Erilainen uudenvuodenaatto

Tuntuu ihan kummalliselle olla täällä, kaupungissa, kun vuosi vaihtuu. Viimeiset kymmenen vuotta lukuunottamatta vuorotteluvapaavuoteni uutta vuotta 2012, jolloin tähtäsimme pohjoiseen loppiaiseksi ( koska osa BOsta + naantalilaiset), olemme olleet Hangasojalla.

Täällä paukkuu koko ajan. Apsulla meinasi itku tulla kun illansuussa lähtivät perinteiseltä perhepäivälliseltä, jatkuva pauke pelotti, semminkin kun mitään ei näkynyt.

Oikeastaan päivällinen oli kyllä tavallista parempi: lehtikaalisipsejä, kampasimpukoita, scampeja, tonnikalaa, graavilohta, majoneesikastiketta, korvasienimuhennosta,,.. ja kaikkea hyvää. Sapuskan ohessa chattailimme Helsinkiin tyttärelle ja poikaystävälleen. Juniori toi tullessaan samppanjan, joka ei ole tässä lavastetussa kuvassa…

Kuitenkin juuri tämän kuvan myötä toivottelen kaikille Tuulestatemmattua-blogin ystäville ja vieraille kaikkea hyvää ensi vuodelle. Elämän iloa ja paljon valoa! Pysykäähän blogin liepeillä. 😉

Uskon ja toivon että seuraavana vuodenvaihteena voin lähettää terveiset revontulten alta ja hiljaisen Hangasojan rannalta.

Juhlailta

Meillä on tänään (siis lauantaina) ollut juhlat. Ystävät kylässä.

Ystävillä on nyt elämässään surua ja sairautta, murhetta ja melankoliaa, joten oli hyvä nähdä ja tarjota vähän iloa ja herkkuja, ja pieni hetki irti murheista. Tosin ”terapiaksihan se meni” totesivat ystävät lähtiessään. Siinä se humahti seitsemän tuntia ruokapöydässä… Ja kyllä me aika syvissä vesissä kävimme, ehkä se auttoi, oli hyväksi .. .. Ja minä hiljaa mielessäni ihan itsekseni vietin tutkintokaronkkaa, ehkä tämä oli valmistujaisjuhlaksi juuri sopiva…

Joten menu ja juomat itsekkäästi minulle mieluiset, ja toki kuuden hengen pieni karonkkaväkemme nautti niistä… Oikeastaan ihan samoja ruokia kuin meillä oli jouluna perheen kanssa. Nyt vaan kolmen päivän joulupäivällisiltä parhaat palat yhdellä illallisella.

Ei mikään kevyt iltapala, mutta annoskoot olivat kuitenkin aika pieniä. Vähän sellaista fine dining -meininkiä yrittelin. Ja juomat myös minun makuuni, muut eivät kärsineet… 😉  Lupailen tässä reseptejä piakkoin …  tuo hillaa kolmella tavalla sisältää hilla parfaitin… suosittelen.

Nyt (klo 01.30) uni vie …

Silmälasiostoksilla

Kuka muistaa ajan kun uudet silmälasit piti hankkia ennen vuodenvaihdetta, että ehti saada vähennykset ko. vuoden verotukseen? Minä olen hankkinut aika monetkin lasit aikana, jolloin tuollainen oli ihan yleinen tapa. Silmälääkäriin ja optikolle menin useinkin juuri joulun välipäivinä. Niin tänäänkin, huolimatta siitä, että rillien hankkimisella ei enää ole mitään tekemistä verotuksen kanssa.

Uusien lasien hankkimisella on tekemistä iän kanssa. Eihän se enää selvästi puolenvuosisadan ylittäneenä pitäisi kummasti heiketä, mutta minulla oli parikin syytä mennä silmälääkärille: vähän tuntui, että karsastukseni on jotenkin pahentunut (väsyneenä, pitkään koneella, alkaa hieman harittaa…), kun olen blondista muuttunut keinotekoisesti ja luomuna tummanharmaaksi, halusin uudet pokat ja sitten halusin varmistuksen siitä, etteivät merkilliset ”rihmat” näkökentässä ole vaarallisia.

Näkö tarkastettiin: kaukonäköön molempiin silmiin puolikas plussaa lisää (yllättävää!), uudet punertavat!!! sangat valittu (vielä yllättävämpää)  ja rihmat vasemman silmän laidalla ovat kollageenirihmoja, joita kaikilla on ja ne alkavat ikääntymisen myötä näkyä ”roskina” näkökentässä (helpottavaa). Ei niitä ole minulla ollut kuin pari kuukautta, mutta varsinkin ulkona, lumea vasten näkyvät ja pikkuisen huolettivatkin. Noh, ei hätää. Ovat kuin silmän ”ryppyjä”, ei niille mitään voi, mutta eivät ole vaarallisia.

Samalla reissulla hankintoja huomiseksi: saamme ystävät meille illastamaan. Ja kävinpä vähän kyselemässä, josko Oulu-kuvilleni olisi markkinoita postikortteina. Kuluneen viikon kuvista on Oulu tutuksi -palstalla tykätty satamäärin, itse asiassa pitkälle toistatuhatta (!!!) ja moni on kommentoinut, jotta kannattaisi niistä postikortteja tehdä.. ehkäpä. Tiinan täällä blogissakin kommentoima (kiitos siitä) bannerikuva onkin jo ”korttituotannossa”.

Ostaiskohan joku tämmöisen kortin Oulusta lähetettäväksi? Tai ensi vuoden joulukortiksi?

Tänään sitten taas kuvia vuodenvaihteeseen liittyen, niinkin paljon, että unohdin tehdä pataleivän, jonka aineet jo olivat pöydällä valmiina… ehkä ehdin huomenna. Tai sitten kävelen aamulla kauppaan hakemaan tuoretta leipää, ei se nyt niin ehdoton ole se omatekoinen… tosin …

Mutta pitäisi kävelläkin. Nyt olen räntäsadetta käyttänyt tekosyynä lenkin skippaamiseen. Sain muuten rilliostosten ”kaupanpäälisinä” sellaista huurtumisen-esto-ainetta. Se kyllä ainakin periaatteessa helpottaa kuvailua talvikelillä. Mutta katsellaan.

Takana valokuvauksen vuosi, mitä edessä?

Vuosi lopuillaan, joten väistämättä tulee tehdyksi tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa… menneestä ja tulevasta,  – oman elämän osalta luonnollisesti.

Kun juuri tänään (vihdoin) tuli Media-alan tutkintotoimikunnalta tutkintotodistus, niin kyllähän se on hyvä piste tälle: tämä vuosi on ollut ”Valokuvauksen vuosi”.

Yhteensä 24 Tornio-viikonloppua, joista kuusi näyttötutkinnossa ja loput pe-la lähiopetusjaksoja – myös kesällä, perus- ja aineopinnot (appro ja cumu ilmaistuna muinaisella yliopistoslangilla), yhteensä kaksi vuotta, ainakin 20 etätehtäväsarjaa, ja lisäksi näyttöihin uusintoineen kymmeniä sarjoja ja satoja, satoja kuvia, liiketoimintasuunnitelma, itsearvioinnit, tentti, koulun harjoituksiin ja näyttöihin tuhansia kuvia ja kaiken kaikkiaan kymmeniätuhansia kuvia.

Vaikka koko ensimmäisen vuoden, ja pitkälle vielä toistakin, tunsin olevani meidän 20 hengen porukan heikoin lenkki, surkein ja eniten harjoitusta tarvitseva ja monta kertaa palautteella aika lyttyyn listitty, ei tullut mieleenkään jättää koulua kesken ja ensimmäisen näytön jälkeen aloin jo uskoa, että sinnillä saan myös tutkinnon tehtyä. Eikä hetkeksikään into kuvata hiipunut, oppimisen riemu koki pieniä notkahduksia, kun en aina heti löytänyt keinoja päästä eteenpäin.

Ja niinpä sitten kävikin, että olen seitsemäs joka meidän porukasta valmistui, aika moni keskeytti, ja monella on vaan näytöt kesken… Ja noista, joilla ei vielä ole tutkintoa ovat minua paaaaaljon parempia kuvaajia, monet olivat taitavia ammattilaisia jo koulun alkaessa. Mutta tässäkin on vähän sama juttu kuin minulla monessa muussakin asiassa, vaikka nyt väikkärinteossa: en ole erityisen lahjakas, älykäs tai luova, mutta ahkera ja periksiantamaton (etten sanoisi änkyrä) olen, kun sille päälle satun ja aika usein jotain aloitettuani satun.

Nyt sitten vaan anomaan stipendiä (395 euroa), joka pitäisi kyllä saada automaattisesti, koskapa olen tutkinnon suorittanut ja olen alle 64-vuotias. Eli melkein kokonaan saa takaisin sen rahan, jonka koulutus maksoi (500 €). Asuminen ja kulkeminen olivat siis lopulta ne jutut, jotka koko projektissa maksoivat. Eikä opiskelija-asuntoloissa yöpyminen ollut kuin muutaman kympin per viikonloppu.

Valokuvauksen vuoteen on kuulunut myös pikkuruisen yrityksen perustaminen ja sen puitteissa töitä ja pikkuisen ansioitakin. Vuoteen on kuulunut valokuvauskilpailun voitto, muutamien kuvien myyminen lehdille ja soppakirjan rungon teko kuvineen.

Ja blogiin kuvia enemmän kuin olisi ollut järkevää. Blogin perustin 10 vuotta sitten paljolti juuri valokuvieni julkaisemiksi ja niistä palautteen saamiseksi. Palaute on paljolti hiipunut ja muutenkin on mietinnässä, miten jatkan ensi vuonna. Mutta tästä sitten loppiaisena, blogin 10-vuotissynttäriviikonloppuna lisää.

Vielä on hakusessa sekin, riittääkö Muistikuvissa minulle tarpeeksi puuhastelua etten ihan lössähdä, vai olisiko keksittävä jotain muuta. Jos tämä olisi Oulussa tai vaikka Raahessa niin kyllä taitaisin hakea… 😀

 

Vanhaa Oulua kuvailemassa

Aika arkinen päivä ollut. Ja kalenteriin merkintöjä, ja kaikenmoista päivittämistä enemmältikin.

Parasta oli kameralenkki kaupungilla. Toisaalta tänään rannoilla oli kylmä tuuli. Ihan mahdottoman kylmä. Pakkasta ei ollut kuin sen – 10 C, mutta viiltävä tuuli ihan sattui käsiin…

Tänä vuonna ei vuodenvaihteeksi lähdetäkään mökille (jossa on nyt tosi kylmä), sillä oltiin aika vasta, ja tässä on pieniä kuvausprojekteja ja sitten se kapitulikin, jonka puitteissa minulla sekä järjestely- että kuvauspuuhia. Ja aika vastahan sitä oltiin Hangasojalla ihana viikko.

