Juhlaa tehden

Ihana, ihana kesäaamu ja peilistä katsoi liki levänneen näköinen minä. Pihatouhuja, kotitöitä, järjestelyjä.

Koskapa eilen en malttanut/ehtinyt äidin luona käydä, kävin tänään isomummulle näyttämässä kuvia Tahvosta. Ajatuksena oli ollut lähteä lenkille suoraan Caritaksesta, mutta rupesipa juuri silloin sitten satamaan. Tylsää. Lämmintä oli silti. Mutta siis paluu kotiin touhuilemaan. Harrastelemaan.

Päivä mennyt tiistain läksäreitä järjestellessä. Keväällä pitk​ään harkittuani päätin, että sittenkin voisin viettää läksärit. Läksäreiden ja monien kekkereiden järjestely on duunissa ollut usein minun vastuullani, ainakin niiden koordinointi jne. Mm. järjestelin pienimuotoiset, sellaiset läksiäiset kuin professorit suostuivat viettämään, silloin kun he vuorovuosina minua ennen eläkkeelle vetäytyivät. Ehkäpä työkaverit olisivat minulle jotain järjestäneet, mutta ehdinpä maaliskuussa ilmoittaa ensin itse, että pitäisin mieluusti piknik-läksärit. Meillä on pidetty kaksi kertaa ennenkin työporukalla piknik, viiden vuoden välein nämä ovat sattuneet. Ja nyt sitten Juhlapiknik-läksärit, joiden safka tehdään/tuodaan porukalla!

Ei pönötyspäivällisiä, ei mitään jäähyväiseminaariesitelmää, ei mitään pikaisia kermakakku-kahvikekkereitä tiedekunnan tai historiatieteiden porukalla, vaan piknik Rantapellossa: herkkuja, kuplivia juomia, ehkä perinteinen tietokilpailu  – tässä se on tekeillä… -, toivottavasti aurinkoa, leppoisaa yhdessäoloa ja lähdön tunnelmaa. Ideana on, että vieraat tuovat ruoan, ainakin enimmän osan. 🙂 Ja aika huikea menu on kyllä tulossakin!!

Siis minulla ei paljon kokkailuja. Limoncellon, jääkellarin lohen ja saaristolaisleivät olen jo tehnyt, mutta kun vieraita tulee parikymmentä on astioita etsittävä, isolle pöydälle ja ”ruokailuryhmille” huusholli järjesteltävä, kattaukset tehtävä, juomat roudattava, – ja tästä kaikestahan minä pidän melkoisesti.

Kuva1

Vielä kun saisin tilatuksi aurinkoisen kelin.

Vihreä Oulu – ja Pikkuinen käymässä

Ei paljon puuttunut, että olisin laulanut tänä aamuna lenkillä pitkin Oulun kauniita puistoja. Vihreää, aurinkoa, valoa, kesäistä, liikkumisen iloa, melkein lomatunnelma, hyvillä mielin…

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja luvan kanssa luontokuvia saat vohkia backgroundiksi.

Kesäinen Oulu-3

Kesäinen Oulu-8

Kesäinen Oulu-7

Kesäinen Oulu-5

Kesäinen Oulu

Kotiin palattua yrttien istutusta, läksäreiden valmistelua, ruoan tekoa. Nuoripari, eikun pikku perhe, tuli syömään.

TAhvo-3

Tahvosta ensimmäinen vierailu isovanhempien luona oli kyllä pitkästyttävä!

Tahvo

Mutta lopultakaan pieni ei paljon piitannut siitä, mitä ulkopuolella tapahtui …

TAhvo-4

Ei olisi minulla/meillä aikanaan tullut pieneen mieleenkään lähteä yhtään mihinkään viisipäiväisen vauvan kanssa. Esikoisen kanssa olimme sairaalassa viikon, ja sen jälkeen monta viikkoa vain kotona. Ja Juniorin ekalla viikolla olimme kaikki kovin väsyneitä, kiireisiä, kipeitä, ehkä hieman hermostuneita…

Tämä uusi, pikku kirppunen on ihan eri maata. Nukkuu ja elämä maistuu…

IMG-20150530-WA0006

Tahvo on vallan erilainen kuin isänsä ja tätinsä. Ketään ei hämmästyttäne, että minusta ihan erityinen pieni on tämä meidän Pikkuinen. 🙂

