Hiekkarannalla huono omatunto

Huono omatunto. Aihe, josta olen ollut aikeissa kirjoittaa monta kertaa viime viikkoina… Mistä ja miksi on huono omatunto??! Palannen vielä asiaan, mutta tänäänkin se oli.

Tänään huonon omantunnon taustalla aika pikkujuttu: olin päättnyt jo monta päivää sitten, että tänään lähden töistä ajoissa. HUOM. etuajassa [seli, seli, että olen ollut töissä joka aamu viimeistään puoli kahdeksalta … onko se joko selitys? Ei, ei ole]!

Mutta joka tapauksessa sääennuste oli luvannut, että tänään iltapäivällä paistaa, ja kun kerran ei kahden jälkeen ollut mitään ”läsnäolopakkoa” eikä sovittuja miitinkejä, olin varautunut karkaamaan, yrittänyt itselleni vakuutella, ettei ole syytä huonoon omaantuntoon, ja vedin toppahousut jalkaan, untuvatakki oli jo tarkoituksella mukana, otin pipon esille, pakkasin seminaarin jälkeen repun, siellä kamera –  ja lähdin!

Huomenna alkaa inhoamani helmikuu [= februarfobia], joten oli korkea aika lähteä päivänvalossa kuvailemaan vaakasuoraa, julmaa aurinkoa. Että minä inhoan sitä! Ei, en inhoa aurinkoa, mutta inhoan sen helmikuista julmuutta! Julma valo! Tänään sen julmuutta voimisti hyytävä tuuli. Mutta minä olin ulkona! Pääsin kuvaamaan!

Julma valo_

Julma valo_-2

Mistä tuo punainen pallo tulee kuvaan, mikä se on?

Julma valo_-3

Onhan julma, onhan? Minusta on. Jos jostain en pidä, niin tämän vuodenajan vaakasuorasta valosta!

Julma valo_-5

Julma valo_-6

Julma valo_-8

Hiekkarannalla? no niin! Voi se olla tällaistakin!

Julma valo_-7

Hyvä on, tätä on säädelty photo shopissa, mutta ilman säätelyäkin julma on valo!

Julma valo_-16

Minusta yllä oleva kuva näyttää kuin olisi kuvattu lentokoneesta, jonkin vuoriston yllä?

Julma valo_-9

Jäinen vesi, rantavesi, rantaviiva, jäinen, sininen, kylmä.

Julma valo_-3-2

Julma valo_-2-2

Julma valo_-4-2

 Kuvaajan varjokin palelee…

Julma valo_-12

Julma valo_-15

Siirryin Nallikarista jokivarteen: näettekö tuon hyisevänä hohkaavan kanavan.
Ja lentokoneen jäljen: kylmästä lämpimään? Sehän se tuli mieleen.

Julma valo_-13

Julma valo_-14 

Työnjäljet

Töistä suoraan kampaajalle: taas turhan lyhyeksi, – noh, pianhan se kasvaa, ja blondius on sopiva. Kyselin kampaajaltani että onko niin, että tummat vaalentaa ja vaaleat tummentaa, värjääkö ihmiset enemmän kuin ovat oman värisiään? Mutu-tuntuma oli, että hieman enemmän kuin puolet tekevät itse tai teetättävät kampaajalla jotain värikäsittelyjä (raitoja, tyvivärejä, värihuuhteluita, kevytvärejä…) ja alle puolet ovat väriltään ihan luomuja. On tietysti otettava huomioon, että ”otanta” on Oulun keskustan isosta kampaamosta, jonka asiakaskunta on enimmäkseen 30 – 60 vuotiaita, ja kaikenlaista muutakin ”varausta” vastaukseen liittyy, mutta silti. Aika paljon kuitenkin on värinvaihtajia.

Olihan minullakin tässä joku vuosi sitten se (surkeahko) luomuilu-/brunette -kauteni, jota ei enää tarvitse toistaa. Blondi olen siihen asti, että muutun harmaaksi, mikä ei kampaajani mukaan tapahdu ihan lähivuosina.

blondi

Kampaajan kanssa keskustelumme ajautui sitten hänen ammattiinsa ja sen arvostukseen. Sanoin, että arvostan kovasti: käsityöläisiä ovat, kädentaitajia, osa kampaajista [omanikin vähän] taiteilijoita, asiakaspalvelijoita, joskus terapeutteja – kuuntelijoita ainakin, aika raskaankin työn tekijöitä, hyvänolon tekijöitä. Ja kampaajat näkevät työnsä jäljet.

Työnjäljistä oli töissäkin puhetta: lounaseväillä kollegan kanssa juttelimme, ja tulin selittäneeksi hänelle, että ikinä minulla ei ole ollut niin paljon luettavaa, kommentoitavaa, arvosteltavaa kuin tänä vuonna, tämän professuurin hoidon myötä. Tavallisten kanditöiden, joita nytkin kolme odottamassa,  ja muiden opinnäytetöiden ja harkkojen lisäksi gradut arvosteltavana, apurahahakemuksia ja tohtorikouluanomuksia ja niiden tutkimussuunnitelmia luettavana ja  parannusehdotuksia tehtävänä, erilaisia papereita lausunnolla. Ja totesin ehkä vähän apeana, ettei tuosta lukemisesta jää oikein mitään jälkeä; ei edes ”tuotettuja” opintopisteitä. Kollega sanoi, että hänelle itselleen tulee tuosta kaikesta sellainen olo, että pesee ikkunoita, eikä niistä oikein edes näe, tuliko puhdasta vai ei. Aika hyvin sanottu.

Sitten yksi nuori opiskelija, jonka kanssa mietittiin hänelle opinnäytetyön aihetta, siihen liittyen vähän hopsiakin tehtiin ja sivuttiinpa urahaaveitakin, jolloin hän sanoi, että haluaisi tehdä sellaista työtä kuin minä teen. Kysyin, mitä hän ajattelee minun työssäni tekevän: ”No saat opettaa kaikkea kiinnostavaa (Arjen historia), tutkia ja kirjoittaa, mitä huvittaa, järjestellä opiskelijoiden papereita [tätä en oikein ymmärtänyt], kulkea yliopiston käytävillä ja kirjastossa ja jutella kaikkien kanssa.” Siinäs kuulitte; sellaista se on yliopisto-opettajan elämä! 🙂

Pikkulauantaina sushia

pikkulauantai

pikkulauantai-3

Tulin töistä valoisan aikaan, valoisaa on nyt jo kauemmin ja lähdin aiemmin kuin aikoihin, enkä mitään lukemista kotiin tuonut! Pehtoori, joka oli tänään pitänyt pekkas-päivän, kuten itse ilmoitti, oli käynyt – tapansa mukaan keskiviikkoisella vanhempiensa tervehdyskäynnillä (anopilla synttäritkin) – myös vaateostoksilla ja ostamassa Yuki-sushista meille ruoan.

pikkulauantai-4

Eivät olleet pienet setit, ja sushihan vielä täyttää ihan merkillisesti. EIkä minun tarvinnut tehdä ruokaa, tänään ei olisi ollutkaan virettä. Ei ideaa.

pikkulauantai-5

pikkulauantai-6

Kaapissa sattui olemaan pieni sake-pullokin, Hakutsuru; ja paleli niin paljon, että oli helppo perustella sen avaaminen. (Tuo on hyvä sake, ja pullokin kaunis. Yhden kukan pikkumaljakon siitä saa.)

Lämmitin meille pikku lasilliset (ei tuosta enempään olekaan), sytytin keittiöön kynttilät, viikonlopun kukatkin vielä voimissaan, katoin kauniisti ja kun vielä vieressä leivinuunikin rätisi ja lämmitti, oli pikkuisen juhlan tuntu. Pikkulauantai. Sehän se keskiviikko on aina joskus ollut. Nyt oli. On.

Kannattaa tehdä pieniä arkijuhlahetkiä aina välillä.

sipulikeitto-5

pikkulauantai-2

Meksikossa, Monterreyssa, satoi tänä aamuna lunta. Tyär äsken (siellä nyt aamupäivä) lähetti tällaisen kuvan työmatkaltaan …

altAhfS4Ur2cyh1Dtko4JINn8veVdX0nZhsF-otnuNcbY9A[1]

Sieppaa

Tiedotteen alareunan teksti ”muuttuu paljon lämpimämmäksi” kuulostaa hyvälle. Vaikka kyllähän minä tietysti täällä ihan vaan itsekseni ajattelen, että muka meni tuonne lämpimään, eikä nyt olekaan, niin joutaisi tulla pois. Ei kuulemma tule. 🙁

Nippologiaa huomiseksi

Mopoilla ei 1960-luvulla saanut ajaa ollenkaan öiseen aikaan.
Pappa-Tunkat ja muut mopedit olivat vain päiväkäyttöisiä;
niillä kun ei ollut lupa ajella iltakahdeksan ja aamukuuden välillä.

_MG_5349

Entäs tiesittekös sitä, että 1900-luvun alussa Suomen väestöstä yli puolet olivat alle 25-vuotiaita. Ja sitten vuosituhannen vaihtuessa, vuonna 2000, alle 25-vuotiaita oli enää 35 prosenttia.

_MG_5414

Avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen oli RIKOSlain mukaan rangaistava teko aina 1920-luvun loppupuolelle asti.

60-luku

E-pillerin tulo Suomeen vuonna 1965 näkyy välittömästi syntyneiden määrän alenemisena.

Vuoteen 1953 asti oppikoulun pääsytutkinto koostui matikan, äidinkielen, uskonnon ja maantiedon (tuo viimeinen kyllä hieman yllättää!) kokeesta. Sen jälkeen tutkintoa muutettiin niin, että kaksipäiväisissä kokeissa testattiin vain matikan ja äidinkielen osaamista. Kansakoulun neljännen luokan kevättodistuksen keskiarvo vaikutti myös tulokseen. Asiaa käsittelevässä tutkimuksessa (Koski 2003) todetaan näin: ”Suurissa kaupungeissa alettiin järjestää oppikoulun pääsytutkintoon tähtääviä kursseja, joita saattoivat antaa tutkinnossa näennäisen etumatkan.”

Kai ne sitten antoivat. Sellaisella minäkin kesäkuussa 1969 kävin. Vanhalla Ynnillä, tuomiokirkon vieressä, niitä järjestettiin kahdesta neljään tuntia päivässä ja kurssi kesti kaksi viikkoa. Ja pääsin kuin pääsinkin oppikouluun, Tuiran yhteiskouluun, vaikkei se keskiarvo ollut kuin nippa nappa kahdeksan (eikä oikeastaan koskaan sen jälkeen niinkään hyvä. 😉 ). Tätä viimeistä seikkaa en ehkä huomenna luennolla opiskelijoille kerro, vaikka nuoruus ja koulutus onkin Arjen historian -luentoni aiheena.

Onko joku muukin käynyt ”oppikouluun pyrkimiskurssit”?

Lomahaaveissa

Työvuoro, vuorotyö, työtä vuorotta – no ei ihan niinkään, mutta sen verran paljon on tänäänkin tullut puhuttua, opetettua, ohjattua, palaveerattua, vastattua, että tuntee töitä tehneensä. Aamusta asti. Ja nyt olisi sitten kirjoittamisen vuoro. Se on vaikeampaa kuin puhuminen.

työvuoro_

Mutta tässä kun näitä tammi-helmikuun ruuhkaisia viikkoja ja päiviä eletään, niin kylläpä tuntuu mukavalle, kun saimme eilen varatuksi patikkamatkan kesäksi. Itävaltaan lähdetään. Alpeille!