Joulun aamulenkit ja muutakin

On kylmä, pakkasta.

Mutta sisällä, siis itsellä on lämmin olo, mieli. Huolimatta siitä, että vein tyttären iltakoneelle.

Meillä oli niin mukava, rauhallinen, verkkainen, naurava joulu.

Jouluun kuului aamuiset lenkit tyttären kanssa, kokkailua, ja sitten leppoisaa yhdessä olemista joulupöydässä. Ja pitkiä, levollisia yöunia. Voiko muuta toivoa?

Aattona etu- ja pääruoan välissä annoimme toisillemme lahjoja, ehkä enemmän kuin moneen vuoteen, mutta enimmäkseen kaikkea tarpeellista, paljon kaunista ja kirjoja, arjen iloksi monia pieniä juttuja. Esimerkiksi muhkea uusi kylpytakki, se ei kyllä ole edes mikään pieni juttu. Ah, onnea. Tällaiselle, kaltaiselleni, joka voi viipyillä aamuissa ja illoissa nauttia takkatulesta, olla paksussa, lämpimässä valkoisessa kylpytakissa, sellainen lahja on ihan huippu. Sellaisesta minä pidän. Ja sitten pikkuperheeltä ja tyttäreltä yllätys, jollaista en olisi osannut kuvitellakaan, ette ehkä tekään… pidän teidät jännityksessä, ja kerron vasta myöhemmin.

Minun antamissani paketeissa pussilakanoita, kattiloita, huopia, vaatteita ja kirjoja. Sellaista sitä annetaan omille lapsille, systerille ja miehelle, eikö?

Ja parasta oli – tietysti – Apsu. Lapsen riemu ja ilo! Siitäkin, ja varsinkin siitä, että ”Naana” (kummitätinsä, meidän tyär siis) oli leikkimässä kanssaan, konttaamassa pöydän alla 😉 ja oli vieressä, läsnä, täällä. Ja että isotäti oli mukana myös. Kun sisareni ei tänään enää ollut mukana ruokapöydässä, oli Apsu ensin vähän ihmeissään ja kyseli, missä ”Naina”?

Nyt vain kuvia aamulenkeiltä… Nekin ovat osa joulua, tyttären kanssa tepastellessa… Minulle kovin tärkeitä.

 

Joulumusiikkia kuunnellen

Joulumusiikkia.

Onhan sitä nyt pari vuorokautta kuunneltu ihan jatkuvasti. Sehän on iso osa joulua. Tänä vuonna meillä on kuunneltu tosi paljon, enimmäkseen Jarkko Aholaa. Nuoret kun hänen versioistaan kovasti pitävät. Ja minäkin, toki. Ja ovathan ne Aholan esittämät joululaulut vähintäänkin klassikkoja. Ehkä juuri ”Jouluyö, juhlayö” on paras. Vaikka kyllä minulle sen paras, koskettavin tulkitsija – ihan kuten Sadullekin – on Jussi Björkling.

Sylvian joululaulun sanoista keskuskelimme tänäänkin, taas, pitkään, ja siinäkin yhteydessä jäin miettimään noita monien perinteisten joululaulujen sanoja ja niiden merkityksiä. Ja sitäkin kuinka eri aikakaudet jättävät jälkensä myös joululauluihin… Hyvä esimerkki tämän joulun uutuus Haloo Helsingin ”Joulun kanssas jaan ft. Cantores Minores”.

”Joulun kanssas jaan,” — sehän se on hyväksi.

Olen tässä miettinyt omaa Joululaulujen kolmea parasta, eikä oikeastaan ole ollut edes vaikeaa. Tai siis kaksi on helppoa: toinen niistä on JOhn Lennonin ”Happy Christmas – War is over”. Tämän tekee minulle tärkeäksi paitsi itse biisi myös ne muistot, jotka siihen liittyvät. Kun se 1970-luvun alun jouluna tuli maailmaan ja minun C-kasetilleni, olin teini, minulla oli lyhyehkö yhteiskunnallisen tiedostamisen ja Beatles-fanittamisen vahva vaihe (Peace-merkkejä ja LP-levyjä) ja juuri se joulu oli kotona levollinen, sain ihanan puseron ja paljon hyviä muistoja.

Myös minun toinen joululaululistani kärkeen kuuluva – aivan erilainen kylläkin – sisältää muistoja ja se herättää mukavia, pateettisia, kauniita, kipeitä ja samalla myös kepeitä muistoja. Ja se on Kolmen tenorin (Luciano Pavarotti, Placido Domingo & José Carreras) Feliz Navidad. Ensinnäkin se liittyy 2000-luvun alun jouluihin, jolloin lapset olivat ”vielä lapsia”, kappaleessa on sellaista iloista joulun riemua, joulun juhlaa, – ja todellakin komeaa laulantaa, jotenkin vähän glamouriakin. Ja se liittyy myös siihen (ainoaan) jouluun, kun molemmat lapset eivät ole olleet kotona, tai siis, kun tyär oli Meksikossa. Ja sitten seuraavaan, kun sieltä palasi. Espanjankielinen Feliz Navidad muistuttaa vieläkin siitä ikävästä, joka silloin oli ihan suhteettoman iso.

Kolmas voisi olla vaikka Andrea Bocellin ”Con Te Partirò”. Tiedän: eihän se mikään (vain) joululaulu ole, mutta eilen jouluhartaudessa Pyhän Luukkaan kappelissa, se kuului kauniisti, liikuttavasti, valkoisella harmonikalla  soitettuna todella joululle. Kyynelehdinhän minä…  Mutta vähintään yhtä paljon pidän Suvi Teräsniskan ”Tulkoon Joulu” -kappaleen tulkinnasta tai Aholan Sylvian joululaulusta, tai …

Blogissa asettamani kysely:
”Mikä on sinun ”The Joululaulu. Tai vaikka ne kolme sinulle tärkeintä, kauneinta, nostalgisinta, tunnelmallisinta joululaulua. Ja jos lauluun liittyy vielä tarina, niin aina parempi.”
Kolmetoista vastausta tuli, ja niiden ohessa mukavia pieniä tarinoita. Ja moni vastauksissa ollut, minulle uusi (ml. Mazowsze -kuoron musiikkia ja ”Ljuset i advent”), päätyi joulumusiikkilistalleni Spotifyssä. Kiitos kaikista vastauksista. Eilen, jouluaattona, ennen kuin istahdimme joulupöytään, sen ”ensimmäiseen kattaukseen”, suoritimme myös jouluarvonnan. Tyär ja kummipoikansa Apsu olivat arvonnan toimitsijoita. Ja voittaja on: (klikkaa video auki ja äänet päälle!)

KLIKS

(tai tämä)

Onneksi olkoon voittajalle! Toimitan kalenterin heti sopivan tilaisuuden tullen! 😉

 

Valkea joulu on tullut

Joulu on tullut jo. Joululta tuntuu, levollinen mukava lauantai.

Ja miten kaunis on kotipiha, ja koko Oulu. Todellakin meillä on nyt ihana, puhdas, pehmeä valkea joulu.

En ihan ehtinyt aamulenkiltä kotiin ennen kuin hillitön lumimyräkkä alkoi. Mutta ei se haitannut. Ehdin kuitenkin kotiin ennen kuin tyär tuli. Lento oli myöhässä, mutta turvallisesti Oulussa.

Päivä on mennyt keittiössä, puuhastellen huomiseksi kaikenlaista. Ja sitten ilta tyttären kuulumisia kuunnellen. Syötiinkin jo tänäänkin aika hyvin.Pehtoori tehnyt lumitöitä. Ja sitten taas oltu keittiössä.

Ja sitten tietysti olen laittanut Festan valmiiksi.

Joulumusiikki soi, kiitos tähän astisista kommenteista, vielä muutama tunti aikaa osallistua. Arvonta on huomenna. …  Ja huomenna avautuu Joulukalenterin viimeinen luukku. Huomiseen, ystävät. On joulu!

Kohti joulua

Nyt on joulun vietto alkanut. Kaikki tarvittava on tehty, tai siis kaikki tarpeellinen on kotona, – kaupat, vierailut, postit, tervehdyskäynnit, huoltotoimet, jonotukset, ajelut, viini- ja ruokapostaukset, sähköpostit on hoidettu. Ei ikinä näin hyvissä ajoin. Nyt voi laskeutua joulun viettoon, joulun tekoon. Ja jo huomenna aamulla tulee tyär. Johan se siitä viimeistään joulu alkaa!

Kamera oli päivän kierroksilla mukana, mutta ei yhtään kuvaa siitä huikeasta purppuraisesta taivaasta,  joka näkyi, ei puolenpäivän vaakasuorassa mahdottoman komeasti paistavasta auringosta, ei ”taivaallisen sinisestä” taivaasta. Mutta kaikki nuo on havainnoitu. Niistä nautittu. Ja sillä on merkitystä. Tulevaisuuden kannalta. Tiedättehän:

”Tuomaan päivä 21.12., joka usein on myös talvipäivänseisauksen päivä, aloittaa perinteisesti joulun vieton Suomessa. Tuomaan päivän ja joulun välistä aikaa on kutsuttu pesäpäiviksi. Auringon on sanottu olevan tuolloin kolme päivää kannallaan eli ”pesässään”. Jos aurinko ei noina päivinä näyttäydy, tulee kansanuskomusten mukaan seuraava kesä olemaan sateinen. Jos aurinko vähänkin pilkahtaa, on luvassa kuiva, poutainen suvi. ”

Kyllä tässä nyt suloisen suven toiveissa voidaan jo elellä.

Mutta sitä ennen pieniä iloja jo nyt. Tai – minulle, pöhkölle – oli ihan suunnattoman suuri ilo kun sain vinkin ja sitten vielä sattumaa, että löysin yhden minun opiskelijani FB-päivityksen. Oi että! Melkein siltä istumalta olisin halunnut takaisin töihin. Siitä alkoi minulla loma, tuli ihan mahdottoman hyvä mieli.

Jopa niin, että perustelin sillä – ja joulun alulla – puolikkaan samppanjan avaamisen meille kahdelle. Joskus on Deutzia maistettu, ja tämänpäiväisen jälkeen varmasti toistekin.

 

Ja edelleen ihmettelen tätä hyvissä ajoin jouluun laskeutumista, ja nautin kovasti…

Talvipäivän seisaus, joulun ajankohta ja Tuomas joulun tuo

Päivä pitenee jo. Talvipäivän seisaus ja jakoaika on nyt.