Kirje opiskelijoille – entisille ja nykyisille

Vähän sellainen elämän viestikapulan vaihtopäivä tänään. Tänään laitoin opiskelijoiden postituslistalle jäähyväiskirjeen. Laitan sen tännekin, koska tiedän/olen kuullut, että Tuulestatemmattua lukevat monet entiset(kin) opiskelijat/ni. Teillekin jäähyväiset. …

1-28

Se viestikapula? Se liittyy siihen, että samalla kun luovun opiskelijoista, olen tänään saanut ensimmäistä kertaa nähdä ja pitää sylissä pojanpoikaani, tuntenut vauvan tuoksun, oikeasti tajunnut, että on elämää yliopiston jälkeenkin  …

1-26

. . . ja samalla kipuilen ikävääni opiskelijoihin…

 

Tässä se jäähyväiskirje:

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viimeinen seminaari-istuntoni oli eilen.
Myös infot ja luennonpito ovat nyt osaltani ohi.
On aika jäähyväisille.

Aloitin historian opinnot syksyllä 1978, ja sitten – –  opiskelijasta monien vaiheiden jälkeen yliopistonlehtoriksi: ”Silloin se parasta on ollut, kun se työtä ja vaivaa on ollut.” Monen opiskelijavuosikurssin kanssa täällä ollaan taivallettu, opettaen, ohjaten ja oppien. Elämäntyönikö se on ollut? – Ehkä sittenkin enemmän elämäni työ.

Olen aina (no hyvä on, melkein aina) pitänyt työstäni. Ja parasta siinä ovat olleet ihmiset. Menneet ihmiset, tutkimuksieni vähäväkiset, mikrohistorialliset ja arjen historian ihmiset, työkaverit tietysti, ja varsinkin opiskelijat.

Iso osa minun työtäni on ollut olla tekemisissä opiskelijoiden kanssa, ja siitä olen pitänyt hyvin paljon. Siinä olen oppinut elämästä, olen oppinut opettamista, tiedon tuottamista ja opiskelijoiden kautta olen saanut nähdä, muistella ja myötäelää nuoruutta.

Kiitos bakkanaaleista, kiitos juttutuokiosta Humuksessa, kiitos seurasta arkistoekskursioilla, kiitos luottamuksesta ja kiitos ystävyydestäkin. Kiitos kriittisestä ja kiittävästä palautteesta vuosien varrella ja nyt näinä kuluneina, kiireisinä toukokuun viikkoina:  tulevan ikävän jakaminen jo etukäteen, vk. -09 ;), ruusu, sähköpostit ja kuvat lapsista, ilouutiset työpaikan löytymisestä, juttelemaan jäämiset, arkistossa jaetut eväät. Ette ehkä tiedä, kuinka palkitsevaa onkaan ollut luennoilla nähdä, että olette olleet kiinnostuneita ja että kyselette, keskustelette, opitte, lähdette mukaan harjoituksiin. Seminaareissa on usein sellainen flow-fiilis; silloin työ tuntuu ihan erityisen hyvälle.

Ikävä tulee, mutta nyt minun on hyvä aika lähteä.

Asennetta ja oppimisen iloa toivon teille jatkossa.
Syventymistä ja oman osaamisen lisäämistä,
intohimoa historiaan ja sen opiskeluun.

Elastista ja Robinia pyysin tekemään teille biisin.
Monet luulevat, että se tehty muka MM-lätkäkisajoukkueelle,
mutta teille kaikille historian opiskelijoille se on tehty,
uskokaa pois!

Heittäydy täysii
Mitä ikinä teetkin
Ja elä nyt missä ikinä meetkin
Silmissä kipinän hetki
Heittäydy täysii
Siihen mikä on tärkee
Ja tee sitä missä sulle on järkee
Silmissä kipinän hetki
Tee mitä se vaatii – –

Tilanne haltuun
Tilanne haltuun
Älä päästä tilaisuuttas karkuun
Tilanne haltuun
Tilanne haltuun
Siihen täytyy vaan tarttuu

https://www.youtube.com/watch?v=DLAL7Sv-THM

Aurinkoista kesää, kaikkea hyvää toivon teille kaikille

–   Reija

PS:
Olen kyllä vielä juhannukseen asti liki täysipäiväisesti duunissa, vastaanototkin ihan normaalisti olen paikalla, josko ohjausta opinnäytteissä tai opinnoissa tarvitsette.

