Erilainen lauantai

Merkillinen päivä.

Ettekä usko, mutta taas olen ollut lintukuvaamassa!

Pihlajanmarjat ja lumi_-9

Näiden tilhien kuvaaminen oli koitua kohtalokkaaksi: otin ja liukastuin oikein todella pahasti, ja ”vedin lipat”. Ilman Icebugeja olin liikkeellä. Kun ei muka pitänyt olla liukasta. Ja olin lähtenyt liikkeelle ajatuksena käydä ennen kuvaus/ulkoilu/lenkkeilysessiota kaupassa ja äidin luona, joten ajattelin, että sisätiloissa (vaikka sitten vain kaupassa ja kerrostalon käytävillä) ikävästi napsuvat nastakengät jätän kotiin. Ja sitten tietysti se yksi kohta Intiön kävelyreitin varrella oli liukas. Ihan hiton liukas. Vieläkin särkee päätä, vaikka olen jo ollut erinomaisella päivällisellä ja viiniäkin nauttinut.

Harvoin opettajaa kutsutaan kenenkään opiskelijan kotiin syömään. Minut oli väitösohjattava vaimonsa kanssa kutsunut. Jo ele on hieno, ja hirvivorschmack ei hevin unohdu. Opin paljon uutta.

Ja oli todella mukava istua valmiiseen pöytään, olla ihan vain vastaanottavana puolena. Ja onneksi oli nälkä. Pari tuntinen kameran kanssa ulkona oli taas hoidellut tämän asian kuntoon…

Lähettäisiköhän tuon kuvan YLEN sääkuviin?

Pihlajanmarjat ja lumi_-5

Puistonpenkki.

Pihlajanmarjat ja lumi_

Taikatalvi jatkuu

Pihlajanmarjat ja lumi_-4

Jotenkin juhlallista.

Pihlajanmarjat ja lumi_-7

Minun hautausmaa-kirjani talvikuvasetti täydentyi olennaisesti.

Pihlajanmarjat ja lumi_-8

Satumetsältä näyttää.

Kahta kuormaa, marjoja ja lunta, pihlajat ei kanna —

niinhän sitä väitetään… Mutta kyllä kantaa. Ainakin tänä lumisena talvena.

Pihlajanmarjat ja lumi_-2

Pihlajanmarjat ja lumi_-10

Pihlajanmarjat ja lumi_-11

Rauhallisen työpäivän jälkeen erikoisillalliselle

Jäätyneessä räntäsolskeessa, punaisissa liikennevaloissa kuuntelen Ed Sheeranin ”Thinking Out Loud” -biisiä ja hämmästyn, kun huomaan, että lumipenkat todella yltävät auton ikkunoiden alareunaan asti. Todellakin hanget, korkeat nietokset. Hanget ovat vielä valkoisia, maisema kaupungissakin kuin Muumilaakson talvessa, tai Hangasojalla. Pehmeitä, pulleita kinoksia.

Työpaikan isolla parkkipaikalla mietin, että taaskin olisi mieluisampaa lähteä kuvailemaan, olemaan ulkona, kuin mennä sisälle työhuoneen uumeniin. Näin siitäkin huolimatta, ettei tälle päivälle mitään erityistä, hankalaa, töisevää juttua ollutkaan tiedossa.Kiltisti nousin kolmanteen kerrokseen, hiljaisen, aution käytävän varren työhuoneeseen menin. Tulihan niitä muitakin, mutta aika levollisesti pakertelin hommia menemään, rauhallinen päivä oli.  Olisi yliopistolla ollut kaikki puoluejohtajatkin arvopalaverissa keskustelemassa, mutta enpä minä moiseen lähtenyt kuuntelemaan. Ihan oman oppiaineen ”arvopalaveria” maanantaille järkkäilin. Uusien ihmisten ja uusien opetussuunnitelmien ja uusien tavoitteiden ja uusien tulosperusteiden vuoksi on reivattava myös arviointiperusteita, ohjeistusta ja määriteltävä vaadittava taso. Sitäpä sitten yritämme maanantaina keskustella tiettäväksi.

