Aamulenkin jälkeen tein sen mitä olen koko vuorotteluvuoden aikonut. Lähdin päiväksi yksikseni ajelemaan. Tavoittamattomiin, olemaan ja menemään ihan mihin haluan. Vaihtoehtoja matkan kohteeksi oli paljonkin: Hailuodosta Haapavedelle, Iijokilaakso jokisuulta Taivalkoskelle, Oulujärven ympäriajo, … Taidegallerioita siellä ja täällä.

Olen yksin, pistän puhelimen kiinni ja ajelen, katselen ja kuvaan, mietin ja makustelen. Niin tein.

Palasin juuri. Rengasmatkalla (minun lapsuudessani tälläisia matkoja sanottiin rengasmatkoiksi) otin parisataa kuvaa. Pysähtelin, juttelin vieraiden kanssa jos huvitti, yleensä ei huvittanut. Katselin tuttujakin juttuja jotenkin uudella lailla.  Menin sellaisia teitä, etten koskaan ennen. Oli hyvä päivä.

Kun tämä blogi kuitenkin on aina vähän mielessä, taka-alalla ainakin, niin keksin rundin aikana, että tästähän se lähtee tämän kesän kesäkisa!

Alla 12 (+ 1  /yhdestä kohteesta on kaksi) kuvaa matkaltani. Kuvat eivät ole kulku- ja aikajärjestyksessä. Tiedätkö/arvaatko, mistä ne ovat? Mitä ne esittävät?

Jokaisesta paikasta saat yhden pisteen, kun tiedät, mikä kuvassa on, saat toisen pisteen. Siis maksimipistemäärä on 24.

Koskapa nämä kohteet ovat päiväreissulla Oulusta ajellen saavutettavissa, ovat pohjoissuomalaiset tietysti etulyöntiasemassa. Siispä reiluuden vuoksi  annan hyvityspisteitä seuraavasti: jos ET ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat viisi lähtöpistettä, ja jos NYT (vaikka aiemmin olisitkin täällä asunut) asut jossain muualla kuin Pohjois-Suomessa, saat kolme lähtöpistettä. Ilmoittele vastauksesi joko kommenttilootaan tai suoraan minulle sähköpostilla (sivupalkissa osoite). Ja Facebookiin saa myös jättää vastaukset. Kilpailuaikaa on ensi tiistai-iltaan puoleen yöhön asti.

Entäs palkinnot? Joko Vuorotellen-kirjamme ja sen kylkiäisenä pari muuta kirjaa (keittokirja ja pokkari, joita meillä on tullut huusholliin tuplakappaleet) tai sitten ottamastani unikkokuvasta teettämäni pieni taulu. Voittaja saa valita. Ja kun voittaja on palkintonsa valinnut, jäljelle jäänyt toinen palkinto arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken. Siis kannattaa osallistua, vaikka ei osaisi vastata tai arvata kuin muutaman kuvan… kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan palkinto!

Ja tästä lähtee kuvat (ne kaikki suurenevat klikkaamalla, auttanee tunnistamista)

1) Missä? Mikä?

2) Missä? Mitä?

3) Jo paikan tietämisestä saa kaksi pistettä.

4) Missä ja mikä kirkko?

5) Missä ja mikä?

6) Entäs tämä vähän vaatimattomampi rakennus? Missä ja mikä ollut tai mikä on nyt?

7) Missä ja mikä kauppa?

 

8) Mikä tämä on ja missä? Paikkakunnan nimi riittää… Huomaatteko, se on kirjan päällä, valitettavasti kuvassa ei näy kuinka kirjan lehdille on painettu kämmeniä…

9) Seuraavat kaksi kuvaa ovat paikasta, jossa kävin rantakalliolla syömässä evääni. Missä ja mikä paikka?

10) Entäs tämä patsas? Missä ja mikä patsas?

11) Taulu. Aivan, mutta missä ja kenen tekemä?

12) Viimeisenä ulkokuva. Missä ja mitä – tai tarkkaan ottaen mikä –  kuvassa on?

Runsasta osanottoa toivoen!

 

(JA OIKEAT VASTAUKSET JA KISAN VOITTAJA LÖYTYVÄT TÄÄLTÄ)

8 Comments

  1. Vaikeita!
    1-Kankareen latovinttimankeli. Perniö.
    2-Satokankaiden viinivarasto. Oulu.
    3-Oulun hautuumaa. Oulu.
    4-Kerimäen kirkko. Kerimäki.
    5-Presidentin linna. Helsinki.
    6-Vanha kansakoulusi. Tuira.
    7-Haparannan IKEA. Ruotsi.
    8-”Kuurupiilo” patasas. Hunninko.
    9-Laanilan mökkitie. Lappi.
    10-Kolme seppää kalaretkellä. Vuoksi.
    11-Särestöniemen ensimmäisiä tauluja, en muista nimeä. Ivalo.
    12-Luostarin meditaatio ympyrä. Nanntali.
    Saanen tarkistaa vastauksiani vielä päivän verran 🙂

