Wahlborgin aattona Lapin auringossa

Aamun lumisateiselta Rukalta lähdimme Kemijärven kautta Pelkosenniemelle ja kohti Sodankylää ja sitten mökkiä. Ruka – Kemijärvi – Pelkosenniemi väli oli näin kevättalvellakin, varsinkin kun aurinko hiljalleen pilvien takaa alkoi paistaa, kaunista katseltavaa.

Vappusamppanjaa mökillä-12

Vaaroja, tuntureita, Kemijokivartta… Joki vielä jäässä, mutta Kitinen, jota säännöstellään, virtasi jo sulana.

Vappusamppanjaa mökillä-11

Ja poroja! Niitä oli ihan hirmu paljon, tokkia, parttioita, — varmasti pitkästi toistasataa poroa nähtiin matkalla. Mutta rekkoja vähän. Ja Sodankylän ja mökin välillä liikennettä ihan olemattomasti: olisikohan reilun 100 kilometrin matkalla nähty parikymmentä autoa. Eikä nelostien liikenteen ääni kuulu mökin pihaankaan.

Vappusamppanjaa mökillä-10

Pehtoori ajoi liki 400 kilometrin matkan, joten sain hoidella sähköposteja ja lueskella. Vaikka suurimman osan ajasta vain katselin. Vähän sellainen lomameininki edelleen…

Aurinko paistoi jo siniseltä taivaalta kun mökin pihaan kaarsimme.

Vappusamppanjaa mökillä-14

Vuosikymmeniin emme ole näissä maisemissa Vappua viettäneet. Emmekä näin lumisissa maisemissa. Täällä on vielä puoli metriä lunta.

Kunhan pienet lumityöt oli tullut tehdyksi, tein ihan omin pikku kätösin luomucoolerin samppanjalle.

Vappusamppanjaa mökillä-15

Luomucooleri Vappusamppanjalle

Luomucooleri Vappusamppanjalle

Vappusamppanjaa mökillä-2-5

Maljat Walborgille [ja 60-vuotispäiviään viettävälle ystävälle, jonka synttäreitä yleensä olemme vappuaattoa juhlimassa ja joka nyt on paossa tasavuotisjuhliaan] nostimme.

Englantinen Walborg oli veljensä seuraaja miesluostarin johtajattarena 700-luvun Baijerissa. Joten ei mikään turha syy juhlia tätä pyhimystä! Työn ja työväenjuhlan juuret taas juontavat 1880-luvun Yhdysvaltoihin, jossa moving day´na esitetyt kahdeksantunnin työaikavaatimukset johtivat mellakoihin, joissa kuoli ainakin 10 työläistä, mikä on ollut yksi syy viettää juuri vappuna työväen juhlaa… [Vähän jäänyt päälle tuo luentokiertueen ”Vuotuisjuhlien historialliset juuret … ” jutut].

No me vietämme kaksistaan tätä Vappua. Näissä maisemissa. Aurinkoista Vappua kaikille!

Vappusamppanjaa mökillä-13

”Nyt kutsuu mua Kuusamo … ”

Aamulla varhain kutsui Linnnanmaa, ja oli kutsulle vastinetta. Turhaan  en aamupäivää Linnanmaalla viettänyt …

Puolelta päivin liukenin: ”konsernin autonkuljettaja” kuten Pehtoori tänään ilmoitti olevansa, oli minua hakemassa: ajelimme Kuusamoon,  matkalla pysähdyimme Taivalkoskella, Jalavan kaupassa tietysti, kahvilla.

Esilelmä meni jo rutiinilla … Pehtoori joka pääsi/joutui sen kuuntelemaan, sanoi pysyneensä ihan helposti hereillä ja se on paljon se!!!

Kuusamosta ajelimme tänne Rukalle. Paistinkääntäjä-kaverin hotelliin (Rukatonttuun) majoituimme. Melkein tuntui kuin olisi loma!

Kuusamo_

Kuusamo_-2

Juuri ”koitiuduimme” syömästä jja keilaamasta!! … nyt hillitön väsy, univaje näyttää jälkensä .. palaan huomenna asiaan …

Ruka kuittaa: kaikki hyvin. Kohti Walborgia!

Kaksi erilaista kaupunkiretkeä

Sunnuntaina tehtiin pieni luontoretki, parin tunnin patikointi Kalimeenlammen ja Sanginjoen, Lemmenpolun, maisemissa. Kyllä kannatti. Ja on huomattava, että nuo maisemat ovat Oulun kaupungin alueella.

Jätimme auton jonkun kilometrin päähän Kalimenlammesta ja kävelimme sunnuntaiaamuisen mäntymetsän keskellä, honkien humistessa. (Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.)

Sangilla

Kalimeenlampi oli vielä jäässä.

Pitkospuilla kävellessä ympärillä oleva ohut jää ritisi. Ei sopinut horjahtaa.

Sangilla-3

Tarkoitus oli kiertää kauemmaskin, mutta …

Sangilla-4

Sangilla-5

Eipä tuosta enää menty.

Rutskuilla oltiin… (ks. täältä mitä on ”olla rutskuilla”)

Kalimeenlampi-6

Kalimeelta tepasteltiin takaisin autolle, ja ajeltiin Lemmenpolulle, jonka nuotiopaikoilla oli perheitä aamupäiväretkellä paistamassa makkaroida, ikääntyviä termoskahveilla.

Kalimeenlampi-7

Videoklippi on juuri sieltä. Joessa vesi korkealla, ja aurinko taivaalla.

Sangilla-6

Sangilla-7

Kertakaikkisen mukava pikku retki tuo oli.

Ja sitten eilen cityretki. Oli historiatieteiden palautepäiväretken aika. Eilen ei paistanut. Ei todellakaan. Meri vielä jäässä.

Palautepäiväretket ovat aina olleet minun työvuodessani tärkeitä, sellaisia syklisesti toistuvia, aikanaan pitkästi toistavuosikymmentä minun järjestämisvastuulla olleita. Niillä on keskusteltu, kehitetty ja kehitytty. Eilisen sekä virallisessa palautteessa että ohi varsinaisen ohjelman saamistani kommenteista jäi hyvä mieli; tuli sellainen olo, ettei ole ihan turhaan luentoja, seminaareja ja infoja rakennellut. Mietin vähän, että olikohan jo sellaista jäähyväisjargoniaa, ja Pehtoori totesi iltasella, kun kerroin päivästä, että varohan, ettei tuollaisesta jo nouse pissa päähän. Varon toki.  🙂

Palautepalaveri pidettiin Kemin kaupungin hyvin ”yleisliittolaisessa” valtuustosalissa. Ja päästiin kaupungintalon katolle. Minun kamerani tai paremmin objektiivi (se, joka sittenkin taisi kärsiä tammikuisesta kaatumisesta) reistaili, eikä kuvaamisesta tahtonut tulla mitään. Merenrannassa hyytävää. Huomenna taas uusiin maisemiin…

Odottavan aika

Nyt on enää suunnilleen kuukausi …
Aika on mennyt hurjan nopeasti. Ainahan se.
En tiedä, kuka meistä on tässä ajassa muuttunut ja kasvanut eniten.
Mutta on ollut ihan hurjan hienoa, ainutkertaista, näin äitinä, nähdä, kuinka Juniori on kasvanut. Juniorikin.

Jo lokakuussa, ennen kuin lähdettiin nuoren parin kanssa patikkareissulle Mallorcalle, saimme tietää. Jolleivät olisi kertoneet, olisimme ehkä aavistelleet… Olemme hyvin iloisia, että kertoivat. Se oli tämä päivä. Muistan sen – aina. Tai ainakin luulen muistavani.

Vain kerran elämässä saa ensimmäisen kerran kuulla ensimmäisestä lapsenlapsesta!

Kuva1

Minusta tulee mummi! Ja Pehtoorista pappa. Ihan pian!

Kaikki on mennyt hyvin. Miniä, lapsenlapseni tuleva äiti, on voinut mainiosti. Yhtenä aamuna silloin lokakuun patikkareissulla aamupahoinvointi pakotti kuitenkin jäämään hotellille. Ja ennen ja jälkeen reissun muutamia pahoinvointiaamuja, mutta muutoin kaikki ok. Tulokkaan sukupuolikin on jo aika varmasti tiedossa, mutta ei kerrota :).

Nuttulangat ostin jo ennen joulua. 😉 Kuvien villapukua en ole nyt neulonut, vaan Esikoista odottaessa. Tyär oli syksyn vauva, ja kovin pienenä pysyi kauan (koliikki), joten hän tuota piti paljon enemmän kuin veljensä, joka on syntynyt maaliskuussa. Kevätvauva oli syksyllä jo sen verran pulska poika, ettei tuo enää kunnolla mahtunut. On siis vielä ihan hyvä uudelle Pikkuiselle.

22-622-422-5

Hämmentävähän ajatus ensin oli. Onhan tässä tullut takaumia omista raskausajoista, Esikoisen ja Juniorin vauva-ajoista. Olen katsellut mietteissäni poikaamme, kuunnellut Miniän rauhallista raskautta. Melkein jo ääneen juttelen vauvalle, vielä syntymättömälle.

Nuorenparin kanssa uudesta tulokkaasta ja elämänmenosta Pikkuisen syntymän jälkeen on juteltu. Nauroivat nuoret, että helpottavat minun töistä poisjäämistäni: on sitten paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä eikä tule ikävä töihin!

