Wahlborgin aattona Lapin auringossa

Aamun lumisateiselta Rukalta lähdimme Kemijärven kautta Pelkosenniemelle ja kohti Sodankylää ja sitten mökkiä. Ruka – Kemijärvi – Pelkosenniemi väli oli näin kevättalvellakin, varsinkin kun aurinko hiljalleen pilvien takaa alkoi paistaa, kaunista katseltavaa.

Vappusamppanjaa mökillä-12

Vaaroja, tuntureita, Kemijokivartta… Joki vielä jäässä, mutta Kitinen, jota säännöstellään, virtasi jo sulana.

Vappusamppanjaa mökillä-11

Ja poroja! Niitä oli ihan hirmu paljon, tokkia, parttioita, — varmasti pitkästi toistasataa poroa nähtiin matkalla. Mutta rekkoja vähän. Ja Sodankylän ja mökin välillä liikennettä ihan olemattomasti: olisikohan reilun 100 kilometrin matkalla nähty parikymmentä autoa. Eikä nelostien liikenteen ääni kuulu mökin pihaankaan.

Vappusamppanjaa mökillä-10

Pehtoori ajoi liki 400 kilometrin matkan, joten sain hoidella sähköposteja ja lueskella. Vaikka suurimman osan ajasta vain katselin. Vähän sellainen lomameininki edelleen…

Aurinko paistoi jo siniseltä taivaalta kun mökin pihaan kaarsimme.

Vappusamppanjaa mökillä-14

Vuosikymmeniin emme ole näissä maisemissa Vappua viettäneet. Emmekä näin lumisissa maisemissa. Täällä on vielä puoli metriä lunta.

Kunhan pienet lumityöt oli tullut tehdyksi, tein ihan omin pikku kätösin luomucoolerin samppanjalle.

Vappusamppanjaa mökillä-15

Luomucooleri Vappusamppanjalle

Luomucooleri Vappusamppanjalle

Vappusamppanjaa mökillä-2-5

Maljat Walborgille [ja 60-vuotispäiviään viettävälle ystävälle, jonka synttäreitä yleensä olemme vappuaattoa juhlimassa ja joka nyt on paossa tasavuotisjuhliaan] nostimme.

Englantinen Walborg oli veljensä seuraaja miesluostarin johtajattarena 700-luvun Baijerissa. Joten ei mikään turha syy juhlia tätä pyhimystä! Työn ja työväenjuhlan juuret taas juontavat 1880-luvun Yhdysvaltoihin, jossa moving day´na esitetyt kahdeksantunnin työaikavaatimukset johtivat mellakoihin, joissa kuoli ainakin 10 työläistä, mikä on ollut yksi syy viettää juuri vappuna työväen juhlaa… [Vähän jäänyt päälle tuo luentokiertueen ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret … ” jutut].

No me vietämme kaksistaan tätä Vappua. Näissä maisemissa. Aurinkoista Vappua kaikille!

Vappusamppanjaa mökillä-13

”Nyt kutsuu mua Kuusamo … ”

Aamulla varhain kutsui Linnnanmaa, ja oli kutsulle vastinetta. Turhaan  en aamupäivää Linnanmaalla viettänyt …

Puolelta päivin liukenin: ”konsernin autonkuljettaja” kuten Pehtoori tänään ilmoitti olevansa, oli minua hakemassa: ajelimme Kuusamoon,  matkalla pysähdyimme Taivalkoskella, Jalavan kaupassa tietysti, kahvilla.

Esilelmä meni jo rutiinilla … Pehtoori joka pääsi/joutui sen kuuntelemaan, sanoi pysyneensä ihan helposti hereillä ja se on paljon se!!!

Kuusamosta ajelimme tänne Rukalle. Paistinkääntäjä-kaverin hotelliin (Rukatonttuun) majoituimme. Melkein tuntui kuin olisi loma!

Kuusamo_

Kuusamo_-2

Juuri ”koitiuduimme” syömästä jja keilaamasta!! … nyt hillitön väsy, univaje näyttää jälkensä .. palaan huomenna asiaan …

Ruka kuittaa: kaikki hyvin. Kohti Walborgia!