Nyt suurin ongelma, mitä laittaisi päälleen. On nimittäin sattunut sellainen tapaturma, että meidät on vahingossa, tahtomattamme ilmoitettu, ”Sisälmysiltaan”. Yksi tutuntuttumme järjestää silloin tällöin yhteisillallisia, joilla on jokin tavallisuudesta poikkeava ruokateema. Olimme pari vuotta sitten ”Äyriäisillassa”. Ja hieno ilta olikin. Nytkin tämäniltainen houkutti, mutta kun minulla on huomenillaksikin kutsu illalliselle, ja muutoinkin olemme vähän koettaneet pitäytyä kaikista kesteistä näin tammi-helmikuussa, niin oltiin päätetty ettei mennä. Mutta kun sellaista ei järjestävä osapuoli ollut osannut ollenkaan ottaa vakavissaan, ettemme tulisi, niin olemme ilmoittautuneiden listalla. Ja kun arvelen ja tiedän, ettei tällaisen erikoisillallisen ennakkotilauksia niin vain kuluitta peruta, päätimme uhrautua, ja lähteä sittenkin. Eikä taida nyt iso uhraus olla. Menu ainakin vaikuttaa erinomaisen mielenkiintoiselta ja ennakkoluulottomalta.

 

Alkuun pieniä maistelupaloja

Muikunmätiä ja pikkublini, smetana ja sipuli
Lintuterriini
Vasikan kateenkorva friteerattuna
Karitsansydäntä
Vasikan poskea

Pääruokana
Samppanjamunuaisia (lampaasta)
Vasikanmaksaa
Fenkolirisotto

Jälkihyvä
Limepannacotta, kookoskastike ja kaurasuklaapitsi

 

Otan kameran mukaan. Jollen jo illallisen jälkeen niin huomenissa liittelen mukaan kuvat ja kommentit.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lauantaiaamu klo 8.00

 

Sisäelinillallisilla

Ihan ensimmäiseksi saimme pienet ankanmaksaleipäset kuohuviinin kera – hienostunut tervehdys keittiöstä. Ja sitten pikkublini, joka oli tämän kauden paras.

Sisäelinillallisilla-2

Kuten kuvasta näkyy annoskuvat on on otettu kännykkäkameralla. Pikku Makella ( = digipokkarilla) en osaa vieläkään ottaa kunnollisia lähikuvia. Mutta ruoka? Vasemmalla ylhäällä on karitsansydäntä, joka on yllättävän paljon pihvin makoista. Lihashan se sydän on kuten pöytäseurana ollut biologiystävä kertoi. Että se sitten siitä romantiikasta, joka sydämeen liitetään. 😉 Sen alapuolella frittikateenkorva. En ole ennenkään ymmärtänyt kateenkorvan päälle, eikä käsitys muuttunut. En vieläkään ymmärrä, mikä siitä tekee niin suuressa maineessa olevan herkun. Etualalla vasikanposkea, joka oli erinomaista ja oikealla kahden linnun terriini; sisällä metsäkyyhkyfile ja sitä kiersi peltopyy. Terriini olisi vaatinut ehkä kastiketilkan tai pienen hillokenokareen; vähän makea karpalo olisi minusta voinut mehevöittää.

Sisäelinillallisilla-3

Toisin kuin yleensä pidin pääruoasta enemmän kuin alkupaloista. Lampaanmunuaiset olivat saaneet konjakkiliekityksen. Ja ne olivat kyllä tavattoman hyviä. Maksan ystävänä syön usein ravintolassa maksaa; vaikka tämä oli paistettu hieman roseeta tummemmaksi, oli se mureaa ja makoisaa. Porkkanoista pidän aina, jollei niitä ole ylikeitetty, näitä ei oltu. Ja takana näkyvä fenkolirisotto oli taivaallista. Juuri oikean kypsää, olematta puuroa.

Sisäelinillallisilla-4

Pannacotta on joskus sellaista lirua, useimmiten vähän hengetöntä, mutta tässä oli ”oikea tytinä” kuten pöytäseurueen sattuvasanaisin sitä luonnehti.

Kaikkinensa mukava illallinen. Puhetta ja pulputusta riitti. Uusiin ihmisiinkin tuli tutustuttua, ja lopuksi vanhojen tuttujen, viinikerhoystävän ja vaimonsa, kanssa lähdimme vielä ”yhille” = juomaan neljästään pullollisen amaronea viinibaari Voxiin. Olipa mukava istua, jutella, leppoisaa seuraa, – viikonlopun tuntu.

