Simultaani

Entä jos ryhtyisi aamuisin, – joka aamu, viikon ajan – paistamaan aamiaispöytään croissanteja ja pilkkoisi hedelmiä lautaselle, ja sitten keittäisi maitokahvia tai siis keittäisi ensiksikin erikseen erittäin tummapaahtoista kahvia ja sitten keittäisi erikseen maidon kuumaksi. Unohtaisi puuron, unohtaisi puoli lasillista gefilus-tuoremehua, D-vitamiinin, glukosamiinin, pannukahvin ja siihen tilkan maitoa ja oheen yhden vohvelikeksin. Söisi vain croissanteja ja hedelmiä ja joisi maitokahvia, ehkä – jos mahdollista – lasillisen tuoreista appelsiineista puristettua tuoremehua.

Entä jos sen jälkeen siirtyisi pieneksi toviksi tarkistamaan läppäriltä sähköpostit, vastaamaan aina niin tervetulleisiin blogin kommentteihin, tutkisi hieman karttoja ja sitten pakkaisi repun, ehkä teippaisi kantapäät ja tarkistaisi, että sekä kameran akku että vara-akku ovat täynnä ja että muistikortteja tarpeeksi tyhjänä.

Lähtisi ulos. Pehtoorin kanssa luonnollisesti, tosin poikkeuksellisesti yhdessä ulkoilemaan ja liikkumaan.

Olisi päivän ulkona: joko kävellen, mielellään juuri siten, tai sitten sopisi sekin, että kävellen ja välillä pysähdellen pitkäksikin toviksi nauttimaan säästä, auringosta, sen lämmöstä, maisemasta, ehkä hiljaisuudesta tai vilkkaasta, eloisasta elämästä. Mutta joka tapauksessa liikkua olisi hyvä.

Lounaaksi nauttisi tuoreita hedelmiä, vaikka suoraan torilta, rapeakuorista leipää, palan juustoa ja mikseipä lasillisen proseccoa tai cavaa… Puolenpäivän prosecco! Jos tarve vaatii niin hyvä on, menköön madeira!

Iltapäivällä antaisi raukeuden tulla, olisi ihan vaan leväten, edellyttäen, että on lämmin, mieluummin jopa kuuma tai sitten jatkaisi reippaasti askeltaen paikasta toiseen, kuvaten, kauneutta ja valoa etsien ja ihastellen.

Illansuussa harrastaisi sosiaalista mediaa, kirjoittelisi blogia, chattaisi nuorison kanssa, kuuntelisi Apsun ääniviestit, ehkä soittaisi äidille, purkaisi päivän kuvasaalista.

Ja sitten siirtyisi jonnekin, jossa joku muu on laittanut ruokaa, mielellään ihan erilaista ruokaa kuin itse on tapana tehdä. Nauttisi joka ilta miehen kanssa pullollisen punaviiniä ruoan kanssa. Istuisi pitkään ruokapöydässä uhraamatta sekuntiakaan ajatusta sille, kuka laittaa tiskit pois.

Verkkaisesti siirtyisi kohti yöpuuta… Hyvin verkkaisesti tosin, ehkä tehden vielä pienen kävelylenkin, jopa promenadin, piipahtaen paikallisessa. Ja sitten illan lopulla tietysti kirjoittaisi päivän tapahtumia… blogiinpa hyvinkin. Sinnepä juuri.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällaista simultaania äsken kaksistaan päivällisellä (oli muuten tosi hyvää karitsan karetta ja zini-pastaa sekä vuohenjuustoraasteella aateloitua salaattia) ollessamme suunnittelin, haaveilin, mietin ja ääneen selittelin … Ja mitä toteaa Pehtoori: ”Ei kyllä olisi vielä jokunen vuosi sitten voinut uskoa, että sulla iskee tuommoinen Kanarian loman kaipuu, – ei ikinä… ”

Ei olisi, ei.

Mutta eihän se olisi hassumpaa lähteä vaikka ensi viikonloppuna tarpomaan Lanzaroten vulkaanisiin maastoihin tai etsimään La Gomeran suojaisinta ja sateettominta vuorenrinnettä. Kyllä Teiden kraaterissa voisi toistamiseenkin kävellä saatikka suunnata ihan uusiin patikkamaastoihin Fuenteventuralle.

Ei, ei ollut mitään vikaa Oulunkaan rannoilla tänään ”patikoidessa”, pitkähkön lenkin tehdessä, mutta kyllä olisi nyt hyvä aika lähteä jonnekin. Edes tyttären luo Helsinkiin. Helsingissä olisi paljon hyviä näyttelyitä, uusia ravintoloita ja sitten se tytär ja vävykokelaskin…

Mutta ensiksikin: tyär tulee pian tänne, jopa viikoksi ja etelänlomalle en nyt ole raskinut kuitenkaan matkaa varata, sillä toukokuun reissu on tänä vuona se ”The Grand Tour”, joka vie voima- ja rahavaroja aika lailla. 😉

— –

—   ja sittten asiasta ihan toiseen. Mökillä hoksasin, että minulla olikin siellä tuplasti tämän vuoden kalentereita. Mökillä jo olikin yksi, joten turhaan sinne vein… siis nyt olisi arvottavana yksi OULU KUVISSA -kalenteri, – onhan tässä vielä vuotta, eikö?  Arvon sen ensi lauantaina kaikkien niiden kesken, jotka kommentoivat sanallakaan, mitä mielialaa tämä kuva edustaa. Millainen fiilis siitä välittyy? Kerro vaikket olisi edes kiinnostunut arvonnasta… voithan voittaessa panna vahingon kiertämään ja antaa kalenterin eteenpäin… 😀

Millainen mieliala tässä kuvassa on? Tänään aamupäivällä tämän otin Hahtisaaren rannalla, Kauppatoirn takana. Onko siinä edes löydettävissä mitään mielialaa?

18 kommenttia artikkeliin ”Simultaani”

  1. Peikkometsään pääsee kevään ensimmäiset auringonsäteet eli jännittävä odotus, koska ihan vielä ei lämpö riitä pikku peikkojen ulos tuloon koloistaan 😉 Sellaiset fiilikset, ihana kuva herätti heti mielikuvitukseni.

    Vastaa
  2. Taianomainen,vähän pelottavakin kuva.
    Simultaani tuntui tutulta,on se matkageeni joka aina etsii mahdollisuutta lähteä jonnekin.

    Vastaa
  3. Kaikkien huolien ja murheiden takaakin näkyy aina uutta valoa! Kiitos blokeistasi. Niitä on hauska seurata ja katsella ihania kuvia!

    Vastaa
  4. Edelleen olen hämmästynyt, kuinka eri tavoin kuvan tunnelma, mieliala, näkyy. Tällaistahan täytyy järjestää joskus toistekin. Mutta mennään nyt tämä viikko tämän kuvan tulkinnalla.

    Uusia kommentoijiakin on tullut mukaan! Mukava juttu!

    Vastaa
  5. Kylmyys, talvi
    Sappi värjää taivaankin

    Esteet, oksat
    Pitävät valoa vankinaan

    Sinisyys, reunalla
    Tuo toivon keväästä
    ja valon.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.