Euroopan ja Välimeren alueella jo ennen kuin Jeesus syntyi, oli tähän aikaan vuodesta, juuri näinä päivinä, yksi vuoden suurimmista juhlista. Juhla kulki eri nimillä eri puolilla, ja sillä oli monia eri muotoja, se yhdistyi sadonkorjuun päättymiseen, myös kekriin, mutta tunnetuin ja vaikuttavin lienee ollut roomalaisten Saturnalia-juhla. Se oli kaikkien jumalten kantaisän Saturnuksen (kreikkalaisilla Kronoksen) juhla, johon liittyi perheiden yhdessäolo ja lahjojen antaminen. Viikon kestävän Saturnalian ajaksi keskeytettiin kaikki kaupankäynti ja käytännössä kaikki muukin työnteko, ja orjat saivat tuona aikana olla tasavertaisia isäntiensä kanssa. Paikat koristeltiin laakeriseppelein ja viheriöivillä puunoksilla. Tutun kuuloista?

Kun sitten Jeesus syntyi ja kristittyjen keskuudessa ryhdyttiin pitämään muistojuhlaa, hänen syntymäjuhlansa kunniaksi, päiväksi vakiintui loppiainen, selkeästi Saturnalian jälkeen siis. Loppiainen olikin tutkijoiden mukaan aika lähellä Jeesuksen todellista syntymäpäivää toisin kuin 25.12., johon Jeesuksen syntymäjuhla päätettiin siirtää 300-luvun Roomassa pidetyn kirkolliskokouksen jälkeen.

Ihan samoin kuin Johannes Kastajan syntymäpäiväksi on päätetty kesäpäivän seisaus (pakanallisen keskikesän juhlan ”päälle”), päätettiin Jeesuksen syntymäjuhla siirtää tarustoon, taivaankappaleiden kiertoon ja työvuoteen liittyvän pakanallisen Saturnalian ja muiden keskitalven juhlien päälle ja paikalle. Karkeistaen voisi väittää, että kristillinen juhla yhdistettiin vanhaan juhlakalenteriin.

Nyt talvipäivänseurauksen päivänä alkoi vanhan kansan mukaan joulu: hyvä Tuomas joulun tuopi. Erityisesti miehet saivat lopettaa työnteon ja ryhtyä joululevolle, pirtissä ja navetassa oli naisilla paljon tekemistä, ja sitähän naisväellä riitti toki joulunakin.

 

Hyvä Tuomas joulun tuopi, ja sen kunniaksi meillä tänään riisipuuroa ja luumurusinasoppaa pienellä brunssilla. Olkoon tämä sitten tämän jouluviikon jokaviikkoinen soppamme.

Näistä aineksista se puuro syntyi. Tuo Kiehu-maito on kyllä hyvä puuromaito. Ja miksi voita jo tekovaiheessa? – Kuullotan riisit aluksi ruokalusikallisessa voita. Ennen kuin oli tuota Kiehua, voi auttoi pohjaanpalamattomuudessa, ja kyllä se antaa vähän hyvää makuakin puurolle.

Ja kyllä me puuron jälkeen keittiön ikkunasta ulos katsellessa jo nähtiin tonttukin! Ihan varmasti nähtiin.

Jouluruokia jo…

Ruokapäivä. Monin tavoin.

Aamulla vihdoin hahmottelin jo paperillekin, mitä olen ajatellut perheelle joulunpyhinä tarjota. Siinä sitten pystyin jo tekemään kauppalappuakin. Kun aamulla tuli kaatamalla vettä, ei ollut mitään mieltä lähteä lenkille, joten siispä kohti ruokakauppaa! Samalla reissulla äidille jouluherkkukuljetus vol. I.

Kotiin palattua tein meille aina niin hyvää jouluruukkua, tein niin paljon, että siitä enin osa on sitten Tapaninpäivänä pöydässä. Ja joululimpputaikinan vaivasin nousemaan. Ne on melkein vielä helpompia kuin saaristolaisleipä. Lämpimänä oli pari viipaletta syötävä. Ja äsken katoin jo huomiseksi ”brunssiksi” pöydän. Kutsuin pikkuperheen (lounas)riisipuurolle ja joululimpulle ennen huomisen nimipäivänäsankarin iltavuoroon menoa.

Eli täyttä päätä jo syödään jouluruokia. Niin meillä on tehty kauan, monena vuonna, siis että jouluruokia syödään ennen ja jälkeen joulun, ja toki tietysti myös jouluna. 😉  Saatan ihan hyvin laittaa jouluruukkua jo itsenäisyyspäiväksi ja mätimoussea uutenavuonna. Kun millään ei aattona ja joulupäivänä voi syödä kaikkia niitä herkkuja, jotka jouluun kuuluu, joten ihan hyvä ripotella niitä muutamalle viikolle. Onko joku muu näin ”epäortodoksinen” jouluruoka-asiassa vaiko yksin tällaista perinteiden rikkomista harrastan?

Jouluaaton menu on meillä niin perinteinen, ettei siihen paljon poikkeuksia mahdu, vain jälkkärillä varioin, mutta muina pyhinä sitten syödäänkin jotain ihan muuta kuin puikulaperunoita ja graavikalaa,  poroa ja laatikoita.

Alla on linkkejä aiempien joulujen ja muiden juhlien kokeiluihin, joita ainakin osaa aion nytkin tehdä.

Ehkä noista on sinunkin joulunajan tarjoiluihin jotain ideaa?

Joulun alkuruokia (mm. graavilohtartar)

Lohiceviche

Porkkanarisotto

Crème brûlée omarista tai panna cotta hopeatoffeesta

Toscakakku

Mocca panna cotta

Pieniä, makeita  hyviä

Ja muistathan, että varsinkin LappItalia-keittokirjassani on paljon myös joulunpöytään sopivia herkkuja.

Tässä yksi pikainen ”keittiönterveinen” joka meillä oli viime sunnuntaina suupalana ennen kalkkunafilettä ja muuta pääruokaa. Siis viipaloi sharon eli persimoni, laita päälle vähän savuporoa ja hillosipuli. Kurkku ja vuohenjuustokin sopivat hyvin yhteen, kuvan rosmariinin oksat ovat vain kuvausrekvisiittaa, eivät oikein makuun sovi. 😉

 

Ja muistaakaapas joulumusiikkiarvonta!!

Joulukirjojen ja menneissä maailmoissa

Otin eilen illalla kirjahyllystä yöpöydälle Mika Waltarin ”Joulutarinoita”-kirjan. Siinä on vähän alakuloisia, viehättävän vanhanaikaisia tarinoita, novelleja. Niiden myötä vaihtuu vuosikymmenet ja elämänmeno hetkessä ihan toiseksi kuin todellisuus. Minulla on ollut se kirja 40 vuotta. Siitä en halua luopua. Vaikka yhtäkään tarinaa en joulun aikoihin lukisi, niin kirja on kuitenkin esillä. Sekin on osa jouluani.

Otin samaan pinoon myös pari, pientä, paljon vähemmän alakuloista kirjaa: Maija Paavilaisen ”Lahjakirjan” ja ”Joulukirjan”. Ne minä jo eilen luinkin. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ne on hauskoja, viisaita, välittäviä, – ehkä vähän uskoviakin, mutta en anna sen häiritä. Niissä on oikeasti välittämisen ja huolehtimisen ajatuksia, nauramista itselle. Niistä pidän paljon.

Ja neljäs kirja on Mark Levengoodin kirjanen ”Ystävä sä lapsien anna villoja”, jossa on esikoululaisten vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Yhdeksän vuotta sitten, jolloin meillä molemmat lapset asuivat viimeistä joulua kotikotona, olen siitä lainannut muutaman ”aforismin”.

Nyt sitten vain tämä yksi:

Jouluaatto on Jeesuksen syntymäpäivä, mutta hän on muuttanut taivaaseen, niin että joulupukki ei tiedä, minne lahjat pitäisi viedä. Siksi hän antaakin ne lapsille. 

                                            Madeleine 7 v.

Sopii tähän päivään, sillä posti toi kotiovelle tänään yhden lahjapaketin, jossa on joulun melkein tärkein lahjani pikkuperheelle. Paketti oli ollut hävöksissä (mistä en onneksi tiennyt), mutta löytyikin tuolta parin tien takaa jostain väärästä osoitteesta. No mutta ”happy end”: paketti on nyt täällä.

Postissa piti silti käydä tänäänkin, ja toimia itsekin postinkantajana. Kävelin Linnanmaalle ja palautin ekstyökaverille vanhan, pienen taulun, josta olin ottanut kuvia ja retusoinut digikuvan ja hommannut uuden printin. Kuva oli kyllä kovin haalistunut ja pinta vaurioitunutkin, mutta aika hyvin sain sen pelastetuksi.

Kun kerran Linnanmaalla olin, kävin yhden jos toisenkin huoneen ovenpielessä tai peremmälläkin tovin vaihtelemassa kuulumisia, päivittämässä tietoja yliopistomaailman muutoksista, nykymenon tuomasta ahdistuksesta, kevään yyteitten jälkeisestä kovin kurjalta kuulostavalta tilanteesta. Tilanne ei kuulostanut hyvälle, mutta kavereita oli tosi mukava nähdä, vaikka aika vähän siellä paikalla sattui ketään olemaan.

Ja ”oman vakkariluentosalini” ohi kävellessä jouluviikon, lomanalusfiiliksen muistuessa mieleen, sellainen ”paras työ, tehty työ” -olo saivat aikaan ihan seitinohuen kaipuun luennoimaan ja pitämään vastaanottoa, kaipuun opinto-ohjaus- ja gradusessioihin. Mutta se oli toki vain hetken viipyilevä häivähdys menneeseen ja mukaviin muistoihin…

 

PS. Huomenna joulukalenterini luukussa joulun ”kirjallinen” osuus jatkuu: yksi maailmanhistorian paras jouluruno!

 

Jouluostoksilla

Koko päivän kaupungilla. Keskipäivällä menin kampaajalle huilaamaan pariksi tunniksi, ja sitten homma jatkui. Muutamaa pientä lahjaa tai lahjan osaa lukuunottamatta kaikki on hankittu. Eikä edes iskenyt paha paniikki, vasta neljän aikoihin alkoi olla niin paljon väkeä, jotta mietin, että jättäisinkö sittenkin kesken, mutta urheasti jonotin kirjakaupassakin.

