Aika paljon ehtinyt

Tänään on ollut ruokapäivä, ulkoilupäivä, kuvailupäivä, Vastavalo-päivä, viini-ilta ja nyt on päällä joku ihan hirmuinen allergiareaktio. Silmät ovat muurautumassa umpeen eikä aivastuksilla ole loppua, kasvot on laikkuiset ja kutiavat.

Tänään on ollut myös tuomarointipäivä. Tarkastin päivällä tähän mennessä tulleet vastaukset tietokilpailuun. Olen oppinut bloggaamisestani ihan uusia asioita teidän vastauksienne kautta. 😉  Ja olen jatkanut kilpailuun osallistumisaikaa huomiseen kello 13 asti. Siis nyt viimeisetkin mukaan! Huomenna arvonta ja tulosten julkistaminen.

Nyt en oikeasti enää näe juuri kirjoittaa, joten toivottelen hyvää lauantain jatkoa ja lähden höyryhengittelemään ja virvoittamaan silmiäni.

Olenkohan allerginen tuoreille viikunoille?

 

Syksyä monin tavoin

On rankkasade, on luvannut ukkostakin. Ja juuri kun 10 minuuttia sitten palailimme bussilla kaupungista, oli kaunis, liki täysikuu taivaalla. Nyt vain tummia pilviä. Tämä päivä on ollut vaihtuvien kelien päivä.

Voxissa saimme olla valmistujaissamppanjalla. Äärimmäisen – meidän kannaltamme oikein mukavan – pienimuotoiset, juttelevat DI-valmistujaisjuhlat kävimme muutaman lasillisen äärellä nauttimassa. Kyllä tämä meidän ikäisten, vähän nuorempien ja vähän vanhempien, kavereidemme ja oma opiskeluinto on hauska juttu. Muutenkin kuin valmistujaisten takia. 😉

Tänään lenkillä taas tämän ”aavelaivan” äärellä, ja sitten monta tuntia sen parissa koneella, vielä minä siitä teen hienon komposiittikuvan! Uskokaa pois!

Palkintoja, kortteja ja korttipalkintoja

Miljoona-tietokilpailuun on mahdollisuus vastata tämän viikon aikana. Osallistujia on tähän mennessä kaksi, joten voitonmahdollisuudet heillä ovat – ainakin vielä – 100-prosenttiset. Mutta osallistukaapa muutkin. Kilpailu on täällä.

Ensimmäinen palkinto arvotaan siis kaikkien osallistuneiden kesken. Ja se on 10 kappaletta postikortteja kuvistani. Esimerkiksi tällaisia tarjolla.

Kaksi muuta palkintoa ovat

  1. palkinto: joko kalenteri Oulusta tai ruokavuosi-kalenteri. (Tämän palkinnon postittelen vasta joskus joulukuun alussa, jolloin nuo valmistuvat. )
  2. palkinto: joko viinin lämpömittari tai 10 kappaletta postikortteja kuvistani.

Tässä yhteydessä minun on tietysti mainittava, että kalentereita tulee myös myyntiin ja postikorttejakin edelleen myyn, vaikka pian suljenkin korttikaupan Muistikuvia-sivuilta, sillä korttipaketteja on mennyt vain muutamia, mikä tarkoittaa, ettei ole kovin kannattavaa tuota kautta niitä myydä. Aittaputtiikkiin kai aikovat joistakin kuvista laittaa kortteja myyntiin, mutta ilmoittelen jos näin käy.

Ja edelleen: periaatteessa melkein minkä tahansa täällä blogissa tai muutoin netissä julkaisemani kuvan voi ostaa ja vaikka korteiksi teetättää tai tilata minulta niistä kortteja. Kunhan kysyt minulta, niin eiköhän homma järjesty.

MIljoona-arvonnassa oli myös noita postikortteja palkintoina ja sisarenihan sen arvauskilpailun voitti, joten hänelle korttinipun vein. Jo silloin sanoin, että hän on oikeastaan juuri se, jolle ei tarvitsisi kortteja toimittaa, koskapa osaa itse tehdä niin hienoja. Eilen sain sitten kuvatuksi niitäkin.

Ja katsokaapas millaisen ”synttärikortin” minä tänä vuonna häneltä sain.

Näitä pieniä käsityön tuotoksia on meille vuosien varrella kertynyt paljon, ja kyllä ansaitsevat vuorotellen olla esillä meillä jossain kirjahyllyn reunalla tai jääkaapin ovessa. Pieniä taideteoksia ovat. Systeri tekee näitä uniikkeja kortteja myös tilauksesta, joten jos olet kiinnostunut niin minun kauttani saat hänen yhteystietonsa. Jos vaikka joskus haluat hankkia ainutlaatuisen hääkortin tai tasavuosikortin …?

Ja muistakaapa laittaa heijastimet heilumaan. Lakikin velvoittaa, ja oma turvallisuushan siinä on kyseessä. Arvatkaapas kuka on tehnyt minun heijastimeni? 🙂

 

Kotiviikonlopun alussa

Johan meitä on taas hellitty hienolla kelillä. Piti iltapäivän ja illan sataa vettä, mutta pisaraakaan ei ole näkynyt. Iltapäivällä oli niin lämmin, että olisi voinut syödä piazzalla, mutta katoinpa meille kahdelle Festaan. Olisi tietysti voinut vähän helpomminkin kahden hengen tavallisen perjantaisapuskan tuunata kuin mitä tein. Mutta ku…

Satuin aamupäivän pitkällä kierroksellani Huovisen Leipomolle ja ostin pieniä poropiirakoita, ne siis alkuruoaksi salaattipedille, ja pääruoaksi myskikurpitsakeittoa – koska äiti pitää siitä, tein siis sitä ISON annoksen pakkaseenkin ja tarvitsin kuvia – ja jälkkäriksi Viini-lehdestä bongattu huippujälkkäri! Vuohenjuusto-omenapullat! Ai että oli hyvää, vaikkei meillä oheen suositeltua makeaa skumppaa ollutkaan. Niin hyvää, että kuvat jäivät ottamatta. Ehkä teen tätä huomennakin, joten silloin kuva siitäkin? Jokatapauksessa, kannattaa tehdä.

Nyt kun on viikonloppu, teillä hyvät lukijat on hyvä aika osallistua ”miljoona-kilpailuun”? Muutamaankaan arvelu kuvista, ja voit lähettää vastauksesi ja olet ainakin mukana – ja mukana arvonnassa! Kilpailukuvat ovat täällä.

Syyssunnuntai

Tälle päivälle on ollut leimallista lämmin syyssää, ruoka ja kaikenmoinen touhuaminen. Kuvien työstämistä ja toimittamista vähän sinne ja tänne…

Sunnuntaipäivälliselle mökkireissulta tuotuja suolasieniä salaatiksi ja tapaksiksi, Pehtoorin grillaamille pihveille erilaisia kasvislisukkeita ja sitten jälkkäriksi tuosta ikkunan edestä olevasta omenapuusta omenat ja yrttipenkistä ja sen vierustalta kukkia koristeeksi.

Huomenna tulee reseptejä, varmasti. Ja tiistaina kilpailu. Pysykäähän linjoilla … 😉

Ui-jui! Pitkästä aikaa

Olemme palanneet juuri,.. ihan vastikään.

Syy numero yksi on tässä!

Olimme rapukesteissä.

Syy numero kaksi on tässä.

Iijokisuun huikea maisema. Rontin saari on kuin tulessa…

Olipa hieno ilta… palaan asiaan, resepteihin yms, yms. huomenissa…

Oli palattava

– ”Mikki meidän pittää lähtä kottiin?” kysyi Apsu aamukahdeksalta mökin aamiaispöydässä, silmät kiiltäen tulevista kyynelistä.

Miksi, kyseli mummikin hiljaa mielessään, ja silmät kostuivat pojanpoikaa katsellessa ja miettiessä ihan samaa kysymystä.

