Hiekkarannalla huono omatunto

Huono omatunto. Aihe, josta olen ollut aikeissa kirjoittaa monta kertaa viime viikkoina… Mistä ja miksi on huono omatunto??! Palannen vielä asiaan, mutta tänäänkin se oli.

Tänään huonon omantunnon taustalla aika pikkujuttu: olin päättnyt jo monta päivää sitten, että tänään lähden töistä ajoissa. HUOM. etuajassa [seli, seli, että olen ollut töissä joka aamu viimeistään puoli kahdeksalta … onko se joko selitys? Ei, ei ole]!

Mutta joka tapauksessa sääennuste oli luvannut, että tänään iltapäivällä paistaa, ja kun kerran ei kahden jälkeen ollut mitään ”läsnäolopakkoa” eikä sovittuja miitinkejä, olin varautunut karkaamaan, yrittänyt itselleni vakuutella, ettei ole syytä huonoon omaantuntoon, ja vedin toppahousut jalkaan, untuvatakki oli jo tarkoituksella mukana, otin pipon esille, pakkasin seminaarin jälkeen repun, siellä kamera –  ja lähdin!

Huomenna alkaa inhoamani helmikuu [= februarfobia], joten oli korkea aika lähteä päivänvalossa kuvailemaan vaakasuoraa, julmaa aurinkoa. Että minä inhoan sitä! Ei, en inhoa aurinkoa, mutta inhoan sen helmikuista julmuutta! Julma valo! Tänään sen julmuutta voimisti hyytävä tuuli. Mutta minä olin ulkona! Pääsin kuvaamaan!

Julma valo_

Julma valo_-2

Mistä tuo punainen pallo tulee kuvaan, mikä se on?

Julma valo_-3

Onhan julma, onhan? Minusta on. Jos jostain en pidä, niin tämän vuodenajan vaakasuorasta valosta!

Julma valo_-5

Julma valo_-6

Julma valo_-8

Hiekkarannalla? no niin! Voi se olla tällaistakin!

Julma valo_-7

Hyvä on, tätä on säädelty photo shopissa, mutta ilman säätelyäkin julma on valo!

Julma valo_-16

Minusta yllä oleva kuva näyttää kuin olisi kuvattu lentokoneesta, jonkin vuoriston yllä?

Julma valo_-9

Jäinen vesi, rantavesi, rantaviiva, jäinen, sininen, kylmä.

Julma valo_-3-2

Julma valo_-2-2

Julma valo_-4-2

 Kuvaajan varjokin palelee…

Julma valo_-12

Julma valo_-15

Siirryin Nallikarista jokivarteen: näettekö tuon hyisevänä hohkaavan kanavan.
Ja lentokoneen jäljen: kylmästä lämpimään? Sehän se tuli mieleen.

Julma valo_-13

Julma valo_-14 

Työnjäljet

Töistä suoraan kampaajalle: taas turhan lyhyeksi, – noh, pianhan se kasvaa, ja blondius on sopiva. Kyselin kampaajaltani että onko niin, että tummat vaalentaa ja vaaleat tummentaa, värjääkö ihmiset enemmän kuin ovat oman värisiään? Mutu-tuntuma oli, että hieman enemmän kuin puolet tekevät itse tai teetättävät kampaajalla jotain värikäsittelyjä (raitoja, tyvivärejä, värihuuhteluita, kevytvärejä…) ja alle puolet ovat väriltään ihan luomuja. On tietysti otettava huomioon, että ”otanta” on Oulun keskustan isosta kampaamosta, jonka asiakaskunta on enimmäkseen 30 – 60 vuotiaita, ja kaikenlaista muutakin ”varausta” vastaukseen liittyy, mutta silti. Aika paljon kuitenkin on värinvaihtajia.

Olihan minullakin tässä joku vuosi sitten se (surkeahko) luomuilu-/brunette -kauteni, jota ei enää tarvitse toistaa. Blondi olen siihen asti, että muutun harmaaksi, mikä ei kampaajani mukaan tapahdu ihan lähivuosina.

blondi

Kampaajan kanssa keskustelumme ajautui sitten hänen ammattiinsa ja sen arvostukseen. Sanoin, että arvostan kovasti: käsityöläisiä ovat, kädentaitajia, osa kampaajista [omanikin vähän] taiteilijoita, asiakaspalvelijoita, joskus terapeutteja – kuuntelijoita ainakin, aika raskaankin työn tekijöitä, hyvänolon tekijöitä. Ja kampaajat näkevät työnsä jäljet.