Käykö teillä koskaan niin, että paitsi että ostatte itsellenne lahjoja niin ostatte jollekin toiselle sellaista, mikä olisikin itselle mieluista. Minulle on nyt tänä vuonna käynyt nuo molemmat. Tilasin jo aika päiviä sitten tähän työhuoneeseeni uuden maton. Ihanan pehmeän, vaalean, ryhdikkään, lämpimän maton. Samanlaisen kuin keväällä takkahuoneeseen, mutta nyt kapea malli. Ja tänään, kun meillä oli käynyt S. tekemässä joulusiivouksen, laitoin lahjani jo lattialle. Siitä tulee hyvä mieli. Siististä, jouluisesta kodista tulee.

Sitten ostin Apsulle Mauri Kunnaksen ”Suomen historian”. Että pikkuisen turhan aikaisin, että 2½-vuotias, olkoonkin Koiramäki- ja Herra Hakkarais -fani, ei vielä oikein ole kypsä mummin Suomen historia luennalle ja luennolle? – No voihan se olla noinkin, ja ehkä siis jätänkin kirjan paketoimatta, – hyvähän se on olla odottamassa ja hyvä varmistaa että kirja on olemassa jos vaikka ehtii painos loppua ennen kuin Apsu on kiinnostunut. Että ei ehkä ole myöhemminkään kiinnostunut? Noh, katsotaan. 😀 Kirja on kuitenkin hankittu. Ja juuri Apsulle on sitten kyllä myös ”varapaketit” hankittuna.

Mutta kaikkinensa kaupunkireissulla tuli niin ikävä Stockaa. Ja sen Herkkua. Tosin tänä vuonna Valkean herkussa oli jotain sellaista sesonkiruokaa, josta jo hieman innostuinkin (mm. lauantaiset vinokkaat). Vaikka keskusta on kaikkinensa aika vaatimaton, on siellä yksi uusi komistus! Tai siis kunnostettu Vanhan Apteekin talo.

 

PS. Eiliseen viinisuosituspostaukseen (Juniorin painavan suosituksen jälkeen) lisätty myös yksi olut. Sekin on kauppalapussa. Jos testaat sitä tai mitä tahansa muuta niin kerrohan, mitä mieltä olet. Myös jollei suositus ollut mielestäsi hyvä.

Jouluviinit 2017

Jouluviinisuosituksia jo vuodesta 2001. Paljon ennen bloggaamistakin niitä jakelin, työpaikalla ja (vanhoilla, suurella sydämellä ja vaivallakin tehdyillä) joulusivuillani, jotka nekin ovat viime keväisen palvelinäksidentin jälkeen mennyttä. Blogissa olleita suosituksia edellisiltä vuosilta löytyy vielä KLIKS.

Pitkin syksyä (ihan vaan 😉 ) tätä suosituslistaa varten on viinejä maisteltu ja kuvia otettu. Ja taas korostan: jokaisella on oma makunsa, ei ole ”oikeita” viinejä tietyille ruoka-aineille, mutta on hyväksi havaittuja yhdistelmiä, joista monet pitävät. Ja seuraavat ovat sellaisia, joista me (ja usein ystävät/perhe/viininmaistiaisporukka) on pidetty.

Ja kuten aiemminkin, näistä on myös tulostettava kauppalappu olemassa: Jouluviinit 2017.

Heti alkuun tietysti lasillinen kuohuvaa.

Tällä kertaa ei cavaa, ei proseccoa, ei samppanjaa, saatikka sektiä tai jotain muuta aiemmin listoilla ollutta, vaan cremantia. Ranskassa Champagnen maakunnan ulkopuolellakin tehdään erinomaisia kuohuviinejä, Loiren laakson, Alsacen ja Bourgognen kuohuvat ´cremantit´ ovat lähes poikkeuksetta erinomaisia. Tämän Andre Delorme -talon cremantit olivat meiltä jääneet huomaamatta, mutta Lasaretin kuvausprojektin aikana tutustuin talon listalla oleviin Delormen viineihin: mm. Blanc de Blancs -kuohuvaan (kuva yllä). Se ei ole mikään kepeä, kirpakka vaan jotenkin vakaa, täyteläinen, kypsä, pitkään maistuva kuohuva. Sopii hyvin nautittavaksi aperitiivina, mutta myös äyriäisten kanssa ja Alkon suositusten mukaan myös blinien seurana. Bliniaikahan on heti kohta joulun jälkeen, joten pitäkääpä mielessä. Meistä tämä on parempi kuin halpis-samppanjat. Saman talon ”Organic Brut” (euron halvempi = 18 €) on sekin hyvä, kesäisempi kylläkin.

Toinen viini, jonka löysin Lasaretin Virta-ravintolan listalta ja jonka tulin sittemmin ensi kertaa maisteneeksi, on Petit Bourgeois Sauvignon Blanc 2016 (yllä vas.). Monet minun viinimakuni ja suositukseni tuntijat tietävät, että Sauvignon Blanc ei minulle yleensä maistu; en pidä sille ominaisesta ruohon hyökkäävästä tuoksusta, ”päällekäyvästä vihreydestä”, jollaisena sen usein koen, mutta tämä! Hyvänen aika: tässäpä hyvä kalaviini ja uskoisin sen pärjäävän myös joulukalkkunan kumppanina.

Sille kaveriksi tämän vuoden todellinen löytömme: edullinen hyvä ”pikku-chablis”. Onpas hedelmäinen, täyteläinen La Chablisienne.  Sopii varmasti moneen: kalapöytään erityisesti. Nämä kaksi ranskalaista lahjakassiin kun menet uuden vuoden juhlaan?

Valkoviineistä voisi suositella monia, monia riesling -viinejä, mutta kuriositeettinä on vielä mainittava Hessenin prinssin, Suomen kuninkaan, pojanpojan viinistä Saksan Rheingausta.

Yllä kuvassa vielä Chablis oikealla, keskellä Tommasin Pinot Grigio muistuttamassa siitä, että Tommasit ovat aina hyviä.

Hyviä ovat niin valkoviini Pinot Grigio kuin punainen Valpolicella, Ripasso ja  – tietysti – Amarone. Alla olevassa kuvassa olevan Tommasi-sarjan oikean reunan kuohuva oli pettymys, toista pulloa ei osteta. Jäi ohueksi, maku lyhyt ja vaisu.

Jotta Italia varmasti tulisi kunnolla edustetuksi on mainittava Pieropanin viinit. Ei niin edullinen, mutta meillä jo usean joulun ja Kalaasien luottoviini: Pieropanin La Rocca (ylempänä kuvassa Pieropanin Soave Classico, ei sekään huono)! Kolmellakympillä jo toivoo saavansa hyvää valkoviiniä, ja kyllä! Oikeasti liki kermainen, täyteläinen, voimakas olematta hyökkäävä, hedelmäistä makeutta, mutta myös luonnetta on tässä huippuvalkkarissa, jota ei likikään joka vuosi Alkosta saa. Nyt saa. Osta vaikka jemmaan. Tai lahjaksi.

Ja sitten asiaan: punaviinejä.

Ensin on kerrottava syksyn ”hittiviinistä”. Apothic Dark Kalifornian auringosta, on tumma, lempeä, melkein makea, olematta imelä, silkkaa helppoa, hyvää punaviiniä. Rypäleinä on merlot, cabernet sauvignon, zinfandel, petit verdot, petit syrah,  teroldego (et ole koskaan kuullutkaan? – No en minäkään, mutta ei se ainakaan huonoa tee tälle viinille!) … eihän näistä voi huonoa tullakaan! Tässä viinissä kolmellatoista eurolla saa niin paljon hyvää! Ehdottomasti!

Darkin takana on Valpolicella Ripasso. Ihan vaan muistattamassa, että ripassot (tänä vuonna suosikkina ”Pohjolan perintö”) jos jotkut ovat monipuolisia hyviä, jos etiketissä on vielä appassimento, niin on vaikea kuvitella pettyvänsä jos hakee helppoa, marjaista, ilman kiristelyä ja tiukkoja tanniineja olevaa punaviiniä.

Meillähän ollaan aika huonoja suosittelemaan kinkkuviinejä, kun ei ole kokemusta joulukinkusta ja viineistä. Viineistä kylläkin, mutta ei kinkusta. Lähtökohtaisesti hakisin ehkä jotain merlot-viiniä, mutta ostimmepa viime viikolla mökille pullollisen Pinor Noiria, jota perheen Juniori, tällä hetkellä Alkon (kiiretyöntekijä, kausi)myyjä suosittelee kinkun kumppaniksi. Miksei? Mutta huom. tämä on tarjottava viilennettynä. Kun silmät kiinni maistelimme ja oikein yritimme löytää luonnehdintoja, niin tuli mieleen, että jollei tietäisi, niin valkkariksi voisi luulla.

Tämmöinen meille uutuus on edullinen, jouluinen, moneen taipuva Ogiers. Etelä-Ranskasta tuleva viini nyt ei ole mikään ”suuri viini”, mutta ei se myöskään napsu suussa, eivätkä tanniinit töki. Helppo ja hyvä viini, vaikka kinkulle tai miksei vaikka uuden vuoden pataruoalle? Sitä(kin) saa lahjapaketissa.

Ja tässä sitten kolmikko, joka meidän joulun aikana tullaan nauttimaan: Chateauneuf-du-Pape (joku niistä) on meillä perinne. Poron paistin kanssa se nautitaan aattona. Ja Amarone sitten joulupäivänä, juustojen kanssa. Ja joku appassimento ihan vaan joulun illoissa … kirjojen, telkkarin, suklaan, yhdessäolon kanssa.

Kuriositeettina, lahjapulloina, juustoille, digestiiviksi? Joku näistä alla olevista!

Laplandia vodka, joka on maustettu espressolla, kuulostaa oudolta, eikö? Mutta, mutta …. minä joka en edes väkevistä pidä, olen tätä maistanut. Ensimmäisen kerran kesällä Arctic Light -hotellissa Rovaniemellä, ja silloin laitoin tykkäämiseni miljöön ja juhlan syyksi. Sittemmin tilasimme pullollisen mökille, ja muutaman shotin olen testannut. Se on vaan ihan mahdottoman hyvää. Niinkuin kuulemma muutkin Laplandia Shotit. Näiden maailman valloituksesta tulemme vielä kuulemaan! Katsokaahan, mitä kaikkea on tarjolla!! Hienoja lahjapulloja jos on sellaisille tarvetta myöhemminkin!

Ja lopuksi perinteiden pariin. Entäs juustolle ja suklaalle? – väistämättä paluu Italiaan. Recioto della Valpolicella. Sitä ei tarvitse kuin tilkan. Jouluyönä. Kun on jo hiljaista, kun on jo väsy ja helpotus, kun ei enää muuta jaksa. Pieni tilkka jotain hyvää… On joulu.

