Kesälauantai koti-Oulussa…

Nyt olen aika lyhytsanainen.

On ollut kesälauantai. Oulussa, kotona.

Usein tämä on ollut jotenkin hirmu hieno lauantai: viikko ennen juhannusta, viikko tai kaksi ennen loman aloitusta. Nyt tämä on ollut siirtyminen lomalta lomalle. Mökiltä kotiin. Ja tänään on ollut mitä mainioin kesäinen ilma. Lämmin, merellinen, mielyttävä tuuli.

Ja aamuun heräsin aika hyvin nukkuneena. Aika hyvin me Apsun kanssa nukuimmekin.

Kun puuhasimme lähtöä Liikennepuistoon, ilmoitti pappakin alias Pehtoori lähtevänsä mukaan.

Puisto kiinni (ykstiyistilaisuus ~olisipa siitä netissä mainittu, ei olisi tullut nostatettua innostusta etukäteen…). Onneksi vieressä leikkipuisto, skeittipuisto ja tavallinen puisto sekä merenpoukama ja puhalluskukkia.


Kiersimme, kaarsimme.  Ja näimme mm. hienon 18-vuotiaan Salla Ikosen tekemän graffitin.

Ja mitä kommentoi Apsu? – Miksi? Kuten kysyy kaikkeen mahdolliseen ”miksi”? Siinäpä yrittää aikanaan työkseen kysymykseen ´miksi´ vastannut mummi selittää… 😉

Palauduimme torin ja Kauppahallin kautta Rantapeltoon. Aika Apsun lounaalle, päikkäreille (nukahtaminen ei ole mikään pikkujuttu, muistattehan…) .. ja sitten taas päikkäreiden jälkeen yhdessä kaikkea.

Hiljalleen aloitin lauantain safkan valmistelun … jo kohti keskiaika-kalaaseja menukokeilut. Olisipa kuukauden päästäkin vielä Perämeren lohta mahdollista saada.

Ja pimientoksia., palaan niihinkin taas. Ja olihan meillä ihan erinomainen rose, jota voi kyllä suositella, vaikka en mikään roseen ystävä olekaan. Tässä paitsi marjaisuutta myös viinillisyyttä. oikeinkin paljon tykkäsimme tästä molemmat.

 

Kesälauantai. Miltähän se tuntuisi, jos aina olisi ihana, lämmin, tuulinen, sääsketön, aurinkoinen, leppoisa, herkullinen kesälauantai? Ehkä se ei enää tuntuisi niin hyvälle kuin tänään.

Koilliskairasta Suomen Tivoliin

Mökkiviikko tuli täyteen tänään: kotiin oli luvattu tulla ajoissa.

Apsun vanhemmilla molemmilla tänään iltavuoro ja huomenna aamuvuoro, joten meillä ”Apsu-vuoro”. Eipä ollut vaikeuksia herätä kuudelta, nostella kassit, kamera- ja kylmälaukku autoon ja hurautella (yhden pysähdyksen taktiikalla ja kuskin vaihdolla, 5 t. 20 min.) pilvisessä säässä kotiin. Lähtösiivoustakaan ei tarvinnut tehdä. 😉 Eikä niin kovasti harmittanut lähteäkään kun pian päästään taas uudelleen.

Sen että ehdimme kassit purkaa, pihakukat kastella, tuli Apsu.

Kun kerran oli lämmintä, eikä muutakaan ohjelmaa, lähdin pojan kanssa Hietasaareen Suomen Tivoliin. Jo viime vuonna kävimme eka kerran porukalla, mutta tänään oli pojalla ihan omanlaista osallistumista.

Siellähän se liki kolme tuntinen hurahti. Tuntui ensin, että ei mihinkään uskalleta mennä ja sitten yhä uudestaan rata-autoihin ja autokaruselliin, maailmapyörässä ja pomppulinnassakin käytiin. Ja suurin kysymys lähtiessä oli: ”Miksi tyttö töni?” Päiväkotielämästä paitsi olleesta ja aika vähän muiden lasten kanssa tekemisessä ollutta kolmivuotiasta hämmästytti suuresti pomppulinnan kyynärpäätaktiikka.

