Kuvista asiaa

Viikon kuvat vaihdoin sivupalkkiin. Olen sinisellä tuulella. (klikkaamalla pikkukuvia kahdesti pääset näkemään ne isompina) Edellisistä kukkakuvista tein kollaasin. Ja samalla mietin, että tavoitteeni kuvata muutakin kuin kukkia, ruokaa, maisemia ja rakennuksia tai niiden osia (ovet ja ikkunat ehdottomia suosikkeja kuvauskohteissani) en ole juuri tavoitteeseeni päässyt. Enkä edelleenkään juuri kuvaa sisällä. Hö, pitäisi tehdä asialle jotain…

Ja on sitten valitettava, joskin ensin kehun:  kerroinhan että tein isot määrät kortteja ja julisteita etc. ja että tilasin ne Iforilta. Tein kolme vai neljä eri tilausta. Sen vuoksi noin monta, että Ifolorin sivuilla ei voi yhteen tilaukseen liittää kuin yhdeksän eri toimeksiantoa. Siis yksi juliste, yhdestä kuvasta kortit, yksi canvas taulu, irtokuvia, toinen juliste jne. siis yhdeksän erilaista tilattavaa tuotetta yhteen tilaukseen ja sitten on aloitettava uusi tilauslista. No hyvä on;  tämä sujui, vaikka sitten jouduinkin tekemään monta eri tilausta. Muistaakseni tein tilauksen kahtena eri päivänä. No hyvä.

Ei mennyt kauaa kun tuli ensimmäinen ilmoitus, että postiin on tullut julisteputki, ja seuraavana päivänä tuli kaksi muuta. Ja sitten alkoi tulla muita pahvikotelopaketteja. Ja niitä tuli monta ja monena päivänä. Muutama kortti silloin, muutama iso kuva tällöin. Ja parhaana päivänä tuli neljä tuollaista pikkulaatikkoa! ja jokaisesta (siis yli 20 erilaisesta kuvatilauksesta!!) tuli erillinen lasku. Kuvien tulostuslaatu on hyvä, erinomainen. Kortit ja julisteet ja taulut juuri sellaisia kuin toivoin. Hinta ei ole kohtuuton ja toimitus on nopeaa. Mutta tämä pakkausten määrä ja laskujen määrä! Ihan mieletöntä tuhlaamista. Kuvassa eivät edes ole ihan kaikki laatikot, mutta kaikkinensa tilaukseni oli mahtunut pariin laatikkoon. Laskuja oli liki 20! Muutamassa summa oli alle euron.

Ehkä palaan vielä tähän asiaan. Ja ajattelin kirjoitella muistakin nettikauppakokemuksistani joku päivä. Onko jotain hyviä verkossa toimivia kauppoja jota käytät? Kerro! Olisi mukava kuulla, mistä muut tilaa ja mitä.

Nukku-Matti ei oo mun kaveri

Julma valo biisin kuulet tästä.

Yksi niistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kovasti ristiriitaisia tunteita töihin menossa, on uni. Tai siis sen puute. ”mut laulan menköön niin… ” kun en oikein muutenkaan osaa.

Nukkumisen puute, väsymys, unettomuus, aamuöiden suden hetket, ylikierrokset, jonkin mukavan odotus, jäseniä painava väsymys, joskus pakkokin valvoa ja tehdä jotain duunia – tosin tosi harvoin, ja silloinkin lähinnä oma vika, kun ei ole tehnyt päiväsaikaan – nuo kaikki ovat taas edessä jossain vaiheessa. Ei sellaisena ylivoimasena väsynä, mutta perusunivaje on usein olemassa.

Vuorotteluvuoden aikana sai nukutuksi. Tarpeeksi, enemmän kuin tarpeeksi.

