Se on enemmän kuin yksi päivässä neljän vuoden ajan. Kerrassaan “omituinen höpöttäjä”, – muistatteko sen Pirkka-Pekka Peteliuksen Bolttipois-tyypin “omituinen höpöttäjä”? Noh, toivottavasti en ihan niin omituinen. Mutta 1500 juttua ja haastevastausta tänne on tullut blogattua. Pienen juhlan paikka siis!

Mitäpä sitä ei pieni bloggaaja lukijoidensa eteen tekisi? Söisi vaikka kakkua keskellä viikkoa.

Paitsi, ettei tämän konditoriasta ostetun kakkupalasen nauttiminen pehtoorin kanssa puokkiin taida paljon lukijoita ilahduttaa. No kiva kuva kuitenkin, eikö?

Kuvista ja bloggaamisesta puheenollen: viime viikolla asettamani kysely joulukalenterista sai yhteensä 22 vastausta. Kiitos niistä. Vastanneista 20 antoi ymmärtää ilahtuvansa, jos tänne taas joulukalenterikuvia laittelen, ja vastaajista kaksi viestitti myös positiivista suhtautumista (“Miksi ei? ” ja “Delad glädje är dubbel glädje.”) Ja eiliseen juttuuni kommentoidessaan ja kertoessaan ryppynahkasta ja muista vekkuleista orvakoista ja sen sellaisista, Koivukin rohkaisi kauniilla sanoillaan jatkamaan kuvajulkaisua täällä.  Siispä viikko enää ja alkaa olla ensimmäisen joulukalenterin luukun aika.

1500 blogitekstin tuottamiseen – ihan sama millaista hömppää ja tuulesta temmattuja juttuja ovatkaan – on mennyt aika lailla aikaa. Aionko siis jatkaa vielä joulukalenterin jälkeenkin? Enköhän.

Minullahan on aina ollut tapana ja tarve ja itsehoidon/terapian muoto kirjoittaa. Joskus vieläkin käy mielessä, että aloitan taas lisäksi paperille/päiväkirjoihin tai toiseen anonyymiin/salaiseen blogiin kirjoittaa sen, mitä oikeasti ajattelen. On välillä sellaisia hetkiä ja aikoja, on sellaisia asioita, joista haluaisi kirjoittaa, joita haluaisi jäsentää ja analysoida kirjoittamalla, joista haluaisi raivota ja riemuita, mutta ei oikein voi julkisesti. Ei voi niistä oikein kenellekään sanoa, ei niistä ainakaan täällä  kirjoittaa. Mutta toisaalta se, etten enää suolla  elämääni omiin mustakantisiin vihkoihin, on ehkä ollut enimmäkseen kuitenkin hyväksi. Ei tule vatvottua asioita turhan paljoa.

Joten eiköhän tämä – ainakin minulle, ainakin enimmäkseen kelpo – slogan jatkossakin pysy tämän blogini “linjana”:  Arkea ja juhlaa. Ruokaa ja reissuja. Satunnaisessa sekamelskassa tuulestatemmattuja ja tosia juttuja.

Ajatella, että tuli oikein linjapuhe tässä juhlassa pidettyä!

Helsingin kirjamessuilla 2011 järjestetyssä kilpailussa pyydettiin täydentämään vertaus ”Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin…”.
Kaikista vastaajista palautteen saaminen on tärkeä, suorastaan välttämätön osa kirjoittamista.
Vaikeaan tehtävään tuli 38 vastausta. Parhaaksi vertaukseksi valittiin
Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin Särkänniemi ilman ranneketta.

Voittajavertaus kuvastaa hauskasti palautteensaamisen kahtalaisuutta: kirjoittaminen ilman palautetta ja vieraileminen huvipuistossa ilman ranneketta voivat joskus onnistua ja olla melko mukavaa toimintaa. Kuitenkin vain palautteen tai rannekkeen avulla kirjoittamisesta tai retkestä saa koko ilon irti! Koska kisan taso oli loistava, seuraavat kolme ehdotusta saavat kunniamaininnan:

Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin…

1) …pallo, joka ei pomppaa

2) …puolukkahillossa purjehtisi

3) … aamu ilman kahvia

Noinhan se on. Palaute on tärkeää (toteaa ihminen, jonka leipätyönä on antaa palautetta kirjoitetusta tekstistä), jopa blogiraapustajalle palaute on järin tarpeellista. Eihän sitä näistä höpinöistä päntiönnään tule, mutta kuitenkin joskus.