Ja minusta tulee oikein hyvä mummi. Niin olen päättänyt. Ja Esikoinen on päättänyt, että hänestä tulee maailman paras täti: opettaa kuulemma veljenlapselle karkinsyönnin ja pleikkarin pelaamisen! Nämä asiat ovat niitä juttuja, joita pikkuveli opetti isosiskolle.

Vauvauutisen kertomisessa marraskuussa Meksikoon oli vähän dramatiikan aineksia. Juniori halusi soittaa sisarelleen Monterreyhin ja kertoa uutisen puhelimessa. Ei mitään whatsapp-viesteilyä, jota yleensä harrastavat, vaan jutellen. Ensin Juniori kuitenkin lähetti viestin: varmisti, että numero on oikea ja että voi soittaa.1-vuotiskuvat

Tyär oli ihm1-vuotiskuvat-2etellyt veljensä viestiä, jossa ”ei ollut mitään tavanomaista sarkasmia, ei päänaukomista, pelkkä asiallinen kysymys”. Ja tyär oli hivenen ollut huolissaan, että mistä nyt on kysymys. Ja sitten Juniori oli vielä aloittanut puhelun: ”No eihän tähän ole kuin yksi tapa kertoa tämä…. ” – Minkä jälkeen tytär oli säikähtänyt, suunnilleen valahtanut tuolilta ja ollut ihan varma, että veli soittaa suru-uutista kotoa. Mutta mikä riemu sitten oli ollutkaan, kun oli tämä täti-asia selvinnyt!

* * *

Meidän yksivuotiaat olivat kovin tuuheahiuksisia. Saapa nähdä, miten on lapsenlapsella hiuksia? 🙂

 

Eilinen – vierotusoireita

Eilen tapahtui jotain, mikä aiheutti pahoja vierotusoireita.

Yritin monta kertaa päästä päivittämään blogia. Yritin kerta toisensa jälkeen. Ja aina tuli ilmoitus: ”Tietokantayhteys ei toimi”!

Ja minulla olisi selvästikin ollut jotain kuvia, kirjoitettavaa, omasta mielestäni hyvinkin tähdellistä kirjoitettavaa.

Ja kun viimeiset seitsemän vuotta olen joka päivä jotain tänne Temmattuun kirjoittanut, oli illalla todella kummallinen olo kun en päässyt ollenkaan mitään blogiin laittamaan. Ja palveluntarjoajalle (sjr.fi) eräänkin sähköpostin lähetin, yritettyäni itse moneen kertaa monin tavoin ratkaista yhteysongelmaa. Ja NYT. Nyt toimii. Voisin tietysti laitella kuvia ja tunnelmia tämän päiväiseltä hienolta patikkareissulta, mutta laitan ne joku päivä tulevalla viikolla…

Mutta nyt vielä eiliseen, jolloin Kärpät muuten voitti Suomen mestaruuden, jolloin oli myös Limoncellon valmiiksi saattelemisen aika. Ja kuin tilauksesta Amerikan serkulta tuli loppuviikosta postissa pirteä parkkikukkaro ”If live gives you lemons, make limoncello”  – I did!

22

22-3

Nyt on läksäreihin limoncellot tekeytymässä.

Eilen myös kauppahalli ja lenkki cityssä. Uhkaavia olivat pilvet; muutama lumihiutalekin putosi.

Lauantai-3

Lauantai-5

Hallista vielä ruokakaupan kautta äidin luo. Ja kun oli hänelle Stockalta tiettyjä herkkuja haettava, kävin samalla vihdoin ostamassa itselleni sen uuden kevättuoksun. Siitä vaan lenkkarit ja verkkarit päällä Stockalle. Ihan sama. Ja kuinka ollakkaan: Giorgio Armaani. Tai siis Armani. Taas kerran. Uuden tuoksun nimi – ja väri – on Turquoise. Hyvälle tuoksuu…

Lauantai-2

Helpottuneena tietokantayhteyden palautumisesta.

Älä valita!

Olen tässä pari tuntia hokenut itselleni, että olen ansainnut tämän. Että olen tehnyt tarpeeksi, – ja enemmänkin. Ettei tarvitsisi niuhottaa, ja silti tahtoo tunkea jostain takaraivosta ajatusta: no ehditkö lukea ne kandiaihiot, jäikö se kypsäri sittenkin tarkastamatta, entäs ensi viikon sivuainepääsykoe – oletko edes lukenut koko pääsykoekirjaa? (- En, en ole, vielä. Onhan tässä viikonloppu aikaa…, sori), voitko väittää tutustuneesi kaikkeen kokousmateriaaliin, joka aamun koulutustoimikunnassa oli esillä?

Aina on huono omatunto! Aina!

Mutta sitten — keskiviikkoiltana Yliveskasta kotiin ajellessa vatvoin juuri noita ja monia muita asiota. Tunsin riittämättömyyttä. Ja sitten. Liki välähdyksenomaisesti! Mitä hittoa minä taas oikein valitan!? Kaikki on hyvin. Enemmänkin. Kuuntelin isolla kun radiosta tuli Egotripin uusi biisi: Uusi aamu. https://youtu.be/0Ej0UdmSPnc

kun nyt uusi aamu nousee
kääntyy uusi lehti vihdoinkin

– – –

ja olin niin epätoivoa täynnä
olin valmis luopumaan
seisoin yksin risteyksessä
mietin onko minusta jatkamaan
mutta nyt katson ikkunasta
ja näen jotain kaunista
on uusi aamu, uusi aika

verhojen raoista tulvii vaan
se tulvii huoneesta huoneeseen
ja kun mä katson ympärilleni
uskon pieneen ihmeeseen – – –

Kaikki on hyvin. On syytä olla iloinen, kiitollinen. Onnellinen ystävistä, siitä että on vara valita, työstä, omasta miehestä, keväästä. On syytä lopettaa urputtaminen. Terveys, lapset, viikonloppu, sittenkin päälle mahtuvat farkut, Esikoisen kaverin tapaaminen Linnanmaan käytävällä ja juttuun jääminen, kollegan samanmielisyys, opiskelijan sähköposti ”tarvisin sua vielä”, yhteinen nauru jatkokoulutettavan kanssa, parkkipaikan asfaltti (versus liukkaus ja talvi), kokouksen nauru ja uudelleen nauru (”me ollaan hyviä”), musiikki youtuben kautta, Manuaalin toimitustyön loppuunsaattaminen – sittenkin, aurinko töistä lähtiessäkin. On niin paljon hyvää, lopeta urputtaminen, ihminen!

Lopetin. Tulin kotiin. Pehtoori avasi kuohuvan, ja tein mieleiseni päivällisen. Pitkän aikaa on tehnyt mieli äyriäisiä. Pakasteestahan ne on täällä(kin) etsittävä. Jättiscampeja ja kampasimpukoita (vihdoin alan osata niiden paistamisen… ;)) laitoin.

Scampit

On turha kysyä, miten nuo tein… ei voi muistaa, soveltaminen on se juttu, The Thing.

Jotensakin näin: kulhoon oliiviöljyä, pari murskattua valkosipulikynttä, pieneksi pilkottu chilipalko, yhden sitruunanmehu, korianterin puutteessa silekälehtistä persiljaa, suolaa (kai?), vähän pippuria myllystä, soijaakin. Puolisen tuntia marinadissa, ja sitten pannulle: kuumaa oliiviöljyä, ja minuutti, pari puoleltaan paistamista. Ja sitten flambeeraus. Kun ei ollut Pernodia tai muutakaan anisviinaa avattiin muutaman (neljän?) vuoden takainen Alsacen ostos: Framboise Riquewihristä.

Framboise

Sehän on ihan silkkaa viinaa. Ja juuri siksi meillä jäänyt juomatta ja siksi mitä oivallisin flambeerausaines. Neljä senttiä riitti oikein hyvin. Myös Koskenkorva tai Pernod käyvät. Pernod (tai Pastis) parempi. 😉 Joka tapauksessa flambeerus viimeisteli ruoan. Ohessa pari kampasimpukkaa, ohrattoa, parsaa ja hollandaisea (hyvä on, se oli valmistavaraa, mutta gourmet-sellaista).

Scampit-2

Scampit-3

Siinähän se perjantai-ilta meni. Perjantai. Se on tänään oikein hyvä sana.

Työmatkoilla

Työmatkoilla_

Tänään iltapäivällä kohti Raahea. Pehtoori lähti kuljettajaksi – meni samalla käymään sisarensa ja tämän miehen luona. Minulla siis mahdollisuus lueskella mennen tullen. Oltiin niin hyvissä ajoin, että ehdin piipahtaa Museonrannassa. Siellä oli markkinat. Aurinkoista, mutta kylmä. Meri hohkaa vielä kylmää. Reilun vartin ehdin kierrellä, – edes vähän raitista ilmaa haukata. Välitunti. 🙂

Vanha Raahe on kyllä miellyttävä, kuten muutkin Pohjanmaan rannikkokaupungit, puutalokaupungit. Ja nimenomaan sellaiset, joissa niitä puutaloja ei ole 1960- ja 1970-luvulla poltettu kuten Oulussa.

Työmatkoilla_-8

Työmatkoilla_-11

Luentoni oli Raahen Kauppa- ja porvarikoulun tiloissa.

