa yirtti minulle opettaa sen tekemistä Nurmijärven mökillä, ja myöhemmin isäkin, mutta enpä ole koskaan itse tehnyt. Osaatkos sinä? Kuinka moni Tuulestatemmatun tekijöistä osaa tehdä hyvän vihdan, jossa on kunnon vittaksista punottu varsi?

Tyydyin siis koristelemaan saunan muutoin.

Ja kuinka hyvälle se sauna tänäänkin tuntui. Ja kuinka hyvälle notskimakkara maistui. Ja puron solina kuulosti. Ihan on lomafiilis.

Aurinkoa, mutta vain pilvessä

Mitä kotityöt on mökillä? Mökkityöt? – Noh, joka tapauksessa niitä tänään, hyvin rajallisesti kylläkin. Pientä siivousta ja pyykkiä ja sen sellaista. Noita touhusin odotellessani, että rupeaisi paistamaan. Ei ruvennut. Lämpö nousi reilusti, ja pieniä pilkahduksia sinistä taivasta, mutta ei paistetta. Lähtäkkö mäkeen, ladulle vai tepastella tässä pikkuteillä. Lopulta päätin ajella Kiilopään juurelle, ja kavuta se huipulle. Nyt kun hiihtoloman vinkkelipatikan jälkeen tiesin sinne menevän myös talvireitin. Pehtoori lähti tepastelemaan tasaisella.

Enimmäkseen kuvat valkoista valkoisella. Hanki, jota riittää, on valkoista, ja taivas pilvessä aika lailla valkoinen.

Kiilopään huipulle päästyäni oli pieni päivänpaisteen hetki kohti Sokostia, ja maisemaan tuli sinisiäkin sävyjä. (Joita toki kuvankäsittelyllä tässä läppärillä vahvistin 😉 )

Saariselän korkeimmat tunturit ovat käymättä, vaatisi patikkaa yökunnissa, pari, kolmekin vuorokautta kuluisi, että tuonne yli 700 korkeiden tuntureiden luo ja laelle pääsisi. Enpä taida koskaan päästä. Liian huonokuntoinen ja mukavuudenhaluinen olen. Kaukaa käyn noita tuntureita aika ajoin ihailemassa, kuvaamassa.

Vaikka on pilvessä, on valoa paljon. Jotenkin koko ajan on vähän väärässä kellonajassa koska valon määrä on kovin eri kuin 500 kilmetriä etelämpänä. Aurinko nousee jo heti viiden jälkeen, laskee vasta yhdeksän jälkeen. Enemmän kuin puoli tuntia pidempi on päivä täällä kuin Oulussa ja yli tunnin pidempi kuin Helsingissä, toisaalta eipä täällä väliä, mitä se kello on. Ei mitään. 😉

Rantasaunaan ja ruokapöytään mennään kun siltä tuntuu, ei katsota kellosta.

Tuotekuvausta muun ohessa ;)

Eikä ihan vähänkään epätodellinen olo.

Mikä maa, mikä vuodenaika? Miten lämmin, miten paljon lunta? – Lunta on paljon, lämmintä parhaimmillaan +10 C, tunturissa olemattoman vähän väkeä, koko päivän, vieläkin, sininen taivas, liikkumista ja auringossa oloa.

Meillähän on ollut kautta aikain kaksi talon ”omaa” viiniä: Lindeman´s ja Chateau Kangas. 😉 Nyt on Lindemansin australialaiselta viinitalolta tullut Suomenkin markkinoille pari uutuutta, joista tänään meillä maistelussa toinen, – kuohuva rose. Löysimme sen eilen Sodankylän Alkosta, jossa hinta oli 11,50 euroa. Hinta ja laatu vastaavat toisiaan. Kaksi samppanjarypälettä (Chardonnay ja Pinot noir) täydennettynä shirazilla, joten ei voi mennä ihan tolkuttoman pieleen. Eikä ole mennyt. Jos sokkkona olisin maistanut, en olisi roseeksi tunnistanut. Siitä huolimatta: tuoksu lupasi hedelmäisempäää kuin todellisuus oli, mutta kaikkinensa raikas, eikä niinkään huono.

Käytin ko. kuohuvaa myös tuotekuvauksiin, joita olin luvannut tehdä: ”Ota kuvia ulkona, suomalaista luontoa, lunta, tai jotain muuta ”eksoottista” ruoan ja juoman taustalla”. No tänään oli helppo järjestää …

Kuten sanottu, tuoksu lupasi enemmän kuin maku, tai sitten meillä viini oli liian kylmää. Ja ehkä ihmettelet lasia: kuohuvaa viinilasissa. Sitä kyllä kannattaa kokeilla. Juniori on asiasta ”saarnannut” eräänkin kerran, olenpa asiastra lukenutkin: hyvä viinilasi, paremman puutteeessa tavallinen valkkarilasi on usein samppanjalle tai kuohuviinille parempi kuin huilulasi. Tulee tuoksut, aromit ja kuplat paremmin esille. Kokeilehan joskus.

