No nyt on viinikerhon ilta ohi. Enimmiltään Festa jo siivottukin.

Olihan erilainen ilta tälle porukalle, – joku taisi sanoa, että opettavainen. No ainakin tulimme kalibroineeksi tason: oli muutama niiiiiin huono viini, että osaamme tämän jälkeen taas arvostaa niitä kaikkia hienoja grandcruita, iigeetee-vinoja, gran reservoja, methos tradiotionelleja, joita kohdille sattuu. Mutta toki tänäänkin joukkoon sattui muutama iloinen yllätys ja yksi odotettu huippu! Kerron huomenna tai viimeistään sunnuntaina viineistä ja tuloksista, mutta nyt vähän reseptiikkaa….

Tein eilen illalla ison annoksen rustiikkia, hyvää, ihan oma kehitelmää…. Siis pöydässä italo-lappone-henkeen lasagnea porosta. Tätä meillä on syöty kauan ja paljon. Ja varsinkin nuorten mökkiruoka numero yksi on ollut tämä: jopa niin että lasten kaveritkin muistelevat tätä syöneensä meidän möksällä… Kuten ”tavislasagnessanikin” tässäkin juustokastike-osuuden hoitelen kevyesti ruokakermalla ja raejuustolla. Ja olennaista on käristysliha; älä sorru mihinkään jänteiseen pirkkakäristykseen, vaan hanki oikeaa paistikäristystä.

Porolasagne

1 pkt (500 g) lasagnelevyjä

2 prk (kolmen juuston – tai) ruokakermaa
2 prk raejuustoa
1 pss mozzarella/emmental-raastetta
suolaa ja persiljaa
800 g poronkäristyslihaa, voita
1 prk yrtti- tai kirsikkatomaatti-Muttia
1 prk  Barillan Pecorino tai Ricotta -pastakastiketta
1 prk tomaattipyrettä, sokeria
basilikaa, suolaa, pippuria

Tehdään tavallinen lasagne soveltaen: juustokermaan sekoitetaan raejuusto ja juustoraaste sekä suolaa ja persiljaa.

Käristeliha ruskistetaan voissa jotensakin kypsäksi. Maustetaan sitten runsaalla pippurirouheella ja suolalla. Sen jälkeen joukkoon tomaattimurske ja pure, myös ripaus sokeria, – tomaattiruoka vaatii aina vähän sokeria. Annetaan hautua miedolla lämmöllä tovi.

Ladotaan vuokaan kerroksittain kuten tavallista. Päälle emmental-kerros

Paistetaan uunissa (200 astetta, noin 30 minuuttia) ja annetaan levähtää kymmenkunta minuuttia folion alla ennen tarjolle tuomista.

Tästä tulee tosi iso annos, mutta se kyllä menee… TämäKIN lasagne on parasta seuraavana päivänä.

~~~~~~

Akseli Herlevin keittokirjasta ”Täydellä sydämellä” on löytynyt monta erinomaista, helppoa ja hyvää ruokaa, – jälkkäreitä yleensä. Tänään tein sieltä pähkinäpiiraan ja valkosuklaasiirappia sille, ja sitten vielä oheen kermalikööri-jätskiä/moussea/vaahtoa, josta mainitsin jo jokunen aika sitten, kuvakin täällä, KLIKS). Vaahto on erinomainen lisuke yhtä lailla suklaafondantille kuin Herlevin pähkinäpiirakalle (lähipäivinä postailen ohjeen).  Sitä jäi vain tällaisnen nokare, vaikka tein tupla-annoksen.

Rustiikkia-8

Moussen ohje menee näin:
Lämmitä ½ dl kermalikööriä mikrossa kuumaksi ja lisää siihen yksi liotettu liivatelehti.
Anna tovi jäähtyä.
Sillä aikaa voit vispata kerman (2 dl Vispikermaa),
johon lisäät 4 rkl tomusokeria.
Vatkaa joukkoon likööri ohuena nauhana.
Siinä kaikki. Kannattaa pakastaa ainakin pari tuntia.
Toisaalta säilyy ja maistuu hyvänä seuraavana päivänäkin pakastamatta.

Valkosuklaakinuski piirakan päällä ei ollut ollenkaan hassumpaa… 😉

Rustiikkia-7

 Nyt on täysi, nyt on hyvä. Ja väsykin, melatoniinia ei tarvita. 

2 Comments

  1. Kiitos porolasagnevinkistä ja reseptistäsi! Lasagnesi vaikutti niin herkulliselta ja helpolta tehdä, että sitä on kokeiltava.
    Enpä ole huomannut aikaisemmin, että juustokastikkeen voi tehdä noin helposti!
    Pähkinäpiirakan reseptiä jään odottelemaan…

  2. Kannattaa Kaija kokeilla, ja tuo sama juustokastike pelittää kyllä jauhelihalasagnessakin. Basilikaa, valkosipulia, persiljaa vielä sekaan niin johan on hyvää. Eikä väheksyttävä seikka ole sekään, että tämä minun versioni on paitsi helppo, myös paljon kevyempi kuin tavallinen valkokastikepohjainen juustotäyte.

Vastaa käyttäjälle KaijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.