Mutta pointti, josta nyt itse asiassa piti kirjoittaa on se, että minusta – tänään erityisesti – nuo kaikki lauseenjatkeet  voisi laittaa myös lauseeseen:

Tänään artikkelin työstäminen on ollut kuin .… puolukkahillossa purjehtisi!  tai välillä

Tänään artikkelin työstäminen on ollut kuin  … Särkänniemi ilman ranneketta.

Nimenomaan niin, että ympärillä tapahtuu tavattomasti, ideoita ja mahdollisuuksia olisi vaikka ja kuinka, mutta mitään kunnon kirjoittamisen riemua ja sen mukaista tulosta ei ole havaittavissa. Mutta jos kirjoittaminen on ollut takkuamista,  niin sekä suullinen että kirjallinen viestintä onkin ollut aika ajoin riemullista. Myötätuulta purjeissa ja rannekkeet molemmissa käsissä!

En ole osannut siellä olla, en olla aktiivinen. Ketään en muistaakseni ole osannut pyytää kaverikseni, mutta kaikkiin kaveripyyntöihin – melkein tuntemattomienkin – olen vastannut myönteisesti. Ja kauan aikaa profiilissani olin virheellisesti merkinnyt poikani tyttärekseni. Olen siellä välillä käynyt aktiivisemmin – kerran, pari päivässä – yleensä kerran viikossa tai silloin kun olen nähnyt sähköpostissa ilmoituksen, että siellä on minulle viesti tai jossain viestiketjussa (sanotaankohan sitä viestiketjuksi?) jotain johon olen ottanut osaa. Tyttären vaihtariaikana koetin sieltä seurailla mitä (tänään 22 vuotta täyttävälle) esikoiselle Strassbourgissa kuuluu. Opiskelijoiden kanssa joskus siellä on viesteilty ja muutaman “vanhan” tutunkin kanssa, mutta melko surkeaa on minun FB-osaamiseni ja -olemiseni.

Yhtään peliä en osaa siellä pelata. En ole tainnut sinne kuviakaan laitella. Ja nyt kun sieltä ei enää tule viestiä, jos minulle on jotain postia, niin harkitsen vakavasti profiilini poistamista. Johan minä kuulumiseni tänne blogiin naputtelen joka ikunen päivä. Ja joku aina kommentoikin. Sitten kun naamakirjasta ja sen uudistuksista kirjoitetaan tämmöisiä juttuja  – niin olen hyvin epäileväinen. Suhde FB:n kanssa on selkeästi kriisissä

http://www.iltalehti.fi/digi/2011092614459188_du.shtml

http://www.iltasanomat.fi/digi/raju-uudistus-facebook-tietaa-liikkeesi-vaikka-olisit-uloskirjautunut/art-1288416592101.html

Niinpä tänään olenkin käytellyt sähköpostia, tekstareita ja soitellutkin. Ja Linnanmaalla tavannutkin paljon ihmisiä, ystäviä, opiskelijoita ja työkavereita.

Sitä paitsi roikun koneella ilman feispuukkiakin ihan liikaa.  Ugh!

Kommentointeja on melkein 4000, joista suurin osa on noihin Valokuvatorstain (postauksia yhteensä 112) ja Makrokuvailujen ( postauksia 19) haastekuviin. Eniten kommentteja -  yli 300 – on kirjaillut Koivu. Kaukana kärjestä, mutta selvästi kakkosena kommentoinneissa ovat Raila ja Irma, sitten Yaelian ja Taijellakin jo kymmeniä kommentteja. Sitten on satunnaisia kommentoijia suurehko joukko. Yhtä kaikki, kaikki te olette aina ilo! Tämmöiselle yksikeen jutustelijalle.