Otinpa sitten kuviini käyttöön myös ikioman design lapas-tarjottimeni ja Pehtoorin minulle (kotipihan koivuista) tekemät koivusydämet. Minun design-tuotokselleni on kyllä moneen kertaan hieman hymyilty, vaivihkaa säälien kehuttu, mutta kyllä se tänäänkin tehtävänsä täytti. Varsinkin kun olin löytänyt netistä sivuston joka myy kelokiekkoja aika huikeaan hintaan… Oikeesti! Minun tarjottimeni (hand-made, omin käsin sahattu ja suunnitteltu!!!) on kyllä tosi cool tuohon verrattuna…

 Jotta näin kummallisia täällä tänään. Kävelyä, kulkemista, kuvaamista, kuohuvaa, … ja sitten savustuskauden avaus.

 

Savunieriää, parsaa ja hollandaisea, Voiko olla parempaa? Vaikea kuvitella.

Tiivistetysti: hyvä lauantai, ihan mahdottoman hyvä.

Viikko 16 aluillaan

Nyt oli hyvä välämä: mökkiviikon vuoro.

Sininen taivas, myötäaurinko, sulat tiet, vähän liikennettä (pl. Oulu–Kemi -väli), ei edes poroja, kesärajoitukset, joten helposti ja nopsasti kahden pysähdyksen (Rollossa kahvit ja kuskin vaihto ja Sodankylässä kauppa) taktiikalla viisi ja puoli tuntia.

Kuten vähän ja huonosti nukutun viikon teemaan kuului, olimme kuudelta hereillä ja ennen kahdeksaa tien päällä. Mökkipihaan ehdimme iltapäiväauringon paistaessa komeasti ja kirkkaasti. Oli aurinkolasien, lumitöiden ja pikkusamppanjan aika. Aurinkoa riittävästi, lunta ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun se oli niin mahdottoman raskasta, ja samppanjaa oli juuri sopivasti.

Viikko 16. Se on legendaarinen näillä leveysasteilla. Yleensä silkkaa aurinkoa, hienoja rinnepäiviä ja kestohankia. Ainakin silloin kun tänne on viikolla 16 ollut mahdollisuus tulla. Joskushan tämä on pääsiäisviikko ja kyllä joskus otettiin duunistakin päivän parin vapaa, että saatiin pidennetty viikonloppu tänne. Joten jos joskus suunnittelet keväthangille tuloa, niin voisinpa suositella sitä juuri tähän ajankohtaan. Päivä on jo pitempi kuin esim. Oulussa tai Helsingissä ja lumivalkoisia tuntureita ja metsätaipaleita riittää.

Ja kun käy tuuri, kuten yleensä tällä nimenomaisella viikolla, niin aurinkoa ja lämpöäkin on. Ja lumitöitä! Ainakin mökkiläisillä.

Siinäpä se illansuu hurahti. Lingolla, lapioilla, kolalla, harjalla, ja nyt on käytävät liiteriin, saunalle, purolle ja kääntöpaikalle tehtynä.

Ja nyt jo mietin, joko voisi mennä nukkumaan, mutta ehkä sinnittelen, kudon tovin, luen Dan Brownin uusinta ja sitten annan mökkielämän rauhoittaa uneen….

Taakse jäänyttä – – –

 

Tänään ei enää pitkää brunssia mangosmoohtieneineen ja kaikkine muine hyvineen.
Vain puuroa ja kahvia, – ja se oli siinä.

Tänään ei enää aurinkoisia latuja. Eikä muutakaan liikkumista tunturissa.

 

Ei enää lumitunneleissa ja mökkipurolla Apsun kanssa.

Ei kulkemista tunturissa… ei muualla kuin autolla pitkin Jäämeren tietä.

 

Ei enää korumaisia jäädytettyjä saippuakuplia,  – aika uuvahtaneen näköistä oli jo.

 

Eikä rantasaunaa, saatikka yhteistä pitkää päivällistä ja Lego Cityä ja kaikkea muuta mukavaa…

Onneksi on edes kuvat. Niitä on PALJON.

Ehkä noita kuvia kannattaa katsoa tovi, ehkä niistä välittyy se, miksi on aina niin vaikea lähteä mökiltä kotiin.

Ja onhan täälläkin taas hyvä.

Liikkumisen iloa ja valoa!

Aamulla ennätyspakkanen tälle lomaviikolle: – 31 C näytti mökkiterassin mittari aamuyhdeksältä. Siispä ei kiirettä ulkoilemaan. Pelasimme, luimme, kudoimme, katsoimme telkkaria, kuuntelimme Yölintua (pappa opettanut Apsulle moisen), surffailimme ja chattailimme.