Niin ja entäs glögit? Niistä ja niiden parhaasta jo toissapäivänä

 

Tulostettava kauppalappu tässä: Jouluviinit 2017

 

PS. Jouluoluita en osaa suositella, mutta sain varman vinkin: Chimay Cinq Cents Tripel! Iso komea pullollinen sopii kuulemma yhtä lailla kinkulle kuin graavi- ja suolakaloillekin. Kokeilehan.  

Joulumusiikkia ruoanlaiton oheen ja muutenkin

Meillä tonttuovella oli tänään merkillisiä otuksia.

Vähän näyttivät muumeilta, – hyvin vähän, vähän tateilta, – hyvin vähän.

Pitkällisen salapoliisityöskentelyn jälkeen oudot vierailijat tunnistettiin ”Luomukuningasvinokkaiksi”.

Ja tovin kypsytystä voissa ja suolattuna ja pippuroituna olivat erinomaisia karitsan karen kanssa.

Vähän fenkolia ja salaattia oheen, eikä tarvittu muuta. No hyvä on: jälkkäriksi sisarelta saatua suklaata, tai oisko rocky roadia sittenkin.

Ja tässä vasta ollaan menossa kohti joulun herkkuja!  Pientä vastaiskua moiselle herkuttelulle jo aamulla, – vielä pimeän turvin lähdin kaupungille kameran kanssa ennen äidin luo menoa. Kyllä on kuulkaa jouluinen Oulukin kaunis kaupunki aamuhämärässä, … Eikä ollut tietoakaan jouluruuhkasta. Hyvin kului reilu tunti kulkiessa, kuvaillessa.

Caritaksessa meni kuitenkin pitkälle iltapäivään, mutta Pehtooripa oli ollut avuksi joulupuuhissa ja kuorinut lantut ja porkkanat, joten pääsin laatikoiden tekoon heti hopusti…

Joulun tullen, ja nimenomaan ruokaa tehdessä ja leipoessa kaipaan joulumusiikkia, ja niinpä ryhdyin – kesken kaiken – kokoamaan Spotifyhyn uutta ”Joulumusiikki 2017” -listaa itselleni. Ja taas niitä samoja, – hyvä on, rakkaita ja tärkeitä, joululauluja, mutta tulipa mieleen, että olisipa mukava kuunnella jo jotain muutakin. MItä muut kuuntelevat?

Ja siitä sitten ajatus:

Kerro minulle  juuri sinun The Joululaulu. Tai vaikka ne kolme sinulle tärkeintä, kauneinta, nostalgisinta, tunnelmallisinta joululaulua. Ja jos lauluun liittyy vielä tarina, niin aina parempi.

Kaikkien vastanneiden kesken arvon yhden seinäkalenterin (kuviani Oulusta) ensi vuodelle. Vastausaikaa on viikko, eli aatonaattoon asti. Kommentoi alle, ja olet mukana arvonnassa. Ja olisi ilo minulle…

Vuoden 2017 glögit testissä

Tänä vuonna Alkon valikoimassa on yhteensä  17 glögiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Saksasta, ja niiden joukossa on vanhoja tuttuja ja uusia sekä yksi alkoholiton vaihtoehto. Kuten perinteisiin kuuluu, meillä on Blossa ja Loimu asetettu vastakkain, haastaamaan toinen toisensa, ja mukaan on otettu molemmat Loimut ja yksi uutuus.

Meillä glögikausi aloitettiin jo syyslomalla lokakuussa mökillä, jolloin myös nuoret olivat raadissa mukana. Silloin maistettavana oli Blossan vuosikertaglögi (keltainen pullo) ja Loimun valkoviiniglögi. Ja viis-yks Loimu voitti. Kyllä Blossan mangomauisteinen ”intialainen” glögipullollinen saatiin viidestään kulumaan, mutta eipä todellakaan ole toista ostettu. Merkillisen tunkkainen se oli, vaikka olen suuri mangon ystävä. Maistui enemmänkin sellaisilta ylimakeilta klementiineiltä, ja niistä en todellakaan pidä.

Joten valkoviinipohjainen Loimu raikkaalla marjaisella maullaan miellytti paljon enemmän. Vaikka sekään ei ollut perinteinen, makea, umpimausteinen sokerinen glögi siitä pidettiin silti, ehkä juuri siksi. Mutta hieman kaivattiin jouluisempaa makua, kun kerran kuitenkin oli glögiä.

Nyt menneellä viikolla mökille ostettiin pullollinen Lumoavaa. Koko (meillä olleen) sarjan edullisinta ja alkoholiprosenteiltaan miedointa glögiä – mustikkaglögiä. Ja avasimme myös punaisen Loimun. Molemmat olivat hyviä. Finalistiaineksia. Loimussa oli tänä vuonna vähemmän prosentteja kuin monena edellisenä vuonna, mikä ainakin tässä versiossa oli hyvä asia. Alkoholi ei puskenut läpi, vaan kirsikka ja ihana mesimarja maistuivat joulumausteiden lomassa. Se on hyvää. Mutta kyllä meidän tämänvuotinen suosikki on Mustikka, Lumoava. Se maistuu sopivasti lapsuuden mustikkamehulle, se sopivan makeaa, eikä mausteisuus vei lämmittävältä juomalta houkuttelevuutta.

Siis mustikka oli tämän vuoden ykkönen hienoisella erolla Loimun punaiseen …

Tässä linkit Alkon sivuille:

Valkoinen Loimu

Punainen Loimu

Blossa

Lumoava

 

 

Glögien historiaa on joulukalenterin luukussa 16.

Kotimatkalla nähtävää ja luettavaa

Ensimmäinen aamu viikkoon, jolloin taivas ei ollut pilvessä, ja yön jatkunut lumisadekin oli lakannut kun rupesimme tekemään lähtöä kotiin.

Hissuksiin pakkailin ja siivoilin, Pehtoori teki vielä vähän lumitöitä ja hoiteli ulkona, liiterissä ja saunalla kaikki lepotilaan. Yhdeksältä olimme tienpäällä.

Pehtoori ajeli koko matkan, minulla oli lukemista, – ihan kuin aina duuniaikoina. Nyt kaksi historia-artikkelia kommentoitavana. Koskelankylän historiaa liittyvää harrastajan tekstiä olen kyllä asiantuntevampi arvioimaan ja neuvomaan kuin lintujen fysiologian tutkimuksen oppihistoriaa. Mutta oikeastaan aika mielenkiintoisia olivat molemmat artikkelit.

Keli oli aika hyvä, lukuunottamatta iltapäivän viimeistä tuntia Kemi – Oulu -väliä. Lähtiessä kohti etelää taivas oli kaunis ja värit vahvoja.

Napapiirillä sitten Joulupukin postikonttorissa ja kahvilla. Ja katsomassa kuinka alueella oli satoja, jollei tuhansia aasialaisia ja brittejä ja suomalaisiakin. Todella näyttää Lapin matkailun nyt olevan nousussa… Joulupukin historiasta ja joulun punaisesta väristä huomenaamulla juttua Joulukalenterin luukussa 15.

Sitten kuva heinäpaaleista, pahoittelen kuvan laatua, mutta äkkiseltään auton ikkunasta vauhdissa … Onko muualla satavuotiaassa Suomessa näkynyt tällaisia? 😀  SUOMI 100

Vaikka kyllä harmitti taas mökiltä lähteä, niin onhan täällä kotonakin hyvä.

Joulukortit, joulukorttimaisema….

Mökilläkin on tonttuovi. Siitä takan vierestä, klapien vierestä se löytyi. Ja joka päivä siellä näyttää touhua olevan. Nyt Posti oli isosti esillä!

Niin meilläkin. Saimme tänään joulukortit kirjoitettua. Onneksi, sillä toiveena on viedä kortit kotimatkalla postiin Napapiirille, Joulupukin postitoimistolle. Siten niihin saa Pajakylän postileiman. Erikoispostileimathan ovat käyneet aika harvinaisiksi, ja kyllä minusta on ihan spesiaalia, että saa kortit postittaa Joulupukin Konttuurin vierestä. Mutta minähän olenkin vähän jouluihminen, enkä niin vähänkään.

Joulukortit ja jouluruoka ovat ne ykkösjutut minulle. Niiden tekeminen, saaminen ja antaminen, yhdessäolo. Niistä tulee minulle joulu. Niistäkin. Ja tänä vuonna lumesta, jota kuulostaa riittävän ympäri Suomen.

Täällä mökkimaisemisssa on sitä tullut nyt viikon aikana tullut sellainen 20 – 30 senttiä lisää. Sellaista kimmeltävää, kristallista pientä sadetta on nytkin vuorokauden riittänyt.

Noh, pitäähän sitä kolailla ja lapioida pois edestä, mutta sekin täällä maistuu. Semminkin kun pakkasta ei edelleenkään ole ollut kuin muutama aste. On ollut kauniita päiviä, illat pimeitä, sallineet takkatulen ääressä istumisen, telkkarin kattelun, saunomisen, hyvin syömisen. Täällä omassa pienessä kaamoskuplassa on kyllä viihdytty.

 

Huomenaamulla joulukalenterissa kysely joulukorteista, osallistuhan…

Mökilläkin keittoa: kermainen korvasieni-porokeitto

Tiistai, sehän on tänä vuonna ollut melkein aina soppapäivä. Jokaviikkoinen soppamme on rulettanut myös ”eräolosuhteissa”, itseasiassa mökillä on tullut keiteltyä vähintään yhtä hyviä keittoja kuin kotonakin. Lapissa kun ollaan niin siihen liittyen oli luontevaa, että vihdoin tein korvasieni-porokeittoa, jota tiedän monien oululaisravintolaissakin tilaavan. Ainakin Sokeri-Jussin ja Hugon listoilla sellainen on ollut. Tänään oli meidän Myötätuulen listalla. Ja olihan se ihan hirmuhyvää.

Kermainen korvasieni-porokeitto

(kahdelle pääruoka, neljälle alkuruoka)

pari kourallista korvasieniä pakkasesta
10 cm pätkä purjoa
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl riista/lihaliemifondia
4 dl vettä
2 dl Valio kuohukermaa
mustapippuria, suolaa

Sulata ja valuta ryöpätyt korvasienet (tai liota kuivatut).
Hienonna valutetut korvasienet ja purjo.
Kuullota ne voissa.
Paista, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut.
Lisää vehnäjauhoja, sekoita, ettei tule paakkuja.
Lisää kerma ja vesi. Anna keiton kiehua kokoon ilman kantta vähintään 10 min tai kunnes keitto on sopivan sakeaa, mitä kauemmin sen parempi.
Sekoita välillä.
Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku.
Tarjolle tuotaessa sekoita keiton joukkoon pieneksi silputtua kylmä- tai mieluummin lämmin)savuporoa.