Työnjäljistä oli töissäkin puhetta: lounaseväillä kollegan kanssa juttelimme, ja tulin selittäneeksi hänelle, että ikinä minulla ei ole ollut niin paljon luettavaa, kommentoitavaa, arvosteltavaa kuin tänä vuonna, tämän professuurin hoidon myötä. Tavallisten kanditöiden, joita nytkin kolme odottamassa,  ja muiden opinnäytetöiden ja harkkojen lisäksi gradut arvosteltavana, apurahahakemuksia ja tohtorikouluanomuksia ja niiden tutkimussuunnitelmia luettavana ja  parannusehdotuksia tehtävänä, erilaisia papereita lausunnolla. Ja totesin ehkä vähän apeana, ettei tuosta lukemisesta jää oikein mitään jälkeä; ei edes ”tuotettuja” opintopisteitä. Kollega sanoi, että hänelle itselleen tulee tuosta kaikesta sellainen olo, että pesee ikkunoita, eikä niistä oikein edes näe, tuliko puhdasta vai ei. Aika hyvin sanottu.

Sitten yksi nuori opiskelija, jonka kanssa mietittiin hänelle opinnäytetyön aihetta, siihen liittyen vähän hopsiakin tehtiin ja sivuttiinpa urahaaveitakin, jolloin hän sanoi, että haluaisi tehdä sellaista työtä kuin minä teen. Kysyin, mitä hän ajattelee minun työssäni tekevän: ”No saat opettaa kaikkea kiinnostavaa (Arjen historia), tutkia ja kirjoittaa, mitä huvittaa, järjestellä opiskelijoiden papereita [tätä en oikein ymmärtänyt], kulkea yliopiston käytävillä ja kirjastossa ja jutella kaikkien kanssa.” Siinäs kuulitte; sellaista se on yliopisto-opettajan elämä! 🙂

Pikkulauantaina sushia

pikkulauantai

pikkulauantai-3

Tulin töistä valoisan aikaan, valoisaa on nyt jo kauemmin ja lähdin aiemmin kuin aikoihin, enkä mitään lukemista kotiin tuonut! Pehtoori, joka oli tänään pitänyt pekkas-päivän, kuten itse ilmoitti, oli käynyt – tapansa mukaan keskiviikkoisella vanhempiensa tervehdyskäynnillä (anopilla synttäritkin) – myös vaateostoksilla ja ostamassa Yuki-sushista meille ruoan.

pikkulauantai-4

Eivät olleet pienet setit, ja sushihan vielä täyttää ihan merkillisesti. EIkä minun tarvinnut tehdä ruokaa, tänään ei olisi ollutkaan virettä. Ei ideaa.

pikkulauantai-5

pikkulauantai-6

Kaapissa sattui olemaan pieni sake-pullokin, Hakutsuru; ja paleli niin paljon, että oli helppo perustella sen avaaminen. (Tuo on hyvä sake, ja pullokin kaunis. Yhden kukan pikkumaljakon siitä saa.)

Lämmitin meille pikku lasilliset (ei tuosta enempään olekaan), sytytin keittiöön kynttilät, viikonlopun kukatkin vielä voimissaan, katoin kauniisti ja kun vielä vieressä leivinuunikin rätisi ja lämmitti, oli pikkuisen juhlan tuntu. Pikkulauantai. Sehän se keskiviikko on aina joskus ollut. Nyt oli. On.

Kannattaa tehdä pieniä arkijuhlahetkiä aina välillä.

sipulikeitto-5

pikkulauantai-2

Meksikossa, Monterreyssa, satoi tänä aamuna lunta. Tyär äsken (siellä nyt aamupäivä) lähetti tällaisen kuvan työmatkaltaan …

altAhfS4Ur2cyh1Dtko4JINn8veVdX0nZhsF-otnuNcbY9A[1]

Sieppaa

Tiedotteen alareunan teksti ”muuttuu paljon lämpimämmäksi” kuulostaa hyvälle. Vaikka kyllähän minä tietysti täällä ihan vaan itsekseni ajattelen, että muka meni tuonne lämpimään, eikä nyt olekaan, niin joutaisi tulla pois. Ei kuulemma tule. 🙁

Nippologiaa huomiseksi

Mopoilla ei 1960-luvulla saanut ajaa ollenkaan öiseen aikaan.
Pappa-Tunkat ja muut mopedit olivat vain päiväkäyttöisiä;
niillä kun ei ollut lupa ajella iltakahdeksan ja aamukuuden välillä.

