Juhlaa tehden

Ihana, ihana kesäaamu ja peilistä katsoi liki levänneen näköinen minä. Pihatouhuja, kotitöitä, järjestelyjä.

Koskapa eilen en malttanut/ehtinyt äidin luona käydä, kävin tänään isomummulle näyttämässä kuvia Tahvosta. Ajatuksena oli ollut lähteä lenkille suoraan Caritaksesta, mutta rupesipa juuri silloin sitten satamaan. Tylsää. Lämmintä oli silti. Mutta siis paluu kotiin touhuilemaan. Harrastelemaan.

Päivä mennyt tiistain läksäreitä järjestellessä. Keväällä pitk​ään harkittuani päätin, että sittenkin voisin viettää läksärit. Läksäreiden ja monien kekkereiden järjestely on duunissa ollut usein minun vastuullani, ainakin niiden koordinointi jne. Mm. järjestelin pienimuotoiset, sellaiset läksiäiset kuin professorit suostuivat viettämään, silloin kun he vuorovuosina minua ennen eläkkeelle vetäytyivät. Ehkäpä työkaverit olisivat minulle jotain järjestäneet, mutta ehdinpä maaliskuussa ilmoittaa ensin itse, että pitäisin mieluusti piknik-läksärit. Meillä on pidetty kaksi kertaa ennenkin työporukalla piknik, viiden vuoden välein nämä ovat sattuneet. Ja nyt sitten Juhlapiknik-läksärit, joiden safka tehdään/tuodaan porukalla!

Ei pönötyspäivällisiä, ei mitään jäähyväiseminaariesitelmää, ei mitään pikaisia kermakakku-kahvikekkereitä tiedekunnan tai historiatieteiden porukalla, vaan piknik Rantapellossa: herkkuja, kuplivia juomia, ehkä perinteinen tietokilpailu  – tässä se on tekeillä… -, toivottavasti aurinkoa, leppoisaa yhdessäoloa ja lähdön tunnelmaa. Ideana on, että vieraat tuovat ruoan, ainakin enimmän osan. 🙂 Ja aika huikea menu on kyllä tulossakin!!

Siis minulla ei paljon kokkailuja. Limoncellon, jääkellarin lohen ja saaristolaisleivät olen jo tehnyt, mutta kun vieraita tulee parikymmentä on astioita etsittävä, isolle pöydälle ja ”ruokailuryhmille” huusholli järjesteltävä, kattaukset tehtävä, juomat roudattava, – ja tästä kaikestahan minä pidän melkoisesti.

Kuva1

Vielä kun saisin tilatuksi aurinkoisen kelin.

Vihreä Oulu – ja Pikkuinen käymässä

Ei paljon puuttunut, että olisin laulanut tänä aamuna lenkillä pitkin Oulun kauniita puistoja. Vihreää, aurinkoa, valoa, kesäistä, liikkumisen iloa, melkein lomatunnelma, hyvillä mielin…

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja luvan kanssa luontokuvia saat vohkia backgroundiksi.

Kesäinen Oulu-3

Kesäinen Oulu-8

Kesäinen Oulu-7

Kesäinen Oulu-5

Kesäinen Oulu

Kotiin palattua yrttien istutusta, läksäreiden valmistelua, ruoan tekoa. Nuoripari, eikun pikku perhe, tuli syömään.

TAhvo-3

Tahvosta ensimmäinen vierailu isovanhempien luona oli kyllä pitkästyttävä!

Tahvo

Mutta lopultakaan pieni ei paljon piitannut siitä, mitä ulkopuolella tapahtui …

TAhvo-4

Ei olisi minulla/meillä aikanaan tullut pieneen mieleenkään lähteä yhtään mihinkään viisipäiväisen vauvan kanssa. Esikoisen kanssa olimme sairaalassa viikon, ja sen jälkeen monta viikkoa vain kotona. Ja Juniorin ekalla viikolla olimme kaikki kovin väsyneitä, kiireisiä, kipeitä, ehkä hieman hermostuneita…

Tämä uusi, pikku kirppunen on ihan eri maata. Nukkuu ja elämä maistuu…

IMG-20150530-WA0006

Tahvo on vallan erilainen kuin isänsä ja tätinsä. Ketään ei hämmästyttäne, että minusta ihan erityinen pieni on tämä meidän Pikkuinen. 🙂

Kirje opiskelijoille – entisille ja nykyisille

Vähän sellainen elämän viestikapulan vaihtopäivä tänään. Tänään laitoin opiskelijoiden postituslistalle jäähyväiskirjeen. Laitan sen tännekin, koska tiedän/olen kuullut, että Tuulestatemmattua lukevat monet entiset(kin) opiskelijat/ni. Teillekin jäähyväiset. …

1-28

Se viestikapula? Se liittyy siihen, että samalla kun luovun opiskelijoista, olen tänään saanut ensimmäistä kertaa nähdä ja pitää sylissä pojanpoikaani, tuntenut vauvan tuoksun, oikeasti tajunnut, että on elämää yliopiston jälkeenkin  …

1-26

. . . ja samalla kipuilen ikävääni opiskelijoihin…

 

Tässä se jäähyväiskirje:

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viimeinen seminaari-istuntoni oli eilen.
Myös infot ja luennonpito ovat nyt osaltani ohi.
On aika jäähyväisille.

Aloitin historian opinnot syksyllä 1978, ja sitten – –  opiskelijasta monien vaiheiden jälkeen yliopistonlehtoriksi: ”Silloin se parasta on ollut, kun se työtä ja vaivaa on ollut.” Monen opiskelijavuosikurssin kanssa täällä ollaan taivallettu, opettaen, ohjaten ja oppien. Elämäntyönikö se on ollut? – Ehkä sittenkin enemmän elämäni työ.

Olen aina (no hyvä on, melkein aina) pitänyt työstäni. Ja parasta siinä ovat olleet ihmiset. Menneet ihmiset, tutkimuksieni vähäväkiset, mikrohistorialliset ja arjen historian ihmiset, työkaverit tietysti, ja varsinkin opiskelijat.

Iso osa minun työtäni on ollut olla tekemisissä opiskelijoiden kanssa, ja siitä olen pitänyt hyvin paljon. Siinä olen oppinut elämästä, olen oppinut opettamista, tiedon tuottamista ja opiskelijoiden kautta olen saanut nähdä, muistella ja myötäelää nuoruutta.

Kiitos bakkanaaleista, kiitos juttutuokiosta Humuksessa, kiitos seurasta arkistoekskursioilla, kiitos luottamuksesta ja kiitos ystävyydestäkin. Kiitos kriittisestä ja kiittävästä palautteesta vuosien varrella ja nyt näinä kuluneina, kiireisinä toukokuun viikkoina:  tulevan ikävän jakaminen jo etukäteen, vk. -09 ;), ruusu, sähköpostit ja kuvat lapsista, ilouutiset työpaikan löytymisestä, juttelemaan jäämiset, arkistossa jaetut eväät. Ette ehkä tiedä, kuinka palkitsevaa onkaan ollut luennoilla nähdä, että olette olleet kiinnostuneita ja että kyselette, keskustelette, opitte, lähdette mukaan harjoituksiin. Seminaareissa on usein sellainen flow-fiilis; silloin työ tuntuu ihan erityisen hyvälle.

Ikävä tulee, mutta nyt minun on hyvä aika lähteä.

Asennetta ja oppimisen iloa toivon teille jatkossa.
Syventymistä ja oman osaamisen lisäämistä,
intohimoa historiaan ja sen opiskeluun.

Elastista ja Robinia pyysin tekemään teille biisin.
Monet luulevat, että se tehty muka MM-lätkäkisajoukkueelle,
mutta teille kaikille historian opiskelijoille se on tehty,
uskokaa pois!

Heittäydy täysii
Mitä ikinä teetkin
Ja elä nyt missä ikinä meetkin
Silmissä kipinän hetki
Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Tee mitä se vaatii – –

Tilanne haltuun
Tilanne haltuun
Älä päästä tilaisuuttas karkuun
Tilanne haltuun
Tilanne haltuun
Siihen täytyy vaan tarttuu

https://www.youtube.com/watch?v=DLAL7Sv-THM

Aurinkoista kesää, kaikkea hyvää toivon teille kaikille

–   Reija

PS:
Olen kyllä vielä juhannukseen asti liki täysipäiväisesti duunissa, vastaanototkin ihan normaalisti olen paikalla, josko ohjausta opinnäytteissä tai opinnoissa tarvitsette.

Viimeinen semma

Tänään taisi olla viimeinen aamu kun menin töihin paljon ennen ketään muita. Paljon. Tänään oli viimeinen seminaari. Viimeinen opetuspäivä Oulun yliopistossa. Pidettiin viisi tuntia kandiseminaaria, ja tarjosin puolivälissä jätskit koko seminaariporukalle ja jaoin huoneesta muutaman sylillisen kirjoja. Ja vieläkin niitä on jaossa.