Sainpa (vihdoin) kootuksi melkein kattavan ”sisällysluettelon” tänä vuonna keitetyistä keitoista. Nimen perässä on myös linkki soppapostaukseen, joten sieltä voit hakea mahdollisesti keittämäsi tai sellaisen, jonka aioit keittää, mutta jäi … Ensi vuoden alussa teen kyselyn tähän projektiin liittyen, ehkä sinulla on näistä joku kokemus?

Jokaviikkoinen soppamme – luettelo linkkeineen


Tämänpäiväinen keitto oli ehkä vähän kevyttä pääruoaksi siihen nähden, että Pehtoori kävi hiihtämässä (”pakkohan” se oli kun kerran uudet suksetkin tuli ostaneeksi (selkäkipujen uhallakin… hmmmm)) ja minä olin aamulla varhain lenkillä ja kuvailemassa Saariselän keskustassa.

Melkein suoraan herättyäni hyppäsin autoon, kamera ja jalusta mukana, ajelin kylille: kuvauksen ykköskohteena Saariselkä City ja sen jouluvalot.

Olipa jännä seurata kuinka turistibussit täyttyivät hotelleista tulevista asiakkaista, ainakin kymmenen bussillista pakkautui aamun pimeydessä (ihan selvästi klo 9 oli startti) täyteen englantilaisia ja aasialaisia turisteja, jotka halusivat lähteä Siidaan, Kiilopäälle, West Villageen, kiertoajolle ja ties mihin.

Tänä vuonna Saariselällä majoittuneista 60 % on ulkomaalaisia, ja tuntuu että juuri nyt, tässä joulun alla, 80 %.

Aamun sarastaessa, tai siis pimeyden ja sinisen tunnin vaihduttua leppoisaksi, harmaaksi talvipäiväksi minä siirryin Tunturihotelliin, jossa oma luottohieroja sai kuvankäsittelystä yms. jumittuneen niskani ja olkani taas relaamaan ja kivuttomaksi.

Aamun kuvakavalkadi on täällä. Melkein tekisi mieli järjestää kuvista bingo: etsi ihminen, etsi ”Kiiinan muuri”, montako ravintolaa (eikä näissä ole edes kaikki), etsi poro, missä myydään Pentikin tuotteita, missä käristystä? No mutta joka tapauksessa, tässä 3/4 Saariselän keskustasta aamusella…  Tai sitten suora linkki KLIKS.

 

Parfyymiladulla

Oikeastaan ensimmäistä kertaa, ensimmäistä kertaa ikinä? Viikonloppuna täällä Hangasojalla, mökkielämään uponneena, en ole moneen päivään miettinyt, milloin pitää lähteä pois. En ole laskenut, montako päivää on vielä mahdollista olla täällä. En koko viikonloppuna miettinyt edes ruokalistaa tai imurointia tai menenkö mäkeen/ladulle/kävelemään, enkä muutenkaan erityisemmin ajatellut tekemisiäni suhteessa siihen, milloin täältä pitää lähteä.

Kerrankin olen vain elänyt, ollut, tehnyt, olen ollut ajattelematta, että täällä olo on taas vain käynti … No tänään sitten jo laskin, montako yötä enää, ja mitä ehdin tehdä minäkin päivänä. Tänään sain yhden pitkäaikaisen tekeillä olleen projektin valmiiksi, ja nyt voi vaan olla. Jos haluaisi. En halua.

Aamuladulla oli hirmu hyvä mieli siitäkin, että täältä ei tarvitse viikonlopuksi ajella Tornioon. Voidaan ajella kotiin Tornion ja Haaparannan kautta kotiin – jos halutaan, mutta ei ole pakko. Ja tänään – kuten monena muuna maanantaiaamuna – hyvä mieli siitä, että oli mahdollisuus olla ladulla, olla ulkona, nauttia taikatalvesta.

Pidin oikein kiirettä että varmasti ehdin hiihtämään vielä hämäränhyssyn aikaan, että ladulla on vielä valot, että on sininen hetki.

Pitkästä aikaa hiihdin Saariselän puolella, eilen ja yleensäkin minun vaatimattomat hiihtolenkkini ovat täällä Laanilan ja Kakslauttasen/Kiilopään suunnalla, mutta tänään ajelin kylille, ja uusittuun latujen risteyspaikkaan. Hiihdin ns. Parfyymiladun mutkin. Latu kulkee Saariselän keskustan ja Laanihovin välillä ja on suuntaansa 3,5 km, eikä siinä ole kovia nousuja eikä laskuja. Oikein mukava, mutta tänäänkin jo aamusta aika ”ruuhkainen”.

Nimensä Parfyymilatu on saanut siitä kun kevätsesongin aikana (varsinkin 10 – 20 vuotta sitten) sitä monet hiihtelivät Saariselältä kohti Laanihovin legendaarisia Monotansseja. Iltapäivätansseihin (klo 14 – 17) hiihdellään sopivasti turhia hikoilematta ja parfyymit tuoksuen. Laanihovin päivätanssien motoksi on mainittu myös ”Monona sisään, stereona ulos”. Joskus paluu Saariselän hotelleille sitten taittuu Skibussin kyydillä. Sitten saunaan ja päikkäreille ja illalla Tunturihotelliin tanssimaan tai Teerenpesään karaokeen.

Tänään aamulla Parfyymiladulla oli kyllä ihan eri meininki. Enimmäkseen varttuneempaa väkeä, tosin selvästi myös ihan urheilijoita, oli hiihtämässä. Ja mikäs oli hiihdellä: pari astetta pakkasta, vain kevyttä tuulta, maisema kaunis ja sininen hetki lempeä. Hiihtelin ja kuvailin, mieli levollinen.

Lähdehän virtuaalihiihdolle ja klikkaile kuvat alta… (tai linkin takaa) Oikean reunan kahdesta nuolesta kuvat suurenevat.

Ja joulukalenteri! Oletkos käynyt luukut aukomassa? Enää puolet ja on joulu!

 

Suomen prinssin viiniä ja risottoa

Suomen itsenäistymisvaiheisiin liittyi ns. kuningasseikkailu kun eduskunta (9.10.1918) valitsi Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin, joka joutui kuitenkin pian luopumaan kruunusta, paljolti länsivaltojen painostuksen vuoksi.

Nyt prinssi Friedrich Karlin, Suomen lyhytaikaisen kuninkaan, pojanpojalla Landgraf Moritz von Hessenillä ja tämän vanhimmalla pojalla Prinz Donatus von Hessenillä on arvostetttu viinitila Rheingaussa.

Ja Suomi100vuotta -juhlan kunniaksi heidän laaturieslinginsä (vai riesling´nsä) on saanut juhlaetiketin.

Tätä harvinaista herkkua saa tilaamalla Alkon tilausvalikoimasta. Hyvin ehtii vielä joulupöytään, ja ehkä sopii vielä paremmin uudenvuodenaaton juhlaan, jossa voisi olla tarjolla vaikka äyriäisrisottoa. Niin kuin meillä tänään mökkipäivällisellä. Alkon luonnehdinta viinistä ei minusta ole ihan osuva, emme löytäneet siitä sitruunaisuutta, täyteläistä, mutta raikasta hedelmäisyyttä kyllä. Sopivan happoinen se on. Oikein hyvä.

Katkarapu(äyriäis)risotto

2 rkl voita + 2 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä,
2 dl risottoriisiä
1 prk Mutti-tomaattimurskaa
2 dl valkoviiniä
1 litra kanalientä 
1 puntti persiljaa
suolaa, pippuria
1½ dl parmesanraastetta

Pussillinen jättikatkarapuja

Kuullota silputtu sipuli voin ja öljyn seoksessa, lisää valkosipuli ja sitten risottoriisi. Sekoittele siten, että riisi on läpikuultavaa. 

Lisää joukkoon tomaattimurske, ja anna sen imeytyä riisiin. Sekoittele koko ajan. Lisää viini ja anna sen vuorostaan imeytyä ja sitten lisäile lämmintä kanalientä vähän kerrallaan, sekoita aina välillä. 

Maista ja mausta suolalla ja pippurilla. 

Lisää joukkoon sulatetut jättikatkat ja muut mahdolliset kypsennetyt äyriäiset. Älä enää keitä, etteivät merenelävät sitkisty. Lisää persilja ja parmesan. 

Teemaan sopivasti jälkkäriksi oli Finlandia-marmeladikuulia. Silloinkin kun ollaan kaksistaan mökillä, eikä ystävät tai lapset perheineen ja kavereineen ole päässeet seuraksemme, teen ruoaksi mielelläni jotain hyvää, melkein joka päivä jotain vähän spesiaalikin, mutta se rajoittuu vain etu- ja pääruokiin. Harvoin meille kahdelle mitään jälkkäriä rustaan. Tänäänkin marmeladi riitti oikein hyvin.

 

Sinisiä hetkiä, punaista viiniä

Täydenkuun mentyä, ulkoilun, saunan, hyvin syömisen ja jaetun viinipullollisen jälkeen yöuni levollista ja kohtuullisen pitkää. Yli seitsemään sitä riitti! Hyvillä mielin aamupuurot ja sitten kahden kolan taktiikalla teimme lumityöt, ja niitä eilisen illan, viime yön sateen jälkeen, riitti. Tosin kevyttä, kaunista puuterilunta se vain oli.

Aamun pimeän ja hämärän vaihtuessa siniseksi hetkeksi ajelimme kylille, Saariselän keskustaan, ja ensin vuorossa kapuaminen Kaunispään päälle.

Päällisin puolin katsastimme ”Kiinan muurin”. Toissapäivänä avatun uuden kiinalaisella pääomalla tehdyn hotellin ja ravintolan ohi mennessä näimme, että sielläkin oli ”haalarikansaa”, eikä siis mitään vapunjuhlijaopiskelijoita, vaan eri ohjelmapalveluiden asiakkaita (Lapland Safaris enimmäkseen). Matkalla pulkkamäkeen (siellä oli varmaan lähemmäs sata henkeä), moottorikelkka- ja huskysafarille, souvenirs-putiikkeihin tai vain kulkemaan ”promenadilla”. Paljon oli väkeä liikkeellä.

Kaunispään Huippu-ravintolan uusissa laajentuneissa tiloissa ei ollut paljon väkeä, eikä kyllä rinteessäkään. Ehkä minä joku päivä?

Palattuamme alas, kylälle, oli aika satunnaisille jouluostoksille. Pari lahjaa löydettiinkin, ja minä itselleni uudet toppahousut!

