Aurinko ei vieläkään nouse. Vasta ensi sunnuntaina se on näillä leveysasteilla horisontin yläpuolella, ensimmäistä kertaa kuukauteen. Tänään taivas on ollut pilvessä, mutta yön mökin seinissä pyörinyt myrsky laantui aamuun mennessä. Kimmeltävät hanget kauniita, ihan hiljaista. Ruotsalainen historioitsija Peter Englund kirjoittaa mikro- ja mentaliteettihistoriaa käsittelevässä esseekokoelmassaan, että lumisateen voi kuulla. Ei Englund ole väärässä: lumisateen voi kuulla.

Voimapuu voi talvellakin hyvin …

Aamukahvipöydässä (aamu?? klo 10 on aamupäivä!) totuuden hetki: tänäänkö hiihtämään? Tänään hiihtämään. Laanilasta Piispanojalle. Sprintti . No vauhti ei ihan sprinttivauhti, mutta minä hiihdin. Sehän olikin ihan mukavaa. Eikä ainakaan voi pistää välineiden syyksi, jollei suksi kulje. Karhu Spectrat, sellaiset pitopohjasukset, pitivät. Ja luistivatkin.

Tänään minun saunanlämmityshukini. Ja ruoanlaittohan on minun yksinoikeuteni. Siinähän se päivä on taas kiireesti kulunut.

Enkö minä jo jouluna sanonut (kirjoittanut) että tonttuherra Routalempi kaipaa pohjoiseen: katsokaahan nyt, kuinka hyvin se viihtyy tuossa tuvan nurkassa.

Mistä minä tämän nuhan oikein sain?

Jos syksy vielä menikin erinäisten talkooprojektien parissa, ja varovaisesti töitä tehden, niin nyt vuorotteluvapaa on todellisuutta. Jo nyt. Nyt kun puolet siitä on suunnilleen vietetty. Ihan omasta tahdosta, oma vikahan, nuo syksyn projektit tietysti olivat, mutta sitoivathan ne ja veivät “omaa aikaa” (jota termiä kyllä periaatteessa olen aina vastustanut).

Tokihan vuorottelun suomista mahdollisuuksista on jo syksyn kuluessa tullut nautittua, tullut reissattua ja laiskoteltua, tavattua tuttuja ja oltua läheisten kanssa “normaalia” enemmän. Nukuttua ennätyspitkiä yöunia ja tehtyä mitä haluttaa (mm. Vuorotellen).

Yksi toive vuorottelun aloittamisessa oli saada olla mökillä enemmän kuin vain “lakisääteiset vapaat” ja saada ulkoilla ja lukea määrättömästi, opiskella valokuvausta ja harrastella ruoanlaittoa ihan ajan kanssa. Nyt voisi sitten siis sanoa, että “elän unelmaani”, eikös kaikki Idols-voittajat ja muut  elämässäpärjääjät niin sano? Minulle sopii kuitenkin ehkä paremmin “nyt on sitteku”.

En vain ehkä ihan osaa tätä… Vielä. Nyt-on-sitteku tarkoittaa myös sitä, että suorittamisen pitäisi vähentyä. Pitäisi vain osata olla.  Olen tänään ollut! Nukkunut kymmenen tunnin yöunet, herännyt kahdeksalta, surffailut (vain yksi työasiaksi luokiteltava sposti), siivoillut mökkiä, tuuletellut, pessyt pyykkiä, käynyt pehtoorin kanssa Kuukkelissa (mennessämme vastaan tuli 11 autoa, joista 1o oli venäläisiä mustia citymaastureita), puolelta päivin niin kova tuuli että mäkeen ei huvittanut lähteä, joten lumityöprojektini jatkuivat. Minä pidän lumitöistä (erityisesti silloin kun ne eivät ole “pakko”). Hifistelyksi jo meni. Lisää lyhtyjä mökin pihaan ja nuotiopaikalle “lumilinna”.

Sitten omin pikku kätösin tein puutöitä, liiterissä sahasin, hioin, vuolin… eikä haavaakaan!  Onhan niin hieno tarjoiluastia, että designiksi voisi nimittää! Tai ehkä astia on väärä sana. Ehkä alusta olisi kuvaavampi. Ja ehkä sittenkin rustiikki eikä design. Hih!

Ja tänään alkaa Downton´n toinen tuotantokausi, ja sen jälkeen tulee Château Margaux´sta ohjelma, ja minä voin ihan hyvin valvoa ja katsella… Monta tuntia television ääressä..