Kävijämäärät ovat olleet nousussa. Yhteensä Temmattuun on klikattu lähes 180 000 kertaa, ja siellä käyty yli 350 000 sivulla (tämä tilasto viimeiseltä kahdelta vuodelta). Se ei ole vähän se. Ja kävijämäärät ovat olleet nousussa; parissa vuodessa kävijämäärä on kaksinkertaistunut. Elokuu oli toiseksi vilkkaiin kuukausi, pikku reissut kai kiinnostivat. Eiväthän nämä mitään isoja lukuja ole. (tammikuun huippuluvut sen Kalevan jutun aiheuttamia: bloggauksestani kertova artikkeli sai Tuulestatemmattuun tulemaan yli 500 kävijää yhtenä päivänä. (klikkaamalla suurenee)

Kaiken kaikkiaan sivulla on käynyt 56 000 eri kävijää.  Enemmistö (56 %) kävijöistä on palaajia. Siis sellaisia, jotka tulevat säännöllisin väliajoin uudelleen. Joillekin se väliaika on aamusta iltaan, jotkut käyvät vain viikonloppuisin, jotkut vain töistä, jotkut kerran kuussa, mutta sitten on sellaisia jotka eksyvät blogini sivuille googlattuaan jotain. Viime aikoina eniten tällaisia “hakuammunta”-käyntejä ovat tuoneet hakusanat Limoncello ja Rex-kakku.

Viimeisen  kvarttaalin aikana suosituimpia sivuja ovat olleet seuraavat

Vieraskirjan sivuillakin näytetään käyvän aika tiuhasti, mutta kovin harva sinne on uskaltanut mitään raapustella. “Puumerkki ois kiva.” Ja Galleria-sivulla myös piipahdellaan; siellä on vain kovin vanhoja kuvia. Pitäisi ryhdistäytyä ja laitella uusia tai poistaa koko galleria.

Tuossa oikeassa palkissa olevien aiheiden luettelosta voi nähdä, että yliopistoelämää ja historiaa ovat olleet aika usein esillä, Lappi ja valokuvaus myös. Ja sitten reissut. Mutta liikkuminen ja lukeminen ovat innostaneet kirjoittamaan tuntemuksia aika harvoin. Ne ja resepti-postaukset tullenevat tässä talven tullessa lisääntymään. Ja mitä kaikkea keksinenkään. Toiveita? Ehkä kirjoitan jotain oikeasti fiktiivistä enkä vain tuulestatemmattuja juttuja, ehkä tässä jossain välissä kirjoitan. Liekö julkaisen?

Omiani täällä vain muistiinmerkitsen. Itselleni, mutta – vuosi vuodelta yhä enemmän – myös kuvitellulle lukijalle. Tilastot onneksi kertovat etten kaikkia lukijoita vain kuvittele.

Nämä tilastot koskevat vain blogiani. Sitten on vielä tuo massiivinen www-sivusto, jossa on pari keittokirjaa, parinkymmenen matkan kuvakertomus, luentoja, puutarhakuvia, lukupäiväkirja ja viinikerhon sivut ja kaikenlaista, joita käy lueskellemassa melkein samanmoinen porukka. Jollet ole vielä käynyt siellä klikkaa tuosta sivupalkin kuvasta … Laskeskelin tuossa vielä että  blogin ja www-sivun kaikki käynnit yhteensä, hyvin pitkältä ajalta (n. 10 v.), tekevät yli miljoona käyntiä.

Neljän vuoden jälkeen ei loppua webbailulle näy. Ainakaan vielä.

Mutta ei huolta.

Lämmintä täällä on.

Ja on jo kevät.

Blogikin on nyt keväässä. *

Vihertää ja kukkii.

Olen saanut hyviä neuvoja.

__________________
* Onko liian levotonta?

Ylä- ja alapalkin pitäisi näkyä vihreänä…
Jollei näy, niin päivitä sivusi,
vaikkapa klikkaamalla F5-nappulaa,
kieppiä selaimesi yläpalkissa,
tai miten parhaaksi tiedät…

Sitten mietin, että voisin kirjoittaa siitä, kuinka täysikuu valvottaa ja saa näkemään unia arkistoreissulta, jossa kaikki kaivattu materiaali onkin varastettu ja viety ravintolamuseoon, joka sijaitsee Suomenlinnassa tai Mustion linnassa, kukaan ei tiedä kummassa! Voi herra varjele, ei mitään määrää näillä artikkeliaihioiden yhdistämisillä unissa!