Oli vain lähdettävä, Juniorin loma loppui, Miniällä konserttiin meno, meilläkin menemistä ja tekemistä, Oulussa odottamassa kaikenlaista.

Aamun usva ehti häipyä ja sinitaivas näytti kauniilta väreistä hehkuvien tuntureiden yllä ja takana, matkan varren vesistöt ihan rasvatyyniä. Apsu ilmoitti tulevansa taas mummipapan kyydillä, joten mie sain istuksia takapenkillä lukien, höpötellen, yhdessä kuvia katsellen – ja kutoen silloin kun Apsu katseli Lego Cityä tabletilta ja nukkui päikkärit.

Napapiirillä kävimme taas katsomassa Legoista tehtyä joulupukkia, oikeaa ei tohdittu tälläkään kertaa kuin vilkaista ovenraosta. 😉

Iltapäivän lopulla Rantapellossa, nyt Vain elämää. Tuntuu syksyltä.

 

Mökkilomalle

”Voi jeehu”, raikui Sodankylän Pohjantähti-marketissa iltapäivällä kun Apsu katseli meidän ruokakärryä! ”Onpa paljon ruokaa!”

Olikin sitä. Mutta me tulimmekin viidestään mökkilomalle moneksi päiväksi.

Juniorilla on kesä ollut duunia 6/7 päivää viikossa (pl. isänsä (= Pehtoorin) synttäriviikonloppu, jolloin oli kolmen päivän ”lomaputki”) ja välillä kellon ympäryspäiviä. Ja Miniäkin teki lähes koko kesän duunia, eivätkä siis ole olleet missään. NYT oli hyvä aika lomalle. Meilläkin hyvä välämä sosiaalisen aktiivisuuden ja minun satunnaisten projektieni välissä.

Olimme aurinkoisella, lämpimällä Hangasojalla iltapäivällä.

Ja Apsu halusi matkata mummipapan kyydissä, rallipenkki papan Audin takapenkille, ja eiku menoksi. Isi ja äiti ja koirat toisella autolla edellä… Ja kuinka monta kertaa lapsi kysyi ”missä isi ja äiti?” ja kuinka monta kertaa kysyi ”missä mökki?”. Mutta näistä huolimatta, ihan mahdottoman mukava automatka meillä olikaan.

Luettiin ja pelattiin, nukuttiin ja suunniteltiin tulevan viikon tekemisiä: ”Miten sauna voidaan lämmittää?” ”Miksi mökillä ei oo lunta?” [A. on lyhyen elämänsä aikana ollut täällä vain lumen aikaan…] ”A. nukkuu omassa mökissä.” ”Heitellään lunta, eiku kiviä, puroon!” ”Keitetään makkaraa” [paistetaan?, eiku keitetään!] jne.

Heiteltiin kiviä puroon!

Oli vaan ihan hirmuinen ikävä ollut tänne. Melkein kahden kuukauden tauko ollut, ja nykyisin juuri tämä elo-syyskuun vaihde on minulle mieluisinta aikaa täällä.

Pikainen pyrähdys metsässä näytti, että ainakin mustikoita ja puolukoita on, Variksenmarjoja myös, ja kangassieniä. Tatteja tai matsutakeja ei vielä havaittu, mutta ehkä huomenna. On mukava kun huomiselle voi laittaa sanan ”ehkä”, eikä ”pitää”, tai ”on tehtävä” tai ”on mentävä”. Huomenna me ollaan … Vain ollaan. Tai sitten…

 

PS. Miljoona-arvontaan liittyen… olettekos katselleet sivun alareunan laskuria? Ettei vain jo huomenna tulisi miljoona täyteen! Miljoona!!

Juhla jatkuu …

Aamulla heräsimme Syötteen hiljaiseen aamuun…

Leppoisa aamiainen, kaurapuuroa kuten aina kotonakin, ja kävimmepä (autolla) lähtiessä Iso-Syötteen huipulla (430 mpy). Ihan mini-lenkki ja sitten kohti kotia. Pudasjärvellä Kylmäsen kauppa onneksi auki: sieltä hääpäiväjuhlaan evästä.

Huomenna on korallihääpäivä (35 v. ja 39 v. kihlajaispäivä! – aika kauan on noista!!) ja olihan mies lasten kanssa sopinut – ja hankkinut – samppanjan! Ui- jui. Ei mikä tahansa Haaparannan halpistuote, vaan vintage 2006. Valinta oli hieno, mutta minua viehätti eniten se kaikki huolehtiminen, viesteily, pähkäily– jota koko muu perhe tuntui käyneen tämän juhlajuoman hankintaan liittyen.

Ehkä samppanjana tämän unohtaisin vuosien kuluttua, mutta ”prosessi” teki siitä ainutlaatuisen. Ja kyllä, kyllä se oli hyvä samppanja, – ehkä olisi kannattanut odottaa koralliin vaihtumista kullaksi (35 > 50), mutta ei se sitten olisi ollut sama, eihän?

Kuvia eiliseltä lupailin — tulevat huomenissa ..

Syötteellä ystävien kanssa – niin hyvä!

Mökkilauantai. Mutta ei meidän mökki. Pääsimme vierasmökkeilemään. Kahdella meidän kalaasiystäväpariskunnista on mökki Syötteellä, ja he kutsuivat meidät ja toisen pariskunnan viikonlopun viettoon: patikalle ja syömään. Muut tulivat jo eilen, me vasta tänä aamuna.

Kovasti erilaista oli mukaan otettava rompe oli kuin viime viikonlopun Jyväskylän kapitulimatkalle.  Sitten vajaan kahden tunnin sateessa ajelu ja perillä oltiin. Tämmöinen se mökkimatkan pituus pitäisi olla, eikä 480 kilometriä. Mutta eipä tämä Syöte vielä olekaan Lappia, vaikka Suomen eteläisin tunturialue onkin.

Edellisen kerran täällä on tullut käytyä 10 vuotta sitten, tällä samaisella mökillä tai paritalon puolikashan tämä on, joka oli silloin ihan uusi oltiin viikonloppu. Pudasjärvellä on tullut  senkin jälkeen käytyä: kesäkuvaretkellä, ystävien mökillä LIvolla, puhujamatkalla ja matkalla Kuusamoon, mutta Syöte on jäänyt sivuun reiteiltä.

Nämä kaikki muut (Pehtoori mukaan lukien) ovat intohimoisia urheilijoita, talvisin tuhat kilometriä hiihtäviä ihmisiä ja sitten minä kameran kanssa tepastelija, kesäpyöräilijä ja satunnainen maisemahiihtajä. No mökki- ja reissupatikoija sentään. Siispä kelpasin mukaan minäkin. 😉

Ja kuinka olikaan hieno reitti! Lauttalammelta Kellarilammelle. Ja Pytkynharjun reitillä harjun päällä kulkien, aurinkokin liittyi seuraamme. Niin hyvä!

Ja sitten kun tulimme laavulle, löytyivätkin repuista lättytaikina, valurautapannu, makkarat, kahvit! Kaikki! Aika huikea myöhäinen lounas oli se! Huilausta, naurua, ystävyyttä, Suomen luonnon päivää parhaimmillaan!

Patikan jälkeen sauna- ja ruokapuuhia. Mie toin tullessani alkuruokasopan, tässä meidän majapaikassa oli samppanjaa, pääruoka grillistä ja jälkkärille mentiin toiseen mökkiin. Se on ihan uusi, tai siis ystävät ovat sen keväällä ostaneet. Ja kun ovat innnokkaita sisustajia ja erinomaisen käteviä käsistään, oli siellä varsin viehättävää! Ja jälkkäriä, juttua, naurua, viiniä, .. kaikkea hyvää. Elämä on.

Huomenna sitten paljon lisää kuvia, nyt nukkumaan!

Syksyinen tunnelma

Päivä on mennyt to-do-listoja tehdessä ja niitä purkaessa. Artikkelia kirjoittaessa ja tietysti kuvia siihen(kin) valitessa ja muokatessa.

