Cimitario – hautaustapa italialaisittain

Kauheasti kaikkea uutta tapahtunut täällä kotikaupungissa kuukauden aikana: Rajahaudan lenkin varrella on siistitty rantavitikkoa, viime syysmyrskyjen kaatamat puut on viety pois, Stockan parkkihallissa on remontti ja Herkussa on hyllyjen paikkoja vaihdettu, hautausmaalla tutulla reitillä on monta uutta hautakiveä,  Kauppahallissa uutta Toscanan patonkia (jossa oli onneksi suolaa toisin kuin Toscanan ja Umbrian leivissä paikanpäällä), Caritaksen edestä epämääräinen pensasryteikkö poistettu, Citymarketin (ei Prisman kuten eilen annoin ymmärtää ja kuten eilen itsekin vielä luulin) edessä on paleleva, mutta palveleva mansikan myyjä (Espanjan mansikat eivät ihan niin hyviä kuin Italiassa). Mutta yksi on ja pysyy: DNA:n asiakaspalvelun pitkät jonot! Kolme varttia ei ole homma eikä mikään! Ihan normijuttu. Mutta ehkäpä homma sentään korjaantui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta tuosta hautausmaa-jutusta tulikin mieleeni, että olen luvannut kertoa Umbrian  – ja monien muidenkin Italian maakuntien – hautalehdoista.

Parin kilometrin päässä taloltamme – alaspäin, siis kohti Pantallan kylän keskustaa – oli pieni aidattu hautausalue, sypressien reunustama hautapaikkojen alue. Kukkulalla. (huom autot parkkipaikalla, niitä oli aina)

(muistuttelen taas että kuvat suurenevat klikkaamalla)

Pantallan lisäksi taloltamme kävelymatkan päässä olivat Piedicollen ja Collazzonen hautalehdot. Collepepen kylän hautapaikoilla kävimme autolla. Nämä hautauspaikat olivat aina kukkulalla.

Collazzonen hautausmaalle vei autotiekin, mutta tämä polku näytti johtavan suoraan taivaaseen, … vai hautaanko?

 Nämä hautalehdot eivät ole ihan sellaisia hautausmaita, mihin me olemme tottuneet, vaan niissä on perheillä omat pienet hautakappelit tai sitten hauta-arkut on pantu seiniin. Marmori- ja graniittikappeleita ja -muureja.

 

Ja kukkia. Tuoreita kukkia, sekä noissa kappeleissa sisällä että hautaseinien lokeroissa. Jatkuvasti tuoreita kukkia.  Joka kerta kun ajoimme tai kävelimme  Pantallan hautalehdon ohi, oli parkkipaikalla vähintään pari autoa. Sunnuntaisin – ennen ja jälkeen messun – parkkipaikalla oli jatkuvasti trafiikkia. Nuorehkot miehet, perheiden isät, näyttivät useimmiten haudalle kukkia vievän. Eivät viipyneet kauan – mutta veivät kukat. Olisiko sosiaalisella paineella pienessä yhteisössä osansa? Jos perheen/suvun kappelissa tai nonnan haudalla ei kukkia vaihdettu tarpeeksi tiuhaan, miten yhteisö reagoi?

Meille hieman oudolta näyttivät kuvat, jotka oli hautapaaseihin kiinnitetty. Joskus hautakivi kertoi myös ammatista, sitä ei ollut merkitty ”tittelinä” kiveen, kuten Suomessa usein tapana on, vaan se kerrottiin kuvassa. Tällaiset olivat kyllä  harvinaisuuksia.

 

Italialaisia hautausmaita on nähty muuallakin. Kaksi vuotta sitten Montalcinossa kävin lukitun portin takaa kuvaamassa tällaisen: siellä on hautaseinät ja hautapaadet (maan päällä) mutta ei kappeleita (vähävaraisempia kuin umbrialaiset?)

 Vähän samankaltaisia olivat hautapaadet Sisiliassa Forza d’Agron korkeilla rinteillä (syksyllä 2008 siellä).

Myös tulomatkalla, esimerkiksi lauantaina Mantovassa, näimme samanlaisia hautalehtoja kuin Umbriassa oli. Mantovan hautausmaan portilla oli vielä iso kukkakauppakin.
Pantallan ja Collazzonen perhekappelit olivat komeita  – ja varmasti kalliitakin. Ja yhtä isohkoa perhehautaa muurattiin koko sen ajan kuin me kylällä asuimme.

 

Tästä kuvasta pidän. Kuvanakin. Lasten haudoissa ei yleensä ollutkaan kuvia.

 

RIP.  Rest in peace ja sama latinaksi:

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.