Madekeitto – jokaviikkoinen soppamme on hyväksi!

On aikaa – hetkinen – liki pari vuosikymmentä vuotta, kun olimme Pehtoorin kanssa Helsingin (nyt jo edesmenneessä) Havis Amandassa syömässä ja silloin oli juuri ilmestynyt ”Havis Amanda. Merenneidon kalaherkut” -keittokirja, jonka Pehtoori osti kotiin – joko minun keittokirjojen keräilijän iloksi tai sitten toiveenaan saada kalaherkkuja kotonakin. Joka tapauksessa: kirjan moni ohje on kokeiltu, mutta ´Herra varjelkoon´, että olisin edes kunnolla avannut sen sivun, jossa on madekeiton ohje!

Aika ennakkoluulottomana ruokakokeilijana/maistajana olen itseäni pitänyt, mutta madekeitto ei todellakaan ole ollut kokkauslistallani. Lapsuudenkodissani se oli iskän herkkua, erityisesti hänen herkkuaan oli keiton päälle laitettu maksa, jonka päälle pentuna ymmärsin vielä vähemmän kuin valkoisen, aneemisen näköisen jokatalvisen ´pakkopullakeiton´.

No mutta: tämä ”Jokaviikkoinen soppamme” -projekti liki velvoitti helmikuussa kokeilemaan kauan kartettua madekeittoa. Niinpä tänään aamulla ennen asioille ja äidin luo lähtöä soitin Kauppahalliin, kysyin kalakauppiaalta (Pehtoorin veljen vaimolta, kälykseltäni) Minnalta, onko madetta ja voisiko hän sen nylkeä ja fileoidakin valmiiksi. Enhän minä nyt sentään ihan alusta uskalla tätä ryhtyä tekemään!

Ja kuten tavallista, homma hoitui, kävin kalan ruodot, maksan ja fileen hallista hakemassa. Ja kun kysyin, niin kyllä, kyllä tällainen luksus-palvelu hoituu kaikille muillekin asiakkaille, – ei tarvitse olla sukulainen. 😀 Suosittelen.

Varmuuden vuoksi ostin hallista Jaanan puodista ruisleipää, enemmänkin kuin mitä ohje [alla] vaatii. — Ihan vaan siltä varalta, ettei soppa maistuisikaan: olisipa sitten edes erinomaisen hyvää leipää. Tuo Jaanan ruisvarrasleipä on sellaista ihanan ohutta, ”nitkuteltavaa”, pikkuisen sitkeää, sopivan rukiista, madesoppaan ja sopalle, ja moneen muuhun erinomaisen hyvää leipää.

Kunhan ehdin kotiin, oli aika ottaa Havis Amanda -keittokirja esiin ja ryhtyä sopan keittoon.

Todella kermainen madekeitto 

kokonainen made
2 sipulia
6-8 perunaa
3 rkl voita
5 dl madelientä
2 dl ruokakermaa
suolaa
5 kpl kokonaisia maustepippureita
runsaasti hienonnettua tilliä
ruisleipää

Madeliemi:
mateen ruotoja
6 dl vettä
1 sipuli
½ purjoa
1 palsternakka
1 porkkana
laakerinlehti
suolaa
maustepippuria

Keitä ensin madeliemi. Laita ruodot kattilaan, kaada vettä päälle niin, että ruodot peittyvät. Lisää kuoritut ja pilkotut kasvikset ja laakerinlehti. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä liemi ja siivilöi. Leikkaa fileet kuutioiksi, hienonna toinen sipuli ja leikkaa kuoritut perunat lohkoiksi.

Hauduta sipulia ja perunoita rasvassa muutama minuutti (minulla ehtivät jopa vähän ruskistua mikä ei välttämättä ollut huono asia).

Kaada joukkoon madeliemi ja hauduta perunat kypsiksi. Lisää kerma, madekuutiot ja kiehauta keitto. Mausta suolalla ja maustepippurilla ja lisää tilli. Ripottele lopuksi keittoon paahdettuja ruisleipäkuutioita ja päälle raakaa hienonnettua sipulia.

Paistoin maksan nopeasti erikseen voissa, viipaloin ja asettelin keiton päälle; ihan karkkia oli se. Iskälle terveiset!

Sain eilen vinkin, että maksan voisi paistaa käärittynä prosciuttoon ja tarjota vaikka ennen keittoa tai ohessa, – ehkäpä ensi vuonna teenkin niin. Niinhän se on, että tästä tuli meidän jokavuotinen helmikuun ruoka blinien oheen. Miksi juuri helmikuun? Koskapä äitini tietää (~ on kuullut, oppinut) että helmikuun jälkeen made painuu alemmas, mutaan, ja alkaa sen vuoksi maistuakin mudalle… Tiedä häntä, mutta kyllähän madetta helmikuun ruokana on kautta maailman sivu pidetty.  Tästähän voisi tulla perinteinen ystävänpäivä ruoka meillä — (BTW: Ystävänpäivän historian juurista ja historiasta kirjoittelin viime vuonna näin.)

Keittokirjassa sopan oheen suositeltiin valkoista burgunderia, mutta sellaistahan meillä ei jemmassa ollut, joten ihan kuvausrekvisiitaksi avasin pikkupullon Kloster Eberbachin Rieslingiä (2015) – eikä valittamista! Hedelmäinen, raikas mutta täyteläinen. Ainakin meidän makuun sopi oikein hyvin… Näin lomatiistaina.

4 kommenttia artikkeliin ”Madekeitto – jokaviikkoinen soppamme on hyväksi!”

  1. Joo,siis joo,mudalle maistuminen on taivahan totta,jos niin sattuu käymään.
    Äitini sai aikoinaan mateita juuri oikean aikaan pyydettyjä,juurikin oikeilta pyytäjiltä ja juurikin keitti ne oikeaan aikaan.(1960-luvulla,oikean talven aikaan ja järvet tuhannen jäässä.)KAIKKI tiesivät silloin,miten mateista tehdään oikeaa ruokaa.
    Eläköön tämä historia-nyt me emme ymmärrä ehkä mateista paljonkaan!Olen iloinen,jos olet saanut kauppahallista
    oikeaa kalaa oikeaan tarkoitukseen.
    En ikinä unohda Äidin tekemää Made-soppaa ,se oli ihanaa!
    Ja se kalanpyytäjä-setä,jonka viikset oli jäässä ja joka puhui mukavia oli parasta meän kylällä.

    Vastaa
    • Näinhän se taitaa olla, että madekeitto ei oikein ollut trendiherkku viime vuosikymmenten aikana, tai ainakaan nuoremmalla sukupolvella. Mutta uskomme uuteen nousuun.

      Kalanpyytäjän-setä jutusta erityiskiitos. Hyvän mielen muisto! 😉

      Vastaa
  2. Minäkin äidyin, onko vuosi vai kaksi sitten, kehumaan madekeittoa yhdeksi parhaimmista kalaruuista. Olit silloin kyyninen madekeitolle, mutta tervetuloa yhden hyvänmakuisen ruuan ystäväksi, monien muiden rinnalla.

    Vastaa
  3. Huomenta Antti, hämärästi muistankin sinun kommentoineen positiivisesti mateesta, ja varmasti olen suhtautunut kalaan nuivasti. 😀 Mutta mieli voi muuttua, ja kyllä kannatti muuttua; erinomaista on.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.