Sitten kun haluaisinkin kirjoittaa jostakin, mikä saa lukijoita piipahtelemaan sivuillani, päätän vilkaista blogini ja www-sivuni tilastoja: katsoa, mitkä asiat ovat viime aikoina saaneet eniten klikkauksia – josko siis kirjoittasin niistä asioista.

Ensimmäiseksi katson, mistä päin Suomea syksyn lukijakunta on: syyskuun alusta lähtien Tuulestatemmattuun (siis pelkkään blogiin) on tultu yhteensä 13 618 kertaa ja noiden käyntien aikana on liki 50000 (49 336) sivun katselua. Eniten kävijöitä on ollut – luonnollisesti – Suomesta, mutta yhteensä kävijöitä on 40 eri maasta. Ruotsi, Yhdysvallat, Belgia eniten ulkomaista.

Suomen 20 vilkkainta paikkakuntaa vasemmalla. Edelleenkin kaikki mokkula yms. sellainen liikenne menee käsittääkseni Helsingin alle. Ja pienet paikkakunnat (tuli nyt mieleen vaikka esimerkiksi  Ii tai Ivalo/Hangasoja, joista tiedän blogissani käytävän, mutta ne eivät näy ollenkaan koko tilastossa) menevät ilmeisesti lähimmän ison paikkakunnan alle.

Sekä www-sivujeni että blogin sivut ovat saaneet suosiota seuraavasti. Tämä tilasto (jossa luvut jostain käsittämättömästä syystä osin epäjärjestyksessä) on  joulukuun tulos:

Sitten jos katson, mitkä ovat ne hakusanat, joilla nimenomaan Tuulestatemmattuun on joulukuussa tultu, hoksaan, että viisi ensimmäistä ovat joko blogini tai oma nimeni eri muodoissaan ja niiden jälkeen hakusanat ovat seuraavia

Nyt kuuluu sellaista, että lähden laittamaan jääkellarin lohen ässehtimään, jotta aattona on parhaimmillaan…

Ja ehkä tämä blogini on jollekin joulukalenteri. Siispä luukku 20 (kannattaa klikata isommaksi. Tämä on yksi eniten tykkäämäni jouluotokseni.)

________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 20

Liiteritontut

Ehkä voisin kuitenkin kirjoittaa siitä

- kuinka aamulla pakastui yhtäkkiä. Ennen kuutta tiet eivät olleet jäässä, mutta kahdeksalta olivat.

- kuinka mukavaa olikaan olla runotuomariston jäsen. Kuinka paljon taas opin uutta. Ja kuinka merkillisen yhteneväisiä minun – maallikon – ja parin ammattilaisen mielipiteet runoista lopultakin olivat.

- kuinka töissä on nyt sellainen (helpottava) tilanne, että on vain tehtäviä töitä, eikä oikeastaan ollenkaan tekemättömiä töitä. Eli voi tehdä työt sitä mukaa kuin niitä on käsillä. Ei tarvi valita, ei priorisoida, ei paikata rästejä. Tekee vaan homman kerrallaan ja lähtee kotiin ajallaan eikä ota papereita kotiin.  Kuinkahan kauan tätä riemua taas riittää?

- kuinka siisti meidän juniorin huone olisikaan jos hän käyttäisi huoneeseensa edes neljänneksen siitä siivousenergiasta, minkä käyttää pienen japanilaisen autonsa putsaamiseen ja puleeraamiseen.

- kuinka olin tänään töissä kovin epäsosiaalisella tuulella. Kävin sentään porukalla aamukahvilla, mutta eväät roudasin huoneeseeni ja mussuttelin ne lukiessani erinomaisen hyvää Sanna Kivimäen, Merja Kinnusen & Olli Löytyn toimittamaa kirjaa Tilanteen taju, Opettaminen yliopistossa. Muutenkin käytin melkein koko päivän “vain” lukemiseen.

- kuinka iltapäivän lopulla epäsosiaalisuuteni heltisi. Helposti.

- kuinka miehemme  Euromasterissa (juniori siis)  kertoi, että “talvi yllätti autoilijat”, mikä merkitsee johtavalle rengasmyyjälle (pojalla ego kohillaan – mutta millä kohalla – kysyn vaan?) sellaista kellon ympäri duunipäivää ja ylikin.

