Vapun tuntoja

Perinteistä on hyvä pitää kiinni!

Meidän Vappuperinteisiin kuuluu käynti – joskus pitkäkin oleilu – Pyykösjärven rannalla, ystävien luona. Joskus, menneinä vuosina ”käynti” tarkoitti liki kellon ympärystä – kolmesta kolmeen – nyttemmin myöhäisellä aattobrunssilla piipahdusta. Ainahan se on mukava nähdä vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia.

Koleahkosta säästä huolimatta olimme liikkeellä pyörillä, ja niinpä lähtiessämme brunssilta soitimme eksnaapureille, että tulisimme piipahtamaan, hakisimme tullessamme cavan, nauttisimme yhdessä, vaihdettaisiin kuulumiset? Sopisiko? Heidän kanssaan kuitenkin on enimmät vaput vietetty … ja mitä saimme vastaukseksi? – Tulkaa. Tervetuloa. Tulkaa.

Ajelimme Välivainion Alkon kautta, ja siellähän oli asiantuntevaa palvelua tarjolla: Juniorilla on kevään harjoitteluprojekti ohi, ja kesäduuni alkanut. Oulun Alkoissa (Välivainio ja Linnanmaa) on meidän insinööriopiskelija kesä- ja ehkä myös syystöissä. Kannattaa pojalta kysellä suosituksia, erityisesti kuplivien osalta. 😉

Siispä löysimme hyvän Cavan, yksi kriteeri oli se, että se oli kylmäkaapissa. Ja tuntui hassulle, liki hämmentävälle, kun poika ohimennen, vappuaaton kiireessä, esitteli meidät työkavereilleen, ”vanhemmat tuli ostoksille” … 😉

No mutta, .. kuohuva reppuun ja pyöräilimme eksnaapureiden luo. Olipa hyvä nähdä heitä. Muistella ja kertoa. Samalla se oli 80-vuotistervehdyskäynti. Hyvä jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, ja ajatella, että josko meilläkin vielä ainakin 20 hyvävointista vappua edessä….

Mukavaa Vappua teille kaikille.

 

Postikorttikauppa on auki!

Siinä se on kevätsunnuntai kulunut!

Aamuvarhaisesta tähän… Kun sentään välillä tein kahden hengen erinomaisen myöhäisen brunssisapuskan, joka oli siis jo melkein päivällinen, ja asiasta Pehtoorille raportoin, mies kysyi, että miksi? – Kannattaako? No ei kannata, mutta ku. Mutta kun on tämmöinen harrastus. 😉

Siis: nyt on Muistikuvia-sivuilla Postikorttikauppa avoinna! Tervetuloa!

Tarjolla on vielä kovin vähän kuvia, ja koko ajan tulee lisää. Pyrin myös ajankohtaisuuteen ja vuotuisjuhlien ja juhlakalenterin mukaisiin päivityksiin, mutta nyt siis jo alku.

Voit ostaa esimerkiksi vaih yhden kuvan käyttöoikeuden, jopa ihan yksityisen käyttöoikeuden tai sitten voit ostaa paketillisen kuvia. Kymmenen kuvaa eri tarkoituksiin. Pakettiin kuuluu myös kuoret ja voit itse kirjoitella sisäsivulle haluamasi viestin.

Onhan se hyvä olla kotona pieni korttien ”varmuusvarasto”, eikö? Korttipaketissa on nämä kuvat. Isompana ne löytyvät täältä. Ja nuo kuvien nimet eivät tosiaan korteissa näy, joten voit ihan valita, mihin mitäkin korttia käytät.

Paketin ja yksittäiskuvien tilausohjeet on Muistikuvia-sivulla. KLIKS.

Toiveita ja palautteita tämän tiimoilta otan mieluusti vastaan. Joko kommenteissa tai ihan suoraan sähköpostilla. Ja kuten sanottu, voit tilata ihan sellaisia kortteja kuin haluat ja tarve vaatii.

 

Kevättä – ainakin mielessä

Onhan tämä vähän noloa, mutta tässä iässä kovin tärkeää: nukuin ihan mahdottoman hyvin viime yönä. EI painajaisia, ei särkyjä, vuodenajasta huolimatta ei allergisia oirehtimisia, ei valvottavia huolia läheisistä tai vähän kauemmistkaan. Minä vaan nukuin. Se ei kuulkaa enää ole mitenkään ihan tavattoman tavallista. Mutta niin nyt on vain käynyt. Ja olen siitä kovin iloinen, – ja virkeä ja aika aikaansaapa.

Ja tänään on ollut kevät.

Ei mitenkään hillittömän lämmintä, mutta sen verran kuitenkin, että tänään oli kevään ensimmäisen pyörälenkin aika.

Tosin aamupäivällä kävin merenrannassa kävellen, todeten, että melkein rantaan asti on vielä jäät. Mutta kuinka olikaan tyven. Teki mielenkin tyveneksi. Miksipä minun pitäisi maailman murheista huolehtia, kun en kuitenkaan niille mitään voi. Läheisten murheista ja iloista välitän, ja niihin joskus jotain voin, mutta .. mitäpä tässä murehtimaan.

Kivitasku.

[Ei ole tänään ollut ainoa lintu, joka on riemuinnut ja kertonut siitä laulullaan kaikelle maailmalle. Ihan mahtavia konsertteja pitkin päivää siellä ja täällä.]

Kun iltapäivällä kummasti laiskotti, ehdottelin Pehtoorille, jotta olisiko se viikon etnisen ravintolan testauksen aika, ja niinpä me pyöräilimme kaupungille syömään: viime viikolla turkkilainen Istanbul ja tänään verrokki turkkilainen Hagia Sofia. Teen ensin viikolla postauksen. Eroja on.

Pyöräily oli tämän vuoden ensimmäinen: sehän se on mukavaa… Ja edelleen mietin, että josko sen sähköpyörän ostaisin ….

Palatessa häivähdys kevään tulosta, ja varma merkki siitä ovat opiskelijat haalareissaan.

Ikävähän niitä on. Opiskelijoita istumassa luennoilla haalarit päällä, vapun jälkeen tenteissä ihan pallo hukassa, keväällä kirimässä talven taantumia, tai sitten ei. Niitä ”ei” melkein yhtä paljon kuin suorittajia … Mutta  juuri tähän aikaan keväästä on ikävä opiskelijoiden pariin, ja siihen, että itsekin saa tehdyksi ja saa oltua avuksi ja eteenpäin monelle.

Tänään tekemisillä vaikutus kuitenkin enimmäkseeen ihan pienessä piirissä, ihan itsellekin mukavaa kuvailla kevättä, kortteja.

Johan alkaa tuntua keväälle

Keväistä ruokaa kahdelle… se ajatuksena ruokakaupassa tänään. Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) ja (on) meillä paastopäivä tai siis kalapäivä. Mitä kalaa tänään? Tiskissä oli hyvän näköisiä ja edullisia turskafileitä, ja koska turskan tuoksu (lue: haju) ei kaupassa tunnu, kuten kotona kalapakettia avatessa, tuli ostettua meille fileet turskaa. Mikäpä siinä: turska on hyvä, lihaisa kala, joka ei paljon vaadi valmistuakseen hyväksi.

Ja hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi olen löytänyt uuden jutun: panko-jauhot! Japanilainen korppujauho tekee kalasta kuin kalasta rapeaa. Ehkä en käyttäisi silakoille tai ahvenille, mutta lohelle, turskalle, kuhalle… tulee rapeaa muttei rasvaista. Pussillisen jauhoja olen ostanut Kauppahallin Aasia-kaupasta, mutta näyttää sitä olevan myynnissä markettien aasialaisten elintarvikkeiden hyllysssäkin. Leivitin kalan suoraan pankojauhoissa, ei mitään kananmunaa siihen tarvita. Ja paisto voissa. Tuli hyvää.

Ja oheen pinaattilettuja ja kurkkusalaattia (minun tapaaan = pilko kurkku pieneksi kuutioiksi, sekoita turkkilaisen jukurtin, yhden valkosipulinkynnen, suolan, oliiviöljytilkan ja suolan kanssa ja nostele lehtisalaatin päälle).

Avasin oheen myös Ironside Chardonnayn. Ilman ruokaa maistui ”vanhanaikaiselle”, vahvasti tammitetulle Kalifornian chardonnaylle, mutta yllättäen ruoan myötä tammi ja makeus vaihtuivat aika sopivaksi hapokkuudeksi. Tosin lasilliset meille riitti. Semminkin kun olimme jo aperitiivit pihalla nauttineet.

Pehtoori oli päivän siivoillut pihalla: pessyt kaikki kiveykset, ikkunapellit, kantanut kalusteet piazzalle, hävittänyt kellokanervien jämät etc., etc., kun minä samaan aikaan olin huidellut kaupungilla, Caritaksessa, kuvauskeikalla, kampaajalla ja kaupassa. Ja todellakin, kävin myös Alkossa. Pieni pullollinen samppanjaa oli tämän kesäkauden ensimmäinen pihahetki.

