Tuulestatemmattua

Pehtoori ladulla,

meitsi mäessä. Ei, en laskettelemassa, kävellen Kaunispään huipulle.

Taas yritin kuvata tuulta, nyt se jo näkyykin, eikö?

ja alas Suomen pisintä (1200 m) pulkkamäkeä…

Tykkylunta ja kaunista… ja Ransu?

Saariselän ja Hangasojan alue on tainnut tänään olla Suomen lämpimimpiä paikkoja. – 12 C. Kuruissa ja metsäteillä oli tyventä, Huipulla viima. Ulkoiltu on. Kameran kanssa (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla). Paljon. Ja saunottu.

Emme siis tänään vielä lähteneet kotiin, lähdemme huomenna aamuvarhain. Ja siinä minä olen luuseri. Olen luuseri lähtemään kotiin täältä. Enkä edes opi.

Aamiaisella teimme äänin 2-0 päätöksen: mäkeen ei lähdetä.  Valokuvasafari? Lähdettiin ajelulle. Kuukkelilammelle – autolla? Niinpä. Sinne. Jatkettaisko Inariin? Jäämerelle? Nellimiin? Mennään kesällä, ei ehkä nyt… Mutta kuitenkin ajellaan …  Kerrankin Kaunispää kuvattuna kauempaa, ei vain Kaunispäältä … (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ajaessamme Ivaloon hoksatttiin jotta lumi, tykkylumi puista loppui heti Kaunispään pohjoisrinteiden mentyä. Magneettimäessä oli raju muutos maisemassa. Mikä on Magneettimäki?

Magneettimäki on Kaunispään pohjoispuolella, matkalla Ivaloon, se on osa 1910-luvulla aloitetusta Jäämerentiestä ja kulkee nykyisen nelostien länsipuolella, museotienpätkä on noin kolme kilometriä pitkä. Talvisin tie on suljettu. Tie oli tosi tärkeä välirauhan aikana, jolloin sen kautta kulki ainoa väylä Petsamoon. Petsamossa oli avoin Liinahamarin satama – tuolloin Suomen ainoa ulkomaansatama,  mistä johtuen Petsamon liikeenteessä oli parhaimmillaan 2500 kuorma-autoa.

Magneettimäen jyrkkyys ja tuolloisten autojen tehot aiheuttivat sen, että usein oli mentävä “perä eellä”; takavetoisille autoille kun oli parasta kääntyä pakittamaan koska välitykset olivat pakissa pienemmät, – siten pääsi paremmin mäen ylös.

Miltä täällä muuten näyttää? Puroon ei oikeastaan houkutellut pulahtaa… Viheliäinen tuuli on tänään ollut esteenä monelle urheilusuoritukselle.

Rantasaunakin lämmitettiin – tietysti.  Kun on lääkärin kielto olkapään lämpöhoidoille niin minähän jätin saunan väliin? Hah! No, en todellakaan jättänyt. Tein “luomukylmäpakkauksen” – pyyhe ensin purokylmään (tosi kylmään!) veteen ja se olkapäähän ja sitten saunaan… Hyvin toimi. :)

Mökkitie meidän kohdalla näyttää tältä

Kaiken kuvaamisen ja ulkoilun jälkeen ruoka-aika: mietittiin, jotta lähdettäisiinkö kävellen kylille. Petronellaan, ja kun siellä on Tunturiblueskin! Just. Eihän meistä semmoiseen. Blinejä? (Resepti suoraan LappItaliasta.) Se helpompi, nopeampi sopi mökkioloihin oikein hyvin. Ja samppanjaa? Meillähän on täällä juhla!  Nuoriso osti pehtoorille 50-vuotislahjaksi hienot lasit, niistä oli iloa tänään. Hyvä päivä tänään, kaikkinensa!

Terve vaan työni tehköön muut
Päätin vihdoin nyt korjaan luut
Ja häivyn niin ettei kuiski suut
Mä tuulen suojaan

Suljen taaksein nyt arkiston
Avain viimeinkin teidän on
Mut huomatkaa vain mun tiedossain on
Tie tuulensuojaan
Tuulensuojaan, tuulensuojaan

Pois kiireistäin nyt vihdoin näin
Tuulensuojaan, tuulensuojaan

Mä paikan sain, kauas huolistain
Posti tuskin tietä tuntee,
Summerit ei soi ja pahat kielet
Miestä täällä haavoittaa ei voi,
Tuulensuojaan

Mökin nimihän on Myötätuuli. Mietimmä kyllä muitakin tuuli-nimiä (ks. ja vrt. Tuulestatemmattu, Tuuli, Myötätuuli).  Ja yks ehdolla olleista oli Tuulensuoja. Olishan sitten ollut Dannyn biisikin kuin tunnarina. Tuli vaan mieleen… Tuli tämä vaan mieleen kun olen juuri Tuulensuojaan, Myötätuuleen  tullut.

Tulin junalla ja Eskelisellä. Eka kertaa näin. Kahden jälkeen tytär vei töistä suoraan junalle, joka oli Rovaniemellä puoli viideltä ja Eskelisen Lapin Linjat starttasi Rollon Matkahuollon pihasta 17.20. Puolen tunnin lenkin ehdin tehdä pitkin Rovaniemen katuja, pakkasta oli mukavat puolenkymmentä astetta… Miehän taijan ruveta vallan käyttämään näitä menopelejä.

