Vapun tuntoja

Perinteistä on hyvä pitää kiinni!

Meidän Vappuperinteisiin kuuluu käynti – joskus pitkäkin oleilu – Pyykösjärven rannalla, ystävien luona. Joskus, menneinä vuosina ”käynti” tarkoitti liki kellon ympärystä – kolmesta kolmeen – nyttemmin myöhäisellä aattobrunssilla piipahdusta. Ainahan se on mukava nähdä vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia.

Koleahkosta säästä huolimatta olimme liikkeellä pyörillä, ja niinpä lähtiessämme brunssilta soitimme eksnaapureille, että tulisimme piipahtamaan, hakisimme tullessamme cavan, nauttisimme yhdessä, vaihdettaisiin kuulumiset? Sopisiko? Heidän kanssaan kuitenkin on enimmät vaput vietetty … ja mitä saimme vastaukseksi? – Tulkaa. Tervetuloa. Tulkaa.

Ajelimme Välivainion Alkon kautta, ja siellähän oli asiantuntevaa palvelua tarjolla: Juniorilla on kevään harjoitteluprojekti ohi, ja kesäduuni alkanut. Oulun Alkoissa (Välivainio ja Linnanmaa) on meidän insinööriopiskelija kesä- ja ehkä myös syystöissä. Kannattaa pojalta kysellä suosituksia, erityisesti kuplivien osalta. 😉

Siispä löysimme hyvän Cavan, yksi kriteeri oli se, että se oli kylmäkaapissa. Ja tuntui hassulle, liki hämmentävälle, kun poika ohimennen, vappuaaton kiireessä, esitteli meidät työkavereilleen, ”vanhemmat tuli ostoksille” … 😉

No mutta, .. kuohuva reppuun ja pyöräilimme eksnaapureiden luo. Olipa hyvä nähdä heitä. Muistella ja kertoa. Samalla se oli 80-vuotistervehdyskäynti. Hyvä jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, ja ajatella, että josko meilläkin vielä ainakin 20 hyvävointista vappua edessä….

Mukavaa Vappua teille kaikille.

 

Postikorttikauppa on auki!

Siinä se on kevätsunnuntai kulunut!

Aamuvarhaisesta tähän… Kun sentään välillä tein kahden hengen erinomaisen myöhäisen brunssisapuskan, joka oli siis jo melkein päivällinen, ja asiasta Pehtoorille raportoin, mies kysyi, että miksi? – Kannattaako? No ei kannata, mutta ku. Mutta kun on tämmöinen harrastus. 😉

Siis: nyt on Muistikuvia-sivuilla Postikorttikauppa avoinna! Tervetuloa!

Tarjolla on vielä kovin vähän kuvia, ja koko ajan tulee lisää. Pyrin myös ajankohtaisuuteen ja vuotuisjuhlien ja juhlakalenterin mukaisiin päivityksiin, mutta nyt siis jo alku.

Voit ostaa esimerkiksi vaih yhden kuvan käyttöoikeuden, jopa ihan yksityisen käyttöoikeuden tai sitten voit ostaa paketillisen kuvia. Kymmenen kuvaa eri tarkoituksiin. Pakettiin kuuluu myös kuoret ja voit itse kirjoitella sisäsivulle haluamasi viestin.

Onhan se hyvä olla kotona pieni korttien ”varmuusvarasto”, eikö? Korttipaketissa on nämä kuvat. Isompana ne löytyvät täältä. Ja nuo kuvien nimet eivät tosiaan korteissa näy, joten voit ihan valita, mihin mitäkin korttia käytät.

Paketin ja yksittäiskuvien tilausohjeet on Muistikuvia-sivulla. KLIKS.

Toiveita ja palautteita tämän tiimoilta otan mieluusti vastaan. Joko kommenteissa tai ihan suoraan sähköpostilla. Ja kuten sanottu, voit tilata ihan sellaisia kortteja kuin haluat ja tarve vaatii.

 

Kevättä – ainakin mielessä

Onhan tämä vähän noloa, mutta tässä iässä kovin tärkeää: nukuin ihan mahdottoman hyvin viime yönä. EI painajaisia, ei särkyjä, vuodenajasta huolimatta ei allergisia oirehtimisia, ei valvottavia huolia läheisistä tai vähän kauemmistkaan. Minä vaan nukuin. Se ei kuulkaa enää ole mitenkään ihan tavattoman tavallista. Mutta niin nyt on vain käynyt. Ja olen siitä kovin iloinen, – ja virkeä ja aika aikaansaapa.