IMG_5370 (Large)

IMG_5799 (Large) (2)

Kirscberg

 

Kesän 2011 Kitzbühelin reissu (matkasivut kuvineen) jätti niin mukavan tunnun, että uusi reissu niihin maisemiin varattiin. Ei sentään taas Kitzbüheliin, vaan Bad Gasteiniin. Talviloma ja pääsiäinen sitten ollaankin mökillä; paistinkääntäjillä on kapitulikin Lapissa juuri hiihtoloman aikaan, ja meilläkin oli vakaa aie mennä, mutta kävipäs niin, että kaikki paikat ovat menneet ennen kuin virallinen ilmoittautuminen alkoikaan!

Noh, met pidämme ihan oman kapitulin mökillä! Ja hankitaan peruskuntoa (tai siis minä hankin, pehtoorilla on überkunto muutenkin) Alppi-patikointia varten, sillä varattiin oikein sellainen vaellus plus -paketti. Sitä odotellessa …

Terveisiä Meksikosta vol. VII

Karkkilakossa oleva miniä totesi, että suklaafondantia ei lasketa karkiksi, vaan kakuksi. Ihan oikeassa on miniä: ei lasketakaan karkiksi, mutta hyväksi jälkkäriksi lasketaan äänin neljä nolla! Ja ihan pelkkää kaloria on tämä jälkiruoka, joten onneksi tuli topakasti aamulenkki tehtyä.

En ole ennen fondantia tehnyt, mutta teen toistekin. Ja tuo kermalikööri-jäätelö tuossa ohessa: erinomaisen helppo ja hyvä lisuke! Josko jota kuta kiinnostaa, niin ilmoittautukoon kommenttilootassa, voin reseptin tänne postailla.

fondant

Onneksi jälkkäri oli nappisuoritus, sillä pääruoka [lihakääryleet muusin kera] ei ollut ihan se mitä olin toivonut, mutta… mutta minä yritän vielä! Ja kyllä, kyllä ne kaikki kuusi isoa käärylettä kaikesta huolimatta aika äkkiä upposivat, eikä Juniori syönyt niistä kuin kaksi ja puoli. 😉

Mutta nyt ei reseptiikkaa, vaan – yleisön pyynnöstä – terveisiä Meksikosta.

Edelliset terveiset postittelin ennen joulua, (täällä KLIKS) joten nyt vielä palattava jouluunkin:

Tällä erää reilusti yli kolme kuukautta Monterreyssä ollut esikoinen vietti ”lyhyen” joulun ystävänsä Ana Karenin perheen kanssa.

1525594_10201325699157534_239921505_n 1535497_10152081570208771_1926243819_n

Merkillisintä meidän lapsesta oli, että ”syötiin hirmu nopeesti”. Iltamessun jälkeen (jossa ”koreografia oli paljon liikkuvaisempi kuin meillä: ylös, alas, polvilleen, ylös, rukoillaan, istutaan, ylös, jne.”)

altAqbzxWOTgXXuhp_A28xQEn1XC8RkwzVncuowyPfBVaLy

altAtw8nWxmQGLEBXuLz1o3sxh8DKU0rCEFStjbs87HyiAC

oli ollut vuorossa puolen suvun (about 20 – 25 henkeä) kanssa vietetty aattoilta/yö, jonka aikana – paitsi syötiin nopeasti (”Kalkkunaa parissa muodossa, jotain jauhelihapaistosta, omenasalaattihässäkkää ja pastaa”) – luettiin sokkona purkkiin pistettyjä, paperille kirjoitettuja ja satunnaisessa järjestyksessä nostettuja raamatun lauseita, ja se jolle sattui tietty jae, sai pienen muovisen Jeesus-lapsen (tuo valkoinen seimenlapsen käsivarsilla!)

altAiweI_F6gZgImDh_r7eLtanpWRqZxiFC8umW75C2HBSy

ja tämän myötä siunauksen tulevalle vuodelle (miksi minulle tuli mieleen meidän puuromanteli??) ja kuinka ollakkaan tämä pohjoisesta Martinezin suvun joulunviettoon tupsahtanut pohjoisen blondi sen tietyn jakeen sai, ja sitä myöten siunauksen tälle vuodelle. Noh, siitä en ole pahoillani. 😉  Kaikki suojelus ja siunaus, varjelus ja varovaisuus on tervetullutta!

Jouluyö oli jatkunut erinäisten pelien ja arpajaisten merkeissä.

altAmZ67eFcUnjicCnzYUYTblnI01Gl79rlTHQO53ZHl3VY

Joulu meni nopsasti, ilman pitempiä vapaita. Uuden vuoden kestit olivat sitten  esikoisen ja kämppiksensä luona. Tilaa kun nuorilla naisilla siellä on! Nyt ovat vihdoin saaneet ”lukaaliinsa” kolmannen tytön (= nuori lakinainen), joten 800 euron vuokra jakaantuu useamman kesken. Hyvä niin, markkinointipäällikön tienesti kun kuitenkin on aika vaatimaton.

Mitenkö menee töissä? Yhden skypen aikana lapsi ilmoitti, että ”olen oppinut hallitsemaan ja sietämään stressiä entistä paremmin. .. ” ja samaan hengenvetoon kertoo, kuinka tekee paljon sellaista, mistä työsopimuksessa ei ole edes pienellä mainittu, mistä ei tiennyt Binbitillä koskaan huolehtittavankaan… Kertoo oppineensa espanjan niin että ymmärtää muiden jutut, vielä ei paljon itse puhu…

Kuulemme että ennen joulua firmassa oli ”tapana” järjestää ”viikottaiset potkut” jollekin, ja kun kuuntelimme perusteita, olimme vakuuttuneita, että suomalaisesta tai sen kaltaisesta työsuhdeturvasta ei Meksikossa oltu kuultukaan [ja minä pöhkö mielessäni toivon, että esikoinen jotensakin mukavasti mokaisi, tulisi erotetuksi ja sitä myöten kotiin! Ei ole lasta ainakaan vielä näkynyt!].

 Pyysin lähettämään kuvia arjestaan. Tässäpä niitä. Salsaa, guacamolea, limeä chiliä, — tämähän me tiedetään… 

altAjLUbkkXEMZxz32Fvkkuwk7YwDJFlbSPOnAx3TYBqvit

Oxxo vasemmalla on lähikauppa. Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, alla oleva kuva on lapsen ”kotikadulta”.

altAiRy_SrE2VJrD-p_AyjX4Sg7xxNKAaOrPjQwPl4t0NUM

Matkalla töihin, vai sittenkin jonnekin kaverin luo? Töihin kun ei ole kuin muutaman korttelin matka.

altAirCOgZa00k-IusKe6Pbtjdj9hpUBCIVa6TVgqEfRDli

 Joka tapauksessa taksin kyydissä matkaaminen on usein arkea, ja edullista.

altAn-rn6mlP3hF2OYrmmXXUCgdTLrbYc9JgKW1GxprFpda

altAqU9MHw28yLAFIcz2fgpILpwNJ2neh353_KRXpne3UqO

 Jouluaaton aamupäivällä lapsella oli edessään tällainen näkymä ….

altAqWCYv4OAbXqtC6frTgfc9ALqRGiH6cTtPd7rTGp4tnp

 Mutta onhan sitä vapaa-aikaakin: mariachi-musiikki on osa Meksikoa.

altAqdG86p1FW_gS2CZw_You4I92V7Wg6G2w0LE2GpbvzoT

 Ai niin, sää? Nyt siellä on aika lämmin… Lämpötilojen vaihtelut kuitenkin aika hurjia. Milloin lapsi tekstailee kulkevansa shortseissa, milloin palelevansa töissä niin, että sormet eivät läppärillä toimi….

monterrey

Loppiaisen jälkeen sattui niin, että Väli-Amerikassa oli kylmempi kuin Oulussa…

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Lauantaina ruoka on tärkeä juttu

Vaikea keksiä parempaa soppaa. Tai itse asiassa ihan gourmetkeittohan tämä on, ei ihan arkieinestä ainakaan meillä. Ranskalaista perinneruokaa parhaimmillaan. Tämän ohjeen olen jo ennenkin postaillut… TÄÄLLÄ, kliks. Tekeminen kestää, keittäminen kestää, mutta on sen väärti. Ja kun tekee ison kattilallisen, on ensi viikoksi sapuska parille päivälle.

sipulikeitto-2-2

sipulikeitto

Sipulikeitto on tuhtia, täyttävää ruokaa. Ja siihenhän sopii tämä Juniorin minulle jo kesällä ostama juttu.

sipulikeitto-3

Juniori kun kävi kesällä Casadorissa ostamassa sisarelleen valmistujaislahjaksi muumimukeja, joita tämä kerää, oli nähnyt hyllyssä pikku taulun ”joka oli pakko ostaa” äidille.  Hmmm… Noh tänään meni viinipullosta puolet ruokaan, puolet jäi sitten ruoalle elikkäs todellakin: Tykkään kokata viinin kanssa, joskus jopa laitan sitä ruokaan. 

Päivään kuului myös yllin kyllin ulkoilua, pyrähdys kaupungilla, kohtuullisesti kotitöitä ja hyvin paljon suunnittelua.

sipulikeitto-4

Niinhän siinä sitten kävi, että päivä meni enemmän tyky kuin työasioiden parissa. Ehkä parempi niin.

 

Pakkasen purressa

… on hyvä olla sisällä.

Kuinka olikaan mukava tulla kotiin, kun leivinuunissa oli tuli. Siitä tulee niin hyvä tuoksukin. Ja lämmin. Vaikka minulla nyt on edellisiin talviin verrattuna entistä lämpimämpi työhuone töissä, niin ei sielläkään ihan lämmin ole. Kotiin tullessa on lämmin.

Pakkasella iltanokoset ovat sallitumpia kuin muulloin. Minusta ovat. Vain 20 minuuttia joululahjaksi saadun huovan alla nojatuolissa torkkuen, – hyvää elämää se sellainen on.

Pakkasella iho kuivuu, ratkeilee. Kosteusvoidetta, emulsiota, käsivoidetta, jalkarasvaa, balsamia, hydrocortisonia, kosteuttavaa samppoota, cremeä, lotionia, salisyylihappoa, repairia, … softia, pehmeyttä, kosteutta, haavoja eheyttävää, kaikkea elvyttävää  – – kylppärissä, töissä, työpöydällä, keittiössä, Festassa, repussa, vessassa, joka paikassa.

kosteusvoide-3

kosteusvoide

kosteusvoide-2

kosteusvoide-2-2
kosteusvoide-4

kosteusvoide-5

kosteusvoide-6

kosteusvoide-8

kosteusvoide-7

Pakkasella voi haaveilla lomista. Kesästä. Italian matkakuumetta on olemassa. Eikä vain minulla. Gaia Travelsilta tuli mainoskirje, jonka etusivulla oli se pieni ”villa”, joka oli Umbrian talomme (KLIKS) vieressä. Nyt mietin kuumeisesti, milloinhan sinne voisi lähteä? Tai lähteä jonnekin reissuun? Milloin, minne? Eurooppaan. Kesällä. Niin kai sitten.

Meinasi unohtua

Mistä tämä päivä oli tehty: päivän erinomaisen aikaisesta alkamisesta, nopeasta kulusta, monenlaisesta pienestä tekemisestä, paljosta puhumisesta, kiireestä ja slow´sta, enemmän vastaamisesta kuin kysymisestä, velvollisuuksista ja suvantopaikoista, huolesta ja yhteenkuuluvuudesta. Oppimisesta, yhteisestä harrastuksesta [voiko ruokaa harrastaa?, kysyi pehtoori.]. Unohduksista, meinasi tämä blogikin unohtua, niinhän käy hyvin harvoin. Kertonee päivän poikkeuksellisuudesta.