- kuinka olen kehittänyt itselleni taas ihan merkillisen jätskiaddiktion! Kesä meni suunnilleen tuutitta tai ilman tötteröitä, ja nyt tuntuu että joka päivä on ruoan jälkeen saatava kauhallinen Ben & Jerry’ s -jätskiä. Se on vielä sellaista umpihyvää ja makoisaa – kertakaikkisen koukuttavaa, eikä kaloreista ole puutetta! Mutta B & J on reilun kaupan- ja hyväntekeväisyysjätskiä, ympäristöasioista välittävää ja vielä laadukkaista luomuaineista tehtyjä, jotta oikeastaan pelkkää maailmanparannusta tämä paheeni.

Ehkä en kuitenkaan kirjoita yhtään mistään. Menen lukemaan.

Vastanneista (mikä ei varmaankaan ole ihan sama kuin blogissakävijät) neljä viidestä oli naisia, kaksi kolmannesta iältään 31 – 65-vuotiaita (minulle hieman yllättävää oli, että neljännes kuitenkin nuoria, alle 30-vuotiaita). Puolet vastanneista tuntee minut (enkä minä tiedä, ketkä…), ja vastanneet näyttävät olevan uskollisia lukijoitani: kaksi kolmannesta kun on seurannut Temmattuja kauemmin kuin vuoden. Puolet lukijoista on Oulusta ja viidennes Etelä-Suomesta, vain yksi itäisestä Suomesta. Intresanttia!

Vielä kerran kiitoksia kaikille vastanneille,  ja pysykää linjoilla. Huomenissa taas kuulumisia. Tai kuvia. Tai molempia.

Kolme vuotta sitten syksyllä aloittelin, syksyn kirjoittelin blogiin, mutta en vielä julkaissut tekstejäni, kunnes sitten vuoden 2008 alkaessa julkistin ensimmäisen juttuni (ja samalla syksyllä tehdyt lyhyet muistiinpanot arjestani).

Ensimmäisen blogini nimi oli Lyhyesti (klikkaa tästä jos haluat nähdä vanhan blogini) (myös Lyhyesti-blogin tekstit on siirretty tämän Tuulestatemmattua-blogin arkistoon.  Oikean reunan palkista voit valita menneitä kuukausia, jos jostain syystä kiinnostaa…

Bloginperustamisen syyksi ilmoitin nämä:

• kirjoitan ja puhun työssäni ja elämässäni turhan monisanaisesti. Nyt opettelen sanomaan asiani lyhyesti.
• Päiväkirjoihini kuluu monia kymmeniä minuutteja päivittäin, enkä ikinä jaksa lukea tolkuttomia sepustuksiani, vaikka joskus mieluusti palaisinkin johonkin hetkeen: “mitä mietin, mitä tein, mitä aioin?” Nyt opettelen kirjaaman olennaisen.
• Mahdollisuus liittää kuvia mukaan ehkä helpottaa elämäni dokumentointia. Muistikuvienkin tallentumista.
• Olen pitkään ihaillut bloggaajien Valokuvatorstai-ideaa ja toteutusta. Ja nyt kun opettelen myös kuvaamaan, käytän tätä blogia julkaisuun.
• Tässä yritän sanoa jotain lyhyesti ja kertoa kuvilla enemmän.

Eihän siitä lyhyesti kirjoittamisesta – saatikka puhumisesta! – mitään tullut! Vuoden päästä annoin periksi ja vaihdoin blogin Tuulestatemmatuksi  (Samalla muutto Blogspot-alustalta WordPressiin, johon olen kyllä ollut tyytyväinen).

Siis reilut kolme vuotta ja tasan tuhat postausta. Eniten juttuja on tullut kategoriaan “Aiheeton”, sitten Valokuvatorstai, Yliopistoelämää ja Resepti. Jos reissuraportit laskisi yhteen, olisivat ne suurin ryhmä. Oikealla olevan palkin kautta voit hakea vaikka vain kaikki resepti-postaukset tai vaikka vain kaikki historia-aiheiset sepustukseni. Ja on mainostettava tuota yläpalkissa olevaa arkistovalikkoa. Sieltä pääset etsimään jotain tiettyä asiaa tai reseptiä tms. Esimerkiksi sitä kautta löytyvät kaikki “Erikoiset etunimet” -juttuni.

