Supraspinatusjänteessä on tendinoosia ja melko laajaa partiellia repeämää. — eli aivan totaalinen repeämä ei näytä olevan. — Etualalabrumissa on lievästi signaalilisää, samoin takalabrumissa. Degeneraatiota — – Cuffissa supraspinatukseen painottuen on tendinoosia ja partiellia repeämää. – Bursiittia.

Tuommoista kaikkea luki syksyllä magneettikuvauksen jälkeisessä lausunnossa. Ja kun sen jälkeen menin lääkärin luo kuulemaan, mitä tuo kaikki tarkoittaa, hän katseli kuvia, näytti ne minullekin ja sanoi, että olkapääsi näyttää ”siltä kuin siellä olisi räjähtänyt pieni kranaatti”. Siltä se kyllä melkein tuntuikin. Suomeksi diagnoosi meni suunnilleen näin: jännetulehdus, jänteen repeämä ja kuluminen, limapussin laaja tulehdus, AC-nivelrikko ja luupiikkejä eli melkoinen rytyläjä koko olkapää.

Toki olkanivelen kiertäjäkalvosimen tulehduksia minulla oli todettu työterveyslääkärissä kolmen vuoden välein aiemminkin, ja olenhan täälläkin valitellut juilivaa olkapäätä tämän tästä. Mutta että tuommoista räpellystä koko olkapää ja olkavarsi! Magneettikuviin ja mahdolliseen leikkaukseen menemisestä puhuttiin jo kuusi, seitsemän vuotta sitten. Magneettiin en mennyt, enkä sitten mihinkään leikkaukseenkaan. Fysioterapiaa, vuosituhannan alussa seitsemän vuotta salitreeniä, hierontaa, sauvakävelyä, joskus kortisonia piikkinä, relaksantteja, kylmä- ja kuumia paketteja, työergonomia uusiksi, hissipöydät, kuminauhajumppaa – kaikenlaista on vuosien varrella tehty.

Pari vuotta sitten töistä poisjääminen vähensi koneella olemista ja lisäsi liikkumista, mutta silti viime kesänä alkoi jatkuva kipuilu, johon ei tuntunut enää panadolit, eikä oikein mikään muukaan auttavan. Kuulinpa sitten pariltakin tutulta, kuinka glukosamiini oli ollut heille avuksi; toiselle polviniveliin, toiselle juurikin olkanivelen kipuihin, ns. ahtaaseen olkapäähän.

Glukosamiinia saa apteekista ilman reseptiä, ja annoin vielä kertoa itselleni, että Haaparannasta saa kolmanneksen halvemmalla kuin Suomesta, joten kävinpä sitten kuukauden satsin hakemassa. Sitä pitää kuulemma syödä muutamia viikkoja ennen kuin alkaa vaikuttaa. Noh, ehkä se vähän helpottikin, mutta lokakuussa olin jo liki rampautunut, kuvaaminen sattui ja nukkuminen oli vähän mitä sattuu. Siis vihdoin lääkärille. Ja tulos yllä.

Hoidoksi kortisonia. Kolme piikkiä on maksimi, mikä voidaan antaa, ja jo ensimmäisen jälkeen olka oli parempi, toinen ja kolmas veivät kivut. Kysyin lääkäriltä tuosta glukosaminiista: hän sanoi, että koululääketiede ei ole vielä voinut osoittaa, että se olisi ehdottomasti hyvä ja tehokas nivelkipujen lievittäjä, mutta hän sanoi, että tietää yhtä monia, joille siitä on ollut hyötyä ja yhtä monia, joille ei. Ja ettei siitä haittaakaan ole. Minä olen jatkanut sen syömistä. Kun välillä on ollut viikon, parin tauko, että en ole uutta purkkia muistanut ostaa tai olen mökillä/Torniossa ilman niin muistanpas taas, että olkapäässä ei ole kaikki ihan järjestyksessä.

Mikä tämän tarinan opetus oli? – Olisi muistettava kuinka on mukavaa kun on suunnilleenkaan terve ja kunnossa. Ja että glukosamiinia kannattaa ainakin kokeilla.

6 Comments

    1. Inkivääri? Tämmöisiinkin vaivoihin? – Flunssa”lääkkeenä” se ja sinkki ovat kai nykyisin ihan ykkössuosituksia, mutta että räjähtäneeseen ja romahtaneeseen olkapäähän?

    1. Voidaan toki, ja ehkä se on vielä joskus edessäkin, mutta nyt on hyvin hyvä vaihe, pelkkä glukosamiini ja sauvakävely hoitomuotoina.

  1. Mikä tilanne nyt? Täälä samanlainen ja leikkaus hirvittää? Polveen on jo tekonivel laitettu, joten tiedän mitä se kuntoutus on, koska vaikuttaa hyvin samankaltaiselta. Se kun ei kaikilla ole niin helppoa.

  2. Tilanne on nyt sellainen, että viime viikolla googlettelin, että kuinka tiuhaan kortisonipiikkejä on turvallista laittaa. Olka siis oireilee taas. Kävelyä sauvojen eikä kameran kanssa olen lisännyt. Mutta kaukana mihinkään leikkaukseen lähdöstä. Tsemppiä sinullekin.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.