Iltapäivällä oli kuitenkin päästävä ulos, vähän puutarhan siivousta ja sitten pyörälenkille. Pyöräbaana kaupungista Linnanmaalle on nyt valmis ja avattu. Olipa kyllä hulppeaa huristella.

Sää raikas joten olokin sitten reipas.

Ihan sellainen ilma kuin oli kun oli koululainen, kansakoulussa koulu alkoi aina vasta syyskuun ekana. Ja silloin oli tämmöistä.

Minä taidan kaivata jonnekin vähän oppimaan,… 😉 Kuusamossa olisi tiedossa yhden päivän ”kokataan ja kuvataan” -kurssi. Voi kun sinne ilmoittautuisi tarpeeksi porukkaa, että se järjestettäisiin. Samalla reissulla voisi yöpyä ja käydä sitten – vihdoin – patikoimassa sen pikku karhunkierroksen. Toivotaan.

 

Grand Diner 2018

Kaksipäiväinen ruokajuhlaviikonloppu ”Kiss of Fire – Tulella, savulla ja rakkaudella” on eletty ja nautittu.

Jyväskylän Suurkapitulista on palattu kotiin. Paistinkääntäjän vuotuinen kohokohta on takana; hyviä makuja ja muistoja jäi tästä viikonlopusta. Onhan ilo, että mekin pääsimme mukaan!

Eilinen Grand Diner 350 hengelle Jyväskylän Paviljongissa oli huikea. Tämä oli yhdestoista kapituli, jossa me Pehtoorin kanssa olimme mukana. Eihän kapituleita varsinaisesti mitenkään rankata, mutta eilisen illallisen menu on yksi parhaista, ehkä paras, jonka paistinkääntäjäkäädyt kaulassa olen tullut syöneeksi, – tai paremminkin nauttineeksi.

Illan annokset eivät olleet ainoastaan makuaistia helliviä ja kiitossanoja aikaansaavia, vaan myös kauniita katsella (ja kuvata). Enkä ole ainoa, joka mainesanoja dinneristä jakoi. Meidän kahdeksan hengen pöytäseurueemme, jossa oli sekä ammattilaisia että harrastajia, oli kyllä yksimielisesti mielissään ja ihastunutkin makumaailmasta.

”Pyykkipoika”amunen oli ensimmäinen kapituliteeman ”Savulla, tulella ja rakkaudella” mukainen pöytään tarjoiltu annos, – hento savun maku oli nimenomaan kylmäsavustetussa muikunmädissä. Menuun merkitty ”koivunlehti” ei maistunut, mutta vihreä puuteri suupalan pinnalla oli visuaalisesti pieni hyvä lisä. Ja Pehtoori keräsi pyykkipojat naapurilautasiltakin: pyöräilijällä on käyttöä niille. 😀

Seuraavaksi ankkarillette (rillette = ylikypsä, revitty liha (vähän kuin nyhtö), joka on prässätty levyksi) oli sydämen syrjässä ja olihan sekin makoisaa; ankan rasva toi mehevyyttä ja annos oli sopivan kokoinen. Joskus tuntuu, että tämä kylmä alkuruoka on turhan pieni piperrys, mutta nyt siitä tuli mieleen, että se oli ”lujasti lempeä”. Siinä oli syömistä. Ja taas kaunis asettelu, kaunis annos. Ja tämä valokuvaaja kirosi, ettei sittenkin ollut tunkenut pieneen juhlakäsilaukkuunsa ainakin yhtä ylimääräistä vaihto-objektiivia, jolle olisi ollut käyttöä myös illan lopussa… Mutta annoinpa itselleni luvan vain nauttia.

Tässä vaiheessa pöytäseurueessa tuli todetuksi, että päivälliselle tullessa ei oikeastaan ollut mikään erityinen nälkä, hyvästä ravitsevasta lounaasta kun ei lopultakaan ollut kuin muutama tunti, mutta illallisella oikeasti ”nälkä  kasvoi syödessä”; innostus ja odotus ennen jokaista ruokalajia oli hyvä ja iloinen.

Ja ruokia ei tarvinnut odotella turhan kauan; aikataulu piti hyvin, mikä ei kapituleissa, eikä muillakaan isoilla illallisilla ole ollut mikään itsestäänselvyys. Ja se, mistä minä pidin erityisesti, oli se, että jokainen annos ja siihen kuuluva viini, esiteltiin kunnolla, sopivan lyhyesti ja hyvin perustellen. Siinäpä oppikin ruoan ja juoman yhdistämisestä uutta, kun kuuli, miksi juuri se viini oli valittu ruoan makua täydentämään ja tukemaan. Ja kahden edellisen kapitulin (1/2018 ja kesä 2016) järjestävänä osapuolena osasin katsoa ja arvostaa monia pieniä ”huomaamattomia” asioita kuten esimerkiksi menun koostamaista, huolellista kattausta, juhlatilan valaistusta, ”verhoilua” ja akustiikkaa.

Seuraavana oli rapukeitto, jonka ohessa oli makea, rapea fenkoli. Tämä oli minulle ehkä kaikkein makoisin annos. Ui-jui, voisin viikon syödä tuollaista keittoa ainoana ruokanani.

Karitsantournedoksen oheen tuotiin kastikekulho! Sehän se on yleensä/aina/usein/toistuvasti toiveena, että ravintolassa saisi (varsinkin) pääruoan kanssa lisää/enemmän kastiketta. Ja me saimme jo lounaalla lupauksen, että niin tulee illalla käymään, ja voilà! Todellakin. Juuri kun karitsanliha alkoi ”huutaa” oheensa lisää hyväksi todettua timjamikastiketta, tarjoilija toi pöytäämme kastikekannun! Ah, onnea!

Tämähän se oli sitten se annos, josta Pehtoori eniten riemastui: pitää kokeilla kotonakin! Selevä!

Sitten vuorossa juustolautanen, joka oli sekin kaunis, väreiltään, maultaan monipuolinen ja uusi. Paikallinen cheddar oli aika kova, mutta mukavasti kiteinen, keskellä oleva olutbriossi meitä hieman mietitytti (miksi se oli mukana?), sinihomejuusto kuorrutteineen oli ihan silkkaa nautintoa, ja vadelmat! Ne sopivat tähän hyvin, erityisesti sinihomejuuston kanssa (tosin eivät olleet ihan lakritsin veroisia, – se on se meidän tämän kesän ”The Juttu”), mutta vadelmista kehkeytyi keskustelu, jonka lopputulemaksi ymmärsin, että piakkoin yhdessä oululaisessa kilpiravintolassa saadaan jälkiruokaa, jossa on ”aurinkokuivattuja vadelmia” muodossa tai toisessa. 😀

Ja sitten varsinainen makea jälkiruoka!

Vaniljaomenaa, kristallisoitua valkosuklaata, kauraa ja gini (Arctic Gin) sorbettia. Tämä oli jotenkin ristiriitainen annos: ”omena on luonnottoman värinen, mutta sittenkin kiehtova, sorbetti maistui saippualle, ei kun sittenkin ihanasti katajalle, valkosuklaa on ”so-last-season”, mutta kylläpä se taas maistui.” Ja lopulta kaiken söin isolla ilolla!

Paistinkääntäjissä on sekin hyvä puoli, että siellä muistetaan myös niitä, jotka ovat juhlaillan tehneet. Lopuksi kiitetään kaikkia niitä, joille kiitos kuuluu: keittiö- ja salihenkilökunta marssii illan lopuksi saamaan aplodit ja kuulemaan kiitokset.  Kaikki 350 paistinkääntäjää aveceinen taputtivat kun puolensataa illan makunautinnoista vastannutta nuorta! ammattilaista tulivat ison salin reunalle käteltäväksi ja kiitettäväksi.

Kyllä tämä Grand Diner jää mieleen, hyvillä mielin sitä tulee vielä usein yksin ja yhdessä muistelluksi.