Nukahdan kyllä helposti, eivätkä aamuherätykset ole ongelma. Periaatteessa en edes tarvitse herätyskelloa, minun ei ole vaikea nousta ylös. Päinvastoin. Vaikka en olisi nukkunut likikään sitä kahdeksaa tuntia, jonka periaatteessa tarvitsisin, herään työaamuina automaattisesti kuudelta tai puoli seitsemältä. Herään vaikkei aina olisikaan noustava niin aikaisin. Tänäänkin menin vasta yhdeksäksi töihin :). Lomilla ja viikonloppuisin nousen aikaisin. Vuorottelun aikanakaan hyvin harvoin nukuin yli kahdeksaan, vaikka olisin valvonut pitkälle yli puolen yön.

Siis oikeastaan Nukku-Matti on mun kaveri; nukahdan ja herään helposti, mutta siinä välissä on joko liian vähän aikaa tai uni pätkittyy…

Vuorottelun aikana jossain vaiheessa vaan hoksasin, kuinka on hyvä kun on nukkunut ja levännyt tarpeeksi. Oli oikeastaan koko kevätpuolen sellainen levännyt olo niin kuin aina on, kun tulee mökiltä. Mökki onkin sellainen nukkumisen tyyssija. Työvuoden aikana kun pääsee sinne, tulee ensimmäisenä kolmena yönä ihan keposesti nautittua kahdentoista tunnin yöunista, mitä ei koskaan kotona eikä reissussa tapahdu.

Reissuista minulla tahtookin jäädä aina univelkaa. En malta nukkua. Niinkuin Umbrian kolmen viikon aikanakin: valvoin lähes joka ilta puolille öin ja yli (syötiin kymmeneen asti, siivottiin keittiö, kirjoittelin blogia ja laittelin kuvia tunnin, toista ja sitten vielä nautin pihalla kävelystä tai terassilla istumisesta) ja sitten kuitenkin aamuisin olin malttamaton nukkumaan, en osaa kauniita aamuja nukkua. Heräsin lenkille, aamiaisen tekoon tai vaan heräsin, koska olin niin täpinöissäni. Ja näin se tahtoo mennä muillakin lomilla. Paitsi mökillä. Siellä osaan/maltan nukkua päikkärit.

Kaikkinensa olen aika surkea nukkuja.

 

Ukkosta ilmassa

Olen tavoitellut joutilaisuutta. Tavoitteluksi on jäänyt. Mutta liikkunut olen. Nauttinut tästä harvinaisesta lämmöstä. Olkootkin sitten vaikka ukkoslämmintä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun  tänä kesänä Oulussa lämpö nousi hellerajan yläpuolelle.

Aamupäivällä sauvakävellen merenrannoilla, illalla pehtoorin kanssa pyöräillen ”sisämaassa”. Kaijonrantaan viinille ”eksyimme”. Ukkosen saderintaman aikana sopivasti sisällä olimme.

Nyt olisi mukava kun ei tarvisi huomennna mennä töihin, mutta kun täytyy, niin jo piakkoin on levolle ryhdyttävä hakeutumaan.

Cucina Italiana ja piknikkuvia

Auringon helliessä, pitkän aamulenkin jälkeen vietin aikaa kotipiazzalla ja siirsin bloggauspisteeni tähän. Juuri tänään oli oikea tunnelma kirjoitella italialaisen keittiön antimista.

Ensinnäkin mustatryffelikastike pastalle – ainakin tämä ruoka jäi Umbrian toukokuusta meidän kesäruokalistalle. Kastike  kuuluisi tarjota nimenomaan spaghetin tai spaghettinin (ohuenohuen spaghettin) kanssa, mutta meillä oli toissapäivänä tätä tehdessäni kaapissa vain pappardellea, ja kyllä se senkin kanssa sopi erinomaisen hyvin. (kuva täällä)

Mustatryffelikastike pastalle

8 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (aitoa sardellia eikä mitään Abban-janssonin-kiusaus-anjoviksia)
pieni purkki mustatryffeliä. (Alkupeäisohjeessa on 150 g!! mutta eihän semmoisia määriä raski käyttää. Edelliseen kokeiluuni käytin isohkon Umbriasta ostamani purkin), mutta nyt oli tyytyminen Stockalta ostettuun pikkupurkkiin, joka sekin maksoi jo vitosen. Mutta  siitäkin maku lähti (käytin myös liemen johon mustatryffeli oli säilötty)).