Seminaaritilanne on sikäli hyvä tilaisuus lopettaa opetus, ettei siinä ole helppo heittäytyä ääni väristen lopettelemaan, eikä juuri ole houtuksia ryhtyä pitämään mitään lopetuspuheita. Taisi kyllä olla tavallista enemmän sellaista ”muistakaapa sitten ensi vuonna” tai ”vastaisuudessa muistakaapa” ja ”nyt kun vielä voin muistuttaa…. ” mutta ei muuten mitenkään erityistä lähdön tunnelmaa. Mutta jossain sopukassa kuitenkin vähän sellainen olo, että voinko jo päästää irti, osaavathan nyt varmasti aloitella gradua, muistinhan neuvoa, enhän nujertanut, vaan palautteella saisin ylösrakennusta aikaiseksi vastaisessa. Ja että tämän minä kuitenkin osaan, nämähän ovat olleet tavattoman mukavia seminaareja, niiden aikana unohtaa muun. On vaan oppimassa ja opettamassa. Sellainen flow on noissa hetkissä.

Vajaassa kahdessa viikossa 17 kanditutkielmaa tarkastettu, arvosteltu ja seminaareissa käsitelty: ei paha loppurutistus.

Huomenna menen myöhään (tai siis normaaliaikaan) ja lähden aikaisin, josko Pikkuinenkin jo kotiutuisi (bilirubiiniarvot olivat äsken normaalit) ja pääsisimme näkemään pienen pojan. Voin, kunpa.

Ja viikonloppuna en enää tee töitä, en. Valmistelen läksäreitä ja teen kaikkea muuta mukavaa. Koko viikonlopun, sunnuntaikin kestää iltaan asti. Loppusuoralla siis jo.

1-25

Aikataulutonta pizzan nauttimista

Tällaiselle kaltaiselleni niuhottavalle aikatauluttajalle, jolla on kova pyrkimys saada asiat valmiiksi silloin kun niiden pitää olla valmiina, on tämä viikko ollut aika tiukkaa aikaa.Ensinnäkin itsellä on ollut kovasti tekemistä, että saan pidetyksi kiinni lupaamistani ja saamaan asiat ajoissa järjestykseen kuten tarpeen on. Ja samaan aikaan kun itse on yrittänyt kovasti pysyä aikatauluiisa ja on toisaalta koittanut olla joustava ja joviaali, mutta muutamat muut eivät sittenkään, pätkääkään välitä moisista sopimisista, on se aiheuttanut turhautumista, lisätekemistä, mielipahaa, pientä yksinäistä tupinaa tyyliin: ”joidenkin-olisi-aika-oppia-vastuulliseksi-ja-ajattelemaan-myös-toisia” … Ääneen en enää aio ryhtyä moisista nillittämään.

Ja minäpä ajattelin töiden jälkeen ihan vain itseäni: menin leikkauttamaan hiukseni ja tein ruokatreffit mieheni kanssa. Kävimme testaamassa uuden paluun tehneen Cantina-pizzerian. 1970-luvulla mekin kävimme Kirkkokadulla Patakukon alakerrassa olleessa Oulun järjestyksessään toisessa (Vesuvio Asemakadulla oli ensimmäinen) pizzeriassa, joka oli ensimmäinen Cantina.

Cantina

Nyt sen juurilta ponnistaa Puistolan alakerrassa artesaani-pizzeria Cantina. Minä tilasin Frutti di Maren (mozzarellajuustoa, kampasimpukkaa, jokirapua, limeä, korianteria)  ja Pehtoori Quattro Carnen (mozzarellajuustoa, mortadellaa, salamia, prosciutto crudoa, pancettaa), eikä meillä kummallakaan ollut valittamista. Minun merenelävä pizzani (ikinä ennen en ole pizzassa syönyt kampasimpukoita) tuoksui merenherkuille, ei tinatölkeille tai suolavedelle, vaan äyriäisravintolan ruoalle. Pohja oli ohut, ja siinäkin oli makua.

Cantina 1

Miljöö on mitä miellyttävin. Kyllähän me mielellämme suosittelemme.

 

 

Täysiä päiviä

Täysiä päiviä.

Minä muistan viime keväältä kun oppiaineen toinen professori eläköityi, niin hän rupesi jo hyvissä ajoin liukumaan, kevennetyin ottein hoiteli hommiaan, ei toki ollut kyse mistään hanskojen tiskiin löymisestä, mutta vähitellen teki lyhempiä päiviä, oli välillä jonkun päivän keskellä viikkoa kokonaan poiskin kampukselta. Ja kaksi vuotta sitten kun ”oma” professori eläköityi, – hänkin tyhjenteli huonettaan monta viikkoa, monta kuukautta! ennen viimeistä työpäivää. Ja jätti viime kuukausina jo kokouksia väliin, ja kaikin puolin hiljenteli ja hidasti työtahtia. Miksi se ei minulta onnistu? Työpäiviä on virallisesti enää alle 20, mutta mistään liukumisesta ei puhettakaan!

Mutta tänään sentään suoraan töistä kuitenkin ”yhille”. Meitä oli duunista puolen tusinaa naista viinibaari Voxissa: seuraajani ja yksi toinen vakipaikan tiedekunnasta saanut tarjosivat samppanjaa! Aina on aikaa samppanjalle.

Nyt vielä yksi huomisen kanditutkielma luettava, ….

Mutta missään vaiheessa ei ole ollut niin kiire, ettenkö olisi ehtinyt Juniorin lähettämiä kuvia ja Miniän viestejä katsella ja lueskella. Eikä niitä ihan vähän ole tullutkaan. Perhehuoneessa ovat ja uutta elämää opettelevat. Vauva nukkuu. Tykkää peittojen alle vetäytyä. Meidän lapsilla ei vauvoina, eikä vielä vuoden vanhoinakaan, ollut noin paljon hiuksia…

IMG-20150526-WA0002

Torstaina päässenevät jo kotiin,… silloin näen. Sairaalaan ei saa mennä katsomaan, joten on vielä vähän odotettava. Enää kaksi yötä.

 

Pojanpoika


20150525090243

Tänään aurinkoisena maanantaiaamuna syntyi pieni pojanpoikamme. 

Klo 6:48, 3070 g, 49½ cm.

Tummia, pitkiä hiuksia on pojalla.

IMG_2777

IMG-20150525-WA0004 (1)

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pieni perhe voi hyvin. Miniä oli rauhallinen ja rohkea, vaikka tuntui, ettei meinaa synnytys alkaa millään. Laskettu aikahan on vasta huomenna, mutta perjantai-iltana jo kävivät sairaalassa, ja lauantaina aamuna sitten osastolle. Käynnistys (raskaushepatoosin vuoksi) ei oikein tuottanut tulosta: odotimme lauantain myrskynpoikaa, odotimme sunnuntain helluntainlasta. Juniori kulki kodin, meidän, appivanhempien ja sairaalan välillä. Miniän kanssa tekstailin tiuhaan, tyär toivoi, että vauva ehtisi syntyä ennen kuin hänen pitää palata Helsinkiin. Mutta ei. Tahvo (joksi me Pehtoorin kanssa Pikkuista on oottoaika sanottu) ei vielä halunnut maailmaan.

Lauantaina sairaalassa naapurihuoneeseen tuli myös Miniän opiskelukaveri, viime elokuussa avioitunut hyvä ystävä, jolla oli laskettu aika vasta viikon päästä, mutta lopulta ystävysten poikavauvat syntyivät 33 minuutin välein… 🙂

Nuorenparin säännöllisesti tekstaillessa myötäelimme ja olimme mukana enemmän kuin koskaan omia lapsia saadessa kenenkään kanssa. Pätkittäisen yön jälkeen kun tekstarit pojalta aamuneljän jälkeen loppuivat, aloimme odotella … odotella…

Nyt olen hämmentynyt, onnellinen mummi!  

Pojanpoika_-4

Kaikki hyvin. 

Kesäkukkapäivä

Käytin aika lailla aikaa muutaman – toivottavasti – hienon panoraamakuvan ottamiseen aamulla merenrannassa. Ja nyt niitä ei puhelimen kätköistä löydy! Vaikka satavarmasti tallensin ne. Joten on vain sanallisesti koetettava kertoa, että oli hieno aamu: syviä värejä, meri syvänsininen, pienet vaahtopäät hohtavan valkoisia, sininen taivas ja auringon kilo teki heijasteita. Toppilan kukkuloilla ei aamusella vielä ollut frisbeegolfaajia, joita nykyään on usein aika paljon. Vain kerran on ollut kiekonosuma lähellä…

Aamiainen vasta lenkin jälkeen, ja sitten pihalle. Kesäkukkien istutusaamupäivä. Ja sitä mietin, että miksi minä en ennen ole keksinyt, että mattotelineen vaakataso on erinomainen istutuspöytä.

Kesäkukkapäivä-2

Olen aina täytellyt ruukut ja ikkuna- ja portinpielilaatikot maassa könyten, enempi vähempi äpöstäen ja väistämättä on joitakin varsia katkennut, mutta olipas kätevä, kun saattoi seisaaltaan nuo hommat tehdä. Kun kuitenkin kolmattakymmentä kukkaa istuttelin, niin työergomialla on merkityksensä.

Kesäkukkapäivä

Kesäkukkapäivä-4

Eilisen myrskyn jälkeen helluntai helli, vaikkei nyt mikään erityisen lämmin ollutkaan. Mutta paistoi. Ja hyvähän se oli, ettei eilen ollut istutuskelejä: vanhan kansan sää- ja satokalenterin mukaan  kun ”helluntain lauantaina ei saanut tehdä toukoa”. Parempi oli siis tänään.

