Kulttuurikapitulin lauantai

Lauantai 19.8.2011 kulttuurikapitulin toinen päivä avautui sateisena. Marina Palacen ikkunoihin tuli aamukahdeksalta rankasti vettä. Mutta vesisade väistyi. Minulla oli puoli kymmeneksi kampaaja, ja koska nälkä ei ollut ensimmäisenä ajatuksissa, viime päivien syöminen ollut ylenpalttista, skippasin hotellin aamiaisen ja lähdin kävelylle Aurajoen rantaan: teki hyvää vähän liikkua, liikkua ihan reippaasti. Piipahdin sitten kuitenkin kauppahallissa kahvilla (Sininen juna).

Puolelta päivin oli lounas. Lounaspaikkoja oli neljä: Hermanni, Svenska Klubben, Yläbörs ja Suomalainen Pohja. Me olimme Pohjalla, ei kun Pohjassa. Kaikissa neljässä lounaspaikassa pääruoka-aineet olivat samat (sorsa, siika, suklaa), mutta keittiömestarit olivat tehneet niistä omanlaisensa lounaan. Meillä oli alkuun savusorsamousselinea saaristolaisleivällä, pääruokana vihanneksilla täytettyä siikaa mangoldi-roseviini-kastikkeella ja jälkiruokana suklaata kolmella tavalla.

Yllärinä tarjottiin kivitatticrepsi, nam!! Etu- ja jälkiruoat olivat erinomaisia, siika oli hyvää, mutta ei erikoista. Toisten mielestä se oli muikean makoisaa, mutta minä en riemastunut. Hermannissa siian kanssa oli ollut tomaattinen kastike, jossa oli ollut savua (hickory vai paahdettu paprika -mauste maun antajana? sitähän sitten mietittiin :)) ja siitä kuulin monta kiittävää kommenttia. Meillä entisiä ja nykyisiä oululaisia pöydässä. Ravintolalta pieni moka liittyi viineihin: olivat ihan liian lämpimiä ja ystävien viinilaseissa hämähäkin seittejä. Lasit ja viinit kyllä vaihdettiin, ja tarjoilija ymmärsi pyydellä anteeksi, mutta, mutta…

Lounaan jälkeen pehtoorin ja ystäväpariskunnan kanssa päätimme piipahtaa viereisessä taidemuseossa, jossa nämä eivät olleet aiemmin käyneet: jugend-rakennuksen seinillä Suomen taiteen kultakauden maalareiden töitä.  Gallen-Kallela, Halonen, Schjerfbeck sopivat päivän muutoinkin ylelliseen fiilikseen. Kävelimme hotellille, kävelykadulla lämpömittari näytti +23C. Mukava tuuli (hyvästi se aamuinen muutoinkin kehnosti tehty kampaus) ja kesäisessä lauantaissa paljon väkeä kulkemassa. Istahdimme Aurajoen rannalle terassille toviksi.

Eikä hotellissa tarvinnut kauan surffailla, ottaa unosia ja/tai lukea,  kun oli jo aika pukeutua illalliselle. Smokki ja musta (vanha = promootio) iltapuku ”lisukkeineen”  ylle ja yhteisbussikyydillä Caribiaan (kylpylähotelli) jossa oli jo iltapäivällä alkanut yli 100 uuden paistinkääntäjän installointi.

Tämä oli meille neljäs kapituli, mutta ensimmäinen kerta kun emme olleet installoinnissa. Oloksella kaksi vuotta sitten sain omat käädyt, viime syksynä Helsingissä oli ystävän installointi, ja Kuusamossa sain tastevinin (siitä ja Kuusamon kapitulista täällä) ja siten ja siksi niissä oltiin mukana. Mutta nyt ei ollut syytä mennä installointia katsomaan, joten aloitimme cocktail-tilaisuudesta. Samppanjaa ja graavilohitartarilla päällystettyä saaristolaisleipää! Ja kuuma! Lämpiössä todella oli lämmintä. Ja siellä myös Helsingin kapitulissa saadut uudet ruokaystävät, jotka iloksemme kutsuivat meidät kotiinsa käymään jos/kun olemme pääkaupunkiseudulla. Hauskaa! Saatammepa ehkä mennäkin. Ja reseptin sain: raparperihillokkeen pistän tekoon huomenna!

Seitsemältä me kaikki yli 400 illallisvierasta istahdimme pöytiin. Grand Dinerin aika.  Oulun voutikunnan pöydässä uusia tuttuja, ja yksi tosi vanha tuttu (perhehammaslääkärimme ja perhetuttumme). Vouti vaimoineen, joista on jo tullut hyvinkin tuttuja, turvallista ja taattua seuraa :). Sen lisäksi, että söimme ruhtinaallisesti, nauroimme todella paljon. Hulvattoman hauskaa oli.

Ennen illallista meille esiintyivät Juhana III ja Katariina  Jagellonica. Luonnollista jos kerran ollaan Turussa ja jos puhutaan ruokakulttuurista Suomessa, niin tietysti. Katariinahan haarukan (ja paljon muuta uutta) Suomen ruokapöytiin 1500-luvulla toi, joten me saimme kapitulilahjana kopiot noista haarukoista. Fiksua – minusta ainakin.

