Kesää pihalla, ja piharuoka vol. 2

Kuinka minä nautinkaan tästä lämmöstä. Lenkin jälkeen aamupäivä asioilla, ja vauhdilla hoideltiin suunnilleen sata juttua. Saatiin vihdoin olohuoneeseen tuolit verhoomostakin, nyt ei puutu enää kuin lamput ja ”remontti” on valmis.

Asioiden hoito hopusti, jotta päästiin pihalle. Ihan juhlaa tämä Suomen suvi ja LOMA.

Luin ja luin, ja kirjoitinkin saatesanat yhteen opukseen. Minä, joka en niin puhelimessa osaa olla, olen puhunut ääneni käheäksi. Asioita ja ystävien kanssa höpöttelyä. Tuosta vaan. Ja tuosta vaan kesäruoka vol. 2 (eilisen ahvenfile-jutun jälkeen).

Kuvassa ainekset (kahden hengen annokseen 1 omppu ja 1 sipuli)

Kuori ja suikaloi omena ja salaattisipuli.  Sekoita keskenään ja lisää 3 rkl Creme Bonjour Cuisinea. Lautaselle salaattipeti, siihen omena-sipuli-cuisine-sekoitus, ruokalusikallinen mango-chutneytä ja grillattu broilerin rintafile (kylmä kaupasta ostettu valmis grillibroilerikin menee). Helppoa ja hyvää, ja aikas kevyttäkin. Meidän vuorikiipeilijöiden  – – tiedättehän 🙂

Pienimuotoista juhlintaa

Bauhaus. Merkillinen kauppa. Aikaisin aamusella (B. aukeaa jo seitsemältä, hyvä, hyvä!) ajeltiin sinne tarkoituksena hakea haudalle kukat (orvokit jo yli) ja jokun listan pehtoori tarvi. Ja oliko siinä kaikki? Höpsistä! Se on kauppa jossa on kaltaisillemme kaikenlaista pihalle ja kotiin. Ostimme kraniittisen vesimaljan linnuille. Elmerille turva-aidan: ei tarvi ihan koko aikaa konnaa tarkkailla kun se on pihalla tepastelemassa kuten tänäänkin. Koko iltapäivän konna sitten taapersikin piazzalla; välillä vain kävi kerjäämässä mansikoita. Kaksi graniitti-kukkapurkkia autotallin oven molemmille puolin. Vähän ovat pömpöösejä, mutta tukevat ovat – ja saatiin halvalla, heh! Ja niihin samoja ruusuja kuin haudalle. Istuttelua siis seuraavaksi.

Kauppareissun jälkeen jätimme auton kotiin ja lähdimme kaupungille: pehtoori jäi torille kahvittelemaan kun minä käväisin Akateemisessa ostamassa nimpparisankarille lukemista. Ja sitten kotipihalla kaksistaan kalaista päivällistä. Tein ahvenfileistä hyvän alkupalan: ehkäpä sillä on käyttöä isommissakin kesteissä kuin meidän kahden hengen kesäsapuskan alkupalana. Resepti alla, kuvaa en valitettavasti hoksinut ottaa.

Ja ehtoolla kirjahyllyjen järjestelyä: viime viikon muuttokuorma on täysin purkamatta vielä.

____________________________________________________

Sinappi-basilika-ahvenrullat alkupalaksi

2 – 3 ahven filettä per ruokailija
dijonin sinappia
paljon basilikaa
smetanaa

Salaattipedille jääsalaattia, rucolaa, kurkkuhakkelusta

Levitä jokaiselle ahvenfileelle  ½-1 tl sinappia, basilikanlehtiä (t. silppua) ja rullaa ne. Lado filerullat uunivuokaan, ripottele pinnalle hieman suolaa, ehkä vähän valkopippuriakin.
Laita fileiden päälle smetanaa, ei tarvita kovin paljoa, ehkä teelusikallinen per file. Korkeintaan. Laita vuoka 180-asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi ja sitten jäähdytä.
Nostele rullat salaattipedille ja koristele basilikalla tai tillillä.

 

Makroviikot: monta

Mitäpä sitä ei tekisi osallistuakseen makroviikkojen haasteeseen!
Vaikka seisoisi muurahaispesässä!
Monta niitä oli – – saappaissakin!

