Etätöissä

lunt5a

Tänään näkymä byrooni ikkunasta on ollut tällainen.

Ajatukseni oli tulla tänne tekemään – rauhassa – ensi viikon esitelmää ja infoa sekä kirjan toimittamiseen ja sen täydennys/päivityspuuhiin. Että ei olisi jatkuvaa ramppaamista ja kontaktiseeraamista työhuoneessa, että olisi työrauha. No ei täällä kukaan ole rampannut, mutta työpuhelin ja sähköposti ovat hehkuneet punaisina. Opiskelijat tarvitsevat sekä opintoajan jatkoanomuksia varten sekä toimeentulotuen anomiseksi lausuntoja – juuri tänään! Nyt on maaliskuun viimeinen päivä, ja se on dead-line noille jutuille ja kyselevät niitä juuri nyt! Huoh!

Ja sitten yksi pääsykokeisiin tulija kyselee, saako pääsykokeissa syödä nikotiinipurkkaa ja/tai käyttää nuuskaa? – Eipä ole moista ennen tiedusteltu!

Sitten on tullut KAKSI puhelua ja kyselty esitelmöijäksi kesän kotiseutujuhliin. En lupautunut: on tässä huhti-toukokuussa sellainen puhujaralli jo muutenkin, että en todellakaan enää kesällä mihinkään lähde.  Ja KAKSI toimittajaa on ottanut yhteyttä. Toisen kanssa rupattelimmekin tovin, – siihen liittyen pitäisi olla huomisessa Kalevassa nimenikin. Eikä ole mikään aprillijuttu, vaikka onkin. 🙂 Siis aprillipäivän historiaa… Viime vuonna siitä kirjoitinkin täällä Temmatussa.

Toimitustyöhön ja kandilaisten kyselyihin liittyen ovat sähköpostit kulkeneet; etätyö on siis lopultakin sujunut.

Sääkin on ollut hyvin työmyönteinen: ei kimmeltäviä hankia houkuttamassa laduille tai mäkeen.

Yöllä satoi lunta, aamullakin vielä satoi, liki koko päivän satoi ja nyt sataa. Täällä on hyvin paljon lunta. Ei ihan metriä, mutta ei se siitä kauas jää.

lunt5a-2

Iltapäivällä olin kuitenkin pari tuntia ulkona: oli tehtävä lumityöt, jotta pääsi pihapiirissä liikkumaan, purolle hakemaan saunaan vedet.

lunt5a-3

Mikä on olennaista tuossa rantasaunakuvassa? Satoja kertoja kuvatussa ja täällä esillä olleessa rantasaunakuvassa? – Siinä näkyy varjot! Pieneksi hetkeksi lumipyry taukosi, ja aurinko onnistui pilvien takaa paistamaan, – tekemään varjoja. Varjot voivat siis olla erinomaisen myönteinenkin asia.

Matkalla pohjoiseen vol. xxx

Kesäajasta talveen.

Minulle siirtyminen kesäaikaan ei ole koskaan ollut mikään ongelma. Päinvastoin: hyvä että kellot siirretään minun sisäisen rytmini mukaiseksi. 😉 Silti olin myöhästyä tiedekunnan Missä mennään – tilaisuudesta, jossa minulla oli puheenvuorokin. Jonne olin eilen vielä tehnyt Powerpointit ja joka oli yksi syy sille, etten lähtenyt mökkiä kohti jo eilen.

No ehdin sittenkin aamulla  pitämään osuuteni. Ja mikä on olennaista? Olin yrittänyt tehdä parikymmenminuuttisen juttuni analyyttisesti, uutta tietoa tuovaksi, informatiiviseksi, toimintaa edesauttavaksi … ja miten käy? Yksi jos toinenkin kävi kiittelemässä pp-settini layoutia ja kuvia! No, hyvä että edes niitä. 😉

Pääsin lähtemään kohti pohjoista hyvissä ajoin ennen puolta päivää.