Joutusasti kulu aika. Minulla kun oli parisataa liuskaa opiskelijoiden oppimispäiväkirjoja lukemisena. Eikä koskaan ole ollut niin eri tasoisia suorituksia. Jahka mie saan ne loputkin huomenna luetuksi kaikki niin kerron vähän vaikutelmia.

Nyt mie ruppeen nauttimaan iltapallaa jonka pehtoori täällon valmiiksi ootellessaan laittanut. Jo vain minun kelpaa.

Aamullla herättyä vilkaisu pakkasmittariin ratkaisi sen, että mekin lähdimme tänään kotiin. Majakka ja Perävaunu kiirehtivät jo joka tapauksessa Oulua kohti, ja kun pakkasta  oli Hangasojalla -33 C (ja kun ikävä ja huoli nuorista jo vaivasi melkoisesti), mekin suljimme Myötätuulen ovet vähän ennen puoltapäivää. Rantasaunasta vedet pois, kynttilät oli puhallettava sammuksiin ja sälekaihtimet suljettava. Aina se tuntuu haikealta.

Eiliseksikin oli sääennusteissa povailtu kovia pakkasia, mutta ei onnneksi niin ollut. Oli oikein sopiva sää kiivetä Kaunispään huipulle. Viimakaan ei  juuri tuntunut, pieni pakkastuuli vain. Tykkylumi kuusien oksilla teki puista hienoja veistoksia. Vaivaiskoivujen hennot varret taipuivat lumen alla, kovin kauniita nekin. Kävellen Huipulle menee suuntaansa puolisen tuntia ja sen aikana ehti jo pimeä laskeutua. Sinisiä kuvia tallentui kameroille melkoisesti. Tunturista laskeuduttua haettiin Kuukkelista savupororieskaa ja Kalevakin olisi ostettu, mutta johan ne olivat ehtineet loppua.

Saunan lämmitys ja ruoanvalmistuspuuhat sujuivat porukalla. Siulasta oli haettu – taas kerran – kotasavuporonpaistia ja sille vähän lisukkeita. Jälkkäri oli minulle uusi kokeilu: pistaasijäätelöä ja rommikirsikkakastiketta. Ystäville ja pehtoorille maistui, joten joskopa laittelen reseptin jakoon joku päivä…

Ja syötyämme oli Compatibilityn vuoro. Lautapeli, jossa yritetään oman parin kanssa olla samalla aaltopituudella, sai meidät jo toisen illan viettämään keittiönpöydän ääressä. Aattoiltana oli yksi peli ehditty aloittaa ennen kuin oli aika lähteä Kaunispään Huippuravintolaan Uuden Vuoden juhlaillalliselle.

Illallinen olikin hintansa väärti, hyvinkin. Rotisseur-kilvet saanut Huippu tarjosi lappilaisia herkkuja, joista tattihyytelö jäi ehkä parhaana mieleen. Kyllä avotulella liekitetyt poronselyksetkin toki maistuivat. Ja kaarnikkakakku. Se on jotenkin niin hienon väristäkin. Digestive- vai murokakkupohja? Chablis ja Montecillon gran reserva kruunasivat illallisemme (kiitos vain K & M). Kello ei ollut yhtätoistakaan kun olimme buffet-pöytien kaikki herkut ehtineet maistella ja nauttia.

Sitten: tilataanko viinipullo ja haetaan vielä vähän juustoja ja odotellaan vuodenvaihtumista ja raketteja? Vai taksi ja mökille jatkamaan peliä. Jo vain, met taksin saimma - ja mökillä peli jatkui. Pitkästi yli puolen yön höpöttelimme ja pelasimme. Taasko me suunnittelimme sitä Rooman matkaakin…?

Yhden jälkeen mentiin muka nukkumaan, mutta kuu valaisi kirkkaammin kuin päivänvalo. Kuuhullu ei voi nukkua. Ja niinpä pehtoorin kanssa puettiin uudelleen päälle ja lähdimme vielä ulos. Hanget kuin piirretyissä elokuvissa, ihan taikayö. Ihan ennen kokematon. Täysikuu tuntureiden päällä, Hangasojan rannalla taas kerran olo oli yhtäaikaa pieni ja suuri. Kovin nöyräksi siellä tuntee itsensä. Ei revontulia, mutta taikakuutamo.

Kuva on otettu 1.1.2010 klo 1.40,41. Klikkaa kuva suuremmaksi, näet mitä kaamos voi olla!
(Otsikkokuvassa näkyy, että Sompiossa aurinko oli tänään puolen päivän jälkeen jo horisontin yläpuolella – ensimmäisen kerran tänä talvena.)

Saunan pesän sytyttäminen ensimmäisellä tikulla, huom. ilman sytytysnesteitä!, antaa merkillisen mukavan onnistumisen tunteen, niin kuin olisi isommastakin asiasta kysymys. Ja toinen mökkiläistä hetkauttava kokemus tai paremminkin huoli on, että viekö yltyvä tuuli puista lumet. Jos niin kävisi, se kyllä aiheuttaisi minulle mielipahaa. Näin suuret on ilot ja murheet näillä levysasteilla tänään.

