Eilisen jälkeen

…  olen mielissäni.

Eilisen jälkeen, – eilisessä oli juhla.

Olisi niin paljon sanottavaa; olen merkillisessä ”välitilassa” arjen ja juhlan välissä, – niin kuin olin koko eilisen, illan erityisesti.

Aamupäivällä ajelin (ihan pienen mutkan kautta 🙂 ) Kempeleen ammattiopistolle, jossa oli Nuorten kokkien SM-kisat. Olihan minun mentävä, olinhan luvannut, että ”virallinen kuvaaja” on paikalla.

Yhdeksän alle 27-vuotiasta nuorta kisasi Suomen mestaruudesta, ja minä sain olla sitä kuvin dokumentoimassa. Nyt toisen kerran, viime vuonna kouluun näyttöä varten, ja nyt oikeasti, palkattuna kuvaajana. Ja eilen jo osasin, vähän paremmin kuin viime vuonna.

Ja sitten opin taas ihmisistä ja heidän pyyteistään kaikenmoista.

Mutta olipa ilo katsella alle 27-vuotiaiden kisaamista, ja kuten he itse illallla palkintojenjakotilaisuudessa todistivat, yhteishenkeä oli. Kilpailuakin toki oli, mutta myös ”kaveria ei jätetä” – mentaliteettia näin keittiöissä. Ja sellainen minua ilahduttaa kovin.

Päivän aikana Kempeleessä kohtaamisia: nuorten hyväksyntä, harrastuskollegoiden kanssa myötäeläminen, oman kuvaamisen taidon rajallisuus.

Kilpailussa, sen taustajoukoissa, tuomaristossa ja kilpailijoiden kesken, oli mukava olla, koskapa taas kerran tutustuin uusiin ihmisiin ja taas kerran olin ”omieni” kanssa. Siinäpä se päivä vierähti.

Iltapäivällä pikainen piipahdus kotona: vaatteiden vaihto.  No se musta Ril´s oli sitten ainoa mahdollinen pukukoodiin sopiva. Ja taas kuvaamaan, mutta myös oleman läsnä. Muistin hyvin jo lähtiessä ja varsinkin pitkin iltaa, kuinka meidän opet sanoivat kuvaajien koulussa: ”Ette voi istua kahdella tuolilla”. Tarkoittivat, että ei voi osallistua tapahtumaan ja kuvata. Niinhän minä olin ajatellut alun perinkin: en ajatellut osallistuvani illalliselle, en ostavani illalliskorttia, siis, että keskityn vain ja ainoastaan kuvaamaan.

Mutta kyllä sitten – nälissäni, – 😀 – mieluusti istahdin peruutuspaikalle Grand Dinêrille. Ja mitä parhaimpaan seuraan! Ja silti, yritin pitkin iltaa kuvailla, mutta kuinka tuskaa se pimeässä ravintolasalissa olikaan! Lohduttauduin sillä, että parhaani yritin, enempää ei voida vaatia. 😉

Ajelin kotiin ennen puoltayötä. Katselin vielä otokset, noh… Silti onnistuin nukkumaan monta tuntia.

Aamulla kirjeenvaihtoa monien osallistuneiden kanssa, ja sitten lenkille. Pakkasesta huolimatta upea aamupäivä!

 

Kiertelyn kautta vielä kerran juhlapaikalle, jossa vielä kohtaamisia ja eilisen purkua.

Ja sitten: se oli siinä. Melkein. Vaatii vielä vähän raportointia, ja kuvien työstämistä (enkä totta puhuen ole ollenkaan tyytyväinen kuvausjälkeeni, koskee erityisesti illallista: salissa OLI pimeää!), mutta nyt kotoista oloilua ja tekemistä tiedossa…

2 kommenttia artikkeliin ”Eilisen jälkeen”

  1. Kun parhaansa on tehnyt, niin enempää ei voi vaatia. Sinun kuviasi katsellessa; Sinun ”huono” on monen paras. Ole itsellesi armollinen. Muut katsovat kuvia ”ulkopuolelta” Sinä sisältä ”kriittisesti”. Varmaan oli mukava ja toisaalta jännä tapaaminen. Marke

    Vastaa
    • Niin, mutta ku… Mutta kun minä olen oikein ammattilaisena ottanut tämän kuvauskeikan, niin silloin pitäisi saada aikaiseksi ammattilaisen jälkeä.

      Kyllähän nämä paistinkääntäjien monet tapaamiset ovat olleet mukava ja mielenkiintoisia, maistuvia ja mieleenjääviä. Ja siksihän juuri mukana roikun. 😉

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.