Eikä vain ruoan takia. Tutustuimme taas uusiin ihmisiin, vanhojen tuttujen ”ruokahistoriasta” opimme uutta – intohimo ruokaan yhdistää. Illassa oli juhlavuutta, mutta ei turhaa pönötystä. Paljon kaunista ja lämpöä. ”Savua, tulta ja rakkautta!” Juuri niin.

(Lounaan ja eilisen Amicalin postaukset klikkausten takana.)

Paistinkääntäjyys on hieno asia!

Aamiainen (lähinnä kahvia ja viinirypäleitä), lenkki torille ja Harjulle, Polarn o. Pyretistä tuliaisia, lounas kilpiravintola Albassa, kampaaja ja Grand Dinner Paviljongissa. Niistä oli Suurkapitulin toinen päivä tehty. Aamukahdeksalta vielä satoi, mutta yhdeksän jälkeen lenkille lähtiessä se oli jo toennut, iltapäivällä kaunis kesäinen päivä, Jyväskylän paljon Oulua vilkkaammassa keskustassa tuntui kuin olisi ollut ulkomailla.

Ravintola Alba on Jyväsjärven rannalla, yliopistokampusta vastapäätä ja päälle päin ei olisi voinut arvata, kuinka viihtyisä ja valoisa ravintola ison hotellikompleksin sisällä on. Ja ruoka? Kaikille Jyväskylän neljälle kilpiravintolalle joihin meidät 350 kapitulivierasta oli jaettu, oli annettu neuvo siten, että alkuruoassa oli oltava savun makua ja pääruoka kirjolohta ja jälkkärissä mustikkaa ja juomissa oli oltava jonkun paikallisen pienpanimon olutta. Ja kyllähän Albassa olivat onnistuneet. Todellakin.

Pöytäseura oli mitä mainiointa, ravintola valoisa, ruoka hyvää, viini (ei olut) maistui. Erityisesti jäi mieleen eturuoka ja sen savupalsternakkakreemi. Ja se että kirjolohen voi paistaa ideaalikypsäksi ja nahan rapeaksi. Kyllä olivat minulle mieluisia lounasruokia.

Kävely Albasta takaisin hotellille (Alexandra) teki hyvää ja oli ilo. Kaunis järvenranta. Kaunis ilma. Hyvä elämä.

Ja sitten kampaajalle, pieni lepo, kuvienpurkua ja käsittelyä, ja sitten eiku  syömään!!!

Paviljonkiin puoliseitsemäksi. Iltapukuja, smokkeja, puheensorinaa, aurinkoa, odotusta,  ystäviä, ruokajuhlaa, yhteisöllisyyttä, kuplia, naurua, uusia tuttavuuksia,… Ja Grand Dinner! Nyt (lauantaina juuri ennen puolta yötä) voin todeta: olipa hieno päivä. Hieno lounas, vielä hienompi illallinen. Palaan huomenna yksityiskohtiin! Kiitos Jyväskylä, kiitos paistinkääntäjät!

Jyväskylän kapituli on avattu!

Kohti ”Tulella, savulla ja rakkaudella” -suurkapitulia Jyväskylään. Odotuksissa hyvä ruoka, tuttujen ja ystävien seura, uusien ihmisten tapaaminen ja samppanjakin kuuluu kapituliviikonloppuihin. Ja tietysti kuuluu myös kuvaaminen, sekä paistinkääntäjille, lehtiartikkeliin, itselle ja ehkäpä myös Vastavaloon.

Kotimaanmatkailua (mökkireissuja lukuunottamatta ei ollakaan harrastettu pitkään  aikaan… Edes Helsingissä ei ole käyty sitten viime vuoden elokuun. Eikä tänä kesänä olla kyllä paljon eikä kauas  Rantapellon auringosta ole liikuttu. Vain yksi mökkireissukin…

Nyt kuitenkin Suomen Ateenassa, Jyväskylässä, Päijänteen (?) rannalla. Täällä edellisen kerran puhujamatkalla – ja kapitulissa. Edellisen kerran Jyväskylällä oli vuoro järjestää tämä paistinkääntäjien vuosittainen yhteinen tapahtuma vuosikokous, ja kaksi-kolmipäiväinen ruokajuhla, kesällä 2012. Siihen liittyy paljon hyviä muistoja, mutta sitten myös ikimuistoinen ”kampaamokatastrofi”. Ja onko nyt käymässä samoin? Siis että tukka ei olekaan hyvin huomisella Grand Dinnerillä? Ehei, Kävimme iltapäivällä lenkillä, ”kaupunkipatikalla”

Harjun päällä ja Seminaarimäellä, ja matkalla sinne muutamassa kampaamossa: ja voila! Huomiseksi on aika kampaamoon. Katsotaan mikä on tulos, sitä paitsi minulla on kaunis vanha, viiden vuoden välein kapitulissa  mukana ja päällä ollut puku. No problem!

Tänään Diner Amical on Tuomiojärven rannalla. Ei vielä iltapukua, eikä Pehtoorilla smokkia. Kapitulin paras tapahtuma on yleensä Amical. Tänäänkin oli ilo tavata ja jutella monien kanssa. Ensin oululaisten  kanssa, sitten monien muiden, Jokin tässäkin harrastuksessa kiehtoo, siitä koetin montaa illan mittaan haastatella…

 

 

Terveystarkastus

 

Sadonkorjuun lasagne

Hirmu huonosti taas keskityn yhtään mihinkään… Merkillistä puuhastelua siellä ja täällä.

Aamulla yhdessä tyttären kanssa kävimme kauppa-asiat ja sitten äidin luo. Sen jälkeen vaihtoehtoja oli monia, ja enpä saanut oikein päätettyä mitään, vaan toimittelin taas kuvia Vastavaloon. Ja tein ohessa ruoan valmiiksi: minulla kun oli illansuussa kampaaja. Ja teinpä  – taas kerran – jääkaapintyhjennyslasagnen. Semminkin kun tyttärelle tiedän kasvisruokien maistuvan, kun kasvikset on nyt mitä parhaita ja kun nyt tällä erää oli viimeinen yhteinen safka täällä.

Ja tulipa siitä niin hyvää, että minun pitäisi kuulemma kirjoitella resepti. Ei mikään helppo tehtävä, mutta minäpä yritän.

Kasvislasagne (kolmelle tai neljälle)

2 – 3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
1 isohko palsternakka
2 porkkanaa 
4 kesäsipulia 
2 – 3 tomaattia
suolaa (1 tl) ja pippuria myllystä
yrttejä (omalta kasvimaalta ruohosipulia, basilikaa, lehtipersiljaa — voi toki vaihdella. Näitä oli puolisen desiä silputtuna)
1 prk Kolmen juuston ruokakermaa
2 – 3 dl punaleima Emmental-raastetta

lasagnelevyjä (kymmenen?)

Kuori ja silppua vihannekset. Kuullota ensin sipulit öljyssä, lisää sitten palsternakka ja porkkanakuutiot, lopuksi tomaatit. Hauduttele ja sekoittele noin 5 – 10 minuuttia, lisää tomaatit ja suola ja pippuri. Taas vähän aikaa sekoittelua. Ja sitten kerma. Keittele miedolla lämmöllä varttitunnin verran. Lisää soosin sekaan emmental. 

Lado kerroksittain vuokaan soosia ja lasagnelevyjä, pinnalle vielä vähän juustoraastetta. 

Sitten 175-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. 

Jätin lasagnen uuniin tekeytymään siksi aikaa, että kävin kaupungissa raidoittamassa ja leikkauttamassa hiukseni – vihdoinkin! Kun palasin lämmittelin vielä lasagnen mikrossa kuumassa, ja oheen olikin salaattia. Hyvää oli! Kasvikset ja vihannekset rulettavat nyt.

Kuvaahan siitä en hoksannut ottaa.