_MG_5349

Entäs tiesittekös sitä, että 1900-luvun alussa Suomen väestöstä yli puolet olivat alle 25-vuotiaita. Ja sitten vuosituhannen vaihtuessa, vuonna 2000, alle 25-vuotiaita oli enää 35 prosenttia.

_MG_5414

Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen oli RIKOSlain mukaan rangaistava teko aina 1920-luvun loppupuolelle asti.

60-luku

E-pillerin tulo Suomeen vuonna 1965 näkyy välittömästi syntyneiden määrän alenemisena.

Vuoteen 1953 asti oppikoulun pääsytutkinto koostui matikan, äidinkielen, uskonnon ja maantiedon (tuo viimeinen kyllä hieman yllättää!) kokeesta. Sen jälkeen tutkintoa muutettiin niin, että kaksipäiväisissä kokeissa testattiin vain matikan ja äidinkielen osaamista. Kansakoulun neljännen luokan kevättodistuksen keskiarvo vaikutti myös tulokseen. Asiaa käsittelevässä tutkimuksessa (Koski 2003) todetaan näin: ”Suurissa kaupungeissa alettiin järjestää oppikoulun pääsytutkintoon tähtääviä kursseja, joita saattoivat antaa tutkinnossa näennäisen etumatkan.”

Kai ne sitten antoivat. Sellaisella minäkin kesäkuussa 1969 kävin. Vanhalla Ynnillä, tuomiokirkon vieressä, niitä järjestettiin kahdesta neljään tuntia päivässä ja kurssi kesti kaksi viikkoa. Ja pääsin kuin pääsinkin oppikouluun, Tuiran yhteiskouluun, vaikkei se keskiarvo ollut kuin nippa nappa kahdeksan (eikä oikeastaan koskaan sen jälkeen niinkään hyvä. 😉 ). Tätä viimeistä seikkaa en ehkä huomenna luennolla opiskelijoille kerro, vaikka nuoruus ja koulutus onkin Arjen historian -luentoni aiheena.

Onko joku muukin käynyt ”oppikouluun pyrkimiskurssit”?

Lomahaaveissa

Työvuoro, vuorotyö, työtä vuorotta – no ei ihan niinkään, mutta sen verran paljon on tänäänkin tullut puhuttua, opetettua, ohjattua, palaveerattua, vastattua, että tuntee töitä tehneensä. Aamusta asti. Ja nyt olisi sitten kirjoittamisen vuoro. Se on vaikeampaa kuin puhuminen.

työvuoro_

Mutta tässä kun näitä tammi-helmikuun ruuhkaisia viikkoja ja päiviä eletään, niin kylläpä tuntuu mukavalle, kun saimme eilen varatuksi patikkamatkan kesäksi. Itävaltaan lähdetään. Alpeille!

IMG_5370 (Large)

IMG_5799 (Large) (2)

Kirscberg

 

Kesän 2011 Kitzbühelin reissu (matkasivut kuvineen) jätti niin mukavan tunnun, että uusi reissu niihin maisemiin varattiin. Ei sentään taas Kitzbüheliin, vaan Bad Gasteiniin. Talviloma ja pääsiäinen sitten ollaankin mökillä; paistinkääntäjillä on kapitulikin Lapissa juuri hiihtoloman aikaan, ja meilläkin oli vakaa aie mennä, mutta kävipäs niin, että kaikki paikat ovat menneet ennen kuin virallinen ilmoittautuminen alkoikaan!