Kesäkukkapäivä-3

Tytär kävi tänään toisessa mummulassa ja pitkällä pyörälenkillä, mutta muutoin ehdittiin jutella ja olla. Söimmekin hyvin. Äsken Pehtoori kävi viemässä ”viikonloppuvieraan” kentälle, ja lähtiessään Esikoinen totesi, että hassua kun lentää Oulusta Helsinkiin, niin lentää kotiin. Ensimmäistä kertaa niin. Mutta tulee pian taas kotikotiin ja siinä välissä me käydään Stadissa. Näin se elämä nyt asettuu…

Kesäkukkapäivä-5

Myrskyinen toukolauantai

Myrsky repi puita, koivujen oksia nurmella, – kaikkialla, ikkunoissa viuhui, taivas tummanpuhuvasta sateisesta hetkelliseen auringonpilkahdukseen ja taas tuuli yltyi.

Myrsky-2

Syksyltä tuntuu, mutta kuitenkin jotain hienoa oli tuossa Lyyli-myrskyssä… Nyt jo tyventyy, sininen kaistale taivastakin tovin näkyi.

Myrsky

Aamulla tyttären ja miehen vielä nukkuessa kävin lenkillä; lintujen laulu, yön sadekuurojen jälkeen kostea, tuoksuva metsä olivat ihania. Kummallinen rauha mielessäkin.

Myrsky-3

Aamupäivällä tyär lähti mukaani mummun tykö. Samalla reissulla kävimme Stockallakin – paitsi ruokakaupassa niin myös pieni pyörähdys vaateosastoilla: meillä kun on kahden viikon päästä meno häihin, ja molemmilla kesällä monia muitakin juhlia, joihin tarvittaisiin jotain juhlavaa… Mutta onhan tämä todettu ennenkin: ei ole meistä paljon itseksekseen shoppailijoiksi, ja kimpassa vielä vähemmän. Luovutimme alle puolessa tunnissa. Onhan tässä vielä aikaa…

Pehtoori oli aamulenkin suorittanut pyöräillen Kauppahalliin, haki Pekurilta Perämeren lohta. Sehän on liki valkolihaista kalaa, vähempirasvaista kuin Norjan lohi. Minä en oikein pidä siitä pannulla tai uunissa laitettuna, mutta hiiligrillissä siitä tulee tavattoman hyvää. Ja guacamolea (ehkä tyttären kotikotona ololla vaikutuksensa) tein pitkästä aikaa. Se kun sopii lohen kumppaniksi oikein hyvin. Viininä saksalainen uutuusriesling Korrell Riesling von Tonmergel. Sekin sopi lohen kumppaniksi oikein hyvin.

Koskapa palapelikaveri lähti kavereitaan tapaamaan, eikä sää sallinut istutella kesäkukkia, ei minulla ollut muuta mahdollisuutta kuin jatkaa kanditöiden lukemista, mutta nyt oli niin mielenkiintoisia, ettei edes työstä käynyt niiden lukeminen.

Uutta

Olipa tänään mukava kandiseminaari, sellainen oppimisen meininki. Keskustelua, naurua, puhetta ahdistuksesta, löytämisen ilosta, flow´sta. Minäkin opin paljon uutta, mm. islantilaisesta keskiajan yhteiskunnasta, oululaisten 1700-luvun varallisuudesta, kotitalousopettajien välittämästä ruokakulttuuritietosta …

Mutta minullakin oli kiire seminaarista kotiin, – viideltä tuli Helsingin kone. Pehtoori kävi tytärtä vastassa, minä tein sillä aikaa ruokaa…

No eihän se Helsingistä kotikotiin viikonlopuksi tulo ole ollenkaan niin vaikeaa, eikä niin iso asia kuin paluu Meksikosta, mutta kyllä meillä pieni juhla oli. Nuoriparikin oli tietysti syömässä.

Uutta

Ja puutarhallakin on ehditty käydä…

Uutta-2

Uutta-3

Valitsinhan taas melko perinteisiä.

Uutta-4

Callopepe-pelargonioita, surffiinoita, markettoja. Tänä vuonna en edes yritä lobeliaa (muistanette viimevuotisen päätökseni?)

Uutta-5

Uutta-6

EIhän minun juuri mitään pitänyt laittaa, mutta miksi ei?

Ihania ovat!

Uutta-7

Ja nyt? Meillähän on tyttären kanssa palapeli, ja tilkka viiniä vielä. On hyvä aika ryhtyä kokoamaan uutta…

Pieniä pihalla

Eilen illalla pihalla oli tällainen.

Pieniä

Pieniä-2

Kovasti pelokas, pieni tärisevä oravanpoikanen oli emonsa hukannut.
Kovin heiveröistä oli kiipeilynsä, ja sitten kukkatolppaan jämähti pitkäksi aikaa,
kun ei osannut alaspäin lähteä.
Lopulta rohkaistui, ja putosi aika korkealta pihakiville.

Tänäänkin pieniä pihassa. Poikaa rupesi lapsettamaan ja oli puuhun päästävä kiipeilemään.

Pieniä-5

Miniä ei onneksi kiipeile.

Pieniä-4

Ja täällä on minun lapsenlapseni. 🙂

Pieniä-3

Pikkuinen.

Iloa ja alakuloa

Olisi varmaan liioiteltua sanoa, että nyt se on täytetty, mutta joka tapauksessa viimeinen luentoni yliopistonlehtorina oli tänään.

Iloa ja alakuloa-4

Onneksi se ei ollut mikään virallinen ”jäähyväisluento”, eikä yleisö (ainakaan suurin osa) tietenkään edes tiennyt, että se oli viimeiseni. Riitti että minä tiesin. Oikeasti meinasi aamulla vallata alakulo, ikävä jo nyt luennoimista. Kaihomielellä lähdin kohti Pakkala-salia.

Iloa ja alakuloa-3

Ja mikä oli hämmentävintä? Se oli se, että suunnilleen puolensataisessa yleisössä oli niin paljon entisiä opiskelijoitamme/omia opiskelijoitani, jotka olivat nyt historia-alan ammattialaisina siellä mukana. Aikapäiviä sitten valmistuneita maistereita, joille olin ollut opettajana. Oli siellä muutama nykyinenkin opiskelija ja toisaalta olipa siellä yksi minua yliopistossa opettanutkin mukana. Tietysti Museoyhdistyksestä, Oulu-seurasta ja museolta tuttuja ja sitten eläköityneitä alan ammattilaisia. Onko niin, että minustakin tulee vastaavien tapahtumien vakiyleisöä tulevina vuosina? Ehkä en näe itseäni ihan vielä tuohon genreen kuuluvaksi, vaikka olen varma, että kun vastaisuudessa ja toivon mukaan, on aikaa, niin käynkin kuuntelemassa luentoja ja esitelmiä paljon nykyistä enemmän.

Iloa ja alakuloa-2

Jään kaipaamaan luennon pitoa, sitä helpotusta kun se on tehty. Mukavalta tuntuu myös kun kuulijat käyvät esitelmän jälkeen heippaamassa, kiittämässäkin. Se on palaute tehdystä työstä, ja sitä minä olen aina kaivannut ja tarvinnut – tavalla tai toisella. En ole sellainen itsekseni puurtaja, joka ei välittäisi yhtään, mitä tehdystä työstä, luennosta, kirjasta, artikkelista, raportista, hallinnosta, ohjauksesta pidetään. Haluan, että onnistun. Siitä se lähtee työn ilo.

Iloa ja alakuloa-5

Ja vaikka oli alakulo siitä, että tämä oli viimeinen, niin siitä samasta syystä myös iloa: nyt-nämä-loppuu, tämä-on-tehty, olen-osani-hoitanut -fiilis. Ainakaan yliopistonlehtorina en enää luennoi enkä esitelmöi, mutta jos tarvitsette luentoa vuotuisjuhlista, historiasta ja identiteetistä, arjen historiasta, Pohjois-Suomen väestöhistoriasta, onnikkaliikenteen historiasta, perhehistoriasta, teollisuusyhteisöjen sosiaalihistoriasta, Laanilan kullankaivuun historiasta, agraariyhteisön työvuodesta tai ilmiöstä, jota monet nimittävät modernisaatioksi, mutta jota minä en siksi nimitä, niin pientä korvausta vastaan ennen aikojaan yliopistomaailmasta vetäytynyt historioitsija on ehkä käytettävissä – on paljon kuvia ja valmiita luentopohjia mapillinen, parikin. 😀

Iloa ja alakuloa-6

Viimeiseen kandiseminaariin on vielä 15 työn lukemisen, arvostelun ja seminaari-istunnon matka, joten nyt ei muuta kuin niiden pariin.

Sanoja vain vähän jäljellä

 

3

Tulisi jo kesä, olisi lämmin.

Sitten vasta tulisi taas kuvattua. Löytyisi sanoja.

Nyt olen ne kaikki pistänyt paperille, muistiinpanoihin merkinnyt, sähköposteihin suoltanut, puhelimessa puhunut, seminaarissa sanonut.

Ei ole ylimääräisiä sanoja blogiin pantavaksi, – kovin on vähän kirjoitettavaa.

Nyt on väsy. Vaikkei vielä saisi.

Sisältö ja tapa, jolla se esitetään

Olipa tänään häslinkiä. Olisi sittenkin kannattanut jäädä kotiin tekemään etätyöpäivää, sillä sen verran virtausta oli työhuoneessani iltapäivällä. Aamun ja pitkälle aamupäivään sain olla liki yksikseni, mutta sitten se repesi.