Kaksi erilaista kaupunkiretkeä

Sunnuntaina tehtiin pieni luontoretki, parin tunnin patikointi Kalimeenlammen ja Sanginjoen, Lemmenpolun, maisemissa. Kyllä kannatti. Ja on huomattava, että nuo maisemat ovat Oulun kaupungin alueella.

Jätimme auton jonkun kilometrin päähän Kalimenlammesta ja kävelimme sunnuntaiaamuisen mäntymetsän keskellä, honkien humistessa. (Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Sangilla

Kalimeenlampi oli vielä jäässä.

Pitkospuilla kävellessä ympärillä oleva ohut jää ritisi. Ei sopinut horjahtaa.

Sangilla-3

Tarkoitus oli kiertää kauemmaskin, mutta …

Sangilla-4

Sangilla-5

Eipä tuosta enää menty.

Rutskuilla oltiin… (ks. täältä mitä on ”olla rutskuilla”)

Kalimeenlampi-6

Kalimeelta tepasteltiin takaisin autolle, ja ajeltiin Lemmenpolulle, jonka nuotiopaikoilla oli perheitä aamupäiväretkellä paistamassa makkaroida, ikääntyviä termoskahveilla.

Kalimeenlampi-7

Videoklippi on juuri sieltä. Joessa vesi korkealla, ja aurinko taivaalla.

Sangilla-6

Sangilla-7

Kertakaikkisen mukava pikku retki tuo oli.

Ja sitten eilen cityretki. Oli historiatieteiden palautepäiväretken aika. Eilen ei paistanut. Ei todellakaan. Meri vielä jäässä.

Palautepäiväretket ovat aina olleet minun työvuodessani tärkeitä, sellaisia syklisesti toistuvia, aikanaan pitkästi toistavuosikymmentä minun järjestämisvastuulla olleita. Niillä on keskusteltu, kehitetty ja kehitytty. Eilisen sekä virallisessa palautteessa että ohi varsinaisen ohjelman saamistani kommenteista jäi hyvä mieli; tuli sellainen olo, ettei ole ihan turhaan luentoja, seminaareja ja infoja rakennellut. Mietin vähän, että olikohan jo sellaista jäähyväisjargoniaa, ja Pehtoori totesi iltasella, kun kerroin päivästä, että varohan, ettei tuollaisesta jo nouse pissa päähän. Varon toki.  🙂

Palautepalaveri pidettiin Kemin kaupungin hyvin ”yleisliittolaisessa” valtuustosalissa. Ja päästiin kaupungintalon katolle. Minun kamerani tai paremmin objektiivi (se, joka sittenkin taisi kärsiä tammikuisesta kaatumisesta) reistaili, eikä kuvaamisesta tahtonut tulla mitään. Merenrannassa hyytävää. Huomenna taas uusiin maisemiin…

Odottavan aika

Nyt on enää suunnilleen kuukausi …
Aika on mennyt hurjan nopeasti. Ainahan se.
En tiedä, kuka meistä on tässä ajassa muuttunut ja kasvanut eniten.
Mutta on ollut ihan hurjan hienoa, ainutkertaista, näin äitinä, nähdä, kuinka Juniori on kasvanut. Juniorikin.

Jo lokakuussa, ennen kuin lähdettiin nuoren parin kanssa patikkareissulle Mallorcalle, saimme tietää. Jolleivät olisi kertoneet, olisimme ehkä aavistelleet… Olemme hyvin iloisia, että kertoivat. Se oli tämä päivä. Muistan sen – aina. Tai ainakin luulen muistavani.

Vain kerran elämässä saa ensimmäisen kerran kuulla ensimmäisestä lapsenlapsesta!

Kuva1

Minusta tulee mummi! Ja Pehtoorista pappa. Ihan pian!