Taas kerran sekavaa tekstiä? -Tunnustan. Niin on, mutta sekava on ollut päiväkin. Täysi se on ollut. Ei, ei elämän korkea keskipäivä -fiilis, mutta tammikuinen torstai -tuntuma on ollut. Usein elämässäni tammikuun torstait ovat vähän sekavia. 🙂

Illalla sitten uusi kokemus: kalankäsittelyn pikakurssi. Ja sitten päälle madetta ruoaksi. Olin yllättynyt: se oli ihan tavattoman hyvää. Kun ei tarvinnut syödä matikkasoppaa… 😉

made

 

 

 

Kristallia pihalla, ajatuksissa vähemmän

Niinhän sitä sanotaan, että kaikki se mikä ei tapa, vahvistaa. Hieman liian vahva ilmaus tähän yhteyteen, mutta kyllä minä olen omalta mukavuusalueeltani tänään aika kauas rohkaistunut.

Aiempina vuosina olen töissä ollessani monta kertaa ennenkin joutunut tilanteisiin, joissa oma osaamiseni, asiantuntijuus eivät ole olleet ainakaan itselleni mitenkään itsestäänselvyyksiä: epävarmuus on ollut varmaa, itsevarmuus ei niinkään.

Joskus aiemmin, silloin kun vielä pyrkikin tekemään jotain uutta, haastamaan itsensä, meritoitumaan ja hankkimaan sulkia hattuunsa tai merkintöjä cv:hen, saattoi ottaa harppauksia, joiden seurauksista ei ollut mitään varmaa hyvää tiedossa. Mutta nyt  kun minä olen omasta mielestäni enää vain ”vuorottelun jälkeisellä lyhyellä jatkoajalla, vain nauttimassa aiemmista riskinotoista, hiljalleen luopumassa kaikesta vauhdista ja vaarallisista tilanteista”, minun ei enää pitänyt tehdä tällaisia oman elämän kvanttihyppyjä. Ja silti tänään tein pitkän päivän melko lailla ”vaarallisilla vesillä”.  Mutta, mutta, — ei voi väittää, ettenkö olisi välillä innostunutkin, tuntenut onnistumisen iloakin, jos kohta myötähäpeää omasta puolestani. Se on aika nolo tunne se.

Sitä paitsi turnauskestävyyttä ei enää ole: aamulla kaksi kandipalaveria, sitten kahden tunnin luento, sieltä suoraan reilut neljä tuntia kestäneeseen kokoukseen, vielä tunti sähköpostien vastailua ja kollegoiden kanssa oppiaineessa kiihkeänä vellovan, professuurin täyttöä koskevan, keskustelun ruotimista – ja nyt sitten muka väsyttää. Ehkä paineen laukeamisellakin osansa.

Pihalla tarkenin tovin piipahtaa. Kristallia on, ihanaa höttölunta, satumaisen kaunista.

kristalleja

kristalleja-5

kristalleja-2

kristalleja-3

kristalleja-4 

Tauko paikalla

Jossain välissä kun oli pieni tauko, minä tein sen. Pistin silmät kiinni, nojasin työtuolin selkämykseen, hengitin syvään ja ajattelin jotain mukavaa (patikkaa La Gomeran laurisilvametsässä, tai paremmin sitä hetkeä kun oli patikan tauko, lounasaika, repuista eväät, hedelmiä, juustoja, pieniä salamin tapaisia pehmeitä makkaroita, rapeakuorista maalaisleipää, tomaatteja,  makeita piiraita. Oli lämmin, ei satanut. Puheensorinaa. Isoin ongelma oli kuvatako loppupatikan ajan makrolla vai telellä?).

Tauko teki hyvää.

Pitsipuut

Pitsipuut-2

Pitsipuut-3

Töistä tullessa pehtoori sattui olemaan eteisessä: ”Oliko kiire?” – Ei. Tai siis taisi olla.

Ja kävelin keittiöön, tein rupusen salaatin, pienen cheddar-(fusku)piirasen ja syötyämme vetäydyin työhuoneeseen. Jätskiä hain jossain välissä.

Torstaina jo pitempiä taukoja, jo tavallista.

 

 

Historioitsija kysyy aina ”miksi”?

Lukot-4

Yksi opiskelija kertoi, että hänen kaverinsa on Helsingissä Aalto-yliopistossa, eikä ollut uskonut kun tämä meidän opiskelija oli sanonut, että meillä saa mennä melkein kaikkien opejen ja proffien luo melkein milloin vaan, ja että henkilökunta sanoo opiskelijoille käytävillä ”terve” ja opettajat voivat joskus olla kahvipöydässäkin opiskelijoiden kanssa.

Tänään tein selvitystä meidän opiskelijoista; heidän opintosuorituksistaan, läpäisykertomistaan, valmistumisajoistaan ja vertailu paljasti, että Aalto-yliopistossa on näissä kaikissa suhteissa paremmat keskiarvot.

Pitäisiköhän meidänkin ruveta vähän tylymmiksi?

Lukot

Tiedän minä kyllä, että ei meidänkään yliopistossa kaikki professorit vastaa opiskelijoiden sähköposteihin ja että opiskelijat saattavat joutua odottamaan arvosanoja opinnäytteistään ja tenteistään pari-kolme kuukauttakin.

Onhan niitä monia yksikköjä, laitoksia, tieteenaloja, joiden tutkijat julkaisevat vuosittain pari, kolme, neljä referee -artikkelia arvostetuissa kansainvälisissä julkaisuissa.

Pitäisiköhän meidänkin priorisoida asiat uudella tavalla ja katsoa, millä perusteella ja millä kertoimilla sitä rahoitusta opinahjollemme oikein tulee?

Lukot-3

Yleinen mutuhan on se, että humanistit vain elämäntapaopiskelevat ja kaikkea pientä puuhastelevat, ”kirjoituspöytätiedettä” tekevät… Silti isoin rahoitusvaje ja ulkopuolisen rahoituksen tarve on luonnontieteillä ja lääkiksellä.

Jos paljon julkisuutta saaneen OKM:n työryhmämuistion (2013:14 ”Tulevaisuuden lukio. Valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako”) mukaan ryhdytään suomalaista koulujärjestelmää muuttamaan siten, että lukioissa ei enää ole pakko lukea yhteiskuntaoppia eikä historiaa, niin olen hyvin ihmeissäni, huolissani ja varsin valmis luovuttamaan. Varsinkin kun ko. muistiossa todetaan nimenomaisesti

Koulutuksen tulisi tukea jatkossakin opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja
sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Opiskelijoiden tasapainoisen kehityksen
tukeminen on lähtökohta tulevalle menestymiselle elämänuralla. Yhteiskunnan kehitys
edellyttää lukuisia yhteiskunnallisia tietoja ja taitoja sekä aktiivista kykyä ja halua vaikut-
taa ja osallistua lähiyhteisön ja koko yhteiskunnan kehittämiseen. Tulevaisuus edellyttää
myös valmiuksia pohtia ja ratkaista eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. *

*  http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/tr14.pdf?lang=fi  sivut 29 – 30

Lukot-2

Hyvät on tavoitteet, mutta esitys tehdä historiasta ja yhteiskuntaopista täysin vapaaehtoista, ei ehkä edesauta nuorison kasvamista sivistyneiksi.

Viime viikolla tuota muistiota lueskelin, olin jo tuohtumassa, kirjoittamassa jotain jonnekin (Koivun kanssa tästä vähän tuolla yhden postaukseni kommenteissa jo keskustelimmekin KLIKS), mutta totesin, että monet minua sujuvasanaisemmat ovat tästä jo kirjoittaneet paljon. Ks. esim. Petri Laukan oivallinen kolumni Kalevassa. Siinä hän kirjoittaa mm. näin:

Ilman vankkaa pohjasivistystä lahjakkaimmankaan on vaikea hahmottaa asioiden välisiä suhteita.

Kysymys on lopulta isoista asioista, sivistysperinteestä. Sitä nämä opetuksen uudistustyöryhmät eivät palaveripuuskissaan taida ymmärtää.

Menneisyys ei ole oppiaineena pelkästään selluloosan makuista ajanhukkaa. Historiantaju on demokratian perusta,
koska sen avulla oman perheen, suvun ja kansakunnan kehitys asettuu laajempaan mittakaavaan.

Tällaisissa svääreissä sitten tänään on oltu.

Lukot-5

 

Pidelly pakkasia

Ei haitannu vaikka vähän vilposaa olikin:
olin lenkillä puolelta päivin pitkästi toista tuntia, pitkästi toistasataa kuvaa.

Vain varpaat paleltuivat, mutta se unohtui, kun oli niin kaunista.

Pakkasia pitelee

Pakkasia pitelee-4

Miten se luonto osaakin? Ikkunoissa kiteet kauniita, kauniimpia kuin kristallit!

Pakkasia pitelee-5

Pilkkijöille ei ole koskaan liian kylmä. Eikä vaarallisen huterat jäät!

Pakkasia pitelee-6

Pakkasia pitelee-7

Puu ei palele. 

Pakkasia pitelee-8

Ei näytä ollenkaan kylmältä kävelyreitiltä – tietäisittepä kuinka kanavasta huokuu kosteaa kylmää!

Pakkasia pitelee-9

Ihan kuin vesi olisi kananlihalla? Paleleekohan se?

Pakkasia pitelee-10

Sininen idylli?

Pakkasia pitelee-11

Kaikki se kestää … pakkasenkin …

Pakkasia pitelee-12

Salvokset ja hirret ovat minusta aina olleet kauniita. Pakkanen tuo niinhinkin vielä lisäarvoa..

Pakkasia pitelee-13

Elballa piipahdin, josko se kuukauden kuva tänä vuonna olisi näistä lähtökohdista…

Pakkasia pitelee-14

Kesällä on erinäköistä näillä tienoilla…

Pakkasia pitelee-16

Miksi minulle tuli mieleen, että tästä kuvasta voisi joku graafikko innostua tekemään pussilakanan?

Pakkasia pitelee-17

Tämä paikka on aina vaan niin hieno heijastuksiltaan…

Pakkasia pitelee-18

Pakkasia pitelee-19

Koruja ovat nämä oksat. 

Pakkasia pitelee-20

Eihän juuri muita ulkoilijoita ollut.

Pakkasia pitelee-22

Oulu on kaunis

.. pakkasellakin.

Nämä  kuvat kyllä kannattaa klikkailla isommiksi.
Oikeasta (tai vasemmasta, ihan miten vain) reunasta pääset nuolella aina seuraavaan.
Pakkasen näet siten paremmin…

Päivällisvaraus

Eilen illalla klo 21.12

– Sunnuntaina olis tarjolla sapuskaa. Oisko kolmelta ookoo?

– Voi olla että mennään leffaan ja Roosteriin . 🙂

– Entä huomenna?

– Mää kerron heti ku arvon kihlattuni antaa jonkun järkevän vastauksen. Te naiset ette aina oo niin selviä puheissanne. 😀

– Älä höpötä.

– Kysyppä iskältä …

– Ei tartte. 😉

La aamu klo 9.27

– Mitäs gurmettia aattelit kokata tänään?

– En oo päättäny. Oisko toiveita?

– No jotaki hyvää liharuokaa hyvillä lisukkeilla. 😀 Esim. uunipottuja, sillee puolitettuna jossa on mausteet päällä u know. 🙂

– Selevä peli. Klo 16 Benvenuti!

– Ja jottain hyvää salaattia tietty. 🙂 – Jossa on cashewpähkinöitä. 😀

– Se on hyvä, että tiedät mitä haluat …

– Ite kysyit? 😀

Paljon on hymiöitä pojan kanssa käydyssä tekstarikeskustelussa.