Kävijämääriä laskee WordPressin oma laskuri ja syksystä 2008 lähtien otin käyttöön Googlen Analytics -laskurin ja sen mukaan tilanne näyttää tältä (tilastot näkyvät paremmin kun klikkaa ne suuremmiksi).

Viime torstai oli vilkkain päivä blogissani:  Googlen tilaston mukaan reilut 200 ja Wordprssin tilaston mukaan mukaan 336 kävijää.  WordPressin tilaston, joka on ollut käytössä vajaat kaksi vuotta, mukaan kävijämäärät  näyttävät tältä.



Koska tämä bloggaaminen on kuitenkin – melkoisesta vuosikausien monologistani huolimatta – interaktiivista touhua, olisin iloinen, jos klikkailet alla olevaan “lukijakyselyyni” vastaukset. Pidän kyselyä viikon verran avoinna.

Kiitokset!

Monella bloginpitäjällä on oman bloginsa sivupalkissa piiitkä luettelo seuratuista blogeista, – minulla ei. Mutta nyt voisin vähän listata niitä joita olen seuraillut.

Kun tein tätä listaa hoksasin, että kaikki seuraamani ovat oikeastaan keskenään kovastikin erilaisia. Ja merkillistä: ei yhtään muotiblogia listalla.

Ensinnäkin tietysti Valokuvatorstai, joka oli aikanaan yksi tärkeä syy oman blogin aukaisemiseksi. Toinen blogi, jota olen seurannut kauan (tosin vain satunnaisesti käyn kurkkimassa mitä uutta) on Ullan leivontablogi, joka nykyään on maikkarin sivustolla nimellä Elämä makeaksi.

Päivittäin klikkaudun blogiin nimeltä Kerro vielä. Se on sisareni runo- ja skräppäysblogi. Meidän sisarussarjassa se en ole minä, eikä veljenikään, jolla riittäisi sinniä skräppäykseen saatikka löytyisi lahjoja (joita on vielä koulutuksella kehitetty) kirjoittaa runoja. Mutta Railatertulla on.

Sukulaisblogeja on toinenkin. Amerikan serkkuni Irma on vastikään avannut oman bloginsa. Ja hänkin osaa runoilla. Ja kuinka ihanaa olikaan kun Irma kirjoitti nettiin kolme Perniön mummun Alexilta saamaa Amerikan kirjettä. Ne ovat  niin hienoja. Käykäähän kurkkaamassa wordsbyirma . Sivulla on mummun kuvakin.

Sitten listallani on tietysti ruokablogeja, joista tällä hetkellä yksi ylitse muiden on Timben Makujen maailma. Keittiömestari Timo, joka meilläkin kävi kesällä grillaamassa , on avannut bloginsa. Suosittelen varsinkin kaikille oululaisille (tai sellaisille joilla on Stockan Herkku lähietäisyydellä ja joita ruoka kiinnostaa) ruokafriikeille.

Monissa ruokablogeissa tulee piipahdeltua. Tänään mm. Kurpitsamoskan sivulla, jossa on menossa elokuun ruokahaasteen äänestys (vink, vink, te jotka kyselitte “missä niitä sun sapuskoita saa äänestää?”).

Sitten sellainen “pieni blogi” kuin Katse avartuu on minusta mukava piipahduspaikka. Meidän kirjallisuusmakumme MeKuRun kanssa kun on aika yhteneväinen. Ja muitakin samaistumiskohteita lienee on. Sieltä mm. keksin idean, että haluan lähteä Utajärven riippusillalle. Joskopa ensi viikonloppuna kun emme sitten kuitenkaan mökille lähteneet (sää, nuoriso, työt (sekä koti- että työtyöt)) saivat jäämään Rantapeltoon, voisimme ajella Utajärvelle riippusillalle ja sieneenkin.

Blogini kommenteissa vilahtelevan Yaelianin Appelsiinipuun alla-blogia seuraan myös. Tel Avivin kuulumiset ja kokkailut kiinnostavat.

Historia-aiheisia blogeja on netissä useitakin. Satunnaisesti niihin hakeudun tai eksyn, mutta Kaisan  Sukututkijan loppuvuosi -blogi on päivityslistallani koko ajan. Sieltä kaltaiseni sukututkimusta harrastamaton saa aina jotain uutta historiatietoa ohi työjuttujen.