No nyt illan olen sitten työstänyt esitelmää, ”Historia paikallisen identiteetin synnyttäjänä”.  Tässä luentoa kasatessa olen muutaman kerran miettinyt, että olenkohan sittenkään tuollaisesta aiheesta luvannut puhua, mutta niin ohjelmassa lukee oikein mainesanojen kera, jotta paineita alkaa kertyä. Pikkuisen jo tuo ”identiteetti” arveluttaa, siitähän nyt on varmaan satamäärin kirjoja ja artikkeleita kirjoitettu, ja sitten vielä pitäisi selittää, miten historia paikallista identiteettiä synnyttää. Kaikkea sitä! Mutta kerrankos! Ja paljon hyviä kuvia minulla on; Pakkala-salissa on iso screeni joten hyvälle näyttänee.

1-4

 

Samaisessa salissa olen ollut muistaakseni vain kerran aiemmin luennoimassa, ja siitä on kyllä aika jännittäviä muistoja. Elettiin vielä piirtoheitinaikakautta ja minä suorittelin korkeakoulupedagogiikan opintoja, joihin piti tehdä oma portfolio. Ja siihen liittyi, että joko luonnollinen tai järjestetty luennointitilanne videoitiin. Minulla sattui juuri tuolloin olemaan tilattu luento Oulun historiasta ja se oli määrä pitää juuri Pakkala-salissa ja niinpä portfolio-kurssilla sovittiin, että se olisi se minun videoitava esiintymiseni. Ensinnäkin se, että olin kaupunginkirjaston isossa salissa puhumassa ”vieraille”, en siis Keminmaassa tai yliopistolla… ja sitten vielä videointi, saivat lievää reilumpaa jännitystä aikaiseksi. Mutta silloin, kuten vielä nykyisinkin, jännitys häipyy kaksi minuuttia luennon alun jälkeen.

Video oli vaan karseeta katseltavaa, sehän oli sitten jälkeenpäin katsottava koko kurssiporukalla, ja yhteinen analyysi ja palaute kuuluivat tietysti asiaan. Kyllähän siitä oppi. Sen jälkeen (olisiko ollut vuosi 1996/97) hyvin harvoin räppään vihkisormusta paikalleen ja pois suunnilleen koko aikaa niin kuin tuolloin tein. Toinen maneeri, jonka olemassaolosta en ollut itse ollut tietoinen, oli että puhuessani, silloin kun jotain asiaa on painotettava, korostettava, niin minä niiaan tai siis hieman koukistan polviani. Ja sitä teen varmaan joka luennolla edelleenkin. Se ei saanut tuomiota niiltä esiintymisvalmentajiltakaan. Kunhan ei koko aikaa pompi. Sen muistan keskiviikkona, mutta nyt on vielä tässä sisällöntuotannossa tekemistä…

Ja tässä samalla olen tässä Kauppalehden digital traineen kanssa whatsappeillu. Siellä se iltatöinä Power Point -dioja tytärkin Helsingissä viimeistelee ”pitää huomenna sisältömarkkinoinnin materiaalin tulosten analysoinnista esittää presentaatio” ja miettii, ”miten tän kaiken siellä mediatoimistojen ammattilaisille selitän”.

Homma jatkuu. Minulla alkaa olla viimeisiä kertoja, tyttärellä 30 – 40 vuotta edessä…

 

Kylmää on…

Enpä paljon ole ehtinyt mitään ajatella, mitään erityistä tehdä. Keskiviikon esitelmä on ollut se, johon kaikki on fokusoitunut, sitä kootessa, sanomisia miettiessä on päivä muutamaa keskeytystä lukuunottamatta kulunut.

Vähän surullinen vire on ollut taustalla, mutta itsehän eilen puhelimessa koetin lohdutella, että ”aika auttaa, kesä tulee, unohtuu tuollaiset”… Eihän tuollaiset kliseet mitään auta ja itselläkin, ihan vaan myötäeläessä, sellaista surun tuntua…

Nuoripari oli syömässä, tuntuu että pitkästä aikaa…  ja hyvin, hyvin pitkään aikaan tein perunasalaattia karitsankyljysten rinnalle. Kannattaisi tehdä tiuhemminkin. Kaupan perunasalaatit ja omatekoiset ovat eri planeetoilta! Paremmalta planeetalta omat omatekoiset.

Puutarhalle haaveilin lähteväni, eilen jo sanoin, että tänään lähden. Mutta sitten lopultkaan ollut aikaa, saatikka lämpöä, että olisin Säynäjäaholle ajellut. Ehdin minä vielä. Hyvin ehdin.

Ja koko ajan muistutan itselleni ”tämä on viimeinen näin kiireinen toukokuu”, rutistan, ettei jää itselle sellainen puoliksi tehty olo…

Olisipa edes vähän lämpimämpi niin tuonne lähtisin.

1-22

Suklaakurssilla

Vajaan kymmenvuotisen paistinkääntäjyyteni aikana on tullut koetuksi paljon hienoja ja herkullisia gastronomisia hetkiä: hienoja illallisia ja leppoisia lounaita, komeita kapituleja ja mukavia makumuistoja on eletty, mutta ihan huippuhetkiä ovat olleet ne muutamat ruokakurssit, joihin olen päässyt mukaan, – tekemään ja oppimaan. Tänään oli yksi sellainen.

Lapin voutikunnasta rovaniemeläisen ChocoDelin Jouko Rajanen (Vice Conceiller Culinaire) tuli Ouluun järjestämään paistinkääntäjille suklaakurssin. Jos jotain opimme niin sen, että konvehtien teko on käsityötä, paljon huolellista käsityötä vaativaa työtä. (Suklaa)kakkujen glaseroinninkin opimme, ja kakkuja pääsimme myös syömään. Missään vaiheessa en yritäkkään väittää, että olisin oppinut tuollaisia itse tekemään. Mutta monta niksiä näin harrastajankin keittiöhommiin tuli…

ChocoDelistähän olen täällä kirjoitellut, konvehteja kehunut ja niitä palkinnoksikin jakanut, ja nyt sitten pääsin liki koko päivän kestäneelle kurssille,… pitkään harkitsin, lähdenkö sittenkään, kun on tämä hillitön duunirupeama tässä menossa, mutta onneksi ymmärsin pistää asiat tärkeysjärjestykseen ja kurssille lähdin, ja pari ystäväänikin sain mukaan aveciksi, kun Pehtoori ei halunnut lähteä mukaan.

Suklaakurssilla_-9

Suklaan temperoinnin tärkeys tuli selväksi, ja se, että kun hyvin ja huolellisesti hyvistä raaka-aineista tekee, niin tulos on huikea!

Suklaakurssilla_-10

Suklaakurssilla_-2

Suklaakurssilla_-4

Suklaakurssilla_-8

Suklaakurssilla_-5

Sitruuna-lakritsikakku oli jotain ihan ylivertaisen hyvää … Vielä minä yritän ainakin noita koristeita kotonakin tehdä.

Henkistä ja fyysistä aktiviteettia koko päivä

Varhain aamulla Linnanmaalla. Siinä on oma taikansa. Taikaa on kävellä perjantaiaamuna, arkipyhän ja lauantain välisenä aamuna, aamuseitsemältä, valtavan kolossin tyhjillä käytävillä, lukittujen ovien kautta etsiytyä omaan pieneen kammiinsa, avata tietokone, josta lähtevä hurina on pitkään aikaan ainoa ääni, joka kuuluu. Se vaivuttaa mukavaan työnteon nirvanaan, auttaa keskittymään. Samalla unohtuu se, etten kuitenkaan ehdi tehdä kaikkea, mitä pitäisi. Hurina auttaa keskittymään luettavana olevaan tekstiin, tekemään siihen korjauksia, merkintöjä, muutosehdotuksia, korjaamaan kieltä, kirjoittamaan kommentteja, tekemään ehdotuksia tutkimuskirjallisuudesta ja piirtelemään hyväksyviä hymiöitä marginaaleihin.

Puolenpäivän molemmin puolin on kontakteja: paikallishistoriahankkeista, opiskelijoiden kesätyöharjoitteluista, artikkelini tiimoilta, dekaanin kanssa, kandilaisia käy hakemassa palautetta, moni kollegakin on työpaikalla ja asioita riittää.

Lähdin hyvissä ajoin töistä, olin luvannut Pehtoorille, että tällä kertaa minä käynkin kaupassa. Ja ostinpa sitten muka jotain uudenlaista kokattavaa. No hyvä on, nälkä lähti (oli hyvää kaupan leipää), mutta sekä pinaattilisuke että maalaiskananpoika olivat vähintäänkin arveluttavia. 🙁

Mutta joku muu onnistui tänään. Varasin jo viikolla meille Alppilan keilahallilta tunnin keilavuoron: piti saada revanssi Kuusamossa koetusta rankasta tappiosta ja ehkä vielä tärkeämpi syy oli se, että olen tässä puolen vuoden aikana koettujen keilaussessioiden hoksannut tekevän erittäin hyvää ainaiselle olkapäävammalleni. Keilaus ”aukaisee” niveliä tai jotain. Tunnin keilauksella on samanlainen hyväätekevä vaikutus kuin hyvällä hieronnalla. Niinpä pyöräilimme kylmästä säästä huolimatta Pelixiriin, joka oli ennenkokematon paikka ja joka on siis toinen Oulun keilahalleista.