Työmatkoilla_-10

Tuon komean päärakennuksen (1882) takana olevassa pikku auditoriossa sama setti kuin eilen Ylivieskassa. Alan osata sen jo. Kuusamoon ei varmaan tarvitse ottaa enää muistiinpanoja mukaan, pelkät slaidit riittävät. Aihe on kiinnostanut kuulijoita. Ja keskusteluakin on syntynyt. Kumma tunne että suurin osa kuulijoista on eläköityneitä opettajia, mutta mistäpä minä tiedän.

Eiliseltä reissulta Ylivieskasta vain yksi kuva: Siikajoessa jäät lähteneet ja vesi korkealla.

Työmatkoilla_-2

Kotimatkalla oli sitten pari kertaa pysähdyttävä.

Työmatkoilla_-3

Työmatkoilla_-5

Kurkipari pellolla huilaamassa. Klikkaamalla kuvat suuremmiksi voi jotain näistä kaukaa otetuista kuvista nähdä.

Työmatkoilla_-6

Työmatkoilla_-7

Oulaisten jälkeen… oliskohan tuo ollut Piipsjärven seutua. Joka tapauksessa tulvaa ja pajunkissoja. Nyt vasta. Eikä vielä edes aavistusta mistään vihreästä.

Kilpi-illallisella

Myöhästyminen on minusta kertakaikkisen kurjaa. Jos joku myöhästyy, saatikka jos itse myöhästyn, se on minusta hermostuttavaa. Joskushan vaan niin käy. Ja minulle kävi eilen. Kertakaikkinen töpeksintä ja vieläkin nolottaa.

Kävipä nimittäin näin: tulin eilen töistä viiden pinnassa, ja Pehtoori kysyi jo eteisessä: ”Moneltako se Puistolan kilpi-illallinen alkaa?” , johon minä vastaan: ”Vasta seitsemältä, en kyllä ymmärrä, miksi niin myöhään ja minulla on sitä paitsi sietämätön nälkäkin”. Pehtoori vielä kummastelee, että ootko varma, että vasta seitsemältä. Ja minä tupisen, että kai minä nyt tiedän, koska olen itse Paistinkääntäjien tiedottajan ominaisuudessa kutsut ko. tilaisuuteen laatinut ja lähettänyt. Hyvänen aika, kai minä nyt tiedän, moneksiko sinne mennään.

Ja vielä kun voutimme soittaa kymmenen yli kuusi kysyen: ”missä te oikein olette, kun teitä ei näy? Eihän ole mitään sattunut?” – Vielä hänellekin selitän, että sehän alkaa vasta seitsemältä!

No niin, arvaatte loput. Kaikki muut olivat siellä kuudelta, odottivat meitä ja minua erityisesti kuvaamaan kilven luovutustilaisuutta. Ja minä vielä tukutan puhelimessa vastaan, että eihän siellä vielä kuulu olla.

Puistolaan kilpi-2

Pehtoori hälytti pojan viemään meidät heti! eikä vasta puolen jälkeen. Poika ajoi Pateniemestä vauhdilla, sillä aikaa minä julkaisin tekeillä olleen, vähän vielä kesken olleen blogipostauksen, vaihdoin vaatteet (onneksi olin jo muuten kuosissa ja laukku kameroinen pakattu valmiiksi) ja me olimme kaupungissa ja Puistolassa puolelta. Että nolotti!!!

Puistolaan kilpi-5

Mutta sen jälkeen kaikki menikin hyvin, erinomaisesti. Saatiin nauttia erinomainen illallinen, ja olla hyvässä seurassa.

Puistolaan kilpi-4

Puistola on ollut (ja erityisesti Pehtoorille sen Bistron lounas) ja on edelleen meille mukava ja mieluinen ravintola. Ja ravintoloitsijapariskunnan kanssa jo kestiystävystyttykin. Muitakin tuttuja tietysti, ja pöytäseurana pääsin tutustumaan myös Suomen nykyiseen valtavoutiin. Kaikkinensa oikein mukava ilta.

Mutta kyllä tänään aamulla ennen kuutta noustessa, töihin lähtiessä ja tuossa tovi sitten Ylivieskasta luentomatkalta palauduttua tuntuikin, että eilen kotiuduttiin vasta yhdentoista kieppeissä. Arkijuhliminen ei enää suju jälkiä jättämättä. Erinomaisessa harrastuksessa on joskus pieniä heikentäviä sivuvaikutuksia.

Puistolaan kilpi-6

Menu kuten muutkin kuvat suurevat klikkaamalla…

Lampaankieli, upeine lisäkkeineen sekä sen kanssa tarjottu Cotes du Rhone olivat minulle makoisin annoskokonaisuus. Ihan ylivertaisen hyvä.

Puistolaan kilpi-3

Lopun alkua: töiden loppuessa niitä on paljon!

Juuri loppui oppiainekokous, jossa tuntui yhdeksänkohtaisesta esityslistasta enemmän kuin puolet johtuvan siitä, että minun tekemiseni yliopistossa alkavat olla loppusuoralla; piti jakaa töitä, ”edustuksia” eri hallintoelimissä, vastuita, säädellä kuka tekee mitäkin, kertoa (hämmästyneille kollegoille? :)) mitä hommia on ollut. Ja sitä paitsi uusi virka on vähän erilainen kuin minun.

Pari kuukautta vielä olisi tehokasta duuniaikaa jäljellä. Virallisesti viimeinen päivä on vasta 9.8., mutta kyllä minä lopetan jo juhannukselta.

Miksi siis tuo 9.8.? Se on ihan omasta pyynnöstäni noin. En aio elokuun eka viikkoa, kesäloman jälkeen olla töissä, vaikka palkan siltä saankin. Ajatuksenani ja sovittu on, että menen elokuussa sopivaksi katsottuna ajankohtana muutaksi päiväksi duuniin, ja menen nimenomaan sitten kun seuraajani on aloittanut. Ja hänen työnsä alkaa 10.8. Tällä järjestelyllä haen ikään kuin sellaista sujuvaa töiden siirtoa, että ehdin jakaa hiljaista tietoa, taitoa ohjaukseen, opettaa tietojärjestelmiä ja sen sellaista.

Nyt jo tuntuu, että yritän tehdä ”kaiken alta pois”, saada pöydän puhtaaksi, saattaa hommat valmiiksi. Tosin yhteen asiaan osasin kokouksessa sanoa: Ei! En enää tee, en ehdi!  – Vasta viime metreillä moiseen opin. Enkä ehdikään. On kyllä ollutkin sellainen olo, mihin yksi kollega viittasi jo viime kuussa, edellisen oppiainekokouksen jälkeen: ”Me rutistetaan sinut rusinaksi ennen kuin lähdet”. Rusina-olo tässä on alkaa pian ollakin.

Eilen päättyi haku virkaani: vain kuusi hakijaa. Varmasti ”arktisuus” tutkimusalana ja hallintopainoitteisuus työnkuvassa ovat syitä siihen, ettei hakijoita ollut enempää. Suomessa kyllä ”toimettomia” historian tohtoreita riittäisi. Oppiaineen toiseen avoinna olevaan yo-lehtorin virkaan (tutkimusalana  kulttuurinen ja kansainvälinen vuorovaikutus ja enemmänkin opetus- kuin opintohallintovirka) oli 17 hakijaa (samoja tietysti kuin edellisessäkin).

Kevät-5

Mutta minä yritän pysyä tyynenä.

Ja yritän olla jämähtämättä, vaikka kummasti ajatuksissa on pyörinyt, mitä Thotmes, Sinuhen ystävä, tälle sanoo…

  • Sinuhe, ystäväni, me synnyimme outoon aikaan. Kaikki liikkuu ja muuttaa muotoaan, niinkuin savi savenvalajan levyllä. Vaatteet muuttuvat, sanat ja tavat muuttuvat eivätkä ihmiset enää usko jumaliin, vaikka pelkäävätkin heitä. Sinuhe, ystäväni, ehkä synnyimme elämään maailman päivänlaskun aikaa, sillä maailma on jo vanha, kun tuhat ja kaksituhatta vuotta on kulunut pyramidien rakentamisesta. Kun ajattelen sitä, tahtoisin kallistaa pääni käsivarsieni varaan ja itkeä kuin lapsi.

Päiväseltään luontoretkelle?

Kevät-4

Haluaisin lähteä jonnekin ”kotiseuturetkelle” ensi viikonloppuna. Sillä edellytyksellä, että on lämmin ja että minulla ei ole kovin paljoa ”kotiläksyjä”. Haluaisin jonnekin lähelle, luontokohteeseen. Hailuodon säästän touko-kesäkuulle, jolloin Luotsiravintolassa on uusi tuttu keittiömestari aloittanut. Koiteliin en nyt halua, se on ehkä enemmän syksyn kohde minun mielestäni. Liminganlahdella on nyt niin paljon lintuharrastajia, etten sinne halua. Sangille? Siellä ei ole tullutkaan käytyä piiiiitkään aikaan.

Mutta mitä muita niitä on? – Ei kovin kauas Oulusta, sillä tässä on viikon sisään tiedossa päiväseltään reissut jo Ylivieskaan, Raaheen ja vaihteeksi Kemiin. Mutta tästä läheltä joku paikka, missä voisi tepastella ja kuvailla? Ehkä eväsretkeilläkin? Jos saisin Pehtoorin mukaan.