Ja kuin tilauksesta, meidän ”oma” västäräkkipariskunta tuli räystäille tervehtimään. Ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Tervetuloa! Tervetuloa kevät ja kesä!

Pikkupräntit

Kun asennat tietokoneeseen (tai puhelimeen) uusia ohjelmia, lisäosia, toimintoja, päivityksiä, appseja tms.  asennuksen, niin jossain vaiheessa ohjelma vaatii sinua hyväksymään ehdot. Tai kun tilaat nettikaupasta jotain – matkan, kengät tai vaikka kuvia – on sinun hyväksyttävä ehdot, jotta pääset tekemään tilauksesi loppuun. Eikö?

Joissakin harvoissa tapauksissa ohjelma vaatii avaamaan ehdot eli ne pikkupränttiset tiedot, joissa puhutaan tekijänoikeuksista, korvauksista, vastuista, vahingoista ja vapauksista ja kaikesta sellaisesta, ennen kuin pääset laittamaan ”hyväksyn”-ruksin, mutta useasti noita monisivuisia litanoita ei tarvitse edes nähdä, ja ne voi silti hyväksyä.

Ja minä ainakin lähes poikkeuksetta, tai siis poikkeuksetta, hyväksyn ne. Joskus matkaa varatessa saatan katsoa peruustusehdot, mutta enpä paljon muuta. Jollen hyväksy, en voi tilata, ja minähän nimenomaan haluan tilata jotain tai ladata ohjelman. Siis sumeilematta ruksi kohtaan: ”Olen lukenut ehdot ja hyväksyn ne.” Ihan silkkaa huijausta; en ole lukenut, mutta laitan ruksin koska haluan tilata tuotteen.

Tänäänkin olen tehnyt niin parikin kertaa (lisäosia ja presettejä tilatessa), ja siksikin tuli mieleen juttu, jonka luin tässä joku aika sitten… Kauppalehti Optiosta, Hesarista … jostain. Jenkkifirma oli tehnyt kokeen siitä, miten ihmiset lukevat noita tekstejä. Kaiken asiallisen tekstin väliin oli laiteltu kohtia tyyliin ”sitoudun siivoamaan ko. yrityksen wc-tiloja seuraavat viisi vuotta” ja ”tiedän, että ostamallani tuotteella ei ole missään tapauksessa minkäänlaista palautusoikeutta” ja ”Hyväksyn, että olen yrityksen hiusmallina kolme kertaa … ” ja ties mitä kaikkea älytöntä. Melkoiset ehdot hyväksyneille sadoille ihmiselle tiedotettiin heidän ”helppoon menostaan”, eikä vaadittu ehtoja täyttämään, mutta aika mielenkiintoinen testi kuitenkin oli… Oppiko siitä kukaan mitään? 😀

~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisköhän sitä nyt lähteä torille kuvailemaan: myös Kärppien miehet voittivat kultaa tänä vuonna… 😉

Lähtölaskenta jo aluillaan

Alan olla pian valmis tasavuosireissulle. Lääkärintodistus poliisilaitokselle ajokortin voimassaoloksi hankittu ja toimitettu, passikuvat kärsitty, passi tilattu ja saatukin, ripset ja kulmat on huollettu ja värjätty, läppärin virustorjunta, tallennustila ja kuvankäsittelyn päivitykset kunnossa, parikin raitapuseroa (sini-valkoisia, surprise) hankittu, Balmurin huiviin investoin, hierojalla nettiroikkunan ja kuvankäsittelyn turmeleva vaikutus ainakin toistaiseksi taas korjattu, …

Ensi viikko onkin sitten kituviikko, jolloin ”on tehtävä, mitä on tehtävä”: veroilmoituksia, jäsenkirjeitä, ainakin yksi pienen pieni kuvaussessio, Caritaksessa tarpeellisia toimia, postikorttikaupan avaus … Eli ”kunhan Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä”. (Mistähän tuo sanonta tulee?* ) Kyllä jo kovasti odotan.

Olisiko villejä arvauksia, mihin olemme lähdössä? Ne, jotka eivät ole saaneet kohdettamme tietoon jotakin kautta, voisivat arvailla. Arvanneiden kesken arvon pienen palkinnon, jonka tuon ”kohteesta”. Siis tuliaisarvonta. Kaikki halukkaat saavat esittää kaksi arvausta. Suoritamme arvonnan 6.5., kunhan olemme kunnolla asettautuneet lomapaikkaan. Ja mikähän se on?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

  • Wikipediassa oli tällainen selitys:
    Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä” on sanonta, joka yhteiseurooppalaista fraasiperintöä. Sanonta viittaa kiittämättömyyteen, jota auttaja saa osakseen autetulta. Lause on peräisin Friedrich von Schillerin näytelmästä Fiesco. Maurilla tarkoitetaan mauri Hassania, mutta sanontaa käytetään Mauri-nimisten miesten yhteydessä.
    Enpä sitä nyt ihan noin ajatellut. 🙂

Maisa in memoriam

En olisi koskaan uskonut itkeväni koiran vuoksi. Niin on nyt vain käynyt. Tänään on koiran päivä. Ja minä heräsin aamuviideltä ….

Maisa tuli minun ja meidän koko perheen elämään ”samassa paketissa” Miniän kanssa. Reilu kahdeksan vuotta sitten, kun olimme koko perhe neljästään yhteisellä lomalla Dubaissa, Juniori näytti kännykästäkään kuvia pienestä koiranpennusta, ”J:llä on uus koira”. – Ai jaa, totesin. En ollut ihan varma, kuka on J., saatikka, että minua olisi kovin paljon kiinnostanut mikään shäferin pentu.

Minä pelkään isoja koiria, shäfereistä parikin ikävää kokemusta. Mm. kun me rakensimme tätä taloamme (rapiat 30 vuotta sitten) tuossa kujan toisella puolella kahdella perheellä oli molemmilla kaksi isoa saksanpaimenkoiraa, eivätkä ne suinkaan aina olleet kiinni, eikä pihoilla ollut suljettavia portteja. Tulin kerran yhtenä lauantaiaamuna yksikseni raksalle, ja ajoin pihalle, ja ennen kuin ehdin tulla ulos autosta, kaikki neljä koiraa olivat auton ympärillä. Minähän en koiralauman keskelle autosta ulos tule: ei kestänyt kuin sekunnin murto-osan kun peruutin ja lähdin takaisin kotiin. Kerran yksi noista koirista kävi syömässä piirakat, jotka olin tuonut raksalle aikomuksena tarjota niitä iltapäivällä tuleville kattotiilitalkoolaisille. Kerran olen lenkillä joutunut kokemaan sen, kun shäfer juoksee kohti ja nousee takajaloilleen minua vasten, kunnes isäntänsä sai komennettua sen pois. Tärisin kauan aikaa sen jälkeen.

Kun olin varhaisteini kotikotiini hankittiin tiibetinspanieli, joka sai nimekseen Hani vai olikohan se oikein Honey. Sellainen pieni, häiriötä aiheuttamaton otus se oli, jonka meidän silloinen, kotiapulaiseksi aika iäkäs (silloin about 50?), varsinainen kotihengetär omi sen jossain vaiheessa itselleen. Minä en muista koskaan tuota koiraa käyttäneeni ulkona, tai muutenkaan olleenkaan olleeni sen kanssa tekemisissä. Koirat ei ole olleet mun juttu.

Kuinka sitten kävikään kun meidän lapset, erityisesti Juniori, halusivat lemmikkiä?  – Se juttu on täällä.

No, Juniorin tyttöystävällä, josta sittemmin tuli kihlattu ja Apsun äiti, on ollut aina koira, shäfer. Ja niin myös Maisa sitten muutti Juniorin luo parisuhteen alkuvaiheessa, Juniorin ollessa vielä armeijassa. Kun koiruli ensimmäisen kerran juhannuksena 2010 tuli Lapin mökille, olin vähintäänkin varauksellinen, ja tunturissa kulkiessamme koetin olla aika kaukana koirasta, josta tuli heti kerralla ”Lapin koira”.

En osaa ”lukea” koiria, en niistä ymmärrä, mutta pian minäkin nimenomaan mökillä opin, että Maisa on leppeä ja iloinen, vähän pentu koko ikänsä. Ja jo muutaman yhteisen patikan jälkeen alkoi tuntua mukavalta, kun se aina ”kokosi laumansa” eli haki minutkin, kuvaamaan jääneen, joukkoon, kun muut menivät kaukana edellä.