Ja tänään on ollut kevät.

Ei mitenkään hillittömän lämmintä, mutta sen verran kuitenkin, että tänään oli kevään ensimmäisen pyörälenkin aika.

Tosin aamupäivällä kävin merenrannassa kävellen, todeten, että melkein rantaan asti on vielä jäät. Mutta kuinka olikaan tyven. Teki mielenkin tyveneksi. Miksipä minun pitäisi maailman murheista huolehtia, kun en kuitenkaan niille mitään voi. Läheisten murheista ja iloista välitän, ja niihin joskus jotain voin, mutta .. mitäpä tässä murehtimaan.

Kivitasku.

[Ei ole tänään ollut ainoa lintu, joka on riemuinnut ja kertonut siitä laulullaan kaikelle maailmalle. Ihan mahtavia konsertteja pitkin päivää siellä ja täällä.]

Kun iltapäivällä kummasti laiskotti, ehdottelin Pehtoorille, jotta olisiko se viikon etnisen ravintolan testauksen aika, ja niinpä me pyöräilimme kaupungille syömään: viime viikolla turkkilainen Istanbul ja tänään verrokki turkkilainen Hagia Sofia. Teen ensin viikolla postauksen. Eroja on.

Pyöräily oli tämän vuoden ensimmäinen: sehän se on mukavaa… Ja edelleen mietin, että josko sen sähköpyörän ostaisin ….

Palatessa häivähdys kevään tulosta, ja varma merkki siitä ovat opiskelijat haalareissaan.

Ikävähän niitä on. Opiskelijoita istumassa luennoilla haalarit päällä, vapun jälkeen tenteissä ihan pallo hukassa, keväällä kirimässä talven taantumia, tai sitten ei. Niitä ”ei” melkein yhtä paljon kuin suorittajia … Mutta  juuri tähän aikaan keväästä on ikävä opiskelijoiden pariin, ja siihen, että itsekin saa tehdyksi ja saa oltua avuksi ja eteenpäin monelle.

Tänään tekemisillä vaikutus kuitenkin enimmäkseeen ihan pienessä piirissä, ihan itsellekin mukavaa kuvailla kevättä, kortteja.

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Pikkupräntit

Kun asennat tietokoneeseen (tai puhelimeen) uusia ohjelmia, lisäosia, toimintoja, päivityksiä, appseja tms.  asennuksen, niin jossain vaiheessa ohjelma vaatii sinua hyväksymään ehdot. Tai kun tilaat nettikaupasta jotain – matkan, kengät tai vaikka kuvia – on sinun hyväksyttävä ehdot, jotta pääset tekemään tilauksesi loppuun. Eikö?

Joissakin harvoissa tapauksissa ohjelma vaatii avaamaan ehdot eli ne pikkupränttiset tiedot, joissa puhutaan tekijänoikeuksista, korvauksista, vastuista, vahingoista ja vapauksista ja kaikesta sellaisesta, ennen kuin pääset laittamaan ”hyväksyn”-ruksin, mutta useasti noita monisivuisia litanoita ei tarvitse edes nähdä, ja ne voi silti hyväksyä.

Ja minä ainakin lähes poikkeuksetta, tai siis poikkeuksetta, hyväksyn ne. Joskus matkaa varatessa saatan katsoa peruustusehdot, mutta enpä paljon muuta. Jollen hyväksy, en voi tilata, ja minähän nimenomaan haluan tilata jotain tai ladata ohjelman. Siis sumeilematta ruksi kohtaan: ”Olen lukenut ehdot ja hyväksyn ne.” Ihan silkkaa huijausta; en ole lukenut, mutta laitan ruksin koska haluan tilata tuotteen.