 

********************

Ja minullahan ei sitten ollut ongelmia, mitä kokkaan, kun poika saneli selvät speksit. Jälkkäriä ei tilattu, mutta tein sellaisen merkillisen päärynäpaistoksen, sille kaupan soosi [poika kyllä huomautti: ”ootko OSTANU tämän kinuskikastikkeen? – Ja rahka oli hieman herottunut, totesi pehtoori. Onhan nämä tiukkoja tuomareita, nämä perheen miehet. Mutta hyvä on, on myönnettävä, että aika kohillaan oli kommentit.] Pääruokana olleesta siideripossusta tai oikeastaan ”possua kolmella tavalla” ei tullut kuittailuja, perunat olivat toivutun mukaisia, myös salaatti upposi mukisematta. Samoin muut pikkulisäkkeet. Jotta ehkä jäi kuitenkin plussan puolelle.

Tänään pehtoori piipahti lenkillään duunissa avustamassa = laittamassa työhuoneeni seinälle uudet taulut, jotka tilasin joku viikko sitten Ifolorilta. Nuo molemmat kuvat ovat olleet täällä blogissa, ja varsinkin talvikuvasta tuli hieno taulu (kuvassa ei näytä oikealta).

1_2014-2-5

1_2014-11

Uusille kuville olisi ollut tänään mahdollisuuksia. Ihan huikean kaunis pakkaspäivä, aamulla komea haloilmiökin, mutta jäi nyt väliin sen kuvaaminen. Aika jännä tuli tästä alkuiltapäivän kuvasta (auton ikkunasta räpsäisty)

1_2014-12

Mutta huomiseksikin on pakkasta luvattu, jotta huomenna kamerakierros?

 

Vastakohtien päivä, postipäivä

Tähän pakkaspäivään, jolloin jo aamuvarhain puut näyttävät pitsisiveltimellä maalatuilta, kuuluu monia vastakohtia.

Ja ne vastakohdat`? Niitä on monia. Kuten postejakin.

Sähköpostissa tänään mm. kolme viestiä, jotka arkistoin kansioon nimeltä ”kirjeitä”. Siellä on sellaisia juttuja, jotka säilön kauan. Heti aamulla sinne meni Kaijan kirje, aika varhain aamulla koulutusrehtorin kirje ja illalla keskikoulun parhaan kaverin kirje. Kaikki ne ovat ainutlaatuisia. Koskaan ennen sellaisia en ole saanut, aika harvoista sähköposteista niin ilahtunut. Joskin vastakohtiakin niille on tänään tullut  … On vastakohtien päivä.

Vastakohtia on ollut myös monissa, hyvin monissa tapaamisissa: ehkä suurin vastakohtaisuus oli kahden tohtorikoulutettavan viihtyessä [liekö oikea sana?] huoneessani. Tunti voi kulua hyvin erilaisissa tunnelmissa. On mahdollisuuksia ja sitten ei. Toisten kanssa on mielekästä ja mukavaa keskustella historiantutkimuksesta ja toisten kanssa sitten vähän haastavampaa.

Elämää romahtaneen olkapään kanssa on tässä elelty vuositolkulla, aika hyvin pärjätty, mutta nyt kun taas viimeisten kuukausien aikana yöunetkin, tekeminen ja tietyt liikkeet ovat olleet vaikeita, joskus sietämättömiä, sain vihdoin käytyä lääkärissä. Ja tulos: ei vain romahtanut olkapää, vaan myös ahdas. Tiedättekös, että on olemassa sellainenkin diagnoosi kuin ”ahdas olkapää”, jossa ahtautta lisäävät kalkkikertymät, -pallerot? 🙂 No nyt tiedätte.

Siis kalkkis olen ja ahdas. Ei hyvä, mutta koskapa on vastakohtien päivä, lääkäri aamusella sanoi, että ”sinulla on kuitenkin aika hyvä ryhti. Voimista sitä!” Voi kun näkisitte, kuinka ryhdikkäänä täällä nytkin istuksin. 😀 Kortisoni on hyväksi, kai. Pallerot lähtee, kai. Ja yhtä sun toista hoitoa on tulossa. Tässä iässä ollaan …

Kuinka ollakkaan päivän teemaan sopi enemmän kuin hyvin tämä viini. Tämä on hinta-laatu-suhteeltaan parempi kuin mikään pitkään aikaan suosittelemani.

Appassimento ~ kuihtuminen, lakastuminen, due passi ~ kaksi askelta – – Kaksi askelta voivat olla ratkaisevia. Tänään ne olivat minulle ja monelle opiskelijalle ratkaisevia: kirjoita posti – saat vastauksen – se on ratkaisevaa. 

1_2014-2-3

1_2014-3-2

 Palaan lukemisten [joita tälle viikonlopullekin riittää!] ja takkatulen ääreen.

1_2014-9

1_2014-4-2

Perjantaita kaikille…

60-luvun muistot ja mielikuvat

Nyt on aika purkaa maanantainen kysely 60-luvun muistoista, mielikuvista, tiedoista.

Tehtävänanto kuului näin: ”Kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.”

Ja vastaavalla tavalla pistin eilisellä luennollani olleet reilut 40 opiskelijaa kirjaamaan lappusille, mitä heille tulee mieleen ja muistoihin, mitä tietävät 60-luvusta. Luennolla on pääasiassa fukseja ja kakkosia, joten suurin osa on syntynyt 1990-luvun ensi vuosina, ja noin kolmannes 80-luvun lopussa. Työkavereista suurin osa on syntynyt 60-luvulla ja täällä vastanneista enemmistö on 50-lukulaisia. 1940- ja 1970-luvulta on vain muutama vastaaja. Kaiken kaikkiaan minulla on noin 80 vastausta. Ja mitä tulokset kertovat.

60-luku vaatekaapissa

Tässä empiriisen tutkimuksen kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen analyysi:

1) The Beatles oli asia, joka muistettiin/tiedettiin eniten: suunnilleen puolessa vastauksista se oli mainittu. Beatlesin lisäksi musiikki leimaa monen muistoissa ja tiedoissa kuuskytlukua: rock´n roll, Elvis, Fredi, Danny, Puhelinlangat laulaa ja yleisesti vain musiikki, mutta kukaan ei maininnut protestilauluja, mikä minua hieman ihmetytti.

2) 1960-luvulla eläneet mainitsevat autot tavalla tai toisella (Letukat, Skoda, autot, amerikanraudat aikalaisten vastauksissa, yksi pappa-Tunturikin mainittiin  ja sitten opiskelijoilla, monellakin heistä oli mainittuna Kleinbuss, Hippiauto, ”oranssi pikkubussivolkkari” (mikä ehkä on elokuvien/tv-sarjojen vaikutusta). Myös reissaaminen maaseudulle ja telttailulomat olivat monien aikalaisten muistoissa.

3) Vastauksissa näkyy myös amerikkalaisen (nuoriso)kulttuurin ja muun USAan liittyvän rantautuminen Suomeen: Jamekset, Letukat ja Elvis, hipit, Kennedyn murha, kuulennot. Yhdysvaltojen ”vuoksi” myös Vietnam ja Kylmä sota (Tsekkoslovakian kriisi, Kuuban kriisi) liitetään 60-lukuun. Mutta nämä ovat enimmäkseen juuri 90-luvulla syntyneiden historian opiskelijoiden ”kirjanoppineisuuden tuotosta”. He ovat lukeneet 60-luvusta, eivät eläneet sitä.

4) Edellisen kanssa sama selitys käy myös siihen, miksi historianopiskelijoista enemmän kuin puolet mainitsivat Kekkosen, mutta yksikään 60-luvulla elänyt ei äkikseltään yhdistänyt Kekkosta 60-lukuun. Meidän fuksit ja kakkoset kun ovat vasta tenttineet ”Suomen historian perusteet” sekä ”Suomen poliittisen historian”, joten aika väistämätöntä on, että heidän tiedoissaan aika päällimmäisenä on Kekkonen, varsinkin jos asiasta kyselee Suomen historian proffa. 😉 Olisi ollut kiva nähdä, olisivatko naapuritiedekuntien opiskelijat pistäneet papereihinsa Kekkosta.

5) Muotiasioita ja ulkonäköön liittyviä asioita muistivat/muistelivat monet 40- ja 50-luvulla syntyneet naiset: ampiaispesäkampaukset, sukkahousut, minihameet, Marimekko, hippivaatteet, polvisukat vappuna, tennarit.

6)  Vain satunnaisesti oli asioita, jotka kuitenkin muuttivat Suomea ja vaikuttivat monen arkeen nimenomaan 60-luvulla. Sellaisia olivat esimerkiksi kaupungistuminen, e-pilleri ja seksuaalinen vapautuminen, Ruotsiin muutto, lähiöiden rakentamisen alku, maaltapako, sosiaalipolitiikan monet uudistukset, keskiolut, opiskelijaradikalismi, rauhanliike.

MIKSIKÖ tällaisen kyselyn tein?

Luennollani puhun muistitiedosta historian tutkimuksen lähteenä ja mietin miten sen monimutkaisuudesta, vaikeudesta ja ongelmallisuudesta selittäisin opiskelijoille, ja silloin keksin tämän.

Muistitieto kertoo paitsi menneestä, myös siitä ajasta, jolloin muistellaan ja se kertoo myös muistelijoista. Muistitieto on riippuvainen siitä, onko muistelija itse elänyt tapahtumaa ja tehnyt osallistuvia havaintoja asiasta, josta kysellään. Muistellun asian ja muistelun välillä tapahtuneet asiat vaikuttavat myös siihen, mitä ja miten muistetaan.

Tässä minun ”tutkimuksessanikin” näkyy selvästi, että on sekä koettua, opittua että telkkarista katsottua (kolme opiskelijaa kirjoitti lappuseensa että tv-sarja ”Sydämen asialla” on ollut hänen tietojensa taustalla), kuultua (tämän opiskelijaporukan vanhemmat kun ovat enimmäkseen juuri 60-luvun lapsia) tietoa. Myös  se, kuka kysyy ja miten kysyy, vaikuttaa. Luentosalissa opiskelijoille pamahti varmasti sellainen ”tenttiin vastaamismoodi” päälle ja täällä blogissa vastanneilla oli aikaa miettiä kauemmin… jne.  Mutta kivaa oli! Ainakin minulla. Kiitos kaikille!

Oikeita tai vääriä vastauksia ei ollut, mutta lupasin, että ”jos vastaajia tulee yli kymmenen arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani”. Vastaajia oli 18!! ja pehtoori suoritti arvonnan: hänhän vastasi kyselyynkin, mutta en tehnyt arvontalappua, mistä mies kyllä urputti ja aikoi tehdä reklamaation. Mutta kenellehän sen tekee, hyövääkö mitään? Ei, ei hyövää [hulppea sana!]. Ja voittajan lappu näkyy kuvassa oikeassa reunassa:

1_2014-6

 Siis voittaja (fanfaareja!!!) on KAIJA!!
Vuorotellen kirjan postittelen kunhan saan osoitteen.
ONNEKSI OLKOON!

Elävä arkiston (YLE) sivulla 1960-luvun radio- ja tv-pätkiin on tällainen johdanto

 

1960-luvulla Suomi harppasi ennätysvauhtia urbaaniin nykyaikaan. Entinen maatalouskansa muutti betonisiin lähiöihin ja napsautti televisiostaan auki ikkunan moderniin maailmaan.

Ihminen kävi avaruudessa ja lopulta Kuussa. Kodit varustettiin jääkaapein, pesukonein ja pölynimurein. Edistysuskoa varjostivat kuitenkin monet kriisit ja tragediat: Kuuban ohjuskriisi, rotusyrjintä, presidentti Kennedyn ja Martin Luther Kingin salamurhat, Vietnamin ja Biafran sodat, Tšekkoslovakian miehitys. Suomikin sai muistutuksen kylmästä sodasta, kun Neuvostoliitto vaati nootissaan sotilaallisia konsultaatioita.