Tämmöisen lyhyehköllä kaupunkikävelylenkillä. Jotenkin symboloi kesän hiipumista…

 

 

Kokemusta rikkaampana

Lyhyt mutta antoisa ”urani” tarjoilijana on ohitse. Tai ”food runneriksi” minua ja kaltaisiani ammattilaiset sanoivat.  Välillä olin oikeastaan ”entertainer”. Tänään oli Kalevassa aiheesta juttu. Juuri tänään. Huomasin jossain vaiheessa pitäväni pientä luentoa paistinkääntäjyydestä ja San Lorenzosta. 😉

Paistinkääntäjien, keittiömestareiden ja hotelli-ravintola Lasaretin kanssa järjestetty ”Syödään yhdessä” -tapahtuma oli aika onnistunut, ellei jopa oikeinkin onnistunut. Ainakin näin ”henksun” näkökulmasta. Sitä paitsi opin taas uusiakin juttuja. Ja oli muuten aika mukava tarkkailla ravintolasalin ja -terassin elämää istumatta itse pöydässä.

Ja olinpa iloinen, että ystäviä ja sisarkin seurueineen tulivat nauttimaan talkoilla tehdystä ja tarjoillusta ruoasta. Joka oli kyllä hyvää.

Ukkonen, joka juuri nyt mouruaa, ja sade, uhkasivat, mutta eivät ehtineet pilata tapahtumaa. Mutta toivat ne lämpöä ja hiostusta vielä lisää siihen, mitä oli olla grillien äärellä ja odottaessa tarjoiltavia annoksia… Mutta oikeasti oli mukava kokemus. Ja yksi oululainen alan ammattilainen totesi tapansa mukaan sarkastisesti, että olen ”kehityskelpoinen”. 😀

Ja tapahtuman viimeisen puolen tunnin aikana sain sitten itsekin syödäkseni.  Ja  jäädä toviksi juttelemaan ystävien kanssa.

Kokemusta rikkaampana…

 

Yöllä valvotaan, päivällä nukutaan

Nukuin tänään ulkona päiväunet. Ihanassa ”Odensen tuulessa” – lämmin, voimakas, kesäinen tuuli on minulle ja Pehtoorille ”Odensen tuuli”. Kun olimme 41 vuotta sitten (!!!!) telttareissulla Tanskassa ja majoituimme pari yötä Odensessa, siellä tuuli juuri kuten tänään. Lämpimästi, lujasti mutta lempeästi.

Ja että nukuin päivällä! Siihenhän on tietysti syynsä; jos ei nuku yöllä (tarpeeksi), on hyvä nukkua päivällä, jos mahdollista. Juuri niin on nyt käynyt. Toissayö meni häneksi jostain tietämättömästä syystä, ja viime yö ihan omaehtoisesti.

Eilen illalla leffan ja blogipostauksen jälkeen lähdin vielä kuvailemaan: lamellipadon valaistuksesta olin luvannut ottaa tekijälle (Ari Tiilikainen) kuvia myös sulan aikana – talvisinhan olen sitä kuvannut useinkin. Toiveena oli heijastekuva ja eilen illalla oli tyven, lämmin ja ”ilmeikkäitä” pilviä, joten lähdin kymmenen jälkeen (jolloin ei ollut kyllä vielä tarpeeksi pimeää) pienelle iltakuvausretkelle.

Voimalaitoksen lamellipadolla otin hyvinkin puolensataa kuvaa, ja sitten ajelin vielä Nallikariin. Pilvet houkuttivat ottamaan kuvia ravintolasta, josta on todella vaikea saada näyttävää ulkokuvaa. Niinpä iltayövalokuvausretki jatkui sinne.

Kun sitten palauduin ennen puoltayötä kotiin, hiippailin vielä koneelle, ja ryhdyinpä minäkin metsästämään muumimukeja. Tytär kun oli lähtenyt kaverinsa luo ja tiesin, ettei miniä jaksa valvoa, ajattelin, että minäpä tilaan heille ja itselleni tämän paljon mainosta saaneen erikoismukin, annan sitten vaikka joululahjaksi näille mukien kerääjille, kuten joka joulu jonkun mukin annan. Ja voila, pääsin aika heti nettisivulle, ja jo vartin yli kaksitoista sain tehtyä tilauksen, ja siihen se sitten jumitti. Puolisen tuntia jaksoin yritellä, ja sitten annoin periksi. Jotenkin kokemus oli kaiken kaikkiaan kummallinen: en olisi uskonut, että tuollaiseen ryhdyn, ja että sitten annan vielä periksi.

Mutta eipä mitään: Juniori oli valvonut ja saanut ainakin yhden mukin tilatuksi, ja tytärkin palattuan joskus kahden aikoihin yöllä, oli vielä yrittänyt ja saanut jostain Arabian EU-storesta kolme mukia (itselleen ja parille kaverilleen). Kaikkea sitä.

Tänään sitten ulkoilua, huomisen (Lasarettiin ystävät hyvät!) ja lauantain (Pehtoorin synttärit perhepiirissä) valmistelua, kuvahommia, – ja päikkäreitä. Että ne olivat hyvä juttu. Pitäisikö ottaa tavaksi?

Mamma Mia ja Syödään yhdessä

Ihan liian aikaisin heräsin, – ei viiden tunnin yöunet riitä, vaikkei tänään niin kovin kummoisia hommia ollutkaan tiedossa ja tehtävänä.

Ja äsken olimme Pehtoorin kanssa elokuvissa. Mamma Mia – Here we go again!

Olihan se vähintään yhtä viihdyttävä kuin ensimmäinenkin. Me on nähty Mamma Mia myös musikaalina Broadwaylla. Kyllä Abba on aina vaan hyvä. Tässä uudessa versiossa vanhat herrat (Brosnan, Firth, Skarsgård) ja Lily James (tuttu Downton Abbeysta) olivat minulle mieluisimpia. Cher oli aika kauhea! Mutta siitä huolimatta mitä suurenmoisen kesäelokuva.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Hei, ja sitten pieni mainospätkä loppuun! (suora lainaus omasta tekstistäni)

Ensi perjantaina 10.8. alkaen klo 17 on taas Syödään yhdessä -tapahtuma

Lasaretin pihalla ja ravintolassa on katettuna pitkät pöydät, tarjolla on hyvää ruokaa, välitöntä yhdessä oloa, keittiömestarit grillaavat ja paistinkääntäjät tarjoilevat, Lasaretin Virta-ravintolan baari on auki ja leppoisa Folk-musiikki soi taustalla. Tule suoraan töistä tai syömään lomakavereiden kanssa. Ota perhe mukaan ja lähtekää ulos syömään yhdessä. Entäpä jos kutsuisitkin kaverisi mukaan ja tulisitte syömään yhdessä ennen illan rientoihin lähtöä? Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua … tulet vain nauttimaan klo 17 – 20

Menu on simppeli mutta sitäkin herkullisempi..

Grillissä paahdettua yrttimakkaraa ja chilimakkaraa, sinappismetanaa, pekoni-sipulihilloketta ja sidesalaattia 7,50 €
Naudanlihaburgeri, tomaattimajoneesia, rucolaa, pekoni-sipulihilloketta ja bataattilohkoja 16,50 €
Grillijuustoa, kasvissalaattia, kurpitsansiemeniä ja vadelma-viinietikkakastiketta 13,50 €
Juustolautanen, karviaismarjoja ja pähkinöitä 4 €
Vaniljapannacottaa, tuoreita marjoja 4 €

Tulkaahan syömään yhdessä: olen paitsi kuvaajana myös tarjoilijana!! Kaikkeen sitä rohkenee lupautuakin. Talkoohommissa olen!

 

 

Kesää on vielä…

Merkillinen päivä tänään. Kummallisesti lomapäivä. Tai siis, että en ole (juurikaan) kokkaillut tänään. Olen lenkkeillyt, pyöräillyt, kuvaillut, lähetellyt kuvia vähän sinne sun tänne (Vastavaloon 😉 ) ja istunut valmiiseen ruokapöytään ja jatkanut istumista ruokapöydässä, odotellut jälkkäriä, nauttinut siitäkin. En kattanut pöytää, saatikka, että olisin tiskannut (enhän minä kovin usein muutenkaan).

