Uskovaisten pastilli. Sillä nimellä minä ne jo lapsena opin tuntemaan: valkoisia, soikeita (tai joskus pyöreitä), jauhoisia, kuitenkin makeita, piparmintulle maistuvia pastilleja, joita myytiin siinä myymäläautossa, joka lapsuuden kotini ja Koskelantien välissä, tallin pihalla, siinä tankkauspisteen vieressä, pysähtyi arkipäivisin kymmentä vaille yksitoista. Puolisen tuntia se siinä parkkeerasi, juuri sen aikaa, että ihmiset ehtivät rieskansa ja irtomaitonsa ostaa.
Ja minä salmiakkiaskin (20 penniä) ja Jenkki-purkan (5 penniä) – sikäli mikäli sattui niin onnellisesti, että viikkorahasta oli jotain jäljellä. Vain kesäisinhän sitä mymskyllä pääsi käymään, muulloin oltiin tietysti koulussa kun kauppa-auto pihapiiriin ajoi. Mutta uskovaisten pastilleja en ostanut. Ne maksoivat niin paljon, enkä pentuna edes tykännyt niistä.
Joskus niihin kuitenkin vielä törmää. Niin kuin nyt vastikään, joulukuun alussa, matkalla Kuusamoon. Käytiin – kuten tapana tuolla suunnalla liikkuessa on – Taivalkoskella Jalavan kaupassa kahvilla, ja siellä niitä uskovaisten pastilleja myydään vieläkin. Ostinpa pussillisen, ja sitten ryhdyttiin oikein porukalla miettimään, mistä nimi ”uskovaisten pastilleja” on lähtöisin.
Sokerisella piparminttupastillilla on monia nimiä, eri puolilla Suomea se tunnetaan eri nimillä. Minusta nimivariaatiot viittaavat siihen, että sen syntyhistoria taitaa olla Pohjanmaan lakeuksilla, sillä se tunnetaan mm. körttipastillina, maalaisliittolaisena tai Lapuan pastillina. Muita nimiä on esimerkiksi punkanpohja ja soikonpohja, joilla viitataan pastillin tavallisimpaan soikeaan, matalaan muotoon. Myös navettakarkki nimellä niitä on kutsuttu. Kirkolliseen elämään liittyväksi pastillin liittävät myös nimitykset papinpastilli ja kirkkopastilli.
Körttiseuroissa pastilleja myydään edelleen, ja pussin mainoslauseessa todetaan pastillit ”puheen mittaisiksi ja maailmalta maistuviksi”, mikä kertoo siitä, että pastillit ovat myös ”ajanmittareita”. Perinteisesti körttipastillilla on kuulemma mitattu sopivaa puheen kestoaikaa. Herännäisten seuroissa kun kuka tahansa saa puhua, ja on todettu, että reilun viiden minuutin ajan suussa sulava pastilli on sopiva mittari puheen kestolle.
Papinpastilli-nimi viittaa siihen, että nimenomaan papit olisivat niitä syöneet, jotta jaksoivat puhua pitkään ja toisaalta on kerrottu, että seurakuntalaiset tai seuraväki niitä söivät, etteivät olisi rupatelleet tai yskineet kesken saarnaan ja puheen, vaan olisivat hiljakseen imeskelleet pastilleja.
On myös esitetty, että uskovaisten ja körttipastelleja seuroissa syödään, jotta korkealentoisia seurapuheita kuunnellessa oli jotain makeaa ja että ”muistettaisiin täällä yhä elettävän vähintäänkin toinen jalka maan päällä” kuten Seinäjoen herättäjäjuhlissa nuorisosihteeri totesi.
Pohjanmaalla körttipastillien tuotolla tuetaan herännäisnuorten toimintaa, ja siellä onkin myynnissä myös aniksella ja salmiakilla maustettuja pastilleja. Taivalkosken Jalavan kaupassa karkkeja on tehty paikan päällä vasta 2000-luvun alusta asti. Karkkeja on kyllä ollut myynnissä jo vuosikymmeniä, sillä Jalava on Suomen vanhin, vuonna 1883 perustettu yhtäjaksoisesti toiminut kauppa. Jalavan karkeilla on niilläkin pohajalaaset juuret, sillä 2000-luvun alussa ostettu, 1920-luvulla tehty, saksalainen karkkikone ostettiin Etelä-Pohjanmaalta.
Mikäs sinun kotiseudullasi on näiden nimi? Onko vielä muita nimiä kuin nuo löytämäni?
Löysinpä netistä yhden reseptin, jolla voisi itsekin tehdä uskovaisten pastilleja. Ohjeen nimi on tosin ”Mummon yskänpastillit”, mutta kovin selkeästi ohje viittaa uskovaisten pastilleihin. Ehkä jätän tekemättä, minun elämänmenossani edelleen omatekoiset vaahtokarkit (ja samppanja 😉 ) ovat läheisempiä kuin körttipastillit.
Ja huomenna on hieman raamatullisesti nimetyn ”Jokaviikkoisen soppamme” -päivä!
