kesäkuu 2011

Odotettavissa lämmintä ja aurinkoista koko maassa, vain Lapissa viileämpää ja sadekuuroja.

Siinäpä selitys, miksi tänään puolen päivän aikaan jälleen hyvästelimme Hangasojan. Nyt ei ollut niin vaikeaa lähteä kun tietää, että pääse takaisin milloin vain haluaa. 🙂 Tosin kesäkalenterikin alkaa olla täynnä menoa ja matkaa, juhlaa ja jubileeta jos jonkilaista. Pahimmoillaan tuplabuukkauksia. Eikä ihan töittäkään kesä tule menemään.

Mutta minä tein sen tänään. Kahdestikin! Kotimatkalla soitin – kun niin olin luvannut, ja annoin vastaukseni: sanoin kahteen hommaan EI. Toinen olisi ollut pieni juttu kesällä, toinen ISO  homma (palkintolautakunnan puheenjohtajuus kymmenine arvosteltavine kirjoineen), olin otettu kun kysyttiin, mutta minä tein sen: sanoin ”kiitos, mutta ei kiitos”.  Olen niin ylpeä että osasin sanoa ei, minä en ole ollut siinä kovin hyvä. Alankohan oppia. Jeeee….

Ehkä olin saanut voimaa aamulenkillä. Pehtoorin vielä nukkuessa painoin mökin oven kiinni jo vallan varhain ja lähdin patikoimaan suoraan mökkiovelta. En halunnut mennä Ylä-Hangan suuntaan, koska siellä päin on yhden mökin pihalla isoääninen, pelottava koira, joten päätin mennä voimalinjaa kohti Laahihovia, ja sitten kiertää sieltä Saariselkä – Kiilopää latupohjalle ja kävellä metsän kautta mökille. Melkein koko ajan tiesin, missä olen :). Melkein. En varsinaisesti eksyksissä: nelostien ja latupohjan välissä ollaan, .. mutta,  mutta  – –   hetkinen, missä onkaan Alahanka? Ei vaiskaan, en mie hukassa ollu – – paljonkaan. Tulipahan tehtyä puolentoista tunnin aamulenkki huikean kauniissa säässä. Kurujen pohjilla tuuli vilvoitti, aurinko paistoi, linnut lauloivat vimmatusti. Puroissa vesi solisi ja kaikki hyvin.

Matka Ouluun sujui nopsasti.

Ja kotona iloksemme totesimme, että puutarhassa ei yhtään tappioita. Tytär oli pitänyt kukat hengissä.  Vihreällä pihalla aivan erilainen ilma hengittää kuin Myötätuulen kuivalla kankaalla. Molempi parempi.

Ei, ei täällä ole helle, eikä täällä ole edes paistanut aurinko tänään. Mutta ei täällä myöskään sada, eikä ole itikoita. Täällä on poika ja täällä on mies. Eikö siinä  ole jo paljon, mitäpä sitä muuta osaisikaan toivoa. Että olisi vielä tytärkin, mutta eihän sitä kaikkea voi saada kerralla.

Mukava päivä on ollut. Nukuttu, syöty, patikoitu, pihapiirissä touhuttu.

Laanilassa käytiin Piispanojan tulistelupaikalla ja Prospektorin kaivoksella.

Sama reitti kuin vuosi sitten (klikkaile sinne tästä)  helatorstaina,  keli vähän eri.  Hyvä oli kävellä.

Kulleroitakin oli,  ja Maisalle uintipaikka.

Mökillä pehtoorilla kirja niiiiiin kesken, ettei ulos malta, ja ”jonkunhan se on listaa seurattava”. Perinteinen radio Novan juhannnuslista piti miehen nojatuolissa. Me pojan kanssa puronrannassa nuotiopaikalla. Istuskeltiin ja oltiin. Kuulen itseni nauravan ja selittävän, missä kohtaa olisi sopiva paikka koiralle. … minä joka en koirista paljon piittaa, pelkään enemmänkin. En sano ääneen, mutta muistan, että pari viikkoa ja poika lähtee armeijaan, meidän kuopus. Olen hiljaa, välillä. Sitähän ei moni usko, että osaan. Osaan minä. Jotta tämmöinen juhannuspäivä.