Kuumenna oliiviöljy pannulla, ja paista siinä valkosipuleita kunnes ne ovat ruskeita, eivät palaneita kuitenkaan :). Ota valkospipulit pois öljystä ja alenna lämpötilaa. Lisää hieman jäähtyneeseen öljyyn sardellit. Sekoittele niin, että ne muhentuvat öljyyn. Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon pienksi silputtua tryffelisientä ja tarvittaessa mausta kevyesti suolalla.  Valuta  keitetty spaghetti ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania ja mustapippuria voi tarvita. …Minä en tarvinnut.

Sitten toinen italialaisen keittiön herkku:

Torta di Verdure – makea pinaattipiiras

Toscanalaisen keittiön erikoisuuksia on makea pinaattipiiras, jonka ohjeen olen vuosia sitten löytänyt Leslie Forbesin iki-ihanasta ”Toscanan herkut” -kirjasta. Se oli varmaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt toscanalaisen keittiön keittokirja. Torta di Verdurea meillä syötiin usein rapukesteillä tai kalaaseissa, mutta nyt se on ollut unohduksissa muutamia vuosia. Eiliseksi niitä kuitenkin tein parikin. Ja kyllä tämä hieman erikoinen piiras herätti ihmetystä ja, ainakin vähän, ihastustakin.

Pohja:
300 g vehnäjauhoja
80 g sokeria
100 g notkistettua voita
2 munankeltuaista
hyppysellinen suolaa
Täyte:
200 g kesäkurpitsoja
300 g pinaattia
75 g sokeria
50 g pinjansiemeniä
30 g rusinoita
1 kevyesti vispattu muna
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
2 rkl parmesaaniraastetta
½ tl kanelia
½ tl muskottia
30 g voita
hyppysellinen suolaa
Tee taikinapohja-aineista taikina ja jätä se huoneenlämpöön pariksi tun-
niksi (en tosiaankaan tiedä miksi, mutta näin olen tehnyt). Pilko täytettä
varten kesäkurpitsa ja pinaatti (tai sulata se). Hauduta pehmeäksi vois-
sa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää siihen  sitten muut aineet.
Taikinapohja piirakkavuokaan (ohjeessa kehotetaan KAULIMAAN
ristikko piirakan päälle. En ole ikinä saanut taikinasta kaulittavaa, joten
olen murustellut noin ¼ osan taikinasta täytteen päälle).

Paista 200-asteisessa uunissa 30– – 45 min.
Tarjoa pehmenneen vaniljaKERMAjäätelön tai vispatun vispikerman kanssa.

Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä sauma esitellä vähän ”välineurheilua”, joka minulla liittyy nimenomaan italialaisen keittiön yhteyteen. Parmesaanin raastamisesta muutama sananen. Yleensähän sillä tarkoitetaan sellaista liki jauhoksi raastettua juustoa, mutta meillä on jo vuosia parmesanraastetta tehty myös vähän ”isompana” versiona. Eli lastujen ja raasteen välimuoto on tämmöiset hiutaleet. Juuri tällaisia niiden pitää olla meillä paljon vierasruokana (esim. viime vuoden Rtissööri-piknikille tein tätäkin)  tarjottuun Parman salaattiin  ja tällaisena laittelen useimmiten myös pastan päälle.