  2. Jee, ensimmäinen osallistuja. Hyvä Kaari3.
    Olet mukana arvonassa.

    Ehkä reiluuden vuoksi Euroopan ulkopuolella asuville ja vain kahdesti (?) Pohjois-Suomessa käyneelle pitäisi antaa extrahyvityspisteitä… Tällä en mitenkään viittaa vastaustesi oikeellisuuteen 🙂

    Saanet tarkistaa vastauksiasi. Ja vaikka aika hurja olenkin ajelemaan niin Vuoksesta Naantaliin, Helsingistä Hangasojalle minäkään en yhden päivän rundilla ehdi. Mutta edelleenkin kiitokset rohkeasta aloituksesta.

  3. Koetan miettiä, miten olisit voinut ajaa Rengasmatkan 🙂 ja veikkaan villisti ja osan kyllä tunnistinkin

    1.Iin, Hamina Kotiseutumuseo
    2.Viinitila, ehkäpä Paavo Väyrysen tiluksia Keminmaalla 🙂
    3. Martti Miettunen on Simosta kotoisin, mutta oisko Kemissä tämä muistomerkki tai sitten Simossa 😉
    4. Keminmaan kivikirkko … nimiä en kyllä tiedä, mutta kuvan olen ennenkin nähnyt 😉
    5. Haaparanta, Kaupunginhotelli, joskus nuoruudessa tuli tuolla käytyä rakkaan mieheni kanssa – ei hotellissa vaan viereisellä grillillä 😉
    6.Simon Vanha Pappila, ennen siis pappila nykyisin ravitola … aikanaan vietettiin tuolla äitini 70-vuotisjuhlat 🙂
    7. Haaparanta, IcaMaxi 😉
    8. tämä liittyy varmaan lapsiin ja sotaan ( koskettava ja jotenkin ahdistava teos) , mutta missä ehkä Rovaniemi on paikka
    9. Oisko Ranua
    10.Komppaan miestäni FB:ssa eli Ii:ssä, Uitto vois olla nimi
    11. alttaritaulu … oisko Kiimingin kirkko
    12. kello – en tiedä, miten toimii 😉 meri taustalla – minun kuvitteleman rengasmatkasi reitillä on aika monta merenrantapaikkaa, vaikea veikata mistä tämä on – ehkäpä se onkin joen tai järven rannalla eli veikkaan että Torniossa….

    eli minun rengasmatka tuli täyteen ja sain muka kuvatkin reitin varrelle 😉

  4. Mannu, brava! Kiitokset osallistumisesta, tässä vaiheessa en voi muuta kommentoida, – paitsi että olet hyvin road trippiäni jo hahmottanut… 🙂

  5. 1. Kotiseutumuseo/Ii
    2. Viinikellari/Satokangas
    3. Simo
    4. Keminmaan vanhakirkko
    5. Haaparannan kaupunginhotelli
    6. Ravintola
    7. Haaparanta
    8.
    9. Ranua
    10. Uittopatsas
    11. Palmu/Kemi

  6. Liisa, mukana sinäkin! Mukavaa! Eikä mikään huono rivi olekaan.

    Eilen illalla tuli sähköpostiin yksi osallistuja, ja tänään kaksi. Kisa kovenee! Huomenna julkistan voittajan ja arvonnan tuloksen!

  7. 1. Iin Wanha Hamina, kotiseutumuseo
    2. Pohjanrannan viinitila, marjaviinejä, Keminmaa
    3. Hautamuistomerkki Simossa
    4. Pyhän Mikaelin kirkko, Keminmaan vanha kirkko
    5. Haaparannan kaupungin hotelli
    6. Simon Wanha Pappila, Simoniemessä
    7. Ica Maxi Haparanda, Haaparannalla
    8.”Pieni ikuisuus” , sisäsatama Kemi
    9. Merenrantakallioita on jossain Iin Olhavassa / Simossa -puhdas arvaus
    10. Uitto-patsas Iijoen rannalla
    11. Pohjanrannan paanukirkko, Palmun taulu Pate Väyrysen Keminmaassa
    12. Olisiko ympärsitötaidepuistossa Iissä? Siellä oli luonnonmateriaaleista tehtyjä juttuja. Tai sitten tuossa on ollut joku asumus joskus jossakin.

    Hauska kilpailu ja hyvää kesää teille kaikille!

  8. Voi Päivi, vuorokauden myöhässä. Mutta vallan erinomaiset vastaukset. Mukava kun osallistuit.

    Aurinkoisia kesäpäiviä sinullekin!

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.