Kesäkeittoa – ei ihan perinteisesti

Nyt se on tehty!

Kesäkeittopäivä on ollut tänään. Jos rössypottu oli minulle lapsuuden ruoka, jota en edes tämän ”Jokaviikkoinen soppamme” -projektin puitteissa mitenkään mielelläni halunnut syödä, mutta söin kuitenkin, niin Pehtoorille kesäkeitto on ollut (maksakeiton lisäksi) soppa, jota hän ei olisi keittiössämme halunnut keitettävän. Onpa tainnut olla Pehtoorin inhokkiruoka numero yksi.

Mutta minkäs teet? – Soppapäivä ja sillä hyvä.

Totta puhuen en minäkään mikään kesäkeiton ylin ystävä ole ollut, joten pikkuisen perinneruokaa piti taas mennä soveltelemaan. En suurustanut keittoa jauhoilla vaan juustolla. Annos, jonka tein on vähän isohko; tästäkin menee enin osa äidille pakkaseen; tämä jos joku on hänen mieliruokaansa. Muistanpa, kun hänellä oli Markkuun siirtolapuutarhassa oma ”Töllinsä”, jossa eläköidyttyään vietti kaikki kesät, hän keitti kaupunkiasunnossa alkukesästä 10 litran kattilan kesäkeittoa ja roudasi sitten sitä Töllille – eli varmaan viikkoja kesäkeitolla ja graavilohileivillä. 😀

Näin ollen: on siis hieman riskaabelia, että tässä keitossani on sekä sokeriherneitä eikä tuoreista herneenpaloista riivittyjä herneitä, että pinaattia, ja kaiken huippu on tuo juusto! Mutta rohkeninpa kokeilla.

Meille maistui ihan hyvin. Kyllä tämä varmaan kerran kesässä kuuluisi jokaisessa suomalaiskodissa tehdä.

Kesäkeitto

8 keskikokoista perunaa
1 pieni kukkakaali
nippu porkkanoita
1 pss sokeriherneitä
1 pss babypinaattia
7 dl vettä
2 tl suolaa
7 dl maitoa
1 pkt Koskenlaskija-juustoa
silputtua ruohosipulia ja persiljaa
mustapippuria

Rapsuttele perunat ja porkkanat, ja pilko ne. Paloittele kukkakaali. Keitä kasvikset suolavedessä lähes kypsiksi, lisää herneet ja pinaatti. 
Kiehauta maito toisessa kattilassa, ja sulata joukkoon paloiteltu Koskenlaskija. 
Lisää juusto-maito keittoon ja anna kiehua vielä pieni tovi. 
Pinnalle persiljaa ja ruohosipulia silputtuna. 

Ja oheen ruisleipää ja oikeaa suolaista voita.

JOS tykkäisi kotikaljasta, niin se olisi jääkylmänä tähän oheen vasrmasti hyvää. Mutta kun en tykkää. Jääkylmä vesi oli hyvää. 

Soppapäivän lisäksi kaupunkiasioita. Kampaajalla värin (lue: harmaan) päivitys, joten monta tuntia taas siellä. Ja sitten vihdoinkin sain realisoiduksi vanhoja kameratarvikkeita ja nimenomaan sen Japanista ostamani pikkujärkkärin. Tuhannen kuvan ottamisen jälkeen se oli periaatteessa ihan pakasta vedetty ja sain Digitarvikkeesta sentään aika kohtuullisen korvauksen siitä.

Tässä kesäsiivousten hiljalleen edetessä siivoilin toissaviikolla korurasiaani (laatikko se itse asiassa on), ja ”löysin” sieltä yhden hyvin kauniin sormuksen, jonka olen vuosia, vuosia sitten saanut Pehtoorilta. Se on sellainen ”pikkurillisormus”, ja kun minä en semmoista oikein osaa pitää, niin vein sen koruliikkeeseen suurennettavaksi. Työ ei ollut ihan ilmainen, mutta maksoinkin sen ”romukullalla”. Keräsin korurasiasta kaksi paripuolikorvista, yhden teiniajan hopeisen ranneketjun ja yhdet koskaan käyttämättömät Kataloniasta kesällä 1995 ostamani korvikset. Nyt minulla on ”uusi” reilusti suurennettu valkokultasormus oikeassa nimettömässä. Ihana juttu!

Ja juuri kun toissapäivänä sain päätökseen työhuoneeni kirjahyllyn siivoamisen, imuroinnin, kirjojen perkaamisen, ja päätettyäni, että laitan ison kassillinen kirjoja kiertoon ystäville ja loput vien Linnanmaan kirjastoon ”saa ottaa”-hyllyyn… Juuri nyt oli sitten hyvä käydä ostamassa pari uutta kirjaa: ei kesä ole mikään kunnon kesä, jollei ole Donna Leonin uusinta ja paria muuta dekkaria.

Ja päivän ohjelmaan on kuulunut myös Kalaasien valmistelua: ne tosin ovat vasta reilun viikon päästä, mutta on hyvä syy ja tarve valmistella jo nyt!

4 kommenttia artikkeliin ”Kesäkeittoa – ei ihan perinteisesti”

  1. Okei! Tällekin kesälle tehdään kesäkeitto. Kiitos inspiraatiosta vai olisiko tämä postauksesi minulle enemmänkin patistelua… Meillä Arto nimittäin tykkää kesäkeitosta, minulle se ei ole inhokki mutta ei myöskään suosikki. Tuunausvinkeistä otan ilman muuta Koskenlaskijan, pinaatin jätän ehkä pois.

    Vastaa
    • Pinaatti onkin kyllä vähän turha, ei maistu kovinkaan paljoa, ja on hieman epämääräisen näköistä. Pinaattikeitto sitten erikseen, loppukesästä varmaankin…

      Nyt ei muuta kuin keittelemään, josko Koskenlaskija tekisi sinustakin kesäkeiton ystävän…

      Vastaa
  2. Minä rakastan kesäkeittoa, mutta valitettavasti muu perhe ei. Tai vanhempi lapsi on kyllä syönyt houkuteltuna jonkun verran, mutta käytännössä saan syödä kattilallisen yksin. Teen aina keiton koskenlaskijasta, se on niin ihanaa.

    Vastaa
  3. Niin tämähän on vähän juuri niitä joko-tai-sapuskoja, joilla on rakastajansa ja inhoajansa. Ehkäpä esikoisestasi kasvaa sinulle soppakaveri kun kerran on jo hyvällä alulla totuttelu. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.