Maisa sai sitten parikin ”sisarusta”, ensin Unskin (kiinanharjakoira) ja nyt nelivuotiaan Piinan, joka on shäfer sekin. Maisa alkoi jo sairastella ja menettää näköään, ja jo Apsun oottoaikana nuoret puhuivat, että ehkä Maisan olisi hyvä päästä pois, mutta siinäpä koko pieni koiralauma on pojasta pitänyt huolta, mitä minä totta puhuen kyllä aluksi epäilin ja taas pelkäsinkin: kaksi isoa koiraa ja vauva! Mutta kaikki ovat keskenään kasvaneet ja leikkineet ja lenkkeilleet.

(kuva Miniän albumista)

Maisa ei ole enää pariin vuoteen päässyt mökille, vaan on ollut Miniän vanhempien luona, kun muu perhe on lähtynyt Lappiin. Ja kyllä Piinakin kulkee tunturissa enemmän kuin mielellään, mutta ei sen riemu ole samalla lailla rajatonta kuin Maisalla, eikä se ole Maisan veroinen paimenkoira. Enkä minä ole oppinut sitä tuntemaan. Mutta Maisan opin.

Ja eilen, koiran päivän aattona, oli aika heittää Maisalle hyvästit. Mutta Maisakin pääsee vielä tuntureille, tuhkat viedään niiden rinteille, Lapinmaahan. Shepherd’s Queen-Mary ”Maisa” (2010 – 2018) oli unissani viimeyönä, vaelsimme kaksistaan tuntureilla ja Alpeilla, merenrannoilla ja lumisissa kuruissa, ja viideltä heräsin: Maisa putosi, putosi, putosi…

Eilen illalla.
Apsu: ”Missä Maisa?”
Äiti: ”Taivaassa lentokonneitten vieressä. Juoksee kilpaa niiden kans… ”
Apsu ”Kuka voittaa?  …  Maisa voittaa!!”

Levotonta

Kovin on ollut sekava päivä. Levoton monin tavoin. Hyviä uutisia ja surullisia juttuja, hyvästejä ja tapaamisia.

Seesteinen suvantovaihe oli kun Apsun kanssa leikittiin uima-allasleikkejä. Legoukot sukeltelivat ja altaan vesi roiskui ympäri kylppäriä  Ja onneksi jätski-tatska ei kulunut pois vaikka kuinka läträttiin. Suvanto.

Muutoin päivässä paljon, paljon puuhaa. Ja sitten aina väliin kaikkea tyhjäkäyntiä.

 

Syntisen hyvä makupari

Olimme joku aika sitten Oulun Valiolla paistinkääntäjien kanssa ns. veljesaterialla maistelemassa juustoja ja viinejä ja nimenomaan niiden yhdistämistä. Uusia makupareja löytyi, mm. kuohuviini/samppanja ja kermajuusto olivat yllättävänkin hyviä keskenään, mutta täysin uusi ja erilainen makupari oli laku ja Aura-juusto, ihan ilman viiniä – ja hyvää tietysti myös jälkiruokaviinin tai pehmeän punkun kanssa.

 

Pidän sekä Aurasta että lakusta ja molempia olen maistellut punaviinin parina, ja tykännyt hyvinkin. Mutta että sinihomejuustoa ja tuoretta lakua! Onhan se ihan syntisen hyvä yhdistelmä.

(Yllä kuvassa on sekä Fazerin tuoretta lakua että Halvan Vanhan ajan lakua sekä Auraa, joita tänään testasimme … Pidin enemmän Fasun lakusta.)

Saimme Valio-illassa sitten vielä maistaa uusia, Valion 14 vuoden jätskitekopaussin jälkeen lanseerattuja, jäätelöitä. Me olimme jo neljä kuudesta ehtineet sunnuntain perhepäivällisillä testata: salmiakki-chili minun ehdoton suosikkini, ja Valiolla tykästyin mansikka-basilikaan. Se voi olla oiva kumppani mansikoille, kunhan kesä sinne asti yltää. Ja nyt perjantaina koulukkaiden kanssa sain makustella (ja mukaanikin) Kreisi kinuskia. Taitaa olla toiseksi paras noista kuudesta.

Jo jokin aika sitten olen luopunut Ben & Jerry -jätskeistä ja Mövenpickiä käytän vain yhtenä komponenttina jälkkärissä, – ne ovat alkaneet maistua ihan tavattoman raskailta. Sortola ja ”Kolme kaveria” ja Jymy ovat olleet useimmin meidän pakkasessa, ja nyt sinne varmasti tulee monta kertaa Valion Salmiakki-Chiliä.

Mutta siis. Jo Valion illassa aloin hiljalleen kehitellä jälkkäriä linjalla laku-sinihomejuusto. Ja tänään sitten Pehtoorille, pikkuperheelle ja Apsun serkulle tätä tarjosin.

Ja osui ja upposi. Vielä kun olisin viitsinyt itse keitellä lakukastikkeen, mutta teenpä sitten joskus. Ei tästä jälkiruoka enää paremmaksi muutu, eikä kalorisemmaksi. 😉 Siis vaniljajäätelöä, vähän päärynää, huoneenlämpöistä Auraa, Fazerin lakua ja lakukastiketta. Mintun lehdet todellakin vain ”kuvausrekvisiittana” – eivät sovi makupalettiin. Mutta kaikki muu sopii. Suosittelen.

 

Lauantai – ei ihan tavallinen

Merkillisen sekava lauantai… tai siis olen tehnyt kaikenmoista – enkä juuri mitään.

Yksi, ei ihan vähäpätöinen, juttu oli se, että vähän vahingossa tulin harhautuneeksi vaateostoksille. Olin muka hakemassa äidille safkaa ja muutamia kempparijuttuja ja kauppakeskuksessa näin/kuulin, että Sokoksella on 20 % ale kaikista naisten vaatteista. Ettepä arvaakaan, kuinka paljon taas säästin ostamalla muutaman keväisen kamppeen. Niillehän ei näytä Oulussa olevan ihan heti tarvetta, mutta mepä ollaan tasan kahden viikon päästä ”kohteessa”. Eli ollaan lämmössä ja auringossa, mikäli sää vain on alueelle toukokuisen tavallinen.

Pitkään olen aikonut jotain garderobini uudistamiseksi tehdä, ja näinhän se yleensä käy: vahingossa. Uudet sandaalit olen jo tilannut netistä ja kun vielä löytäisin mukavat tennarit tai keveät kesätepastelukengät, niin alkaisi vaatimaton reissukamppeisto olla kasassa.

Iltapäivällä sitten kävelimme kaupunkiin, eipä niin lämmintä, mutta kävelimme. You know, Oulun etniset ja kilpipäivä: siispä Istanbul. Bueno! Luonnollisesti. Palaan asiaan. Hyvä kokemus, ehdottomasti.

Lapsille pöytätapojen opetusta ja juhlalounas

Olipa kuulkaa vallan mainio lasten ruokakulttuuritapahtuma aamupäivällä.

Paistinkääntäjät oli edistämässä lasten ruokakulttuuria. Lapsille suunnattu pöytätapoihin liittyvä tapahtuma järjestettiin nyt viidettä kertaa. Aiemmin tämä on ollut ravintoloissa, mutta nyt kouluruokailun yhteydessä, ja ehkäpä minulla oli ihan vähän vaikutusta siihen, että juuri Merituulen koululla. 😉 Joka siis on sekä minun, että tyttären alakoulu. Aiemmin kun tapahtuma on ollut, me olemme olleet Helsingissä tai mökillä tai töissä tai jotain, etten ole päässyt paikalle, mutta tänään ehdin kuvaamaan – vielä ihan palkallisesti. 😉

Koulun ruokalaan oli kutsuttu 32 tokaluokkalaista opettajineen, ja kaikki oppilaat käteltiin lounaalle tullessa. ”Lasten oma hovimestari” Juha Laukkanen (Nukketeatteri Sytkyt) tuli Ouluun ja piti ”Kädestä suuhun -ruoka/nukketeatteria”. Lapsille kerrottiin pöytätavoista, ja he saivat itse kattaa lounaspöydän ennen ateriaa hovimestarin johdolla. Kolmen ruokalajin lounas tarjoiltiin lapsille pöytiin, joissa oli liinat ja jalalliset lasit ja lounaalla harjoiteltiin haarukan ja veitsen käyttöä ja kaiken kruunasi jälkkärijätski! (Valion uutuusjätskejä, joihin liittyen kerron sunnuntaina yhden uuden ihan oma kehitelmäni jälkkärireseptin.) 

Puolitoistatuntisen aikana oli kyllä mainio katsella ja kuunnella lasten kommentteja ja kummasteluja. Esimerkiksi kun itse kerroin omasta kouluruokailusta heidän iässään. Ihan erityisesti näitä monikulttuurisia 2010-luvulla syntyneitä koulukkaita kummastutti, että koulua oli pitänyt käydä lauantaisinkin. 😉 Ja kokin hatut ja tarjoilijoiden kyky kantaa monta lautasta kerralla oli myös hämmästyttävää.