Viimeinen semma

Tänään taisi olla viimeinen aamu kun menin töihin paljon ennen ketään muita. Paljon. Tänään oli viimeinen seminaari. Viimeinen opetuspäivä Oulun yliopistossa. Pidettiin viisi tuntia kandiseminaaria, ja tarjosin puolivälissä jätskit koko seminaariporukalle ja jaoin huoneesta muutaman sylillisen kirjoja. Ja vieläkin niitä on jaossa.

Seminaaritilanne on sikäli hyvä tilaisuus lopettaa opetus, ettei siinä ole helppo heittäytyä ääni väristen lopettelemaan, eikä juuri ole houtuksia ryhtyä pitämään mitään lopetuspuheita. Taisi kyllä olla tavallista enemmän sellaista ”muistakaapa sitten ensi vuonna” tai ”vastaisuudessa muistakaapa” ja ”nyt kun vielä voin muistuttaa…. ” mutta ei muuten mitenkään erityistä lähdön tunnelmaa. Mutta jossain sopukassa kuitenkin vähän sellainen olo, että voinko jo päästää irti, osaavathan nyt varmasti aloitella gradua, muistinhan neuvoa, enhän nujertanut, vaan palautteella saisin ylösrakennusta aikaiseksi vastaisessa. Ja että tämän minä kuitenkin osaan, nämähän ovat olleet tavattoman mukavia seminaareja, niiden aikana unohtaa muun. On vaan oppimassa ja opettamassa. Sellainen flow on noissa hetkissä.

Vajaassa kahdessa viikossa 17 kanditutkielmaa tarkastettu, arvosteltu ja seminaareissa käsitelty: ei paha loppurutistus.

Huomenna menen myöhään (tai siis normaaliaikaan) ja lähden aikaisin, josko Pikkuinenkin jo kotiutuisi (bilirubiiniarvot olivat äsken normaalit) ja pääsisimme näkemään pienen pojan. Voin, kunpa.

Ja viikonloppuna en enää tee töitä, en. Valmistelen läksäreitä ja teen kaikkea muuta mukavaa. Koko viikonlopun, sunnuntaikin kestää iltaan asti. Loppusuoralla siis jo.

1-25

Aikataulutonta pizzan nauttimista

Tällaiselle kaltaiselleni niuhottavalle aikatauluttajalle, jolla on kova pyrkimys saada asiat valmiiksi silloin kun niiden pitää olla valmiina, on tämä viikko ollut aika tiukkaa aikaa.Ensinnäkin itsellä on ollut kovasti tekemistä, että saan pidetyksi kiinni lupaamistani ja saamaan asiat ajoissa järjestykseen kuten tarpeen on. Ja samaan aikaan kun itse on yrittänyt kovasti pysyä aikatauluiisa ja on toisaalta koittanut olla joustava ja joviaali, mutta muutamat muut eivät sittenkään, pätkääkään välitä moisista sopimisista, on se aiheuttanut turhautumista, lisätekemistä, mielipahaa, pientä yksinäistä tupinaa tyyliin: ”joidenkin-olisi-aika-oppia-vastuulliseksi-ja-ajattelemaan-myös-toisia” … Ääneen en enää aio ryhtyä moisista nillittämään.

Ja minäpä ajattelin töiden jälkeen ihan vain itseäni: menin leikkauttamaan hiukseni ja tein ruokatreffit mieheni kanssa. Kävimme testaamassa uuden paluun tehneen Cantina-pizzerian. 1970-luvulla mekin kävimme Kirkkokadulla Patakukon alakerrassa olleessa Oulun järjestyksessään toisessa (Vesuvio Asemakadulla oli ensimmäinen) pizzeriassa, joka oli ensimmäinen Cantina.

Cantina

Nyt sen juurilta ponnistaa Puistolan alakerrassa artesaani-pizzeria Cantina. Minä tilasin Frutti di Maren (mozzarellajuustoa, kampasimpukkaa, jokirapua, limeä, korianteria)  ja Pehtoori Quattro Carnen (mozzarellajuustoa, mortadellaa, salamia, prosciutto crudoa, pancettaa), eikä meillä kummallakaan ollut valittamista. Minun merenelävä pizzani (ikinä ennen en ole pizzassa syönyt kampasimpukoita) tuoksui merenherkuille, ei tinatölkeille tai suolavedelle, vaan äyriäisravintolan ruoalle. Pohja oli ohut, ja siinäkin oli makua.