Kaikki on mennyt hyvin. Miniä, lapsenlapseni tuleva äiti, on voinut mainiosti. Yhtenä aamuna silloin lokakuun patikkareissulla aamupahoinvointi pakotti kuitenkin jäämään hotellille. Ja ennen ja jälkeen reissun muutamia pahoinvointiaamuja, mutta muutoin kaikki ok. Tulokkaan sukupuolikin on jo aika varmasti tiedossa, mutta ei kerrota :).

Nuttulangat ostin jo ennen joulua. 😉 Kuvien villapukua en ole nyt neulonut, vaan Esikoista odottaessa. Tyär oli syksyn vauva, ja kovin pienenä pysyi kauan (koliikki), joten hän tuota piti paljon enemmän kuin veljensä, joka on syntynyt maaliskuussa. Kevätvauva oli syksyllä jo sen verran pulska poika, ettei tuo enää kunnolla mahtunut. On siis vielä ihan hyvä uudelle Pikkuiselle.

22-622-422-5

Hämmentävähän ajatus ensin oli. Onhan tässä tullut takaumia omista raskausajoista, Esikoisen ja Juniorin vauva-ajoista. Olen katsellut mietteissäni poikaamme, kuunnellut Miniän rauhallista raskautta. Melkein jo ääneen juttelen vauvalle, vielä syntymättömälle.

Nuorenparin kanssa uudesta tulokkaasta ja elämänmenosta Pikkuisen syntymän jälkeen on juteltu. Nauroivat nuoret, että helpottavat minun töistä poisjäämistäni: on sitten paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä eikä tule ikävä töihin!

Ja minusta tulee oikein hyvä mummi. Niin olen päättänyt. Ja Esikoinen on päättänyt, että hänestä tulee maailman paras täti: opettaa kuulemma veljenlapselle karkinsyönnin ja pleikkarin pelaamisen! Nämä asiat ovat niitä juttuja, joita pikkuveli opetti isosiskolle.

Vauvauutisen kertomisessa marraskuussa Meksikoon oli vähän dramatiikan aineksia. Juniori halusi soittaa sisarelleen Monterreyhin ja kertoa uutisen puhelimessa. Ei mitään whatsapp-viesteilyä, jota yleensä harrastavat, vaan jutellen. Ensin Juniori kuitenkin lähetti viestin: varmisti, että numero on oikea ja että voi soittaa.1-vuotiskuvat

Tyär oli ihm1-vuotiskuvat-2etellyt veljensä viestiä, jossa ”ei ollut mitään tavanomaista sarkasmia, ei päänaukomista, pelkkä asiallinen kysymys”. Ja tyär oli hivenen ollut huolissaan, että mistä nyt on kysymys. Ja sitten Juniori oli vielä aloittanut puhelun: ”No eihän tähän ole kuin yksi tapa kertoa tämä…. ” – Minkä jälkeen tytär oli säikähtänyt, suunnilleen valahtanut tuolilta ja ollut ihan varma, että veli soittaa suru-uutista kotoa. Mutta mikä riemu sitten oli ollutkaan, kun oli tämä täti-asia selvinnyt!

* * *

Meidän yksivuotiaat olivat kovin tuuheahiuksisia. Saapa nähdä, miten on lapsenlapsella hiuksia? 🙂

 

Eilinen – vierotusoireita

Eilen tapahtui jotain, mikä aiheutti pahoja vierotusoireita.

Yritin monta kertaa päästä päivittämään blogia. Yritin kerta toisensa jälkeen. Ja aina tuli ilmoitus: ”Tietokantayhteys ei toimi”!

Ja minulla olisi selvästikin ollut jotain kuvia, kirjoitettavaa, omasta mielestäni hyvinkin tähdellistä kirjoitettavaa.

