Olipas se viikonlopun intensiivisen koulupenkillä ja auton ratissa istumisen jälkeen ilo olla tänään tepastelemassa ristiin rastiin kaupungilla ja rannoilla. Semminkin kun tänään aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja hanget kimmelsivät.

Ja siellä kävellessä se toiminimi sitten välähti kirkkaana mieleen: monet hyvät ehdotukset risteilivät mielessä,  – tässä ne kaikki:

Reijan kuva ja kirja, Tuulenvire, Aurinkotuuli, Voimatuuli, Fotolibro, Kyllähoituu, Ilo ja kunnia, Elontaito, Silmä kuin helmi, Lapinloimu, ”tietysti Tuulestatemmattu”, Tuulestatempaaja, Kangastuksia, Kuva-Kangastus, Kuvasatoa, Reijailua, Sato-Kuva, Kuvien-Satoa, Fotokangas, Tmi KuvanKaunista, Reijan Kuva & Sana (tässä on jotain turhan raamatullista 😉 ), Kuvasatoa, Ajankuva.

Ja sitten Päntiönnään (oululainen murresana, joka tarkoittaa jotain sellaista kuin yhtä mittaa, jatkuvasti, koko ajan). Ehdottaja kertoi, että hänelle on muodostunut minusta (blogin ja vähäisen kirjeenvaihtomme kautta, emme tunne muuten) käsitys sellaisesta ”Hankkija – monessa mukana” -fiilis 😀 joten siksi Päntiönnään sopisi kuulemma hyvin. Olisi ainakin erikoisuudellaan mieleenjäävä valokuvaus- ja historian tuotteistamisliikkeen nimi!

Monesta pidin, muutama suosikki oli kyllä jo varattukin, ja samaa nimeähän ei saa valita. Kuvasatoa oli yksi lemppareitani, samoin kuin Ajankuva, sillä siinä on se historiaosuuskin hyvin mukana. Tuuli-jutut tietysti itselläkin mielessä. Mutta kyllä siinä lopulta kävi niin, että Patentti- ja Rekisterihallitukseen lähtee huomenna toiminimihakemus, jossa ei ole yksikään noista nimistä, mutta sitä en olisi keksinyt ilman noita hyviä ehdotuksia. Siis kiitos vielä kaikille osallistuneille!

Perheen markkinoinnin ja digitaalisen median asiantuntija arvioi, että valinta on aika hyvä. Mutta en kerro vielä. Kunhan saan vastauksen sieltä PRH:sta niin sitten julkistan.

Kuva kannattaa klikata isommaksi. 

2 Comments

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.