Leffassa

Miepä kävin elokuvissa. Tuosta vaan keksin ruoan jälkeen lähtä leffaan. Pehtoori ei jaksanu, halunnu. Menin yksin. Ei siellä montaa ollut. Ostin irtokarkkejaki. Stariin menin; se on mukava, perheyritys, leppoisa, familiääri, ei Finnkinon särmää eikä suuruutta, mikä on hyvä asia. Star on lähellä, kymmenen minsaa meiltä. Tosin tiet ihan luokattoman huonossa ja vaarallisessa kunnossa. Eihän se leffa nyt suuria tunteita herättävä ollut, eikä pitkäksi aikaa mieleen jäävä. Olihan lämminhenkinen kesäkuva. Harmiton. Välillä turhaa kohellusta, välillä kelpo dialogia. Johanna Vuoksenmaan ”Viikossa aikuiseksi” se siis oli.

Olinpahan pari tuntia pois koneelta, ajattelematta mitään. Vastasi tarkoitustaan.

leffassa

Ja nyt sitten täällä powerpointtisetti odottaakin työstäjäänsä. Enpä taida viihtiä enää. Ehdinpä huomennakin. Tai jollen ehdi, niin sitten en.

Aika rehvakkaana olen. 🙂  ♪ ♪ ♪ ♫ ♫ ♪

Paikallishistorioista vielä

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.

Mutta palaanpa noihin kommentteihin:

Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?

Pyörä-2

Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉

Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.”  Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.

Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.

Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.

Forum Romanum

Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – –  analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.

Mustio

Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.

Ei väkisin

Tiedättekös, historioitsija on ihan itse, isompia tutkimatta ja teoretisoimatta hoksannu, että kaikki muuttuu! Ja moni muuttuu hyväksi, – moni ei todellakaan.

Nyt on vähän vaikea päivä ollut. Ehkä huomaattekin. En oikein jaksaisi sulattaa kaikkea, joten käännänpä katseeni ja ajatukseni hyvään.

sitruunavoi

– Lunta. Sitä on ja se on valkoista, puhdasta ja kaunista. – Mutta tarviiko sitäkään sentään NOIN paljoa olla!

– Tein erinomaista pastaa: sitruunapastaa. Uudesta sitruunavoista. – Mutta otinko kuvia ruoasta? Kirjasinko ylös mitä kastikkeeseen laitoin? No EN.

– Pastan lisäksi muutakin herkkua ruoalla: Ben & Jerryn Frozen yogurttia jälkkäriksi. Tiistaina. 😉  – Ihan niin kuin ei muutenkin olisi turhaa tullut syödyksi viime aikoina.

– Työpaikalla ilmastointiremontti on siirtynyt toiseen tiedekuntaan, ja meteli ja häiriö on meidän käytävältä ohi. – Ja kaikesta remontointipölystä johtuen (?) allergia pahempi kuin yhtenäkään talvena aiemmin. Minä vain niiskutan. Ja silmät kirvelee. Ja niiskutan.

– Luento meni hyvin. – Mutta siellä oli opiskelijakato? Ainakin neljännes oli pois. Miksi?

– Sain vihdoin tietää ja sain neuvot, miten yksi tietojärjestelmäongelma, joka on minulla kauan ollut tulppana muutamien asioiden hoitamiselle, hoidetaan. – Mutta en silti saanut sitä toimimaan!

Ei tämäkään nyt oikein toimi. Valitan,  … palaan huomenissa paremmalla tuulella… Tämä mielensäpahoittajan roolikaan ei nyt ole oikein kunnossa, eikä tarpeeksi sarkastinen. Tämäkään ei siis mene kuten Strömsössä…

 

Työnhakua seuratessa

On kuulkaa työnhakuprosessit aika mielettömän rankkoja. Tässä on nyt joulu-tammikuu seurattu kun tytär on Meksikosta palattuaan hakenut duunia. Jo Meksikossa ollessaan lähetteli muutamiin yrityksiin cv:nsä ja motivaatiokirjeen ja/tai selonteon omasta osaamisestaan. Muutama yhteydenotto tuli jo Meksikoon, yksi skype-haastattelukin hoitui sieltä käsin, minkä jälkeen firmasta halusivat live-haastattelun kun tyär kotimatkalla pysähtyi Helsinkiin pariksi päiväksi. Samaan saumaan tuli yksi toinenkin haastattelu-juttu, – sekin silloin joulukuun alussa Helsingissä. Ja taisi olla kolmaskin. Siis ihan erilaista kysyntää kuin ennen Meksikossa hankittua reilun vuoden työkokemusta.