Ja vielä lopuksi yksi (niitä on kyllä paljon) valokuva-blogi. Tällä hetkellä tykkään tästä:  Valokuvia.  Tuollaisia kuvia minäkin haluaisin oppia kuvaamaan.

___________________________

Siitä tulikin mieleeni että kuukauden Puutteenperä-kuva on julkaisematta. Tässäpä se:

Minun blogini tilastointi kertoo, että kovasti on vakiintunut lukijakunta. Kesälläkin vähän reilun puolensataa joka päivä piipahtajaa ja toinen samanmoinen määrä satunnaisempia seuraajia tai vahingossa Tuulestatemmattuun tupsahtaneita. (klikkaamalla tilasto näkyy paremmin)

Kesäkuukausina oli kyllä selkeästi enemmän lukijoita kuin edellisinä kesinä, mutta silti kasvu näyttää jotensakin hiipuneen. Mikä siis avuksi? Ainainen ruoasta ja luonnosta, töistä ja reissuista raportointi väistykööt: ei muuta kuin vaatekaapille ja muotibloggaajaksi!

Hah! Ei taida olla minusta muodista kirjoittajaksi.

Sateisen päivän iltapuhteina viikkailin kesäkamppeita säilöön, etsin vähän katu-uskottavampia tamineita ja katsastin, onko syksyksi työkampetta ja kyllähän tämä tulos vähän masentaa. Mustaa (tai hyvin tummansinistä), valkoista, musta-valkoista ja muutama pinkki pusero, ja loput harmaata! Farkkuja ja mustia villakangashousuja. Matalia kenkiä ja reiluja, lämpimiä takkeja. Siinäpä se. Kerrassaan räiskyvä on lookkini! Eivät taitaisi muotibloggaajat paljon superlatiiveja pallo-ruutu-raita-vermeilleni antaa.



Mutta jos ongelmat ovat tänään todellakin NÄIN suuria, niin eipä parane valittaa. Ja minulle riittävät vallan mainiosti blogivieraiksi te vakinaiset vierailijat ja satunnaiset surffailijat. Ei siis tarvitse pelätä, että ryhtyisin vielä vaateongelmistani täällä avautumaan ja höpöttämään.

… moni kävi kiittelemässä. Työpaikalla oli rento ja raukea fiilis.

… minun taidehistorian opintoni ovat edistyneet merkittävästi

… ruokaa jäi niin paljon, että kun roudasin ne duuniin, saatiin rääppiäisistä monelle lounas.

… yhden kirjaprojektin kustannusasia on saatu kuntoon.

… läksiäiset yhdelle työkaverille saatu kunnialla ja hyvällä mielellä järjestettyä.

… päivällä kahvilla käytiin vielä tietokilpailun jälkipeliä. Tuli todettua, että professoreillekin “tenttikysymyksiin” vastaaminen on Suuri Juttu.

Piknik-visailun voisinkin laajentaa tänne blogin puolelle.

Eilinen kisa on kokonaisuudessaan LINKIN TAKANA (pdf-muotoisena).

Ne, jotka haluavat, voivat osallistua kilpailuun. Eilisessä kilpailussa olleet musiikkinäytteet ja juustotaisting on tietysti näin sähköisessä mediassa vaikea järjestää, samoin kuin estää lunttaaminen (lue: googlettaminen), mutta jos haluat voit lähettää vastauksesi minulle (tuulestatemmattu (at) gmail.com) tai toimittaa vaikka paperipostissa (yhteystiedot löytyvät tuon “kisalinkin” takaa).

Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen osallistuja vastaa ilman apuvälineitä (ja vannoo niin tehneensä ).

Vastaukset on oltava minulla 30.6.2010. Voittajalle toimitan pullon kuohuvaa tai suklaarasian.

Järjestä juhannusvieraiden kanssa kilpailu? Osallistukaa porukalla!

Onnea kisaan

____________________________________

Kilpailuidean saa pölliä. Niin minäkin olen tehnyt. Jos niin teet, kerro, miten sinun ehkä vähemmän historia-alan ihmisiä käsittävä kesävierasporukkasi homman hanskasi.