Olimme koko poppoo puolenpäivän tienoilla Vauhtipuistossa: pikkuperhe ja tytär ja me Pehtoorin kanssa. Aurinko paistoi ja Apsu oli kaiken keskipiste.

Vauhtipuistossa olen käynyt kerran aiemmin, meidän lapset kyllä useinkin vein sinne, mutta vain vein. Olivat silloin jo  ala-asteikäisiä ja pärjäsivät ja halusivatkin olla keskenään tai kavereiden kanssa.

Se on kyllä hyvä paikka juuri pienille, alle kouluikäisille ja alakoululaisille. Siellä on leppoisa tunnelma, sopivan jänniä laitteita eikä melua eikä meininkiä liikaa.

Vauhtipuiston jälkeen Rantapeltoon, jossa tytär paistoi meille pizzat. Kolme pellillistä erinomaista rapeapohjaista pizzaa upposi oikeinkin hyvin. Ja jälkkäriksi vielä Pehtoorin mustikkapiirakkaa! Mihin minua tarvitaan? No ehkä ottamaan kuvia?

Hei me lennetään!

Elokuun alku on ollut hyvä

Elokuinen lauantaiaamu ei ollut unta varten.

Tiedä häntä, mitä varten se oli, mutta kesti monta tuntia ennen kuin sain lähdetyksi pyörällä kohti Giganttia. Uusi neljän teran ulkoinen kovalevy oli – taas – tarpeen hankkia. Siispä sen hakuun.

Mutkien kautta menin ja mutkien kautta tulin, joten hyvinkin parituntinen kului, ja polvi kipeytyi. Vanha lasketteluvamma, joka yleensä kiusaa vain pitkinä patikointipäivinä, ilmoitti tänään pitkästä aikaa olemassaolostaan. Urheilija ei tervettä päivää … Paitsi, että pitkään aikaan tätä ennen ei ole juilinut tai särkenyt mistään. No mutta, pikku juttu joka tapauksessa. Semminkin kun en varsinaisesti ole mikään urheilija, enemmänkin hyötyliikkuja ja tepastelija.

Iltapäivällä kodinhoidollisia hommia ja sitten sapuskan tekoa. Milloinkas olet viimeksi tehnyt wokkia ”alusta asti”. Siis ettei mitään pakastepusseja, vaan silppuat ja pilkot ja paistat erikseen ja yhdessä kaikki osat: kasvikset, vihannekset, maustekasvit (inkivääri, valkosipuli, chili) ja broilerin, pähkinät ja vielä wokkaat nuudelin. Enpä itsekään muista milloin edellisen kerran, mutta tänään tein, ja kyllä kannatti. Ehdottomasti kannatti. Eikä siinä edes mennyt kauan.

Ja kaiken tämän kiinalaisen kesäruoan jälkeen supisuomalaista mustikkapiirakkaa, jonka Pehtoori teki. Kyllähän me tyttären kanssa mielihyvin söimme. 😉

Nyt istun vielä pihalla, postaan ulkona, tuntuu kuin olisin ulkomailla, hvyälle tuntuu elämä tällaisina päivinä, jolloin huomistakin odottaa jo ilolla.

Helle on mennyt

Ensimmäistä kertaa aikoihin: ei ole kuuma, nippa nappa on lämmin. Onneksi edes lämmin.

Ajattelin aamulla mennessäni Nallikariin, nimenomaan ravintola Nallikariin, sopimaan tulevista kuvausjutuista, että ottaisin samalla reissulla kuvia paitsi rannalta, myös Hannalasta. Saahan sitä ajatellla. Kun vähän ennen kymmentä lähdin ymmärtääkseni onnistuneesta (?) meetingistä, alkoi auton tuulilasiin napsahdella vähintäänkin kananmunan kokoisia vesipisaroita. Se siitä kuvaamisesta.

Käytinpä sitten rutkasti aikaa ruokakaupassa; kyllä on sanottava, että kilpailu tekee hyvää. Kun Oulun keskustan uusi Pekurin K-kauppa avattiin, alkoi Sokoksen Herkussa melkoinen saneeraus, minkä tuloksena Herkku alkaa olla jo varsin hyvä ruokakauppa. Meidän kolmen hengen kesäperjantain juhlaruokana karitsan karetta grillistä, fenkolia, kuningasosterivinokasta ja salaattia. Ja hyvä shiraz (Nugan) siihen oheen. Ei voi valittaa.

Näitä kuvaillessa tytär otti minusta kuvia ja mutisi jotain, että ”luullakseni joissakin perheissä on ruokarukous, meillä on ruokakuvaus”. No niin on. Ihan vaan teille, hyvät blogisystävät!, iloksenne – ja tiettäväksenne.

Siinä sitten pilvipoutaisella pihalla istuskeltiin, höpöteltiin, ja lopulta ilmoitin lähteväni tekemään kuvia, ja tytär ilmoitti, että illansuussa lähdetään kolmisin kaupungille ”yhille”.

Niin lähdettiin, ja vasta äsken palattiin. Tosin tyär jäi  kaupungille vielä…

Olipa hyvä, että lapsi vei vanhempansa Oulun yöelämään tai siis iltaelämään. Istahdimme viinibaari Voxin patiolle, kuohuvalle tietysti. Pistimme maailmanpolitiikan ja lähipiirin asioita jutuillamme järjestykseen ja yhtäkkiä saimmekin seuraa: The Valokuvaaja viivähti seurassamme. Olipa mukava nähdä livenä.

Vakaana aikeena oli lähteä kotiin heti yhdeksän jälkeen, mutta eikös vain vielä siirrytty Roosteriin, jossa tyttären kavereita ja sitten serkkunsakin. Kaikki tämä meille vanhuksille hyväksi: on hyvä nähdä myös kotikaupungin iltaelämää ja nuoria.

Kymmenen jälkeen, auringon jo laskiessa lähdimme kuitenkin pyöräilemään kohti kotia. Hyvä hengittää, pimenevä, kostea ilta ja kaikki hyvin.

Kesälomapäivä

Tänään aamulenkki äidin kanssa: neurologian polin piikkien jälkeen ei mentykään tavan mukaan sairaalan kanttiiniin vaan hurruuttelin kaupungille, ja jatketiin pyörätuolilla Ainolan puistoon. Katsomaan ruusuja ja Kiikkuun kahville. Ei ollut aina palelevalla äidilläkään kylmä. Kesälomapäivä oli hänelläkin.

Oulun uutta, rakenteilla olevaa kesäteatterirakennusta käytiin katsomassa ja ihailemassa puiston kunnostettuja puroja ja solisevia pikkukoskia. Ensi kesänä puisto on varmaan jo hyvin, hyvin kaunis, kun on kerran jo nytkin.

Iltapäivällä minulla vähän ”verkkojen laskua” muutamaan lehteen ja ”Vastavaloa”.

Illansuussa meillä oli sitten kutsu Herukkaan; Juniori on koko kesän (ja viime kesän) puhunut, että hän mielellään tarjoaisi pyöräilijöille samppanjakellaristaan jotain erikoista hyvää… eipä ole tullut lähdetyksi. Mihin yksi isohko syy on ollut, että poika on suunnilleen koko heinäkuun kaikki illat (pl. sunnuntait) ollut iltatuurissa töissä. Mutta tänään oli vapaapäivä, ja kun sisarensakin on taas ilonamme Oulussa, niin tänään sitten. Sinne pyöräilimme ja matkalta ostimme croissanteja, mansikoita ja karkkia viemiseksi.

Pikkuperheen luonahan minä en paljon käy; eikä käymättömyyteen ole muuta syytä kuin koirat. Ennen niitä oli kolme, nyt vain kaksi, mutta niissäkin on riittämiin aiheuttamaan minulle kunnon allergiaoireet.

Mutta tämä kesä! Tämä kesä mahdollistaa pihalla olemisen.