Keilaamassa

Hohtokeilausvuorolla tunnin palloja heittelimme. Sen verran kilpailuviettiä on molemmilla, että yrittää piti, ja yesh, minä se voitin! Muutamalla pisteellä vain, mutta ”erät” 3 – 1 minulle, joten fyysisen hyvänolon lisäksi pieni riemu voitosta. 😉  Pieni!

Keilaamassa-2

Tuota voi kyllä tehdä useamminkin. Ja vakaat huhut kertovat, että Saariselällekin on tulossa keilahalli, joten meillä on sitten mökkireissullakin mahdollisuus tätä liikkumismuotoa harjoittaa.

Nyt voisi taas välillä lukea jotain …

 

Viiniä arkipyhänä

Kiitoksia kaikille vastanneille toissapäivänä asettamaani markkinointitutkimukseen. Liki puolensataa vastausta, ja vaikka hieman lähdekriittisesti suhtaudunkin tulokseen, niin hyvältä vaikuttaa…. Asia pitää laittaa hautumaan.

Juhlapäiviin liittyen on mukava, että Jeesuksen taivaanastumisen päivä on taas torstaisin; vuosina 1973 – 1991 Suomessa valtiovalta oli sitä mieltä, jotta Jeesus astui taivaaseen lauantaina, joten arkipyhää ei silloin arkena vietetty. Kyllä valtiovalta tietää!  Vaikka nyt ollaan taas sitä mieltä, että torstaihan se sittenkin oli, on minulla tänään jäänyt pyhä pitämättä; kuitenkin hyvä mieli, että paljon olen saanut luetuksi, arvostelluksi.

Ja lounas: koskapa kuitenkin kotona työpäivää vietin, ei lounas koostunut eväistä, vaan keittelin tuorepastaa, tein salaattia ja viinikaapista löytyi tuohon passelille tuntuva italialainen valkoviini, jota nautimme lasilliset vähän kuin verryttelyksi.

Sisilialainen viini, jossa rypäleenä Grillo (ja Viognier). Makua, vahvaa hedelmäisyyttä, mehevyyttä ja syvänkeltaista väriä. Inycon on tuottaja, jolta on ennenkin ollut Alkossa hyviä (puna)viinejä. Tämä luomuviini on etiketin mukaan puolikuiva, mutta Alko luokittelee sen kuivaksi. No siinä välissä se on. Ja edullinen kympin viini. Siinä on samaa kuin usein mainostamassani You, me and the Gatepost -viinissä (no se Viognier tietysti). Siis Inycon Grillo Viognier, per favor.

grillo

Mitenkö niin verryttelyksi? No kun tässä illalla oli  ”The 11th BOTRYTIS CHALLENGE TASTING”. Siis vuosittainen viinikerhon kilpamaistelu, jossa olimme Pehtoorin kanssa puolustamassa viimevuotista tuplamenestystä. Mutta enhän minä mestaruuttani saanut uusituksi, taisin jäädä viimeiseksi tänä vuonna.

Mutta ei se haittaa. Meillä oli oikein mukava ilta, taas kerran. Ja oikein makoisa ilta. Alla olevaa jälkkäriä ennen olimme nauttineet parsa-prosciutto-piirasta ja salaattia. Nam.

Oulunsalossa

Ja viinien yllättäjä? Se oli klassikko! Faustino I (Alkossa on tällä hetkellä vuosikerta 2001!!!!)  ja minä – ja muutama muu – olin varma, että se oli Amarone!!  Se oli taivaallisen hyvää! Siitä huolimatta että vastaus kilpailussa meni pieleen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Vesterinen Yhteyeineen on taas tehnyt ihanan biisin. Kepeä, rullaava, hyväntuulinen.  Sopii nyt…

Toukokuun puolivälissä ajankohtaista

Syksyllä täällä Temmatussa oli puhetta puhelimien Appseista, sovelluksista, jotka tuovat iloa ja hyötyä elämään ja arkeen. Tänään kuulin, että yliopistolla on tekeillä Aapoksi nimetty appsi, joka  tulee näyttämään opiskelijoille mm. opintopistekertymän jne. Mielenkiintoista, mutta kertoo mistä? Noh, se ei enää tule minun elämääni hetkauttamaan, mutta minäkin olen löytänyt uuden appsin: eikä liene hämmästytä ketään, että se liittyy kuviin. Sen nimi on Metamorphosa Beta, ja ainakin minun Nokian Lumiaani se löytyi ja käynnistyi helposti.

Tässä alla sillä – tavattoman helposti ja nopeasti – muokattu kuva. Alkuperäinen on tuossa sivupalkissa oleva kuva, jonka otin eilen historian pääsykokeen valvonnassa.

f093af74-791c-433a-bc46-459657c160ae

Tosiaan, kuten kuvasta näkyy, keräsimme kännykät niiltä opiskelijoilta, joilla ei ollut mukana laukkuja, jonne puhelimen olisi voinut laittaa. Aika monella (kymmenellä) ei laukkua ollut, joten kännyköitä kertyi valvojien pöydälle ja liitutaulun reunukselle aika lailla.

Sellainen uusi juttu eilen pääsykokeessa ilmeni että kun ryhdyimme liki 300 hengen pyrkijälaumaa luentosali äl ykköseen sisälle päästämään, oli ovensuussa kolme vanhempaa … siis että äidit olivat saattelemassa omia Jasu-Pettereitään tai Jenna-Jonniaan pääsykokeeseen! Kaikkea sitä on nähty (täällä ehkä ikimuistoisin juttu), mutta että äiti saattamassa!  Yksi äideistä kysyi minulta vielä erikseen luvan, että saako hän käydä ihan luentosalissa sisällä kurkkaamssa, miltä siellä näyttää!?  Tokihan minä päästin kurkkaamaan. Minäkin muka olen myötäeläjä jälkikasvun elämänvaiheissa, mutta rajansa kaikella !

Pääsykokeessa oli liki 300 pyrkijää. Kysymykset olivat niin vaikeita, ettei minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta päästä… Noh minun lukion kurssien lukemisestani onkin jotensakin 40 vuotta, joten ei ihme, että ne ovat muuttuneet ja etten minä juuri mitään niistä muista. Ne taitaa olla ihan eri pyrkimiset minulla jos asiakseni otan…

Tänään sitten iltapäivällä taas koulutusneuvostoa. Ja ihan napakasti viidessä tunnissa saatiin puhuttua ja päätettyä asioita kahdeksan pykälän verran. Ja suurin osa ko. asioista oli jo jatkokäsittelyssä. Ja silti juttua riitti. En ole ihan vakuuttunut – vieläkään – että tarvittaisiin noin paljon aikaa noihin kokouksiin. Mutta koulutusrehtori puhuukin mielellään siitä, että koulutusneuvosto on eräänlainen työvaliokunta. Minä laittaisin painon sanalle ´työ´, en valiosta enkä kunnasta tässä yhteydessä juuri puhuisi. Enkä tänään paljon puhunut muutenkaan. Jotensakin uupunut olin, eikä tunteen paloa, eikä intohimon kohteita esityslistalla ollut …

 

Koulutusneuvosto

 Kotiin tultua punaviini ”Tyto Alba”, pöllöviini, tuntui sopivan tilanteeseen (ja grillipihveille ja herkkusienihakkelukselle, sekä tomaatti-vuohenjuusto-salaatille) erinomaisesti.

Tietokirja juhlista, historiasta, ruuasta, …?

On herännyt tässä ajatus.

Jo tehdessämme sisareni kanssa Vuorotellen-kirjaa ajatuksena oli koota ”vuodenaikakirja”, ja sellainenhan siitä tulikin. Siinä julkaisin eri kuukausille ”kuuluvia” ruokaohjeita ja niihin liittyviä tarinoita ja totuuksia. Kirjassa sivutaan vuotuisjuhlia, samoin kuin täällä Tuulestatemmatussa, ja muutamissa lehtijutuissa joita olen vuosien varrella kirjoitellut. Ja nyt kun minulla oli se luentokiertue ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret”, joka selvästikin herätti kiinnostusta, olen vähän miettinyt uutta kirjaprojektia.

Vuorotellen

Miten olisi jos tekisi tietokirjan suomalaisista vuotuisjuhlista, osaltaan päivittäisi Kustaa Vilkunan klassikko-opusta Vuotuinen ajantieto, joka nyt kertakaikkiaan on ”so-last-season”. Se on agraariyhteiskunnan vuotuiskalenteri, ja täynnä kansaperinnettä. Sitten on se Seljavaaran ja  Kärjän ”Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä”, jota olen käyttänyt useinkin ja edelleen Sirpa Karjalaisellakin on vuotuisjuhlaperinteestä kirja. MUTTA, ajattelin erilaista kuin nuo. Vähän olen suunnitellut sellaista, jossa olisi paitsi tietoa juhlien historiallisista juurista mutta myös vuotuisjuhliin liittyvien ruokien perinteistä ja ehkäpä samalla niiden valmistamisestakin eli olisi myös reseptejä. Ja jossa olisi kuvia! Tietysti. Ja joka olisi kaikinpuolin modernimpi kuin Vilkunan makulatuurille painettu, jotenkin ”rukinlapakulttuuriin” viittaava ikiaikainen opus.

