Joulumarkkinoilla ja -myyjäisissä

Kävin sunnuntaina sekä Oulunsalon Vanhan Ajan Joulumarkkinoilla että Alppimajan joulumyyjäisissä. Ja viemässä vanhoja, ehjiä joulukoristeita HOPElle.

Oulunsalossa markkinat olivat iso tapahtuma Kotiseutumuseon pihapiirissä ja rakennuksissa. Kojuja oli varmaan lähemmäs sata. Joulupukki, poniajelua, Lucia-neitoja, lampaita, ja villasukkia, leivonnaisia ja kaikkea sitä mitä joulumarkkinoilla nyt voi kuvitella olevan.

Ihan pikkuista vaille, että ostin Muumi-piparkakkutalon, mutta tyydyin muffinseihin ja ihaniin villasukkiin, jotka oli tehty noista luonnon kasveilla värjätyistä langoista.

Kudonhan toki itsekin, mutta nyt ostin mökille sellaiset juhlavillasukat. 😉 Ja mökille tai oikeastaan meidän patikkareppuihin ostin kuksat. Kauniit, pienet kuksat, jollaiset Saariselän matkamuistohyllyissä maksavat hyvinkin neljä-viiskymppiä, mutta markkinoilla 18 euroa.

Oulunsalosta ajelin Alppilaan ja Alppimajalle. Minä kyllä tunnen sen paremmin nimellä Kalevan Kartäno (myöh. kirjoitusasu Kalevankartano).  Sen rakensivat saksalaiset välirauhan aikana upseerikerhoksi. Sen vieressä (Iskossa ja Pyykösjärvellä) oli SS-Vuoristodivisjoona Nordin koulutus- ja huoltokeskus Pikku-Berliini.

Saksalaisten lähdettyä Kalevankartono siirtyi Suomen armeijan käyttöön ja sodan jälkeen Pohjolan Karjalaseurojen piiri osti sen, mutta myi jo 50-luvun alussa Oulun kaupungille. Silloin siinä toimi elokuvateatteri ja retkeilymaja ja se oli erilaisten juhlien pitopaikkana, kunnes siitä tuli kaupungin työtupa. Työtuvan aikana kuvassa näkyvä yläkerran tila oli täynnä mattopuita, minä muistan vielä miltä siellä tuoksui ja millainen ääni siellä oli. Ompelimokin oli samoissa tiloissa. Tykkäsin kovasti käydä tuolla, minusta se oli ihan tavattoman hieno paikka.