Nyt on sitteku.

Miltä se tuntuu? Ei vielä voi tietää…

Huonosti nukutun yön jälkeen kovin aikaisin ylös, ja ennen kuin lähdettiinkään oli jo huono omatunto, kun lähdettiin ja ikävä kun nuoret eivät ole mukana ja kaikinpuolin kummallinen olo. Riemuhan se pitäisi olla: tähän aikaan vuodesta (lue: lukukauden alussa) vuorotteluvapaalainen lähdössä Lappiin, ei palaamassa sieltä… ja sitten ei olekaan sellainen juhlaolo kuin voisi luulla. Ja jo Rovaniemen jälkeen tulikin ensimmäinen “työhälytys”. Miksi minä olin kuin vähän arvellutkin tällaista…

Hyvässä talvisäässä hyvin vähäliikenteisillä (Sodankylän jälkeen tosin venäläisiä paljon, kymmenittäin, tuli vastaan) teillä. Iltapäivän sinisenä hetkenä oltiin perillä ja purettiin auto. Miten ihmeessä tällä kertaa oli niin valtavasti rompetta mukana? Ja mitä? Sukset tietysti, kotona pesulla olleita talvikamppeita ja sitten ruokaa. Kuivamuonaa. Koko tonttuarmeija ja yksin herra Routalempi vei melkoisesti tilaa. Ja uudet sänkypeitot Tuulentuvan kamariin (vuoden vai kaksiko niitä olen ollut hankkivinani? No nyt on Ikeasta löytyneet oikein passelit punaiset). Yleensä ei ole juuri minkään vertaa roudattavaa sillä täällä on kamppeet ulkoiluun ja oleiluun. Ruokaa on tavallisesti kaapeissa pienen komppanian ruokkimiseksi helpostikin. Nyt kuitenkin toisin.

Kun kaikki oli sisällä, pehtoori lähti ladulle. Kunhan sain kaiken järjestelyä ja saimme syödyksi, pääsin pihalle. Alle kymmenen asteen pakkasessa lumityöt hiljaisessa lumimaailmassa, hämärässä, yksikseen. Ei hassumpaa. Meidän tienhoitokunnan palkkaama puuhasetä ei ollutkaan puuhannut ja aurannut pihalle asti, kuten sovittu on, joten lingottavaa ja lapioitavaa riitti, ja riittää toki huomiseksikin. Saunalle – saatikka purolle – en edes aloittanut vielä puskeutumaan hankien läpi. Sytyttelin lyhtyjä, pistin jäälyhtyjä jäätymään. Tästä on huomenna hyvä jatkaa.

Uni tehnee hyvää, – Lapin levollinen uni.

Uusi vuosi on saatu hyvin alkuun… blogiasun uudistus, kuvasatoa ja arvonnan tulos!

Ensin kuvasatoa eiliseltä …  ennen vieraita… Joululahjakukka ja lahjaksi saadut upeat Baumurin kynttilät sopivatkin hienosti yhteen.

Jälkiruoka sen jälkeen kun  porukan miehet olivat  osansa tehneet! Ihan taidetta!

Sitten on laitettava vielä jouluaattona ottamani kuva, jossa näkyy Kiinasta ostamamme cloisonne-maljakko. Emaliupotuksin tehdyn maljakon pinnassa on lootuksenkukkia, jotka symboloivat kevättä. Kukan keskiosa symboloi kodin keskipistettä, ruokapöytää, ja ympärillä olevat kukan terälehdet ovat ystäviä ja perheenjäseniä jotka kokoontuvat ruokapöydän ympärille. No arvasittehan, että ihan pakkohan se minun oli ostaa. Rillit jäi ostamatta, mutta nyt meillä on maljakko!  Ja nuoriso tulee kohta taas ruokapöydän ympärille

 Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla!

Sitten tättärää on vuorossa Arvonta! Oli tarkoitus tehdä se heti puolenyön jälkeen ystävien ollessa onnettarina, mutta kun he lähtivätkin kotiin jo viime vuoden puolella, järjestimme sitten  aamupäivällä kaksistaan arvonnan: minä olin virallinen valvoja ja pehtoori toimi onnettarena. 18 osallistujan kesken arvottiin kaksi kirjaa ja voittajat ovat ….

Arja Keskitalo ja Marjatta Väänänen!

Onnea voittajille. Toimittelen kirjat pikimmiten …

Nyt katseet uuteen kauteen … ja huomenna kohti Hangasojaa!