Helsinkiin lähdön tunnelmissa

Eilisen laidunkauden lopettajaispäivällisten ja harvinaisten vieraiden käynnin jälkeen nuoriso ei tänään tullut syömään. Siispä ihan kummallinen sunnuntai. Laitoinkin sitten rääppiäisistä salaattia, jolle sopii kyllä nimeksi ”Insalata misto”, sekasalaattia. Ja uudenlaista  lohi-riisi-laatikkoa, jota jäi pakastettavaksi ja pehtoorille alkuviikoksi.

Kummasti tuli mieleen vuosikymmenen ja parin takaiset ajat, jolloin ennen Helsingin arkistomatkoja (paikallishistorioita tai väitöskirjaa varten – tai tätä samaista edessä olevaa arkistoekskua varten) tein aina perheelle ruoat valmiiksi pakkaseen. Päivittäinen ruokasatsi oli pakkkasessa ja päällä maalarinteippi, jossa oli sapuskan nimi ja lämmitysohjeet. Ihan kuin pehtoori ja mutikaiset eivät olisi osanneet itsekin tehdä ruokia. Tai olisivat ainakin oppineet, jollen olisi valmiiksi tehnyt.

Mutta silloin oli jotenkin sellainen tunne, että minun ”kuului” tehdä valmiiksi kun kerran perheen ”jätin” ja työreissulle lähdin. Ja luonnollisesti katsoin lapsille viikoksi tarha/kouluvaatteet valmiiksi, en sentään keltaisia lappuja niihin merkiksi laitellut, mutta katsoin kuitenkin tarpeelliseksi huolehtia. Ihan niinkuin pehtoori ei muka olisi osannut. Ja olisiko sillä nyt ollut niin hirveän väliä jos ei ihan olisikaan olleet soppelit kamppeet. .. Mutta kun minusta vaan tuntui, että minun ”kuuluu” huolehtia moisista. Nyt ei kuulu huolehtia enää paljon mistään…

Lokakuun tullessa kesä on enää vain kuvissa.

Töissä käväisin ja laitoin ovenpieleen tämmöisen tiedotteen (Kansallisarkiston nurkalla…). Pätee täällä blogissakin … tosin on todettava, että miniläppäri on kyllä tarkoitus ottaa mukaan, joten eiköhän sitä Isolta kirkolta tule raporttia. Katkosta höpinöihini siis tuskin tulee. Minun kun ”kuuluu” joka päivä tänne jotain raapustella. 🙂

Pitäisikin ryhtyä pakkaamaan. Yöksi junaan…

Meri-Toppila – teletappien maa?

Uusimmassa Ylkkärissä (= Oulun ylioppilaslehti) oli juttu Toppilasta. Siinä Meri-Toppilan alueesta käytettiin nimitystä Teletappien maa. Enpä ollut sellaista ennen kuullutkaan. En vaikka vähintään pari kertaa viikossa noiden teletappikukkuloiden paikkeilla lenkillä käynkin.

Tänäänkin. Ja aamulla päätinkin tehdä oman juttuni Meri-Toppilasta – piti palata hakemaan kamera mukaan. Vaikka onhan noita Meri-Toppila kuvia täällä blogissa ollut aiemminkin jo kymmeniä (tuo bannerikuvakin on sieltä). Viime vuoden yhdessä postauksessa on juttua ja  linkki ihan hulvattomaan Toppila videoon.  KLIKS

Minun muistoni Toppilan alueesta alkavat jo 1960-luvulta.

kuvat suurenevat klikkaamalla

(paitsi tuo ensimmäinen)

Olihan tehdas koulun naapurissa, koulumatkalla. Tehtaassa oli töissä paljon luokkakavereiden isiä. Äidithän olivat tuolloin useimmiten vielä kotona. Tehtaan pilli soi seitsemältä, yhdeltätoista ja kahdeltatoista ja neljältä. Ja lippalakkipäiset miehet pyöräilivät tehtaan portista sisään ja ulos pillin tahdissa. Joskus haju oli aikamoinen, ja jotain ääntäkin siitä muistaakseni lähti.

Tämä kuva on uskoakseni edellistä vanhempi, siinä näkyy merenrantakin jossa mieluusti nykyisin tepastelen. Ja lautatapulit peittävät sen alueen jossa nykyisin on kerrostaloja ja ne ”teletappikukkulat”.  Pentuna tuonne ei ollut asiaa: koko aluetta kiersi piikkilanka-aita ja keltaisia Hengenvaara-kylttejä ymmärrettiin uskoa.