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Kaikki keinot sallittuja?

Tällainen ”monta”-kollaasi löytyi parin viikon takaisesta kuvakansiosta:
kotipihan valkoiset kukat samassa kuvassa.
Kannattaa ehdottomasti klikata isommaksi.

Muiden monia täällä!

Paljakasta puutarhaan

Odotettavissa lämmintä ja aurinkoista koko maassa, vain Lapissa viileämpää ja sadekuuroja.

Siinäpä selitys, miksi tänään puolen päivän aikaan jälleen hyvästelimme Hangasojan. Nyt ei ollut niin vaikeaa lähteä kun tietää, että pääse takaisin milloin vain haluaa. 🙂

Tosin kesäkalenterikin alkaa olla täynnä menoa ja matkaa, juhlaa ja jubileeta jos jonkilaista. Pahimmoillaan tuplabuukkauksia. Eikä ihan töittäkään kesä tule menemään.

Mutta minä tein sen tänään. Kahdestikin! Kotimatkalla soitin – kun niin olin luvannut, ja annoin vastaukseni: sanoin kahteen hommaan EI. Toinen olisi ollut pieni juttu kesällä, toinen ISO  homma (palkintolautakunnan puheenjohtajuus kymmenine arvosteltavine kirjoineen), olin otettu kun kysyttiin, mutta minä tein sen: sanoin ”kiitos, mutta ei kiitos”.  Olen niin ylpeä että osasin sanoa ei, minä en ole ollut siinä kovin hyvä. Alankohan oppia. Jeeee….

Ehkä olin saanut voimaa aamulenkillä. Pehtoorin vielä nukkuessa painoin mökin oven kiinni jo vallan varhain ja lähdin patikoimaan suoraan mökkiovelta. En halunnut mennä Ylä-Hangan suuntaan, koska siellä päin on yhden mökin pihalla isoääninen, pelottava koira, joten päätin mennä voimalinjaa kohti Laahihovia, ja sitten kiertää sieltä Saariselkä – Kiilopää latupohjalle ja kävellä metsän kautta mökille. Melkein koko ajan tiesin, missä olen :). Melkein. En varsinaisesti eksyksissä: nelostien ja latupohjan välissä ollaan, .. mutta,  mutta  – –   hetkinen, missä onkaan Alahanka? Ei vaiskaan, en mie hukassa ollu – – paljonkaan. Tulipahan tehtyä puolentoista tunnin aamulenkki huikean kauniissa säässä. Kurujen pohjilla tuuli vilvoitti, aurinko paistoi, linnut lauloivat vimmatusti. Puroissa vesi solisi ja kaikki hyvin.

Matka Ouluun sujui nopsasti.

Ja kotona iloksemme totesimme, että puutarhassa ei yhtään tappioita. Tytär oli pitänyt kukat hengissä.  Vihreällä pihalla aivan erilainen ilma hengittää kuin Myötätuulen kuivalla kankaalla. Molempi parempi.

Lomamaanantai

Tässä istun enkä muuta voi. Enkä halua voida.

Hangasojalla paistaa. Iltasen jälkeen raukea olo. Mökit on luututtu. Luututtu kunnolla.  Thermacell pöydän alla pitää vähäisetkin itikat pois.

Paljon on ehditty, vaikka – taas – ensimmäisenä kesäloma-aamuna nukuttiin yli kahdeksaan. Eilen jäi kaupassa käymättä, joten tein aamulla kaurarieskoja ennen kuin pehtoori ehti herätä. Maistuivat oivallisille (näitä tehtiin opiskeluaikana Toivoniemessä harvase viikonloppu: piimään/jukurttiin/kermaviiliin sekoitetaan niiin paljon kaurahieutaleita, että kauha pysyy pystyssä, lisätään teelusikallinen suolaa, annetaan hetki turvota ja sitten levitellään uunipellille, leivinpaperin päälle pieniä rieskasia ja  paistetaan kuumassa uunissa noin 15 minuuttia. Kummallisen hyviä ne on.), vaikka eilisen ruokakyläilyn jälkeen vielä aamulla kylläinen olo.