Joskus 60-70-lukujen vaihteessa rakennuksesta tuli Tuiran paloasema. Vasta reilut kymmenen vuotta sitten paloasematoiminta siinä lakkasi ja nyt se on taas juhla- ja tapahtumatilana vuokrattavissa, nimellä Alppimaja. Sunnuntaina siellä oli myös joulukoristeiden keräyspiste, ja pienen kassillinen niitä sinne veinkin. Ja pienemmän pussukan kanssa lähdin myyjäisistä: vain käsintehty muistikirja tuli ostetuksi.

~~~~~~~~~~~~

Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestareiden legendaariset joulumyyjäiset ovat tänä vuonna sunnuntaina 17.12. OSAOn tiloissa Kaukovainiolla. En ole varma lähdenkö, mutta ensi viikonloppuna ajattelin käydä Pienessä Joulupuodissa. Ja Naisten joulumessujen ruuhkaankin ehkä lähden. On niin ihana katsella kaikkea, mitä ihmiset osaavat ja ovat tehneet. Mutta se ruuhka minua vähän arveluttaa. Ja yksi käsityölinkki pitää teille laittaa… Koukku ja Puikko – se ei ole vain joulumyyntiä, ja sieltä voi tilatakin ihan uniikkeja käsitöitä.

Muutaman joululahjan olen jo tilannutkin netin kautta, ja olisi tässä aktivoiduttava ja lähdettävä oikein ostoksille joku päivä.

Huomenna on ruvettava tosissaan valmistelemaan lupaamaani joulun ajan yllätystä tänne blogiin! 🙂

Kahhilla ja jouluvaloja katselemassa

”Mummi kahhille, A. pimmimehulle”, näin ilmoitti Apsu äidilleen, kun hain pojan päikkäreiden jälkeen ajelulle ja kaupungille. Oli meidän ”perinteinen” = toinen, yhteinen jouluvalojen katsastuspäivä. Eikä Oulussa ole enää satuikkunaa! Ei ole enää Stockaa, ei vanhaa Sokosta, ja Valkeassahan ei ole perinteisiä näyteikkunoita. Jotain olennaista puuttuu. Mutta Apsuhan sitä ei tiennyt.

Sanotaan, että kun saa lapsia ja sitten itsekin kasvaa ja vanhenee niiden myötä, sitä elää omaa lapsuuttaan uudelleen, – no paljolti niin kävi minullekin. Ja nyt olen hoksannut, tänään taas ihan erityisesti, että lapsenlapsen kanssa elää uudelleen sitä vaihetta kun omat lapset olivat samanikäisiä. Kyllä minä muistan kun me olimme mutikaisten kanssa katselemassa jouluvaloja ja sitä Sokoksen jouluikkunaa ja menimme Halliin pillimehulle.

Erilaista se oli tänään Apsun kanssa. Ensinnäkin me kävelimme Rotuaaria pitkin poikin, kävimme katsomassa kaupungintalon joulukuusen ja tiernapojat. Ja poika tepasteli reippaasti, ja ihasteli valoja: ”Katoppa, mummi. Mummi, katoppa!”

Kaikenlaisia valoja! Valon lapsi!

Ja sitten ”kahhille”. Valkean Torrefazione on meidän ”kantakahvila”. Nyt jo viides (?) kerta siellä.

Herkkujen jälkeen jaksettiin kierrellä. Valkean monet, monet liukuportaat riittivät iloksi, – no hyvä on, aulan vanha Sitikka ja tonttuovi-pop-up-kauppa kiinnostivat kyllä melkein yhtä paljon. Ja lasi-ikkuna, jonka päältä saattoi nähdä suoraan Herkkuun!

Parituntisen kaupunkireissun jälkeen autolle mennessä poika ilmoitti ”ei kottiin”, joten ajeltiin Rantapeltoon, että pappaakin nähtiin. Äsken palautettuani lapsen kotiinsa, mietin, että ehkä me tänä vuonna käymme toisenkin kerran kaksistaan ”kahhilla” ja jouluvaloja katsomassa…

Joulukuusista ja niiden valoista

Kävin äsken iltakävelyllä kaupungilla.

Aamulenkki jäi tekemättä, joten oli hyvä lähteä ulos. Ei siellä tänään paljon muita ihmisiä ollutkaan. Kun ei ollut paljon niitä LUMO-valojakaan. Kaupungintalon paraatipuoli on kyllä vielä, tai siis nyt, kaunis, kun kuuseenkin on saatu perinteiset valot ja muutama punainen pallo ja tähti.