Ja olipas meillä mukava ilta. Ja kun Juniorin kaverikin liittyi seuraan, nautimme yhteensä kaksikin pullollista samppanjaa.

Vaikea sanoa, kumpi oli parempi, mutta parasta oli kun Apsu pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa jäätelöautolle!! Koko auto täynnä ”jäkkiä”! Voi sitä ihmetyksen ja riemun määrää!

Kummasti tänään on tuntunut omalta Lidlin mainos: ”Elä kuin viimeistä KESÄpäivää”! Ihana päivä

Helteessä

Jouluvalmistelut on jo pitkällä. Kirsikka-rommikompotti on tekeytymässä.

Ja tässä kuvallinen resepti…

Viikonloppuna olivat kovin ”marjaisia” minun kokkailuni ja kuvailuni muutenkin.

Helleherkkuja ovat marjasmoothiet, marjarahkat, marjasalaatit,  … Eikä helle ole kyllä minulta vienyt ruokahalua muutenkaan. Eihän minulta ruokahalu mene oikeastaan ikinä, ei edes kipeänä. Onko jotain suositeltavia helleruokia? Jotain josta minulla ei ole tietoakaan? Kerro sinun paras helleruokasi tai välipalasi… Luulenpa että niille olisi nyt kysyntää.

Helle on minulle juhlaa, – semminkin kun tänään ei loppunut kesäloma niin kuin entisessä elämässäni oli tapana tehdä. Helle kyllä on aiheuttanut jo ylimääräistä huolta ja huolenpitoa. Tänäänkin on meillä molemmilla ollut helteestä johtuvaa, tavallisesta poikkeavaa vanhustenhuoltoa ja tekemistä. Mutta minulle helle sopii, en valita: pitkä pyörälenkki ja pihalla lukemista. Ja erinäisten sähköposti-, nettisivu-, jäsenkirje-, neuvonpito- yms. asioiden siirtämistä huomiselle tai ehkä jopa ylihuomiselle, – silloinhan on kuulemma jo pilviäkin.

Mitenkäs joko sinulle lämpimät päivät riittävät? Joko sade on toiveissa?


Onnen päivä

Tänään on ollut onnen päivä! Monin tavoin.

Hellettä, liikkumista, uusia ruokia, pihalla oloa, perhettä, kuvailuja, Vastavaloa, jälkkäreitä, hedelmiä, hillitöntä nurmikolla juoksemista, vesisotasta, suunnitelmia, ilman velvollisuuksia oloa, aurinkoa, ystäviä, viininmaistiaisia, lisää hyvää ruokaa, Iskon puutarhassa nauttimista, pyöräilyä, kesää, leppeää, hellivää tuulta.

Paljon aiottua jäi tekemättä, mutta sitten huomenna…

Koejakso ohi!

Olen nyt Vastavalon vakiojäsen. Kahden kuukauden kokelasjäsenjakso on päättynyt ja ensimmäiset sata kuvaa hyväksytty myyntiin kuvatoimisto Vastavaloon. Liityin kuvatoimiston jäseneksi toukokuun lopussa, jolloin alkoi kokelasjakso. Sen aikana oli mahdollisuus ladata 2 x 50 kuvaa neljän viikon aikana. Nopeampaa ei voi ladata, ja sata kuvaa täytyy saada täyteen puolessa vuodessa ja jollei saa, niin ei pääse vakijäseneksi. Sain tänään kommentin, että ei ole kovinkaan tavallista saada sata hyväksyttyä kuvaa läpi tuossa minimiajassa. Mielenkiintoista, –  itse asiassa olisin halunnut ladata nopeamminkin. Ja toisaalta: onneksi onnistuin, jotenkin tuo itselle olon, että osaanhan minä, mikä ei ole vieläkään ihan automaattinen ajatus.

Kuville on Vastavalossa kriteerit. Ainakin yhtä kovat kuin oli näyttötutkinnoissa. Ja vähän erilaiset. .. olenkohan saanut noiden sadan kuvan aikana ehkä yhdestä vai kahdesta kuvasta huomautuksen kuvan sommittelusta, toteutuksesta, rajauksesta tai muusta visuaalisesta seikasta, jotka näytöissä oli (gamutin lisäksi 😀 ) ongelmia, mutta nyt hakusanoituksesta, valoisuudesta, tarkkuudesta ja kohinasta on tullut huomautuksia ja, korjausvaatimuksia. Enin osa on minusta ollut asiallisia, ymmärrettäviä ja joidenkin kohdalla opettaviakin. Mutta sitten on ollut myös sellaista, että olen tuntenut ne epäreiluiksi, ja joutunut hetken miettimään, mitä vastaan kommentteihin, korjaanko, poistanko kuvan, loukkaannunko, mutta päätinpä vain hyväksyä kritiikin ja korjasin kuvan toivotun mukaisesti. Ja niin varmaan joudun vielä monen monta kertaa tekemään, mutta väliäkö sillä? Onhan minulla kuvia ja uusia otan joka päivä. Ja opin koko ajan.

Iso ongelma tai siis oppimisen paikka on ollut myytäväksi kelpaavien kuvien tekijänoikeuksien tietäminen ja hallitseminen. Esimerkiksi yhden kuvan (yllä) kohdalla meinasin jo ”hermostua”. Tämä kuva ei kelvannut myytäväksi, koska mainostolpassa on mainoskuva, josta – kuulemma – tunnistaa henkilön, eikä minulla ole kuvatulta lupaa. Kuvassa on – kuulemma – Sanni.  Poistinpa sitten huomautusten ja kommenttien jälkeen kuvan myynnistä. Kokelasjäsenillä kriteerit ovat vielä tiukempia kuin vakiojäsenillä – saapa nähdä, miten nyt homma vakiojäsenenä etenee.  Huomautusten lisäksi jaetaan ”virheääniä”, jos niitä ei saa kumotuksi, ne vähentävät kuvien latausoikeutta. Vähän sellaiselta lautapeli-meiningiltä välillä tuntuu. Mutta: kyllä näin pidetään varmastikin yllä kuvien julkaisu- ja myyntikelpoisuutta.

Hieman minua on rassannut, että selkeää ohjeistusta ”oikeanlaisten” kuvien laataamiseksi ei ole kuvatoimiston sivuilta löydettävissä. Olisin halunnut selkeän check-listan, mutta rajat on pitänyt löytää kokeilemalla kepillä jäätä.

Nyt voin kyllä melkein sanoa ”harrastavani Vastavaloa”, sillä se vie niin paljon aikaa. Toivottavasti tästä harrastuksesta tulee ajan kanssa myös jokunen euro. Myytäväksihän tuonne kuvia laitetaan. Ja minun kuvarepurtuaarini ei ole muiden, satojen luonto-, ötökkä-, kukka- ja lintukuvaajien, kanssa killpailemassa. Ruoka- ja juomakuvia, arkikuvia ja tekemiskuvia sinne kaivataan, ja niitähän minulla riittää.

Käykäähän kurkkaamassa Vastavalo.net. Kirjoita Hae-laatikkoon aihe, josta haluaisit ehkä ostaa kuvan tai vain katsella, tai laita siihen mun nimi ja klikkaa oikeasta reunasta ruutu ”Kuvaaja”. Sielläpä tähänastinen kuvapankki aikaansaannokseni . ..

Tämmöistä kesälauantaipuuhaa lenkkeilyn, ruoanlaiton, auringossa lukemisen lisäksi …. Hugotkin, paritkin olemme tänään nauttineet. Ja nekin kuvasin.

 

 

Ruoanystävän viikonloppu

Eiliseen Uleåborgin päivälliseen palatakseni …

Jo muutaman vuoden on meidän huushollissa ollut yhteisellä sopimuksella voimassa uusi käytäntö ikkunoiden pesussa… Pehtoori pesee ikkunat; niitä on aika paljon, pieniä ruutuja ja neljä pintaa per ruutu, + Festa. Toki niissä yhden työpäivän verran menee aikaa. Varsinkin jos pesee niin puhtaaksi kuin hieman tarkka mieheni tekee.

