Kävellen kalastajakylään, kävellen kalaravintolaan

Vielä pimeää kun heräämme. Eikä kahdeksaltakaan juuri mitään näe, sumua, tihkusadetta. Eilisiä kuvia, sähköposttit, netistä sääkarttojen tutkiskelua, vielä vähän matkatavaroiden purkua ja matkaoopaita lueskeltiin: mihinkäs tänään. Mitä tehtäisiin?

Ensimmmäiseksi tutustumaan tähän isoon hotelliimme, joka on kuuluisan Reid´s hotellin naapurissa. Kuvassa kallion päällä näkyvä Reid´s on kunnianarvoisa, yli satavuotias majapaikka, jossa mm. Churchill ja Ruotsin hovin jäsenet ovat majailleet. Siellä olisi tarjolla iltapäivisin ”Afternoon tea” ja tiedä häntä vaikka joku päivä sinne menemme. Puutarhakin kun kuulemma on tavattoman kaunis.

No kyllä meidänkin hotellissa on kaunista; aamiaishuoneessa sellaista brittiläistä hillittyä charmia. Ja brittejä. Niitä on paljon. Vaappujengiä sanoisivat meidän nuoret. Lisäksi vähän lapsiperheitä, mutta ei juuri murkkuikäisiä eikä nuoria näy. Taitaa koskea oikeastaan koko Madeiran turismia….

Mutta meidän kaltaisillemme täällä on paljon. Ja aamupäivän sumusta huolimatta päätimme sitten lähteä naapurikylään, Camera de Lobos on 20 000 asukkaan kalastajakaupunki 7 kilometrin päässä tästä hotellistamme. Ja sinne vie hieno rantapromenadi. EU-rahalla tehty reitti oli mukava, hyvä verryttely ennen huomista ja ylihuomista vuorille nousemista. Merenrantareitit kun ovat minulle kovin mieluisia.

Monenlaista matkan varrella oli. Ja satoihan se sitten välillä ihan kunnolla. Mutta vaikka sää näytti hyytävältä, syksyiseltä, on sade kuitenkin lämmintä ja kamppeet kuivaa äkkiä. Sitä paitsi patikkapopot ja kuoritakki olivat hyvät olemassa.

Päästyämme kalastajakylään paistoi jo aurinko ja oli jo lounasaika. Istahdimme pienen aukion baariin, ja nautimme Nikitat. Kyllä nämä madeiralaiset hedelmäsmoothiet, joissa on tilkka kuohuvaa aina meksikolaiset clamatot voittivat. Kolme ja puoli euroa tuollainen tuopillinen tuoreista hedelmistä puristettua herkkua maksoivat.

Hotellille palatessa auringonpaiste vain parani, siispä altaalle. Meriveteen ei vielä uimaan, mutta oli sitä hieno katsella ja kuunnella. Meren tuoksu tuntea.

Illansuussa kuvien purkua ja tätä kirjoittaessa, parvekkeella. Ja sitten vaihteeksi kävelemään. Kävellen Funchalin vanhaan kaupunkiin. Syömään tietysti.

Rua Santa Maria on kuuluisa kymmenistä ravintoloistaan, ja siitä, että kapean kävelykadun varrella ovet ovat taideteoksia: niissä on runoja ja maalauksia. Kuvia on paljon, postailen niitä joskus.

Gavião Novo oli ravintola, johon me sitten istahdimme. Eikä vähempää eikä enempää kuin chefin spesialiteetin tilasimme: miekkakalaa, seabassia, scampeja, espadaa, pork fishiä (mitä ihmettä se on??), simpukoita ja lapaksia (ja täällä lapas ei ole lappilainen tapas a la Hangasoja, vaan grillattuja maljakotiloita kuoressaan, – olivatpas erinomaisia!)

Iso vati mereneläviä kahdelle!