Tänään on vuoden 2015 kesäkuvakisan julkistamisen aika!
Olen juuri palannut perinteiseltä yhden päivän roadtripiltäni: 12 tuntia, 468 km ja 286 kuvaa.
Kirkkoja, museoita, maisemia, lyhyt luontopolku, kulttuuria, suomalaista maaseutua, arkkitehtuuria, sorateitä, vettä ja veneenlaskupaikkoja, lossikin sattui matkalle. Kolme puheliasta miestä kohteissa ja yksi erinomainen, avulias naisopas yhdessä kohteista. Ihmettelin taas suuresti, että näin paljon hienoja paikkoja – ihan lähellä. Ihan ennen näkemättömiä kohteita, ja vanhoja tuttuja.
Voi, kuinka pidänkään näistä reissuista. Joskin olisi kyllä kannattanut suunnitella paremmin etukäteen, olisin säästynyt erinäisiltä siksak-ajeluilta. Ja ehtinyt nähdä vielä enemmän. 🙂 Oli sateetonta, tyventä, ja illan tullen lämpenevää – liki 18 astetta jo viimeisessä kohteessa.Kuvat ovat niistä paikoista, joissa kävin. Se taas merkitsee, että ne eivät voi olla kovin kaukana Oulusta. Näin ollen pohjoissuomalaiset ovat kilpailussa etulyöntiasemassa, joten reiluuden vuoksi – kuten tapana on – annan hyvityspisteitä siten, että jos et ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat kaksi  lähtöpistettä.
Ilmoittele vastauksesi  suoraan minulle sähköpostilla (reija at satokangas.fi), mutta laita myös kommenttilaatikkoon alas (vaikka nimimerkillä) ilmoittautuminen osallistumisesta, jotta arvonta on sitten reilu kun kaikki näkevät ketkä ovat osallistuneet, ja toki muutkin kommentit ovat tavalliseen tapaan tervetulleita. Kilpailuaikaa on kaksi viikkoa: tiistain 28. päivän lopuille, puoleen yöhön asti voit lähetellä vastauksia.
Kolmen edellisten vuosien kesäkisojen tulokset (ja niistä linkit edellisiin tehtäviin)  ovat linkkien takana: täällä 2014, täällä  2013 ja täällä 2012. Ehkä niihin perehtyminen antaa jotain apuja myös tämänvuotisessa kisassa?Entäs palkinnot? Palkintoja on kolme, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, sitten loput kaksi arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Ihan kuten viime vuonnakin palkintona on tietysti
1) Vuorotellen-kirjani. Sen lisäksi
2) Kotiruoka, jossa on pikku artikkelini ja lisäksi on
3) 10 euron lahjakortti Pentikin myymälään.

K I L P A I L U K U V A T

~~~~~~~~~~~~~~~~

Alla 11 tehtävää, joiden kuvat eivät ole kulku- ja/tai aikajärjestyksessä. Tiedätkö tai arvaatko, mistä ne ovat ja mitä ne esittävät? Kuvista saatavat pisteet vaihtelevat: 1 – 3 pistettä/kuva, ja ne on merkitty sulkuihin kysymyksen/kysymysten perään.  Maksimipistemäärä on 18 (+ mahdolliset kotipaikkahyvityspisteet = 2 pist.).

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla…

1)  Missä on paljon lasten vanhoja leluja ja nukkeja? (2 pist.)

1 (2)

2) Mikä kulttuurihistoriallisesti arvokas pihapiiri? Missä? Mitä toimintaa nykyisin? (2 pist.)

2

3) Pätkä mitä ja missä? (2 pist.)

3

4) Mitä noissa pulloissa on säilytetty? (1 piste)

4

5) Mikä voimalaitos? Miten talot liittyvät siihen? Mitä taloja? (2 pist.)

5

6)  Mihin saareen lossi vie? Mitä on lossipaikan nimi? Mikä meri? (3 pist.)

6

7) Mistä tuo raunion pätkä on osa? (1 pist.)

7

8) Missä on rantasauna, kankaita, laavuja, järviä – ja tänään tattejakin! Paljon tatteja. (1 pist.)

8

9) Mikä tämä on? Mitä sillä on tehty? (2 pist.)

9

10) Missä veneet ovat metsässä pystytettyinä? (1 pist.)

10

11)  Missä tämä kirkko on? (1 pist.)

11

Osallistukaahan taas runsaslukuisesti. Jo yrittämällä olet mukana arvonnassa.

Ja nyt on kyllä aika helppo kisa, eikö? 🙂

22 Comments

  1. Tällä kertaa päätin luottaa vain omaan mutuun, siksi nopeus. Googlaamalla olisi ehkä voinut yrittää selvittää loputkin, mutta ei se olisi yhtä hauskaa.

    Tosin yksi kuva saattaa kyllä vaatia tarkempaa etsimistä, ihan vain oman mielenrauhan vuoksi. 😉

  2. Maisa, kiitokset kommentista ja sähköpostista. Tuntuu että olet liikkunut samoilla seuduilla kuin minä eilen. 😉

  3. Iltapäivä vierähti rattoisasti kuvia tutkien ja mututuntumalla nettiä selaillen. Sähköpostia lähetetty..

  4. Minä kotiuduin juuri vajaan viikon reissulta Venetsiasta ja ilokseni huomaan, että en missannutkaan tämänvuotista kisaa, niin kuin vähän melkein pelkäsin. Minullahan ei olisi tässä mitään mahdollisuuksia ilman Googlea, mutta aion ehdottomasti testata, mihin yhdessä pystymme. 🙂

  5. Sinua(kin) ajatellen laitoin tavallista pidemmän osallistumisajan.

    Sinähän oletkin tehnyt googlen kanssa hyvää yhteistyötä edellisinä vuosina, ja kun saat sen kahden pisteen tasoituksen heti lähtöön, mahdollisuudet pärjäämiselle on olemassa, joten kannattaa taas yrittää.

    Venetsian jälkeen nämä maisemat tarjoavat pohjoista luontoa, arkkitehtuuria ja historiaa tutustuttavaksi. 🙂

  6. Kiitokset Satu! Vastaustesi perusteella on vaikea uskoa ettet ole koskaan Pohjois-Suomessa asunut, etkä kai paljon käynytkään …

    Kisa jatkuu …

  7. Tiedetty, arvattu ja googletettu. Täytyy luottaa arvontaan, vaikka arpaonni yleensä kehnonlainen.

  8. Ettäkö helppo kisa!? Kyllä, tehtäviin 8 ja 9 saakka. Opettavainen ja mielenkiintoinen jälleen, tnx!

    Nimim. ”Jokohan voitto irtoaisi?”

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.