Olin töissä tänään. Enempi vähempi koko päivän. Kaupungissa duuniasioita ja sitten kampuksella. Ja kaikki kyselivät, “miten olet saanut aikasi kulumaan?”  - Miten! Voi hyvä tavaton, kun ei tahdo aika riittää.

Oli siellä ollut joillakin ikäväkin, mikä tietty mieltä lämmitti, mutta totta puhuen minulla ei kyllä vielä jäänyt niin ikävä, että harmittaisi kun huomenna ei tarvi sinne mennä.

Huomenna lähdemme aamusella kohti Raumaa. Matkalla on muutama rasti ja yöksi mennään Eurajoelle Vuojoen kartanoon.  Torstaina pääsen purjeveneen kyytiin: eka kertaa elämässäni. Ja heti Turun saaristoon. Oottelen kovasti. Ja perjantaina tuttujen tapaamista ja Naantalia. Ja viikonloppu Paistinkääntäjien kapitulia. Jotta ruokaa ja reissua tiedossa kuten blogin teemana on. Likipitäen reaaliaikaista raporttia tulossa jos suinkin ehdin.

Nyt on vielä jatkettava pakkaamista: eikä olekaan mikään ihan pikkujuttu. Purjehduskamppeista iltapukuun, smart casualista kaupunkilomavermeisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ja sitten kengät, laukut, korut, käädyt…  Valittamisen aihe se on tämäkin. Hyvä on: en valita, olen iloinen kun saan lähteä.