Mutta hämmästytti ja kummastutti maailmanpyörän kyytikin: ”Miten voidaan olla puiden päällä?” ”Miksi?” Ja rata-autoradalla: ”Mummi, kaasua!” Ja jonglöörejä katsoessa vähän jännitti taitajien puolesta: ”Ei putoa!” Enimmäkseen iloa ja hymyä. Lujasti kädestä puristamista, ja taas kummatelua.

On hyvä olla kotona. Ja olla mummi.

de Quervain tuli pitkästä aikaa

de Quervain se sitten tuli kylään, pitkästä aikaa. Muistan, että kerran aiemminkin on käynyt, joskus opiskeluaikana, kun kirjoittelin gradun loppulausetta. Mutta nyt vierailulleen ei pitäisi olla mitään syytä. Ymmärtäisin toki jos olisi tullut oikean kautta, mutta ei, ihan väärä tulokulma. de Quervain on osa laajempaa heimoa – tenosynoviitteihinhän se kuuluu.

Ja vähän kurjaa sikäli, että de Quervain häiritsee vähän kaikkea tekemistä. Varsinkin jos ollaan lähdössä ensi viikolla mökille, jossa olemme ajatelleet sellaiset kahden hengen talkoot järjestää, pientä reipashenkistä työleirielämää viettää ja sitten korvasieniä etsiskellä. Patikoida tietysti ja luppoilla, kuvatakin olin aikonut – uudella teleputkella pääsis tunturiin, mutta mitä siihen tuumaa de Quervain? – Ei mahda tykätä.

Minulla on siis jännetupentulehdus vasemmassa ranteessa, ja kuten netin lääkärikirjassakin lukee aiheuttaa ”kivuliasta tulehtuneisuutta peukaloiden jänteissä”. Minä ymmärtäisin jos se olisi tullut oikeaan käteen; herranen aika onhan tässä viimeisen viikon aikana eräskin tunti tullut istuttua koneen ääressä ja piirtokynällä ja hiirellä ja rullahiirellä kuvia työstettyä, mutta en minä ole vasenta kättä käyttänyt juuri mihinkään. Kutonutkaan en ole moneen viikkoon, pihatöissä oikea käsi kuitenkin se, jolla kannan ja teen lähes kaiken. Sauvakävely nyt on ainoa, jossa on jotain toistuvaa liikettä, mutta ´no way´, en usko, että sekään syynä.

Noh, tänään oli kipu jo niin kova, ettei mikään Voltaren ja/tai nelisatanen Panadol auttanut, joten piipahdinpa lääkärissä: nyt on kovemmat dropit ja optio kortisonipiikille, jollei rupea viikossa helpottamaan. Hmph! Vanha alkaa rappeutua, ei kai se muuta voi olla.

Käsi pitäisi olla levossa. On muuten ihan hiton vaikeaa kirjoittaa vain yhdellä kädellä, joten jos tekstit käyvät lyhyiksi tulevina päivinä, niin tiedätte, mistä on kyse. 🙂

Mutta lopultakin tänään kipu on tehokkaasti jäänyt taka-alalle, kun on ollut Apsu-päivä. Me leivottiin tänään, eka kertaa ikinä. En tiedä kumpi nautti enemmän Apsu vai minä? – Ja huomenna hommataan sitten jotain muuta puuhaa yhdessä.

Tässä vaiheessa

Tänään taas ihan korostetusti päivä, jolloin olen tuntenut olevani sukupolvien välissä, – osa omaani, osa edellistä ja osa tulevia sukupolvia.

Sen, että aamupuuron olimme ehtineet nauttia (vaikka olimme jo varhain hereillä), tuli meille Apsu, joka jo eteisessä kenkiä riisuessaan huuteli: ”Huomenta, A. hanuaa leikkiä!” Ensimmäisen leikkihukin hoiteli Pehtoori, ja sitten me jo lähdimmekin Apsun kanssa kaksin kohti Caritasta. Oli aika käydä kaksistaan isomummun luona. Toki poika on käynyt siellä ennenkin, muttei minun vaan vanhempiensa kanssa, ei usein, mutta muutamia kertoja lyhyen elämänsä aikana kuitenkin.