Tänä aamuna näytti tältä; tuo kauppakeskus-viitta on aina vähän hymyilyttänyt: kuvassakin näkyvä Halpa-Halli on se kauppaKESKUS.

Puistoa on vaikka ja kuinka paljon. Vettä ja siilo näkyy joka puolelle.

FrisbeeGolfia siellä on hyvä pelata. Kahdesti on ollut liki, että olen saanut kiekon päähäni. Musiikkia kuunnellessa, napit korvissa en ole kuullut kun heittelijät ovat huutaneet varoituksia, mutta eipä ole mitään sattunut.

Metsän keskellä on frisbeekiekolle ”maali”.

Meri-Toppilasta näkyy Nallikariin….

ja siellä on paljon näitä (teletappi)kukkuloita.

Siellä on myös paljon kerrostaloja.

Siellä asuu paljon maahanmuuttajia, – ja pieniä lapsia. Kengät kädessä?

Siellä on opiskelija-asuntoja ja Halpa-Halli, jota ei enää kohta ole.

Siellä on Dixonin raitti. Ja Pub Dixon. Ja sen vieressä meidän kuntosali.
Joku vuosi sitten eräänä aamuvarhaisena tullessani salilta oli paikalla kovasti poliiseja.
Dixonin pihasta oli löytynyt tapettu mies.

Dixon oli tehtaanjohtaja – Toppila Oy:n perustivat englantilaiset. Ja tehtaanjohtajien entiset asunnot (talot) on tässä meidän kujalla, tuossa toisella puolen kujaa… 🙂
*Postauksen alareunassa suora lainaus Wikipediasta.

Ja Alvar Aallostahan tosiaan on puhuttava kun puhutaan Toppilasta. Tämä uljas siilo saa tönöttää ja ränsistyä keskellä aluetta, koskapa sen on suunnitellut Alvar Aalto.
BTW: tuossa siilon vasemmalla puolen kerrostalon seinässä näkyy ikkuna. Se oli viisi viikkoa syyskesällä 2004 meidän makkarin ikkuna.
Remontti-evakossa asuttiin tuolla.

Toppilassa on taidetta, päiväkoti, nuorisotalo (jossa meidänkin juniori tykkäsi käydä), kaikenmoista siellä on.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikö tänään muuta kuin pitkähkö kotiseuturetki Toppilaan? Toki, toki. Piiiitkästä aikaa oli ”vieraita” ruokapöydässä ja sain kattaa, koristella, kokata, keittää, …

Kysyttyäni, mitä ruokavieraat haluaisivat syödäkseen, oli yksiselitteinen vastaus, että pohjoista, lappilaista ruokaa.
Sehän sopi. Tämä oli osa alkuruoasta.

Ja siitä sitten oli rieskaa, puikulaperunoita, mätimoussea, poroa, korvasienikastiketta, calvados-hyytelöä, yrtttibataattia, parsakaalta parmesaanilla, hilla creme bruleeta , hilloja, palmusokeri-kermavaahtoa, kyyttöjuustoa, konvehteja ja kahvia. Ihan normisetti – kuten juniori totesi.

Mutta kyllä meidän ikää tuli pidennettyä muutama vuosi – ainakin.

Oli vaan niin mukava. Mukava kun kaikki olivat. 😉

Ja huomenaamulla lenkille Meri-Toppilaan …

____________________________________________

Wikipediassa kerrotaan näin: Dixonin perheyhtiö Peter Dixon & Son Ltd halusi varmistaa raaka-aineen saannin kahdelle paperitehtaalleen Grimsbyssä ja Oughtibridgessä Sheffieldissä. Aluksi yhtiö suunnitteli ostavansa tai rakentavansa puuhiomon Norjaan. Yhtiön silloisen johtajan Joseph Dixonin ystävä Gösta Serlachius kuitenkin suositteli tehtaan rakentamista Suomeen vuonna 1926. Ensin tehdasta suunniteltiin Vaalaan ja sitä varten perustettiin Osakeyhtiö Vaala. Lopulta tehtaan paikaksi valikoitui Oulun Toppila Koskelanrannassa vuonna 1927.

