Pimeää, tihkua, reipasta sadetta,  hurjia tuulenpuuskia, Meri-Toppilan rannassa vesi korkeammalla kuin koskaan, tyrskyjä ja meren pauhua, mitä tuolla ei yleensä ole, hetken pala sinistä taivasta, liki tyventä, sade vaihtui rännäksi, lumeksi, vastatuulta, päivän valkeneminen, ja taas sadetta. Ja tuo kaikki yhden aamulenkin, yhden tunnin! aikana. Seurauksena punaiset posket ja lenkin jälkeen lupa olla sisällä koko päivä.

Touhupäivä, –  ja into laitella ruokaa.

Nuoripari tuli syömään. Ja tällä tänäänkin (ks. ohje eilisestä postauksesta) aloitettiin:

 

Pääruokana Viskaalin kaupan eilisistä tuomisista tehtyä

Vorschmackia jauhelihasta

500 g lampaan jauhelihaa (voi tämän tehdä kokonaankin lampaanjauhelihasta,
mutta puolet voi olla)
500 g naudan limousinjauhelihaa

2 isoa sipulia
2 rkl voita
4 dl vettä/lihalientä
2 kevytsillifilettä
2 prk tomaattipuretta
10 anjovisfilettä
4 valkosipulinkynttä
2 dl smetanaa

 

Silppua sipuli ja kuullota voissa. Murenna joukkoon jauheliha ja ruskista se. Lisää paloiteltu silli, anjovis, valkosipuli, tomaattipure ja lopuksi vesi tai lihaliemi. Hauduta miedolla lämmöllä ainakin kaksi tuntia. Lisää kypsään massaan smetana ja mausta pippurilla (suolaa ei tarvita: silli ja anjovis hoitelevat sen osuuden). Soseutin massan pamixilla: ”ihme kevyttä tämä” – totesi Juniori.

Tarjolle tuotaessa mukaan smetanaa, suolakurkkua ja punajuurikuutioita.

Perunamuusi, uuniperunat, bataattilohkot, ruusukaalit, uunipunajuuret … kaikki käyvät lisukkeeksi.

Ja tämä on ihan erinomaista kylmänä. Siitä saa oivallisia alkupaloja, tapaksia. Ja yöruokanahan tämä on hyvinkin tunnettu. Ja sellaisena ylivertaisen hyvä.

Kovin tuhdin pääruoan päälle halusin tehdä jotain kevyttä, hyvää.  Jääkaapista löytyi Arlan Piparkakkurahkapurkki, ja siispä siitä jälkkäri. Semifreddo. Voisikohan sen kääntää puolijäädyke. Ja tämä minun versio sikälikin puolikas, että jätin keltuaiset pois, enkä lisännyt yhtään sokeria. Siis ihan ”laitti” versio. Keltuaiset mukaan ja ehkä piparkakkumaustetta teelusikallinen, niin keveys jo häipyy, mutta maku on varmasti täyteläisempi. Mutta näin marraskuussa tämä kevytversio oli oikein simppeli ja soppeli.

Kevyt Piparkakku Semifreddo 

2 valkuaista
1 prk piparkakkurahkaa
1 dl vispikermaa
2 tl Mexicon vaniljaa*  tai vaniljasokeria
10 piparkakkua

Murustele piparkakut muovipussissa. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vispaa erikseen rahka ja kerma vaahdoksi, johon lisäät vaniljan. Sekoita vaahdot ja piparkakut ja nostele annosmaljoihin. Pakasta muutama tunti. Pinnalle vielä piparimuruja.  Ei mitään tuhannen erikoista, tai taivaallisen hyvää, mutta mukava pikku herkku kuitenkin.

 

 

Myrsky ei tällaisen ruoan jälkeen paljon hetkauta. 😉

7 Comments

  1. Odotinkin innolla vorschmakin ohjetta sinulta ensi viikonlopuksi. Kuulostaa hyvältä. Tein vain jauhelihapihvejä Viskaalin jauhelihasta ja olivat nekin kyllä hyviä. Ps. Kun sinun alkukuvissasi on Sanna Koiviston ajankulkupatsaan pikku Martin kuva, niin oletko mahdollisesti kysynyt taiteilijalta lupaa käyttää kuvaa? Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta kun olet muuten niin hyvätapainen niin todennäköisesti sinulla on lupa siihen.