Ulkomaan elävät olivat Suomessa vielä harvinaisia nähtävyyksiä, eikä nainen päässyt ravintolaan ilman seuralaista. Uudet, hämmentävät ajatukset ravistelivat kuitenkin perinnäisarvoja.

Pojat kasvattivat pitkää tukkaa Beatlesin innoittamina, tytöt pukeutuivat minihameisiin, abstrakti taide kummastutti, Hannu Salaman romaani loukkasi uskonnollisia tunteita, kulttuuriradikaalit mursivat seksitabuja, ylioppilaat kapinoivat, pasifistit kieltäytyivät asepalveluksesta, hipit olivat epäsiistejä, ja Eino S. Revon johtamassa Yleisradiossa hoilattiin viisuja yhteiskunnan epäkohdista. Köyhtyvän maaseudun protesti kanavoitui vennamolaisuuteen.

Median ja viihteen merkitys kasvoi huimasti. Ajan pop-idoleja olivat Danny, Kirka, Carola, Katri Helena ja monet muut. Hymy-lehti kohahdutti rohkeilla aiheillaan. Tv:ssä ja radiossa viihdyttivät Jatkoaika, Tarvajärven kilpailut, Spede ja G. Pula-aho, tietovisat ja Heikki ja Kaija. Lapsia ihastuttivat Kylli-täti ja Onni-klovni. Rallikuskit nousivat hiihtäjien, mäkimiesten ja keihäänheittäjien rinnalle autoistuvan Suomen uusiksi urheilusankareiksi.

Monia tuossa mainittuja juttuja oli sekä blogin vastaajien ja työkavereiden että opiskelijoiden vastauksissa.

Voi kuuntele tämä!! Ja tämä on vielä parempi! Entäs koko kaupungin VINSKI! Ja Ota Hota!

Oodi kaakaolle

Jos minä vastaisin tuohon asettamaani 60-luku kyselyyn, yksi juttu voisi olla kaakao.

Ö kaakaoMinun lapsuuteeni, 60-lukuuni, liittyy kaakao. Meidän perhe – ja varsinkin iskä – käytiin jo 60-luvulla Haaparannassa, ja sieltä tuotiin Ögon-kaakaota. Siitä tehtiin aamulla aina kaakaota juotavaksi: 1 tl sokeria, 1 tl kaakaota piti sekoittaa mukin pohjalla hyvin, ja sitten päälle kaadettiin kiehuvaa maitoa. Se oli hyvää, ja sitten oli hyvä lähteä hiihtäen kouluun. Tai pyörällä syksyin, keväin.

Jos oli just tukka (äidin tai kotiapulaisen) letitettävänä silloin kun kaakao oli jäähtymässä, ehti sen pintaan tulla sellainen inhottava ”ketto”. YÄK! Se piti lusikalla onkia siitä pois ja käydä siitä huuhtomassa tiskialtaaseen. Viri-kaakao ja Nesquik-kaakaot tulivat myöhemmin 1970-luvulla, tykkäsin niistäkin, mutta tuo makeuttamaton (edelleen leivonnassa käyttämäni) kaakao oli minusta erinomaisen hyvää.

viri

Kun kansakouluiässä käytiin Virpiniemessä sunnuntaisin hiihtämässä, oli kaakao siellä hiihtomajalla hyvää, parempaa kuin kuuma mehu, jolla poltti aina kielensä. (Olen näitä Virppari-juttuja muistellut ennenkin… )

Kaakao oli lempijuomani silloin, kun olin lasten kanssa kotosalla 90-luvun alussa. Kun tulimme talvella ulkoa pulkkamäestä tai puistosta takaisin, oli ihana juoda kaakaota. Ja minulla oli kaakaota eväänä Keminmaan arkistoreissuillakin. Kyllähän Lapissa, kun on päivän ollut rinteessä, kaakao on hyvää, – eikä Stroh-tilkka siihen ainakaan sitä huononna.

Töissä, iltapäivisin, varsinkin talvella, ja varsinkin kun olen omassa huoneessani [joka on paljon kylmempi kuin tämän talvinen ”majapaikkani” käytävän toisella puolella proffan huoneessa] ja varsinkin kun väsyttää, kun verensokerit ovat kovin alhaalla, haen Humus-kuppilasta mukillisen Tazzaa. Joskus öisin, kun oikein valvottaa, on hyvä lämmittää kaakao. Äsken Cupsolo-kaakao palautti lämmön ja auttaa jatkamaan lukemista.

Kaakao on hyväksi.

1_2014-2-2

1_2014-5

Töistä lähtiessä duunin parkkipaikalla piti etsiä auton takapenkiltä jalusta,
telezoomia siellä ei ollut…

Taas hampurilaisella!

Käytiinpä pehtoorin kanssa iltasella syömässä Roosterissa. Torikadulla, Riekin talossa on avattu uusi Roosteri-niminen kahvila-ravintola, jossa tarjoillaan erinomaisia kahveja ja hurjan hyviä burgereita. Ja ohessa olevat perunat olivat ylivertaisen hyviä. Ja burgeri oli tehty Viskaalin tilan lihasta, leipä leivottu itse ja kaikki oli hyvää! Ei mikään halpishampurilainen, ei todellakaan fast foodia, mutta kyllä oli 15 euron ja pienen odottelun väärti tuo kokonaan käsitehty annos.

WP_20140114_17_19_59_Pro[1]

Näytti siellä olevan vaikka mitä ihania baakkelsejakin,
ja erilaisia kahveja, olusia, viiniä ja kaikenmoista makoisaa.

Ja mitä viehättävin miljöö.

WP_20140114_16_51_20_Pro[1]

WP_20140114_16_51_28_Pro[1]

Jotta minusta on tullut ihan hampurilaisten ystävä. Mutta raskaat työt, niin on raskaat sapuskatkin. Tai ei tänään niin raskasta töissä, mutta ihan tekemistä. Ja olipas meillä hyvä, tosin pitkän pitkä oppiainekokous: toisenkin professuurin alan määrittelyä pohdimme. Pohdimme porukalla, ja sellaisella porukalla, jossa on vaikka kuinka monta viran potentiaalista hakijaa, ja silti hyvässä hengessä. Sellainen on hyvä juttu, sellainen on reilua ja osoitus työpaikan hyvästä hengestä. Hyvä me.

* * * * *

Eiliseen kuuskytluku-kyselyyn ehtii vielä huomisenkin illan vastailla. Siellä on on jo mukavasti vastauksia, liitä omasi mukaan, jollet vielä ole sitä tehnyt.

Levoton unissa ja kysely jossa mahdollisuus voittaa

Sitten kun joku tietää, miten voi sulkea yöunikanavan, niin ilmoittakoon minulle! Kun on konsti,  miten nukkua yö, ja nukkua se vielä näkemättä unia, niin kertokaa minulle. Unet uuvuttavat. Pöhköjä unia, joiden jälkeen on aamulla ihan puhki. Haluaisin päästä niistä.

Haluaisin öisin vain nukkua. Levätä, enkä melskata maailmanäärissä, sukellella syvissä vesissä, velloa tunteiden ja tekemisen loputtomissa syövereissä kunnes sudenhetkenä klo 3:38 herään kertakaikkisen tuskastuneena moiseen unimaailmaan, mutta toisaalta toivoen nukahtavani uudelleen… Ja kuu on vasta TULOSSA täydeksi. Nukahdankin, ja unen läpi tajuan, että hitto tämä sama meno jatkuu…

1_2014

1_2014-2

1_2014-3

Unien näkemistä viimeisen viikon aikana on varmasti edistänyt kun olen iltaisin viimeksi lukenut Kari Hotakaisen Luonnon laki -romaania. Siinä on unikuvia. Liikaa. Mutta niiden välissä on oivaltavaa, napakkaa, älykästä tekstiä. Kiteytettyjä dialogeja, jollaisia ei ehkä koskaan käydä. Tai ehkä vähäpuheiset ihmiset käyvät. Minä en ole vähäpuheinen. Olen tänäänkin puhunut. Paljon.

Paljopuheinen, vähäuninen? Ei hyvä yhdistelmä. 😉

’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’ ’

Sitäkin minä yöllä mietin, että voisittekohan te blogissani piipahtajat auttaa? Osallistua empiiriseen, hyvin vakavamieliseen (heh, todella!) tutkimukseeni?

Olisiko mahdollista, että mahdollisimman moni teistä kirjoittaisi kolme sanaa tai sanaparia (adjektiiveja, erisnimiä, substantiiveja, verbejä), jotka tulevat nopsasti mieleen kun sanon 60-luku.

Ja jos vielä samaan vastaukseen voisit laittaa vuosikymmenen, jolla olet syntynyt, niin se olisi tosi hienoa. Oikeaa vastausta ei ole, mutta jos vastaajia tulee yli kymmenen (mieluusti enemmän) arvon kaikkien vastanneiden kesken yhden Vuorotellen-kirjani (niitä ei ole enää montakaan).

Siis kirjoita kommenttilokeroon kolme sanaa (tai sanaparia), jotka tulevat mieleen kuuskytluvusta. Ei haittaa, vaikka olisivat samoja kuin mahdollisesti edellisellä vastaajalla. Äläkä mieti liian kauan.

Olisipa tosi mukava jos moni osallistuisi. Kerron sitten jonkun päivän päästä ”tutkimustulokset” ja sen, mihin tällä jutulla pyrin. 😀

Paikoillanne, valmiina, nyt: 60-luku!

Kuukauden kuva vuodelta 2013

Koskapa harvoin olen iltaisin kameran kanssa ulkona, päätin jo perjantaina, että lauantaina aamulla varhain lähden kuvaamaan kaupungin valoja, lähden niin varhain, että on vielä pimeää. Eilen niin tein.

Ensimmäisenä Möljälle. Taivaankansi liki pilvetön, näytti, että ei tule sellainen harmaa päivä kuten tuntuu olleen kaikki edelliset päivät, viikot – olleen ainakin kuukauden ajan tai kauemminkin. Ja varhain liikkeellä olo paljasti, että Toppilansalmen uusi silta on valaistu hienosti.

Kuvausretkellä-2

Kuvausretkellä-3

Ja sattui hyvin, että Hannalassakin (kesäkuvien pariin ja talon historian täältä KLIKS) oli jo aamulla joku touhuamassa. Koko talo oli valaistu!

Kuvausretkellä-4

Kuvausretkellä-5

Kuvausretkellä-10

Toppilansaaresta ajelin kaupungille, jossa sielläkin vielä kovin hiljaista. Ja viimaista. Ui-jui, että tuuli kylmästi.

Kuvausretkellä-6
Kuvausretkellä-8

Kuvausretkellä-7

Päivän valjetessa toimittelin pikaisesti muutaman asian, vein äidille herkkuja Caritakseen
ja sieltä lähtiessä ajelin rautasillan kautta…

Mitä näet alla olevassa kuvassa?
Koivun, joen, voimalaitoksen, Puutteenperän rannan?
Aivan, mutta siinä on AURINKO!
Auringon valo heijastuu rantaviivaan. Ja kuvassa on valo.
Ja lumi tuo valon kaupunkiinkin.

Kuvausretkellä-9

 

* * * * * * * * *

Kuvasin eilen myös siiloja.

Viime vuoden kuukausikuvauskohteekseni valitsin Toppilansalmen siilot ja niiden tuhon ja uuden elämän. Mistä on kysymys? Kurkkaa tuolta:

http://www.satokangas.fi/blogi/2013/02/kuukauden-kuva-siilojen-tuho-ja-nousu/

Tavattoman vähän, enkä todellakaan kuukausittain, olen kuvia siiloista julkaissut. Aika tunnollisesti olen kyllä niitä käynyt, vähintään kerran kuussa, kuvaamassa. Omasta mielestäni kyllä joka kuukausi olen käynyt, mutta muutaman kuukauden kuvat ovat jossain hävöksissä – tai jopa deletoitu.