Tämä lasten ruokakulttuuritapahtuma on osa jo maailmanlaajuiseksi levinneen Paistinkääntäjien Kilpipäivän tapahtumia. Oulussa me on vain keksitty tämmöinen oma versio. Ja siitä olen kyllä ylpeä.

Huomenna on sitten ”tavallisempia” kilpipäivätapahtumia. Mm. kaikissa Oulun voutikunnan kilpiravintoloissa, Istanbul, Puistola ja Virta (Lasaretti), ravintola pikkuVELI Ylivieskassa ja Studioravintola Tundra Kuusamossa, erityiset kilpipäivämenut. On mm. kasvismenu samppanjalla, Michelin-kokin yllätysmenu ja villiruokabrunssi Kuusamossa. Ne ovat tarjolla myös muille kuin paistinkääntäjille ( https://www.rotisseurs.fi/oulu/jasentapahtumat/?x3163387=6623538)

Meillä jäi mökkiviikolla käymättä ”kylillä” syömässä ja tämän viikon ”Oulun etniset ravintolat” -sarjan ravintola on kokematta, joten ehkäpä huomenna tepastelemme vaikka Istanbuliin tai Virtaan, jonka kasvismenu samppanjan kera vaikuttaa kyllä houkuttelevalta.

Muistikuvia!

 

No nyt vihdoin! Jo vuoden vanha Muistikuvia-yritykseni on saanut kunnolliset nettisivut. Ihan ite tein! Kauan ja hartaasti, ja pikkuisen on vielä säätämistä, mm. mobiiliystävällisyyttä yritän lisätä. Mutta nyt julkistan.

Tervetuloa sivuille ja tervetuloa asiakkaaksi.

http://www.muistikuvia.fi

Palaute sivuista ja kuvista tervetullutta ja toivottavaa.

 

Mökillä toiminnan päivä

Tänään ollut touhupäivä, aurinkopäivä, rinnepäivä, saunapäivä, kuvauspäivä, kaveripäivä, nettisivupäivä, oikeastaan aika kiire päivä.

Kuinka ollakkaan Saariselkä on taas kerran houkutellut myös tuttuja näihin maisemiin. Kalaasiystäviä tuli hiihtopäivän jälkeen meille lapaksille. Vähän meni säveltämiseksi, mutta jotain kehittelin. Ja juttua viiden hengen porukastamme lähti.

Mäessä olisin voinut olla vaikka ja kuinka kauan. Aurinkoa, lämpöä, huikean hyvässä kunnossa olevia rinteitä, yksikseen oloa, liikkumista, ja polvikin toimi.

Nyt jo pilviä taivaalla, loppuuko tämä paiste? Huomenna jo kohti kotia?

Aurinkoa ja luontoa kameran etsimessä

Jotenkin päivän piti alunperin mennä eri lailla kuin meni. Ihan lähtien säästä. Piti olla puolipilvistä tai jopa pilvistä. Ei ollut!! 😀 No voi harmi, joten ei ihme, että kameran muistikortilla onkin yhtäkkiä 300 kuvaa, eikä liikkuttuja kilometrejä moniakaan enempää kuin kaupunkielämässä.

Piti tänään myös julkaisemani Muistikuvia-nettisivut, mutta enpä julkaise, vaikka eilen iltayöllä pitkälle sivuja värkkäsin. Olen ollut päivän ulkona, en läppärin ääressä, mutta väliäkö sillä. Ehdin huomenna, ylihuomenna tai ensi viikolla… Vaikka pikkuisen kyllä harmittaa.

Mutta olen tänään leikkinyt Lensballilla, ottanut paistinkääntäjille kuvia, liikkunut siellä sun täällä, ollut koko päivän ulkona, tehnyt hyvää ruokaa, kieltäytynyt kirjallisuuden ja sohvan kutsusta, hoidellut pressen tehtäviä (kuinkahan kauan enää viitsin?), chattaillut lasten kanssa ja miettinyt huomista tarjoilua, …

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Minulla on uusi kupilka! Se on tuossa kuvassa. Se tulee olemaan vielä monissa kuvissani. Kuka tietää mikä on kupilka?

Aurinkoa, mutta vain pilvessä

Mitä kotityöt on mökillä? Mökkityöt? – Noh, joka tapauksessa niitä tänään, hyvin rajallisesti kylläkin. Pientä siivousta ja pyykkiä ja sen sellaista. Noita touhusin odotellessani, että rupeaisi paistamaan. Ei ruvennut. Lämpö nousi reilusti, ja pieniä pilkahduksia sinistä taivasta, mutta ei paistetta. Lähtäkkö mäkeen, ladulle vai tepastella tässä pikkuteillä. Lopulta päätin ajella Kiilopään juurelle, ja kavuta se huipulle. Nyt kun hiihtoloman vinkkelipatikan jälkeen tiesin sinne menevän myös talvireitin. Pehtoori lähti tepastelemaan tasaisella.

Enimmäkseen kuvat valkoista valkoisella. Hanki, jota riittää, on valkoista, ja taivas pilvessä aika lailla valkoinen.

Kiilopään huipulle päästyäni oli pieni päivänpaisteen hetki kohti Sokostia, ja maisemaan tuli sinisiäkin sävyjä. (Joita toki kuvankäsittelyllä tässä läppärillä vahvistin 😉 )

Saariselän korkeimmat tunturit ovat käymättä, vaatisi patikkaa yökunnissa, pari, kolmekin vuorokautta kuluisi, että tuonne yli 700 korkeiden tuntureiden luo ja laelle pääsisi. Enpä taida koskaan päästä. Liian huonokuntoinen ja mukavuudenhaluinen olen. Kaukaa käyn noita tuntureita aika ajoin ihailemassa, kuvaamassa.

Vaikka on pilvessä, on valoa paljon. Jotenkin koko ajan on vähän väärässä kellonajassa koska valon määrä on kovin eri kuin 500 kilmetriä etelämpänä. Aurinko nousee jo heti viiden jälkeen, laskee vasta yhdeksän jälkeen. Enemmän kuin puoli tuntia pidempi on päivä täällä kuin Oulussa ja yli tunnin pidempi kuin Helsingissä, toisaalta eipä täällä väliä, mitä se kello on. Ei mitään. 😉

Rantasaunaan ja ruokapöytään mennään kun siltä tuntuu, ei katsota kellosta.

Mäkiveteraani laskemassa …

Pitkästä aikaa. Viime vuonna en, mutta nyt. Olin tänään mäessä, rinteessä, laskemassa. — ihan miten kukin haluaa ilmaista. Silloin kun tämän rakkkaan harrastukseni aloitin, puhuttiin slalomista.

”Laskettelu-urani”  alku oli Vuokatissa (uskokaa pois; minulla on siitä kaitafilmi!!  🙂 ) – hyvänen aika puolivuosisataa sitten!!. Kaunispäällä olin laskenut Järvisillä = tavallisilla suksilla tätini kanssa jo ennen kuin eka kertaa punaiset Titanit ja Le Trappeur -nahkamonot jalassa pääsiäisenä 1971 uskaltauduin ankkurihissin kyytiin.

Laskettelu-urani koko lyhyt historia on täällä. Tuon linkin takana muuten kuva lasketteluvarusteista, jotka tänäänkin olivat ihan toimivat! 😉 Ja tänään oli mäessä monta muuta kaltaistani ”veteraani-laskijaa”; sukset, monot, kypärät, kamppeet eivät ihan pintamuotia eivätkä Skimbaaja-lehden kansikuvista poimittuja, eivätkä TM-testeissä parhaaksi rankattuja suksia, mutta letkeää laskettelua, laskemisen iloa, ja selvästi myös paljon laskuja takana, – tyylikkäästi ja vauhdillakin sujui alasmeno. Taitaa olla niin, että tähän aikaa vuodesta nuoremmat, työtätekevät, eivät niin vain pääsekään mäkeen, tai sitten jo suuntaavat lomillaan etelämmäs, Lappi ei ole ykköskohde tähän aikaan vuodesta. Vaikka joskus kyllä kannattaisi.

Kuva on Kaunispäältä Iisakkipäälle. Ei muuten ollut ruuhkaa hissijonoissa, mutta rinteet huikean hyvässä kunnossa. Olipa ilo olla tuolla! Vaikka melkein koko päivän olikin pilvessä, on ollut tyven ja lämmin (+ 5 C). Siis ei edes tuolihississä ollut kylmä.

Pehtoori oli tänään ladulla, ja kun palasin mäestä iltapäivällä, oli minulla saunan lämmityshuki. Sekin voi olla, ja oli, ilo.

Ja kun tyttären kanssa viesteilimme, muistin viimeistään silloin olla iloinen, että nyt tai siis huomenna ei onneksi tartte aamuviideltä herätä saunaan ja kuudelta lähteä ajamaan Ouluun ja ehtiä kahdeksi kandiseminaariin. ja lukea matkalla 1 – 3 kandityötä. On tässä vanhenemisessa puolensakin.

