Erilainen uudenvuodenaatto

Tuntuu ihan kummalliselle olla täällä, kaupungissa, kun vuosi vaihtuu. Viimeiset kymmenen vuotta lukuunottamatta vuorotteluvapaavuoteni uutta vuotta 2012, jolloin tähtäsimme pohjoiseen loppiaiseksi ( koska osa BOsta + naantalilaiset), olemme olleet Hangasojalla.

Täällä paukkuu koko ajan. Apsulla meinasi itku tulla kun illansuussa lähtivät perinteiseltä perhepäivälliseltä, jatkuva pauke pelotti, semminkin kun mitään ei näkynyt.

Oikeastaan päivällinen oli kyllä tavallista parempi: lehtikaalisipsejä, kampasimpukoita, scampeja, tonnikalaa, graavilohta, majoneesikastiketta, korvasienimuhennosta,,.. ja kaikkea hyvää. Sapuskan ohessa chattailimme Helsinkiin tyttärelle ja poikaystävälleen. Juniori toi tullessaan samppanjan, joka ei ole tässä lavastetussa kuvassa…

Kuitenkin juuri tämän kuvan myötä toivottelen kaikille Tuulestatemmattua-blogin ystäville ja vieraille kaikkea hyvää ensi vuodelle. Elämän iloa ja paljon valoa! Pysykäähän blogin liepeillä. 😉

Uskon ja toivon että seuraavana vuodenvaihteena voin lähettää terveiset revontulten alta ja hiljaisen Hangasojan rannalta.

Juhlailta

Meillä on tänään (siis lauantaina) ollut juhlat. Ystävät kylässä.

Ystävillä on nyt elämässään surua ja sairautta, murhetta ja melankoliaa, joten oli hyvä nähdä ja tarjota vähän iloa ja herkkuja, ja pieni hetki irti murheista. Tosin ”terapiaksihan se meni” totesivat ystävät lähtiessään. Siinä se humahti seitsemän tuntia ruokapöydässä… Ja kyllä me aika syvissä vesissä kävimme, ehkä se auttoi, oli hyväksi .. .. Ja minä hiljaa mielessäni ihan itsekseni vietin tutkintokaronkkaa, ehkä tämä oli valmistujaisjuhlaksi juuri sopiva…

Joten menu ja juomat itsekkäästi minulle mieluiset, ja toki kuuden hengen pieni karonkkaväkemme nautti niistä… Oikeastaan ihan samoja ruokia kuin meillä oli jouluna perheen kanssa. Nyt vaan kolmen päivän joulupäivällisiltä parhaat palat yhdellä illallisella.

Ei mikään kevyt iltapala, mutta annoskoot olivat kuitenkin aika pieniä. Vähän sellaista fine dining -meininkiä yrittelin. Ja juomat myös minun makuuni, muut eivät kärsineet… 😉  Lupailen tässä reseptejä piakkoin …  tuo hillaa kolmella tavalla sisältää hilla parfaitin… suosittelen.

Nyt (klo 01.30) uni vie …

Silmälasiostoksilla

Kuka muistaa ajan kun uudet silmälasit piti hankkia ennen vuodenvaihdetta, että ehti saada vähennykset ko. vuoden verotukseen? Minä olen hankkinut aika monetkin lasit aikana, jolloin tuollainen oli ihan yleinen tapa. Silmälääkäriin ja optikolle menin useinkin juuri joulun välipäivinä. Niin tänäänkin, huolimatta siitä, että rillien hankkimisella ei enää ole mitään tekemistä verotuksen kanssa.

Uusien lasien hankkimisella on tekemistä iän kanssa. Eihän se enää selvästi puolenvuosisadan ylittäneenä pitäisi kummasti heiketä, mutta minulla oli parikin syytä mennä silmälääkärille: vähän tuntui, että karsastukseni on jotenkin pahentunut (väsyneenä, pitkään koneella, alkaa hieman harittaa…), kun olen blondista muuttunut keinotekoisesti ja luomuna tummanharmaaksi, halusin uudet pokat ja sitten halusin varmistuksen siitä, etteivät merkilliset ”rihmat” näkökentässä ole vaarallisia.