Tässä kuitenkin setti joka tietokoneen kätköistä löytyi:

7_2012

Heinäkuu 2012

11_2012

Marraskuu 2012

Lauantai-4

Tammikuu 2013

2_2013

 Helmikuu 2013

3_2013 (Large)

Maaliskuu

4_2013

Huhtikuu

6_2013

 Heinäkuun aikana toinen tuettu seinä luovutetaan. Tuet ja seinä poistuvat …

8_2013

 

Elokuussa puretaan toinenkin tuettu seinämä.

9_2013

 Lokakuun kuva puuttuu: sen aikana nousee taustalle Toppilan lämpövoimalan toinen, uusi piippu.

11_2013

1_2014

Tammikuu 2014 (eilen)

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla ja voit nuolilla siirtyä kuvasta toiseen)

Siilojen rakennusprojektia seurataan myös ”Kulmuri”-blogissa. Siellä on kuvia rakennustyömaalta ja sisältä.

Edellisten vuosien kuukausikuvat löydät täältä:  2010 (Puutteenperän 12 kuukautta)  ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi). 

Varmasti käyn vielä seurailemassa, miten rakennustyö etenee, mutta mitä tänä vuonna kuvaisin? Ehdotuksia? Oulussa joku sellainen paikka, jossa näkyvät vuodenaikojen vaihtelut?

Nyyttärit rulettaa

On loppiaisnyyttäreiden aika. Loppiaista voi ihan hyvin viettää tänäänkin. Tänään on enempi loppiaskelikin kuin viime viikolla. Koin kylmyyden oikein tosissani kun aamun pimeydessä olin Möljällä ja kaupungissa kuvailemassa.

Pikku Nappiset-3

Niitä kuvia lisää sitten huomenissa, mutta nyt kerron, mitä ollaan viemässä viinikerhon perinteiseen loppiaispöytään. Taas – kuten lähes aina – varasin kala/äyriäis tms. osuuden. Ja ”Oulu a la Carte” -kirjasta löytyi pienet nappiset, jotka vaikuttivat tarkoitukseen sopivilta. Olihan se tarkoitus leipoa itse saaristolaisleipä, mutta eilen iltasella ei ollutkaan kotona maltaita, joten jäi leipomatta. Mutta Antellin saaristolaisnappiset ja ruisnappiset kyllä toimivat.

Pikku Nappiset-2

Ohjeet on neljän hengen annoksiin, minä tein kolmikertaiset kun meitä on se kymmenen.

Muikunmätiä ja maa-artisokkamoussea

200 g maa-artisokkiaa
2 dl kermaa
2 dl vettä
suolaa ja valkopippuria
100 g muikunmätiä
punasipuli
tilliä

Kuori maa-artisokat, mittaa kattilaan vesi ja desi kermaa. Lisää artisokat ja keitä kypsiksi. Kaada puolet liemestä pois kattilasta ja soseuta. Suolaa ja pippuroi. Jäähdytä massa. Vispaa loppu kerma vaahdoksi ja sekoita jäätyneeseen massaan. Laita moussea ruis- tai saaristolaisleivälle, lusikallinen mätiä ja sitten punasipulia.

Graavisiikatartar ja sitruuna-tillikreemi

200 g graavisiikaa
1 sipuli
mustapippuria
tilliä
oliiviöljyä

Kuutioi siika pieneksi, mausta pippurilla, tillillä ja lorauksella oliiviöljyä. Sekoita hyvin.

Sitruuna-tillikreemi

100 g smetanaa
sitruunan kuori, tilkka mehua
suolaa, mustapippuria
sokeria ripaus
tilliä

Vatkaa smetana vaahdoksi, mausta raastetulla sitruunankuorella, -mehulla ja muilla mausteilla.

Peitä saaristolaisleipä tartarilla, lusikoi päälle kreemiä, koristele tillillä.

Pikku Nappiset

Kunhan illan päälle nyyttäreistä palaudumme, voin tähän lisäillä, mitä muut olivat tuoneet.

~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22:38 Kylläisenä, mukavan illan jälkeen olemme kotiutuneet, ja voin liittää kännykameralla otettuja kuvia illan kattauksesta.

Alkuun saimme thai-keittiön keiton. .. Hmmm hyvää, kevyttä, mukavasti chiliä.

Pikku Nappiset-2-3

Broilerinmaksapaté sopi erinomaisesti salaatin kanssa. Viimeisessä Glorian Ruoka ja viini -lehdessä on tämän erinomaisen salaatin ohje. Muista dukkah! Se on tulossa Suomeenkin jäädäkseen? 

Pikku Nappiset-3-2

 [Miksi nämä kännykällä otetut kuvat tekevät ruoista vihreitä!? ]

Pikku Nappiset-4-2

Välissä tarjolla oli meidän nappisleipäset: maa-artisokkaleipä muikunmätineen sai kiitosta. Eikä kukaan moittinut siikatartariakaan 🙂

Pikku Nappiset-7

Pääruokana saimme piiiiitkään kypsytettyä possunposkea. Erinomaisen hyvää oli se. Ja jälkiruoka! Suklaafondant vadelmien ja kermavaahdon kera. Minähän sanoin, että nyyttärit rulettaa.

Pikku Nappiset-5

Vaihtoehtoja

Lehdessä luki, että nyt voisi olla revontulia näkyvissä. Koko maassa olisi mahdollista nähdä tähtisumua, tai siis aurinkomyrsky! Ja heti minussa herää hillitön ikävä pohjoiseen! Että kannattaisi ensin, ennen kuin kuvittelee ottavansa vuosisadan komeimmat revontulikuvat, harjoitella laajakulman kanssa, varmistaa, että taivas on tähdessä, asetella jalusta ja itsensä pohjoiseen päin aukeavan aukeaman reunalle. Paras ajankohta olisi ennen puolta yötä.

Muistan kuinka niitä usein olen nähnyt. Joskus kuvannutkin, – ja haluaisin taas yrittää.

Auroras Now (elikkäs netin revontulivahti) näyttää, että Kilpisjärvellä ja Utsjoella todella magneettikenttä värähtelee, aurinkomyrsky (kiehtova ilmaus!!) on lähellä. Vielä tarkistan netistä, että NASAkin on todella perunut jotain suunnattoman tärkeää mittausta ja koetta, koska juuri NYT aurinkomyrsky ja revontulet saavuttavat maan.

Ja mitä on todellisuus? Oulussa käy vihmova tuuli, on pakkasta ja pimeää, on ihan hiton kylmää [ei, en valita, kerron vain tosiasiat, ja pakkastahan on odotettu, – älä ihminen valita!] joten ei tule pieneen mieleenkään lähteä tuonne ulos jalustan kanssa tai ilman etsimään taivaankaaresta revontulia. Jos niitä on, niin olkoot!

Tämä perjantai-ilta on tehty ihan muista asioista kuin revontulten kuvaamisesta.

perjantai

Viini nimeltä Pehtoorin nimikkohöyry? Yritin taas nauttia Sauvignon Blanc -rypäleestä tehdystä viinistä, mutta kyllä ”Pecan” sai enimmät nauttia, huolimatta siitä että ruokana oli kalaa, ei viini ollut minulle mikään erikoinen  ilon aihe.  Nimikkoviinin mies piti siitä. Sanoi, että oli hyvää, aika voimallista, mutta hyvää. Siis te, jotka SB-viineistä pidätte, tässä vinkki.

Ja ruokana oli? Oli lohta. Suola/voileipäkurkku on lohen kanssa oivallista. Kuin myös pintaan sivelty hunajasinappi. Kaikenmoista sitä tulee ”pikaistuksissaan” (lue: nälissään) kokeiltua. Mutta ei huono: sinappi  ja suolakurkut lohen kanssa ovat hyvä yhdistelmä.

perjantai-2

Nämä ovat kirjoituspöydällä odottamassa … toivottavasti ennen sunnuntai-illan päättymistä ovat ”käsitellyt”.

perjantai-3

Niitä ennen kuitenkin tutustun tähän. Joku roti pitää olla viikonlopussakin. 

perjantai-4

Huomiseksi pitäisi kehitellä viemiseksi nyyttäriruokakin…. Onhan minulla visio…

perjantai-5

 

Katkos

Eilen illalla kymmenen kieppeissä kirjoitin tällaisen ”muistiinpanon”:

Kummallinen ilta.

On satanut lunta. Pakastuu.

Olen silittänyt.

Lukenut ja arvioinut kertakaikkisen kiinnostamatonta gradua.

Puhellut äidin kanssa puhelimessa pitkän tovin.

Etsinyt kadoksissa olevaa kirjaa. Kahtakin.

Pari, kolme – kuusitoista! kertaa yrittänyt kirjoittaa blogiin ”päivän sanan”, mutta webbihotellini, jossa Tuulestatemmattu majailee, on ollut koko illan remontissa tai peräti kaatunut, joten ei mahdollisuutta päivityksiin.

 

Niinpä illan ”koneellaistumiskiintiöstä” liikeni aikaa kuvien muokkailulle.

heratys

koekello1

koekel2lo

kello soi

kutistus

koekello 5

koekello 7

Ja nyt tässä perjantaiaamussa lupaan pyhästi – jos internetti vain suo – että ette tänään, tai ihan lähiaikoinakaan, enää joudu näkemään kuvia tuosta tai muistakaan vanhoista herätyskelloista. Muista kelloista ehkä sitten sitäkin enemmän… 🙂

Jospa viikonloppuna näkyisi sinistä taivastakin – voisi kuvata vaikka sitä. Mieluusti näkisin ja kuvaisin.

Salakuuntelua

– Vaikka kuinka yritän, niin aina menee kolmeen, neljään.  Kyllä ei millään jaksais nousta näin aikaisin ylös …

– Joo mulla ihan sama. Ja kun nää luennot alkaa vielä niin aikasi. [Hei haloo! Luento alkoi kymmeneltä.]

– Loman jälkeen rytmit ihan sekasi…

Minullakin on. Tai siis on tullut joka ilta valvottua, luettua, touhuttua puolille öin, ylikin. Ja se on minulle ”rytmit sekaisin”. Nukkumaan kuuluu mennä yhdeltätoista. Minun ainakin kuuluu. Herätä kuudelta tai vähän ennen. Joskus kellonsoittoon vasta puoliseitsemältä, – se on melkein ”rytmit sekaisin” jos herää niin myöhään. No mutta kukin tavallaan.

kelloviritelmia

 Ja sitten toisessa yhteydessä tänään yksi sitruuna. Että voi ihmisellä olla elämä vaikeaa! Tai en minä tiedä ehkä oikeasti onkin, mutta tuntuu, että tämä persoona on sellainen syntymähapan. Ympärillä oli mukava keskustelu menossa, nauruakin, eläväistä nuorta porukkaa kuppilan pöydän ympärillä ja sitten yksi myrkyn niellyt, joka satunnaisesti kommentoi muiden iloista keskustelua jollain täysin niittaavalla kommentilla. Tai valittamalla.

Satuin istumaan yksikseni iltapäiväkahvilla odottaessani yhtä vierasta palaveriin Linnanmaalle ja pakosta tuli naapuripöydän tapahtumia seurattua.  Ja jäin miettimään noita äkkivääriä, nurinkurisia, mielensäpahoittaneita ja mieltenpahoittajia. Sellaiset ovat oikeastaan nuorten joukossa harvinaisempia kun jo aikuisten ihmisten ja varsinkin omaa ikäluokkaani olevien naisten joukossa. Ehkä juuri siksi niin kummissani kuuntelin tuota ja jäin miettimään, millaista se on mököttäjien, nirppanokkien ja kaiken-kivan-kurjaksi-kurttaavien elämä? Näin äkikseltään voisi ajatella ettei erityisen riemullista ja rentoa.