Aamupäivän puuhastelujen (töitäkin hetken harrastelin, ja oikeasti kyllä vähän kaihersi, että miten käy luentosarjan jos olkavarsi ei kuntoudu… Muistiinpanot ja Power Pointit pitäisi pystyä tekemään, mutta kuinkas onnistuu? ) jälkeen lähdimme Saariselän keskustaan, josta pehtoori hiihtäen Kakslauttaseen ja minä mäkeen.

Pakkasta ei ollut kuin kymmenisen astetta, mutta tuuli oli tunturissa kova. Niin kova, että Iisakkipään hissistä poisjäädessään kaksi aikuista lautailijamiestä ajautuivat päin hisssitolppaa. Aika pahasti toinen jämähti, ja minä mokoma menin kyselemään, jotta tarvitteko apua, johon toinen herrasmies totesi ykskantaan: “Ei sulta ainakaan!” Ei väkisin!

Vaikka näkyvyys oli vähän niin ja näin, ja varsinkin Iisakkipään rinne puolikuntoinen, viihdyin parituntisen. Olen usein sanonnut, että olen niin monta kymmentä !! vuotta Kaunispään ykkösrinnettä laskenut, että osaan tulla vaikka silmät kiinni sen alas. Tänään sain oikeastaan lunastella uhoamistani, sen verran pimeys, kristallinen pieni pakkaslumisade ja tuuli haittasivat näkemistäni.

Ehti tulla jo aika pimeä kun tultiin (puoli kolmen maissa)  mäestä ja ladulta,
naapurimökin pihassa on näin kaunis kynttiläkota. (klikkaamalla suurenee)

Joulunpyhien mentyä väki selvästikin palannut koneiden ääreen. Blogissa kävijöitäkin taas näyttää olevan. Joulun tienoissa oli kovin hiljaista.

Mutta ennen joulua webbisivuillani kävi päivittäin parhaimmillaan melkein 700 surffailijaa! Se on kyllä ennätys. Joulureseptit ja LappItalia-keittokirja vetivät väkeä. Kirjan arvonta on vielä voimassa, joten osallistu ihmeessä … Arvon kaikkien halukkaiden kesken yhden LappItalia-kirjan. Ja lohdutuspalkinnoksi on belgialaista suklaata. Jos haluat kirjan nettiversion lisäksi oikean kirjan osallistu arvontaan:  laita alle blogin kommenttilootaan siitä viesti tai lähetä minulle suoraan sähköpostiviesti . Osallistumisaikaa on 1.1.2010 klo 12 asti.

Arvonnan palkinnot:  

Toinen minua koskettava “arvonta” tai enemmänkin kilpailu on myös menossa Melukylässä. Joulukuun ruokahaasteen äänestys on käynnissä… Käykäänhän katsomassa, millaisia herkkuja kisassa on mukana… Äänestääkin saa… :)  Täällä

________________________

No entäs elämä Itäkairassa vuoden lopussa? Kunhan huippupitkien yöunien jälkeen heräsimme, niin totesimme että a) on pimeää ja b) on pakkasta. Ilmatieteen laitoksen sivulla lukee “aurinko ei nouse eikä laske”. Olemme samaa  mieltä.

Huoltotoimenpiteitä (lakanapyykkiä, pakastimen sulatusta, saunan vesisäiliön korjausta, vesipaikan esiinkaivua, kylpytakkien pesua, keittiönkaappien järjestelyä) ennen ulkoilua. Niidne jälkeen pehtoori lähti ladulle, minä kameran (ja auton) kanssa Kaunispäälle.  Kuva on otettu noin puoli kolmen aikaan … Sinisestä hetkestä toiseen.

Huipulla ja Saariselän keskustassa paljon japanilaisia, venäläisiä, lappilaisia, mökkiläisiä. Kaikenlaisia asioita minullakin toimitettavana.

Pakkasta – 10 C – - 20 C. Kovasti on vaihdellut tunturin tuolla ja tällä puolen nuo lukemat.

Matkalla
- Voi kunpa nuoret olis mukana!
- Melkein alakulo kun eivät…
- Miksi me näin myöhään lähdettiin (9.08)?
- Kuinka moni minun lisäkseni inhoaa ABC:n huoltsikka-radiomainoksia niin paljon, että jättää niiden takia käymättä ko. paikoissa?
- Paraneekohan olkapäävamma mökillä kun en juuri voi datailla (niin kuin en nytkään…:)). Että sitä särki koko matkan!
- Radiossa hoetaan tunti toisen jälkeen, että ajokeli on vaikea ja että paluuliikenne aiheuttaa jonoja! Enpä menisi noin väittämään. Kaunista oli, kovin vähän liikennettä. Melkein sula keli perille asti.
- Tankavaaran kohdalla (20 km mökiltä etelään) auton mittari näyttää -13 C ja siitä se putoaa, kilometri ja aste. Melkein niin. Kun käännytään Alahankaan mittari näyttää -26 C. Mutta siitä se on jo noussut – nyt -15 C.