Huomenna heräämme kun on sen aika, niin kuin tänäänkin. 😀

 

 

Tuotekuvausta muun ohessa ;)

Eikä ihan vähänkään epätodellinen olo.

Mikä maa, mikä vuodenaika? Miten lämmin, miten paljon lunta? – Lunta on paljon, lämmintä parhaimmillaan +10 C, tunturissa olemattoman vähän väkeä, koko päivän, vieläkin, sininen taivas, liikkumista ja auringossa oloa.

Meillähän on ollut kautta aikain kaksi talon ”omaa” viiniä: Lindeman´s ja Chateau Kangas. 😉 Nyt on Lindemansin australialaiselta viinitalolta tullut Suomenkin markkinoille pari uutuutta, joista tänään meillä maistelussa toinen, – kuohuva rose. Löysimme sen eilen Sodankylän Alkosta, jossa hinta oli 11,50 euroa. Hinta ja laatu vastaavat toisiaan. Kaksi samppanjarypälettä (Chardonnay ja Pinot noir) täydennettynä shirazilla, joten ei voi mennä ihan tolkuttoman pieleen. Eikä ole mennyt. Jos sokkkona olisin maistanut, en olisi roseeksi tunnistanut. Siitä huolimatta: tuoksu lupasi hedelmäisempäää kuin todellisuus oli, mutta kaikkinensa raikas, eikä niinkään huono.

Käytin ko. kuohuvaa myös tuotekuvauksiin, joita olin luvannut tehdä: ”Ota kuvia ulkona, suomalaista luontoa, lunta, tai jotain muuta ”eksoottista” ruoan ja juoman taustalla”. No tänään oli helppo järjestää …

Kuten sanottu, tuoksu lupasi enemmän kuin maku, tai sitten meillä viini oli liian kylmää. Ja ehkä ihmettelet lasia: kuohuvaa viinilasissa. Sitä kyllä kannattaa kokeilla. Juniori on asiasta ”saarnannut” eräänkin kerran, olenpa asiastra lukenutkin: hyvä viinilasi, paremman puutteeessa tavallinen valkkarilasi on usein samppanjalle tai kuohuviinille parempi kuin huilulasi. Tulee tuoksut, aromit ja kuplat paremmin esille. Kokeilehan joskus.

Otinpa sitten kuviini käyttöön myös ikioman design lapas-tarjottimeni ja Pehtoorin minulle (kotipihan koivuista) tekemät koivusydämet. Minun design-tuotokselleni on kyllä moneen kertaan hieman hymyilty, vaivihkaa säälien kehuttu, mutta kyllä se tänäänkin tehtävänsä täytti. Varsinkin kun olin löytänyt netistä sivuston joka myy kelokiekkoja aika huikeaan hintaan… Oikeesti! Minun tarjottimeni (hand-made, omin käsin sahattu ja suunnitteltu!!!) on kyllä tosi cool tuohon verrattuna…

 Jotta näin kummallisia täällä tänään. Kävelyä, kulkemista, kuvaamista, kuohuvaa, … ja sitten savustuskauden avaus.

 

Savunieriää, parsaa ja hollandaisea, Voiko olla parempaa? Vaikea kuvitella.

Tiivistetysti: hyvä lauantai, ihan mahdottoman hyvä.

Viikko 16 aluillaan

Nyt oli hyvä välämä: mökkiviikon vuoro.

Sininen taivas, myötäaurinko, sulat tiet, vähän liikennettä (pl. Oulu–Kemi -väli), ei edes poroja, kesärajoitukset, joten helposti ja nopsasti kahden pysähdyksen (Rollossa kahvit ja kuskin vaihto ja Sodankylässä kauppa) taktiikalla viisi ja puoli tuntia.

Kuten vähän ja huonosti nukutun viikon teemaan kuului, olimme kuudelta hereillä ja ennen kahdeksaa tien päällä. Mökkipihaan ehdimme iltapäiväauringon paistaessa komeasti ja kirkkaasti. Oli aurinkolasien, lumitöiden ja pikkusamppanjan aika. Aurinkoa riittävästi, lunta ehkä vähän liikaakin, varsinkin kun se oli niin mahdottoman raskasta, ja samppanjaa oli juuri sopivasti.

Viikko 16. Se on legendaarinen näillä leveysasteilla. Yleensä silkkaa aurinkoa, hienoja rinnepäiviä ja kestohankia. Ainakin silloin kun tänne on viikolla 16 ollut mahdollisuus tulla. Joskushan tämä on pääsiäisviikko ja kyllä joskus otettiin duunistakin päivän parin vapaa, että saatiin pidennetty viikonloppu tänne. Joten jos joskus suunnittelet keväthangille tuloa, niin voisinpa suositella sitä juuri tähän ajankohtaan. Päivä on jo pitempi kuin esim. Oulussa tai Helsingissä ja lumivalkoisia tuntureita ja metsätaipaleita riittää.

Ja kun käy tuuri, kuten yleensä tällä nimenomaisella viikolla, niin aurinkoa ja lämpöäkin on. Ja lumitöitä! Ainakin mökkiläisillä.

Siinäpä se illansuu hurahti. Lingolla, lapioilla, kolalla, harjalla, ja nyt on käytävät liiteriin, saunalle, purolle ja kääntöpaikalle tehtynä.

Ja nyt jo mietin, joko voisi mennä nukkumaan, mutta ehkä sinnittelen, kudon tovin, luen Dan Brownin uusinta ja sitten annan mökkielämän rauhoittaa uneen….

Oulussa on hyvä

Nukuin pommiin. Mitä tapahtuu tavattoman harvoin. Enkä silti myöhästynyt mistään. Eikä Esikoinen aamulennolta. Kun olin jättänyt lapsen lentokentän lähtevät-ovelle ajelin varhaisaamun ruokaostoksien kautta äidin luo ja hyvin ehdittiin sairaalaan määräaikaispiikityksille. Ja hyvin ehdin siltä reissulta iltapäivän sähköpostikokoukseen. Turhaa olisin herännyt viiden jälkeen kun kuudelta herääminenkin riitti. 😉

Illansuussa sitten ”omaa aikaa”. Lähdin ulos. Kävelemään. Ei voi puhua lenkistä. Taapertelin kaupungilla ja rannoilla illan ihanassa valossa ja lämmössä ristiin rastiin, katsellen.

Etsin ”symmetriaa”. Se on aiheena yhdessä kuvahaasteryhmässä. Hassua että heti ajattelin vanhoja rakennuksia, klassismia, – mietin, että kuinka Helsingissä olisi helppo löytää kuvauskohteita.

Ja samalla olin taas ihan mahdottoman kiitollinen, että tyär palasi ”vain” Helsinkiin, eikä nyt vaikka, no vaikka, Meksikoon. Taidan olla vähän outo, kun aikuisten pentujen likellä olo (edes suhteellisen likellä olo) on minulle niin tärkeää. Vaikka ei tavattaisi kuukausiin, niin on kuitenkin mahdollisuus helposti tavata. Ja viesteily ja yhteydenpito toimii ihan eri tavoin Helsinkiin kuin Meksikon Monterreyhin.

Oli tässä yhtenä iltana tyttären kanssa puhetta, että kyllä mekin Pehtoorin kanssa varmasti muutamme etelään tässä jonkun vuoden kuluessa. Tämä oli siis tyttären ajatus, johon luetteli perusteet aika hyvinkin, mutta enpä hetsillään moista ostanut. Minulle Oulu oli tänäänkin kovin kaunis ja hyvä kaupunki.

Toki kevät tulee hieman myöhemmin kuin eteläisemmässä Suomessa, mutta tulee se. Isokoskelot ovat jo sentään tännekin tulleet.

Taas kerran kävin kuvailemassa ranta-aittoja: uutta ja vanhaa Oulua rinnakkain.

Talviset aitat, joista antamanne äänestystuloksen jälkeen päätin sitten lopulta Kalevan lukijakuvakilpailuun lähettää sen ranta-aitat, on nyt äänestettävissä. Käykäähän kurkkaamassa ja kenties sielläkin kuvaani äänestämässä 😀 KLIKS

Kevät, ja sitten tulee?

Tänään aamupäivällä kun Apsu, tytär ja minä lähdimme kaupungilta ”humputtelemasta” (kävelyltä Rotuaarilla ja Valkeassa, ja Mannerheimin (Dookunin takana) leikkipuistosta) kohti kotia, Apsu ilmoitti ykskantaan: ”Ikioma kummitäti, ikioma, tule tänne (= viereensä takapenkille)!”

Ajelin pitkin aurinkoisia Merikosken siltoja ja takapenkillä Apsu hoki, että ’nyt on kevä, nyt on kevä’ varmaan kuusi kertaa peräkkäin. Tytär sitten kysyi: ”tiiätkö mikä tulee kevään jälkeen?” Apsu mietti sekunnin ja ilmoitti: ”punainen!”

