Maalla on mukavaa – ja töissäkin

Ihanat aurinkoiset ja oikeastaan aika lämpimätkin päivät jatkuvat. Juuri sellaisia alkusyksyn päiviä, joista pidän. Aamulla olisi haluttanut pyöräillä pitempäänkin kuin reilun kolmen kilsan duunimatka. Jos olisikin tehnyt ohikkaan ja polkenut Kuivasjärven rantaan, ja sieltä torin kautta vaikka Nalskuun ja …

No niin, mutta en siis polkenut. Kiltisti painuin omaan kammiooni, jossa totisesti ei ole viime päivinä tarvinnut miettiä, mitähän seuraavaksi tekisi.  Parasta ovat olleet opiskelijat. Vanhat ja vielä vanhemmat. Hyvin ovat palauttaneet vuorottelijan kartalle ja opintopolkujen varrelle. 🙂

Ovat olemassaolollaan osaltaan vastanneet siihen meidän vaksin esittämään kysymykseen ”Miksi palasit?”

Mutta piti kertomani eilisestä maalla vietetystä illasta. Duunin jälkeen pikaisesti potilaalle ruokaa ja sitten huristellen Muhokselle. Slow Food -poppoon (vajaa tusina meitä oli) kanssa pääsimme tutustumaan Viskaalin tilaan.

Viskaalin tila Muhoksen ja Oulun rajalla on yksi Oulujokilaakson vanhimpia tiloja, nimensä mukaisesti vanha käräjöintipaikka sekä tullut tunnetuksi siitossonniasemana. Vuodesta 2011 alkaen tila on kuulunut Tuula Kukkola-Räinälle ja Heikki Räinälle, jotka kasvattavat tilalla Limousin-pihvikarjaa ja Texel-lampaita. Tilalle rakennetaan paraikaa myös teurastamoa. Tila on osa Viskaalin lähi- ja luomuruokakonseptia, jonka puitteissa pyöritetään muun muassa Viskaalin lähi- ja luomuruuan verkkokauppaa.

Olenhan puhunut Viskaalista ennenkin. Sen verkkokaupasta tilaamiani juttuja suositellutkin, mutta eilen päästiin katsomaan tilan touhuja. Meitsi on kyllä oikein paraskin agraarihistorian tutkija, – eipä juuri maataloustuotannosta ole ennen eikä nyt mitään kokemuksia. Sitä paitsi olen niin allerginen, että ihmettelen, etten eilen enempi tukkoinen ollut.

Ja tosiahan on se, että pelkään lehmiä. Mutta eilen ne olivat aitauksen takana, sonneja ei nähtykään. Sitä paitsi se Limousin-karja oli tavattoman kauniin väristä. Joo, tiedetään: ei ole ehkä se ensimmäinen asia, jota kuuluu tilavierailulla tarkastella.

Eniten pidin kyllä Manusta. Lammaskoira? Paimenkoira? Ihana koira.

 

Kierroksen jälkeen saimme maistella vaikka mitä verkkokaupan herkkuja. Vuohenmaidosta tehtyä leipäjuustoa ostin ja vein töihin aamukahville tänään; kyllä kelpasi. Ja ostin laatikollisen, itse asiassa kaksikin, kasviksia ja kesäkurpitsan kukkia! Olen syönyt niitä kahdesti Roomassa. Friteerattuina ne olivat täydellisiä Campo di Fiorin läheisen aukion reunan ristorantessa Da Giovanni ar Gallettossa heinäkuussa 2010. [Hyvin tyypillistä: muistan ruoan maun ja ristoranten nimen, mutta en historiallisesti merkittävän aukion nimeä!]

Osaisinkohan huomenna tehdä…

 

Punajuuria, punajuuren salaattilehtiä, porkkanoita, kesäkurpitsaa kahdenkin mallista, salaattia, kukkakaalia, kyssäkaalia … vielä ei ole ehditty kaikkia maistaa mutta porkkanat ainakin olivat makeita ja kyssäkaali herkkua. Paitsi että olivat hyviä, myös erinomaisen kuvauksellisia.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.