Kerrostaloasuminen ei ole Apsun maailmassa ihan tavallinen juttu, joten sekin jo hississä aiheutti kyselytulvan, mikki (miksi) sitä ja mikki tätä? Hieman isomummun puheen vaikeus ja toisaalta mummulle pojan puheen – sanoisinko omaleimaisuus ja – omanlaatuisuutensa vaikeuttivat kommunikointia, mutta koetin olla tulkkina. Ja yhteistuumin päättivät äitini ja pojanpoikani, että lähdetään palvelutalon alakertaan lounaalle ja sitten palataan takaisin jätskille isomummun luo.

Ja matkalla viidennestä kerroksesta alas ja muutamankin käytävän kautta Caritaksen ruokala/ravintolaan ehti Apsu ihmetellä kaikkea, ja kaikkein eniten rollaattoreita, joita tuli vastaan ja joita oli parkissa ravintolan eteisessä. – Mersu, sanoin. ”Ei oo Meesu”, sanoi Apsu. Ja yhdelle vastaan tuulelle talon asukkaalle, herrasmiehelle valkoisissa shortseissaan ja kaulupaidassaan, joka kommentoi Apsua reippaaksi pojaksi, poika ilmoitti ”paaturin jälkeen” ja pyyhkäisi lyhyeksi leikattuja hiuksiaan ohimoilta. Oli vaikea olla hymyilemättä.

Kunhan isomummun luona oli tarpeelliset ”huoltotoimet” tehty ja Apsu syönyt ison mansikkatuutin, oli aika siirtyä kohti ”mummipapan” (= meidän) huushollia ja päikkäreitä. Niiden jälkeen sitten pihalle. Iso matto ”piazzalle” ja siihen uudet isomummulta synttärilahjaksi saadut legot ja ei muuta kuin mummin ja papan rakennustaito koetteille. Legot on ihan huippuja!

Ja kunhan pojan vanhemmat töistään pihallemme pääsivät, oli meidän Pehtoorin kanssa aika siirtyä oman sukupolven ”tasolle”. Ystäviemme poika, meidänkin elämässämme mukana ollut, sai tänään valkolakin, joten luonnollisesti lähdimme lakkiaisiin. Enkä taaskaan muistanut laittaa lyyria (lyyroja?) mekon rintamukseen. Ja oli oikeastaan aika mukava, että olimme liikkeellä muita myöhemmin, ehdimme jutella sankarin ja vanhempiensa kanssa.

Eikä juhlat vielä ole ohi: huomenna on Apsun viikolla siirretyt synttäripilheet. Sinne siis. 😉

Tärkeä päivä – tämäkin

Kolme vuotta sitten juuri tänä samaisena päivänä minusta tuli mummi. Minun poikani sai pojan, minun Miniäni synnytti maailman ihanimman Apsun. Minä tiesin jo silloin, jo sitä ennen, että minun maailmani tulee muuttumaan. Mutta enhän minä tiennyt miten paljon, –  ja että näin paljon.

Tänäänkin minulla oli mummeilupäivä. Yhdessä Apsun kanssa ajeltiin aamupäivällä, hain pojan kotoaan: ”Mummi osaa ajaa piitteä (Beetleä) hyvin. Pappakin osaa. Mummi osaa ajaa hyvin.”

Päivä oltiin meillä, leikittiin, syötiin, luettiin, kerrottiin toisillemme ”leissusta” (Rodoksen matkasta), nukuttiin, ja iltapäivä oltiin pihalla: Lego City (leekotiti) ja puutarhanhoito olivat tärkeitä. Pappakin oli jo mukana touhuissa.