Ja sitten minä tarjoan meille päivällisen/illallisen Uleåborgissa. win-win-tilanne.  Näin on jo muutama kesä menty. Välissä oli aika, jolloin ikkunoiden pesu oli ulkoistettu, mutta toisaalta tällä, että siippa pesee ikkunat, on jo vuosikymmenien perinne. Ja sen perinteen taustalla on traagisia ja dramaattisia tekijöitä.  Katso juttu TÄÄLTÄ

No niin, eilen oli siis hyvä aika mennä yhdessä syömään aina niin hyvään, leppoisaan, mutta silti hyvään Uleåborgiin.


Ennen kuin kunnolla aloitimme saimme keittiön tervehdyksenä – paitsi ihanaa rapeakuorista leipää myös – pienet kipolliset juurisellarikeittoa. Vaikka viime vuonna olin ihan keittoekspertti, en ole ennen elämässäni juurisellerikeittoa maistanut. Onneksi edes nyt, varsinkin kun se oli näin hyvää. Rapea serrano ja ruohosipuli täydensivät pienen kipollisen, mutta ehkä olisin seesaminsiemenet jättänyt pois (sanoo hän, joka ei kovin paljon pieniä tykötarpeita viitsi tehdä … ) Any way, tästä oli hyvä jatkaa.

Tartar ei aina ole hyvää, ja tryffeliöljy on usein ”ylenpalttista”, mutta tämä oli ihan mahdottoman hyvää.

Samoin kuin seuraava rapuruoka, jonka kuva on eilisessä postauksessa. Voisin syödä noita annoksia lounaaksi ja päivälliseksi sanotaan nyt vaikka vaikka viikon yhteen menoon…

Pääruokana oli kyyhkyä, jota olemme syöneet ehkä pari kertaa aiemmin. Toisella kertaa se oli ylikypsää, maistui koulukeittolan maksalle, eilen se ei maistunut siltä. Eilen maistui hyvälle. Ja tuota ankanmaksa-lintuliemi kastiketta olisin voinut syödä keittona. Tosin tämä pääruoka oli ehkä heikoin lenkki kaikista viidestä. Pehtoorin mielestä ei, eikä minunkaan mielestä missään tapaksessa huonoa. Ja jo tässä vaiheessa taisimme todeta että oli paras ruoka mitä Uleåborgissa on syöty. Ja se on jo aika paljon se: semminkin on käyty siellä pari kertaa vuodessa vuosien, vuosien ajan. Ja ennenkin on ollut vähintäänkin hyvää.

Ja sitten juustolautanen: manchego ja vinegrette salaatti sekä aurajuusto ja lakkahillo. Jälkimmäisen makuparin ostimme kympillä, ensimmäinen ei meihin uponnut. Ei huono, mutta, mutta,… vinigrette ei ollut erinomaisen tarjolla olleen Douron alueen punaviinin kaveri, joten emme sitten mekään… 😉

Jälkkärin kanssa oltiin kavereita. Sorbetti EI ollut jäähilettä, vaan sekin oli erinomaista. 

Olimme kylläisiä ja hyvissä ajoin valmiina lähtemään kotiin, joskin teimme sitten tämän kesän ”patio”-käynnin samalla: Leskisessä nautimme vielä janojuomat (olutta ja Suomenlinnan Panimon siideriä (en tarvitse toista kertaa) ja sitten bussipysäkille. Ikkunanpesu kannattaa aina!

Tänään ulkoilu- ja kuvauspäivä, sekä pikkuperhe + Miltsu -päivällinen. Miniän nimpparijuhlan kunniaksi paistoin jälkkäriksi toiveidensa mukaan köyhiä ritareita. Olisivat voineet olla rapsakampia, muuten sapuskaa ei voi moittia. Mukavasti meni monta tuntia.

Viikonloppu on ohi, lämpö jatkuu.

Kesäperinne – Uleåborg

Olimme ikkunanpesupäivällisellä. Uleåborgissa.

Palasimme kyllä jo ajoissa, että postausta olisin voinut kirjoitella, mutta, mutta… olen tässä Vastavalon kanssa kirjoitellut, vastaillut ja korjaillut. Huoh!

Siispä odottanette huomiseen, että saan puretuksi mainion iltamme ruokakokemuksia ja kuvia …

 

Hetkessä perjantai

Olenhan monta kertaa kertonut, että tämän blogin perustaminen lähti liikkeelle siitä, etten enää halunnut pitää yksityisiä päiväkirjoja, joita olin raapustellut enemmän ja vähemmän intensiivisesti vuosikymmeniä. Ihan siihen asti, että päätin, että nyt loppuu se syväluotaaminen, yksinpuhelu, syvissävesissäuiskentelu, kirjoittamallaterapointi, vatvominen, purkautuminen, itsekseen höpinä iloista ja ahdistuksista, ajatusten ja ilojen ja surujen kasaaminen ja lataaminen kirjallisesti.

Nyt olisi paha, jollen olisi luopunut noista paperisista, omista, yksistyisistä päiväkirjoista ja siirtynyt avoimeen, pinnallapysymisen mahdollistavaan, loputtomasta pohdiskelusta ja pohdinnasta höpöttämään hetkistä, miettimättä kovin paljon tulevaa tai mennyttä. Omaa tai muiden.

Tänään onkin ollut sellainen ”hetkessä” päivä. Onni on ollut nukkua kesäaamun alkuun oikein kunnolla; pitkälti yli seitsemän jälkeen kesäperjantai tuntui sopivan lämpimälle. Sopiva minulle, jos kohta tiedän ja elän sitä, ettei kaikille, varsinkaan vanhoille, eikä luonnolle, eikä edes meidän puutarhalle, tämä lämpö ole parasta. Ja valehtilisin jos väittäisin, etten nauti tästä helteestä. Minähän nautin. Nautin niin paljon.

Aamupäivällä ajelin Turkansaareen,”minun” hääsaareeni, jossa on nyt viikonlopun ajan menossa ”rahvaan markkinat”. Ja hakemalla hain yhden ihmisen, joka hänkin on ollut ”vain” nettituttu. Kuvaaminen on meitä yhdistänyt, ja tänään ilokseni selvisi, että mahdottoman mukavan, positiivisen ihmisen isä on minun tuttuni vuosikymmenien takaa. Kollegani oikeastaan. Olipa ilo tavata sekä isä että tytär.

Turkansaaressa oli taas kerran niin hyvä tunnelma. Taas kerran niin paljon kuvattavaa. Taas kerran merkillisesti ”oma olo”. Eikä se johtunut vain siitä, että meidät on siellä vihitty, siellä on häävalssi tanssittu. laittelen tässä joku päivä lisää kuvia,…

Iltapäivällä sitten kaksin aloittelimme kesäviikonloppua. Kuvailin lisää (tänään 382 kuvaa ;)) ja tein parasta ruokaa pitkään aikaan.

Äitini kesälomamatkalla

Tänään on ollut äidin kesälomamatkan aika. Olen pitkin kesää koettanut houkutella häntä ulos, vaikka vain autoajelulle, ehkä piipahdus torikahvilassa. Käydessäni tiistaina – jolloin luonaan oli ihan sietämättömän kuuma – yksinkertaisesti vain ilmoitin, että tulen tänään (torstaina) aamusella hakemaan: haen ensin kaupasta, torilta ja hallista ruokaa ja sitten hänet Caritaksesta ja suuntaamme kesälomamatkalle meidän pihalle. Ja niin tein. Ja koko päivän mittaisen kesälomamatkan äiti sitten tekikin.

Istuttiin kolmisin pihalla melkein koko päivän, laitoin ruokaa, katseltiin vanhoja kuvia ja Koiviston kartoja. Syötiin sitten ja kun illan tullen vein lomailijan takaisin kotiinsa, oli kovin väsynyt, mutta tyytyväinen, että oli suostunut lähtemään.