Canonin kanssa kaupungilla ja kotona

Eilisiltapäivä, -ilta, tämä aamupäivä ja päivä mennyt kuvaillessa. Tosin kuvatessa kaikkea tekemistäni, joten vain vähän ”lavastellen”.

Ja todellakaan ei ollut lavastettavissa upea haloilmiö, joka aamun pyörä/kuvauslenkillä sattui kohdalle. Onneksi oli laajis mukana, ja koko 22 asteen kaari mahtui kuvaan. Ja Oulun kaupungin profiilia aika hyvin siihen alle.

Monin tavoin yritin käyttää ilmiötä hyväksi kuvissa, mutta olisin – taas kerran – kaivannut jotain mahtitikkaita, ylempää olisin halunnut kuvata. No mutta aika tyytyväinen olen tähän vaikka itse sanonkin. Kortteja aion tästä(kin) tehdä. Myyntiinkin uskon saavani 😉 .

Laitoin yhden halokuvan myös FB:n kuvapalstoille. Ja taas kerran ihmettelen kommentointeja, tykkäyksiä tai niiden puuttumista. Noh, on kuva saanut satoja tykkäyksiä, mutta myös muutamia kummallisia kommentteja. Ehkä minä palailen joku päivä näihin … Ja jo nyt voin taas kerran todeta, että blogini kymmenvuotisen historian aikana olen tullut kohdelluksi varsin hyvin, täällä ei ole kummallisia kommentteja, päinvastoin.

Tänään myös mökkireissun jälkeistä puutarhurointia: pupu mokoma on syönyt takapihan penkistä salaatteja ja lehtikaalin taimia! Argh! Aikaisen kesän ilona hyvin alkunut yrtti- ja salaattiviljelyni meinaa koitua vain jäniksen iloksi, mikä ei ole kiva juttu.

Pihapiirissä tuli tänäänkin todetuksi, että isojen koivujen kaato-operaatio oli vain hyväksi. Valoa riittää nyt kaikille kasveille, eikä nurmi ainakaan vielä ole kärsinyt auringonvalosta, toki Pehtoori sitä on kastellutkin. Ja minun minikivikkokasvustonikin voi oikein hyvin.

Mansikoita eilisen torireissun jäljiltä, ja edelleenkin on todettava, että punainen on vaikea kuvattava. Huom. alla Nachtmann Bossanova -lautanen, jollaisia olen ostanut kaksi nimenomaan ruokakuvauksia varten. Ne ovat minusta kovin kauniita, ja ruoka pääsee esille hyvin. Minulle on luvattu yhdestä oululaisesta ravintolasta, että saisin hakea sieltä lainaksi tuollaisia kuvauksia varten. Ainakin vielä ovat nuo kaksi omaa riittäneet. 😉

10 kommenttia artikkeliin ”Canonin kanssa kaupungilla ja kotona

  1. Hieno tuo halokuva, riippuu vain katsojan omasta mielikuvituksesta, mitä kuva tuo mieleen. Ja teillähän on todella vihreää !

    • Minulla tuosta tulee mieleen ”Oulun kupla” ~ IT-buumi Oulun yllä, tai sitten ”valvova silmä”. 😉 Kauppahallin edessä ottamissani kuvissa se näyttää joltain juhlavalolta.

  2. Hieno combo, upea halo kauniilla taustalla. Varmasti erittäin haastava valtavan iso kontrasti, mutta hyvin olet onnistunut kaivamaan kaikki sävyt esiin, hyvähyvä!

  3. Kiitos, kiitos, Pasi. Kaupungin yllä en ole ennen haloa nähnyt, saatikka kuvannut, joten oli jännä. Ja toki on LR:ia tarvittu sävyjen voimistamiseksi.

  4. Kesäistä, kaunista!

    Mainitsit, että jossain sivuilla kommentit ja tykkäykset ihmetyttää. Minä myös jaksan aina hämmästyä kun joku laittaa aivan asiallisen kirjoituksen jostain, niin eikö jonkun ”vatipään” (en tiedä, mistä tämä sanonta tulee, mutta jotenkin kuvaa hyvin tarkoitusta) tarvitse kommentoida selvästi provokatiivisesti. Kyllä tosiaan tiedän, että osa näistä on nuorten -ehkä ajattelemattomuuttaan- kirjoittamia, mutta joskus oikeesti aikuisetkin saattaa saada jonkin naksahduksen päässään ja kirjailla outoja. Joskus aikanaan seurasin blogia, jossa oli paljon kaikkia kivoja käsityö- ja tuunausjuttuja. Bloggaajan piti kuitenkin lopettaa, kun joku/ jotkut alkoivat mollausoperaation.

    Mielipiteensä kait aina voi ilmaista jos tilanne niin vaatii, mutta ehdointahdoin toisen mielen pahoittaminen on yksinkertaisesti mautonta ja kertonee enemmän kirjoittajasta kuin hänen mielipiteestään.

    Ihanaa Juhannusta!

    • Anneli, onpa kurja juttu tuo kertomasi bloggaajalle tapahtunut. Mollauskamppanjoita tiedän kyllä olevan. Ja noilla yleisillä some-saiteilla ja joissakin FB:n ryhmissäkin on provosoijia, ja vielä enemmän on niitä jotka puhuvat kommentoivat ohi asian, tai kertoen omia juttujaan, jotka eivät liity yhtään aloitettuun keskusteluun.

      Mielipiteen ilmaisussa ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Vastakkaisenkin mielipiteen kun voi tehdä – ja ottaa – niin monin tavoin.

      Mutta kuten sanottu: Tuulestatemmatuilla jutuilla on mukavia ja fiksuja seuraajia ja kommentoijia!

      Kesäistä ja leppoisaa Juhannusta sinullekin!

  5. Halo-ilmiö onkin oikeastaan mahdoton kuvattava ties kuinka laajojen valotusarvojensa vuoksi. Tosin eihän tuota aurinkoa pysty paljaalla silmälläkään havannoimaan. Yhden kuvan muistan ilmiöstä ottaneeni, joskaan en tuolloin tiennyt kuvaavani juuri haloa. Sen verran kuvaukselliselta ilmiö näytti, että olihan se kuvattava:)

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.