Tylsää?

Hiljalleen laittauduin töihin, aamukahvipöydässä lueskellen, kauppalappua pitkään kirjoitellen, … vaikutti hyvin levolliselta, totta puhuen vähän turta olo. Meikkasin huolellisesti, mietin samalla, miten päivän luentopätkän aloittaisin. Sitten tuskainen vaatteiden etsiminen: kolmannet kelpasivat – ja sitten koko päivän töissä oli sellainen ”remontoimaan menossa” -olo. Farkut ja virttynyt villatakki oli ehkä sittenkin se huonoin harkituista vaihtoehdoista. No, ihan sama.

Rutskuilla-22

Töissä vähän kuin puoliunessa,  … kirjoittelin vastauksia sähköposteihin, jäin kuuntelemaan opiskelijoiden jutustelua käytävässä, ja yhtäkkiä tuli ihan hurjan vanha olo. Tein tenttikysymykset, etsiskelin avaimiani, totesin, että eväänä olleesta omenasta ei tullut kuin paha mieli – huono oli, pahaa, appelsiineja olisi voinut syödä toisenkin. Kuuntelen kun pari kandilaista käy purkamassa ahdistustaan.

Luento – tai paremminkin parituntinen opinto-ohjausinfo sujui, heräsin tähän maailmaan, minustahan on mukava luennoida, mutta tavoistani poiketen hyvin rauhallisesti sain tietoa jaettua, kysymyksiin vastattua. Ei mitään suuria intohimon, vaahtoamisen pätkiä, levollisesti asia eteni, mikä tuntui mukavalle. Ja se vanhan olokin meni ohi. 🙂

Kävin tiedekunnassa, olisin kysellyt, joko professuurilausunnot ovat tulleet, tänään kun oli määräpäivä niille, mutta en löytänyt ketään, kuka olisi tiennyt.

Niin tahtoo nykyään yliopistolla käydä aika usein, – sikäli kuin opiskelijoita on uskominen. Sanoivat, ettei juuri kukaan tiedä muusta kuin juuri ja juuri omasta jutustaan. Arjesta ja käytänteistä ei tiedä juuri kukaan. Taitaa se niin olla.

Sähköposteista voisin kertoa…

… ja ennen kuin ryhdyn tätä liki flegmaattista päivääni tähän enempää sepustamaan, lopetan. Tylsäksi käy tämmöinen!

Huomenna aprillipäivä! Kerron aprillista! Sen historiasta. Se ei ole tylsää se. Siispä huomiseen, hyvät ihmiset!

Rutskuilla-21

Kesäaikaan siirryttyä rutskuilla

Kesäaikaan siirtyminen ei ole urputuksen paikka, päinvastoin. Nyt sisäinen kelloni on samassa ajassa virallisen kanssa. Jo pari viikkoa olen itsekseen heräillyt viideltä, kuudelta viimeistään, vähän niin kuin tuntia liian aikaisin. Nyt olen maailman tahdissa. Jostain lehdestä, nettisaitilta luin kolumnin, jossa kirjoittaja totesi, ettei tunne aiotakaan, jonka mielestä kellojen siirtely on hyvä tai edes siedettävä juttu. No minusta se on. Ainoa mikä tässä kesäaikaan siirtymisessä riepoo, on, että tässä häviää tunnin vuorokaudesta. Niitä kun ei ole ollenkaan liikaa ja nyt ”ite-eestään” tunti häipyy. Okei, saahan sen syksyllä takaisin, mutta ilman korkoja. 😉

Kesäajan aloitin aamusella lähtemällä rutskuille Hietasaareen ja Nallikariin. Olosuhteet moiselle erinomaiset. Rutskuilla oltiin aina pentuna. Rutskuilla voi olla keväisin ja syksyisin. Onko sellaisia, jotka eivät ole olleet? Varmaan kaikki ovat olleet, eri nimellä vain. Rutskuilla lienee vain Oulun murretta, mitä se on muualla Suomessa?

Rutskuilla-13

Rutskuilla-19

Rutskuilla-16

Klikkaamalla kuvat isommiksi, näet miten kaunista voi olla. Siellä kontallani kuvailin ja tunsin itseni ihan tavattoman älykkääksi. Rannoilla oli monta lintujen tarkkailuporukkaa (tuttukin pulputtamassa… 😉 ), ja luulen kuulleeni että joku poppoo oli jo peipon nähnyt. Voikohan se olla mahdollista? ”Puoli kuuta peipposesta …” Ehkä kuulin väärin.