  2. Hei Marja, kyllä tuo vorschmak tekemisen ja syömisen väärti on.

    Martti! Todellakin Martti se tuossa bannerissa istuskelee, ja olenhan minä Marttia kuvannut monta kertaa ja koko Ajankulku-teosta. Olen kyllä muistanut kertoa kenen työ se, mutta olenko hoksannut kysyä lupaa? Enpä ole. Ei ole tullut pieneen mieleenkään. Esim. Ilokivien tekijältä ja yleensä aina putiikeissa, pihapiireissä, ravintoloissa tms. olen luvan hoksannut kysyä, mutta en Koivistolta. Nolompi juttu. Siispä teen sen tänään. Kysyn vaikka bannerikuva on tarkoitus tässä muutenkin pian vaihtaa, talvisemmaksi, tai jopa jouluisemmaksi. Adventtikalenteriakin kun eilen jo taas suunnittelin. 🙂

  3. Heippa, ette te nyt voi olla ihan tosissanne! Ei julkisesta veistoksesta otetusta valokuvasta mitään lupia tarvita, sillä tässä tapauksessahan tekijänoikeuksien alainen teos on tuo valokuva 🙂

  4. Hei Katri, kiitokset kommentistasi! Olet oikeassa – sinäkin. Patsaista ja julkisista taideteoksista otettujen kuvien tekijänoikeuksien alaisuus on kyllä vähän veteen piirretty viiva.

    Minä olen antanut itselleni opettaa asian näin:

    ”Taideteoksista ei saa julkaista yksityiskohtaisia kuvia ilman tekijän lupaa. Julkisilla paikoilla olevat patsaat ja muut teokset saavat kuitenkin esiintyä kuvauskohteen taustalla tai muuten vähäisessä osassa.”

    http://pekkapunkari.wordpress.com/2013/07/31/missa-saa-kuvata-ja-julkaista/

    Tuo linkin takana oleva Pekka Punkarin artikkeli on muutoinkin hyvä näissä julkaisuoikeusasioissa. Kuvatahan saa, mutta mitä saa julkaista, on vähän kinkkisempi juttu. Miten toimia esimerkiksi vanhoja patsaita ja vaikka Toripolliisia kuvatessa ja niistä kuvia julkaistessa? Minun blogillani kun ei ole minkään verran kaupallista tarkoitusta, eikä mainoksiakaan sivupalkeissa kuten monilla on, niin enempi ”yksityiseen käyttöön” voinen katsoa julkaisuni olevan.

    Joka tapauksessa laitoin aamulla Sanna Koivistolle ”lupa-anomuksen” julkaisuun, katsotaan miten hän suhtautuu… 🙂

    Olen itse joutunut muutamia kertoja hoksaamaan omien juttujeni luvatonta vohkimista (esim. tuo ”Artikkeleissa” olevan artikkelin itsenäisyyspäivän kahden kynttilän historiasta tiedän pöllityn melkein sanasta sanaan yhteen maakunnalliseen sanomalehteen) ja muutamaan ottamaani kuvaan olen törmännyt toisissa blogeissa, – en ole ryhtynyt mihinkään toimiin vaikkei niissä nimeäni ole ollutkaan, saatikka, että julkaisuun olisi lupaa kysytty.

  5. Kiitos kommentista ja linkistä! Tuo tekstien ja valokuvien luvaton ”lainailu” on kyllä törkeää ja täysin selvää tekijänoikeuksien rikkomista, murr.

    Ehkä julkisten veistosten kuvaaminen voi joskus olla ns. veteen piirretty viiva. Tekijänoikeuslaki (25 a §) sanoo: ”Taideteoksen kuvaaminen on sallittua muissakin kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos teos on pysyvästi sijoitettu julkiselle paikalle tai sen välittömään läheisyyteen. Jos taideteos on kuvan pääaihe, kuvaa ei saa käyttää ansiotarkoituksessa.”

    Ainakin minä tulkitsen Sinun kuvasi yksiselitteisesti kuuluvan tuohon ”ei-ansiotarkoituksessa”-kategoriaan.

    Jos kuitenkin ruvetaan saivartelemaan niin kuvaa katsoessa voisi kysyä: kuka onkaan tekijä? Onko kuvan tekijä Sanna Koivisto, joka on veistänyt Martin? Vai onko kuvan tekijä se salaperäinen vaatettaja, joka on pukenut Martille lämpimät talvivaatteet?

    Vai onko tekijä sittenkin valokuvaaja, joka on vanginnut hienot valot ja varjot, terävän ja epätarkan, salaperäisen oksiston ja lentävät pilvet yhteen ja samaan tyylikkääseen sommitelmaan?

  6. Tästähän tulikin ihan mielenkiintoinen ja opettavainen keskustelu. Kiitokset Katri H.

    … ja Irma, kiitos.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.