Joseph Dixon ennätti kuolla vuonna 1926 ennen tehdashankkeen varsinaista alkamista, mutta tehdashanketta jatkoivat hänen kolme poikaansa. Tehtaan tekniset suunnitelmat laati insinööri K.J.Mattas ja alueen arkkitehtina toimi pääosin Alvar Aalto. Rakennusurakka annettiin toiminimelle Kreuger & Toll. Rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1930. Tehdas valmistui tuotantoon 18. heinäkuuta 1931. Toinen maailmansota pysäytti tehtaan toiminnan. Sodan jälkeen tehtaan toimintaa monipuolistettiin.

TGIF! ja syyskuu on nyt pulkassa!

Tekaisinpahan kolmessa tunnissa abstraktin symposioon. Enpä ole koskaan niin surkeaa tehnyt. Toivonko lähtökohtaisesti, että se hylättäisiin? Ehkäpä. Säästyisin osallistumiselta. Toisaalta …

Mitä muuta töissä? Ensimmäinen tutkijoiden, tohtorikoulutettavien ja opettajien perjantaiseminaari. Ihan hurjan mielenkiintoinen, uusia ajatuksia herättävä ”tutkimussuunnitelma” oli vuorossa, aloittajana.

Ja sitten jouluruokahistorian konsultointia haastattelussa. Joulu? Aivan! Jouluartikkeleita jo tehdään, huoh.

Sadetta, harmaata, ulkoilemattomuutta.

Kumpi pihlajista on ostettu taimenena, kumpi haettu metsästä?

 Äsken nautimme ahvenfileet basilikalla ja sinapilla. Ohje täällä (sivu 18).
Jollet vielä ole testannut, niin tee se huomenna. Suosittelen.

Muutama puikulaperuna ja näitä. Vähän vihersalaattia.
Mitäpä sitä muuta perjantai-iltana kaksistaan kaipaisimme?
Piccolo-samppanja ei ollut ollenkaan hassumpi idea. 🙂

TGIF!

Tipahtelua

Sataa,

sataa

ropisee. …

Koko tämä viikko on ollut sellaista ropinaa, asioiden tippumista, palanen sieltä, toinen täältä. Muistikuvat välähdyksiä.

Yhtenä päivänä tytär piipahtamassa ja syömässä,  ja siinähän se taloustieteen gradun tutkimussuunnitelma tuli humanistin toimesta opponoitua ja mielihyvin hyväksyttyä. Rotissööri-tiedotushommia niin paljon, että on pitänyt muistuttaa itseäni, että lupasin homman ottaessani, että en valita. Viinivarkaan jäljillä ja vakuutusrumbaa setvimässä. Opiskelijan itkuinen puhelu ja toisen tupsahdus huoneeseeni: ”Tulin piristämään sun päivää” –  ja kyllä uusi ”keskiajan munkkilook” todella saikin nauramaan.

Nyt kun ensi viikon ekskua varten kaikki on valmiina, alkaa mieleen tulla mukava pieni odotus; Helsinkiin on oikeastaan aina mukava mennä. Ihan järkyttävän ylipitkiksi venähtäneet hiukset, pahimmanlaatuisen juurikasvun lisäksi, saivat miettimään josko sitä voisi duunissa istuskella pipo päässä; mikä olikaan helpotus kun ”pääasia” tuli taas kuntoon; uusi värihuuhtelu ja vähän epäsymmetrinen leikkaus tuntuvat omilta.

Tohtorikoulutettavat aiheuttavat tuohtumista, ja huolehtimista. Poika samoin. Eikä yhtään lenkkiä/työmatkaa kävellen koko viikolla. Ihan liian myöhään valvomisia, tolkuttoman liian aikaisin heräilyjä, mutta kaikkinensa ihan sopivasti unta. Ja vähän joka välissä jotain digifoto-juttuja.

Tuntuma siitä, että syystulva alkaakin olla jo ohi: on mahdotonta sanoa kuinka monta(kymmentä) opiskelijaa vielä tällä viikolla on käynyt. Gigantissa olin hakemassa äidille uutta seniorikännyä ja sorruin heräteostokseen itselleni: presentteri. Tai mikähän sen oikea nimi on. Siis sellainen, jolla saa vaihdettua Power Point -diat ”etänä”, eikä aina tarvi käydä hiiren luona. Minulla kun on tapana luennolla ainakin vähän kulkea, enkä ainakaan osaa istua kun luennoin. Onhan hyvä vempain, kokeilinkin jo infoa pitäessäni.