Joulun alla tuli useammastakin paikasta ilmoitus ”onneksi olkoon, olet päässyt jatkoon” ja sitten tehtäviä, skype- ja puhelinhaastatteluja. Yksikin Skype-haastattelu kesti tunnin ja kakskymmentä minuuttia kun kaksi rekrytointi-ihmiAmaryllis-2stä haastatteli, tai oikeammin ”grillasi, eikä paljo hymyilty”. Tämän jälkeen kauppatieteen maisterimme eteni vielä tehtävä-vaiheeseen, ja sitten oli vielä jokunen puhelukin, kunnes aika loppumetreillä tipahti pois skabasta.

Ennen joulua ainakin kahteen paikkaan piti tehdä itsestä kolmen minuutin videoklipit suomeksi ja in english ja osoittaa olevansa on-line-markkinoinnin ammattilainen. Ja toiseen näistä piti tehdä vielä – viikonlopun opiskelemisen ja työstämisen vaatinut – ko. softafirman markkinointi- ja myyntipowerpoint-setti, joka oli kohdistettava yhdelle tietylle, isolle, globaalille firmalle. Siis ota ensin selvää softafirman tuotteet, sitten sen asiakasfirman tarpeet ja myy heille tuote. Kaksi kellonympäri-päivää esikoinen teki tuota projektia, mikä ei sitten ollut kuitenkaan riittävän vakuuttavaa jälkeä työpaikan saamiseksi. Noh, softafirma sai kuitenkin (ilmaiseksi!) yhden myyntisetin.

Tytär ei ole tyytynyt hakemaan vain paikkoihin, jotka ovat avoinna, vaan lähettänyt työtarjouksia ja hakemuksia firmoihin, joiden on arvellut tarvitsevan kaltaistaan on-line markkinoinnin ammattilaista. Enin osa hakuprosessin kohteena olevista firmoista on Helsingissä, Tampereella muutama ja Oulussa yksi. Ihan täyspäiväistä puuhaa on koko tammikuun ollut tuo työnhaku. Hyvää palautetta ja erinomaista kokemusta on tähän mennessä tullut, eikä kaikista ole vielä tullut mitään päätöstä.

Ja tällä viikolla on sitten taas haastatteluja etelässä. Eilen tytär ajoi Tampereelle, ja tänään aamulla yhdeksältä alkoi ryhmähaastattelu, jonka jälkeen puolelta päivin tuli tekstari:

”Noni, ensimmäinen haastattelu-urakka takana. Kulku oli tämä: 1. 1h 15 min yritys- ja työntekijäesittelyä. 2. tauko ja juttelua/kysymyksiä 3. Mieti 1 minuutti miten esittelet itsesi ja suurimman elämäsi suorituksen/onnistumisen tunteen. Esittele nämä 3 minuutissa muiden edessä. 4. Ryhmätehtävä: 4 hengen porukoissa mieti miten 4 yrityksen eri päättäjää voi hyödyntää meidän tuotetta. Esitelkää se 3 minuutissa. 5. Mieti puoli minuuttia miten myyt minuutissa jonku intohimon aiheesi muille. Pidä minuutin sales pitch siitä. Niin ja mieti puoli minuuttia kenet haastattelukavereistasi valitsisit pomoksi ja miksi?”

Tuohon paikkaan oli tullut 75 hakemusta, joista 26 kelpuutettiin puhelinhaastatteluun ja niistä 16 tuohon tämänaamuiseen ryhmähaastatteluun.  Tunti sen jälkeen ilmoitettiin, miten kävi. Jos pääsi jatkoon niin ”Iltapäivällä tai illalla on sit yksilöhaastattelut”. Tytär ei päässyt. Huomenna on Tampereella vielä toinen tavallisempi haastattelu, ja sitten loppuviikosta Hesassa pari.