Tänäänkin olen tehnyt niin parikin kertaa (lisäosia ja presettejä tilatessa), ja siksikin tuli mieleen juttu, jonka luin tässä joku aika sitten… Kauppalehti Optiosta, Hesarista … jostain. Jenkkifirma oli tehnyt kokeen siitä, miten ihmiset lukevat noita tekstejä. Kaiken asiallisen tekstin väliin oli laiteltu kohtia tyyliin ”sitoudun siivoamaan ko. yrityksen wc-tiloja seuraavat viisi vuotta” ja ”tiedän, että ostamallani tuotteella ei ole missään tapauksessa minkäänlaista palautusoikeutta” ja ”Hyväksyn, että olen yrityksen hiusmallina kolme kertaa … ” ja ties mitä kaikkea älytöntä. Melkoiset ehdot hyväksyneille sadoille ihmiselle tiedotettiin heidän ”helppoon menostaan”, eikä vaadittu ehtoja täyttämään, mutta aika mielenkiintoinen testi kuitenkin oli… Oppiko siitä kukaan mitään? 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisköhän sitä nyt lähteä torille kuvailemaan: myös Kärppien miehet voittivat kultaa tänä vuonna… 😉

Lähtölaskenta jo aluillaan

Alan olla pian valmis tasavuosireissulle. Lääkärintodistus poliisilaitokselle ajokortin voimassaoloksi hankittu ja toimitettu, passikuvat kärsitty, passi tilattu ja saatukin, ripset ja kulmat on huollettu ja värjätty, läppärin virustorjunta, tallennustila ja kuvankäsittelyn päivitykset kunnossa, parikin raitapuseroa (sini-valkoisia, surprise) hankittu, Balmurin huiviin investoin, hierojalla nettiroikkunan ja kuvankäsittelyn turmeleva vaikutus ainakin toistaiseksi taas korjattu, …

Ensi viikko onkin sitten kituviikko, jolloin ”on tehtävä, mitä on tehtävä”: veroilmoituksia, jäsenkirjeitä, ainakin yksi pienen pieni kuvaussessio, Caritaksessa tarpeellisia toimia, postikorttikaupan avaus … Eli ”kunhan Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä”. (Mistähän tuo sanonta tulee?* ) Kyllä jo kovasti odotan.

Olisiko villejä arvauksia, mihin olemme lähdössä? Ne, jotka eivät ole saaneet kohdettamme tietoon jotakin kautta, voisivat arvailla. Arvanneiden kesken arvon pienen palkinnon, jonka tuon ”kohteesta”. Siis tuliaisarvonta. Kaikki halukkaat saavat esittää kaksi arvausta. Suoritamme arvonnan 6.5., kunhan olemme kunnolla asettautuneet lomapaikkaan. Ja mikähän se on?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

  • Wikipediassa oli tällainen selitys:
    Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä” on sanonta, joka yhteiseurooppalaista fraasiperintöä. Sanonta viittaa kiittämättömyyteen, jota auttaja saa osakseen autetulta. Lause on peräisin Friedrich von Schillerin näytelmästä Fiesco. Maurilla tarkoitetaan mauri Hassania, mutta sanontaa käytetään Mauri-nimisten miesten yhteydessä.
    Enpä sitä nyt ihan noin ajatellut. 🙂

Maisa in memoriam

En olisi koskaan uskonut itkeväni koiran vuoksi. Niin on nyt vain käynyt. Tänään on koiran päivä. Ja minä heräsin aamuviideltä ….

Maisa tuli minun ja meidän koko perheen elämään ”samassa paketissa” Miniän kanssa. Reilu kahdeksan vuotta sitten, kun olimme koko perhe neljästään yhteisellä lomalla Dubaissa, Juniori näytti kännykästäkään kuvia pienestä koiranpennusta, ”J:llä on uus koira”. – Ai jaa, totesin. En ollut ihan varma, kuka on J., saatikka, että minua olisi kovin paljon kiinnostanut mikään shäferin pentu.