Minä en lintuja tunne, enkä kuvaa… jäitä ihailin. 

Rutskuilla

Rutskuilla-2

Rutskuilla-3

Rutskuilla-4

Rutskuilla-5

Rutskuilla-6

Rutskuilla-7

Rutskuilla-8

Rutskuilla-17

Meren jäältä Hietasaaren metsätaipaleille. Reilun kuukauden päästä tälle reitille ei allergisen nenäni kanssa ole asiaa..

Rutskuilla-9

Pitkästä aikaa kääpä-kuvausta (ks. asiasta enemmän) . Aika laaja yksilö löytyi.

Rutskuilla-10

Nämä ihan perinteisiä, enemmän kuvassa kiinnittyy ns. bokehiin, jonka onnistuin tallentamaan. Niin halusinkin. 

Rutskuilla-11

Kevään valo sinänsä on ilon aihe.

Rutskuilla-12

Puutarhan kautta vielä ajelin kotiin. Iltapäivällä yrtti- ja ruokapuuhia, huoltoa kaikenmoista. Pari ruokakokeilua, palannen asiaan.

Rutskuilla-20

Tieteenteon opettelua ja lähiruokaa

Siinäkö se lauantai meni?

Meni se. Seminaaripäivä vei. Kovin ovat erilaisia tohtorikoulutettavien aiheet, aikeet ja aivoitukset. Siinäpä se on, siinäkin, työni rikkaus: ihmiset, historia ja ajatteleminen. Oppiminen ja ohjaaminen, niistä molemmista saatava ilo ja onnistumisenkin tunne.

Sitä ei ehkä kokematon ymmärrä, eivätkä ehkä vielä kaikki tutkimustyönsä alkutaipaleella olevat hoksaa, kuinka tärkeitä ovat ne hetket ja tilanteet, joissa omat, kuukausikaupalla yksin puurtamisen aikana kehittyneet ajatukset, argumentoinnit ja niiden auki kirjoittaminen on tuotu muille luettavaksi ja kommentoitavaksi.

Se vertaistuki: ”- Ai, en olekaan ainoa, jota tämä puuha ahdistaa? – Hienoa, olen saanut sanotuksi mitä halusin. – Aivan, tuo mitä sanoit, voisi todellakin olla hyvä näkökulman laajennus… jne.”

Tutkijankammiosta ulos uskaltautuminen luo vuorovaikutusta, jolla on ajatteluun ja uuden löytämiseen kehittävä vaikutuksensa. Hyvä sellainen.

Olen vakuuttunut että jokakeväisen kaksipäiväisen seminaarin anti on tärkeä … Jos minusta on kiinni, perinne jatkukoon. Kaikkine riitteineen.

Iltapäivän lopulla Lasaretista suoraan kaupungille, ja Sokeri-Jussiin. Tänään oli aikaa juhlia nuorenparin synttäreitä. Olivat valinneet ruokapaikaksi Sokeri-Jussin, jossa parhaillaan vierailevana tähtenä lähiruokalähettiläs Markus Maulavirta.

Menu oli aika rustiikkinen, mutta mikäs sen paremmin Sokeri-Jussiin ja lähiruokaan sopisikaan. Chef Maulavirta oli itse paikalla, ja kävi sekä pää- että jälkiruoan myötä juttelemassa pöydässä. Yhdessä totesimme, että onneksi ”Nouvelle cuisine” pienine piperryksineen on aika lailla ”förbi”. Me testasimme sekä kuhan että poron ja me kaikki olimme erinomaisen tyytyväisiä.
http://www.sokerijussi.fi/pdf/sokerijussi-mmmenu.pdf

Maulavirta Sokeri-Jussissa

Maulavirta Sokeri-Jussissa-2

Maulavirta Sokeri-Jussissa-3

 

Maulavirta Sokeri-Jussissa-6

Poislähtiessä tyventä. Merkillisen varhaista kevättä. Sinisen sävyjä. Väsy. Kylläinen. Lauantai-ilta. Vapaailta. Levollinen olo. Siitä huolimatta että tiedän, että sunnuntai ei tule kestämään iltaan asti.

Tultiin porukalla meille, tyttärelle Meksikoon viesteilimme, yritimme saada kadehtimaan mukavaa ”live”kanssakäymistä, vihjata että tulisi pois. Tulisi kotiin. No, ei vielä rientänyt matkatoimistoon hankkimaan lentolippuja Suomeen.