Mies on tosin aloittanut puutarhatouhut. Oli tämä oma pääpuutarhuri tänään meidän Huvilan vierustalta pensaat pistänyt matalaksi. Ks. eilinen kuva: siinä oikealla pensaat ovat nyt mennyttä… Olivat kyllä jo rankamaisia, kuivia, notkollaan. Joten voi olla, että puutarhahommat on ykkösjuttu ja ettei innostu pihalta mihinkään lähtemään. Mutta jos olisi hyvä kohde ja erinomaiset eväät? Kertokaapa jos tiedätte, mihin voisi mennä. Vesielemetti (joki, järvi, meri) olisi arvokas lisäplussa. Ja tunturi, tai edes vaara, tai pieni mäki… edes. 🙂

Vappubrunssipaikka on jo valittu.

Huhtikuinen kevätsunnuntai

Aamulla, taas kerran turhan varhain, merenrannassa lenkillä: jäät olivat lähteneet. Tuosta vaan. Poikkeuksellisen aikaisin, usein vasta vapulta, myöhemminkin, mutta nyt, nyt ne olivat jo lähteneet. Hyvähän se on. Todella toivoin, että olisi ollut aikaa ajella systerin tykö Iijokivarteen katsomaan jäiden lähtöä joesta. Sovimme, että sitten ensi vuonna menen. Ensi vuonna pitäisi olla aikaa…

Tänään ”ylimääräistä” aikaa tuli siitä, että nuoripari ei tullut syömään, joten tyydyimme Pehtoorin kanssa eilisiin rääppiäisiin. Muutoinkin hieman poikkeuksellinen sunnuntai: vasta tänään (tavallisesti lauantaina) kävin äidin luona. Eilisen pavlovan rääppiäiset maistuivat muutoin jo kovin ruokahaluttomalle äidille, pitkään höpöttelimme kaikenmoista. Varmaan se, että on isäni syntymäpäivä, olisi täyttänyt 84 v., sai äidin muistelemaan …

Minä kävin jo eilen isän haudalle viemässä synttäriruusun, vähän siivoilemassa siellä, harjailin kiven, juttelin tietysti, kuulumisia kerroin kuten tapanani on, ja talven jäljiltä vähän roskia, lehtiä ja oksan kappaleita keräilin …

Ja samaa tehtiin Pehtoorin kanssa eilen kotipihallakin: meidän tontin toistakymmentä koivua ovat talven myrskyjen aikana pudottaneet oksia, paljonkin. Niitä keräilimme. Levittelimme lunta. Meillä pohjoisen ihmisillä on sellainen tapa: levittää lumikasoja, jotta sulaisivat nopeammin. Ja sulavathan ne. Tänään melkein kuuli kun nuo eilen kuvaamani mökkylät muuttuivat vedeksi.

Kevät

 

Kevät-3

 

Tänään iltapäivällä oli piazzalla niin lämmin, että pari tuntia siinä tarkenin vilttiin kietoutuneena istuksia ja lueskella arvioitavana olevia artikkeleita, kandiaihioita. Keväthän se!

Kevät-2

Toisella puolen taloakin enää vähän lunta. Olisipa Huvila jo siivottuna, sinne voisi vetäytyä lukemaan loppuja nippuja… Mutta ei voi niin ei.

Ensi viikolla taas kaikenmoista uutta koettavaa, elettävää, – – elämme jännittäviä aikoja. Ja viimeisiä työkuukausia. Siihen liittyen ja muusta jännittävästä juttuja ensi viikolla; pysykäähän linjoilla. 😉

 

Olipa ilo tehdä ruokailta…

Parsaa milanolaisittain

Ensin parsojen keitto (suolaa ja ripaus sokeria) al dente, sitten valutus ja seuraavaksi kastaminen voisulaan, pyöräytys pecorino/parmesanraasteessa, prosciuttoon kääriminen, sitten vuokaan, pinnalle vielä juustoa ja voisulaa ja sitten uuniin (225 C, noin 10 min.). Alkuperäisohjeessa (”Intohimona Italia” -kirjassa) kehotetaan laittamaan kääröt paahtoleipien päälle. Siihen en ryhtynyt, vaan meillä oli ohessa tarjolla pataleipää. Ei valittamista, kenelläkään.

Pannierin samppanja (2002! Blanc de Noir) hupeni ohessa ja puolen vuoden tauon jälkeen alkoivat ”tilapäivitykset” eksnaapureiden kanssa. Oli korkea aika tavata. Ja edelleen on vaikea uskoa, että ovat 77 v. Mietin, että sekö että pitää kunnostaan huolta (3 x 2-3 t./vko salilla tai pitkiä kävelylenkkejä) vai positiivinen elämänasenne pitävät noin nuorena… . Olisi otettava mallia… Luulen että sekä asenne että fyysinen huolenpito ovat SE juttu. …

Parsojen jälkeen pääruokana hiiligrillatuja entrecote-suikaleita yrttiöljyssä ynnä monia lisukkeita ja jälkkäriksi pavlova (kermavaahto oli baileys-vaahtoa), – pavlovasta tuli liian laaja ja merkillisen sitkeä, mutta se oli ihan tavattoman hyvää…

Pieni juhlailta oli …

Viiniasiaa

Verraten topakan työviikon jälkeen on aika viinille. Olen taas keräillyt viinikokemuksia ja kuvia…

Ensinnäkin tälläinen – – erinomaisen hyvä prosecco, joka kuuluu kyllä tilausvalikoiman tuotteisiin, mutta silti sitä on ollut mm. Stockan Alkon hyllyssä. Tavattoman hedelmäistä, olematta makea. Maku viipyilevä. Ja hinta vähän toistakymppiä. Bueno!

Viiniasiaa-8

Sitten – kun vähän ollaan haeskeltu läksäreissäni (sellaiset kuitenkin päätin järjestää) tarjottavaa valkkaria – palasimme maistamaan vanhaa, hyvää tuttavuutta. Olkoonkin, että samainen viini oli Juniorin lakkiaisten ruokaviininä, se on hyvää. Kokeile vaikka. Muista että sen pitää tarjotessa olla  KYLMÄÄ! Jo etiketti on hauskan eeppinen, tai vähän melankolinen. Sopii siis läksäreihin.

Viiniasiaa-7

Ja sitten äsken syödessämme nautimme uuden uutukaista punaviiniä, Barbaglio, josta pidimme hyvin paljon. Siitä ”Viinihullun päiväkirja” -blogissa kirjoitetaan näin:

Koska viini on vain laatikoittain tilattava, monet kuluttajat ovat vähän sen armoilla, onko lähi-Alko sattunut ”löytämään” viinin ja ottamaan sen hyllyynsä. Viinin laadun ja suosion puolesta sen kyllä soisi olevan perusvalikoimassa – harvoin nimittäin löytyy yhtä luonteikkaita ja ihastuttavia viinejä näin kohtuulliseen hintaan.

Kyllä allekirjoitan tuon ihan kokonaan. Tämä Italian saappaan korosta (Apuliasta) tuleva vuosikerran 2009!! viini on ”Täyteläinen, tanniininen, kypsän karpaloinen, viikunainen, kevyen lääkeyrttinen, mausteinen, hennon tamminen” eli se on hyvin hyvää, ja maksaa 14 euroa. Mutta se, mikä jäi meitä mietityttämään oli, että laatuluokituksen kohdalla luki Indicazione Geografica Prodetta.  Se ei siis ole IGT-viini (Indicazione Geografica Tipica = typical regional wine), joita on erityisesti Toscanassa, vaan IGP! Mitä tarkoittaneekaan. No mutta, niin tai näin: jos kohdalle sattuu, niin osta ja nauti pois.

Viiniasiaa-2

Ja sitten vanha, kunnon, aina niin miellyttävä, Peppoli is Back! Nykyisin tämän Chiantin klassikkoviinin hinta on arveluttavan korkea (liki 20 euroa), mutta onhan se lihakastikkeisen pastan kanssa edelleen ihan ylivertainen viini.
http://www.alko.fi/tuotteet/400897

Viiniasiaa-9

Ja muista viinilöydöistä on vielä mainittava Etelä-Afrikassa KWV:llä tehty Tawny. Se on vallan edullinen (14 €) ruoka-, juusto-, suklaakakku-, lohtu-, lasillinen-vain- viini. Ei liian makea, mutta lasillinen on oiva pikku jälkkäri. Juuri nautin. 🙂 Tämä säilyy avattuna viikkoja. Siinä on lämpöä ja makua, välittämistä ja juhlan tuntua. Ei ihme että se on valittu vuoden 2015 jälkiruokaviiniksi.

Viiniasiaa-4

Viiniasiaa-3

Säästäväisyyttä?

Eihän se nyt mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Töiden jälkeen piipahdin äkkiä kotosalla, vaihtamassa vaatteet ja vähän syökäisin, otin kauppakassin ja hurautin kaupunkiin. Auto Stockan parkkihalliin – valmiiksi. Ja sitten nopsasti pitämään ikääntyville luentoa.

Kuulijoita kourallinen (15?) mutta kiinnostuneita olivat, ja olipa kyllä taas mukava luennoida. Unohdan ajan, ja vain kerron historiasta, kerron tarinoita, kerron siitä, miten historiatietoa tuotetaan ja mistä kuvamme menneestä muodostuu. Kristillisten ja pakanallisten, kaupallisten ja valtiollisten, elinkeinoihin ja työhön liittyvien juurien nivoutumisesta vuotuisjuhlien viettoon. Siitä miksi vietämme Lucian päivää, tai miksi Vappua. Saan jopa keskustelua aikaiseksi. Ihan kaikkea, mitä olin aikonut en ehdi, mutta toisaalta saatoin hyppiä pätkien yli kenenkään huomaamatta. Aihe oli armollinen siinä suhteessa. Oli mahdollisuus luennoida, mitä halusi ja ehti. Ja puolitoista tuntia humahti. Kävivät vaatenaulakolla kyselemässä, mistä ensi syksynä tulisin puhumaan? 🙂

Se siis meni ihan ok. MUTTA.

