Kauppahallin ja torin herätessä

Ei aurinko tähän aikaan heinäkuusta yölläkään kovin alas näillä leveysasteilla painu.
Ja kuuden aamulla aikaan se on jo korkealla.

Torilla-2

Pääsin tänään seuraamaan ja kokemaan kun kauppahalli herää.

Torilla-10

Minulla oli lupa mennä takaoven kautta.

Halli- ja toriaamu

Harva meistä hallissa kävijöistä tullenee ajatelleeksi, kuinka paljon siellä ehditään puuhata aamulla ennen kuin ovet avautuvat. Kala-, vihannes- ja lihatiskit eivät itsestään tupsahda valmiiksi. Ei kahvi eikä aamupuuro valmistu, jollei joku niitä keitä.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Halli- ja toriaamu-3

Vielä on käytävillä hiljaista.

Halli- ja toriaamu-4

Luukut vuorollaan avautuvat.

Halli- ja toriaamu-7

Oulun hallissa, kaikissa halleissa, on jotain nostalgista.

Hallissa-2

Vassuskassa pöksyt ja tuoli järjestyksessä.

Halli- ja toriaamu-16

Halli- ja toriaamu-9

Halli- ja toriaamu-8

Kauppahallin uusi Lihamestari aamuisissa valmisteluissaan.

Halli- ja toriaamu-2

Halli- ja toriaamu-10

Torilla-14

Vauhtia pitää välillä olla.

Pääsin tiskin taakse itsekin. Opettelemaan ahvenen fileointia.
Luulen, että menen vielä jatkokurssille.
Minna lupasi, että saan tulla. Ilmiselvästi tarvetta vielä on.

Halli- ja toriaamu-19

Halli- ja toriaamu-13

Halli- ja toriaamu-15

Ja onhan hallissa paljon muutakin kuin kalaa, lihaa ja vihanneksia, – ja aamukahvia.

Torilla-13

Halli- ja toriaamu-17

Juustokuun herkut, kasvisruokaa, aasialaisia ruokatarpeita, poronlihaa,
suklaata, jäätelöä, leipää, rieskaa tietysti! Ja paljon muuta.

Torilla-9

Hallin kahvila sekä ulkona että sisällä oli seitsemältä vielä täynnä vapaita paikkoja,
– toisin kuin vähän myöhemmin.

Hallissa

Halleissa käydään aina ulkomaillakin, miksei sitten kotikaupungissa?
Niissä on ihan oma tunnelmansa. Aamuisin varsinkin. 😉
Eikä vähäisin ilon aihe ole se, että hallin vieressä on tori.
Myös siellä kävi aamulla rauhallinen kuhina …

Torilla-17

Sinnehän pääsevät kaikki seuraamaan kojujen pöytien täyttymistä.
Tuoksuttamaan mansikoiden tuoksua heti aamusta.
Nauttimaan kahvista ja sen tuoksusta kesäaamussa, merenrannalla.

Torilla

Tänään varhain paistoikin.

Torilla-12

Torilla-11

Torilla-16

Hiljalleen kauppa käynnistyi …

Torilla-4

Torilla-5

Torilla-7

Torilla-8

On se kesä. Keskikesä.

Nautitaanpa siitä!

11 kommenttia artikkeliin ”Kauppahallin ja torin herätessä”

  1. Mukava tarina! Olin 70-luvun puolessa välissä kesätöissä kukkakauppias Aune Peuran ja äitini apuna torilla apupoikana. Työ käsitti kukkien kärräämisestä ja myyntikatoksen rakentamisesta apteekkikäynteihin
    Tori ja halli olivat silloinkin aamuisin taianomaisia paikkoja.

    Vastaa
  2. Kiitos, Anna! Oli itsellekin ilo. Kesäaamuisin pitäisi useammin lähteä liikkeelle. Lähelläkin on paljon mielenkiintoista. 🙂

    Vastaa
  3. Timo, kiitokset kommentista. Taianomainen on juuri oikea sana. Luulen, että joulun alla voisi olla vielä enemmän taikaa … 😉

    Vai torilta sinä olet urasi aloittanut, – ei ollenkaan hassumpi työpaikka.

    Vastaa
  4. Hyvä Reija, tällaisista kuvasarjoista minä tykkään. Rohkeasti olet kääntänyt putken myös ihmisiä kohti, siitä se katukuvaajan ura urkenee. Mustavalkoisuus toimii näissä aina…

    Vastaa
  5. Kiitos, Pasi. YKSI tämän kuvaussessioni tavoite oli pakottaa itseni kuvaamaan ihmisiä. Ei se ole helppoa.

    Ja tiedätkös, että en ole ollenkaan tyytyväinen näihin(kään) kuviin. En osaa käyttää uutta kameraani. Mutta tänäänkin olen liki 300 kuvaa taas sillä ottanut ja harjoitellut… ehkä minä vielä opin.

    Vastaa
  6. Vaikka täydellisyyteen kannattaa aina pyrkiä, niin katukuvien kanssa tekninen toteutus ei ole tärkeintä vaan tärkeämpiä ovat oikea tunnelma, tilanne ja täydellinen ajoitus. Tuntemattomien ihmisten kuvaaminen on todella pelottavaa ja vaikeaa, mutta sitten kun sen rajan yli pääsee, niin se on mahtavaa ja alkaa kuvia tulemaan.

    Minkälaisilla asetuksilla kuvasit?

    Itse käytän katukuvauksessa joko Av-moodia. ISO-automaatille, päivällä tuskin kuvat kohisevat liikaa. Jos käyttää ISO-automaattia, niin kannattaa laittaa valikosta ISO-herkkyysasetuksiin 1/125, niin ei mene vahingossakin valotusaika liian lyhyeksi. Itse tykkään, että 6D on parhaimmillaan katukuvauksessa kun laittaa valotukseen Ev +2/3 (tai jopa +1), kuviin tulee hieman enemmän valoa ja eloa. 🙂

    Vastaa
  7. Pasi, minä käytän oikeastaan kaikessa kuvauksessa Av-asetusta. Tietysti liikettä tai revontulia tai jotain erikoista kuvatessa Tv- tai manuaalia. ISO-automaattia en oikeastaan ole koskaan käyttänyt.

    Ja valotuksen plussaamista minun täytyisi tosissaan opetella tekemään; minähän otan edelleen liian tummia, synkkiä kuvia.

    Siispä kiitos vinkeistä. Harjoittelu jatkukoon!

    Vastaa
  8. Ole hyvä. 😉 Aikaisemmilla rungoilla ISO:a ei voinut laittaa automaatille, koska kuvat alkoivat herkästi kohisemaan, mutta nyt voi koska 6D kestää hyvin ISOn nostoa. Kun ISO-herkkyysasetuksissa on maksimi valotusajaksi laitettu tuo 1/125, niin ei tarvitse pelätä kuvien tärähtämistä eikä kohinaa ja voi keskittyä olennaiseen eli oikean aukon valintaan sekä nopeaan rajaamiseen ja tarkentamiseen. 🙂

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.