Viime vuosien erilaiset valokokeilut ovat toivottavasti ohi. Toisaalta minua kyllä vähän tuppaa hymyilytttämäänkin tämä oululaisten kouhkaaminen kaikesta mahdollisesta. Periaatteesta en Kalevan, enkä muidenkaan nettilehtien kommenttiketjuja lue, mutta nyt tähän LUMOon ja kaupungin valaistuksiin käyttämiin määrärahoihin liittyvää keskustelua olen sortunut vilkaisemaan  ja edellisten vuosien joulukuusivalaistukseen liittyvältä polemiikilta ei voinut välttyä. Myös FB:n Oulu-ryhmässä on pidetty kaupungin joulukuuseen ja siltojen valaisuihin käyttämiä rahoja tolkuttomana haaskauksena ja vähäosaisten hylkäämisenä.

Myöskään viime vuotisen kuusen kierrätyskoristeet ja yhteisöllisyys eivät uponneet oululaisiin: viherpiipertäjien ja kommuunihenkilöiden hömpötyksinä pidettiin moista koristelua. Sekään nyt mikään ruma ollut, eivätkä ne aiemmat sinisävyiset lamputkaan vieneet jouluiloani kaupungilla käydessä. Mutta kyllä minustakin kuusi on nyt kaunis. Taitaa olla tänä vuonna Oulun komein, monena edellisenä vuonna hautausmaalta on löytynyt hienoin. Ja Lasaretin pihassakin on komea joulupuu, jonka kuvasinkin tässä pari viikkoa sitten. Järjestivät Facessa arvauskilpailun lamppujen määrästä: 332 niitä on.

Lapsuudesta muistan, kun asuttiin tuossa entisellä tallilla oli siinä pihapiirissä, minun ensimmäisen lastenhuoneeni ikkunan edessä luonnonkuusi, johon laitettiin joka vuosi valoketju. Ei ollut mitään led-lamppuja, vaan pitkä roikka, jossa oli sarjassa ehkä 30 lamppua. Ne olivat tavallisia hehkulamppuja, jotka ”tallinmiehet” (~asentajat tai apupoika) olivat maalanneet punaisiksi, keltaisiksi ja sinisiksi (varmaan samoja maaleja joita käytettiin onnikoissakin; sen värisiähän ne onnikat silloin oli). Ne olivat minusta ihan mahdottoman hienot. Ja kun ne joulukuun 1. päivä aina laitettiin kuuseen, tuli tallinpihalle paljon koskelankyläläisiä katsomaan. Samoin kuin uutenavuonna kun iskä ampui paketillisen tai pari raketteja. Muutkin tulivat sitten sinne tallinpihalle ampumaan omia raketteja. Se oli aika yhteisöllistä se. Kuusesta ei taida olla yhtään kuvia. Ei ainakaan värillisiä.

Joulujuttuihin liittyen olen tänään ostanut teitä blogini vieraita ja ystäviä varten yllätyksen. Joulukuun ekana sitten näette. 🙂

Joulu tavallaan

Jouluaatto. Se on täynnä perinteitä. Meillä kaikilla omanlaisemme. Meidän perheessä aattoon kuuluu varhain herääminen, kuka mistäkin syystä :), joulupuuro, sauna, joulurauhanjulistus ja siitä sitten myöhäiseen yöhön omien tapojen mukaisesti. …

Suomalainen joulu on tietysti paitsi kristillinen juhla, Kristuksen syntymäjuhla, mutta siinä on perinteitä, juuria ja juonteita roomalaisten Saturnalia-juhlasta ja Euroopan pohjoisten kansojen viljanpuinninlopettajais- ja keskitalven juhlasta, johon on sitten tullut säätyläisten johdolla 1800-luvulta joulukuuset, -laulut ja -kortit ja sitten sotien jälkeen joululle on ollut leimallista yhä paisunut kaupallistuminen. Näinhän me historioitsijat asian näemme. Mutta kuinka paljon makoisammin esikouluikäiset ovat asian selittäneet kun Mark Levengood heiltä asiasta kyseli. Tässä parhaita:

Jeeseus syntyi jouluaattona. Ja sitten hän kuoli jouluaattona. Niin että hän kuoli kun hän syntyi, mutta vähän myöhemmin. (Sofia 7 v.)

Kun on joulu, täytyy mnennä juhliin ja olla erityisen kiltti koko ajan. Sellaisesta väsyy! (Jonathan 7 v.)

Jouluna pitää syödä paljon kinkkua. Ja sitten pitää ajatella Jeesus Kristiania. Ja sitten telkkarista tulee paljon hyviä ohjelmia.  (Anders 7 v.)