Jos tietokirjani olisi sellainen lahjakirjaksikin sopiva, värikuvallinen 150 – 200-sivuinen kirja, jossa kerrottaisiin, miksi pääsiäistä Suomessa kutsutaan pääsiäiseksi ja jossa olisi sellaisia tarinoita, joissa kerrottaisiin, miten loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Ruotsin maakiekkojoukkueen pelipaitoja koristavat kolme kruunua liittyvät yhteen (tiedätkö?), kiinnostaisiko se? Jossa kerrottaisiin joulutorttujen historiasta ja siitä, miksi Vappuna Helsingissä Ullanlinna kansoittuu piknikin viettäjistä? Sellaisia tarinoita kuin kahden kynttilän polttamisen perinne itsenäisyyspäivänä tai aprillipäivän lyhyt historia (johon minulla on nyt jo paljon lisiä….) .

Olisiko sellaisella kirjalla kysyntää? Se  maksaisikin enemmän kuin nuo omakustannekirjaseni, jotka nyt toki ovat ilmaiseksi nettisivulla luettavissa, mutta kuitenkin korkeintaan 30 – 40 euroa.

Alla markkinointitutkimus. Klikkaathan vastauksesi, rehellisesti. Eikä klikkaus todellakaan sido mihinkään, varsinkin kun en edes näe, kuka on klikannut ja varsinkin kun tämä ajatukseni ovat ihan tuhannen alkutekijöissään ja suunnitelmat ohuina haituvina leijuvat. Mutta klikkaahan, pliis.

 

 


Rästejä vältellen

Tänään taas yksi sellainen ”tämä oli mulle sitten viimeinen kerta” -juttu. Norssilla aineenopettajahaastatteluissa humahti koko iltapäivä. Siellähän opiskelijoilla on mahdollisuus ”myydä itsensä”. Jokaisella halukkaalla on mahdollisuus tehdä tiettäväksi, miksi juuri hänet kannattaisi valita: kaikki kun eivät kuitenkaan pääse opetusharjoitteluun. Ja tänään taas hoksasin, että todellakaan näitä meidän yliopisto-opiskelijoita ei ole mitenkään koulutettu työ/opiskelupaikkahaastatteluja varten.

Aikanaan meitä haastattelijoita koulutettiin päivän mittaisella seminaarilla tuohon, minusta aika vaativaan ja vastuulliseen, hommaan. Haastatteluun ja valitsemaan 20 minuutin haastattelulla monille elämänura [okei, vähän kärjistän], mutta opiskelijoita ei kukaan, koskaan, kouluta tunnistamaan omia vahvuuksiaan, eikä selviämään haastatteluista kunnialla. Pitäisi kyllä.

1-16

Minun pitäisi huomenna selvitä kunnialla taas yhdestä viimeisestä jutusta: vihoviimeinen info. Sivuaineopiskelijoiksi valitsemilleni info. Sitten loppuu noidenkin pitäminen. Mutta ensin [nyt] pitäisi tuon session Power pointit kasata.

1-17

Totta puhuen se oli tarkoitus tehdä eilen illansuussa, kun Pehtoorin kanssa palasimme mummula-kierroksilta, mutta minäpä en koneen ääreen suostunutkaan istahtamaan, vaan jäin pihahommiin. Ja luutusin meidän Huvilan. Ikkunatkin pesin. Nyt oli helppo kun ympäriltä on isot syreenit katkaistu.

1-21

Taidan ottaa läppärin ja lähteä tuonne sen infon kokoamaan.

Huomenna on toinenkin ”minun viimeiseni”. Historian pääsykoe: ainakin 300 tulee taas yrittämään. Onneksi en ole tarkastusvuorossa.

Huomenna laitan tänne kyselyn. Olehan valmiina! 😉

Äitienpäivä on pian 100-vuotias

Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918.

Äitienpäivä lähti liikkeelle USA:sta, kun Länsi-Virginiasta kotoisin ollut Anna Jarvis järjesti kirkossa äitinsä muistoksi juhlan vuonna 1907 . Vain seitsemän vuotta myöhemmin presidentti Woodrow Wilson allekirjoitti kongressin tekemän päätöksen, jolla äitienpäivä virallistettiin. Yhdysvalloista äitienpäiväperinne levisi myös Suomeen, jonne sen Amerikan matkaltaan toi  kansakoulunopettaja ja kansanedustaja Vilho Reima.

Reima kirjoitti sekä vuonna 1912 että 1913 Kotikasvatusyhdistyksen julkaisemassa Koti(kasvatus)-lehdessä yhdysvaltalaisten äitienpäivänvietosta ja suositteli käytäntöä myös Suomeen, mutta idea ei tuolloin vielä saanut kannatusta. Vuonna 1918 Reima otti Koti-lehdessä asian uudestaan esille ja ehdotti äitienpäivän viettämistä 7. heinäkuuta kyseisenä vuonna. Vain Alavieskassa innostuttiin asiasta ja kansakoululla vietettiin Suomessa ensimmäistä äitienpäiväjuhlaa paikallisella kansakoululla 7. heinäkuuta kello 18 vuonna 1918.

Kotikasvatus

 

Vuoden 1918 aikana tiedetään vietetyn myös sekä punaisten että valkoisten äitien muistojuhlia, mutta niillä oli vielä poliittinen juonne. Seuraavana vuonna (1919) äitienpäiväjuhlia vietettiin jo monella paikkakunnalla ja nimenomaan kansakouluilla.

Aluksi päiväksi vakiintui toukokuun kolmas sunnuntai, mutta vuonna 1927 äitienpäivä siirrettiin viikkoa aikaisemmaksi, koska toukokuun toinen sunnuntai oli opettajien kannalta parempi, eikä sijoittunut pahimpaan aikaan keskelle kokeiden arvosteluja ja kevättodistusten kirjoittamista.

Kuva1

Äitienpäivä on Suomessa aina ollut kodin juhla, mutta myös isänmaallinen juhla, enemmän kuin monissa muissa maissa. Virallisuutta vahvisti kun Mannerheim myönsi jatkosodan aikana vapauden ristin kaikille Suomen äideille 10. toukokuuta v. 1942. Tämä erityinen huomionosoitus, presidentin päiväkäsky no 60, on vieläkin kehystettynä monissa kirkoissa.

Vuonna 1941 perustettu Väestöliitto ryhtyi järjestämään vuosittain valtakunnallisen äitienpäiväjuhlan. Tässä juhlassa presidentti alkoi vuodesta 1946 lähtien jakaa ansioituneille äideille henkilökohtaisia Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkkejä. Yhden kerran tämän huomionosoituksen on saanut myös mies, mutta nyt  sääntöjä on muutettu siten, että se voidaan myöntää vain naisille. Virallinen liputuspäivä äitienpäivä on ollut vuodesta 1947.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

 

Kylmä ilma, lämmin mieli

Aika kylmä. Aika aikaansaamaton päivä, vaikka muka koko ajan olen jotain tehnyt.  Piharuukkujen metsästyksessä jo aamuyhdeksältä Äimäraution K-Raudassa, kaksi ostin, vaikka eivät ihan sellaisia kuin kaipasin. Ja tällaiset. Olen nähnyt näitä nettisivuilla ja kokkiohjelmissa. Yrttisakset. Eivät maksaneet vitostakaan ja kyllä tuli kätevästi basilikasilppua.

1-12

Iltapäivän lopulla Pehtoori savusti ison taimenen, minä tein pikahollandaise [ohje alla] -kastikkeen ja keitin isoja, valkoisia tankoparsoja. Sitten Nürnbergin kolmen vuoden takaisten en ole yhtä hyviä saanut. (kuva ei oikein ole onnistunut, mutta ehkä osaat kuvitella maun… ) Kaksinpa syötiin, niinkuin taidetaan tehdä huomennakin.

1-14

Molemmat lapset kun ovat Helsingissä ja kävivät sitten keskenään tänään syömässä Björkin ravintolassa, kun heille tarjosin ”äitienpäivä/synttäriruoan”.

1-15

Kaupungilta tullessani minua oli kukkalähetys odottamassa. Olivat nuoret jo viikolla asian järjestäneet; jopa Juniori oli homman eteen tehnyt  jotain. 😉

Ja katsokaapas, mitä Pehtoori oli minulle hankkinut!!

1-11

Vanha Kenwoodini on jo pitkän aikaa osoittanut uupumisen merkkejä, laakerit rahisee ja rohisee, eikä vatkaustulos ole ollut mitenkään tasalaatuista. Mutta nyt on jämäkkä uusi yleiskone kaikilla mausteilla. Moni nainenhan ei pidä siitä jos saa lahjaksi kattiloita tai muita keittiövermeitä, mutta vaikka Pehtoori tänäänkin totesi, että lahjasta hyötyy myös hän ja moni muu, niin en pistä ollenkaan pahakseni tällaisia keittiöön kuuluvia lahjuksia. Vielä en kokeillut, mutta luulenpa, että täällä blogissakin näkyy tästä ”tuloksia” aika piankin.

Tällaistakin on kuulunut tähän päivään. Tosin hyvin rajallisesti.

1-8

1-9

Minä kun olen Juniorin varahenkilönä: miniä on kelpuuttanut minut kaverikseen, jos synnytys käynnistyy, kun Poika on vielä Helsingissä. Olen kovin otettu tästä, lukenut tarkkaan ohjeita ja koko ajan olen kulkenut puhelin kädessä, – vaikka laskettuun aikaan on vielä muutamia viikkoja. Kaikesta sydämestäni kuitenkin toivon, että se on Juniori, joka kihlattunsa kanssa synnyttämään lähtee, enkä minä. Ja huomennahan poika jo palautuukin kotiin.