Amarylliksellä ei ole rytmit sekaisin: se on jo menossa levolle.
Mutta onkin se kukoistanut!

Amaryllis

Amaryllis-2

Amaryllis-3

Amaryllis-5

Amaryllis-4

Hajamietteitä opettamisesta

Tähän se nyt taas sitten meni: olen tässä yrittänyt viimeisteillä huomista luentoa, ja jäin sitten leikkimään näiden kellojen kuvien kanssa. Näistä voisi kyllä saada mukavan kolmen taulun setin työhuoneen seinälle, ainoa vaan että tuo tapetti taustalla on vihreä.

kello 1

Pitäisihän se osata photarilla muuttaa siniseksi? Miksi minä olen unohtanut kaikki tuollaiset keinot? Siksi kun minä en ole (ehtinyt) treenaamaan mitään kuvankäsittelyä pitkään aikaan.

kello 2

Eikä nytkään pitänyt mitään kuvankäsittelyjuttuja ryhtyä tekemään. Hakemaan vain kuvitusta luentoon. Huomenna kun on tarkoitus puhua ajasta. – Eikö historioitsija aina luennoi ajasta? No, joo, mutta nyt vähän teoreettisemmin.

kello 3

Tänään minua kyllä hieman huoletti kun en seminaarin aloitusistuntoon mennessä jännittänyt ollenkaan. En ollenkaan. Varmaan eka kertaa ikinä en hitustakaan jännittänyt. Ja vähän luulen, ettei se ole hyväksi. Pieni jännitys on osoitus siitä, että välittää, miten juttu menee. Enkö tänään sitten välittänyt? – Kyllä, luulisin. Mutta silti en jännittänyt.

No, mitenkö se sitten meni? Ennätyksellisen lyhyesti. Sekin vielä! Enkö siis innostunut kun kerran kaksituntinen ei tullut täyteen ja vauhdilla asiaa? Ehkä innostuin, ehkä en. – Tai noh, innostuin minä, mutta ehkä en sittenkään niin paljon kuin joskus. Sitä paitsi olin tylsä ja kerroin opiskelijoille suoraan, että tutkielman teko ei synny inspiraation voimalla, vaan tarvitaan (Turun opintojeni aikaisen proffan sanoin) perspiraatiota: Verta, hikeä ja kyyneleitä! Noh, ainakin hyvä istumalihaksia. Se on pitkällistä puurtamista. Inspiraatiota ei kannata jäädä odottelemaan, kelloon ei auta tuijotella, on vain tehtävä. Ja kyllä se ”flow” sieltä sitten tulee. Tulee se!

Minullekin huomisella luennolla? Toivottavasti ja todennäköisesti. Arjen historia on kuitenkin minun viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemistäni/pitämistäni luentosarjoista se mieluisin, parhaan palautteen saanut, aina itsellekin uutta antava. Nyt pääsen pitämään sen kolmannen kerran.  Arkeen paluu siis moninkertaisesti, mutta arjessa onkin hyvä. 😉

 

Lukukausi alkaa – olenko valmis?

Huomenna tulevat opiskelijat, alkavat seminaarit, on vastaanotto, ylihuomenna käynnistyy luentosarja, seuraaavalla viikolla ensimmäiset kokoukset ja pöydällä odottaa jo kaksi gradukäsikirjoitusta lausuntoaan, yksi väitöskirjantekijän palaveri sovittu ja yhden tarkastusprosessi pistettävä vireille. Torstain ja perjantain olin toki jo töissä ja hiljalleen lukukauden käynnistystoimia tein.

Lomalla on tyky-juttuja tehty: työkyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi olen nukkunut, liikkunut, lukenut lällärikirjallisuutta. Neuleet on pesty ja silitetty, muistitikut järjestelty, luentoa varten artikkelit valittu, www-sivut tehty. Jakku ostettu. Joulu pakattu pois, tontut nukkumassa, (kaamos)valoja en vielä suostu ottamaan pois. Tukka leikkautettu. Kirjastoon harkkamateriaalit tilattu.

Joo, olenhan minä valmis. Siitäpähän alkakoot. Mukavakinhan tuo on.

pidennetty viikonloppu-3

Ja kuinka mukava onkaan ollut tämä kolmen päivän kotiolo. Lämmitellä takkaa ja leivinuunia, leikkiä että on kylmä tammikuu. Poltella kynttilöitä – tosin osaa ei raski edes sytyttää kun ovat niin kauniita (ja kalliita 🙂 ).

pidennetty viikonloppu-2

Kokkailla, ja kokeilla taas jotain uutta. Nyt kun persimonit ovat saatavilla, ja halpoja,
niistä saa salaattiin mukavaa makeutta, ja sitten ne ovat hyviä näin:

pidennetty viikonloppu

Tapas-lapas-postauksen yhteydessä mainostamani maalaispatee ja persimoniviipaleet ovat oivallinen alkupala, tai vaikka tapas. 🙂 Olisipa ollut jotain vihreetä tuohon koristeeksi. Mutta maku ei vaadi muuta. Hyvää noin.

Eiliseksi jälkkäriksi tein täytekakun. Tai noh, sellaisen lässäyksen. Mutta hyvää sekin oli.

Siis ensi paistetaan kääretorttu/kakkupohja uunipellillä. Kostutetaan maidon ja Baileys-liköörin sekoituksella (½ dl + ½ dl). Levylle levitetään puoli purkkia tuollaista Nutellan näköistä ja makuistakin tahnaa.

Kakkupäivä-5

Rullataan. Leikataan kolmeksi paksuksi viipaleeksi, asetellaan vierekkäin ja peitetään kermavaahdolla, sievästi jos osataan.

Kakkupäivä

 Minä en osaa. Siksi se on tuollainen lastenjuhlakakun näköinen tekele.

Kakkupäivä-2

Mutta leikkauspinta on källi. Ensi kerralla rullaan kaikki levyt päällekkäin ja teen vain yhden pyörylän. Mutta yhtä kaikki. Hyvää tämä oli. Juniori & kihlattunsa pitivät kardemummakahvin keralla kovastikin. Moni kakku päältä kaunis, — tämä ei, mutta hyvää oli.

Kakkupäivä-3

Kakkupäivä-4

Dietti ja tipaton aloitettu? No, ei todellakaan ole. Ehkä vähän voidaan jo ensi viikolla kevennellä. Siinä kaikki.

Keskustelua kahvikupposen ääressä -haastetta kerrakseen

Luulenko minä vain, että blogeissa kulkevat haasteet ovat vähentyneet vai olenko minä niin erakoitunut tämän oman Temmattuni kanssa, ettei ole kohdalle pitkään aikaan sattunut. Nyt kuitenkin serkkuni tuli omassa blogissaan heittäneeksi minullekin haasteen… ”Utelias kun on” – kuten itse totesi. Hövelisti lupauduin vastaamaan, ”heleposti” lupasin. Ja nyt sitten kun katson tätä haastetta, minulla on liuskan verran kaikkea varauksia, rajauksia, käsitteenmäärittelyjä, jatkokysymyksiä, kaiken moista …

Haasteessa luki näin:

Esitän kysymyksiä, mitkä saattavat useinkin tulla esille kahvikupposen ääressä ystävän kanssa keskustellessa. Mitä sinä vastaat seuraaviin kysymyksiini? Voit myös vastata kysymyksiin pelkästään valokuvin.

 

1. Mikä on sisustustyylisi?

Tyyli? Tiedä häntä tyylistä. Selkeää pitää olla – ei krumeluureja. Vaaleaa – enimmäkseen. Paitsi sitten vähän voimakkaita värejä. Ja vähän vanhaa, vähän uutta, jotain sinistä, jotain lainattua … Kodikasta – toivoisin.

2. Mihin huoneeseen olet panostanut eniten sisustaessasi?

Mihin huoneeseen? Nämä kysymyksethän ovat vaikeita! Kun kerran jotain sisustukseen hankitaan, se on ja pysyy. Ainakin sen 20 vuotta. Ei mitään erityistä huonetta, johon satsattaisiin – tai noh, hyvä on: keittiöön. Tai ehkä tähän työhuoneeseen. Kirjathan ovat osa, tärkeä osa, olennainen osa, opettavainen osa, oma osa sisustusta, eikö?

haaste

3. Mihin käyttäisit paljon rahaa ilman huonoa omaatuntoa?

Matkustamiseen.

Bella-Vista

4. Mihin käytät paljon rahaa?

Matkustamiseen. 😉

purje

5. Mistä onnesta unelmoit?

Matkustamisesta. Haluan vielä joskus uudelleen Alpeille patikoimaan.

Patikointi

Unelmia pitää olla, mutta oikeasti olen kyllä – hyvä on, kliseisesti – sitä mieltä, että on onni on arjessa, pienissä hetkissä.

6. Mikä olisi mielestäsi huonoin onni?

Eikö kaikkien mielestä huonoin onni ole läheisen tai oma vakava sairastuminen? Minusta se on.

7. Missä asiassa olet tunnollisin?

Ajoissa olemisessa, siinä kai. Töissä ja työssä pitää olla ajoissa, tunnollisesti.

´Huhtikuu 2011 003

 8. Minkä inhimillisen virheen annat helpoiten anteeksi?

Hmmm…. vaikeaa vastata … toisaalta eikö inhimilliset virheet ole helppo antaa anteeksi.

9. Mikä on naisen parhain ominaisuus?

Luotettavuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, – ja sitten reiluus – vähän ovat sama asia nuo kaikki. Ja ne ovat niin paljon.

10. Mikä on miehen paras ominaisuus?

Ei se(kään) ole sukupuolesta kiinni: ihan samat jutut: Luotettavuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys ja se reiluus. Reilu pitää olla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Huh, olipas tämä yllättävän vaikeaa, mutta kiitos haasteesta. Haasteet on hyväksi, nekin. 

Minä en haasta ketään, mutta jos nyt vaikka Valoon ja tuuleen, Katse avartuu, Pieniä timantteja -blogeissa olisi intoa vastailla, niin olisihan se mukava.

Kulttuuria, kulttuuria

Liikuntakulttuuria, kuvataidetta, historiaa, ruokakulttuuria – – –

Olisi pitänyt lähteä harjoittamaan liikuntakulttuuria aiemmin kuin tein. Olisi ollut kunnolla pimeää, eikä olisi näkynyt kuinka ankean näköistä on. Tahtoo vähän lisää lunta, ja vähän lisää pakkasta. Noh, periaatteessa kuitenkin hyvä ulkoilla. Toisin kuin juuri koskaan tammikuussa menin Meri-Toppilan rantaan. Yleensä sinne on tähän aikaan vuodesta vaikea mennä, sillä talvikunnossapitoa ei ole. Nyt sitä ei tarvittu. Paitsi että hiekkaa, soraa olisi saanut olla. Liukas oli. Meri häthätää rannasta jäässä…

Kulttuuria

Sauvakävely merkitsikin jännitystä olkapäälle, ei helpotusta kuten yleensä …

Kulttuuria-2

Kulttuuria-3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seuraavaksi korkeakulttuuria. Tai noh .. kuvataidetta. Vihdoin – viimein – saimme lähdetyksi Taidemuseoon, jossa on Reidar Särestöniemen näyttely

Kulttuuria-3-2

Jos Särestöniemen taide oli hänelle poikkeuksellisen henkilökohtaista, niin henkilökohtaista hänen taiteensa on myös minulle. Yksi, aika laajan, näyttelyn tauluista kun oli lapsuudenkodissani ja molemmat vanhempani pitivät Särestöniemen taiteesta; kävivätpä Kittilässä tapaamassakin taiteilijaa.