Ja kun viimeiset seitsemän vuotta olen joka päivä jotain tänne Temmattuun kirjoittanut, oli illalla todella kummallinen olo kun en päässyt ollenkaan mitään blogiin laittamaan. Ja palveluntarjoajalle (sjr.fi) eräänkin sähköpostin lähetin, yritettyäni itse moneen kertaa monin tavoin ratkaista yhteysongelmaa. Ja NYT. Nyt toimii. Voisin tietysti laitella kuvia ja tunnelmia tämän päiväiseltä hienolta patikkareissulta, mutta laitan ne joku päivä tulevalla viikolla…

Mutta nyt vielä eiliseen, jolloin Kärpät muuten voitti Suomen mestaruuden, jolloin oli myös Limoncellon valmiiksi saattelemisen aika. Ja kuin tilauksesta Amerikan serkulta tuli loppuviikosta postissa pirteä parkkikukkaro ”If live gives you lemons, make limoncello”  – I did!

22

22-3

Nyt on läksäreihin limoncellot tekeytymässä.

Eilen myös kauppahalli ja lenkki cityssä. Uhkaavia olivat pilvet; muutama lumihiutalekin putosi.

Lauantai-3

Lauantai-5

Hallista vielä ruokakaupan kautta äidin luo. Ja kun oli hänelle Stockalta tiettyjä herkkuja haettava, kävin samalla vihdoin ostamassa itselleni sen uuden kevättuoksun. Siitä vaan lenkkarit ja verkkarit päällä Stockalle. Ihan sama. Ja kuinka ollakkaan: Giorgio Armaani. Tai siis Armani. Taas kerran. Uuden tuoksun nimi – ja väri – on Turquoise. Hyvälle tuoksuu…

Lauantai-2

Helpottuneena tietokantayhteyden palautumisesta.

Älä valita!

Olen tässä pari tuntia hokenut itselleni, että olen ansainnut tämän. Että olen tehnyt tarpeeksi, – ja enemmänkin. Ettei tarvitsisi niuhottaa, ja silti tahtoo tunkea jostain takaraivosta ajatusta: no ehditkö lukea ne kandiaihiot, jäikö se kypsäri sittenkin tarkastamatta, entäs ensi viikon sivuainepääsykoe – oletko edes lukenut koko pääsykoekirjaa? (- En, en ole, vielä. Onhan tässä viikonloppu aikaa…, sori), voitko väittää tutustuneesi kaikkeen kokousmateriaaliin, joka aamun koulutustoimikunnassa oli esillä?

Aina on huono omatunto! Aina!

Mutta sitten — keskiviikkoiltana Yliveskasta kotiin ajellessa vatvoin juuri noita ja monia muita asiota. Tunsin riittämättömyyttä. Ja sitten. Liki välähdyksenomaisesti! Mitä hittoa minä taas oikein valitan!? Kaikki on hyvin. Enemmänkin. Kuuntelin isolla kun radiosta tuli Egotripin uusi biisi: Uusi aamu. https://youtu.be/0Ej0UdmSPnc

kun nyt uusi aamu nousee
kääntyy uusi lehti vihdoinkin

– – –

ja olin niin epätoivoa täynnä
olin valmis luopumaan
seisoin yksin risteyksessä
mietin onko minusta jatkamaan
mutta nyt katson ikkunasta
ja näen jotain kaunista
on uusi aamu, uusi aika

verhojen raoista tulvii vaan
se tulvii huoneesta huoneeseen
ja kun mä katson ympärilleni
uskon pieneen ihmeeseen – – –

Kaikki on hyvin. On syytä olla iloinen, kiitollinen. Onnellinen ystävistä, siitä että on vara valita, työstä, omasta miehestä, keväästä. On syytä lopettaa urputtaminen. Terveys, lapset, viikonloppu, sittenkin päälle mahtuvat farkut, Esikoisen kaverin tapaaminen Linnanmaan käytävällä ja juttuun jääminen, kollegan samanmielisyys, opiskelijan sähköposti ”tarvisin sua vielä”, yhteinen nauru jatkokoulutettavan kanssa, parkkipaikan asfaltti (versus liukkaus ja talvi), kokouksen nauru ja uudelleen nauru (”me ollaan hyviä”), musiikki youtuben kautta, Manuaalin toimitustyön loppuunsaattaminen – sittenkin, aurinko töistä lähtiessäkin. On niin paljon hyvää, lopeta urputtaminen, ihminen!