Maulavirta Sokeri-Jussissa-4

Maulavirta Sokeri-Jussissa-5

Maaliskuunkin on kohta mennyt. Haittakse? – Ei haittaa, ei. 

Näissä maisemissa, näissä tunnelmissa

Miten liittyvät yhteen nämä kuvat ja

Erilainen työpäivä

Erilainen työpäivä-2

Erilainen työpäivä-3

… ja Pohjanmaan asutuksen synty, Kainuun vähäväkisten elämä 1800-luvulla,  Suomen ja Japanin kauppasuhteet II ms:n jälkeen, lestadiolaisuuden julkisuuskuva 1960 – 1985 ja paljon muuta (ainakin minun mielestäni mielenkiintoista)? Miten kuvat ja nuo teemat liittyvät yhteen?

Liittyvät yhteen siten, että noista kaikista aiheista keskusteltiin kuvien maisemissa, Oulujoen rannalla Lasaretissa. Oli historian tohtoriseminaaripäivä. Stålhberg-salissa päivä kului joutuisasti. Meitä oli melkein parikymmentä. Vietin työpäivän ajatellen, keskustellen noista aiheista, – ja miettien.

Miettien kaikkia tohtorikoulutettavia, ja sitä, miksi ovat hommaan ryhtyneet? Mikä ajaa nuoria ja vähän vanhempia ihmisiä ryhtymään vuosiksi (humanistisen, käytännöllisesti katsoen palkattoman) tutkimustyön pariin?

Erilainen työpäivä-4

Koetin reflektoida omaan tutkijanuraani? Miksi minäkin joskus tuohon ryhdyin? Vieläpä aikana, jolloin ei mitään erityisiä ohjaus- ja seminaarisessioita ollut, ei tukea, ei tutkimusyhteisöllisyyttä? Vaikea muistaa, ymmärtää  tai ehkä ei sittenkään niin vaikea muistaa: oli vaan niin hienoa ekana, itse, löytää, kirjoittaa, hoksata, tehdä tiettäväksi, havaita ongelma ja ratkaista se. Saada aikaiseksi, pystyä siihen, tehdä ja suorittaa, löytää vastauksia. Ehkä senhetkisessä positiossani odotukset olivat sellaiset, etten edes kyseenalaistanut, onko minun tehtävä tai onko minunkin mahdollista tehdä väitöskirja.

Olisiko tässä ajopuuteorian paikka? – Siis että ajauduin tekemään väitöskirjan? Ehkäpä juuri niin. Ajopuu, mutta ei haaksirikko. 🙂

Työhön liittyvä, yleistä hilpeyttä aiheuttanut, juttu on yliopiston tietojärjestelmissä oleva työtehtävieni määrittely. Minun kohdallani ”virkamäärittelyssä” lukee näin:

Virkasuhteen määrittely

Koskapa työsuhteeni tila on tällä hetkellä tuo ”aktiivinen” on otettava huomioon, että huomenna seminaari jatkuu ja että minulla on heti aamusta kommenttivuoro, joten on ryhdyttävä kommentoinnin viimeistelyyn. Ei auta olla ”Lepäävä”. 😀

Helppoa, simppeliä kalaruokaa

Viikonlopuksi kalaruokaresepti hakusessa? Tässäpä olisi.

Kun palasimme pohjoisesta jokunen viikko sitten, ehti automatkan aikana radiossa tulla ainakin viisi kertaa Yhteishyvä-lehden mainos: lohimedaljongit ja avokadotahna. Minä annoin periksi, ja päätin, että hyvä on, kokeillaan. Pehtoori kävi kaupassa, minä tein salaatin ja tahnan. Medaljongit pannulle ja ruoka valmista.

_MG_0257

Ainekset  (4 annosta)
600 – 800 g lohifileetä
1 tl suolaa, mustapippuria
2 rkl öljyä
Avokadotahna:
kypsää avokadoa
1 dl Bulgarianjogurttia
1 tl raastettua piparjuurta
1 rkl sitruunamehua
0,5 – 1 tl sambal oelek -chilikastiketta
suolaa
koristeeksi tilliä ja katkarapuja

Valmista avokadotahna. Kuori ja halkaise avokadot ja poista kivi. Soseuta avokadot haarukalla painellen tai sauvasekoittimella. Lisää joukkoon muut aineet. Leikkaa fileeseen 3 cm:n päähän reunasta viilto nahkaan saakka. Leikkaa 3 cm:n päähän uusi viilto, joka irrottaa palan fileestä. Leikkaa samaan tapaan lisää paloja. Taita palat auki niin, että nahka jää sisäpuolelle. Paista medaljongit kypsiksi miedohkolla lämmöllä. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele tillillä ja halutessasi katkaravuilla. Tarjoa avokadotahnan kanssa.