Eikä tässä voi muuta kuin luottaa ja kannustaa. Ja ajatella, että minusta ei ikinä olisi ollut tuollaiseen…

Bliniviini ja muuta maistuvaa

Tammi- ja helmikuu ovat blinien aikaa. Miksikö? Niiden ”historiallisesta syystä” olen joskus kirjoittanut Kalevaan kolumninkin. Ohjeita niiden tekemiseen on ollut täällä blogissani useamminkin kerran. Erilaisia. Eilisiä blinikestejä varten olin valinnut sen perinteisimmän, yön yli kuplimista vaativan. Lopultakin ehkä parhaan. Ainakin meillä kokeilluista paras. KLIKS

Vielä kun eilinen paistajapoppoo olisi ollut vähän rauhallisempi, niin olisimme saaneet täydellisiä, nyt vain erinomaisen hyviä. 😉 Pojan kanssa kimpassa paistelimme, – kaksi säheltäjää, tulos sen mukainen. Mutta ei porukka valittanut. Isosta taikinasta paistellut humahtivat kaikki. Enempikin olisi ehkä mennyt. Paistamisen onnistumisessa, siinä, ettei rasva maistu, eikä roisku, olennaista on kirkastettu voi eli ghee.

Kuvassa näkyy, kuinka sakka on valunut lasin pohjalle, ja juuri sitä ei käytetä. Ghee eli kirkastettu voi (Valion sivulla ohje) on oivallista myös kun paistaa kuhaa tai muuta kalaa.

Blinikestit-7

Meillä siis oli tuota voita. Blinit hyviä, melkein loppuivat kesken, mutta onneksi oli ”vararavintona” rosamunda-uuniperunoita, joille blinilisukkeet sopivat tavattoman hyvin.

Blinikestit-2

Lisukkeena tietysti perinteiset roscoff-sipulihakkelus, vatkattu smetana ja siianmäti, sekä Myrttisen kurkut ja hunaja. Usein on ollut sienisalaattia, mutta tänä talvena viimeiset suolasienet söimme jouluna. Savuporolastujakin on joskus ollut. Vuorotellen-kirjassa tammikuun kohdalla on hyvä poromoussen ohjekin, mutta nyt tein uudenlaisen, ehkäpä entistä paremman.

Poromousse blineille tai uuniperunoille

100 g savuporolastuja
1 dl ranskankermaa
2 rkl ruohosipuli-Viola (tms)-tuorejuustoa
loraus kermaa
1 rkl silputtua persiljaa
parin sentin pätkä pieneksi silputtua purjoa
2 rkl puolukoita
mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä tovi jääkaapissa.

Blinikestit-4

Onhan niitä ehkä helpompiakin herkkuja, mutta tiedä häntä, onko sydäntalvella parempia… Meidän nuori (12 v.) vieraskin, ennen blinejä syömätön, tykkäsi. 😉

No sitten: mitä blinien kanssa juodaan? Vettä tietysti. Mutta blinit taitavat olla viinillisesti yhtä vaikea kuin parsa. Vuosia, vuosia sitten olimme Pehtoorin kanssa Stockan Alkossa ja päätimme (vastoin tapojamme) lähestyä henkilökuntaa kysyen neuvoa ”Mikähän olisi hyvä viini blineille?” – Myyjä katsoi meitä hieman oudoksuen ja kysyi ”Mitä ne blinit olikaan?”

Noh, olemme tehneet jos jonkinlaisia kokeiluja, viinikerhon kanssa päätyneet siihen, että samppanja on paras, mutta jos haluaa jotain edullisempaa ja ihan hyvää, niin eilen testaamamme, jonkun lehden (Hesari?, Viini-lehti?)  viini-ruoka-arviosta bongaamani ja eilen äkkiä Välivainiolta hakemani saksalainen Grauer burgunder (saksalainen Pinot gris) todettiin kahden hengen tuomaristollamme oikein kelvolliseksi.

Blinikestit-5

Blinikestit-6

Jälkiruoaksi oli kahvia ja viime viikonlopulta jääneitä Rocky Roadeja, perjantaisia konvehteja sekä kaupan Runebergeja. Kolmen eri leipomon skaba: Antell, Huovinen, Pullapirtti. Selkeää voittajaa ei ollut. 😉

Blinikestit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ollut ”Oma paikallishistoria” -kisan arvontaa. (ei onnettaria: Esikoinen lähti ajelemaan Tampereen kautta Helsinkiin, nuoripari ”palauttamassa” nuorta vierasta Revonlahdelle. Joten arvonta siirtynee huomiseen tai tiistaille. Siis vielä aikaa osallistua. Mahdollisuudet  voittoon aika hyvät, sillä osallistujia vasta kourallinen. Katsohan täältä.)