Lopetin. Tulin kotiin. Pehtoori avasi kuohuvan, ja tein mieleiseni päivällisen. Pitkän aikaa on tehnyt mieli äyriäisiä. Pakasteestahan ne on täällä(kin) etsittävä. Jättiscampeja ja kampasimpukoita (vihdoin alan osata niiden paistamisen… ;)) laitoin.

Scampit

On turha kysyä, miten nuo tein… ei voi muistaa, soveltaminen on se juttu, The Thing.

Jotensakin näin: kulhoon oliiviöljyä, pari murskattua valkosipulikynttä, pieneksi pilkottu chilipalko, yhden sitruunanmehu, korianterin puutteessa silekälehtistä persiljaa, suolaa (kai?), vähän pippuria myllystä, soijaakin. Puolisen tuntia marinadissa, ja sitten pannulle: kuumaa oliiviöljyä, ja minuutti, pari puoleltaan paistamista. Ja sitten flambeeraus. Kun ei ollut Pernodia tai muutakaan anisviinaa avattiin muutaman (neljän?) vuoden takainen Alsacen ostos: Framboise Riquewihristä.

Framboise

Sehän on ihan silkkaa viinaa. Ja juuri siksi meillä jäänyt juomatta ja siksi mitä oivallisin flambeerausaines. Neljä senttiä riitti oikein hyvin. Myös Koskenkorva tai Pernod käyvät. Pernod (tai Pastis) parempi. 😉 Joka tapauksessa flambeerus viimeisteli ruoan. Ohessa pari kampasimpukkaa, ohrattoa, parsaa ja hollandaisea (hyvä on, se oli valmistavaraa, mutta gourmet-sellaista).

Scampit-2

Scampit-3

Siinähän se perjantai-ilta meni. Perjantai. Se on tänään oikein hyvä sana.

Työmatkoilla

Työmatkoilla_

Tänään iltapäivällä kohti Raahea. Pehtoori lähti kuljettajaksi – meni samalla käymään sisarensa ja tämän miehen luona. Minulla siis mahdollisuus lueskella mennen tullen. Oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdin piipahtaa Museonrannassa. Siellä oli markkinat. Aurinkoista, mutta kylmä. Meri hohkaa vielä kylmää. Reilun vartin ehdin kierrellä, – edes vähän raitista ilmaa haukata. Välitunti. 🙂

Vanha Raahe on kyllä miellyttävä, kuten muutkin Pohjanmaan rannikkokaupungit, puutalokaupungit. Ja nimenomaan sellaiset, joissa niitä puutaloja ei ole 1960- ja 1970-luvulla poltettu kuten Oulussa.

Työmatkoilla_-8

Työmatkoilla_-11

Luentoni oli Raahen Kauppa- ja porvarikoulun tiloissa.

Työmatkoilla_-10

Tuon komean päärakennuksen (1882) takana olevassa pikku auditoriossa sama setti kuin eilen Ylivieskassa. Alan osata sen jo. Kuusamoon ei varmaan tarvitse ottaa enää muistiinpanoja mukaan, pelkät slaidit riittävät. Aihe on kiinnostanut kuulijoita. Ja keskusteluakin on syntynyt. Kumma tunne että suurin osa kuulijoista on eläköityneitä opettajia, mutta mistäpä minä tiedän.

Eiliseltä reissulta Ylivieskasta vain yksi kuva: Siikajoessa jäät lähteneet ja vesi korkealla.

Työmatkoilla_-2

Kotimatkalla oli sitten pari kertaa pysähdyttävä.

Työmatkoilla_-3

Työmatkoilla_-5

Kurkipari pellolla huilaamassa. Klikkaamalla kuvat suuremmiksi voi jotain näistä kaukaa otetuista kuvista nähdä.

Työmatkoilla_-6

Työmatkoilla_-7

Oulaisten jälkeen… oliskohan tuo ollut Piipsjärven seutua. Joka tapauksessa tulvaa ja pajunkissoja. Nyt vasta. Eikä vielä edes aavistusta mistään vihreästä.