Näkö tarkastettiin: kaukonäköön molempiin silmiin puolikas plussaa lisää (yllättävää!), uudet punertavat!!! sangat valittu (vielä yllättävämpää)  ja rihmat vasemman silmän laidalla ovat kollageenirihmoja, joita kaikilla on ja ne alkavat ikääntymisen myötä näkyä ”roskina” näkökentässä (helpottavaa). Ei niitä ole minulla ollut kuin pari kuukautta, mutta varsinkin ulkona, lumea vasten näkyvät ja pikkuisen huolettivatkin. Noh, ei hätää. Ovat kuin silmän ”ryppyjä”, ei niille mitään voi, mutta eivät ole vaarallisia.

Samalla reissulla hankintoja huomiseksi: saamme ystävät meille illastamaan. Ja kävinpä vähän kyselemässä, josko Oulu-kuvilleni olisi markkinoita postikortteina. Kuluneen viikon kuvista on Oulu tutuksi -palstalla tykätty satamäärin, itse asiassa pitkälle toistatuhatta (!!!) ja moni on kommentoinut, jotta kannattaisi niistä postikortteja tehdä.. ehkäpä. Tiinan täällä blogissakin kommentoima (kiitos siitä) bannerikuva onkin jo ”korttituotannossa”.

Ostaiskohan joku tämmöisen kortin Oulusta lähetettäväksi? Tai ensi vuoden joulukortiksi?

Tänään sitten taas kuvia vuodenvaihteeseen liittyen, niinkin paljon, että unohdin tehdä pataleivän, jonka aineet jo olivat pöydällä valmiina… ehkä ehdin huomenna. Tai sitten kävelen aamulla kauppaan hakemaan tuoretta leipää, ei se nyt niin ehdoton ole se omatekoinen… tosin …

Mutta pitäisi kävelläkin. Nyt olen räntäsadetta käyttänyt tekosyynä lenkin skippaamiseen. Sain muuten rilliostosten ”kaupanpäälisinä” sellaista huurtumisen-esto-ainetta. Se kyllä ainakin periaatteessa helpottaa kuvailua talvikelillä. Mutta katsellaan.

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta,  – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

 

Vanhaa Oulua kuvailemassa

Aika arkinen päivä ollut. Ja kalenteriin merkintöjä, ja kaikenmoista päivittämistä enemmältikin.

Parasta oli kameralenkki kaupungilla. Toisaalta tänään rannoilla oli kylmä tuuli. Ihan mahdottoman kylmä. Pakkasta ei ollut kuin sen – 10 C, mutta viiltävä tuuli ihan sattui käsiin…

Tänä vuonna ei vuodenvaihteeksi lähdetäkään mökille (jossa on nyt tosi kylmä), sillä oltiin aika vasta, ja tässä on pieniä kuvausprojekteja ja sitten se kapitulikin, jonka puitteissa minulla sekä järjestely- että kuvauspuuhia. Ja aika vastahan sitä oltiin Hangasojalla ihana viikko.

Joulun aamulenkit ja muutakin

On kylmä, pakkasta.

Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.

Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.

Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?

Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.

Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?

Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?

Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.

 

Joulumusiikkia kuunnellen

Joulumusiikkia.

Onhan sitä nyt pari vuorokautta kuunneltu ihan jatkuvasti. Sehän on iso osa joulua. Tänä vuonna meillä on kuunneltu tosi paljon, enimmäkseen Jarkko Aholaa. Nuoret kun hänen versioistaan kovasti pitävät. Ja minäkin, toki. Ja ovathan ne Aholan esittämät joululaulut vähintäänkin klassikkoja. Ehkä juuri ”Jouluyö, juhlayö” on paras. Vaikka kyllä minulle sen paras, koskettavin tulkitsija – ihan kuten Sadullekin – on Jussi Björkling.