Mökillä
- Tämä on niin hyvä paikka, meille niin hyvä.
- Vaikkei nuoret edes mukana, niin tämä on niin hyvä paikka. Olispa nuoret… Hyvä on, lopetan valittamisen…
- Hangasojalla ei ole muita kuin me.
- Hiljaista.
- Kaunista.
- Lunta.
- Pehtoori ladulle, minä saan lumityöt. Niistä minä pidän. Käsivarsi ei.
- Nyt on saunottu. Ja syöty.
- Ei valittamista, mutta ikävä … Hyvä on! Lopetan valittamisen!

Ostoksilla kiertely eivät ole mun juttu, puhelimessa olo ei ole mun juttu. Mutta tänään olen ollut viisi tuntia – viisi tuntia !! – kaupungilla ostoksilla. Ja puhunut puhelimessa monta puhelua. Merkillistä.

Molemmat tuottivat tuloksia: joululahjat on hankittu ja monta uutta asiaa opittu. Monta merkillistä asiaa.

Ostimme pehtoorin kanssa joululahjan kotiimme. Olli Joen maalaus, jota olen Neliö Galleriassa käynyt kolme-neljä kertaa katsomassa, on nyt meidän Festamme seinällä. Taulun nimi on “Andalusian valo”.  Siitä on iloa pitkäksi ajaksi.  Andalusian valosta huolimatta ikävä mökin maisemiin kasvaa… Tiedän, että Hangasojalla on nyt pimeää, siellä valo on ihan erilaista kuin Andalusiassa, siellä on sinistä pimeää, mutta sinne on kova ikävä.

____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n: o 19
Joulupuro
(klikkaa isommaksi jotta kuvasta näkyy valo)

Äidin oma pikku poika, Eskoseni, Juniori jurrikka, hymypoika, Puppeli, Tomaski, kuopus oli tänään kutsunnoissa. Meidän poika?  Polvivammasta huolimatta armeijaan a-mieheksi kelpuuttivat: 11.7.2011 Kajaanin kranaatinheitinkomppanian autoalokas or whatever astuu harmaisiin.  Niin se aika rientää. Merkillistä.

Työntäyteisen viikon jälkeen olin tänään kahdelta valmis lähtemään kohti kotia, ja kohti pohjoista. Simosta käännyttiin Ranuan tielle, välttääksemme Kemin ja ympäristön isoja tietöitä ja siksikin kun en ole sieltä kautta koskaan – ruska-aikaan ainakaan – Rovaniemelle ajellut. Ruskaa olikin. Ja takaviistosta paistava iltapäiväaurinko antoi keltaisille ja oransseille lehdille loistoa, joka vielä korostui kun pohjoinen taivas oli sadepilvistä tummansinisenä. Saimme ajella sateen perässä, auringon paistaessa. Kovin kaunista, ja lepoa ololle.

Nuoriso ei lähtenyt mukaamme; saammekin Myötätuuleen muuta seuraa. Ystäviä saapuu (on saapunut jo!)  viikonlopuksi tänne enemmältikin. Kalaasiväen ”ensimmäinen kokoontumisajo” Saariselällä on tosiasia! Siitähän me olemme hyvillämme.

Aamuvarhaisella purolla kasvojenpesulla katselen kun iso, lihava pupu mutustaa viereisellä mättäällä jotain. Päivällä seistessäni saunapolulla – puhuen kännykkään äitini kanssa – porot tepastelevat ohi katsellen kummeksuen. Äsken kävin metsässä hakemassa oksia pöytien koristeeksi, oli lämmin (iltakahdeksalta +21 C) ja aurinko paistoi vielä korkealta (klikkaamalla kuva suurenee). Pieni tuulenväre, ei ääntäkään. Ollaan pohjoisessa, ollaan Lapissa. Tällaista ei ole muualla. En minä ainakaan tiedä, että olisi. En minä nyt muuta kaipaakaan.

Tänään vielä työleiri. Pehtoori ajoi aamusella Ivaloon hakemaan multaa. Kivihommien viimeistelyä ja siistimistä on riittänyt. Minulla tänään eilistä kevyempi päivä: leipomista, marinointeja, valmisteluja, ikkunoiden pesua (“Lapissa kaikki on toisin”, kuten Eino Leino runoilee, elikkäs täällä minä(kin) pesen ikkunoita). Molempien mökkien vuosittainen ikkunarojekti on hoideltu. Väleistä en viitsinyt, mutta eipä täällä sillä lailla sotkeennukaan kuin kaupungissa.

Mökkinaapureita läheltä ja kaukaa piipahti kahveilla, piipahti jutustelemassa. Työleirissämme oli parin aurinkoisen tauon paikka.

Tekeminen on tuntunut hyvältä. Puuhastelua, ei pakkotekemistä. Silti nyt perjantain ehtoolla on viikonlopuntuntu. Heittäydymme nyt turisteiksi, lomalaisiksi. Äsken jo lomalaisten illallinen. Poronfile grillissä, marinoituja mozzarelloja, bataatti-sipulilisuketta. Ei vaadi paljon mutta käy kurmeesta. Ja merkillinen St. Emilion -viini. Merkillinen koska etiketistä ei etsimälläkään löydy tuottajaa. Alkon luettelon kautta arvelemme, että tuottaja on Yvon Mau. 13 euron viini. Nuori (2007). Ja kerrassaan oivallinen, ei mitään kitkeryyttä, ei napsumista hampaissa, ei liikaa tanniineja, puhdas, yksinkertaisen hyvä viini. Työleirin lopettajaisiksi passeli :).

