Kyllä se kevät on

Kevätkö? Kaipa se kuuluisi olla …  hieman uskottavuusongelmia tuon kevään tulon kanssa. Räntäsade ei riemastuta.

Rosmariini kyllä kukkii pian, kukinta taitaa jäädä näkemättä…

Oulun sää ei siis oikein ole kevättunnelmaa tuonut. Lintsasin lenkin, perustellen ties millä. Vesi/räntäsade ehkä paras perusteista.

Mutta kevätfiilis tuli ruoasta. Löysin pakastimesta kaksi kevätkananpoikaa, jotka joskus olin Stockan pakastealtaasta meille kiikuttanut. Itse asiassa otin ne sulamaan jo toissapäivänä, ja tänä aamuna maustoin ne. Ihan äärimmäisen helppo ja hieno ruoka. Molemmille oma tipu. Kaukana mistään broisku-eineestä.

Kevätkananpojat

1 kananpoika/aterioitsija

Tee valkosipulista, oliiviöljystä, runsaasta timjamihakkeluksesta ja suolasta tahna: laita kaikki aineet mortteliin ja survo sopivaksi. Hiero tahna kananpojan pintaan ja nahan alle. Laita muutama sitruunaviipale linnun sisälle, ehkä vähän timjamia mukaan. Anna maustua.

Laita kananpojat uunivuokaan, jossa on salottisipulia – ja ehkä muitakin juureksia (minulla ei tänään ollut). Lorauta oliiviöljyä pinnalle ennen uuniin laittoa. Uunin lämpötila n. 200 – 225 C. Puolisen tuntia, ehkä vähän yli.

Että oli hyvää.

Ja sitten viini? Mikä juhlatunnelma lieneekään kun raskin viinikaapin uumenista ottaa pullon Châteauneuf-du-Papen vuodelta 2007. Ja huom. blanc. Siis valkoviini, jollaisia Châteauneufista harvemmin on tarjolla. Kerran ennen meillä on ollut vastaava: veimme pullon mökille joku pääsiäinen ja suurin odotuksin sen korkkasimme. Ja pliisuhan se oli, pettymys kerrassaan. Mutta tämä Lazaret (talon punkku on meidän vakiojouluviini) oli ihan hurjan hyvää. Hemmetin hyvää, sanoisi yksi viinikerhomme jäsen, joka ilmoitti aamusella, että oli Hulluilta päiviltä saanut lentolipun Roomaan ja  tulee iloksemme piipahtamaan luonamme Umbriassa.

Mutta siis viinistä vielä: siinä tuoksui manteli ja hunaja. Hunajameloni? Se oli intensiivisen makuista, hapokkuus kohdillaan, syvyyttä ja monivivahteisuutta maussa. Ehkä vähän sellaista voisuutta kuin hyvissä chardonnayssa on. Mutta toisaalta ihan erilainen viini kuin mitä koskaan on maistettu.

Siispä räntäsateesta huolimatta ei mikään huono päivä tänäänkään. 🙂

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.