1-13Hollandaise tehosekoittimessa 
2 kananmunan keltuaista, 110 g voita, 1 rkl sitruunamehua, 1 valkoviinietikkaa, suolaa.
Lisää huoneenlämpöiset keltuaiset tehosekoittimeen, joukkoon ripaus jauhettua mustapippuria. Aja tehosekoittimella n. 1 minuutti.
Kuumenna valkoviinietikka + sitruunanmehu kasarissa, lisää nauhana sekoittimen pyöriessä. ulata voi samassa kasarissa, lisää kuuma voi ohuena nauhana tehosekoittimen ollessa päällä. Mitä hitaammin voin lisää, sen parempi.

Lupaus

Tämä on lupaus.

1-5

Laskutavasta riippuen työpäiviä, arkityöpäiviä tai vaihtoehtoisisti päiviä irtisanoutumiseen on enää 29 (työpäiviä (ma – pe) ennen juhannusta), 41 (päivää, jolloin viikonloput on enemmän tai vähemmän työpäiviä, kuten kai paljolti tulee olemaankin) tai 93 (päivää siihen, että irtisanoutumien astuu voimaan. Siis siihen, että olen lopullisesti ”out”). Tätä ei pidä käsittää väärin. En minä niin innolla odota töiden loppumista kuin saattaisi olettaa, mutta olenpahan noita päiviä välillä laskeskellut kun joku (tänään Pehtoori) niitä aina kyselee. Noh, kesä on tuloillaan.

Ruoka ei tänään ollut kovin kesäistä. Kehittelin porostroganoffin. Näyttää siltä kuin olisi hedelmäsalaattia ja paksua suklaakastiketta lautasella. Kuitenkin oli salaattia, juureksia lisukkeena ja sitten poronpaahtopaistia, punaviini demi-glace -kastikkeessa hauduttelin reilun puoli tuntia, mukaan yrttejä, paljon kokonaisia valkosipulin kynsiä, cocktail-kurkkuja, pippuria, suolaa ja lopuksi smetanaa. Hyvää oli.

1-6

Ja samalla kun tätä postausta teen, lupaus alkoi tuntua jo petetyltä: ensin ukkonen jyrähteli merellä, ja sitten raekuuro! Ja saman tien ohi. Enkä minä vielä uskon lupaukseen.

Hajahavaintoja

Yön vesisateen jälkeen, aamulla ulosastuessa tuoksu lupasi kesän olevan lähellä. Oi-joi kuinka ihana tuoksu! Koivuissa ei vielä viherrystä, mutta lehtikuuset työmatkan varrella jo hennon vihreitä. Kevätkuusia ovat.

Aamupäivä intensiivistä Manualen työstämistä painokuntoon, ja sähköpostirumbaa.

Iltapäivällä äidin lääkärireissun jälkeen olin sopivasti ”sillä suunnalla” ja lounas oli nauttimatta, joten poikkesinpa Höyhtyän verraten uudelle jäätelökioskille/baarille. Minetti-jäätelöt ovat sellaisia italialaistyylisiä artesaanijäätelöitä. Enkä edes kärsinyt huonoa omaatuntoa moisesta keskellä viikkoa herkuttelusta; päinvastoin oli sellainen  ”minä-olen-tämän-niin-ansainnut”-fiilis. Höyhtyän ostarilla on Olotila. Ja Bar Olotilan patio oli jo avattu, ja siellähän oli pojilla ihan kesätunnelma. Puolentusinaa hemmoa piti yhteislauluiltapäivää, eivätkä todellakaan laulaneet yhteen. Mutta lauloivat.

Keskustassa, Rotuaarilla, myös oluen ystäviä, ilmeisesti oikein vakinaisessa parisuhteessa oluen kanssa olevia. Olin kyllä hämmästynyt, kuinka paljon sivumyötäisessä kulkijoita arki-iltapäivänä oli. Ehkä se oli tämä lämpö? Tai tiedä häntä, kun kovin harvoin arkisin Oulun keskustassa liikun.

Joka tapauksessa ennen kampaajalle menoa ehdin käydä vielä yhden Masai-tunikan ostamassa.

Kotiin tullessa postissa iloinen yllätys: entisen opiskelijan kutsu kesähäihin. Vähänkö mukava.

Nyt olen perannut kirjahyllyjä. Vien kollegoille ja opiskelijoille kirjoja, joita en enää tarvi – opiskeluaikaisiakin hankintoja on noissa pinoissa: Allard-Littusen ”Sosiologia” ja Barnesin ”A History of Historical Writing” ovat parin-kolmenkymmenen muun opuksen kanssa olleet hyllyissä muutaman vuosikymmenen täysin koskemattomina, taitavat olla jotain reliikkejä 80-luvun alusta? En ole niitä tarvinnut. Ja olen varma, etten tule seuraavina 30 vuotenakaan tarvitsemaan. Vien töihin kierrätykseen. Ja tuon töistä muutaman hyllymetrillisen kirjoja kotiin.  Ehkä minä niistä vielä jotain tarvin, ehkä ehdin ja haluan jotain niistä vielä/vihdoin lukea.

Työhuone

Jäähyväisiä non-stoppina

1-3

Kun ollaan Lapissa patikoimassa, kuvaan aina paljon pitkospuita. Tarvin niitä. Käytän pitkoskuvia Power point -diossa silloin, kun pidän opinto-ohjausinfoja opiskelijoille. Käytän suonylityskuvia ja tuota kuvassa olevaa Juicen runoa, jota minä sanon opinto-ohjaus- tai HOPS (henkilökohtainen opintosuunnitelma) -runoksi.

Se hyvä runo, joka minulle kertoo minusta ja opiskelijoista. Minä olen siinä se apu, kun maalataan kaistoja, ja olen apu siinä, kun ollaan kuivilla eli silloin kun on joku välivaihe, vaikka kandintutkinto, tehtynä, ja olisi syytä rakentaa taas uudet pitkospuut, joilla seuraavan suon yli päästään.

Ajattelen, että olen näyttämässä, mihin ne pitkospuut pistetään. Kertomassa, kuinka leveät kaistat oikein voi piirtää ja että ne kannattaa piirtää. Ja olen sanomassa, että ”lennä”!

Minulla on kymmeniä pitkospuukuvia. Olen ottanut niitä paljon. Nyt minun ei enää tarvi.

1-4

Minulla oli tänään viimeinen Iso Opinto-ohjauspäivä. Pidän sellaisen kerran lukukaudessa. Se on sellainen

. . minulla on ”non-stop”-vastaanotto koko päivän. … ja suunnilleen kaikkeen mahdolliseen opinto-ja opinnäytetöiden ohjausasiaan liittyen voitte tulla käymään.

Ja aina opiskelijoita on käynyt; joskus viisi, joskus kymmenen tai enemmän tai vähemmän. Tänään kävi (tai soitti) 25!

Kävi fukseja ja ännännen vuoden opiskelijoita, ”omaopeyhmäläisiäni”, kandiseminaarilaisia, palanneita, nuoria naisia ja nuorukaisia, naapurioppiaineen [”meillä kun kukaan ei näistä tiedä”] opiskelijoita, muutamat tulivat kaksinkin tai sitten ”ei-mulla-oikein-mitään-kysyttävää-mutta-tulin-vielä”, kävi valmistuvia maistereita ja yksi valmistunutkin – jonoksi asti heitä oli.

Ja minähän non-stoppina neuvoin, yritin helpottaa ahdistusta, neuvoa lomakkeiden täytössä, osoittaa oivia sivuaineopintoja, kertoa kesäopintotuen hakemisesta, keskustella kandityön rakenteesta ja viittaustavasta, aineenopettajaksi aikovien kanssa ”maalailtiin kaistoja”, gradulaisten kanssa etsittiin sopivaa metodikirjallisuutta. Tein sitä, mitä teen ympäri vuoden. Olen tehnyt parikymmentä vuotta. Ja siinä minä olen hyvä.

Tiedän, että olen. Mutta kun tänään moni sanoi sen tullessaan tai lähtiessään, tuntui pala kurkussa. Muutama sanoi lähtiessään ”kiitos kaikesta”, tai muutamat ensin kyseltyään, mitä aion tehdä, totesivat heti perään ”meillä tulee sua ikävä” tai että ”mihinhän minä joudun kun sinä et oo hopsia mun kans tekemässä”, toipa yksi tyttö tullessaan omenan ”eikö se hyvälle opelle päättäjäisissä anneta omppu” ja virnistys perään. Kaikille, jotka hyvästejä jotenkin jättivät, sanoin, että opiskelijoita ja opinto-ohjausta tulee oikeasti ikävä [niin kuin tulee tekemäänkin] ja muutaman kerran kyyneleet olivat jo liki. Mutta en parkunut, en.

Onhan näitä hyvästejä tässä jo jonkin aikaa opiskelijoiden kanssa jätetty, mutta tänään niitä oli niin paljon. Niin paljon liikahti.

 

Käännekohdassa

Tällaisena iltana, jolloin on vuoden tähänastisesti lämpimintä ja jolloin ei ole muuta ihan välttämätöntä juttua tehtävänä, on ihana olla ulkona. Tuoksun vieläkin ulolle. Pehtoorihan on jo melkein kaiken haravoinut ja pensaiden juuret putsaillut, joten minä saatoin keskittyä pienimuotoisempaan siivoilemiseen. Ja sisäviherkasveja purkitin uudelleen, yrttitaimia jaoin ja sen sellaista. Sellainen tuntui tänään oikein hyvälle.

