Tämänpäiväinen joulukalenterin kuva on Kiotosta.
klikkaa isommaksi

Kioton asema valmistui kaupungin 1200-vuotisjuhliin parikymmentä vuotta sitten (1997). Se on huikea rakennuskompleksi, joka paikoin tuo mieleen tieteissarjojen futuristiset rakennelmat. Se on 15-kerroksinen ja monta sataa metriä pitkä. Me kävimme sen huipulla Naran retkipäivän jälkeen. Näkymät olivat iltavalaistuksessa vaikuttavat. Ja siellä on tuo valtava kymmenen (?) metriä korkea kuusi.

Se, että Kioton kuusi on juuri tänään kalenterikuvana johtuu siitä, että olen työstänyt Japanin matkapäiväkirjaa ja kuvasivuja koko päivän (palaan niihin huomenna).

Kalenterikuviin liittyen järjestän nyt kommentointoijille arvonnan. Siis: julkaisen joka päivä kalenterikuvan, ja soisin saavani niistä palautetta ja niinpä järjestän äänestyksen siitä, mitkä kuvat ovat tykätyimpiä. Jokainen saa kommentoida ja äänestää vaikka kaikkia kuvia, mutta vain kahdella kommentilla voi olla mukana arvonnassa. Voit kommentoida vaikka tähänastisista julkaistusta sinulle mieluisimman nyt ja sitten kun kohdalle tulee tai vaikka jouluna sen toisen. Ja yhdelläkin kommentilla on tietysti mukana arvonnassa.

Palkinto? Palkinnon saa valita niistä tuotteista, jotka on Orionin keräilykamppanjan palkintoina. Joku näistä.

Fiskarsin veitsisetti ja sakset 
Arabian Muumimukit
Marimekon keittiöpyyhkeet
Marimekon kukkarot ja Orionin tuotteita

Olen nimittäin kerännyt nuo tuohon kamppanjaan tarvittavat viisi leimaa äidin ja omilla d-vitamiini- ja perusvoideotoksilla, ja nyt laitan tämän kamppanjapalkinnon eteenpäin jakoon, vaikka Muumi-mukeille olisi meilläkin aina tarvetta.

Osallistu arvontaan kommentoimalla kalenterikuvia. Kommentointiaikaa on joulun jälkeiseen ensimmäisen arkipäivän iltaan asti (27.12. klo 23.59).

Jos kommentoit yhdellä kertaa vaikka kaikki kalenterikuvat, olet mukana yhdellä arvalla. Mutta pääset osallistumaan kahdella arvalla, kun kommentoit kahtena eri päivänä. Pelkkä ”Tykkään tästä eniten” -kommenttikin riittää, mutta olisi tietysti mukava kuulla, että miksi tykkäät. Tai jos et pidä yhdestäkään, voit silti osallistua, mutta kommentoi, miksi ”joulukalenteri/korttikuvat” eivät miellytä.

Kioton torni ja Superkuu.

 

27 Comments

  1. Kaikki kuvat ovat miellyttäneet, mutta tähänastisista valitsen kuvan 11. Sen värit ovat tosi kauniit.

  2. Monie hienoi fotokartočkoi, suuret passibot! Parahakse duumaičin noumerat ⑿, japouniilaine kuuzi Kioton linnas, i ⒅, jiädünnyh pedra viinujuaššiekun piäl.

  3. Kuvassa 5 on luonnon taideteos kuvattu niin upeasti, suosikkini. 17, on tunnelma ja huurre kauniisti taltioitu. 20, ovat vihdoin tiernapojat löytäneet oikean paikkansa. Myös kaikki tonttukuvat ihania.

  4. Hei Reija
    Olen kyllä lukenut koko vuoden blogiasi ja ihaillut upeita kuvia .Tänään olimme Jumbossa ostoksilla
    ,viinilista unohtui kotiin, olin päättänyt kokeilla suosittelemisia juomia.Pelastus ,tabletti oli mukana ja asia on ok.Mummoilla on kiireitä , lastenlapset ,matkat ,vapaaehtoistyöt ,Martat jne. En ole ehtinyt kommentoida juttujasi . Kyllä ne on olleet oikein hyviä ,olen kokeillut joitakin ruokaohjeita ja saanut hyviä vinkkejä.Kiitos.
    Hyvää ja rauhallista joulua (myös Pehtoorille)
    Terveisin Sini ja Arto Lauriala

    1. Hyvää joulua sinne etelään, ja kaunis kiitos kommentista. Mukava kun olette olleet vuoden mukana, vaikka kiirettä tuntuu olleenkin. Toivottavasti viinit maistuvat.

  5. Hei Reija, ottamasi kuvat ovat kauniita ja taiteellisia. Niitä on ilo katsella. Olet paneutunut jokaisen julkaisemasi kuvan ottamiseen.

  6. Kuvat ovat todeiia upeita 🙂
    Tykkään syventyä ja katsella niitä, sinä osaat oikeasti!
    Kiitos.

  7. Laitetaanpa sitten toinen arpalippu vetämään. Tehtävähän on aika mahdoton, mutta valitsin kuvan 22. Siinä on niin suloinen tonttukokoelma.

    Jouluhartauskokemuksestasi tuli muuten mieleen vuosien takainen koulun joulukirkko, jossa luettiin evankeliumi stadin slangilla. En tykännyt yhtään, ja annoinkin siitä tutulle papille palautetta. Vaikutti turhalta oppilaiden kosiskelulta (eivätkä hekään siitä ainakaan kaikki pitäneet).

    1. Erinomaista, Satu! Mökin tonttujoukko oli hereillä yhtäaikaa, joten kuvattavaksihan kaikki oli koottava.

      Kyllä, jouluhartaus on varmastikin juuri niitä juttuja, joissa perinteiden turhan rankka muuttaminen, yhteiskunnallistaminen, liki provokatiivinen mielenilmaus ei ole hyväksi. Kosketuspinta kuulijoiden kanssa on lähinnä karhea jos tuolle linjalle lähtee. Noh, ensi vuonna katsomme, kenen pitämää hartautta ollaan menossa kuuntelemaan.

  8. Moikka Reija ja Hyvää Uutta Vuotta koko pesueelles. Haluan myös vanhana viinifriikkinä valita kalenterikuvistasi tuon valoisan otuksen viinilaatikon päällä. Oliko se nr. 18. Tultiin juuri Uudestakaupungista Lentsun perinteiseltä joululounaalta. Onneks ei Pimun jääkaapissa ole yhtään kinkkua eikä paljon muitakaan tähteitä, joten mukava aloittaa puhtaalta pöydältä varsinkin kun noi marketitkin ovat yötä päivää auki.
    Viinit ovat jääneet vähemmistöön mutta olutta ja Subrowkaa on silti kulunut kohtuullisesti.
    Terveiset myös Pimulta, joka on jo unten mailla.

    1. Huomenta, Pena! Ja kiitokset arvontaan osallistumisesta, ja erityisesti kuulumisista. Perinteisesti kuulostaa teilläkin jouluntienoo menneen. Ei muuta kuin kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

  9. Uusin suosikkini on nro 23. Miksi? Kuva on sangen jouluinen, sillä siinä on ilmielävänä ”Joulupukki” -laulun ”..kirkassilmä, silkohapsi..”

Vastaa käyttäjälle Soili RiepulaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.