Noh, met pidämme ihan oman kapitulin mökillä! Ja hankitaan peruskuntoa (tai siis minä hankin, pehtoorilla on überkunto muutenkin) Alppi-patikointia varten, sillä varattiin oikein sellainen vaellus plus -paketti. Sitä odotellessa …

Terveisiä Meksikosta vol. VII

Karkkilakossa oleva miniä totesi, että suklaafondantia ei lasketa karkiksi, vaan kakuksi. Ihan oikeassa on miniä: ei lasketakaan karkiksi, mutta hyväksi jälkkäriksi lasketaan äänin neljä nolla! Ja ihan pelkkää kaloria on tämä jälkiruoka, joten onneksi tuli topakasti aamulenkki tehtyä.

En ole ennen fondantia tehnyt, mutta teen toistekin. Ja tuo kermalikööri-jäätelö tuossa ohessa: erinomaisen helppo ja hyvä lisuke! Josko jota kuta kiinnostaa, niin ilmoittautukoon kommenttilootassa, voin reseptin tänne postailla.

fondant

Onneksi jälkkäri oli nappisuoritus, sillä pääruoka [lihakääryleet muusin kera] ei ollut ihan se mitä olin toivonut, mutta… mutta minä yritän vielä! Ja kyllä, kyllä ne kaikki kuusi isoa käärylettä kaikesta huolimatta aika äkkiä upposivat, eikä Juniori syönyt niistä kuin kaksi ja puoli. 😉

Mutta nyt ei reseptiikkaa, vaan – yleisön pyynnöstä – terveisiä Meksikosta.

Edelliset terveiset postittelin ennen joulua, (täällä KLIKS) joten nyt vielä palattava jouluunkin:

Tällä erää reilusti yli kolme kuukautta Monterreyssä ollut esikoinen vietti ”lyhyen” joulun ystävänsä Ana Karenin perheen kanssa.

1525594_10201325699157534_239921505_n 1535497_10152081570208771_1926243819_n

Merkillisintä meidän lapsesta oli, että ”syötiin hirmu nopeesti”. Iltamessun jälkeen (jossa ”koreografia oli paljon liikkuvaisempi kuin meillä: ylös, alas, polvilleen, ylös, rukoillaan, istutaan, ylös, jne.”)

altAqbzxWOTgXXuhp_A28xQEn1XC8RkwzVncuowyPfBVaLy

altAtw8nWxmQGLEBXuLz1o3sxh8DKU0rCEFStjbs87HyiAC

oli ollut vuorossa puolen suvun (about 20 – 25 henkeä) kanssa vietetty aattoilta/yö, jonka aikana – paitsi syötiin nopeasti (”Kalkkunaa parissa muodossa, jotain jauhelihapaistosta, omenasalaattihässäkkää ja pastaa”) – luettiin sokkona purkkiin pistettyjä, paperille kirjoitettuja ja satunnaisessa järjestyksessä nostettuja raamatun lauseita, ja se jolle sattui tietty jae, sai pienen muovisen Jeesus-lapsen (tuo valkoinen seimenlapsen käsivarsilla!)

altAiweI_F6gZgImDh_r7eLtanpWRqZxiFC8umW75C2HBSy

ja tämän myötä siunauksen tulevalle vuodelle (miksi minulle tuli mieleen meidän puuromanteli??) ja kuinka ollakkaan tämä pohjoisesta Martinezin suvun joulunviettoon tupsahtanut pohjoisen blondi sen tietyn jakeen sai, ja sitä myöten siunauksen tälle vuodelle. Noh, siitä en ole pahoillani. 😉  Kaikki suojelus ja siunaus, varjelus ja varovaisuus on tervetullutta!

Jouluyö oli jatkunut erinäisten pelien ja arpajaisten merkeissä.

altAmZ67eFcUnjicCnzYUYTblnI01Gl79rlTHQO53ZHl3VY

Joulu meni nopsasti, ilman pitempiä vapaita. Uuden vuoden kestit olivat sitten  esikoisen ja kämppiksensä luona. Tilaa kun nuorilla naisilla siellä on! Nyt ovat vihdoin saaneet ”lukaaliinsa” kolmannen tytön (= nuori lakinainen), joten 800 euron vuokra jakaantuu useamman kesken. Hyvä niin, markkinointipäällikön tienesti kun kuitenkin on aika vaatimaton.