Kun oli suunnitellut, että näin tilipäivän jälkeen, huolimatta ihan hirmuisesta hammaslääkärilaskusta, menen lopetettavalle Stockalle, jossa oli tänään 10 %:n alennus kanta-asiakkaille.

Sieppaa

Olin jo odottanut tätä alennuspäivää tulevaksi, että saan ostaa itselleni uuden kevättuoksun, ripsivärin, ehkä jonkin jakun, joka EI ole musta tai harmaa, lautasliinoja, ison kukkakimpun viikonlopuksi, ja paljon herkkuja. Semminkin kun lauantaina saamme ruokavieraita.

Mutta!

Luennon jälkeen mennessäni kauppaan hoksaan, että – tämän yhden, tämän ainoan kerran ikinä – minulla on se kanta-asiakaskortti kotona. ARGH! No sitten, siis, lopultakin … taisin säästää. Ostin vain tarpeelliset herkut ja se oli siinä. Ei mitään humputteluja.

Vaikka kyllä minua harmittaa. Oikeesti.

Monenlaisia kulttuuriharrastuksia

Jokainen itseään kunnioittava oululainen seuraa parhaillaan Kärpät – Tappara -matsia. Minä en. Kyllä minä – periaatteessa – ihan mielelläni lätkää katson. Varsinkin MM-otteluita tulee joskus seurattua, mutta liigaa en juuri katso. Suunnilleen tiedän Kärppien sijoituksen, mutta siinä kaikki. Viimeksi olen käynyt Raksilassa katsomassa ottelua reilut 10 vuotta sitten. Pitäisi varmaan joskus mennä. Ehkä sitten ensi talvena sellaistakin voisi kokeilla.

Ja nyt menisi monta elokuvaakin, jotka kiinnostaisivat: ”Armi elää”, ”Tuhkimo”, Asterixia mieluusti lähtisin katsomaan . Ja Galleria Kajasteessa olisi J.-P. Metsävainion huikeita avaruuskuvia. Se on onneksi vielä ensi viikollakin, ja Juniorin kanssa on suunniteltu kimpassa menevämme katsomaan.

Kulttuuririentoja en siis ole saanut varatuksi, mutta lentoliput Helsinkiin kesäkuun alkuun varasin: mennään paitsi tyttären luo, myös ystäväperheen tyttären häihin.

Tänään meidän esikoisella on ensimmäinen hieno työillallisjuttu. Ja illan ohjelmaan kuuluu kuulemma myös viininmaistiaiset. Eilen naureskeltin porukalla, että tyärhän voi kertoa omaavansa pitkän viininmaistamiskokemuksen, sillä jo kesällä 1995, kun oltiin Kataloniassa pariviikkoisella vuokrataloreissulla, kävimme myös Torresin viinitilalla, lapset tietysti mukana.

1995 Katalonia I_92

Voi noita vyölaukkuja!

1995 Katalonia I_84

Ja siellä markkinointi oli viety varsin pitkälle. Myös lapset otettiin huomioon: sekä meidän pikkuisille että ystäväperheen tyttärelle (juurikin sille kesäkuussa avioituvalle) tarjoiltiin alkoholitonta rypälemehua ja annettiin sarjakuvakirja ”My First Winebook”, jossa kuvien kera oli selitetty, miten viiniä valmistetaan.

1995 Katalonia I_94

Lapset saivat myös Torresin pikkuiset mustat härät sieltä matkamuistoiksi. Niinpä käynti viinitilalla jäi muksuille hyvin mieleen, ja kun olin saman vuoden joulun alla neljä ja kuusivuotiaan kanssa Alkossa hakemassa joulupöytään tarjottavia, mutikaiset Rasavillin toppahaalareissa ja Kuoma-kengissään tepastelivat Alkon hyllyjen välissä ja kuinka ollakkaan tunnistivat jotain ennen nähtyä ja ilahtuneena kailottivat: ”Äitiiiii, täällä on niitä Torresin härkiä!” – Just.  Jotta kokemusta on.

1995 Katalonia I_80

Uusia vanhoja asioita

Tulipahan todistettua, että on ihan tolkuttoman vaikea puhua ja vastailla kysymyksiin, jotka koskevat asioita, joihin olet viimeksi paneutunut noin kymmenen vuotta sitten. Huolimatta, että vähän olet kerrannutkin [omaa väikkäriä TAAS luin eilen iltasella aika pitkänkin tovin] asiaa. Ja kun et yhtään tiedä, mitä toimittaja aikoo kysyä. Onneksi ei sentään ollut suora lähetys. Paitsi, että minun mielestäni nauhalle ei ole tehty mitään. Vaikka suotavaa olisi ollut. No oli se pätkäisty kolmeksi kymmenen minuutin osaksi, joista ensimmäinen tuli jo alkuillasta ulos. Huoh!

Tornionjokilaakson retki-5

Mutta myönteistäkin (joskin hyvin, hyvin kallista) on tänään tapahtunut. Minä olen saanut hampaat! Minulla on kolme uutta hammasta. Vajaan tunnin kesti asennus ja nyt tuntuu hyvälle, en ole enää lommoposki, ja on hyvin aikuinen olo kun on kaikki hampaat paikallaan, olkootkin sitten ruuvattuja. 😀

Aamupäivän hammaslääkärireissun ja radiohaastattelujen jälkeen tein sellaista, mitä harvoin: lähdin Linnanmaalta kotiin, pistin ovenpieleen lapun ”etätöissä koko päivän”. Oli pakko. Torstaiksi pitää saada kasatuksi valmiiksi esitelmä ”Vuotuisjuhlat arjen katkaisijana – Vapun, joulun ja juhannuksen sekä muiden vuotuisjuhlien historialliset juuret”. Aika pitkälle sitä jo mökillä kokosin, mutta duunissa ei ole ollut hetken rauhaa keskittyä mihinkään tuommoiseen, joten sitten tänään. No melkein valmis on.

Ensimmäinen luento on siis ylihuomenna Oulussa, ensi viikolla vuorossa Raahe ja Ylivieska ja sitten vappuviikon keskiviikkona Kuusamo. Tällaisesta rundista voi jo jäädä hiukan tienestiäkin: yhdellä luennontekemisellä, matka- ja päivärahojen jälkeen huolimatta sivutuloveroprosentista saattaa jonkinlainen korvaus työstä tullakin. Mutta jos tämmöisellä ”leipä on murusina maailmalla” -hommilla pitäisi maksaa vaikkapa vain aamuinen hammaslääkärilasku, niin päivittäisesti ja ympärivuotisesti saisin pari vuotta Pohjanmaata kierrellä. No tämäkin on näitä loppurutistuksia.

Illan tullen

Kaupungilta kokouksesta palatessa oli pysähdyttävä rautasillan pikkuiselle parkkipaikalle.
(Klikkaa isommiksi, ovat parempia siten.)

Illan tullen

Yhtäkkiä rupesi ripsimään.

Illan tullen-3

Pian jo satoi.

Illan tullen-4

Ja minä ihan vääränlaisissa kamppeissa ja vääränlaisen objektiivin kanssa liikkeellä.

Mutta muutama otos sentään. Mutta kasarmin puolella komea sateenkaari jäi taas kunnolla kuvaamatta.

Illan tullen-5

Vielä puolenkymmentä vuotta sitten, saatikka 10 vuotta sitten, yliopistojen tärkeä tehtävä oli huolehtia ”yhteiskunnallisesta palvelutehtävästä”, mikä meidän alalla tarkoitti mm. paikallishistoria-projektien hoitamista, asiantuntijalausuntojen antamista menneestä, esitelmiä ja dokkariavustusta tms. Nyt se ei enää ole trendikästä, eikä siitä paljon palkita tuloksellisuutta laskettaessa.

Mutta tänään dekaanikahveilla saatiin kuulla ihan uusi, trendikäs termi, jota nyt korkeakoulumaailmassa on ryhdyttävä viljalti käyttämään ja toteuttamaan: ”poispriorisointi”?! Eikä käsite ”hybridiyliopisto” aiheuttanut yhtään enempää ihastusta. Henkilökohtainen pian aktualisoituva ”poispriorisointini” alkaa tuntua päivä päivältä paremmalta idealta.

Mutta palatakseni vielä tuohon yhteiskunnalliseen palvelutehtävään: minulle tätä palvelutehtävää nyt tuntuu kasautuvan tähän loppukeväälle ihan turhankin paljon. Viime viikolla oli Kemin keikka, pääsiäisviikolla haastattelu Kalevaan, perjantaina haastattelu Pohjolan Sanomiin, nyt torstaina on ensimmäinen ikääntyvien yliopiston esitelmistä, ja huomenna on Lapin Radion haastattelu liittyen Kemijoen kalastukseen. Sepä on kyllä sellainen aihe, että saa olla kieli keskellä suuta. Pitänee tässä taas omia artikkeleita vähän silmällä, että voi argumentoida faktoilla … Ja muitakin vierailuluentoja on tässä edessä. Että ei vielä mitään toivoa töiden määrän hiljalleen hiipumisesta…

Keväinen sunnuntai

Miten olenkaan tyytyväinen kun – sittenkin – osaan jättää töitä tekemättä. Täysin kylmäverisesti aamupäivällä suljin tiedoston, joka tosiasiassa vaati valmiiksi tekemistä. Tuosta vain. Suljin ja lähdin lenkille.