Aamupäivän lopulla pienen tovin puhaltelimme Apsun kanssa ulkona saippuakuplia ja kävimme purolla heittelemässä lumipaukkuja puroon, – miksihän sellainen on niin mukavaa? – Ehkä samasta syystä kuin kivien heittely mereen kesällä. Molskahdus!

Kukaan ei halunnut hiihtämään, minulla oli oikeastaan aika kova hinku mäkeen, mutta päädyin lopulta lähtemään ”vain kuvailemaan” Kakslauttaseen ja Kiilopään juurelle.

Ja niinhän siinä kävi, että Kiilopäällä lähdin ensin kulkemaan polkua, jossa luki ”Ei kunnossapitoa”.

Ajattelin, etten lähde vinkkelit jalassa tepastelemaan laduille enkä lumikenkäreitillle, menen tuosta.

Ajattelin, että tepastelen rinteen ensimmäiselle tasanteelle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kuljin – taas – ohi reittien, pitkin tallottuja tai hiihdettyjä reittejä, nousin aina vain ylemmäs, välillä aika työläästikin mutta lähellä huippua jo yhytin varsinaisen talvikävelyreitin (jota en tiennyt olevan olemassakaan). Ja huipulle nousin (564 mpy).

(Kerrankin kuva näin päin: Kiilopäältä Kaunispäälle. Maston, Huippu-ravintolan ja rinteiden vasemmalla puolella näkyy ”Kiinan muuri” (= uusi kiinalaisella pääomalla rakennettu hotelli) hyvin.)

Sokosti näkyi aivan erilaisena kuin kesällä. Korkeuseroja vaikeampi kuvata lumiseen aikaan….

Ja kyllä kannatti huiputtaminen. Kuinkahan monta kertaa olen lumettomalla kelillä kavunnut Kiilopään huipulle? Monta! Kymmeniä kertoja. Mutta enpä koskaan talvella, en suksilla, saatikka vinkkelit jalassa. Mutta kyllä kannatti! Sokosti ja Lokka on sieltä nähty ennenkin, mutta ei koskaan talvella. Eikä koskaan huikeassa kevätauringossa.

Toki lenkki kesti kauemmin (varsinkin kuin kiersin mutkan ohi reitin) kuin kesäkelillä, mutta ihan yhtä hiki tuli – 12 asteen pakkasella kuin + 12 tai 20 asteen lämmössä. Ja paitsi kuvaamisen kannalta oli muutoinkin mukava olla yksikseen.

Eihän se aurinko vielä kovin korkealla täällä tähän aikaan vuodesta ole. Mutta kyllä se lämmittää ja ruskettaakin. Piporaja on näkyvissä. 😉

Kohti kevättä! Todellakin.

Mökkielämän ihania päiviä

Ja Koilliskairassa vain paistaa. Paistaa siniseltä taivaalta. Emme valita. Emme todellakaan.

Ulkona monta monituista tuntia. Minulla siitä iso osa kului lumikenkäillessä, ja poikkeuksellisen vähän kuvaillessa. Sitten Apsun kanssa pihan tunneleissa, saunaa lämmitellessä. Pehtoori & poika tiputtelivat lumia katoilta. Sellaista leppoisaa oloa.

Melkein Rönkönlammelle asti tarvoin. Ja monta pienempää kieppiä. Ja hyvänen aika, kuinka minulla onkaan huomenna reidet kipeät!! 😀

Ei ole täällä vielä oikein kestohankia, joten umplahtimisilta ei voi välttyä. Vaikka periaatteessa en tykkää ohi reittien ajelevista moottorikelkoista niin tänään en pahastunut tampatuista pohjista. 😀 Kenkäillessä pääsee lähemmäs kuvattavia maisemia ja puita kuin ladulla hiihdellessä. Eikä sauvat ole kuvaajan riesana.


Tänään nuoripari kävi kaupassa ja laittoi kolmen ruokalajin päivällisen, ja luonnollisesti Juniori tarjosi meille alkuun samppanjan. Oheen Miniä oli tehnyt katkarapu-alkupaloja. Toimivat erinomaisesti yhdessä. Pääruoaksi oli viikonlopun paistin lopusta Juniorin säveltämää bolognesea, josta tulikin lopulta ihan hurjan maukas burgundinpata. Ja jälkkäriksi banoffeeta.

Onneksi oli sentään jokunen kalorinkulutustunti ja ”lounakseton” päivä takana.

Päivät kuluvat, liian nopeasti taas kerran. Illat ”loppuvat” aina aika lyhyeen, kun Apsun nukkumaanmenon aikaan (kahdeksan kieppeissä) pikkuperhe siirtyy toiseen mökkiin. Eipä tule sitten meilläkään riekuttua kovin myöhään. Eikä jaksaisikaan.