Sylvian joululaulun sanoista keskuskelimme tänäänkin, taas, pitkään, ja siinäkin yhteydessä jäin miettimään noita monien perinteisten joululaulujen sanoja ja niiden merkityksiä. Ja sitäkin kuinka eri aikakaudet jättävät jälkensä myös joululauluihin… Hyvä esimerkki tämän joulun uutuus Haloo Helsingin ”Joulun kanssas jaan ft. Cantores Minores”.

”Joulun kanssas jaan,” — sehän se on hyväksi.

Olen tässä miettinyt omaa Joululaulujen kolmea parasta, eikä oikeastaan ole ollut edes vaikeaa. Tai siis kaksi on helppoa: toinen niistä on JOhn Lennonin ”Happy Christmas – War is over”. Tämän tekee minulle tärkeäksi paitsi itse biisi myös ne muistot, jotka siihen liittyvät. Kun se 1970-luvun alun jouluna tuli maailmaan ja minun C-kasetilleni, olin teini, minulla oli lyhyehkö yhteiskunnallisen tiedostamisen ja Beatles-fanittamisen vahva vaihe (Peace-merkkejä ja LP-levyjä) ja juuri se joulu oli kotona levollinen, sain ihanan puseron ja paljon hyviä muistoja.

Myös minun toinen joululaululistani kärkeen kuuluva – aivan erilainen kylläkin – sisältää muistoja ja se herättää mukavia, pateettisia, kauniita, kipeitä ja samalla myös kepeitä muistoja. Ja se on Kolmen tenorin (Luciano Pavarotti, Placido Domingo & José Carreras) Feliz Navidad. Ensinnäkin se liittyy 2000-luvun alun jouluihin, jolloin lapset olivat ”vielä lapsia”, kappaleessa on sellaista iloista joulun riemua, joulun juhlaa, – ja todellakin komeaa laulantaa, jotenkin vähän glamouriakin. Ja se liittyy myös siihen (ainoaan) jouluun, kun molemmat lapset eivät ole olleet kotona, tai siis, kun tyär oli Meksikossa. Ja sitten seuraavaan, kun sieltä palasi. Espanjankielinen Feliz Navidad muistuttaa vieläkin siitä ikävästä, joka silloin oli ihan suhteettoman iso.

Kolmas voisi olla vaikka Andrea Bocellin ”Con Te Partirò”. Tiedän: eihän se mikään (vain) joululaulu ole, mutta eilen jouluhartaudessa Pyhän Luukkaan kappelissa, se kuului kauniisti, liikuttavasti, valkoisella harmonikalla  soitettuna todella joululle. Kyynelehdinhän minä…  Mutta vähintään yhtä paljon pidän Suvi Teräsniskan ”Tulkoon Joulu” -kappaleen tulkinnasta tai Aholan Sylvian joululaulusta, tai …

Blogissa asettamani kysely:
”Mikä on sinun ”The Joululaulu. Tai vaikka ne kolme sinulle tärkeintä, kauneinta, nostalgisinta, tunnelmallisinta joululaulua. Ja jos lauluun liittyy vielä tarina, niin aina parempi.”
Kolmetoista vastausta tuli, ja niiden ohessa mukavia pieniä tarinoita. Ja moni vastauksissa ollut, minulle uusi (ml. Mazowsze -kuoron musiikkia ja ”Ljuset i advent”), päätyi joulumusiikkilistalleni Spotifyssä. Kiitos kaikista vastauksista. Eilen, jouluaattona, ennen kuin istahdimme joulupöytään, sen ”ensimmäiseen kattaukseen”, suoritimme myös jouluarvonnan. Tyär ja kummipoikansa Apsu olivat arvonnan toimitsijoita. Ja voittaja on: (klikkaa video auki ja äänet päälle!)

KLIKS

(tai tämä)

Onneksi olkoon voittajalle! Toimitan kalenterin heti sopivan tilaisuuden tullen! 😉