Yhtenä iltana ”tuntemattomalta” bloginlukijalta Lontoon reissulle vinkkejä, joista ilahduin kovin, – kuten koko kirjeestä. Jonakin päivänä pehtoorille töistä tullessa motkotettava: selkäleikkauksesta ei kuukauttakaan ja mies  oli yksin mennyt puutarhakalusteet roudaaman varastoon, vaikka tarkoitus oli ne kimpassa viikonloppuna talviteloille laitella.

Kaikenmoista.

Kohta alkaa digikamerakurssin viimeinen luento. Siis sen netti/verkkokurssin luento. Ja taas on neljä opintopistettä tienattu. Opiskelijoiden pisteenmetsästysmentaliteetti on tarttunut? No ei sentään. Enhän mie pisteitä tarvisi. Oppia olen tarvinnut, ja kuten olen jo sanonut tämä verkkokurssi on ollut paras kaikista käymistäni – eikä niitä ole ihan vähän. Mutta on tämä vaatinut eniten töitäkin. Satoja, jollen tuhansia, kuvia olen ottanut läksyt tehdäkseni ja tehtävänantoihin kirjoitellut muutamankin liuskallisen tekstiä. Mutta ne sekä saatu palaute ovat opettaneet kovasti.

Nyt jo paistaa…

Foto-maraton vol II

Äsken oli digikurssilla viime viikkoisen Foto-maratonin tulosten julkistus. Kurssillamme on 12 osanottajaa ja jokainen toi yhden kuvan jokaiseen haasteeseen ja sitten arvioitiiin, arvosteltiin ja äänestettiin.

Aiheet olivat nämä 1) täti tai setä, 2) kiire, 3) siisti, 4) viemäri, 5) lukittu, 6) vastapari, 7) toistuva muoto, 8) urbaani menestyjä, 9) kuoppa ja 10) teräsbetoni. Jokaisesta noista piti viime tiistai-iltana ottaa ainakin yksi kuva ja aikaa oli kaksi ja puoli tuntia.

Maratonin postauksen jälkeen kävimme kommenteissa Lepolandian Pasin kanssa vuoropuhelua, sillä seurauksella että myös Pasi haastettuani osallistui, – tosin etänä Kuopiosta. Päätimme myös, että  tänään linkittelisimme kuvasarjat ristiin, jotta blogiemme lukijat voisivat vertailla meidän otoksiamme.

Tässä minun kymmenen otostani maratonin varrelta.

Klikkaamalla kuvat suurenevat – suosittelen.

1) Täti (tai setä)

2) Kiire

 3) siisti

4) viemäri (Laanaoja – oululaisten viemäri)

5) lukittu

6) vastapari

7) toistuva muoto

8) urbaani menestyjä

 9) kuoppa

10) teräsbetoni

Eniten pidän tuosta Lukittu kuvasta, myös Kiireeseen ja Teräsbetoniin olen suht tyytyväinen. Ja niistä kyllä tykättiin kurssillakin. Niistä sain eniten pisteitä. Kuoppa oli vaikein löytää ja kuvanakin se on minusta surkein, mutta yllättäen opemme tykkäsi kaikista kuoppakuvista eniten juuri minun ottamastani.

Urbaaniin menestyjään minulla olisi ollut kaksi muutakin vaihtoehtoa: nuori dynaaminen nainen ja sitten Rotuaarin vakinaisesta urbaanilegendaporukasta yksi tyyppi. Mutta laitoin sitten Martin: se jakoi sitten kyllä mielipiteitä. Kuvasta pidettiin, mutta moni sanoi, että Martti on enempi reppana kuin menestyjä. Minä olen oikein tyytyväinen menestykseeni tällä elämäni ensimmäisellä maratonilla. Kolmen kärki karkasi, mutta ei ihan tuhottoman kauas. 🙂

 

Kaikkinensa mukava keino kuvata, harjoitella, kokeilla, saada palautetta. Sitäpä voisitte te lukijatkin antaa.

Oli jännä hoksata, kuinka tusinan verran kuvaajia voi ottaa erilaisia kuvia samoista aiheista.  Muiden kurssilaisten kuvia en tietenkään tänne voi laitella, mutta käykäähän katsomassa Lepolandia-blogista Pasin ottamat kuvat samoista aiheista. Ne ovat täällä.

Oppimista ennen ja nyt

Ihan hurjan mukava päivä töissä. Oli jo oikea kandisemmaistunto, ja todel-LA-kin oli hyvä porukka. Keskustelua syntyi, – sellainen opettaa. Ryhmässä on myös valtiotieteilijä, joka on hyvä keskustelunherättäjä – hyvä juttu. Minulla kun edelleen on sellainen käsitys, että keskustelemalla, omakohtaisesti asioita pohtimalla, ääneen sanomisella ja asioiden (pakko)jäsentämisellä oppii erinomaisen hyvin. Sitä vartenhan ne seminaarit ja konferenssit on.