Mitenkö menee töissä? Yhden skypen aikana lapsi ilmoitti, että ”olen oppinut hallitsemaan ja sietämään stressiä entistä paremmin. .. ” ja samaan hengenvetoon kertoo, kuinka tekee paljon sellaista, mistä työsopimuksessa ei ole edes pienellä mainittu, mistä ei tiennyt Binbitillä koskaan huolehtittavankaan… Kertoo oppineensa espanjan niin että ymmärtää muiden jutut, vielä ei paljon itse puhu…

Kuulemme että ennen joulua firmassa oli ”tapana” järjestää ”viikottaiset potkut” jollekin, ja kun kuuntelimme perusteita, olimme vakuuttuneita, että suomalaisesta tai sen kaltaisesta työsuhdeturvasta ei Meksikossa oltu kuultukaan [ja minä pöhkö mielessäni toivon, että esikoinen jotensakin mukavasti mokaisi, tulisi erotetuksi ja sitä myöten kotiin! Ei ole lasta ainakaan vielä näkynyt!].

 Pyysin lähettämään kuvia arjestaan. Tässäpä niitä. Salsaa, guacamolea, limeä chiliä, — tämähän me tiedetään… 

altAjLUbkkXEMZxz32Fvkkuwk7YwDJFlbSPOnAx3TYBqvit

Oxxo vasemmalla on lähikauppa. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, alla oleva kuva on lapsen ”kotikadulta”.

altAiRy_SrE2VJrD-p_AyjX4Sg7xxNKAaOrPjQwPl4t0NUM

Matkalla töihin, vai sittenkin jonnekin kaverin luo? Töihin kun ei ole kuin muutaman korttelin matka.

altAirCOgZa00k-IusKe6Pbtjdj9hpUBCIVa6TVgqEfRDli

 Joka tapauksessa taksin kyydissä matkaaminen on usein arkea, ja edullista.

altAn-rn6mlP3hF2OYrmmXXUCgdTLrbYc9JgKW1GxprFpda

altAqU9MHw28yLAFIcz2fgpILpwNJ2neh353_KRXpne3UqO

 Jouluaaton aamupäivällä lapsella oli edessään tällainen näkymä ….

altAqWCYv4OAbXqtC6frTgfc9ALqRGiH6cTtPd7rTGp4tnp

 Mutta onhan sitä vapaa-aikaakin: mariachi-musiikki on osa Meksikoa.

altAqdG86p1FW_gS2CZw_You4I92V7Wg6G2w0LE2GpbvzoT

 Ai niin, sää? Nyt siellä on aika lämmin… Lämpötilojen vaihtelut kuitenkin aika hurjia. Milloin lapsi tekstailee kulkevansa shortseissa, milloin palelevansa töissä niin, että sormet eivät läppärillä toimi….

monterrey

Loppiaisen jälkeen sattui niin, että Väli-Amerikassa oli kylmempi kuin Oulussa…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Lauantaina ruoka on tärkeä juttu

Vaikea keksiä parempaa soppaa. Tai itse asiassa ihan gourmetkeittohan tämä on, ei ihan arkieinestä ainakaan meillä. Ranskalaista perinneruokaa parhaimmillaan. Tämän ohjeen olen jo ennenkin postaillut… TÄÄLLÄ, kliks. Tekeminen kestää, keittäminen kestää, mutta on sen väärti. Ja kun tekee ison kattilallisen, on ensi viikoksi sapuska parille päivälle.

sipulikeitto-2-2

sipulikeitto

Sipulikeitto on tuhtia, täyttävää ruokaa. Ja siihenhän sopii tämä Juniorin minulle jo kesällä ostama juttu.

sipulikeitto-3

Juniori kun kävi kesällä Casadorissa ostamassa sisarelleen valmistujaislahjaksi muumimukeja, joita tämä kerää, oli nähnyt hyllyssä pikku taulun ”joka oli pakko ostaa” äidille.  Hmmm… Noh tänään meni viinipullosta puolet ruokaan, puolet jäi sitten ruoalle elikkäs todellakin: Tykkään kokata viinin kanssa, joskus jopa laitan sitä ruokaan. 

Päivään kuului myös yllin kyllin ulkoilua, pyrähdys kaupungilla, kohtuullisesti kotitöitä ja hyvin paljon suunnittelua.

sipulikeitto-4

Niinhän siinä sitten kävi, että päivä meni enemmän tyky kuin työasioiden parissa. Ehkä parempi niin.