Ja miten hieno päivä. Tuntui kuin olisi ulkomailla. Ja kuin olisi ihan liikaa kampetta. Ja todellakin olisi voinut jo kesälenkkarit hakea varastosta. Mutta reipas sauvataivaltaminen keskustan kaduilla ja puistoissa oli ihan juhlaa.

Sauvat ja kamera eivät ole hyvä yhdistelmä, muttei mahdotonkaan.

3-14

Siellä olisi voinut kävellä vaikka kuinka kauan. Vaikka. Kuinka. Kauan.

3-15

Oli pitkästä aikaa kokeiltava HDR-kuvia. Ja mikä olennaista: näettekö tuon auringon kimmellyksen veden päällä! Auringon!

3-16

On erinomaisen mukava kun unta riittää pitkälle aamuun, – oli jo kahdeksan kun smoothien tekoon ryhdyin.

On mukava jättää vessan pikku ikkuna auki: tuoksuu raikkaalle ja keväälle koko päivän.

Oli tehtävä italialaista safkaa: kalkkunaa pizzaiola-kastikkeessa. Bueno! Nuoretkin tykkäsivät. Ja jälkkäriksi uutta jätskiä uuniomenapaistoksen kanssa. Ui-jui – ihan tavattoman hyvään tanskalaisten tekemää italialaista jätskiä. Äänin 4- 0 suosittelemme.

3-4

3-5

Olen ehkä keksinyt yhden kirjaidean! Perhe ei pitänyt mahdottomana. Ehkä voisi olla hyvä. Mutta ajatukset siis taas liikkuvat, ehkä vielä luon jotain. 😉 Ajattelen ainakin.

3

On taas se aika vuodesta, että lenkin jälkeen väistämättä tuli ajelluksi puutarhalle. Voi käykää ihmiset puutarhalla, vaikka Aleniuksella. Kesä on käynnin jälkeen lähempänä kuin uskottekaan. Ostin yrttitaimia, siemeniä, haaveilin uusista pihapurkeista… pieni ”mini-kasvihuone” (metri kertaa 60 cm) ihastutti. Jätin ostamatta. Mutta basilikan siemeniä, lehtipersiljaa, … ja orkideallakin juhlistin kevätpäivää.

Laaniskassa oli vettä enemmän kuin ikinä ennen. Tai siis minä ainakaan en muista..

3-3

On vaan niin hienoa että ollaan jo tässä ajassa vuotta.

119

Jo juhlia valmistellen, ja juhlissa

Sehän tässä taas on ollut tulppana, että olisi niin paljon tekemistä, ettei tiedä, mistä aloittaisi ja minkä suosiolla jättäisi pois, joten lopultakin aika vähän on tulosta tullut.

Satunnaisten kotitöiden, apteekki- yms. asioiden ja äidin luona käynnin jälkeen, kauppareissu(je)n seurauksena, kuitenkin saatiin parsakausi avatuksi; lounaaksi uusi tapa tarjota parsaa. Kunhan teen toisen kerran, niin sitten ohje ja kuvat. Nytkin oli erinomaista, mutta ei vielä oikein esteettistä. 😉

Ja sitten Limoncello di Casa tekeytymään. Ylivuotistakin on vielä jäljellä, mutta sitä ei taida olla tarpeeksi alkukesän kekkereille, joten uutta tekeytymään.

Limoncello di Casa-9

Viime vuonna tein tuohon Absolut Vodkaan, ja kyllä siinä makua on enemmän kuin Finlandia Limessä, jota en edes löytänyt tänään, joten uusikin satsi Absolutilla.

Limoncello di Casa

Ohje on täällä KLIKS. Se on kyllä niiiin helppoa ja nopsaa, että ihan ehdottomasti suosittelen tekemistä. Käyttöä on monellakin tavalla. (ks. ohje)

Limoncello di Casa-3

Vielä iltapäivällä emme olleet ihan varmoja lähdemmekö bileisiin, joihin oli kutsu käynyt.

Ihan erilaiset 50 v. – juhlat olivat tiedossa…

JP

JP:n erinomaisen onnistuneissa kesteissä on oltu ennenkin. KLIKS

Siellä – kuten tänäänkin –  oli tämä auto…

3

Tänään Super Parkissa oli sali saatu juhlavaksi, tänään siellä soitettiin sellaista rockia, joka meistä kuulostaa ainoalta oikealta.

Olihan mukava nähdä paljon tuttuja; meidän tutut enimmäkseen paistinkääntäjiä kuten juhlakalukin. …

3-2

Suurin osa liki tuhanteen nousevasta vierasjoukosta olivat enemmän sankarin rocki- kuin ruokaystäviä, mutta eihän se menoa haitannut. Päinvastoin.

3-3

Varsinkaan niinä hetkinä kun sankari itse heittäytyi rumpujen taakse tai vieraiden joukkoon.
Varmastikin juuri nyt siellä on meno ylimmillään, mutta me jo kotiuduimme.
Tylsiä olemme, mutta vanhat ei nyt vaan jaksa….

Tämäkin on nyt koettu

– Hyvinhän se meni. Mutta kyllä minä vielä laitan lähetteen ultraan. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Kun keski-ikäisellä on tällaisia oireita niin hyvä se on vielä ultralla varmistaa… [huom. paino sanalla ”keski-ikäisellä”, – siis ei ”ikääntyvällä”, ei ”seniorilla”, ei ”iän karttuessa”, ”väistämättä kremppojen vähitellen lisääntyessä”, vaan keski-ikäisellä! Keski-ikäinen on lähempänä nuorta kuin vanhusta!]

– Sitä paitsi ultralla näkee todella tarkasti. Voidaan sitten eliminoida kaikki muutkin pois: varsinkin kun olet noin hoikka niin ultrassa saadaan todella tarkka ja hyvä kuva. [huom. paino sanalla ”hoikka” – pikkuisen kyllä mietin, että olisiko keski-ikäisellä tai ehkä jo ikääntymisen alussa olevalla mieslääkärillä sittenkin syytä harkita rillien hankkimista?]

Inarissa-6

Olin aamulla vatsan tähystyksessä. Väistämättä se oli edessä, sillä pari kuukautta tässä on näiden dyspepsia oireiden (ylävatsakivut) kanssa elelty. Minä joka en koskaan – juuri koskaan – sairasta mahallani mitään, olen mahakatarrin (gastriitti, dyspepsia, ei refluksi, vaan ”tavis” ;))  vuoksi käynyt aamulla nielemässä letkun ja selvinnyt siitä – ymmärtääkseni, ehkä – hieman tavallista helpommin.

Eihän se mikään riemullinen kokemus ole, mutta ei se kauan kestä, eikä aiheuta kipua. Verrattuna moniin, moniin hammasremppoihini niin melkein pikkujuttu. No ei sentään, mutta ohi on. Ja mikä parasta: nou hätä. Ei löytynyt, ei näkynyt mitään erityistä. Epikriisin mukaan kaikki oli ”tavallista”, ”normaalia” tai ”ei-poikkeavaa”. No biopsioiden (koepalojen) tulokset ovat vielä tulossa, ja sinne ultraan vielä mentävä, mutta ei mahahaavaa, ei palleatyrää, ei mitään näkyvää häikkää. Ihan tavallinen mahakatarri tai siis dyspepsia – kuten kuulemma nykytermi kuuluu – se on.

Kirjoittaessaan lausuntoa lääkäri katseli näyttöä, josta näkee, että työterveyden lähetteellä olen vastaanotollaan, ja kysyy: ”Olet yliopistolla. Missäs tutkit ja opetat?” – Historiahan se minun juttuni on. – Ai humanisteillakin niin kiire, että stressiä on vatsaan asti.”

No ihan stressin syyksi tätä toistakaan [helmikuussa 2012 lievempi versio tästä] mahakipuilua ei voitane pistää. Ja minkä stressin? Jo helmikuussa työterveyslääkärin kanssa tulimme siihen tulokseen, että pääasiallisin syy pötsin ongelmiin on ollut runsas särkylääkkeiden käyttö. Sehän sattui nyt nimittäin peräjälkeen, että hammasremppojen (= implanttiruuvien asennus) ja lievän aivotärähdyksen (muistatteko kaaduin tilhiä kuvatessa) takia jouduin syömään Buranaa (= ibuprofeenia), joka minulta oli jo kolme vuotta sitten samojen mahaoireiden vuoksi kielletty. Eikä mitään lasten 200 mg Buranaa, vaan 600 ja 800 milligrammaisia, ja taas minä napsin niitä melkein kuin karkkeja, ainakin muutamia viikkoja. Minä kun en osaa sairastaa ja töistä pois olla, joten sitten siis syödään Buranaa. Ja se ei ole hyväksi keski-ikäiselle hoikalle naisihmiselle. 🙂

Tässä on nyt ruokaremppaa tehty: välillä jätin kahvin kokonaan pois, nyt sitten vain se yksi pakollinen aamukahvi, sitrushedelmät ovat liki pannassa, Sodastream on käyttämättömänä, kovin rasvaisia safkoja meillä ei ole harrastettukaan, eikä väkeviä, Buranan tarvetta ei onneksi ole enää ollutkaan.