Cantina 1

Miljöö on mitä miellyttävin. Kyllähän me mielellämme suosittelemme.

 

 

Täysiä päiviä

Täysiä päiviä.

Minä muistan viime keväältä kun oppiaineen toinen professori eläköityi, niin hän rupesi jo hyvissä ajoin liukumaan, kevennetyin ottein hoiteli hommiaan, ei toki ollut kyse mistään hanskojen tiskiin löymisestä, mutta vähitellen teki lyhempiä päiviä, oli välillä jonkun päivän keskellä viikkoa kokonaan poiskin kampukselta. Ja kaksi vuotta sitten kun ”oma” professori eläköityi, – hänkin tyhjenteli huonettaan monta viikkoa, monta kuukautta! ennen viimeistä työpäivää. Ja jätti viime kuukausina jo kokouksia väliin, ja kaikin puolin hiljenteli ja hidasti työtahtia. Miksi se ei minulta onnistu? Työpäiviä on virallisesti enää alle 20, mutta mistään liukumisesta ei puhettakaan!

Mutta tänään sentään suoraan töistä kuitenkin ”yhille”. Meitä oli duunista puolen tusinaa naista viinibaari Voxissa: seuraajani ja yksi toinen vakipaikan tiedekunnasta saanut tarjosivat samppanjaa! Aina on aikaa samppanjalle.

Nyt vielä yksi huomisen kanditutkielma luettava, ….

Mutta missään vaiheessa ei ole ollut niin kiire, ettenkö olisi ehtinyt Juniorin lähettämiä kuvia ja Miniän viestejä katsella ja lueskella. Eikä niitä ihan vähän ole tullutkaan. Perhehuoneessa ovat ja uutta elämää opettelevat. Vauva nukkuu. Tykkää peittojen alle vetäytyä. Meidän lapsilla ei vauvoina, eikä vielä vuoden vanhoinakaan, ollut noin paljon hiuksia…

IMG-20150526-WA0002

Torstaina päässenevät jo kotiin,… silloin näen. Sairaalaan ei saa mennä katsomaan, joten on vielä vähän odotettava. Enää kaksi yötä.

 

Pojanpoika


20150525090243

Tänään aurinkoisena maanantaiaamuna syntyi pieni pojanpoikamme. 

Klo 6:48, 3070 g, 49½ cm.

Tummia, pitkiä hiuksia on pojalla.

IMG_2777

IMG-20150525-WA0004 (1)

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pieni perhe voi hyvin. Miniä oli rauhallinen ja rohkea, vaikka tuntui, ettei meinaa synnytys alkaa millään. Laskettu aikahan on vasta huomenna, mutta perjantai-iltana jo kävivät sairaalassa, ja lauantaina aamuna sitten osastolle. Käynnistys (raskaushepatoosin vuoksi) ei oikein tuottanut tulosta: odotimme lauantain myrskynpoikaa, odotimme sunnuntain helluntainlasta. Juniori kulki kodin, meidän, appivanhempien ja sairaalan välillä. Miniän kanssa tekstailin tiuhaan, tyär toivoi, että vauva ehtisi syntyä ennen kuin hänen pitää palata Helsinkiin. Mutta ei. Tahvo (joksi me Pehtoorin kanssa Pikkuista on oottoaika sanottu) ei vielä halunnut maailmaan.

Lauantaina sairaalassa naapurihuoneeseen tuli myös Miniän opiskelukaveri, viime elokuussa avioitunut hyvä ystävä, jolla oli laskettu aika vasta viikon päästä, mutta lopulta ystävysten poikavauvat syntyivät 33 minuutin välein… 🙂

Nuorenparin säännöllisesti tekstaillessa myötäelimme ja olimme mukana enemmän kuin koskaan omia lapsia saadessa kenenkään kanssa. Pätkittäisen yön jälkeen kun tekstarit pojalta aamuneljän jälkeen loppuivat, aloimme odotella … odotella…

Nyt olen hämmentynyt, onnellinen mummi!  

Pojanpoika_-4

Kaikki hyvin.