Minä olen kotoisin Kauhajoelta. Siellä, ainakin meidän taloudessa, tämä pastilli oli ”kirkkomuru”. Pohjanmaalla syödään muruja, eli karamelleja.
Muruja? Kiitos, Antti. Enpäs ollut koskaan kuullutkaan. Oulussahan karkit on (olleet) kompiaisia.
..
Uskontotieteen kandidaattina voisin arvella, että uskovaisten pastilli-nimitys osuu körttien kohdalla vähän harhaan, vaikka sitä siitä ei-sisäpiiriläiset voinevat käyttääkin. Näillä nurkilla uskovainen-käsite on suurinpiirtein varattu (vanha)lestadiolaisille sekä heidän omassa vokabulaariossaan kuin heitä hieman pilkallisesti arvioivien suruttomien keskuudessa.
Herännäisyyden piirissä körttikansa käyttää arkaillen jos ollenkaan tuota nimitystä itsestään, eikä heillä ole oikein siihen valtuuttavaa itseymmärrystäkään. He melkein rypevät siinä ajatuksessa, että tuskin täyttävät mittaa uskon määrässä, eivätkä siksi tohdi toistenkaan uskon määrää arvioida, vaan kaikki kelpaa ja lopulta kohtalo on Jumalan kädessä, jolta saatetaan armon vilauksia saada, vaikka pääosin pimeydessä vaelletaan. Kaikkinainen sympaattinen epävarmuus uskon asioissa näkyi myös herännäispiispa Kareksen lausahduksessa: ”Jos sinne taivaaseen päästään, niin pidetään siellä sivummalla seurat.”
Hyvä Antti H., kun kommentoit ja täydentelit juttuani, kiitos. Kyllä, ”uskovaiset” -nimitys varsinkin Koillismaan ja Pohjois-Pohjanmaan seuduilla on monille synonyymi vanhoillislestadiolaisten kanssa, – minä suruton en edes muistanut tuosta mainita.
Mutta sitten tuo körtti-nimitys. Varmaan on niin (vaikken kyllä aiemmin tuota tiennytkään), etteivät herännäiset ole omakseen körtti-nimeä tunteneet. Ja kuinka mainio onkaan tuo Kareksen lausahdus!! Mutta tilanne on tainnut vähän muuttua: kyllä ainakin 2000-luvulla herännäiset ovat körttipastilli-nimen omaksuneet ja omineetkin.
http://www2.h-y.fi/kauppa/product_info.php?products_id=179
Herännäisten nettisivuilla on ”Körttifoorumi” ja siellä myydään karkkien lisäksi myös Körttikoruja.
Mutta joka tapauksessa näyttäisi olevan niin, että nämä puheenaolevat pastillit liittyvät juuri herätysliikkeisiin ja niiden seuratoimintaan. Enpä kyllä ole mitenkään varma. Olisipa minulla vielä kandilaisia, tässä olisi hyvä kandityön aihe! 😀
Hei Reija
Synonyymejähän nuo körttiset ja herännet/herännäiset ovat. Koetin sanoa, että ”uskovainen” -nimitys ei oikein ole heränneiden/körttien mieleen. Pastillit kylläkin.
Antti H., samoilla linjoillahan siis olemme sittenkin. 😉
Olipas mielenkiintoinen kooste körttipastilleista. Kuulinkin ystävän häissä tässä taannoin että tuo ajan mittaaminen on aivan todellista körttijuhlissa. Ovat kovia puhumaan ja jokaisella on oikeus hypätä kesken puheen pystyyn ja keskeyttää se jos pastilli on sulanut suussa loppuun. Käyttävät erityisesti muutamien tosi puheliaiden kohdalla ahkerasti.Hauska juttu sinänsä. Kiitos Reija
Oleppas hyvä vain, – tulipahan tämä yhdessä pohdittu juttu suunnilleenkaan selvitetyksi.
Tuopa oli mukava tieto, tuo että jopa oikeasti hypätään pystyyn, jos pastilli on sulanut. 🙂
Appiukko on sairaalassa Pohjanmaalla. Kun kysyin, mitä voisimme hälle sinne viedä, niin vastaus oli körttikarkkeja. En ole ikinä kuullutkaan. Mutta nyt on pakko löytää jostain. Löytyykö muualta kuin pohjanmaalta, ja millä nimellä? Piparminttuako metsästän?
Mielenkiinnolla odotan, että saa itsekin maistaa. Oma mummoni imeskeli aikoinaan sellaisia paksuja ovaalin muotoisia valkoisia piparminttukarkkeja, jotka suussa jonkin ajan kuluttua murenivat ja liukenevat. Niiden nimeä en koskaan muista kuulleeni. Mummolla niitä vain oli ja niitä sai joskus yhden maistaa. Mutta kyseessä voisi ehkä olla joku hämäläinen sukulaisuus melli.
Hauskaa, miten neljänkymmenen vuoden takaa muistikuvien avulla tuntee suussaan piparminttukarkkeja sulavan.