Huomenna Amerikan serkku ja miehensä Ivalon kentällä puolen päivän jälkeen. Sitä odotellessa.

Ajelimme iltapäivällä pohjoiseen, mökille. Matkalla vähän rekkoja (lama ja kesä) mutta paljon poroja, yksi vasa oli jo vaarallisen lähellä jäädä alle. Tankavaaran jälkeen, muutaman kymmenen kilometrin matkalla, varmaan yhteensä kymmeniä… Ja yksi kotiporo odottamassa portailla!

Täällä on merkillisen vihreää. Mökillä on usein kauniita ruskan värejä, häikäisevän kirkkaita hankia, kainoa kevään vihreää mutta nyt kuntta on hurjan vihreää, koivuissa on isohkot, vihreät lehdet, heinä kuntassa on pitkää ja vihreää, sammal ja jäkälät vihreitä, minun pyhät pihlajani kauniin vihreitä… Vihreää ja valoisaa on! Rauhallista ja leppoisaa on. Hyvä täällä on. Ihan parasta, kuten nuorisolla on tapana sanoa.

On vielä loma, on vielä aikaa olla Lapissa. Ja pidennettyyn viikonloppuun täällä tuo iloa kun saamme vieraita. Kaukaa vieraita.

Aamulla herätessäni vasta kun uni loppui, kun lepoa oli tarpeeksi ja kun oli oikeasti halu nousta katsomaan, miltä tänään näyttää,

yksikseni Rönkönlammella istuessani, miettiessäni alkaako sataa vai ei (eikä se sitten alkanut),

kurun reunalla kontallani kameraa säätäessäni kuvatessani noita alhaalla olevia “mitä-lie-ovatkaan?” (kurjenkanervoja?),

istuessani maailman parhaan, koolla pilaamattoman rantasaunamme lauteilla, jossa joskus olimme neljästään koko perhe ja jonne nyt juuri ja juuri kaksistaan pehtoorin kanssa mahduimme, 

tuttavien, kullankaivajien, piipahtaessa – kiireettömästi kuitenkin - mökillämme iltapäiväkahvilla,

mökin terassilla selälläni maaten, katsellen pienesti pilkistävää sinistä taivasta,

nuorisonkin mökillä ja töissä viihtyessä,

ruokapöydässä pitkään viipyessä samalla Lapin luonnon vaatiessa vielä ulos, vielä purolle, vielä lähimetsään,

mietin, jotta josko huomenna (jolloin aamuvarhaisella on lähdettävä kohti Oulua) kävelisin työpaikalle ja ilmoittaisin, että kiitos, tämä oli hyvä liki 30-vuotinen pesti, mutta nyt riittää. Sanoisin itseni irti. Ryhtyisin mökkiläiseksi, täyspäiväiseksi reissaajaksi, kokopäiväiseksi kotonaolijaksi. Kirjoittelisen kun kiinnostaa, olisin opettamatta ja hellittäisin hektisestä hullunmyllystä. Ajatus tuntui hyvältä, hiton hyvältä. Kyllähän me pärjättäisiin ilman minun lehtorin liksojani, olenhan minä jo työelämää nähnyt ja yhtä sun toista tehnytkin. Eikö jo riitä?

Mutta mitä minä teen marraskuussa? Kuka kestää minua helmikuussa?

Tänään tunturiin; patikoitiin Iisakkipään luontopolku. Siitä on tullut minun lempireittini täällä. Kuusi kilometriä. Maisema ja luonto vaihtuu, ensimmäinen puolisko päättyy kunnon nousuun, maitohapoilla tunturin laelle asti. Ja jälkimmäinen kolme kilometriä letkeää laskua. Tänään loppumatka vielä tunturin suojaisella puolella, aurinkoa ja lämmintä pitkästi toistakymmentä astetta. Kapustarinta lauloi ja saatteli taivaltamistamme. Koko reitillä ei tavattu ketään. Ei kaivattukaan.

Iltapäivällä ukkosen uhan alla purolla, liiterin siivousta, pieniä puuhia  ja istuskelua: olen ihmeissäni kun minun ei tarvi tehdä mitään. Ei mitäään.

*paljakka, metsärajan yläpuolelle nouseva tunturin puuton lakialue

Etelästä tuli ukkonen ja sade. Päivällä jo jyrisi, ja oli sellainen “tyyntä-myrskyn-edellä” -sää. Siis lämmintä ja tyyntä. Heräsimme varhain, auringon paistaessa siniseltä taivaalta. Patikoimaan emme voineet kuitenkaan lähteä: Ivalon apteekki ja puutarhakauppa kutsuivat. Antibioottikuuri numero kaksi tulehtuneeseen – ja hiton kivulloiseen – hammastulehdukseen aloitettava.