Ruokaremppaan on kuulunut myös syömisen lisääntyminen: kun mussuttaa banaania ja juo jukurttilitkuja parin tunnin välein, niin katarri ei ärsyynny. Mutta eihän tuommoinen jatkuva pahan olon välttämiseksi syöminen erityisen hoikentavaa ole: päinvastoin! Joten se siitä lääkärin kommentista.

Viiniä nautin tässä välillä hyvin rajallisesti, mutta! Ette ehkä usko, mutta minulla on vankkaa empiiristä tutkimustietoa: punaviini relaksoi mahakatarria. 😉 Ne aamut, jotka herään aamuneljältä/viideltä ylävatsakipuihin [”kuin nyrkki olisi rinnan alla”], eivät ole koskaan olleet punaviinin nauttimisen jälkeen. Kipuherätykset ovat olleet arkiaamuisin. Eikä niitä ole ollut ihan vähän.

Tässä iässä, näillä eväillä… helpotushan tuo juttu oli  …  siitäkin huolimatta, ettei ”nollatulos” mitään parantanut – ei se kipu mihinkään ole hävinnyt. Vain huoli on hävinnyt.

Teiden ja muita viittoja

Pääsiäisen kuvia kameralta purkaessa muistan että sunnuntaisella Inarin reissulla – vihdoin, sillä olen monta kertaa aikonut – kuvasin tienviittoja ja muitakin opasteita, jotka siellä ovat vekkuleita.

Olisi mukava tietää mikä juttu näiden teiden nimien takana on?

Opastinpäivä

Huutokalliontie on Inarinjärven rannassa. Miksi kalliolla on huudettu niin paljon, että siitä riitti tien nimeksi asti?

Opastinpäivä-12

Posti-Matti on aika helposti kuviteltavissa, mutta entäs nämä?

Opastinpäivä-13

Miksi Fanni-tädillä ja Laura-tädillä näyttäisi olevan yhteinen tie?

Tämä seuraava on eri reissulta, mutta kuuluu tähän sarjaan.

_MG_1819

Autiomaantie on jossain Posion ja Kuusamon välillä. Muistaakseni.

Oulussa on Vihellyskuja. Tiedättekös missä se on?

Inarissa opastinkuvia kerätessä oli otettava kuva kuvasta.

Opastinpäivä-3

Tässä onnikka on Kaunispään päällä (1930-luvun alussa?), ja viitassa lukee ”Kaunispään kulovartijan majalle”. Kulovartijan maja oli siinä, missä on vanha ”Ylämaja” (itseasiassa se taitaa osaltaan olla juuri se kulovartijan maja) eli Kaunispään Huippu-kahvila-ravintolan vieressä. Monissa minun kuvissani olette nähneet.

Inarinjärven rannasta lähtee muuttorikelkkareitti Jäämeren rantaan.

Opastinpäivä-14

Sitten on vielä laitettava muutama otos Inarin Kuukkelista. Saariselällähän on itseään ”Pohjois-Suomen suurimmaksi tavarataloksi” mainostava K-kauppa Kuukkeli, joka on meidän mökkielämässä lähikauppa. Ja sekin on sekaisin. Joskin vuosikymmenien saatossa toki jonkinlaiseen tolkkuun tällätty, mutta Inarin ”sivuliike” on edeltävien vuosikymmenten hengessä myllerryksessään liki nähtävyyden asemassa. Meidän Juniori nimenomaan halusi käydä sitä ”katsomassa”, vaikkei kauppa-asioita ollutkaan.

Opastinpäivä-9

Opastinpäivä-10

Opastinpäivä-11

Eikä todellakaan kaikkea ole, useimmiten ei ollenkaan, ja jos on, ne on aika arveluttavasti, ei oikein millään ajatuksella paikoilleen pukuattu: koiranruoat ja Piltit samoilla hyllyillä, juomavarastossa epälukuinen määrä epämääräistä pikku tilpehööriä, juomat sulassa sovussa kukkamultien ja vessapapereiden kanssa, tai suunnilleen sinne päin …

Inarissa

Inarissa-2

Inarissa-4

Tuleehan mieleen jotkut pienet kaupat jossain Välimeren rannan kylissä? Joulukoristeet ja johdot satunnaisessa sekamelskassa, ja postikin vielä samaan pisteeseen.

Sole niin väliä.

Kemissä keikalla

Olipa nostalgista käydä Kemissä puhumassa. Moneskohan kerta? Varmasti kahdeskymmenes. Ainakin. Ja vaikkei 240 hengen suuri auditorio ihan äärimmillään nyt sitten täynnä ollutkaan – hämmästyttävää, eikö?  :D, – niin muutaman kymmenen joukossa sentään tuttujakin kasvoja. Siis olivat tulleet luennolleni uudelleen. Hyvä merkki. 🙂

WP_20150408_17_51_45_Pro

 Näkyivätpähän kuvat sitten kunnolla kun oli kerran kunnon auditorio.

Kemissä keikalla-3

 Kemin Pirtti 1930-luvun alussa….

Kemissä keikalla-4

 ja tänään.

Kemissä keikalla

Kaupungintalo iltavalossa; varttia vaille kahdeksan vielä valoisaa.

Kemissä keikalla-2

Oli mukava ajella. Palatessa ei tuuli enää puistellut autoa. Tuli mietittyä niitä kymmeniä, kymmeniä arkistomatkoja ensin Keminmaan historiaa kirjoittaessa, sitten väikkäriä. Moninkertaisesti mennyttä tänään …

 

Puhumaan menossa

HeinäpellollaNäin mökillä parinakin yönä unta tämän viikkoisista töistä, erityisesti huomisesta esitelmätilaisuudesta Kemissä ja torstaisesta viimeisestä infostani opiskelijoille. Eikä unissa ollut mitenkään kyse luennoimisen riemuvoitoista! Päinvastoin. Sähläsin, sotkin, sopertelin, unohtelin, powerpointit eivät auenneet ja kaiken muun

S_02774_001524surkeuden lisäksi hoksasin kesken luentoa, etten ollut pessyt ylenpitkäksi kasvaneita hiuksiani.

Tänään olen koettanut toimia niin, ettei nuo unet toteudu. Mm. liitellyt esitelmään kuvia ja karttoja, koettanut karsia. Lueskellut omaa väikkäriä!

Silti minulla on sellainen olo, että ei se oikein hyvin mene. Ja hyvin skeptinen olen sen suhteen, että tarvitsiko luentoani varten varata kulttuurikeskuksen ISO auditorio.

 

 

Se, miksi minut sinne on kutsuttu puhumaan, liittyy kuntaliitosasioihin:

”Nyt kun meillä on täällä Kemin, Keminmaan, Simon ja Tervolan kesken tämä kuntaliitosäänestys valtuustoissa tulossa, niin ajattelimma, että saataisiin historiasta tietoa näistä naapuruusasioista kun tulisit väitöskirjas teemoista puhumhan.”

No miehän lupasin valtuutetuille ja muille mennä puhumaan, vaan tiedä häntä, onko noista teemoista paljon liitosajatuksille tukea – tai ehkä se kutsu olikin just siksi, että haluavat minun vakuuttavan, ettei se yhteiselo ole ennenkään luonnistanut. – Paitsi on se. Välillä.

Jotta ei muuta kuin kaikki kemiläiset, keminmaalaiset, simolaiset ja tervolalaiset lukijani: huomenna  keskiviikkona olen Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa kuudelta kuvia näyttämässä, – ja historiasta kertomassa. Tulkaahan paikalle, ettei tarvi seinille puhua. 🙂 Kaikille avoimena tuota mainostavat.

Unien toteutumattomuuden maksimoimiseksi kävin vielä kampaajalla; ainakin tukka on hyvin.

kartta

Kuvia

Toisen pääsiäispäivän aamiaisella istuimme ennen kahdeksaa, huolimatta siitä, että Juniori lähti eilen illalla yhdentoista aikoihin vielä Kaunispään päälle kuvailemaan täyskuuta, linnunrataa, toiveissa vielä revontulet. Minäkin vielä kymmenen jälkeen olin pihalla kameran ja jalustan kanssa, mutta en pojan mukaan sitten kuitenkaan lähtenyt. Reposia ei ollut ollut, mutta kelpo kuukuvia oli Juniori saanut. Vain vähän olen kade. 😉

Juniori on taivaankaaren ja sen ilmiöiden kuvaamisessa ison askelen meitsiä edellä, mutta ei se estänyt meitä molempia (ja Miniää myös) eilen Siidassa (Inarissa oleva ”keskeinen kohtaamispaikka Inarissa, Suomen saamelaisalueen keskuksessa. Siida on ikkuna saamelaiseen kulttuuriin ja Pohjois-Lapin monimuotoiseen luontoon.”) yhdessä kehuskelemasta toisiamme: siellä oli reilun 10 minuutin diakuvakooste ”Revontulista” ja muista Lapin taivaantulista, tunturimaisemista.

Ja kyllä me yhtäpitävästi toisillemme todistimme, että on onnistuttu muutamia  samantasoisia ja parempiakin kuvia Saariselän tuntureilla ja kairassa kuvaamaan… sellainen äiti-poika -keskinäisen kehumisen kerho kokoontui Siidan auditoriossa. 🙂

Mutta sitten: kyllä me ihan yhtä valmiita oltiin myöntämään, ettei meistä ikinä, ei koskaan, tule sellaisia kuvaajia kuin Markus Varesvuo. Hänen lintukuvanäyttelynsä oli ihan hurjan hieno!!!