Iltapäivällä piipahti Pehtoorin ex-työkaveri, todellakin piipahti. Kunhan illansuussa sain sapuskan tehdyksi avasimme Juniorin kovasti, moneen kertaan suositteleman punaviinin (rhonelainen Ogiers), mikä saikin muistamaan ja muistuttamaan, että jouluviinisuositukset ovat piakkoin kasattuna. Tuo tulee kuulumaan joukkoon.

Alla kuvia päivän lenkiltä. Kannattaa klikata oikeasta ylänurkasta kahta nuolta: siten kuvat aukenevat isommiksi, näyttävät paljon paremmilta. Siellä noita juttuja, joista kerroin…

 

Polaariyö, Taikatalvi

”Polaariyö on vuotuinen ajanjakso, jonka aikana aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Ilmiö esiintyy maapallon  napapiireillä ja niitä korkeammilla leveysasteilla. Mitä lähemmäs napoja mennään, sitä aikaisemmin kaamos alkaa ja sitä pidempi on kaamosaika.” Näin kertoo Wikiperdia ja tämänhän kaikki toki jo tietävätkin… Mutta kaamos ei ole pimeä, valoton musta aika. 

Tyär lähetti kuvan Helsingistä, Aleksin jouluvaloista, olivat poikaystävänsä kanssa jouluostoksilla ja ihailemassa valoja. Onhan se Aleksanterinkatu komea joulunaikaan. Mutta pimeä. Siellä on suunnilleen yhtä pimeä kuin Oulussa, tai siis vielä pimeämpää. 

Täällä polaarisen yön hallitsemalla Hangasojalla on valoisaa!

Aamupäivän sinisen hetken aikana ennen kuin lähdin lumilingon kanssa puskeutumaan kohti puroa, näytti tältä.

Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty. Ja sehän on aina hyvä juttu. 
(Tove Jansson, Taikatalvi) 

 

Purolle pääsin, eikä ollut vaikeaa, aika kevyttä pakkaslunta, ei ole täällä paljon suvennut lokakuun jälkeen.

Pihapiirissä kylmäksi käynyt vinkka ei paljon tuntunut, – tarpeeksi kun touhusi. Ja iltapäivällä oli hyvä vetäytyä mökin lämpöön joululahjapuuhien pariin. 😉

 

– Älä laske suksia luisumaan hajalleen. Taivuta polvesi. Kumarru eteenpäin. Yläruumis suorana. Käsivarret tiukasti vartaloa vasten. Muistatko nyt mitä minä olen sanonut? 
– En. 
          (Hemuli opettaa Muumipeikkoa hiihtämään, Taikatalvi) 

 

Huomenna sitten hiihtämään, ehkä! Nyt katsomaan Netflixiltä tänään julkistettua Crownin toista tuotantokautta.

Joulukalenterin luukussa 9 lisää Taikatalvea…

Kaamokseen

Pimeässä ja pakkasessa. Aurinkoa ei näy, ei enää moneen viikkoon. On kaamos.

Lempeä, pehmeä, valoisa kaamos.

Olemme mökillä.

Ajelimme läpi lumivalkoisen Pohjois-Suomen. Liikennettä vähän, poroja aika paljon, tiet sulat, pakkanen kiristyi matkan edetessä liki kahteenkymmeneen.

Mökillä lunta pari-kolmekymmentä senttiä, vinkkelin varret riittää vielä.

 

100-vuotiaan Suomen synttärit Oulussa

Itsenäisyyspäivä. Se on usein vietetty, viime vuosina, vuosikymmeninä, melkein aina Koilliskairassa, kaamoksen alettua Lapin hämärässä, sinivalkoisissa pakkasissa. Tänä vuonna siirsimme lähtöä (mm.) Suomi 100 – juhlallisuuksien takia. Onhan tässä monta päivää ollut kaikkea hienoa katseltavaa, myötäelettävää, kuvattavaa Oulussakin. Halusimme olla täällä Suomi 100 -juhlaa elämässä mukana. Ja nyt kun kerran oli mahdollisuus valita, milloin pohjoisessa, milloin kotona.

Lähdimme aamupäivällä hyvissä ajoin kaupunkiin, jätettiin auto kauas hautausmaasta, jotta saatiin samalla tehtyä kunnon kävelylenkki. Ja olimme hyvissä ajoin sankarihauta-alueen reunamilla. Silti kaukana eturivistä. Väkeä oli tosi paljon.

Oulun hautausmaalla järjestettiin valtakunnallinen Suomi 100-kunniavartio ja siellä oli paljon väkeä, niin paljon, ettei meidän pikkuperhe päässyt lähellekään näkemään … olivat käyneet papan haudalla…  Kunniavartiossa oli vapaaehtoisia miehiä ja yksi nainen jokaiselle sankarihaudalle, joita Oulussa on 456.

Koetin kuvailla, .. ja sitten sain yhdeltä herrasmieheltä luvan ”tule tähän eteeni, voit kuvata tästä”. Siitä näin paljon paremmin. 😉

Klikkaamalla alla olevan kuvakansion oikean ylänurkan kahta nuolta saat kuvat täysikokoisiksi.

Kuviin ´osui´ monta tuttua: veteraani-historiatuttu, karjalainen hengenheimolainen, kälyn isä, entinen opiskelijani — Mietimme että kuinka olikaan hyvä, että nuoret miehet olivat saaneet tulla paikalle omissa kamppeissaan, sellaisina kuin olivat. Sellaisina nuoret miehet talvisotaankin lähtivät: malli-Cajander. Siihen kuului lakki, vyö ja ase. Ei ollut mitään paraatipukuja, ei edes asepukuja. Omissa vaatteissaan nuoret näyttivät siltä kuin sotaan lähteneetkin olivat. Nuorilta, erilaisilta, vakavilta.

Sankarihaudoilla olleita nuoria miehiä katsellessä tuli mieleen: Juniori on juuri tuon ikäinen ja ettei isä eikä kumpikaan pappa ollut rintamalla, mutta elivät sodan, kuten elivät molemmat mummut, Pehtoorin äiti ja isä, joka oli mukana sotatoimissa, molemmat vanhemmat omine elämäntarinoineen, joita äiti viimeksi eilen, harvinaisesti liki katkerana, Tanskaan lähtenyt (ei lähetetty 😉 ) sotalapsi, Karjalan evakko, muisteli.

Tänään sankarihaudoilla nieleksin monta kertaa, ja kuinka hornetin ylilento saikaan aikaan kylmät väreet.

Sitten takaisin autolle, äkkiä kotiin tekemään juhlapäivällistä (Juniori oli luvannut tuoda samppanjan (ja olihan ihan hurja hyvää Taittingeria tilannut Ranskasta, sen jälkeen eilistä soppaa, lohi-torttuja, ja kuinka ollakkaan poronkäristystä ja pottumuusia ja jälkkäriksi lettuja! Aikas suomalaista, eikö?)

No mutta ennen kuin oli päivällisen aika, oli aika Juhlakulkueelle. Pehtoori ei lähtenyt, joten ihan itsekseni ajelin Lyskan parkkiin, hyvissä ajoin, valmiina kuvaamaan, otettuani reitin selville jne.

Kulkue kiertää Kirkkokatu – Pakkahuoneenkatu – Isokatu – Linnankatu – Kirkkokatu -reitin päätyen takaisin kaupungintalolle, jossa vietetään kulkueen jälkeen yhteinen juhlahetki. Ohjelmassa kuullaan sanat satavuotiaalle Suomelle, jotka ovat Valveen sanataidekoulun 8-vuotiaiden sanataideryhmän ja Valveen videopajan nahoittamat. Ajankulkue: Onnittelupuheen  Juha Hänninen. Juhlan päätteeksi lauletaan yhdessä Maamme-laulu Cassiopeia-kuoron johtamana ja juhlan huipentaa ilotulitus. 

Ja niinhän minä pöhkö, kuten aika monta sataa muutakin kuvittelimme, että ilotulitus näkyy kaupungintalon edestä. Ei muuten näkynyt! Mutta Cassiopeia oli taas kerran huikea, kuorolaulu kumajaa kauniisti Oulun keskustassa. Enkä yrittänytkään päästä lähemmäs kuvaamaan, koska keskityin kuvaamaan ilotulitusta!

Noh, ohi meni.

Suomi 100 -juhlapäivä alkaa olla eletty! Pehtoori hakee lipun salosta, joka on valaistuna saanut olla siellä eilisestä asti. Kummallisen tärkeältä sekin on tuntunut. Liputus siis.

On aika ”rakentaa” huominen Joulukalenterin luukku. BTW: Tämänpäiväinen luukku liittyy enemmän Suomen 100-vuotiseen historiaan kuin yksikään aiempi postaukseni.

Huomenna satavuotiaan Suomen ensimmäinen päivä… oletkos ajattellut, mitä se tuo tullessaan…

Tomaattia ja piparkakkumaustetta! – Jokaviikkoisessa sopassa

Jokaviikkoinen soppamme -projektini on jo loppusuoralla. Kolme viikkoa vielä, ja sitten on (periaatteessa, todellisuudessa ei ihan) vuoden jokaiselle viikolle soppa keitetty.

Miltäs tuntuu ajatus keitosta jossa on tomaattia ja piparkakkumaustetta? – Hieman minua arvelutti, mutta vain hieman. Alkuperäisohjeen löysin kun googlettilin hakusanoilla ”joulukeitto”, ”kevyt keitto”, ”jouluinen keitto”. Ja sitä kaikki tämä Mausteinen tomaattikeitto on! Väriään myöten.

Jouluinen tomaattikeitto

Ainekset

450 g Grillatut kasvikset-pakasteseosta (Pirkka)
tilkka öljyä
2 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä
0.5 dl öljyä
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja
1.5 l vettä + 1 dl valkoviiniä + 1 kanaliemifondi
(tai 1,2 dl kanalientä jollaista minulla kerrankin oli pakkasessa)
1 rkl tummaa sokeria
1 tl mustapippuria
2 tl suolaa
2 tl oreganoa
2 tl timjamia
ripaus chiliä
1 tl piparkakkumaustetta
2 dl kermaa

Ja pinnalle tomaattikuutioita ja yrttejä

Valmistusohje

Kaada jäiset pakastekasvikset uunipannulle. Kaada päälle hieman öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Silppua sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä, lisää paahdetut kasvikset ja muut ainekset kermaa lukuunottamatta.
Hauduta aineksia noin puoli tuntia ja soseuta. Tarkista tomaattikeiton maku ja lisää kerma.
Halkaise tomaatit ja poista siemenet. Silppua tomaatit pieniksi paloiksi ja lusikoi ne keiton pinnalle. Koristele tomaattikeitto basilikanlehdillä.