Sitten oli aika lähteä kotiin, hakea matkalla Apsun äiti töistään. Kerättiin ensin lelut ja legot koppaan ja koriin, pakattiin Apsun tavaroita reppuun, ja sitten poika kysyi omalla tavallaan: ”Laitatko tuon mekon?” (minulla on ns. pihakukkamekko, joka päällä en paljon julkisesti liikuskele, mutta jossa on hyvä päivää kotipihalla paistatella). Sanoin, että ”voin laittaa” ja sain pojalta hymyn.

Ja sitten, kun ollaan tuulikaapissa jo lähdössä, poika ottaa minua kädestä, puristaa lujaa ja toteaa, tuosta vaan, yhtenä kesäisenä perjantai-iltapäivänä: ”Mummi rakastaa Aatua”.

Niin tekee, ja itkee. Itkee niin, että on vaikea löytää eteisen korista auton avaimia… Mutta kyllä me matkaan pääsimme.

Ja matkalla auton takapenkiltä löydettyään jotain, kuuluu kysymys…

  • Mikä tämä on?
  • Se on mummin sateenvarjo. Jos sataa vetta, niin sitä tarvitaan.
  • Missä se sade nyt on?
  • Se on pilvissä, mutta nyt ei näy pilviä. Näetkös, taivas on ihan sininen, eikä siellä ole pilviä. Joskus kun on pilviä, sataa vettä, mutta ei nyt. Nyt on hyvä.
  • Aha.

Kolme vuotta sitten en tiennyt, miten paljon minulla on edessä. Miten tärkeä tuo pieni on minulle.

DNA, geeniperimä, haploryhmä ja minä

Aivastatko syötyäsi tummaa suklaata? – Minä en, mutta minun DNA:ssani on kyllä monia muita jälkiä neanderthalilaisesta, esimerkiksi pituuteni. DNAssani on enemmän jälkiä neanderthalilaisesta kuin keskimäärin niissä kymmenissätuhansissa ihmisissä, jotka on ovat tehneet geeniperimän kartoituksen DNA:sta tällaisessa firmassa      Home       https://www.23andme.com/en-eu/

Minä sain tuon testin lapsilta viime jouluna lahjaksi. Testi hoitui muutamassa minuutissa, kunhan vastasi muutamaan kysymykseen ja sylki pieneen putkiloon pari senttiä, sulki putkilon, pakkasi mukana tulleeseen koteloon ja pakettiin ja lähetti – Hollantiinkohan se oli? Ja vastaukset tulivat joskus maaliskuussa. Firmalla on kaksi erilaista testiä: suppea ja laaja ( = halvempi 99 €  ja kalliimpi 169 €). Minulla oli halvempi koska en halunnutkaan tietää mitään perinnöllisistä sairauksistani yms.. Vävykokelas on joku vuosi sitten ostanut itselleen sen laajemman testin, jossa saa tietoa myös sairauksista geeniperimässä. Sanoi, että oli aika odotuksen mukaisia ne tulokset.

Aika paljon tietoa pelkässä esi-isä/ätiti-paketissakin tulee. Esimerkiksi Minun kromosomeissani on tällaisia määriä eri puolilta Eurooppaa, ja siis vain eurooppalaisia ”pätkiä”.

Tuo on jännä tuo 0,2 % Brittein saarille (ml. Irlanti). Itäisen Euroopan, johon lasketaan tässä myös Viro, korkea osuus selittynee osin sillä, että äitini mummu (äidinäiti Kokkalan sukua) on tullut Virosta Koivistolle Karjalaan. Ruotsi on tietysti vahvana (4,3 %). Ja ”Broadly European” viittaa niihin italialaisiin mammoihin, joita aina itsessäni joskus tunnistan. (Näin tieteellinen tämä oma tulkintani on! 😀 ).

Testin mukana tuli myös kromosomikartta, jossa näkyy kuinka paljon (prosentuaalisesti) kussakin kromosomissani on noista em. alueilta saatua perimää, mutta enhän niitä tietenkään osaa sanoa, mikä kromosomi ilmentä mitäkin. Yksi ystäväni (viinikerhomme jäsen) on perinnöllisyystieteen professori ja näytin hänellekin sitä kromosomikaaviota ja laajaa ”raakadataa”, joka tuli mukana, mutta hänkin sanoi, ettei niistä voi tehdä päätelmiä ,mikä ilmenee missäkin piirteessä.