Siis on vastauksia, jos kohta kysymyksiä ja ihmetyksiä onkin paljon enemmän. Isänsä poikaa iltapäivällä hakiessa totesi kyllä, että moni asia on myös keltainen, mutta vielä useampi asia on ”ei”. Kyselyikä ja ”eikkä”-aika (tosin vain vanhemmilleen, ei mummipapalle eikä kummitädille) on nyt arkipäivää.

Joka tapauksessa tänään on ollut kevät ja Apsu-päivä.

Hain kukkakaupasta kuvausrekvisiittaa, ja floristin kanssa pohdittiin, mikä olisi vapppukukka. Jos vappukattaukseen tai korttiin pitäisi laittaa kukka, niin mikä se olisi? – Onko tuo inkalilja vapun kukka? Luonnollisesti siten ettei nuo metriset hanget näkyisi taustalla … 😉

Oulun etniset – Meksiko!

Oulun etniset ravintolat testaus jatkuu… Tänään vuorossa – kuinka ollakkaan, kun tytär sai valita mihin mennään – meksikolaien Coyoacan. 

Edellisen kerran siellä kävimme tammikuussa 2015, jolloin esikoinen oli vastikään palannut Meksikosta, ja nyt vasta toinen käynti. Kävelimme kolmisin kaupunkiin, lunta on vielä ihan mielettömästi, mutta lämpö jo plussalla ja rapa roiskuu. Olimme Hallituskadun ravintolassa juuri lounasajan jälkeen.

Siis ei lounasmenua vaan a la carte. Listalla on kaikki meksikolaisen keittiön bravuurit: quesadillas, empanadas, burritot etc. Ja me kaikki valitsimme tiistain tarjouksen (TACO TUESDAY  Joka Tiistai – 20% Tres tacos annoksesta!,) joten hintaa jäi pikkuisen reilu 14 euroa, vähän erilaisin täyttein (kolme tuoretta gratinoitua ja täytettyä tortillaa valitsemallasi täytteellä: tinga-broileri, pastor-porsas, suadero-nauta ja pivil-nopal sekä kvinoa).

Halusin tuota nopalia, siis kaktusta, jota taisin syödä Lanzarotella, mutta ainakin Meksikossa aika montakin kertaa. Noh, juuri sehän se sitten oli vähän petttymys. Muu ei ollut. Maissijauhoista tehdyt tacot (joksi noita pehmeitä lettusia maan tavalla nimitetään – ei tortilloiksi kuten meille tex-mex-ruokaan oppineille niiden nimi on), olivat tuoreita, hyviä.

Ja lisukkeet makoisia, aitoja sikäli kuin reilun Meksikon viikon kokemuksella voin sanoa. Coyoacan on oikeasti aito meksikolainen, ei ketjujen tex-mex-paikka.

Parinkymmenen paikan ravintola on pieni saareke Meksikoa Oulun keskustassa. Ja sellaistakin mietittiin, että tarjoilu (jonka hoiti paikan isäntä itse) oli jotenkin henkilökohtaista ja kaikki toimi. Pikku ravintolalla on A-oikeudet, joten josko joku mielii tequilaa tai mescalia nauttia, niin tuolla se onnistuu. Meidän seurueelle riitti yksi Pehtoorin nauttima meksikolainen olut, jota sitäkin siis on tarjolla.

Kaiken kaikkiaan me kaikki, myös liki kaksi vuotta Meksikossa asunut tytär, voimme suositella. Ravintolassa on paljon kokeiltavaa, intiimi ja leppeä tunnelma.

Tähän asti paras.

+

Muistikuvia – logo valmis, nettisivut eivät vielä

Eipä tälle päivälle juuri mainittavaa päivittäisten rutiinien (lenkki ja sapuska) lisäksi.

Aamu meni paljolti pressen hommissa (kilpipäivä lähestyy), ja muutoinkin päivä koneella. Viimeistelin, täydentelin ja hioin pikku yritykseni nettisivuja julkaistavaan kuntoon. Ja olen käyttänyt häikäilemättömästi tyttären digi- ja markkinointiasiantuntemusta hyödykseni. 🙂

Muistikuvia-logon hankin jo syksyllä, mutta enpä ole sitä vielä ryhtynyt kuvissani vesileimana käyttämään. Tällä ”monogrammilla” olen yrittänyt kuvani omia, varkauksilta vähän suojautua, mutta eihän se siihen ole juuri pystynyt.

Muistikuvia-logo on kyllä ollut jo tarjous- ja laskupapereissa ja uusissa oikeasti hienoissa käyntikorteissani näkyvillä, mutta eihän niitä ole vielä kovin montaa maailmalla liikkunut. 😀

Tämmöinen se on. Mitäs pidätte?

Ruokahalua hakemassa ja sitä tyrehdyttäessä

Päivät menevät niin nopeaa.

Varsinkin sunnuntait, – vaikka ne nykyisin kestävät iltaan asti (KLIKS)

Pitkä kävelylenkki – Nallikarissa, ropsuuttojalkakäytävillä, auringossa, jutellen, keskipäivän kevätpäivässä. Ja tyär oli minulle apuna kun kokeilin taas linssipalloa.

Eihän tulokset vieläkään kovin raposia, mutta jotain tuli opittua. Mm. se, että pallo voi olla vaarallinen. Kirkkaassa auringonpaisteessa muutaman minuutin aikana pallo mustien sormikkaiden päällä … ja yhtäkkiä tunsimme palaneen käryä! Polttopiste! Sama efekti kuin suurennuslasilla, tai itse asiassa vielä paljon voimakkaammin. Eikä meillä noita kuvia ottaessa kulunut kuin muutama minuutti, ja hanskat alkoivat kärytä! Siis kannattaa olla varovainen!

Lenkin jälkeen minulla kokkailua, Pehtoori teki kevättä ja tyär luki pääsykokeisiin.

Iltapäivällä tulivat Juniori ja Apsu. Miniällä iltavuoro. 🙁  Aika pitkän päivällisen ruokalistalla oli parasta korvasienikeitto alkuruokana ja pääruokana possupata. Jälkkäri oli kaikkien jääkaapin tyhjennysjälkkäreiden riemuvoitto! Juniori kysyi possupadan reseptiä? – Ei voi tietää! Laittelin kaikkea. Ja tuli hyvää. Ja jälkkäri? Kukaan ei kysynyt reseptiä, mutta viidestään tuon söimme, joten ei voinut olla ihan pahaa…

Ja yksi possupadan lisukkeista oli Pimientos de Padrón! Meidän uudessa ruokakaupassa noita oli myynnissä ja olihan ne ostettava.

Kuvat ennen ja jälkeen valmistuksen. 

Onhan ne hyviä. Ja jännittäviä. Yksi sadasta pikkupaprikasta on tosi tulinen, muut eivät. Kuuluvat enemmän kesägrilliruokiin, mutta hyvin pelittivät huhtikuisessa keittiössäkin kokattuina. Vaikeaahan tuo valmistus on: Paista pikkupaprikat kuumassa öljyssä pannulla pari minuuttia puoleltaan ja ennen tarjolle vientiä ripottele pinnalle maldon-suolaa tai suolakiteitä. Kokeilehan, kesällä viimeistään. Mukavia sormin syötäviä pikkuherkkuja.

Lensball – ja parsaa

Aamu alkoi varhain.  Ei liian, mutta varhain.

Lentokentällä odottelin aamun valossa. 

Tytär tuli kotikotiin, lukurauhaan. …

Lauantai tavanomaisesti: lenkillä – liki sietämättömän liukkailla pikkuteillä – ja sitten parsapäivällisen tekoon, välissä paljon höpöttämistä, asiaakin.

Ja toki kuvailinkin, tilauksesta lavastelin vappua. Ja harjoittelin muutenkin kuvaamista: upouuden Lensball-linssipallon kokeilua.

Kuvan kuohuviini on Roger Goulart. Espanjalainen cava. Ei edullisimpia, mutta meille maistui. Ryhdikäs, ja siinä on makua. Tänään on myös avattu kunnolla parsakausi. Kellog´s parsaa. 😉 Ja oheen graavilohta ja prosciuttoa. Oululaista rieskaa, eikä paljon muuta tarvittukaan.

Parsa A la Corn Flakes

2 l vettä
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
12 vihreää parsaa
Kuorrute 2 dl Corn Flakes -muroja
½ sitruunan mehu
100 g pecorino-juustoa
½ dl rypsiöljyä
2 rkl ruohosipulia hienonnettuna

Lisäksi voisulaa, jossa ruohosipulia runsaasti.
Kiehauta vesi, suola, sokeri. Kuori parsat.
Leikkaa tyvestä kuiva kanta pois. Lisää parsat kiehuvaan veteen ja keitä rapsakoiksi (6 min.)
Nosta keitetyt parsat kylmään veteen ja jäähdytä. Murskaa murot ja sekoita kaikki kuorrutteen ainekset.
Asettele parsat uuni-vuokaan ja ripottele kuorrute niiden päälle.
Gratinoi kuorrute kuumassa uunissa. Valuta päälle ruohosipulivoisulaa…

Kyllä me kolmestaan ihan helposti koko liki kaksinkertainen annos pääruoaksi syötiin.