Nyt matkalla ei ollut ”tehokasta peliaikaa” eli en tehnyt töitä. Yksikseen kun ajelee, voi ainoastaan puhelimitse hoidella jotain työjuttuja, ei lukea mitään. Ajamisestahan minä pidän, pidän aika paljonkin. Mutta! Mutta tänään ajaminen kävi työstä. Koko vähän vajaan 500 kilometrin matkan taittaminen vaati tekemistä.

lunta

Oli ihan hitonmoinen keli. Vettä, räntää, loskaa, vesisadetta, jäätävää tihkua. Mustaa jäätä, tavallista jäätä, rospuuttoa. Paljon (vastaantulevia) rekkoja, paljon ihan kahjoja ohituksia tekeviä. Palteita, vastaantulevien heittämää vesimoskaa, vesiliirtoa (oikeasti kerran kyllä kylmäsi ja puski hien pintaan oikeasti) … Ei poroja mutta oli ajettava hiljaa. Kuuttakymppiä, vain pieniä pätkiä satasta. Loppumatkasta tie liki kuiva (yläkuva). Matkaan kului (Rovaniemen Sittarin pysähdyksen kanssa) kuusi ja puoli tuntia.

lunta-2

Mökkitiellä oli viimeksi käynyt hiihtäjiä, ei lumilinkoa.

Mökkipihassa lunta. Minullahan jäi viimeksi lähtiessä lumityöt tekemättä… Ja lisää on tullut. Ei ihan metriä, mutta paljon on lunta. Raskasta nuoskalunta. Paljon jäi lumitöitä huomiseksi.

lunta-3

Hangasojan varrella näyttää olevan paljon mökkiläisiä. Pääsiäisenä täällä yleensä aina eniten. Niin näyttää olevan tänä vuonnakin.

Kohti pääsiäistä

Kun Jarkko Ahola laulaa Nessun dorma, niin silloin ei voi kuin kuunnella ja liikuttua ja nauttia. – Tähdet, tähdet on nyt ”The telkkariohjelma”, jota seuraan. Ainoa tällä hetkellä.

Olen ollut koko päivän jotenkin väärällä raiteella. Ja väsynyt. Ei liki puolille öin bileissä roikkuminen ole mikään pikkujuttu ikäiselleni. Mutta vielä hyvillä mielin olen ollut.

appelsiinit

Tein appelsiinimehua.

Pitäisi tehdä useamminkin. Nautittiin sitä jälkkäriksi. Ja appelsiinirahkaa. [Gastriitti on oireillut aika vähän viime päivinä, joten heti piti mennä kokeilemaan sitrusten sietokykyä… ;)]

appelsiinit-2

Sekä töiden että pääsiäisen vieton osalta kaikenmoista valmistelua tänään. Juttuhan on nimittäin niin, että huomenna lähden iltapäivällä ajelemaan pohjoiseen. Vetäydyn korkeanpaikanleirille kirjoittamaan ja kokoamaan opiskelijaopasta.

Ja viettämään perinteistä pääsiäisviikon retriittiäni.

appelsiinit-3

Pehtoori ja nuoripari tulevat sitten torstaina perässä. Tyär ei tule, eikä sitten tule Meksikosta Danielkaan: 10 000 km:n etäisyys ja seurustelu ei ole toimiva yhtälö.

appelsiinit-4

Pääsiäisestä ja pääsiäissapuskoista puheenollen: Pieni pääsiäisruokakirjanen on edelleen olemassa. Klikkaile tästä. Katsohan jos jotain sen ohjeista pääsiäiseksi soveltelisit.

Ja sitten toinen pääsiäisruokavinkki on  Beach House Kitchen -blogi: siellä on nyt menossa ruokahaasteen äänestys. Minun karitsapateeni ei ole oikein hyvin sijoittunut 🙁 . Siellä onkin ihanan näköisiä pääsiäispöytään sopivia herkkuja. Käyhän kurkkaamassa ja äänestämässä. KLIKS.

Ensimmäiset ja viimeiset bakkanaalit

Mistä on lomapäivä tehty? – Aamupäivästä Caritaksessa, iltapäivällä appivanhempien muuttopuuhissa, illansuussa nuorenparin kanssa syömässä Istanbulissa (perinne on käydä ulkona syömässä heidän synttäreidensä aikoihin) ja ilta opiskelijoiden Bakkanaaleissa.

Bakkanaalit ovat taas niitä juttuja, joista totesin, ”mun viimeiset”. Ja kerroinpa opiskelijoille(kin), milloin oli minun ensimmäiset. Ne kun olivat samalla ekat oululaisten historianopiskelijoiden järkkäämät ikinä. Vuonna 1982 oli historian opiskelijoiden ensimmäiset bakkanaalit. Ja kuinka ollakaan, olinpa niitä minäkin järkkäämässä.