Jopas oli hyvää, täyteläistä keittoa. Paljon parempaa kuin joskus keväällä keittämäni Kermainen tomaattikeitto. Tästä taisi tulla yksi niistä keitoista, jotka tämän projektin myötä meidän soppakulhossa tulevat maistumaan vastaisuudessakin. Ja vaikka joulun välipäivien keittona tällä on paikkansa. Keitin koko ison satsin, joten huomenna on pikkuperheelle alkukeittona kipolliset.

Tänään meillä tuo oli pääruoka, jolla oli hyvä lisäke.

Tein nyt niitä Viinilehdessä olleen ohjeen mukaisia lohitorttuja, joita Juniori ehdotteli jo viime viikolla. Ihan Myllyn Paras valmista torttutaikinaa ja sitten hyvä täyte paistettujen torttujen päälle. Tästä voisi varioida vaikka lapaksia… tekis lämminsavuporosta?

Viiniä mietin tälle keitolle, mutta aika haastavaa on.. Päätinkin kokeilla ranskalaista uutuussiideriä, jota poika suositteli (eka kertaa tänään olin Välivainion Alkossa kun kausityöntekijä-poika siellä ihan asiansa osaavan näköisenä töissä). Ja kyllä siideri sopi. Harvoin nykyisin siidereitä juon, noh, mökillä notskilla makkaran kans, mutta tämä oli sellainen ruokasiideri. Ei makea, muttei sellainen happoinen kuten monet englantilaiset ovat.

Lohitäytteiset tähtitortut

10-12 kpl
15 min + 1 h sulamiseen, paistamiseen ja jäähtymiseen

1 pkt (500 g) voi- tai torttutaikinalevyjä
1 muna
1-2 rkl unikonsiemeniä

Täyte:
1 dl vispikermaa
1 pkt (200 g) lohituorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
150 g graavi- tai kylmäsavulohta
1/2 dl tilliä hienonnettuna
mustapippuria

1. Leikkaa sulaneet taikinalevyt neliöiksi ja taittele, kuten tekisit perinteisiä tähtitorttuja. Paina taikinasuikaleet tortun keskustaan napakasti kiinni, jotta ne eivät aukea uunissa.
2. Voitele tähtitortut munalla, ripottele pintaan unikonsiemeniä.
3. Paista 210-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia, kunnes taikina on kypsää.
4. Valmista täyte. Vatkaa kerma. Notkista tuorejuusto sitruunamehulla. Leikkaa lohi hyvin pieneksi kuutioksi. Sekoita kaikki ainekset.
5. Siirrä lohitäyte pursotuspussiin ja pursota jäähtyneen tortun keskelle nokare lohitäytettä. Voit myös nostaa kahdella teelusikalla täytettä tortun keskelle.
6. Säilytä viileässä tarjoiluun asti.

Saaristolaisleivät jouluksi leipasin aamupäivällä samalla kun hoitelin kapituliasioita, Muistikuvien logo-asiaa ja äidin pankkiasioita ja sen sellaista sälää …

Saaristolaisleipäkin kyllä kävisi tuon keiton kanssa. Ja sehän käy kaiken kanssa, parhaiten suolaisen voin ja graavilohen. Ohjehan on  täällä.

 

Joulukortteja …

Koko päivän koneella, kaikenlaista ajankohtaan liittyvää työstettävää riitti iltapäivän lopulle asti. Sitten oli pakko päästä ulos, ja lähdin etsiskelemään, josko superkuun jämiä vielä näkyisi. Sen olemassaolon kyllä tunsin aamuyöstä – kuuhulluus vaivasi, uni ei pysynyt …

Mutta kaupungilla ja hautuumaalla oli hienoa, kuu möllötti komeana. Melkein kolme tuntia kameran ja jalustan kanssa kuljeksin. Ajattelin kuvaillessa, että nyt tulee hienoja, dramaattisia otoksia ja monista juhlavaloista pitkäksi aikaa kuvamateriaalia – nyt kun latasin raakakuvat koneelle, en ole enää niin varma. No mutta nuo eivät olleet menossa mihinkään, ihan vaan omaksi ilokseni yritin.. katsotaan nyt jos niistä jotain.

Onnistuneita kuviakin olen todistettavasti ottanut: tänään tuli Ifolorilta joulukortit ja kalenterit 2018. Joulukortti on varmaan eka kertaa parempi kuin tilatessa uskoin. Mie olen ”aina” tehnyt joulukortit itse; viimeiset 30 vuotta valokuvista, sitä ennen Pehtoorin kanssa oikein askarreltiin kortteja, tai siis Pehtoori tekstasi ja minä räpelsin jotain. Eiku hienoja ne oli. Mutta eivät todellakaan tuollaisia uniikkeja pieniä käsityötaideteoksia kuten systerilläni on tapana tehdä.

Jos haluat jonkun (jouluisista) kuvistani omaksesi, vaikka joulukorttien tilausta varten, saat vitosella. Lähetä minulle sähköpostia (reija at satokangas.fi), niin lähetän sinulle printtikelpoisen version kuvasta. Viimevuotisessa joulukalenterissani oli muutamia tykättyjä kuvia. Tämän vuotisen kalenterin tai näitä blogissa olevia kuviakin voit tilata. Ifolorilta ehtii tilata vielä haluamansa kortit sunnuntaihin asti siten, että ne ehtivät sitten postiin, tosin I luokassa.

Pienessä Joulupuodissa ja merkillistä kiirettä

Tälle päivälle oli paljon vaihtoehtoja ja paljon tekemistä. Niinpä heti aamukuuden jälkeen (ressi? – en tunnusta!!) herättyäni ryhdyin miettimään, mitä teen ja mitä jätän tekemättä.

Lenkille? – Ohi!
Savulohi-joulutorttuja (joita Juniori oli tilannut) perheelle? – Ohi!
Haudalla käynti ja samalla piipahdus äidin luona? – Ohi!
Asiakkaan tekeillä olevan vanhan kuvan digiprosessin loppuunsaattaminen? – Ohi!
Mainoskirje kapituliin? – Ohi! tai noh, sitähän tässä tehty… Ja nettisivuja ja …
Leipominen, josko vaikka päästäisiin lähtemään jossain välissä mökille? – Ohi!
Jouluostoksille? – Ohi!
Naisten messuille? – Pitkään harkittuani: Ohi!
Mutta edes Pieni Joulupuoti? – Kyllä!

Aamupäivän työstin yhtä sun toista projektia ja puoleksipäiväksi onnistuin ajelemaan [ihan mahdottoman palteista ja liukasta] Utoslahden tietä, mikähän sen nimi nykyisin on, joka tapauksessa Oulujoen pohjoispuolta, kohti Vaalaa. Laivakankaalla on vanha navetta, jonne neljä – minun näkökulmastani – nuorta naista ovat laittaneet jo muutamana joulun alusaikana pystyyn ”Pienen Joulupuodin”. Pari edellisenä vuonna olemme  olleet mökillä tai jotain etten ole sinne päässyt, mutta nyt!

Kaikkea pientä käsintehtyä. Kaunista joulutilpehööriä, kodin sisustukseen ihania juttuja, ja olipa siellä lampaan taljoja ja ihana pänikkä, jotka molemmat olivat jo lähteä mukaani mökille.

Tyydyin etupäässä kuvailemaan ja ostamaan muutaman koristeen, jotka varmasti tulette täällä tai Joulukalenterissa näkemään. Tässä kuvassa alla mm. yksi koriste, joka lähtee pohjoiseen kunhan sinne suuntaamme. Jouluhimmeleistä Joulukalenterissani enemmän juttua…

Pikkuisen harmittaa, että sähelsin, enkä malttanut olla siellä kauempaa.

Olin luvannut tehdä sunnuntaisafkan pikkuperheelle ja meille. Hmmm …  Kaupan kautta kotiin. Jotain nopeaa: olisin halunnut tehdä tällaisen päivälllisen (erityisesti porkkanarisotosta haaveilin), mutta varjoksi jäi. No, ainakaan Apsua ei häirinnyt. 😀 Pojanpojalla on jo ihan joulumieli, osaa esittää, mitä kaikkea pukki tuokaan, ja tonttuovella oli taas käytävä.

Muutoin päivä kuvien ja erinäisten nettipäivitysten parissa.

Käykäähän taas kurkkailemassa kalenteria: oikealla sivupalkin kalenterikuvaa klikatessakin sinne pääset.

Ai niin, tuo ihana Pieni Joulupuoti on tänä vuonna auki enää ensi lauantaina ja sunnuntaina …

Oulu Suomi 100 -juhlan keskipisteenä

Kylläpäs on päivä ollut täynnä somea ja intternettiä (nytkin taustalla YLE Areenasta valtakunnallinen Suomi 100 vuotta -juhlan streemi – suoraan Oulusta ;)) .

Joulukalenterin avaus ja sen jakaminen, siihen liittyneisiin ihaniin, kymmeniin kommentteihin ja kysymyksiin vastaaminen, paistinkääntäjien kapitulin (josta murisin jo joku viikko sitten ja nyt vielä PALJON enemmän) tiedottaminen hyvin monella saralla ja kysymykset ja vastaukset siihenkin liittyen.

Joten ei ihme, että aamulenkki ja kaupassa käyminen jäivät… Ehdotinkin Pehtoorille, että kävellään kimpassa iltapäivällä kaupunkiin syömään. Ohi Kuusisaaren, jossa on pinta-alaltaan suurin valofestivaalin  kokonaisuus ja joka kuuluu sekin Suomi 100 -ohjelmaan: Luminous Finland 100 sinivalkoisine väreineen.

Hillittömässä räntäsateessa tepasteltiin. Se ei ollut oikeastaan ihan tavattoman mukavaa, mutta kyllä se sade sitten loi aika hienon kuvaus-setupin: valkoinen flyygeli yksin ”uudessa” Kuusisaaressa, liki Oulun keskustassa, pimeässä, valaistuna, yksin, räntäsateessa, sinivalkoisena. Melkein surkuhupaisaa, melkein taiteellista, – ainakin hyvin suomalaista…. 😀

Kaupungissa oli sitten lyhtykulkue matkalla Tuomiokirkkoon, jossa oli lyhyt hartaushetki hoosiannoineen ja finlandioineen. Kulkueen matkan varrella Rotuaarilta kirkkoon oli kuoroja laulamassa, me pysähdyimme kaupungintalon eteen kuuntelemaan Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun kuoroa ja kuvailemaan Sissi-aasia, ja muita matkalla olleita…

 

Kotiin palattua punaviini maistui oikein hyvälle!

Ja minä mietin, millaista olisi ollut jos eduskunta olisikin antanut itsenäisyysjulistuksen vaikka heinäkuussa… Mutta historioitsijahan ei jossittele. 😉