Tuloksia oli kaiken kaikkiaan aika paljon, mutta ne vähäisetkin geeni-, perinnöllisyystieteelliset ja DNA-opit, joita lukioissa kiinnostuneita luin ja opettelin, ovat unohtuneet ja englanninkielinen sanasto ei ehkä ole ihan sujuvasi hallinnassa näissä jutuissa.

Alla oleva aikajana sen sijaan on aika helposti tulkittavissa.

Tämän perusteella en ihan voi väittää, että viime viikonloppuna oli sukulaisten häät Englannissa.

Esivanhempien alkukodista saa myös tietoa. Äidinpuolen haploryhmäni eli esiäitieni heimo (tai ihmiskunnan pääryhmä sanaakin haplosta käytetään) kuuluu ryhmään X ja on nimenomaan ryhmä X2. Se on levinnyt laajalle, ja sen lähtö on voitu ajoittaa noin 19 000 vuoden taakse aikaan, jolloin jääkausi oli huipussaan ja jolloin heimo oli Lähi-Idän ja Kaukasuksen alueella. Heimo X2 on puolestaan osa Itä-Afrikkaan 150 000 vuotta sitten jäljitettävää L-haploryhmää.

Äidinpuolen isälinja on myös Haplo X2-ryhmää. Isän suvun mies- tai äitilinjan haploryhmästä minulla ei ole tietoa, mutta kunhan veljeni saa oman DNA-testinsä tehtyä ja siitä tulokset, niin sitten tiedän ainakin mieslinjan isän puoleltakin. Ja josko joku isänpuolen tätien tyttäristä (serkut Pirkanmaalla ja Amerikassa – tästähän oli puhetta… 😉 ) tekisi tämän saman testin, niin sieltä saisin minäkin samalla lisää tietoa.

Minusta tämä on mielenkiintoinen juttu, ja tätä kautta voi etsiä DNA-sukulaisiaankin ja opiskella paljon lisää näistä asioista.

Suosittelen, ja tämmöinen on kyllä aika hyvä lahjaidea, eikö?

KLIKS

 

Saippuakuplapäivät ovat alkaneet

Saippuakuplapäivä.

Nyt kun Apsu on ihan kohtsillään kolme vee ja kun kotihoidon tuki on lopuillaan, on Miniä palannut töihin tekemään täysiä työvuoroja. Pitkin kevättalvea hän on tehnyt parin päivän työviikkoja, mutta nyt heti reissun jälkeen takaisin ”kuurojen koti” Runolaan täyspäiväiseksi duunariksi. Tai siis vuorotyöläiseksi, ja samaan aikaan Apsun isä, alias Juniori, paitsi että (ainakin aikoo) suorittaa kesällä joitakin opintoja, on hänkin kokopäiväisenä, vuorotyöläisenä töissä tulevan kesän ja kai syksynkin.

Ja tässä yhtälössä tulos on taas se, että sekä mummI-pappa (minä ja Pehtoori) että mummO-pappa (Miniän vanhemmat) vuoroillamme saamme viettää Apsu-päiviä, saippuakuplapäiviä. Tänään meillä on ollut sellainen.

Sekä Apsulla että minulla on vähän flunssaa ja/tai kurkkukipua tai sittenkin vain siitepölyallergian rankempi vaihe, mutta eipä se meitä estänyt tekemästä Pehtoorin kaverina puutarhahommia. Ja leikkimästä pihalla autoilla, ja nukkumasta yhdessä päikkäreitä.

Ja kun lähdettiin hakemaan Apsun äitiä töistä, olimme ihan yhtä mieltä siitä, että iltapäivän välipala oli hyvä korvata tötteröjäätelöllä! Jätski turruttaa kurkkukivunkin. Siinä me Tervaporvarinpuiston penkillä helteessä, keskiviikkona iltapäivällä, yhdessä istuskelimme ja yritimme ehtiä syödä jätskit ennen kuin aurinko sulatti ne syliin. Elämä on!