Ei mitään maailmojakaatavia makuelämyksiä, mutta ihan hyvää lohiruokaa, vähän vaihtelua tavalliseen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalaruokaa-2Äsken sitten söimme ruoan jonka ohje kulkee nimellä ”Heikon hetken kalalohdutus”.

Sikke Sumari nimeää kirjassaan tämän ruoan noin, mutta minä ehkä vaihtaisin nimen jotenkin siten, että ”Nopeasti arkisenoloista, mutta erinomaista kalaruokaa”.

2 kuhafilettä
voita
1 purjo viipaleina
½ sitruunan mehu (ehkä vähän vähempikin olisi riittänyt)
1 tlk ranskankermaa
suolaa ja pippuria
nippu tilliä
nippu rakuunaa (jota ei tuoreena nyt ollut, siis purkista 1 – 2 tl)
Reissumiestä

Sulata voi kasarissa/pannulla, kuullota purjot. Lisää paloitellut kalafileet. Anna kiehua 10 minuuttia. Kalan kuuluukin hajota palasiksi. Lisää loput aineet ja kiehauta nopeasti. Paahda leipä.

Pehtoori oli löytänyt sellaista uutta (?, noh ainakin meille uusi tuttavuus) kuin Tumma Reissumies. Vähän makea, saaristolaisleipämäinen. Sitä paahdettuna kuuluu tarjoilla ohessa. Sumari suosittelee oheen olutta, sen skippasimme, mutta tein lisäksi  vihersalaattikipolliset. Ja nälkä lähti vallan hyvin, hyvänmakuisella kuhalla ja erinomaisen nopea ruoka oli tämä.

Kalaruokaa

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jos haluat kuhasta jonkin sofistikoituneemman, juhlallisemman pyhäruoan, niin vanha kunnon Myllärin kuha eli Kuha Meunier on siihen tarkoitukseen tavattoman hyvä vaihtoehto.  Toissa talvena se oli meillä aika tiuhaan tarjolla. Ohje ja kuva on blogissani TÄÄLLÄ ja linkitänpä vielä yhden ”vanhan” meillä ihan hurjan usein syödyn kalaruoan ohjeen: Ahvenfileet dijon-sinappikastikkeessa. Ne ON hyviä. Nekin. Kalan syönti kannattaa aina.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Töissä paistoi aurinko. Ja lamppasi opiskelijoita. Kuinkahan monta? Kymmenen? Enemmän. Mutta myös aurinko. Huoneeni on sellaisen valopihan puolella mistä ei näe oikeastaan mitään, eikä lokakuun alun jälkeen siihen muutettuani ole vielä kertaakaan aiemmin auringon säteet yltäneet ikkunoistani sisään. Tänään ylsivät. Ilahduttihan se. Auton mittarissa +6 C kotiin ajellessa. Sekin tuntui hyvälle.

Duunissa

 

Joutilaita iloja

Minulla on kirja, jonka nimi on ”Joutilaita iloja”. Sen takakannessa, esittelyssä lukee näin:

Joutilaita iloja on ylistys pienille arjen iloille ja erinomainen vasta-annos nykypäivän kiireiselle elämäntyylille.  Joutilaita iloja esittelee sata yksinkertaista ajanvietettä ja todistaa, että parhaimmat asiat elämässä, kuten nuotion sytyttäminen, putoavien lehtien pyydystäminen, ikkunasta tuijottelu, unelmointi tai nokosten ottaminen, ovat todellakin ilmaisia!

Jostain syystä etsiskelin kirjan tänään hyllystä, siis oikein etsin, en vain törmännyt siihen. Ehkäpä se, ettei ollut mitään sovittua, että olin varsin aikaisin kotona, että lukemiset unohdin (= ihan tahallani jätin) töihin, olivat syynä siihen, että oikein kävin miettimään, mitä ”joutilaita iloja” harrastelisin. Katselin kirjan lukuja, jotka esittelivät sata yksinkertaista ajanvietettä ja melkein kaikkien kohdalla ajattelin, että juuri noita teen (osaan tehdä, maltan tehdä) mökillä, mutta joita en niinkään täällä Napapiirin rajan, jota tavan takaa kutsunkin stressirajaksi, eteläpuolella ymmärrä harrastaa.