Nyt – hieman nolosti – tähän suora lainaus Wikipediasta:

Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle omistettuja villejä juhlia. Niiden vietto tuli Roomaan eteläisestä Italiasta etruskien kautta. Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia. Kolmipäiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa. Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa. Liviuksen mukaan juhlinnan yleistyminen tapahtui ???????????????????????????????Paculla Annian ollessa Bacchus-kultin johdossa.

Myöhemmin sanalla bakkanaalit on kuvattu mitä tahansa ylenpalttisia juominkeja, etenkin opiskelijajärjestöissä.

”Ylenpalttisia juominkeja”? Ei nyt ihan niinkään, tai että pelkästään sitä. Silloin kun me ne järjestettiin, oli kyse rahan hankkimisesta tulevaa Kreikan ekskursiota varten. Vuokrattiin lääkiksen killalta biletila, hankittiin kohtuullisen paljon olutta ja siideriä (Golden Cap) oli kai juuri noihin aikoihin lanseerattu Suomeen) sekä muita juovuttavia aineita, leivottiin jotain suolaisia piirakoita ja keiteltiin kahvia. Tehtiin antiikkiaiheisia kuvaelmia ja järjestettiin (tieto)kilpailuja opiskelijat vastaan henkilökunta, jota sitten bakkanaaleissa ei paljon näkynyt.

Illan tuotto oli sellainen, että kaikille matkalle lähtijöille lentolippu Helsinki – Ateena – Helsinki tuli maksamaan neljänneksen vähemmän kuin olisi ilman bakkanaaleja maksanut. Minä sain kyllä matkalipun työnantajan = historian laitoksen maksamana. Sillä, paitsi että olin neljännen vuosikurssin opiskelija, olin myös ko. ekskursiolla matkanjohtajana. Siispä kaksoisroolia vedin.

Bacchuksen kultti on säilynyt Oulussa elinvoimaisena tiimalaisten (historian opiskelijoiden ainejärjestö on Tiima ry) kannatellessa sitä vuodesta toiseen. Olennaista on, että sen järjestävät nykyisin fuksit. Eka vuosikurssin yhteisöllisyys tai koheesio saattaa parantua tästä spektaakkelista, mutta toisaalta, ne joille bile-bisse-bailaus-opiskelijakulttuuri ei ole tärkeää eikä houkuttele, jäävät entistä enemmän syrjään.

Mutta minulle ilta oli tänään ikimuistoinen. Pyysivät, vaativat – yllättäen – pitämään läksiäispuheen. Olinko valmistautunut, – No en. Puhuinko pitkään? – No en. Tai no en niin kovin pitkään, mutta kun taputtivat, kun tuntui, että kyyneleet olivat kovin lähellä, oli kerrottava juttuja…

Illan kuluessa yksi jos toinenkin opiskelija kävi ”avautumassa”, juttelemassa, puolin ja toisin kuulumisia vaihdeltiin. Tuntui kummallisen hyvältä havaita, ettei ole itsestäänselvyys. 😉 Jos – tai kun – jotain tulee ikävä, niin se on nuo nuoret opiskelijat, jotka ikävän tekevät. Minun viimeiset bakkanaalit ovat ohitse.

 

Perusasioiden äärellä

Perjantai joka ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.

Suunnaton sämpläys, että löytyi sopivat kamppeet hammaslääkäriin ja töihin lähtöön. Hammaslääkärissä implanttien muottien otto. Ei se satu. Mutta sattui olemaan niin, että lääkäriltä erinäisiä työkaluja tai jotain tarpeita puuttui, – no ei se minua haitannut. Mutta iltapäivällä iskenyt särky toi muistoja kaikista vuosien aikana olleista hammaskivuista,… Lopultakaan ei iso juttu. Jos se kipu tähän jäi.

Ja ajoissa olin töissä, jossa ei tosin juuri muita. Olikohan meitä 5/25 tänään duunissa? Sehän takasi ennen kokemattoman työrauhan. Ensi viikon ja pääsiäisen jälkeisiä puheita, esitelmiä, infoja kasasin.

Eksyin välillä uutissivuille. Kuinka ahdistavia ovatkaan. Lentopelko ei todellakaan ole iskenyt, … mutta mietin ihmisiä ja mielipiteitä, vanhempia, ex-tyttöystäviä, kavereita, firmoja ja niitä, jotka ovat valmiita heittämään ensimmäisen kiven ja niitä, jotka menettivät rakkaansa. Mietin maailmaa. Ihminen on ihmiselle susi. On.