Hortensia

Kuten myös pyöräily töihin. Ja hyvä oli olla töissäkin tänään. Ja päivän lopuksi vielä hyvä tieto: seuraajani on valittu ja nimetty. Hakijoista ehdottomasti paras. Ja minun kannaltani hyvä sikälikin, että tuleva seuraajani oli sijaiseni vuorotteluvapaani aikana ja viime vuonna minun hoitaessani professuuria. Hän on siis jo pari vuotta hoitanut isoa osaa niistä hommista, jotka minulta ”perii”. Joten paljolti jo tietää mitä tulee tekemään, mikä tarkoittaa, ettei minun tarvitse yrittääkään ihan kaikkea selittää alusta asti täysin uudelle ihmiselle. Hyvä juttuhan se on.

Keväthankintoja ja sisustussuunnitelmia

Aamulla töihin mennessä näin parkkipaikalla västäräkin. Tänään otin viimeisen Mini-Sunin (D-vitamiini), ja uskon vakaasti, että nyt jo pärjää ilman. Allergialääkitystä on pitänyt vähän lisätä. Äsken kävin pesemässä pyörän ja aion vielä tälle illalle etsiä tennarit esille. Bannerikuvan vaihdoin: Nallikarin uimarannan kuva sekin ennakoikoon kesää kohti menemistä.

01

Kävimme myös Bauhausissa: mökille vähän yleishuoltotarpeita (kahvoja, katuharja, maalipurkkeja, vanhaan mökkiin ei uutta suihkuverhoa löytynyt, olenkin tässä miettinyt jos tilaisi netistä: oisko tuo Marimekon Kaiku liian naiivi?), savustuspönttöön muruja ja hiiligrilliin jotain spesiaalihiiliä. Yksi mehikasvi ja yrttimultaa lähtivät myös mukaan.

Katselin myös ruukkuja pihalle; jo viime syksynä päätin, että tänä keväänä heivaan lohjenneet, säröilleet tai muuten repaleiset saviruukut yhteen läjään, pilkon palasiksi ja saan niistä hyviä salaojituskappaleita. Vielä en moiseen ole ryhtynyt, enkä kyllä minä vielä mitään uusiakaan löytänyt, – en mieluisia. Enimmäkseen sellaisia töknöösejä betonilta näyttäviä vain oli, tai muovisia,  – en tykkää.

Suihkuverhon lisäksi mökkikylppäri kaipaa uutta mattoa. Ja siihen minulla on vaihtoehto jo olemassa.

Sieppaa

Mutta kun nuo Pappelina-matot ovat kovin hintavia; mökin vessan matoksi vähän turhan kallis on. Kotona meillä on Pappelina-matto ollut kylppärissä suunnilleen vuoden verran. Ja olen kyllä tykännyt. Se on pehmeä, pysyy paikallaan, sietää kosteutta, on tyylikäs, pysyy puhtaana.

Nyt etsimään niitä tennareita!

 

 

Lomaselta palatessa uusia lomasuunnitelmia

Mukavalta pikku lomaselta on palattu kotiin. Lähdettiin mökiltä hyvissä ajoin, oltiin kotona hyvissä ajoin.

Ei tarvinnut lähteä sinisen taivaan tai auringonpaisteen alta (”joka toinen päivä paistaa, joka toinen sataa” piti paikkaansa tänäänkin), sillä märkä lumi/räntäsade, jota oli kai kestänyt jo koko yön jatkui aamusella, mikä helpotti lähtöä.

Kotimatka_-3

Kotimatka_-2

Pehtoori ajoi koko matkan, minä luin ja tarkastin sivuainepääsykokeen paperit, selailin kalenteria ja laskin jäljellä olevia töitä ja työpäiviä.

Kotimatka_

Pohdin mihin, milloin, kenen kanssa seuraavan kerran reissuun. Vaikka työt eivät enää tule kovin paljoa reissuja säätelemään, on tietysti läheisten elämänmenossa juttuja, jotka meidänkin menemisiä säätelevät. Vanhemmat ja lapset (ja tuleva Pikkuinen!) tietysti vaikuttavat omalta osaltaan meidänkin reissaamiseen.

Niinpä ajateltiin, että kesällä voi olla kotonakin. Enimmäkseen. Kun on sitten se Pikkuinenkin olemassa, ja kastajaisetkin. Ja Esikoinen Helsingistä pääsee jossain välissä, juhannuksena kai ainakin?, kotikotiin käymään. Ja  kesällä voi olla mökillä,  ja elokuussa on tiedossa kotimaan rengasmatka. Elokuun lopussa on Lahdessa Paistinkääntäjien kapituli, ja sinne on melkein ”pakko” mennä, sillä vuoden päästä kapituli on Oulussa ja meidän järjestäjien ja minun pressenä on mentävä katsomaan mallia tai oppimaan virheistä… Ja ajatuksena on, että Lahteen  matkataan Lounais-Suomen (Naantalin ja Turun? ja Helsingin (Porvoonkadun) kautta. Ja kesäkuun alussakin on viikonloppureissu Helsinkiin.

Siis ei kesällä ulkomaille, ei ainakaan kovin kauas. Tosin vakaana aikeena on, että lähtisimme seuraavalta mökkireissulta ajelemaan Norjan puolelle, –  Nordkapp, Hammerfest, Alta, Trömsö? Onko kokemuksia? Missä kannattaisi yöpyä, missä käydä, missä syödä, mitä reittiä ajella?

Näin ollen vuoden patikkamatka tehdäänkin vasta syksyllä – ei, ei Itävaltaan vaan – Italiaan. On jo varattu! http://www.temamatkat.fi/Matkavalikoima/Eurooppa/Italia/Vaellus-Liguriassa/

Kun kerran syyskuussa, jolloin tavallisesti uudet opiskelijat, arkistoekskursio ja kandiseminaarin rästisuorittajat ovat hieman olleet esteenä minun maastapoistumiselleni, eivät enää sitä tee, voimme lähteä Italian syyskesän lämpöön vaeltamaan!!  YouTravelsilla olisi ollut samoille seuduin vielä paremman oloinen (ja halvempi) reissu, mutta missasin sen varauksen ajoissa. Mutta Liguriaan, Italian merimaisemiin, maaseutukyliin ja vuorille patikoimaan, ja syömään hyvin siis lähdemme. Mitäpä sitä muuta lomaltaan toivoisi!

Tämä hyvä päivä

Jos mökillä herätessä kamarin verhoissa on tuollainen helmirivi, se tarkoittaa, että sälekaihtimien aukoista siivilöityy auringon valo…

Auringon!

1_5_2015-8

Ja eiliseen verrattuna näky ulko-ovelta erinomaisen mukava: sää houkutti ulos jo varhain!

1_5_2015-2-5

Pitkälle iltapäivään oltiinkin aurinkoisten hankien keskellä, touhuten ja tepastellen.

Enkä siis mennyt tänäänkään mäkeen: ei hissit edes pyörineet. Siis ensimmäinen talvi piiiiiitkään aikaa, kun ei ollut yhtään rinnepäivää. Hiihto on houkuttanut enemmän. Ikäkysymys?

Täällä on ohjelmassa ollut myös uusien linnunpönttöjen asennus.

1_5_2015-6

1_5_2015-10

1_5_2015-3-2

Pirtin pöydän äärestä ikkunasta näkyy yksi. Eihän täällä vielä paljon muuttolintuja näy tai kuulu, – sentään joutsenia ja kurkia tulomatkalla nähtiin. Ei juuri muita.

Mutta minä vuoleskelin (sain perheeltä joululahjaksi uuden hienon puukon!) linnuille viitan kohti uusia, tyhjiä asuntoja mutta Pehtoori mokoma vain naureskeli viitalle, vaikka tiedän satavarmasti, että linnut heti tietävät tuosta, mistä on kyse ja osaavat suunnata kohti uusia asuntoja.

1_5_2015-12

Mieheni kuitenkin suhtautui tuotokseeni samanlaisella arvostamattomuudella, liki myötähäpeää tuntien, kuin on suhtautunut kerta toisensa jälkeen jo kuuluisaan design-lapas-lankkuuni. 😀

Tänään ei notskilounasta, vaan terassilla lohileipiä ja rose-lasilliset (Beringerin Zinfandel on oikein hyvää, mutta sopisi paremmin mansikoiden kuin lohileipien kanssa).

20150502063005

1_5_2015-5

Kerrankin kuva vedenottopaikalta ”toist puolt” puroa.

Tänään kehittelin uuden pastakastikkeen: pasta carbonara, jossa pekonin korvaavat pikkusen parsat (Sodankylän K-kaupasta tuollaisia ennen näkemättömiä etelä-afrikkalaisia pieniä löytyi). Ui-jui. Oli hyvää.

1_5_2015-11

Jo päivällä sellainen hiljainen sisäinen fillis, että lapsellinen itkupotkuraivari voisi olla paikallaan ja tehdä hyvää: en halua huomenna lähteä Ouluun. En. Yritän kuitenkin käyttäytyä aikuismaisesti, ja nautin vielä tästä illasta täällä. En ajattele huomista.