Mökin pihapiirin ehostamiseksi haettiin muutama säkki multaa: näillä raukoilla rajoilla pussitettukin multa on jäässä! Sitäpä sitten yritin päivän sulatella ja mökkitontin soralle kuluneita laikkuja paikkailla. Pehtoori laajensi puron pulahduspaikkaa: ei siinä nyt vieläkään uida, mutta jo siinä kääntymään mahtuu. En kokeillut vielä. Kokeilenko loppukesästä? Hmmm…

Kuva purolta tänään. Vertaa huhtikuun alun kuvaan: klikkaamalla tästä.

 Aamulla aika varhain kaksistaan mietimme, mille ryhdytään, minne patikoidaan. Korvasienipaikalle yhdessä, eihän siellä vielä mitään ollut. Minä päätän palata ja pehtoori haluaa jatkaa Hangasojan latvoille asti.       

Kumppareita ei ehkä olisi tarvinnut, aurinkolasit  kylläkin. Ja minulle ehkä vähän suuntavaistoa. Ei, en varsinaisesti eksynyt, mutta tarkoitukseni ei ollut tehdä kahden tunnin lenkkiä… ;)  Mutta olihan siellä rauhallista, kaunista, hiljaista. Lunta ei juurikaan, eikä koivussa lehtiä. Kurujen pohjilla vettä. Taivaalla aurinko. Eikä sadetta koko päivänä.

Puolenpäivän saunan jälkeen lähdimme kylille: Ei Kuukkelissa eikä Saariselän keskustassa ollut oikeastaan ketään. Onko koskaan ollut näin hiljaista?

Päivälliseksi savusiikaa, remouladekastiketta, parsasalaattia ja ruisleipää. Ja shampanja jonka olin vedonlyönnissä voittanut. Siis juhla. Pieni, suuri juhla.

Takaisin ulos. Pihahommia täälläkin (pehtoori mokoma oli kameran vohkinu). Istuskeltiin nuotiolla, purolla.

Hiljaista. Kaukana kavala maailma.

Sade ropisee. Ropisee mökin kattoon. Ei haittaa vaikka sataa. Olemme mökillä. Tätä olen odottanut.

Matka meni nopeasti. Oli matkalla mielenkiintoista seurata, miten kevät etenee: Oulusta lähes 500 km pohjoiseen ehtii nähdä monenkokoisia koivunlehtiä (Tervolassa (sisämaassa) yhtä isoja kuin etelämpänä Oulussa, mutta Rovaniemen jälkeen vihreän joudut kuvittelemaan). Eihän me paljon matkalla puhuttu: eihän sitä enää tarvi. Tietää toisen tunteet, tunnot. Ja se että molemmat tietävät, tuntuu helpottavalle, turvalliselle.

Yläpostojoella ilta-aurinko: tiedättekös miltä se näyttää? Se on jotain hvyin kaunista.

Nyt meillä on kolme päivää täällä. Vielä 10 vuotta sitten minä en olisi uskonut että minusta tulee tällainen mökkihöperö, Lapin-hullu olen ollut niin kauan kuin muistan. Ja minähän muistan aika kauas … Mutta mökkihöperöksi en muista itseäni koskaan ajatelleeni. Moni muukin asia on mennyt toisin kuin muistan ajatelleeni.

(Kuva on llinnusta, josta kommenteissa keskustellaan.)

Katselen puronvarressa sulavia hankia, pohdin pehtoorin keralla, jääkö hän tänne pariksi vai viideksi päiväksi, mietin mökin pihapiirissä kasvavaa aihkia ja sitä, miten sekin pysyy paikallaan – aina, kuuntelen kun nuoret höpöttää silmin nähden täällä viihtyen, katselen räystäältä tippuvaa kevättä – ja totta vieköön! että joudun etsimään itselleni hyviä perusteita lähteä täältä huomenna pois. Kalenterin aukaisu ei houkuttele palaamaan, kuntosali ei ole magneetti, joka vetäisi Ouluun, hammaslääkäri vielä vähemmän, viikonloppuseminaaria ei edes kannattaisi mainita, – no lopultakin, … ehkä on muutama mukavakin juttu tiedossa, ja onhan tytär kotona. Viikon jälkeen on siis aika palata ”alas”, aika palata maalikyliin. Ja onhan nyt tiedossa monta uutta reissua tänne: helatorstai, juhannus, elokuun alku (?) ja loppu, ruskareissu…

Tänään näytti puoleen päivään asti pilviseltä, melkein synkältä. Sitten etelätuuli, kova etelätuuli vei pilvet, paljasti auringon. Mittari näytti kahdeksan astetta kun tultiin mäestä. Pehtoorin kanssa olemme ulkoilleet, nuoripari lähinnä viihtynyt. Keskenään. Kahdestaan. Lähes vuoden seurustelun jälkeenkin kukertavat ja toistensa kanssa koko ajan jaksavat olla… Jaksettiinko me? Siitä on NIIIIN kauan, ettei voi muistaa. Huomenna nuorenkin parin on täältä vaan lähdettävä. Hangasoja taas kerran hyvästeltävä.