Olimme eilisen illan Saariselällä; kutsu illalliselle hieman lyhyellä varoitusajalla, mutta meillehän sopi. Erinomaisesti söimme. Saimme neuvoja/tietoja edessä olevaa Alppi-reissua varten. Kaiken kaikkiaan olimme oikein iloisia kutsusta. Monestakin syystä. 😉 ja niinhän se sitten puolille öin vierähti.

Kuukkelin takana oottelimme taksia ja kuten kuvasta näkyy: aurinko on puolilta öin vielä kovin korkealla.

 

 



Kuivakurun kultamailla patikoimassa

Aurinko paistoi mökin ikkunasta kun ensimmäisen kerran silmät sain auki… ja yöunia vain riittää. Kuinkahan kauan sitä jaksaa nukkua yhdeksän-kymmenen tunnin unia, tuntuvat ihan mielettömän pitkiltä, tarpeellisilta. Kuinka paljon minulla oikein on univajetta!?

Seurailtiin pojan pakkaamista, auton imurointia,  jonkinlaista mökin siivoamistakin, lähtöä. Puolelta päivin lähti kohti kotia, aikoi ajella Kemijärven ja Ranuan kautta, – nuorella miehellä vielä intoa kierrellä. Lähdimme kyydillään Kutturan tielle, josta alkaa Laanilan kultareitin maastoreitti: olemme kerran menneet sen toisin päin pyörillä, nyt kävelimme.

Aurinko paistoi, hiljaisilla mäntykankailla, metsäautoteitä kävellen oli hienoa. Sellaiselta kuin Lapissa parhaimmallaan on. Sunnuntailta tuntuikin. Hiljaista, puhdasta, kaunista, edelleen itikatonta … ei kylläkään tuntureiden huiputusta, sikäli vähemmän vaativaa patikointia, mutta liikkumista kuitenkin.

Kuivakurussa oli tuttujakin. Kullankaivajien leirissä tapasimme J:n ja E:n. ja J. näytti meille valtauksen tai siis paikan, mistä minun Länsituulen väreeni on löytynyt. 🙂 Hippu pääsi siis käymään löytösijoillaan… Huom. kaivannon reunalla sileäksi hioutuneet seinämät.. ne kuulemma ovat merkki vesimassojen virtaamisesta, hippujen kulkeutuminen pohjalle mahdollista.. ja tässä kvartsijuonteessa on ollut enemmältikin hippuja..

Ihan lähellä on myö Kulta-Jaskan mökki, josta kerroin viime kesänä (klik, klik). Ja lähelle on mökkinaapurimme ja muutaman muun asianharrastajan toimesta viime syksynä laitettu muistotaulu. Se on paikalla josta on löytynyt isomus Aleksi (klikkaa kuva isommaksi, näet tarinan).

Iltapäivän kruunasi rantasauna. Luonnollisesti.

Juhannuspäivän seesteisyys

Ei, ei täällä ole helle, eikä täällä ole edes paistanut aurinko tänään. Mutta ei täällä myöskään sada, eikä ole itikoita. Täällä on poika ja täällä on mies. Eikö siinä  ole jo paljon, mitäpä sitä muuta osaisikaan toivoa. Että olisi vielä tytärkin, mutta eihän sitä kaikkea voi saada kerralla.

Mukava päivä on ollut. Nukuttu, syöty, patikoitu, pihapiirissä touhuttu.

Laanilassa käytiin Piispanojan tulistelupaikalla ja Prospektorin kaivoksella.

Sama reitti kuin vuosi sitten (klikkaile sinne tästä)  helatorstaina,  keli vähän eri.  Hyvä oli kävellä.

Kulleroitakin oli,  ja Maisalle uintipaikka.

Mökillä pehtoorilla kirja niiiiiin kesken, ettei ulos malta, ja ”jonkunhan se on listaa seurattava”. Perinteinen radio Novan juhannnuslista piti miehen nojatuolissa. Me pojan kanssa puronrannassa nuotiopaikalla. Istuskeltiin ja oltiin. Kuulen itseni nauravan ja selittävän, missä kohtaa olisi sopiva paikka koiralle. … minä joka en koirista paljon piittaa, pelkään enemmänkin. En sano ääneen, mutta muistan, että pari viikkoa ja poika lähtee armeijaan, meidän kuopus. Olen hiljaa, välillä. Sitähän ei moni usko, että osaan. Osaan minä. Jotta tämmöinen juhannuspäivä.