Suljen silmät. Ja palaan työhön. Senhän olen niin monta kertaa ennenkin todennnut auttavan …

Ja kesken työpäivän dekaanin kanssa käytimme aikaa toistemme tsemppaamiseen, ja menneiden muisteluun. 😉

Vähän oli aikeena, että lähden tänään muuttopuuhiin minäkin, mutta enpäs ehtinyt, eikä minua juuri kai tarvittukaan. Tänään appivanhemmat pääsivät takaisin kotiinsa, pääsivät pois ”vankilasta” kuten anoppini Metsolan-seniorikotiaan nimitti.  Ja se oli kuitenkin monien, monien asiaa kokeneiden mielestä yksi Oulun parhaista, jollei paras.

Puoli vuotta siinä meni, – siinä, että vesiboilerin ”räjähdyksen” jälkeinen vesivahinkoa (= koko talon ja perustuksien peittyminen veteen) on kuivateltu ja kaikki pinnat lattiasta kattoon, seinästä seinään, on uusittu. Talvi siinä on mennyt ja Pehtoorilla ja sisaruksillaan riittänyt puuhaa rempan tiimoilta.

Perusasioita-4

Ja kuinka anoppi-reppana onkaan kärsinyt ”diasporastaan”. Vaikka palvelutalossa oli ihan hulppeat olosuhteet, vaikka molemmat pojat kävivät siellä vuorollaan vähintään kerran viikossa, tai suunnilleen joka toinen päivä, huolehtivat kaikesta arjesta, vaikka tytär soitti joka päivä vähintään kerran, kävi kun töiltään pääsi. Vaikka kaikki lastenlapset kävivät usein, – ja miniätkin joskus. Silti anoppi tunsi koko ajan asuvansa ”vankilassa”.  Sanoikin sen moneen kertaaan.

Mutta tänään pääsivät takaisin omaan, täysin remontoituun, (paljolti vakuutusyhtiön piikkiin) rempattuun kotiinsa. Onnen päivä on ollut anopille ja apellekin.

Kun Pehtoori illansuussa muutosta kotiutui, tuntui, että perusasiat, liki raamatulliset, ovat nyt hyväksi: siis leipää ja viiniä.

Perusasioita

Leipää.

Perusasioita-2

Viiniä.

Erinomaisen paljon suosittelemme La Secateuria.
Kyllähän se pääsiäisen lammaspaistin kylkeen sopii. Ja moneen muuhunkin.

Se on liki makeaa, mutta haitanneeko se? Valkosipulisen lammaspaistin  tai karitsapateen kanssa arvelisin täydentävän pääsiäisen päivällisen tunnelmaa. Ehkä joku haluaa avata toisenkin pullollisen. 😉

Perusasioita-3

Yksinkertaisuus jatkukoon.

Perjantaita, ihmiset!

Nallikarissa taas

Sain kuin sainkin lähdettyä iltakävelylle. Tosin ensin  ajelin autolla – vaihteeksi – Nallikariin. Lauantain onnistuneiden auringonlaskukuvien innoittamana olin tänään liikkeellä vähän järeämmällä kalustolla (tele-zoom mukana). Olipa huikean hieno ilta. Pikkupakkanen, ei juuri tuullut. Paljon lapsiperheitä, pilkkijöitä, kuvaajia, kävelijöitä, pyöräilijöitä. Kevättalven ilta houkutti muitakin ulos ja Pohjolan Rivieralle.

Nallikari 26_3_2015-5

Tuossa kuvassa  on oikeastaan se tunnelma ja olo, joka tänään on ollut. Sellainen viileä seesteisyys. Levollisuus. Pitkästä aikaa täyspitkien yöunien jälkeen on ollut vakaa olo, ja hyvillä mielin hiljaisella työpaikalla järjestelin asioita, omia ja opiskelijoiden, menneitä ja tulevia. Tohtorikoulutettavien kanssa ohjauspalavereita, – ja sittenkin laitoin vireille, josko sitä työelämävalmiuskoulutusta saataisiin vähän petratuksi. 😉

Nallikari 26_3_2015-6

Laitoinpa näitä kuvia, ja sitten viime lauantain majakkakuvan tuonne FB:n puolelle ”Oulu tutuksi” -ryhmään, ja alle tunnissa on tullut jo sata tykkäystä! Ihan huikeeta. Saattaapi tässä käydä ihan leuhkaksi ja ajatella pian, että osaa jo ottaa joskus kuviakin… 😉

Tosiasia on se, että kun ei ole millään kurssilla jossa olisi läksyjä ja tehtäviä, ei tule opeteltua mitään uutta, ei haastettua itseään. Laiskistuu ja samoja uria kulkee. Pojan kanssa kyllä on jo suunniteltu pääsiäiseksi kuvausretkeä … Nellimiin vaikka? Katsotaan nyt.