Tämä ei ainakaan helpotu…

Onhan tästä ollut aiemminkin puhetta. Mutta tänään olin jo lähellä ennätystä. Käyhän jollekin muullekin joskus näin, tai edes suunnilleen?

Kaikki sujui hyvin hukkaamatta yhtään mitään aina aamiaisen viime hetkiin asti. Siis kävin suihkussa, pesin tukan, siirryin pyjamasta kylpytakin kautta kotikamppeisiin. Ja kaikki löytyivät: samppoo, hoitoaine, kosteusvoiteet, dödö, vaatteet, aamiaistarpeet, jopa vitamiinit ja glukosamiini. So far, so good. Vielä kaupunkivermeet ja jonkinmoista renovointia kasvoille ja edelleen liki kaikki tarpeeellinen löytyi, paikoiltaan kuten pitääkin.

Sitten alan tehdä lähtöä kaupunkiin. Ihan ensimmäisenä etsittävä resepti, jonka mukaan ajattelin huomenna kokata: siis, että mitä spesiaalia on kaupasta hankittava. Jaahas, mitä se olikaan kun aioin tehdä? Jotain kalaa, aika tavallista mutta kastike oli se juttu… Etsin parista kalaruokakeittokirjasta, googletan, käyn tiedostojani eri hakusanoilla läpi. Eikä löydy. Okei, teen siis kalaa pannulla ja kuorrutan panko-jauhoilla, ja jotain oheen kun kerran spesiaalireseptiä ei löydy.

Seuraavaksi, missä ja mikä oli se parsalle suositeltu viini, josta luin … luin mistä? Viinilehdestä, jostain nettipostauksesta, Alkon sivuilta, vai oliko sittenkin joku FB:ssä suositellut jotain? Tovin surffailtuani päätin, että ostan sitä, mikä Alkossa sattuu eteen ja vaikuttaa sopivalta.

Ja sitten: se sähköposti, jossa oli sovittu mahdollisesta objektiivin vaihtokaupasta. Missä se on?

Näitä hakiessa tulee yksi kysely ensi viikon paistinkääntäjätapaamisesta: ”onko-se-ja-se-tulossa? Voisinko tarkistaa hänen sähköpostiosoitteensa, jota tarvittaisiin .– eikös minulla ole pääsy osoitetietokantaan?” – Toki on, pikku hetki. Ja sitten alan etsiä salasanaa siihen tietokantaan. Eikä mene yhtään kauempaa kuin varttitunti, että saan sen palautetuksi, mutta löytyi.

No sitten, vihdoin, olen jo eteisessä liki kaikki valmiina: kauppakassi, käsilaukku ja lompakko tallessa. Ja mihinhän eilen sitten laitoinkaan autonavaimen? Milloin ja mihin ajoin viimeksi, mikä takki päällä? Ja sitten kun piti sitä objektiivia käydä näyttämässä Digitarvikkeessa, niin missä linssisuojus on? – EI oo todellista, että se on TAAS hukassa. Onneksi on kuitenkin kello, ”vihkimykset”, hanskat, kännykkä ja kotiavaimet mukana… Autonavainkin löytyy juuri sieltä, missä sen kuuluukin olla: tuulikaapin pienessä korissa, mutta mokoma oli piiloutunut heijastimien etc. alle.

Tässä vaiheessa päädyn vastaamaan vielä tyttären whatsappiin ja sitten samalla tsekkaan Instagramin. Ja Facebookin ja sähköpostin. Vastaankin yhteen viestiin. Tykkään monesta kuvasta. Ja vielä yksi viesti.

Ja sitten! Siis vihdoin kaupunkiin: siellä ehdin (omasta mielestäni) hukata hanskat, kauppalapun ja unohtaa muutaman muun asian. Vaateostoksillekin olin – taas – aikonut mennä, ja – taas – jätin menemättä. Kun hanskat ja kauppalappu olivat löytyneet ja lappuun kirjatut hankinnnat oli suoritettu, laskeuduin Oulun uudehkoon, uljaaseen parkkiluolastoon, Kivisydämeen. Tiesin, mistä kohtaa olin noussut ylös, eli tiesin suunnilleen, millä käytävällä autoni oli, mutta kun … olinko sittenkin parkkeerannut lähelle Digitarviketta vai ehkä Pekuria? Tai sittenkin Torin lähelle? Kolmen painavan kassin kanssa seisoin hissin ulostulossa ja – olin hukannut autoni!

Tiesittekö, että Kivisydämen info-pisteen lähellä olevan hissin vieressä on digitaalinen näyttö, johon voi syöttää oman autonsa rekkarin (sikäli kuin sen muistaa, ja hah! se onkin siinä parkkilipukkeessa!! Kuinka nerokasta!) ja näytölle tulee kartta, jossa on oman menopelisi sijainti merkitty. Kyllä on teknologiakaupunki Oulussa kätevää vaikka on hieman ”hukkaileva”.

En edes viitsi kertoa, mitä kaikkea ehdin vielä päivän mittaan kotona kadottaa: mies oli kuitenkin tallessa. Ruoka houkuttaa saman pöydän ääreen ilman isompia etsimisiä. 😀

Eikä tämä ole ollut edes kaikkein, ei läheskään, hävöksissä olevin päivä.

Menneeseen humplahdin

Nyt on iso osa päivästä kulunut näiden asioiden parissa.

Kirjastossa, Caritaksessa ja internetissä olen ”kulkenut” sukuni jäljillä. Ja kuullut ja lukenut paljon uutta.

Impulsseja palata pitkästä aikaa sukututkimuksien pariin on nyt tullut viime viikkoina monesta suunnasta, mutta silti tänään tämä uppoutuminen tapahtui vähän vahingossa. Ja humplahdin menneeseen kuin joskus ennen…

Palaan nyt kirjojen ääreen, ja palaan ”tutkimuksieni” tuloksiin tälläkin foorumilla aika piankin.

Tuulestatemmattu ja Myötätuuli

Itsenäisyyspäivänä – mennyt minussa

Karjala!

Fiskars, Mustion kesäteatteri ja Perniö

Oulun etniset ravintolat – koekierros

Pari viikkoa sitten aloitin/aloitimme uuden jutun: ajatuksena on kerran viikossa kävellä (tai ainakin minä kävelen) kaupunkiin, ja käydä lounailla vuorotellen Oulun etnisissä ravintoloissa ja ruokapaikoissa. Ja luonnollisesti ajattelin tehdä näistä lounaskokemuksista postauksia tänne Temmattuun.

Ensimmäinen testaus oli pari viikkoa sitten. Silloin kotikotona ollut tytär sai valita, minne mentäisiin, ja valituksi tuli Pakkahuoneenkadulla oleva nepalilainen ravintola Kathmandu. Minä olen kerran käynyt siellä yksikseni lounasaikaan, mutta Pehtoori ei.

Tällä kertaa oltiin lounastarjoilun ollessa jo lopuillaan, joten valitsimme annokset a la cartelta. Lounaslistalla annosten hintahaarukka on 8,70 – 12,00, mutta a la carte -listan yhteensä 50 vaihtoehdon hintahaarukka on laveampi, kallein annos taisi olla hieman alle 30 €.

Sekä minä että tyär otimme saman annoksen:  Jhinge Machha Saag (19,20 €) Paistettuja jättikatkarapuja valkosipuli-pinaatti-tomaattikastikkeessa ja Pehtoori valitsi tandoorin (Khukhura Tikka Masala (17,90 €) Rohtosarviapila-jogurtissa marinoitua, tandoorigrillattua kanaa masalakastikkeessa). Aika lailla tyytyväisiä olimme. Minusta ravut olisivat saaneet olla ihan aavistuksen kypsempiä.

Kaikkiin annoksiin kuuluvat basmatiriisi, naan leipä, raita- ja chatanikastike. Raitakastike toki on tuttu jukurtista valmistettu kastike (ja tuolla ehkä myös kookoskermasta), mutta jäin hieman miettimään, mikä on tämä chatanikastike. Sehän paljastui sitten tomaatti-chutneyksi. Varsinkin raita oli minusta hyvää, ja hieman tavallisesta poikkeavaa.

Naan-leipä oli mehevää, ja sitä oli ihan liikaa niinkuin yleensä tuppaa olemaan.

Vaikka lounasaika oli jo ohi, oli meidän lisäksemme kolmessa pöydässä seurueet, mitä voi pitää oululaisessa arki-iltapäivässä aika hyvänäkin tuloksena. 😉

Ehkä voisin luonnehtia siten, että käynti vastasi odotuksia. Hyvää, nepalilaista, mutta ei mitään suuria tunteita tai makumuistoja herättävä käynti.