Kuvassa näkyy myös vempain, jolla tätä juustohiutaletta saa aikaiseksi. Niitä on ainakin Stockalla ja Oulun Lysti-putiikissa myynnissä. On pysynyt vuosia terävänä. Sillä saa myös suklaasta hyvin lastuja – esim. italialaisen suklaakakun päälle. Ja toinen ”innovaatio” on säilytellä pinjansiemeniä tällaisessa pullossa. Sen voi nostaa pöytään joten jokainen voi salaattiin siitä kaadella, ja sitten se on helppo nostaa  jääkaappiin (jossa niitä haluan säilyttää).

Ja sittenhän ei tarvinne sanoa, että aceto balsamico ja pippurimylly oliiviöljyn ohella ovat niitä joita ilman ei italialaista ruokaa voi oikein tehdä…

Sitten lupasin tähän muutamia otoksia eiliseltä …

Henkilökuvia en tänne blogiini periaatteesta paljon yleensäkään laittele, en nytkään.
Tulevat aikanaan Rotissööri-sivuille.

Eikä täällä blogissa ole viiden vuoden aikana paljon meitsistäkään kuvia näkynyt,
niitä kun minulla tulee harvoin otettua 🙂
mutta eilen H. pyysi kamerani lainaan ja otti kuvia,
sellaisia, joissa minäkin olen.
Siispä tehdään nyt tuplapoikkeus.

On vaan niin hienoa,
että on lämmintä ja että on syönyt erinomaisesti
hyvässä seurassa.

Tutkimusvapaa(ilta)päivä heinäkuussa

Perjantai on tutkimusvapaapäivä. Niinhän minä uudessa uljaassa työelämässäni olin päättänyt: perjantaisin on tutkimusvapaapäivä.

Tänään olen tutkinut aihetta Oulun Paistinkääntäjien piknikperinne (toinen kerta voi olla jo perinne!!) erilaisissa puutarhakonteksteissa (Rantapellon omakotitalon piha versus Värtön rivitalon piha). Suomalaisen ruokakulttuurin representaatio Välimeren keittiön makumaailmassa. Ja metodina oli osallistuva havainnointi sekä itsereflektio.

– ja tutkimusaiheessa yhdistyivät KAIKKI tutkimusalueeni: maaseutu-kaupunki -dimensio (kävimme illan päätteeksi Oulunsalossa),  ruokakulttuurin ilmenemismuodot, periferia-keskus -akseli, uuden adaptaatio ja assimilaatio. Vain sosiaalihistorian väestöllinen demografia jäi tutkimuspäivän ulkopuolelle. Muutoin olen ollut oikein ahkera!

____________

Ja sama suomeksi: olen lintsannut töistä ja olimme iltapäivällä Rotissööri-piknikillä, jota suosi runsas osanotto, aurinkoinen sää, erinomaiset puitteet, leppoisa juttelu [puhuttiin ruoasta, ja ruoasta ja sitten ruoasta…], ylivertaisen hieno tarjoilu, kolminkertainen kattaus, toinen toistaan parempi tarjottava (hei meillä oli paljon ammattilaisia!! ja innokkaita harrastajia porukassa)  ja isäntäväen osallisuus. Tapasimme tuttuja ja jo ystäviksi tulleita. Huomenna laittelen kuvia ja ruokaohjeita.

Oli hyvä iltapäivä ja ilta. Perinne jatkukoon!

 

Kesän lämpöä ja italialaisia herkkuja

Oi, mikä ihana kesä me onkaan saatu. Kuinka olikaan ylellistä töistä tullessa (hyvin varhain iltapäivällä) kun saattoi lukea dekkaria ja itse asiassa ottaa pienet torkut!! aurinkoisella pihalla. Illansuussa kokeilin – taas – tehdä mustatryffelipastaa, ja nyt se onnistui! Nyt se oli sellaista kuin Umbriassa, Orvieton Vinosus-ristorantessa. Perfetto! Edellinen yritykseni oli surkea, menin kermaa lorauttelemaan kastikkeeseen. Noup! Ei sovi.

Laitan joku päivä tämän aidonoloisen reseptin. Sen puute netissä on, tiedän, koska etsin kovastikin.