Pitkänäperjantaina kuuluu sataa räntää. Ainakin täällä kuuluu. Minä tiedän, minulla on tästä asiasta noin neljännesvuosisadan (hui, kuulostaa aika paljolta, – siis koko ikäni ?? :) ) kokemus. Melkein aina näillä leveysasteilla sataa pitkänäperjantaina räntää, ihan sama mihin aikaan keväästä pääsiäinen sattuu. Jotensakin puolet elämäni pääsiäisistä olen viettänyt näiden tuntureiden katveessa, joten kokemusta on.

Mutta tänään ei ole satanut. Minä olin varautunut sateeseen. Olin varautunut siihen, etten paljon ulkoile, hyvä jos jaksan kunnolla pukeutua. Ja miten on käynyt? Ei ole satanut räntää, ei.

Enimmäkseen ollaan kuitenkin oltu sisällä, varsinkin nuoret. Olen – vihdoin – järjestellyt 8000 kuvan digikuva-arkistojani ja laittanut hyvää (ainakin hyvin valkosipulista!) ruokaa. Sen, että lumitöitä (no vähän sentään satoi tänäänkin) tein ja kaupassa kävin ja ostin nuorille arpoja “jos-voitatte-minut-on-otettava-mukaan-reissuun” -periaatteella, ikiaikainen täällä voimassa oleva sääntö. No nämä mokomat voittivat 15 euroa ja nyt on sitten lähteminen kylille tuhlaamaan voittorahat ja pelaamaan biljardia… Pitkänäperjantaina…? Ei auta: on etsittävä jotain säällistä ylleen ja lähdettävä.

Lumi/räntäsade hillitsee tekemistä. En ole tänään tehnyt oikeastaan mitään. Sellaistakin Lappi voi saada aikaiseksi. Jotta vaan ollaan. 

Pehtoori on hiihtänyt, nuoret uurastaneet kun kauppareissun jälkeen jäivät Tunturihotelllille pelaamaan biljardia, sillä aikaa minä samoilin lenkillä. Aivan uusilla reiteillä, huh huh! 

Olisko se nyt dvd-elokuvan paikka, vai Scrable nuorison kanssa tai lähtiskö lumitöihin? Kirja, lehti, kudin? Leipoisiko rahkakakun? Järjestelisikö kuvakansioita? Entäs takkatuli ja musiikkia? Hmm… Suuria Valintoja Tehtäväksi!

Yöllä -20 C. Päivällä – 4 C, aurinko siniseltä taivaalta, täysin tyven, tunturissakin. Tunturissa on harvoin tyven. Tänään oli. Ei voi sanoin kuvata sitä riemua joka on kun rinne on loistokunnossa (olivat viime yönäkin ajaneet kaikki rinteet lumikissalla) eikä mäessä eikä hississäkään palele. Kun voi vaan antaa mennä. Ja antaa auringon ottaa, antaa lihasten tehdä töitä melkein kipeytymiseen asti. Eikä yhtäkkiä muista tai ajattele mitään muuta kuin puhdasta ilmaa ja liikettä, valoa ja vauhtia. Hissijonoja ei ollut, eikä seuraa mäessä, joten laskin jotensakin tauotta reilut kolme tuntia. Se on mun juttu - mäessäolo: minä vaan pidän laskemisesta, – tosin on myönnettävä, että eihän enää jaksa niin kuin joskus hieman nuorempana. Mutta yritin. Ja nautin.

Aamupäivällä valmistelin vähän huomista (nuoripari ja pehtoori kun tulevat tänne)  ja pääsiäistä, mm. tein pashan muhimaan. Vanhaa reseptiä soveltelin. Vuosikausia sitten löysin jostain Valion?, Painonvartioiden?, Yhteishyvän?, — enivei jostakin lehdestä reseptin “Kevyt pasha”. Siihen ei tule ollenkaan voita kuten “aitoon”, mutta meillä on tätä tykätty syödä . Ei tämäkään niin kovin kevyttä ole, mutta makoisaa. Tällä kertaa jätin pois ohjeeseen kuuluvat 50g  mantelirouhetta sillä juniorin tyttöystävä on allerginen niille ja sitten ohjeen desin rusinoita vaihdoin kuivattuihin karpaloihin ja mustikoihin, joita Pirkka-tuotemerkin alla oli paikallisessakin lähikaupassa.  Tähän voisi varmaan laittaa kuivattuja mango-, papaija- , yms. hedelmiäkin, mutta nuo pohjoisen marjat tuntuivat minusta nyt passeleilta…

Kevyt pasha (kuva tuolla ylempänä, torstain kohdalla)

2 tlk  rahkaa (sitruunalla maustettua)

2 dl vispikermaa vaahdotettuna

4 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, hedelmiä, sukaattia, rusinoita

( 50 g mantelirouhetta)

Vaahdota kerma, sekoita kaikki aineet. Laita pasha muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.