Ja testailu jatkui.

Viime viikolla soittelin ystävälle ja ehdotin lounastreffejä ja kehotin häntä valitsemaan paikan Oulun etnisten ravintoloiden joukosta. Ja niinpä olimme viime viikon keskiviikkona parhaimpaan lounasaikaan Oulun toisessa nepalilaisessa eli Saurahassa Asemakadulla. Siellä olen käynyt pari kertaa ennenkin, en tosin lounaslistalta syömässä.

Ravintola oli aivan täynnä, ja muutama asiakas viedä odotti take awayta. Siellä on lounaslistalla joka päivä seitsemän vaihtoehtoa, ja hintataso sama kuin Kathmandussa. Me molemmat otimme ”Lunch Mix (10,90 €). Kaksi vapaavalintaista lounaslistan annosta samaan annokseen”. Minä valitsin annokseeni nämä: Badami Lamb, Haudutettua lammasta ja maapähkinät-sipuli kermakastikeessa ja Khursani Prawn, Friteerattuja katkarapuja, paprikaa, chiliä, mausteisessa valkosipuli-sipuli-inkivääri-tomattikastikkeessa.

Myös täällä kastikkeet ja naan-leipä kuuluivat annokseen. Tällä kertaa leipä ei ollut niin hyvää kuin voisi… jotenkin ohutta, turhan öljyistä ja kaikin puolin vähän pettymys, meidän molempien mielestä. Tosin en muista edellisillä Sauraha-kerroilla tämmöiseen törmänneeni. Kastikkeet olivat hyviä, eivät erityisen, mutta hyviä. Lammas- ja varsinkin rapusoosi olivat tosi hyviä. Tulisuus oli jännä: sitä oli sopivasti, eikä tullut ”jälkipolttojakaan” kuten joskus chiliruokien kanssa käy.

Jos minulla on asteikko 1 – 5 lusikkaa, Sauraha pärjää vähän paremmin kuin Kathmandu.

+

Mihinkäs tällä viikolla? Olisiko ehdotuksia?

Tuumasta toimeen – pienellä viiveellä

Kävin äsken poikkeuksellisesti ILTAlenkillä.

Kiertelin Hartaanselän  ympäri etsimässä joutsenia. Olihan niitä. Ja tunnin aikana ehti olla kaikkia sään olomuotoja, mitä tähän aikaan vuodesta on tapana olla. Kova tuuli ei näy kuvissa. Sitten yhtäkkiä kirkastui, ja nyt jo paistaa aurinko. Kevät. Mikäpä siinä, tulkoon! Kyllä minulle sopii. Hyvinkin.

Pitkästi toistakymmentä joutsenta oli Hietasaaren puoleisen sulan reunalla, – kovin kaukana kamerasta kuitenkin. Ja minähän en lähde tuonne sulan reunoille tepastelemaan, vaikka kyllä siellä nytkin pari pilkkijää näytti olevan.

Tuulesta ja tuiskusta huolimatta tunteroinen ulkona oli tarpeen. Tämäkin päivä on mennyt rompe- ja mappikaapin siivouksessa. Kovin paljoa ei edes lähtenyt roskiin, mutta pelkkä järjestäminen ja ”laatikottaminen” teki hyvää ja toi tilaa. Erityisen hyviä olivat isot puiset viinipullolaatikot, joita Juniori kesätöistään Alkosta pyynnöstäni toi yhteensä puolisen tusinaa.

Kaksi päivää tuohon meni, mutta nyt on homma pitkän aikomisen jälkeen tehty. Laatikot ja mapit on myös ”perattu” ja putsattu.

 

 

Mielenmaisema menneessä ja tulevassa

Aika syvissä vesissä, tai oikeastaan aika syvällä menneessä ja tulevassa tänään.

Omassa, vanhempien ja lasten. Menneessä ja tulevassa.

Facebookin kautta vanhempieni 50-luvun Särkisalossa, WhatsAppin ja puhelimen välityksellä tyttären tässä päivässä ja tulevassa  ja – vihdoin – takavaraston/vaatehuoneen mappien ja muun siivouksen ja perkaamisen ohessa oman menneen parissa. Melkoista mylläkkää on ollut.

Kuvat ovat eiliseltä. Tänään en pilviseen säähän lähtenyt ollenkaan…

Ja kuvista puheenollen. Äänestystulos Kalevan talvikuvakilpailuun lähetettävästä kuvasta on aika selkeä: lumisateisen kuvan torinrannan aitoista pistän menemään kisaan. Se sai tammikuussa FB:n Oulu tutuksi -sivullakin yli 900 peukutusta, ja ja Raksila jäi seitsemäänsataan. Kaupunkipprofiili ja Pikisaari -kuvia en ole sinne lähettänytkään. Ja kaupunkiprofiili on jotenkin merkillisen tunkkainen. Pikisaari-kuva on laaja panoraama, joten siksikin sen skippaan. Mutta kiitokset kaikille äänestäneille. Kunhan kuvani on Kalevan sivuilla äänestettävänä, niin sittenpä kerjään teiltä ääniä sinne. 🙂

Pääsiäispöydässä

Näistä kevään, ilon, levon, auringon, ihanien makujen päivistä en halua luopua. Paljon pieniä tuokioita, aurinkoisia näkymiä, levollisia hetkiä, mukavia viestejä, hymyjä, uusia ja tuttuja makuja. Ja sanoinko jo auringon? Ja perheen ja ystävät. Tämä pääsiäinen on ollut hyvä.

Mutta lupasin palata vielä eiliseen.
Eilen meillä oli ”vieraspäivä” tai siis ystävät tulivat ”iltapalalle” kuten Pehtoori ja Team PP:n (ent. VMP:n) maskuliini olivat keskenänsä sopineet. ”Pojat” olivat luvanneet kokata. Mikä tarkoitti, että minulla ei ollut keittiö-, kattaus- eikä kokkaushommia. Salaatin olin luvannut tehdä, – ei mitään muuta. Pehtoori puhui laittavansa pientä iltapalaa ja PP:n osaksi jäi jälkiruoan ja juustojen tms. tuominen.

Ja niin me sitten nautimme monen ruokalajin päivällisen.

Aloitimme samppanjalla – kuinkas muuten. Ja sen kanssa Pehtoori tarjoili leipomiaan pieniä focaccia-leipäsiä (foccacciatelli) prosciutto-vuohenjuusto ja rucola -päällysteineen. Olihan hyvä aloitus. Ja sopi samppanjalle.

Pääruokana oli lohirullia. Noita perinteisiä, aina hyviä, graavi- ja tuorelohen yhdistämisellä ja smetana-mätikastikkeella ja puikulaperunoilla täydennettyjä herkkuja. Vaatii vähän käsityötä, mutta ei mitään vaikeaa ja kovin on hyvää.

Niiden ohessa oli tekemäni salaatti.

Olennaista siinä on kastike. Tai siis nuo ”pilvet”, jotka salaatin päällä lepäävät. Alle tulee erilaisia vihersalaatteja ja pinaatinlehtiä, kurkkukuutioita, yksi päärynä ja kaksi sharonhedelmää kuorittuna ja paloiteltuna. Ja sitten kastike: 1 dl ananasmehua ja yksi munankeltuainen vesihauteessa sekoitellen niin kauan, että sakenee. Anna munavaahdon jäähtyä, lisää joukkoon vähän suolaa ja mustapippuria myllystä ja lopuksi kääntele sekaan desistä vatkattu kermavaahto. Juuri ennen tarjolle laittoa lusikoi salaatin päälle.

Ja kuten kunnon gourmet-dinnereillä meillä oli seuraavaksi välisorbet. Päärynäsorbetinkin Pehtoori oli tehnyt.

Ja sitten seurasi vierailevan tähden versio lemon possetista kera ihanan rapean nougatin.

Ja sitten luvattoman paljon hyviä juustoja, kelpo Malvasia Madeiraa ja ihan erinomaisen ihanaa kanadalaista Icewinea. Pelkästään se olisi riittänyt jälkiruoaksi.

Kyllähän minä tuollaisen illan jälkeen harkitsen vakavasti siirtymistä sellaiseen järjestelyyn, että miehet kokkaa ja vieraat tuovat ruoat. Minä voin tehdä salaatin tai jotain… Ja muuten nauttia näistä mielettömän kauniista kevättalven päivistä, ulkoilusta, kuvailusta, kaikesta. Paitsi että… minä tykkään kokkailla ja järjestää juhlia. Mutta välillä.

Noh, tänään – vaikka olinkin parituntisen aurinkoisella lenkillä merellä ja sen rannalla, niin ehdin kokata meille ja pikkuperheelle. Ihan perinteisillä pääsiäiseväillä mentiin: karitsanpaistia ja sen sellaista.