Hallinnosta tuli taas kerran yksi ihan järjetön muutos, mutta emmehän me voineet muuta kuin naureskella moisille. Ja sellainen yhteinen ”vihollinen” kuin hieman metafyysinen ”hallinto” on hyvä työpaikan koheesion luoja.

Illansuussa vielä arkistoekskuporukan kanssa meetinki, ja monta muutakin positiivista hetkeä pitkin päivää.

Ja eka kertaa minulle ehdotettiin, että perustaisin opetusta varten facebook-ryhmän. Olen jo joitakin asioita opiskelijoiden (ja yhden kollegankin) kanssa FB:ssä selvitellyt, mutta että oikein FB-ryhmä. No way, ei onnistu minulta. Edelleenkin osaan vain häthätää koko kirjan avata, ja päivityksiä etsiä ja kuvien lataaminenkin on vähän mitä sattuu. Kyllä minä edelleen opetuksessa ja ohjauksessa luotan ihan oikeasti tapaamiseen. Sen verran vanhanaikainen minäkin.

Mutta jotain uuttakin minun opetukseeni tulossa! Europeana julkaistiin toissaviikolla. Minä olen ehtinyt viettää sen uumenissa jo tuntitolkulla aikaa.

http://www.europeana.eu/portal/

Esittelyssä lukee näin

Europeana antaa mahdollisuuden tutkia eurooppalaisten museoiden, kirjastojen, arkistojen ja audiovisuaalisten kokoelmien digitaalisia aineistoja. Se tukee löytämisen iloa ja verkostointimahdollisuuksia monikielisessä ympäristössä, jossa käyttäjät voivat osallistua, jakaa tietoa sekä inspiroitua Euroopan monimuotoisesta kulttuuri- ja tiedeperinnöstä.

Mm. tämmöiset kuvat tuli sieltä haettua.

 

Ketäkö nämä, miksikö nämä?

Vasemmalla on Warren Hastings, jonka kirjeiden äärellä vietin pitkästi toista vuotta. Yleisen historian graduni käsitteli Englannin siirtomaahallintoa Intiassa Hastingsin kaudella (1772 – 1785). Kymmeniä mikrofilmirullia 1700-luvun käsialoilla, englanniksi. Siinä oli jo lähteessäkin vähän haastetta. Joskus kun oma gradu kirjahyllyssä sattuu käsiin, katselen sitä kuin vieraan tekelettä. Siirtomaapolitiikasta saattaisin vielä jotain osata kirjoittaa ja puhua; olenhan pitänyt aiheesta 24-tunnin luentosarjankin, ihan heti valmistumiseni jälkeen, 1980-luvun alkupuolella, –  mutta että Hastingsin kauden Intia? Ei ehkä ihan ominta osaamistani… 😉

Entäs nuo alla olevat salskeat ensimmäisen maailmansodan sotilaat? Miksi he minua kiinnostavat? He osallistuivat Gallipolin taisteluun, ja sitä minä tutkin Winston Churchillin muistelmien perusteella proseminaarityössäni. Kovin ovat maskuliinisia olleet aiheet historiantutkijan urani alussa.

Minun Matildaani tai muita pohjoissuomalaisia maaseudun vähäväkisiä, koululaisia tai kaupunkien arjen sankareita 1900-luvun alusta ei Europeanasta vielä ole kovin paljoa kohdalle tullut, mutta eiköhän niitäkin.

Mutta on Europeanassa paljon taidetta, videoita, …. ja Oulustakin kuvia. Tuo puolestaan liittyy sivulaudatur-työhöni (= kakkosgradu), jonka tein Turun yliopistossa.

Europeanan miljoonien kohteiden joukosta voi löytyä ideoita ja inspiraatiota. Kohteisiin lukeutuu:

  • Kuvia – maalauksia, piirroksia, karttoja, valokuvia ja kuvia museoesineistä
  • Tekstejä – kirjoja, sanomalehtiä, kirjeitä, päiväkirjoja ja arkistodokumentteja
  • Ääniä – musiikkia ja puhetta fonografisylintereiltä, ääninauhoilta, levyiltä ja radiolähetyksistä
  • Videoita – elokuvia, uutisfilmejä ja televisiolähetyksiä