Kulttuuria-4

Kulttuuria-6

Jo pelkästään signeerausten tarkastelu oli mielenkiintoista: 1960-luvulla, uransa alussa, Särestöniemi joko ei signeerannut taulujaan ollenkaan tai sitten tuhrusti nimensä, hyvin pienellä, teoksen yläreunaan, mutta 1970-luvun voimansa tunnossa ei jättänyt arvailujen varaan, kuka työn oli tehnyt: suoraan tuubista nimi, ja isolla!, taulun alareunaan. Myös porofiguurit ”tuubitekniikalla” ovat hänelle ominaisia.

Kulttuuria-5

Alla oleva ”Kalmisto Jäämeren rannalla” oli minulle täysin uutta … Eikä epäilystäkään, että olin heti Pykeijassa (kuvat).

Kulttuuria-2-3

Melkein veti hiljaiseksi tuo näyttely. Mutta ei auttanut,  – kulttuuripäivä jatkui: seuraavaksi kohti (Pohjois-Pohjanmaan) museota. Ajattelin, että ensi viikolla alkavaa luentoa varten käyn oppimassa ja katsomassa yhden näyttelyn, mutta se olikin jo ohi. Siispä tutustuimme Afrikan tähti -pelin historiaan. Tämäkinhän on kovin henkilökohtainen ja ajankohtainen aihe meille

Kulttuuria-7

Kulttuuria-3-3

Kaikenlaista uutta opittiin näyttelyssä. Tiedättekö, kuinka kauan kesti suomalaisilla lähetyssaarnaajilla matka Helsingistä Ambomaalle (Namibiaan) 1800-luvun lopussa? Kesti kaksi vuotta! Mitä minä turhaan urputan, että matka lapsen luo Meksikoon vie puolitoista vuorokautta?

No opittiin paljon myös siirtomaapolitiikasta, valkoisen miehen vallasta ja taakasta, ennakkoluuloista ja suomalaisten Afrikka-tietämyksestä.

Kulttuuria-9

Ja näyttelyn jälkeen tätä peliä pelaa ihan uusilla tiedoilla, ihan uudesta näkökulmasta … 🙂

Kulttuuria-4-2

Kulttuuria-8

Museon jälkeen ruokakulttuurin vuoro. Viskaalista käytiin hakemassa iso kimpale huomista uunipataa varten. Vähän muutakin. Ja sitten vielä täydennysostoksille Stockan Herkkuun. Akateemisessakin piipahdettava, vähän kuin kirjallista kulttuuria ja työasioita välissä.

Sitten aika miettiä syömistä. Pehtoorihan on jo Gastro26 -ravintolan testannut. Testannut ilokseen ilman valokuvaavaa vaimoaan, mutta tänään olimme siis kaksin. Ja minä kuvasin. Tietysti! 😀

Lyhyt arvioni: paikka kolsu, viinilasillinen tuplasti korkkivikaista, palvelu siitä huolimatta ystävällistä, maa-artisokkakeitto ihan tavattoman hyvää, samettista, raikasta, täyteläistä, kerrassaan ihanaa. Karitsan niska (retro)valkosipuli-perunoineen ja juurespyreineen mehevää, muhevaa, ja jälkiruoka (suklaa-brownie), jota tosin maistoin vain pehtoorin lautaselta, oli hyvää. Ei maailmojakaatavaa, mutta hyvää.

Kulttuuria-10

Kulttuuria-2-5

Kulttuuria-3-4

Lauantai jatkukoon kulttuurin merkeissä: historiaa ja kirjallisuutta seuraavaksi vuorossa. 🙂

”Pois pois postin tieltä,

… posti se kulkee keskellä tietä.” – Tai sitten ei kulje.

Tuntuu että viime aikoina on ollut enemmän kulkematta kuin kulkenut.

Lähetin tyttärelle Meksikoon kuplakuoren ennen marraskuun puoltaväliä; salmiakkiaskin, pokkarin, pienen adventtikalenterin, Aarikan tontun, muuta ihan pientä ja paljon halauksia kuoreen. Viime viikolla tämä palautui. Meksikossa käyneenä, koskaan tytärtä tavoittamatta. Snif.

postia

_MG_8640

Ja reilusti marraskuun puolella pidin kiirettä, että saadaan joulupaketti lähtemään. Otin selvää postista, mitä Meksikoon saa ja mitä ei saa lähettää: postin sivuilla lukee, että kielletyt lähetykset ovat nämä:

Raha, arvopaperit, matkashekit, platina, kulta ja hopea valmistettuna tai valmistamattomana, jalokivet, korut sekä muut arvoesineet, arpajaismateriaali, kalenterit, mainosmateriaali, kuvapostikortit, suklaa, lihatuotteet, alkoholi, kosmetiikka.

Juuri kun olin ajatellut omista kuvista tehdyn kalenterin postitella, juuri kun olin ajatellut suomalaista suklaata, vähän kuivaporoa ja muutaman tyttären lempparikempparituotteen (mm. Guerlainin aurinkopuuterin) pakettiin hankkia. No ostettiin ja hankittiin sitten kaikkea muuta pientä, kevyttä, suomalaista, toivottavasti ilahduttavaa lapselle. Tein villasukat Meksikon kylmille lattioille …

Pakattiin Muumi-laatikkoon (esikoinen kun on ”vähän” muumifani) ja maksettiin kaikkinensa 50 euroa postikuluja, jotta lapsi saisi joulupaketin,  – jotta saisi meiltä aineellisenkin viestin, saisi tälläkin tavoin viestin ikävästä ja välittämisestä. Ja tänään pehtoori haki sen Tuiran postista. Miksi minuun niin sattuu?!! Koskee.

postia-2

postia-3

Ennen joulua kyseltiin tyttäreltä, miten siellä muut eurooppalaiset ovat saaneet paketteja, ovatko tulleet perille? Työkaverinsa Greg oli kertonut, että kolme kuukautta oli pisin aika, kun oli Keski-Euroopasta paketti kulkenut Väli-Amerikkaan, Monterreyhin, jotta ei niin tavatonta. Mutta nyt meillä on siis täällä kotona muumijoululautasliinoja ja Aarikan tonttu. Meillä on pienet villasukat ja muuta pientä ja vähän isompaa, jonka oli tarkoitus ilahduttaa lapsen joulua Meksikossa.

Eikä se kulje posti toiseenkaan suuntaan! Tytär teki aika lailla töitä, että sai lähetetyksi joulukortit Suomeen. Ainakin Mummuille, parhaille kavereille, en oikein tiedä, kenelle kaikille, mutta kuitenkin … Postimerkkien ja kuorien hankkiminen kun ei Monterreyssä ole mitään pikkujuttu (ks. keväältä yritys), joten näki vaivaa. Mutta ei ole kortteja näkynyt. Eikä ole tytärkään saanut niitä kortteja, joita täältä aika monet lähettivät. 🙁

Eikä tämä Oulu – Meksiko -postilinja ole ainoa postin kulkemattomuuden tai kulun ihmejuttu viime päivinä. Amerikan serkun joulukortti tuli New Yorkista nopsasti kolmessa viikossa. Kolmessa viikossa!

Ja sitten toisenlainen ihmekertomus postinkulusta: tänään minulle tuli vakuutusyhtiön ”hyvin henkilökohtainen” mainoskirje, johon oli merkitty osoite, jossa asuin viimeksi vuonna 1980! Kuten olen kertonut olen asunut lähes koko ikäni tässä kilometrin säteellä. Koskelantiellä oli lapsuuteni ja sitten taas varhaisaikuisuuteni postiosoite, mutta viimeksi siis vuonna 1980.

Kaiken muun lisäksi vakuutusyhtiön kirjeessä, jossa oli siis väärä osoite, oli myös väärä nimi. Siis tyttönimeni. Ja sitähän minä olen käyttänyt viimeksi elokuussa 1983! Siis väärä sukunimi ja väärä osoite, mutta SILTI kirje tuli perille. Ja mikä hauskinta: tämän kyseisen vakuutusyhtiön toimitusjohtaja, joka mainoskirjeen alareunassa hymyilee valloittavinta, poikamaisinta hymyään, on meidän hyvä ystävä. 😀 Hän tuskin tietää yhtiön postitusmenettelyistä, mutta voisikohan auttaa paketin saamisessa Meksikoon??

Sitä minä vain mietin, miten Oulun/Tuiran posti tiesi tuoda kirjeen minulle? yli 30 vuotta tyttönimestä ja tuosta osoitteesta! Ja silti joku tiesi! Melkein pelottavaa. 

PS. Jotain äärimmäisen nostalgista sattui kohdalle kun hain aiheeseen kuvitusta… 😉  http://www.youtube.com/watch?v=uoSGjNFQWgE  Noita me pehtoorin kanssa kuuntelimme opiskeluaikana Toivoniemessä.

 

Tilastokatsaus – ja ahkerimmat kommentoijat!

Vuoden vaihtuessa on tapana koota tilastoja, tehdä inventaario, summata tapahtumat, palkita edellisvuoden parhaat? 

Tällainen tapahan se täällä Tuulestatemmatussakin on ollut. Blogini kävijälaskuri ei toimi ihan alusta asti, mutta melkein. Luulen että jos laskuri olisi ollut vuoden 2008 alusta lähtien päällä, olisi kokonaiskäyntien lukumäärä jo lähellä puolta miljoonaa! (Eikä siinä luvussa ole mukana Keittiö-, matka– ja luentosivustoilla vierailut, vaan vain tämä blogi.) Juuri päättynyt joulukuu keräsi liki 13 000 blogipiipahdusta. 😀 Ei huono! 

Klikkaamalla saat tilaston isommaksi

Tilasto

tilasto 2

 

Kommenttien yhteismäärä lähentelee kahtatuhatta (1845, missä ovat mukana myös minun vastaukseni kommentteihin). Sen, miten kommentit jakautuvat vuosittain eri kommentoijien kesken, on WordPress (tämä blogipohjan tarjoaja) vuosittain ilmoittanut ”Annual Reportissaan”.

Vuonna 2012 TOP5 -kommentoijat olivat nämä

Kommentoijien top 5_2012

Toissa vuonna Katri vei selkeästi ykköstilan. Irma oli hyvänä kakkosena ja Koivulla oli selkeästi välivuosi 2012, vain 48 kommenttia. Tuolloinen ”plepola” on yhtä kuin Pasi, joka on menneenä vuonna kommentoinut ja antanut paljon rakentavaa, hyvää ja opettavaa palautetta valokuvauksestani.

Mutta mitenkäs viiden kärki viime vuonna on muotoutunut? Onko uusia nimiä, kuka on tipahtanut pois, onko Katri menettänyt ykkösasemansa? Onko aika usein kommenttilistassa näkynyt Satu, Raila tai Marja yltänyt pistesijoille? Aika tasaiseksi meni viime vuonna!! 🙂

Koko wordpressin raportti on täällä:

http://jetpack.me/annual-report/6451786/2013/

Menneenä vuonna artikkeleiden parhaimmisto (tai eniten hakuja saanut postaus) oli seuraava:

Suosituimmat artikkelit

Ruoka tuntuu keräävän eniten ”hakuammunnalla” tuloksia. Klikkaa isommaksi, näest postausten nimet. Kaiken kaikkiaan olen postannut 2292 artikkelia. Päätalo vapise, Iijokisarja jää kohta sivumäärässään pienemmäksi.

Olen luvannut palkita ahkerimman kommentoijan; kyllä se on tänäkin vuonna Katri, jolle palkinto lähtee! Onneksi olkoon ja kiitos, Katri!

Kommentoijien top 5_2013

Koivu jäi vain kahdella postauksella taakse, ja Pasi oli kirinyt kovasti. Vaikka Irman vierailut ja kommentoinnit ovat vuodessa vähentyneet, ei kukaan kuitenkaan päässyt viemään pistesijaa häneltä. Ja neljä ahkerinta siis edelleen entiset. 🙂