Anna valua vuorokauden tai pari. Pasha säilyy hyvinkin muutamia päiviä kylmässä, jollei nautita pois … ;)

Toinen vielä helpompi pääsiäisjälkiruoka on mämmi, jota voi myös “modistaa”. Tänään otin “lavastekuviakin” ruoasta, ja olin oikein tyytyväinen, että naapurimökeillä ei vielä ole pääsiäisenviettäjiä. Satavarmasti olisin lopullisesti saanut oudon leiman: kuljin mämmikippojen ja pikku likööripullon kanssa pitkin mökin hankien reunamia, jotta saisin hyvän valon kuvaan…

Siis mämmiä, vaahdottua kermaa tai Vaniljavispiä ja sitten loraus Amaretto di Saronno -likööriä. Tulee suomalaiskansallisesta pääsiäisherkusta salonkikelpoinen gourmet-jälkkäri. Jopa mämminvieroksujat saattavat innostua. :) Italialainen mantelilikööri kruunaa mämmin. Maistuis varmaan Berlusconillekin!

Olin ajatellut viettää täällä retriittini aikana pientä paastoa, tai ainakin soveltaa yksinelävän kevyttä kenttäkeittiötä. Että noudattaisin nämä hiljaisen viikon ensimmäiset päivät naisellista katkarapukasari- ja hernesosekeitto -linjaa – ja ehkä sallisin itselleni lasillisen, pari kuohuviiniä keiton/kasarin kera. Tämänkeväinen paastokin kun on tullut pidettyä, joten riittänee, että nyt tyydyn vain kevyeen paastoversioon …

Ja mitä tein tänään kun tulin neljän tunnin jälkeen mäestä nälkäisenä. Lämmitinkö ensin rantasaunan ja nautin jonkun hedelmän pahimpaan nälkääni? Ei. En todellakaan osannut sellaista hartautta harjoittaa. Eiku chilimakkaraa ja Rasilaisen purjohapankaalta pannulle ja kun ruoka alkoi lämmetä, ruokalusikallinen smetanaa hapankaalin sekaan, ja vielä pieni lusikallinen Dijonin hunajasinappia. Oikein äijäruokaa, eikö? Ja seuraksi kuohuviiniä? Ei vaan siideriä! Eikä mennyt kauankaan kun olin kylläinen. Silti jälkkäriksi vielä iso mukillinen kaakaota ja Kuukkelin savupororieskaa ja juustoa, eikä ihme, että saunanlämmitys alkoi tuntua kovin uuvuttavalle… Siis päiväunille! Maanantaina päikkäreille?! Minä joka en nuku päiväunia suunnilleen KOSKAAN. Kuinka hyvää ne tekivätkään!

Nyt olen jo käynyt saunassakin. Kuinka hyvä olo onkaan: puhdas, levännyt, ulkoillut, kylläinen. Näillä mennään. Hyvä näin. Oikein hyvä.

(Hiljaa virtaa Hangasoja)

“Pohjoisessa laajoilla alueilla aurinkoista”, todettiin säätiedotuksessa. Pitää paikkansa: aurinkoista on.

Aamupäivällä hurautin Rantapellosta Hangasojalle. Ei kauaa mennyt, – ei ollut liikennettä eikä liukasta. Aurinko siniseltä taivaalta koko matkan. Napapiirillä pysähdyin sen verran että vessassa kävin ja ostin matkakahvin. Autolle palatessa hoksin, että kaksi nuorehkoa miestä autoni vieressä katselivat sitä tarkemminkin. Ajattelin, jotta kehtaahan tuota ihailla: semminkin kun pehtoori oli eilen sen minulle huoltanut ja puhtaaksi päältä ja sisältä puleerannut … Aamuauringossa kiilteli kauniisti. Mutta eivätpä nämä auton vieressä notkujat – ainakaan ensi sijaisesti – autoani ihailleet. Kohdalle tullessani kyselivät, että “ruohoviljelyskö sulla on mukana?” No niinpä. Rairuoholautaset takaikkunalaudalla olivat muka suurikin ihmetyksen aihe. Eihän ne nyt ole vielä edes vihreitä, ituja vasta, – mitä ihmettelemistä niissä muka on! Jo varhaisnuoruudessani olen tottunut matkustamaan pääsiäisenviettoon rairuoholautaset auton takaikkunalla. Äitini ne aina muisti mukaan ottaa: asuntovaunuun tai hotellihuoneeseen piti saada omat pikkuniityt mukaan. Pidän vaan perinteitä yllä!

Mökin pihaan kääntyessä onnen läikähdys: viikko rauhaa ja rentoutumista edessä. Yli kolme kuukautta mennyt edellisestä käynnistä; nyt tuntuu hyvältä täällä. En raskinut ottaa lumilinkoa esiin: se on niin isoääninen ja sotkee. Se heittelee neulasia ja pikkukiviä kimmeltäville hangille, joten kolasin ja lapioin. Meni hyvinkin pari tuntia; puron vedenottopaikalle asti kun väylät putsasin. Tulipahan oltua ulkona, nyt on punaiset posket ja piha siisti. Kuvasinkin. Varmaan puolensataa kuvaa, niiden liittäminen taas vähän ongelmallista. Ehkä värkkäilen vielä illan päälle ja yritän laittaa jonkun …

Hiljainen, hiljaisuuden viikkoni, oma retriittini (kestää keskiviikkoon, jolloin pehtoori ja nuorempi nuoripari tulee tänne) on alkanut hyvin. On vaikea kertoa, kuinka tämä paikka on minulle tärkeä, ei ihan pyhä, mutta hyvä paikka. Nyt olen levollinen.