Ja voisin samalla laitella tuon parhaillaan uunissa olevan piirakan ohjeen. Tein niitä itse asiassa kaksikin. Huomenna kun on rotissööri-piknik, jonne on tulossa ihan yhtä paljon, enemmänkin?, porukkaa kuin viime vuonna oli meillä, joten parikin piirakkaa kulunee. Nyt jo täällä tuoksuu ihan italialaiselle. (Piknikin teemana on Välimeren keittiö.)

Kesätyöpäivän kulku

Pikkuisen on laajaa tämä minun paluumuuttoni Linnanmaalle. 🙂 Piti parkkipaikka aidata, että muuttokuorma saatiin purettua.

Oikeesti KTK:n remppakamoja siellä tuotiin… 

Joka tapauksessa sain tänään oman tutkijankammioni oman näköisekseni. Ifolorilta on tullut kuvia, kortteja ja julisteita, joista kaksi laitoin huoneeseeni. Kalenteria jo täyttelin. Ja siinä samaan tahtiin kuin se täyttyy työjutuista, tulee kutsuja ja ”käskyjä” myös vapaa-ajalle. Uuden verokortin sain tilatuksi, mapit päällisin puolin lärättyä, tietokoneen tiedostokansioita järjesteltyä  ja mietin taas, mitä laitan sähköpostisloganiksi.  Vuosi sitten oli ongelmana, mitä laitan sähköpostin automaattiallekirjoitukseksi? Pehtorinnaa en sitten laittanut (ks. täältä) 🙂 .  No nyt ei ole ongelmia yhteys- ja nimeketietojen kanssa, nehän on pysyneet ihan samoina kuin olivat lähtiessä, mutta kun haluaisin laittaa alle jonkun sloganin. Meillä kun duunissa on vähän sellainen tapana.  Minulla on ollut iät ajat tämä lähtemättömän hyvä.

– Mitä olet tehnyt viime aikoina?
– Lukenut, niin kuin aina. Historiaa lähinnä, sanoin.
– Niin, täytyyhän ihmisen aikaansa seurata.

(Juice Leskinen)

Minun mielestäni hyvä… Ja olen kyllä saanut siitä joskus positiivista palautettakin. .. Nyt yliopiston eläessä taas (jatkuvaa!) uudistusvaihetta, jolla on seurauksensa ja minun samaan aikaan vielä hieman kipuillessa tämän paluuni kanssa, ajattelin tämän Oulun murteella lausutun viisauden panna motokseni:

Rojektit ja seurannat
tuheroittavat monta
työpäivää mutta täyttävät
monta ittettuntua ja
arkistua.

Siihenpä ei lisättävää.

Ennen kustannuspaikalle rientämistä ehdin käydä merenrannassa lenkillä. Voimaantumassa? Ehkä niinkin. Jätin jopa iPodin ja kännyradion kotiin ja kuuntelin kaupunkiaamun hiljaisuutta. Jo varhain tuuli aika lailla, mutta oli kaunis KESÄaamu. Sen kunniaksi laittelimme sitten hieman erilaisen aamiaisen. Tummapaahtoista kahvia, keitettyä vaahdotettua maitoa, paahtoleipää ja vehnäkorppuja kirsikkahillolla. Hyvään aamuun kuului vielä pihalla kuvaamista. Jalopähkämöt ovat jo kauniisti kukassa.

  Ja kuunlilja nupullaan.

Ja sitten tälläinen yksinäinen ”hörhö”..  Kannattaa klikata isommaksi, se on aika jännä.
Näkyy jalopähkämökuvassakin.

Niin ja sitten tiedoksi vielä, että sataa – vaihteeksi! Ja että Pinocchio-kakkuun kannattaa kokeilla pensasmustikoita. Äsken oli tarjolla. Oli hyvää. Ja entäs mansikat ja pensasmustikat sekaisin…hmmm? Ensi kerralla sitten.