Pikkulauantai

Iltapäivällä koulutusneuvoston kokouksessa opetusten välissä ja jälkeen, pitkän päivän, jo viikonkin väsyttämänä, ajatukset harhailivat ruokaan (mitä tänään syötäisiin) ja siihen, että tälle illalle ei olisi mitään kotiin kannettavia valmisteltavia asioita, … Mutta olisi pitänyt käydä kaupassa, sillä muutoin edessä nuudelisoppasafka. Enkä viitsinyt Pehtoorille, jolla on tämä(kin) päivä ja viikko ollut taas remppa- ja muuttoasioita hoidettava, tekstailla kauppalauppua.

Ja niinpä tuli mieleen, että on pikkulauantai. Moinen käsite ei ole kuulunut sanavarastoon aikoihin, mutta tänään pieni huoahduksen paikka ja kotiin palatessa ehdotin, että lähdetään Tuiraan testaamaan nuudelibaari ja sitten elokuviin. Ihan selvästi pikkulauantain tunnusmerkit: lukio- ja opiskeluaikana mentiin tosin ensin leffaan ja sitten vasta makkarakopille.

Merikoskenkadulla on ollut pian vuoden verran thaimaalainen ”Noodle Bar 9”, eikä kertaakaan ole tullut käytyä tai haettua sieltä take-away-pakettia. Olen toki kuullut ja lukenut positiivisia kommentteja paikasta. Karuhko, mutta siisti paikka. Paistettua riisiä ja paistettuja nuudeleita eri höystöin tai nuudelikeittoa listalla. Pehtoori otti nauta-possua, minä rapu-tofua. Annokset kympin molemmin puolin.

Nuudelibaari9

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, ruoka hyvää ja edullista, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Ja sitten elokuvateatteri Stariin. Kun istahdimme penkkiin, Pehtoori hoksasi kysyä, ”mitä me tultiin katsomaan?” – ”Edelleen Alice”. – Ai se kirja? – Just se.

Lisa Genovan samannimisen romaanin luimme neljä vuotta sitten syksyllä, olin juuri jäänyt vuorotteluvapaalle – miettimään, palaanko takaisin yliopistoelämään. Siinä elämäntilanteessä luin kirjaa, jossa kirjan päähenkilö, ikäiseni (vähän nuorempi) professori luopuu opettamisesta, opiskelijoista, tieteentekemisestä, olemasta hyvä työssään, luopuu muistoistaan, hyvästä elämästään ja hänen suhteensa aikuisiin lapsiin on ”kasvuvaiheessa”.  Tuon kirjan lukemisen aikoihin oman äidin ja appivanhempien vanhenemisen vaikutukset olivat yhä enemmän omaa arkea, joten tuo kirja kosketti syvästi. Pisti ajattelemaan ja olemaan kiitollinen. Alzheimerin taudin etenemisen kuvaaminen oli hyvin todentuntuista, jopa myötäelämistä ja paljon ymmärrystä lisäävää.

Kun elokuva tuli, ajattelin, että tässäkin käy – kuitenkin, väistämättä, kuten tavallista – niin että leffa ei yllä kirjan tasolle. Hollywoodin pehmodraama traagisesta aiheesta? – No ei ihan niinkään: ensinnäkin elokuvan käsikirjoitus ei noudattanut orjallisesti kirjan tekstiä, ja hyvä niin. Elokuva oli hyvä, koskettava, olematta ahdistava. Ja se oli merkillisellä tavalla hyvin kaunis, olematta imelä. Ja osastaan Oscarin saanut Julianne Moore oli huikea. Hänen varassaan ja ansiosta elokuva ylsi kirjan tasolle, tai paremminkin niin, että oli elokuvana hyvä. Suosittelen.

Tuolla Starin sivulla on leffan traileri.
http://www.elokuvateatteristar.fi/naytosajat/edelleen-alice.html