Tämä ei ollut siellä.. ..mutta vähintään yhtä hyviä, monta. Kaikki.  http://www.lintukuva.fi/markus/1513.php

Olin kyllä hyvin ihastunut, imponoitunut. Ja olenhan ennenkin sanonut, etten minä edes pidä linnuista. Mutta lintukuvista näytän pitävän.  Koskapa näyttelyssä ei ollut kuvauskieltoa, rohkenin muutaman kuvan ottaa… Hömötiainen oli – yksi – lemppareistani. Saatikka koskikara, kuukkeli, riekko, …  enää ei ole ongelmana kuin minkä ostaisi, mihin laittaisi…

Huikeita-2

Huikeita-3

Huikeita

Jos satut Inarissa päin olemaan, niin pelkästään Varesvuon kuvien takia kannattaa Siidassa poiketa.

Ja onhan se toki muutoinkin ihan erinomaisen hyvä museo- ja luontokeskus.

Toinenkin hyvä (vaihtuva/”valo”kuva) näyttely siellä oli. Venezuelainen kuvaaja Antonio Briceño oli kuvannut poroja, kuunnellut saamelaisia.

520 Bohcco -valokuvanäyttelyn valokuvat kertovat saamelaisista, heitä ympäröivästä arktisista olosuhteista ja poroista. Kuvausmatkoillaan Briceño kiinnostui myös saamenkielestä, sen sanaston rikkaudesta ja uhanalaisuudesta. Näyttelyn nimi on kunnioitus kielelle: saamenkielen 520 poroa tarkoittavaa sanaa tekivät häneen suuren vaikutuksen.

Me pidimme kuvien esillepanosta. Kaksi tai kolme pleksilasia, joille kuvat oli tehty… Merkillinen kolmiulotteisuus. Kuvat kuvista eivät (tietenkään) tee oikeutta.

Huikeita-4

Huikeita-6

Huikeita-7

Huikeita-5

”lähtee suoraa päätä kotiin” … niin mekin aamulla tehtiin …

Nyt jo kotona. Monta tuntia oltu jo, huomisia duunejakin ja keskiviikon luentoa valmistellen jo monta tuntia …

 

 Ja siitä nuo vain vähenevät… 🙂 

125 

Pääsiäisen aurinko tuli sittenkin!

Aamu oli vielä pilvinen ja tuhnuinen. Silti – tai siksi – lähdin nuorenparin kanssa kohti Inaria. Ajatuksena oli käydä korkeilla paikoilla (Tuulispää, Sovintovaara) kuvailemassa, mutta tiet näyttivät kovin sohjoisilta, joten päätimme olla riskeeraamatta. Jatkoimme kohti Inaria, ja Siidaa. Menomatkalla pidin nuorille lyhyen luennon Lapin sodasta ja poika minulle tähtikuvauksesta.

Ivalo – Inari -tie on yksi Suomen kauneimmista. Varsinkin kesällä ja syksyllä. Mutta kyllä se huhtikuun alussakin viehättää. Siidassa on parhaillaan sekä perusnäyttely että kaksi ihan huippua valokuvanäyttelyä ja revontulikuva”show”. Kerronpa niistä kuvien kera vaikka huomenissa. Paluumatkalla poikkesimme Kaunispäälle…

Ja sitten yritys liittää mukaan pieni videoklippi: kuvasin sen vedenottopaikalta, pulahduspaikalta, Hangasojan rannalta…

Siis lunta on, aurinkoa on, rauhaa on,

Lankalauantai Lapissa

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Lankalauantai

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Lankalauantai-3

Lankalauantai-4

Lankalauantai-2

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

WP_20150404_10_49_02_Pro

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

WP_20150404_12_26_43_Pro

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lankalauantai-7

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Lankalauantai-5

Lankalauantai-6

Lankalauantai-8

Lankalauantai-9

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Mökin pirtissä

Hashtag

# Hashtag ladun varrella! Tänään oli hyvä aamu hiihtää.

Tänään on ollut hyvä päivä muutoinkin. Leppoisa ja levollinen.

Ulkoilua, lukemista, vähän kirjoittamistakin, kuvaamista, ruoan laittamista. Teinpä erinomaisen hyvän lammaskastikkeen pastalle. Sellainen mitä kaapista löytyy soosi; olennaista pitkä kypsytys ja yrtit. Valkosipulia ja minttua paljon.

pääsiäiskuvia-2-2

Ja Miniän kanssa tekaisimme pääsiäisunelmista. Unelmatorttu on perheessä klassikko, mutta moneen vuoteen en ole sitä pääsiäiseksi, enkä paljon muutenkaan tehnyt, mistä Juniori aamulla esitti paheksuntansa. Niinpä päätimme sellaisen tehdä. Perinteinen, äidin ohje, löytyy Riemusta ruuanlaittoon -kirjastani (viimeinen ohje, ja HUOM. ohjeen ½ pkt tomusokeria tarkoittaa noin 150 g).

pääsiäiskuvia-5

pääsiäiskuvia-3-2

Tänään jäi vähän vaaleaksi (ei ollut Ögön tai Van Hauten -tai muuta tummaa kaakaota, vaan tehtiin Oboylla). Ja sitten täytteestä tein ”pääsiäisemmän”, keltaisemman lisäämällä muutaman tipan keltaista karamelliväriä.

Istuimme ruoan ääressä pitkään, paljon puhuen. Menneestä ja tulevasta.

Ja tässä ”tutkielmani” lasimunista.

Pääsiäiskuvia

Pääsiäiskuvia-4

Pääsiäiskuvia-2

Pääsiäiskuvia-3

Ihan oma päivä

Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.

Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.

oma päivä-3

Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!

Muistelin, että joulu- ja  hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä  – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!

Alla olevassa kuvassa näkyy, mistä tulin, ja näkyy, että reittini yhdistyy huollettuun latuun. Hyvä juttu. 😉

oma päivä-3-2

Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat näyttivät tältä: suksi ei luista!

oma päivä-2-2

Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.

oma päivä-4

oma päivä-6

Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.

Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.

oma päivä-5

Klikkaa nyt ainakin tämä kuva isommaksi. 

Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!

Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä  myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on  itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.

Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.

oma päivä

Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.

Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.

oma päivä-2

Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.

”On hauras elämä,  …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”

 https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC

Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …

Tällainen retriitti

etänä edelleen

Tästä se aamulla aikaisin lähti (sitruuna on vain kuvausrekvisiittaa :)). Etätöissä on se hyvä puoli, että voi nousta suoraan sängystä töiden ääreen. Ei mitään suihkutteluja, meikkauksia, föönauksia, vaatteiden valintaa, aamiaisen kattamista ja laittamista, ei eväiden tekoa, ei työmatkoja, parkkeerauksia, työhuoneeseen raahautumista.

Kunhan nouset, vaihdat pyjaman lösökamppeisiin, sekoitat banaanin, kiivin, Actimelin, vähän hunajaa ja paljon minttua, avaat tietokoneen, käärit hihat ja alat hommiin.

Välillä voit siirtyä pirtin pöydän äärestä sohvan nurkkaan.

etänä edelleen-3

etänä edelleen-2

Ajatuksena oli lähteä hiihtämään – edes pikkulenkki, mutta uppouduinpa töihin niin, että lumipyryinen sää ei houkutellut niin paljon, että olisin keskeyttänyt… Sitä paitsi oli koulutusneuvoston sähköpostikokous ohessa; entä jollei minulla olisi ollut Hajakaistaa? Ei toimivaa nettiyhteyttä? Miten kokous olisi sujunut? Varmasti ihan hyvin, mutta onhan tämä sähköisen viestinnän aika ihan erinomaista.

Illansuussa vasta hellitin, hyvä mieli että sain aikaiseksi… Sitten aika lumitöille. Niitä on riittänyt.. Josko pääsiäinen menisi vähemmillä?

Sieppaa

Täällä on jo pitempi päivä kuin Oulussa, saatikka eteläisemmässä Suomessa.

Sieppaa2

Tänään jätin lingon käynnistämättä, ja ihan urheilusta nuoskalumisen pihapiirin ja polun purolle kolaaminen kävi. Maisema ihan musta-valkoinen. Välillä hyvin valkoinen. Pyryttää.

etänä edelleen-4

Tämä kuva on värikuva. 😉

Vielä kun kannoin vedet saunalle – kannoin niin paljon että riittää pariksikin päiväksi – oli parin tunnin ulkoilu hoidettu. Sauna ja safka ansaittu.

Tänään en ole puhunut ollenkaan. Sellaista ei usein minulle käy. Kirjoittanut olen, sähköposteihin vastaillut, paljonkin. Mutta ääneen en ole puhunut. Sellainen ei ole minulle tavallista. Ei ollenkaan.

Hiljaisuuden retriitti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. joku (kiitos vain) oli Facebookissa (ilmeisesti jossakin ryhmässä) linkittänyt aprillipäivän historia -postaukseni sillä seurauksella, että jo nyt sen on käynyt lukemassa yli 700 henkeä. Tässä tulee Tuulestatemmattua-blogin vilkkain päivä. Hassua. Minä olen hiljaa, mutta blogi ”juttelee omiaan ja itsekseen”. 😉