Minä pelkään isoja koiria, shäfereistä parikin ikävää kokemusta. Mm. kun me rakensimme tätä taloamme (rapiat 30 vuotta sitten) tuossa kujan toisella puolella kahdella perheellä oli molemmilla kaksi isoa saksanpaimenkoiraa, eivätkä ne suinkaan aina olleet kiinni, eikä pihoilla ollut suljettavia portteja. Tulin kerran yhtenä lauantaiaamuna yksikseni raksalle, ja ajoin pihalle, ja ennen kuin ehdin tulla ulos autosta, kaikki neljä koiraa olivat auton ympärillä. Minähän en koiralauman keskelle autosta ulos tule: ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan kun peruutin ja lähdin takaisin kotiin. Kerran yksi noista koirista kävi syömässä piirakat, jotka olin tuonut raksalle aikomuksena tarjota niitä iltapäivällä tuleville kattotiilitalkoolaisille. Kerran olen lenkillä joutunut kokemaan sen, kun shäfer juoksee kohti ja nousee takajaloilleen minua vasten, kunnes isäntänsä sai komennettua sen pois. Tärisin kauan aikaa sen jälkeen.

Kun olin varhaisteini kotikotiini hankittiin tiibetinspanieli, joka sai nimekseen Hani vai olikohan se oikein Honey. Sellainen pieni, häiriötä aiheuttamaton otus se oli, jonka meidän silloinen, kotiapulaiseksi aika iäkäs (silloin about 50?), varsinainen kotihengetär omi sen jossain vaiheessa itselleen. Minä en muista koskaan tuota koiraa käyttäneeni ulkona, tai muutenkaan olleenkaan olleeni sen kanssa tekemisissä. Koirat ei ole olleet mun juttu.

Kuinka sitten kävikään kun meidän lapset, erityisesti Juniori, halusivat lemmikkiä?  – Se juttu on täällä.

No, Juniorin tyttöystävällä, josta sittemmin tuli kihlattu ja Apsun äiti, on ollut aina koira, shäfer. Ja niin myös Maisa sitten muutti Juniorin luo parisuhteen alkuvaiheessa, Juniorin ollessa vielä armeijassa. Kun koiruli ensimmäisen kerran juhannuksena 2010 tuli Lapin mökille, olin vähintäänkin varauksellinen, ja tunturissa kulkiessamme koetin olla aika kaukana koirasta, josta tuli heti kerralla ”Lapin koira”.

En osaa ”lukea” koiria, en niistä ymmärrä, mutta pian minäkin nimenomaan mökillä opin, että Maisa on leppeä ja iloinen, vähän pentu koko ikänsä. Ja jo muutaman yhteisen patikan jälkeen alkoi tuntua mukavalta, kun se aina ”kokosi laumansa” eli haki minutkin, kuvaamaan jääneen, joukkoon, kun muut menivät kaukana edellä.

Maisa sai sitten parikin ”sisarusta”, ensin Unskin (kiinanharjakoira) ja nyt nelivuotiaan Piinan, joka on shäfer sekin. Maisa alkoi jo sairastella ja menettää näköään, ja jo Apsun oottoaikana nuoret puhuivat, että ehkä Maisan olisi hyvä päästä pois, mutta siinäpä koko pieni koiralauma on pojasta pitänyt huolta, mitä minä totta puhuen kyllä aluksi epäilin ja taas pelkäsinkin: kaksi isoa koiraa ja vauva! Mutta kaikki ovat keskenään kasvaneet ja leikkineet ja lenkkeilleet.

(kuva Miniän albumista)

Maisa ei ole enää pariin vuoteen päässyt mökille, vaan on ollut Miniän vanhempien luona, kun muu perhe on lähtynyt Lappiin. Ja kyllä Piinakin kulkee tunturissa enemmän kuin mielellään, mutta ei sen riemu ole samalla lailla rajatonta kuin Maisalla, eikä se ole Maisan veroinen paimenkoira. Enkä minä ole oppinut sitä tuntemaan. Mutta Maisan opin.

Ja eilen, koiran päivän aattona, oli aika heittää Maisalle hyvästit. Mutta Maisakin pääsee vielä tuntureille, tuhkat viedään niiden rinteille, Lapinmaahan. Shepherd’s Queen-Mary ”Maisa” (2010 – 2018) oli unissani viimeyönä, vaelsimme kaksistaan tuntureilla ja Alpeilla, merenrannoilla ja lumisissa kuruissa, ja viideltä heräsin: Maisa putosi, putosi, putosi…

Eilen illalla.
Apsu: ”Missä Maisa?”
Äiti: ”Taivaassa lentokonneitten vieressä. Juoksee kilpaa niiden kans… ”
Apsu ”Kuka voittaa?  …  Maisa voittaa!!”