Kun oikein olen tässä yrittänyt, niin jotain kuitenkin: olen maannut pilates-rullan päällä ja katsellut tämän työhuoneeni kirjahyllyjä, ihan vain katsellut. Antanut silmiin sattuneiden kirjojen selkämysten viedä muistoihin. Koska tänään olin taas luvattoman aikaisin hereillä ajattelin, että otan nokosetkin. Noh, kymmenen minsaa jaksoin yrittää. Keitin teetä, mitä en kyllä juuri koskaan tee. Iltaisin ainakaan. Eikä se maistunut. www-sivujen teko (etusivu on jo uusi KLIKS, alla kuva siitä) ja kutominen olisivat minulle joutilaita iloja, mutta yritän nyt löytää jotain uusia.

www satokangas.fi

 Onko hyviä ideoita, joutilaita iloja… ?

Erilainen tiistai

Ei ihan tavallinen tiistai. Päivän saldo:

1) Norjasta puhelu: entinen opiskelija oli merkinnyt minut työhakemukseensa suosittelijaksi, – siinäpä sitten sujuvasti norjaksi suosittelin. No en norjaksi, vaan englanniksi, jota toisessa päässä osattiin suunnilleen yhtä paljon kuin minä osaan norjaa. Toivottavasti entinen opiskelija kuitenkin työpaikan saa.

2) Kertakaikkinen tyrmistys siitä, miten opiskelijat (= yksi opiskelija) voi sähköpostissa kirjoittaa.

3) Viettämättömiä synttäreitä: Juniori on 23 v. Ehkä paras työkaveri puolivuosisataa. Yhdet kuusikymppisetkin tänään. Onnittelut sinne pakomatkalle.

4) Pitkä mukava keskustelu viehättävän puolalaisen vaihto-opiskelijan kanssa. Kulttuurista, historiasta, perhekäsityksestä, diskurssianalyysistä metodina, uskonnosta, uskonnoista, eikä meistä kumpikaan ymmärtänyt tätä Suvivirsi-kohua.

biblianhistoria

5) Yhdet parkkisakot äidin silmälääkärikeikalla, mutta turha rahanmeno kompensoitui kun menimme taas Stockan Vintille syömään: ei ollut turhaa rahanmenoa se. 😉 

6) Kehysriihen tuloksia odotellessa: jos yliopistoindeksi edelleen jäädytetään, niin syöksykierre syvenee. Kuulin että Helsingin lääkiksessä jo on ostettu opiskelijoille iPadit ja opetus hoidellaan niiden kautta. Varmaan kätevää sellaisellakin ”käsityö”tieteenalalla kuin lääketiede. Jospa minäkin jo huomenaamulla harjoittelisin ja pitäisin metodiluennon täältä kotisorvin ääreltä vaikka Skypen välityksellä. Näistä yliopistomaailmaa jäynäävistä synkeistä näkymistä huolimatta meidän oppiaineen toisenkin professuurin haun eilen päätyttyä tilanne on se, että hakijoiden määrä siihenkin on 14 hakijaa. Tähän minun nyt hoitamaani oli 15 hakijaa, ja niistä pitäisi näinä päivinä tulla asiantuntijalausunnot. Niitä odotellessa, ja todella toivoessa ne myös pian tulevat.

7) Sain vihdoin tehtyä yhden, ainakin vuoden suunnittelemani, lausuntopohjan. Vuosi vuodelta joudun kirjoittamaan enemmän lausuntoja opiskelijoiden anoessa jatkoaikaa (nykyisin kun opinto-oikeus on voimassa vain seitsemän vuotta) ja tähän asti olen tehnyt sen joka kerta erikseen, lausuntoni laatinut ja käsitykseni kirjannut, mutta nyt on valmis pohja johon voin suunnilleen ruksitella kommentit. Voin hyvin edulliseen hintaan myydä tämän ”tuotteeni” muille tarvitseville.

8) Ihana, ihana kevään valo. Ei julma helmikuun valo, vaan maaliskuisen illan kauniit varjot, valot.