Kyllä sinä varmaan mummoltasi olet körttikarkkeja saanut. 😉 Piparminttua metsästä, ja kyllä niitä körttikarkkeja eli uskovaisten pastilleja on myynnissä, ihan vastikään näin jossain… Olisiko ollut joulumarkkinoilla? Kauppahalleista vois löytyä ja sitten vaikka tuolta Jalavan kaupasta tilaa. Ja Herättäjän kirjakaupassakin näytti olevan myynnissä,.. vähän isompi laatikko tosin. 🙂 Toivottavasti löytyy.
Kyllä niitä uskovaisten pastilleja jostain kaupasta löytyy, sillä Namelli valmistaa niitä nimellä Pohjanmaan pastilli.
Tuotapa en tiennytkään, kiitos, AK, tiedosta.
Sana herännäinen on oikeastaan erheellisesti muodostettu. Alun perin lienee jo 1800-luvun puolella puhuttu ”herännäispapeista”, ja siitä on sitten päätelty, että on olemassa kantasana ”herännäinen”. Heränneet eivät itse tätä sanaa ainakaan ennen vanhaan itse käyttäneet, ja se on todennäköisesti liikkeen ulkopuolella syntynyt ja joka tapauksessa niin kuin sanotaan oppitekoinen sana, joka ei ole peräisin kansankielestä, ei heränneiden omasta eikä muun tavallisen kansan kielenkäytöstä. Kun se perustuu virheelliseen sananjohtotapaan, sen käyttö ei ole suositeltavaa.
Sana körtti taas tarkoitti erästä körttipuvun yksityiskohtaa, ja se perustuu ruotsin kielen sanaan skört, ’lieve’. Alun perin körttiläinen oli ulkopuolisten heränneistä käyttämä pilkkanimi, joka viittasi siiihen, että heidän puvussaan oli mainitut körtit. Heränneet alkoivat ilmeisesti melko varhain itse käyttää nimitystä körttiläinen, lähinnä ehkä taittaakseen ivapuheilta kärjen ja kenties myös hieman itseironisesti. Ajan mittaan alettiin puhua körttipapeista, körttikansasta ja körttitalonpojista. Tämä oli kielellisesti korrektia, koska heränneet körttipukua käyttivät (eivät kylläkään yleensä papit tai muut säätyläiset). Siitä käytännöstä johtuu sanan körtti käyttö merkityksessä ´’herännyt”. Kun sanaa käytetään tarkoittamaan yksittäisiä henkilöitä, tämä menettely on suhteellisen uutta ja minun tapaiseni myöhäistä keski-ikäänsä elävän kirkkohistorian harrastajan mielestä hieman niin sanoakseni epätieteellistä. Asiassa ei silti kannattane potkia tutkainta vastaan, sillä körtti-sanan käyttö mainitussa merkityksessä on jo hyvin vakiintunut tapa. Kehittyyhän kieli ja muuttuu koko ajan. Ja kun olen itse evankelisen liikkeen miehiä, niin ”asia ei tietysti minulle kuulu”, siteeratakseni Pätkää, sitä Pekka Puupään kaveria.
Kiitos paljon tästä, Johannes. Olipa ihan uutta tietoa minulle. En edes tiennyt mistä ”körtti”-sana on lähtöisin.
Vaikka blogiteksti ja sen kommentit on n. viiden vuoden takaa, niin katsotaan tuleeko kommenttini läpi tänne.
Meillä noita kutsuttiin piparminttupastilleiksi ja niitä oli 1970-luvun mummuloissa tarjolla (harvakseen toki) sekä Lapualla että Raumalla. Ehkä mummuloissa käyttö oli sama; lapset hiljaisiksi pastillin ajan. Karamellivalikoima on toki laajentunut niistä vuosista huimasti mikä osaltaan selittää näiden vähennetään menekin nykyaikana.
Uskovaisten pastilli – nimitystä en ollut edes Lapualla körttiseudulla (ja suvussa) kuullut. Lienen ollut siihen liian nuori.
Körteistä tuli mieleeni, että sanaa käytetään myös kansallispukujen liivien ja takkien yhteydessä, niissä on esikuvaltaan tietyn ikäisissä puvuissa takaosassa körttejä. Tämä on varsin luonnollista; onhan körttipuvun lähtökohta varmasti ollut sama kuin kansallispuvun eli paikallinen kansanpuku. Muutkin nimitykset, kuten röijy, ovat samoja.
Hei, Minna. Kyllä tänne edelleen ”elävään”, päivittäin päivittyvään blogiini kommentit tulevat ihan reaaliajassa perille.
Taitaa todella olla niin, että 70-luvun lapsille, heidän mummuloissaan, nuo pastillit enää harvoilla seuduin olivat körttipastilleja, saatikka uskovaisten pastilleja. Piparminttupastilleina tunnetumpia. Ja nimitykset ovat tosiaan maakunnallisesti, ”uskonnollisesti erilaisilla alueilla” erilaisia.
Körttipuku on ehkä tutumpikin käsite – niitähän näkee elokuvissa, maalaustaiteessa.
Minun pitäisi oikeastaan vähän päivittää tätä artikkelia, olisi täydentävää tietoa, ja tämä on yksi blogini eniten vierailluista postauksista. 🙂