Ja ruoka: amunen – eturuoka – liemi – pääruoka – juusto – jälkiruoka – kahvi.

Jokirapumousse ja savuahvenfileitä meidän makumaailmamme suosikkeja, tatticonsomme maistui tatille 🙂 ja sen kanssa tarjottu madeira oli ylivertaisen hyvää (ei saatavissa Alkosta 🙁 ) , pääruoan lihana oli vasikkaa, ja se EI ollut sitkeää tai kuivaa kuten perjantain karitsa. Se ja sen kastike (Ålvadoskastike, Ålvados on ahvenanmaalaisten calvados) olivat makupari, joka hemmotteli makusilmuja ja annokset olivat kauniita.  Kateenkorvaakin annoksessa oli, mutta minä hieman ihmettelin, että miksi? Kun en oikein ymmärrä koko kateenkorvan päälle. Miksi se on niin hieno herkku?  Kolatun juusto ei kolahduttanut, mutta sen seurassa ollut kriikunahillo kylläkin (chef oli mummonsa puista omin käsin kriikunat poiminut, mistä lisäpisteitä!) ja jälkkärinä ollut karamellisoitu omena ja marjatartaletti oli raikas, ei ällön makea.  Ja viinit? Valkoviinit jälleen liian lämpimiä. Mutta kaikkinensa hyviä makuja yllin kyllin.

Puolelta öin oli meillä kohtalonhetki: jäädäkö tanssimaan ja seurustelemaan vielä vai lähteäkö ensimmäisellä bussikuljetuksella hotellille? Todettiin, että parasta lähteä silloin kun on mukavinta. Ja parasta lähteä ajoissa, kun kerran seuraavana päivänä on 620 kilometriä kotimatkaa ajeltavana…

Kapituli ohi.

Hyvä kapituli.

Hyvä reissunen. Hyvä palata kotiinkin.

2 kommenttia artikkeliin ”Kulttuurikapitulin lauantai”

  1. Arvoisa kapitulantti!

    Miltä näyttää paistiveljen/sisaren ruokapöytä kaiken tuon kuvaamasi mousse-, consomme- ym. ym. tykityksen jälkeen? Löytyykö rotissöörin lautaselta joskus perunoita ja ruskeaa kastiketta? Makaronilaatikkoa?

    Päivän sanassasi minua ilahdutti jostakin syystä suuresti lausepari: ”Kun en oikein ymmärrä koko kateenkorvan päälle. Miksi se on niin hieno herkku?”

    Engelsmannit tuntevat tämän taivaan mannan ruokapöydässään nimellä ”sweet bread”. Googletus antaa ymmärtää, että makea leipä -nimikkeen alle kuuluvat myös eläinten SYLKIRAUHASISTA valmistetut herkut. Härre Gyyd!

    Vai olisiko maailman pelastamisen nimissä, kun eläimiä kuitenkin lahdataan, toimittava esiesiesiesi…-isiemme ja -äitiemme, luolamiesten ja -naisten tavoin, ja hyödynnettänä kaikki ruhoista irti saatava proteiini- ja lipidiaines.

    Silloin maistuisivat myös Kalliovuorten osterit. (http://en.wikipedia.org/wiki/Rocky_Mountain_oysters)

    PS Suo anteeksi Reija; kateudesta hienoja juhlianne kohtaan tämä kaikki varmasti kynästäni kumpuaa.

    Vastaa
  2. Parahin kommentaattori, kiitokset taas vallan mainiosta kommentaarista. Sylkirauhaset ja Kalliovuorten osteritkaan eivät saa minua erityisesti innostumaan, ainakaan lähtökohtaisesti. Ei niin ettenkö sisäelimistä pitäisi, päinvastoin maksa ja munuaiset ovat herkkuani, kamelin aivoja ja trippaa (lehmän mahalaukkua) olen syönyt, mutta kun siinä kateenkorvassa on vain se, että se ei minusta maistu juuri millekään. Ei ainakaan niinä parina kertana kun sitä olen syönyt…

    Kysyit, löytyykö rotissöörin lautaselta perunoita ja ruskeaa kastiketta tai makaronilaatikkoa? Löytyy. Tai ainakin spaghettia ja murukastiketta ja makaronilaatikkoa tein vielä muutama vuosi sitten leivinuunillisen kerrallaan. Perunat ja silli tai savukala ovat kesän vakioruokaa.

    Ja tällä viikolla lomasen jälkeen on todellakin paluu yksinkertaiseen, tarkoituksella niukkaan ruokavalioon. Äsken lenkiltä palattuani kaksi pientä viipaletta saaristolaisleipää, vesimelonia, kahvia ja keksi, lounaaksi ajattelin kreikkalaista salaattia ja taas sitä saaristolaisleipää ja illansuussa on olo-jukurtin ja omenan ja myslin tai pähkinöiden vuoro. Huomenna ehkä parsakaalta juustogratiiniilla.

    Kapitulin ”tykityksessä” on hienoa olla, mutta kyllä yksinkertaisuuskin maistuu. Kunhan se on hyvää yksinkertaista 🙂

    Mukavaa viikkoa! Nyt on ryhdyttävä artikkelin tekoon!
    Tai ensin voisin vielä hoidella vähän puutarhaa… 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.