Väliaikatietoja

Nyt ollaan siinä tilanteessa lakkiaisten suhteen, että klikkailen säätiedotuksen auki tunnin välein. Eikä se nyt ihan parhaalta tällä hetkellä näytä. Argh!!! Arvatkaapas moneksiko meille on kutsuttu vieraita… ja onko laskettu sen varaan, että oltais pihalla.

Meillä kun on sisällä menossa pientä kalustamistouhua – juniorin muutettua tyhjenneestä huoneestaan on tarkoitus tehdä (pehtoorille :)) telkkarihuone  ja olohuonetta mööbleerata toimivammaksi (se on aina ollut tämän huushollin huonoiten ”toimiva” huone). Ajattelimme että samapa tuo jos vaikka lakkiaiset tulee ja muutokset ovat siis pahoimmillaan ”vaiheessa”. Nyt sitten tilanne on se ettei ole ei entistä, ei uutta,  – – joten laskemme edelleen sen varaan, että oltaisiin pihalla, mutta mutta… No jollei voida olla niin sitten ollaan sisällä vaikka on vaiheessa…

Muiltakin osin no panik:
– koko perheellä on juhlaan kamppeet, yo-lakkia myöten
– töissä pientä helpotusta, ja ihan mahottoman hyvä juttu, että helatorstai on tällä viikolla. Perjantain aion yksinkertaisesti vain olla pois töistä. Lintsaan. Tosta vaan.
– olen käynyt hammaslääkärissä (implanttia ei voidakaan asentaakaan ennen elokuuta) ja kampaajalla. Molemmat olisi pitänyt tehdä on lakkiaisia tai ei. Mutta kuitenkin.
– liinat on katseltu valmiiksi, siliteltykin
– leipomukset ovat suunnilleen vain koristelua ja kuorrutusta vaille valmiina pakkasessa. Systeri kävi äsken jelppaamassa ja tekaistiin tuosta noin vain vielä kolme manteli-omenakakkua.
– ja askartelun mestari sisar toi myös tarjottaviin ”nimikyltit”. Kauniit ja hienot. Sellaiset, joiden tekemiseen meitsin hermo ei koskaan riittäisi. Ei koskaan.

Tarjoilu vastannee hyvin kysyntään, mikäli on uskominen vastauksiin joita tuli asettamaani kyselyyn: 80 % vastanneista piti nimenomaan suolaisista … Niitä meillä nyt sitten tarjolla. Klikkaamalla suurenee.

Juotavien osalta pehtoori on huolehtinut autotallin jääkaapin täyteen Kuusenkerkkä-kuohuvaa (alkoholiton), limppareita, kivennäisvesiä  ja viinejäkin. Ja sitten juhlamalja! Tulin tuossa sydäntalvena tokaisseeni, – vahvasti epäillen, mutta kovasti muuta toivoen, ettei meillä mitään lakkiaisia tänä vuonna ole, mutta JOS ne ovat, niin meillä tarjotaan sitten aitoa samppanjaa, eikä tyydytä mihinkään kuohuviiniin.

No talvilomaviikollahan kävimme sitten Ranskassa asti perehtymässä samppanja-alueen tuotantoon (alla kuvasarja maaliskuun ekan maanantain aamupäivältä). Epernayssa ja Reimsissa testailimme ja totesimme kelpo samppanjoiden maksavan siellä saman kuin Suomessa erinomaiset kuohuviinit, joten toiveikkaana asetettiin Pol Roger´n pihalla rekka valmiiksi odottamaan YTL:n tuloksia.

Nyt kun tulosten saaminen meni näin viime metreille asti, ei sitten Pol Rogerille soitettukaan ja annettu lähtökäskyä, vaan soitinkin Haaparannan Systembolagetiin ja tilasin sinne samppaajaa. Tytär ajoi sitten tänään mökiltä Haaparannan kautta kotiin. Näin meille saatiin suht edullista aitoa kuohuvaa ja meksikolaiset saivat samalla bongattua Ruotsinkin tällä Suomen reissullaan.

Eilen olivat mökillä keskineet lähteä käymään Jäämerellä! Norja on meidänkin esikoiselle uusi maa, ja ”oli jotain älyttömän hienoa, ja ennen kokematonta”. Onneksi en tiennyt heidän ”pyrähdyksestään” ennen kuin myöhään iltasella, kun olivat jo turvallisesti takaisin Hangasojalla. Hieman olisi jo saattanut huolettaa…

Tytär on viikossa ajanut Oulu – Helsinki – Oulu – Saariselkä – Jäämeri – Saariselkä – Haaparanta – Oulu. Alkaa jo lähennellä meitsin ennätystä (jollei ole jo melkein ohikin): vähän esikoista vanhempana ajoin linja-autolla Oulu – Helsinki – Oulu – keikan vajaassa vuorokaudessa. Aamuviideltä lähdin kaupungintalon edestä, vein bussilastillisen kaupungin virkamiehiä ja -naisia  Helsinki-Vantaan lentokentälle ja ajoin (yksikseni, tyhjällä dösällä) takaisin Ouluun, jossa olin ennen puolta yötä. Ei enää onnistuisi.

________________________

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

 

 

 

 


-’

Kortti

Opetus loppui. Viimeinen kandiseminaari. Tai paremminkin viimeiset kandisemmat. Ihan urakalla kollegan kanssa hoideltiin niitä pois kuleksimasta. Puolivälissä kahdeksan tunnin sessiota kahvittelimme. Ja minulle auringonkukan antoivat. Kauniin kukkivan, monine nuppuineen. Ja kortin. Siinä se Tabermanin runo, joka minun olisi pitänyt graduseminaariin lähteville antaa, kannustaa näitä omiani kun siirtyvät opinnoissaan seuraavaan vaiheeseen.  Kävikin niin että minä sain kortin, ”ole hyvä unelmiasi kohtaan”… Lupaan yrittää. En kerro, mitä kortin takana luki. Nieleksin kuitenkin.

Minusta ei pitänyt koskaan tulla opettajaa. Enhän ole auskultoinutkaan. Enkä oikeastaan saanut hommaan mitään koulutusta. Nyt ihan viime vuosina vasta jotain pedagogian opintoja olen suoritellut.  Minun haaveenani ei ollut tulla opeksi, olen vain liukunut siihen. Ja tänään on tuntunut siltä, ettei niin huonosti liu´uttu. Hymyilen, ”hymyily on uneksimista”.

Sateen jälkeen, ja ennen seuraavaa

Tarkka ajoitus kahden sateen välissä, kakkujen teon ja kanditöiden arvostelun välissä: kymmeneltä lähdin lenkille. Sateen jälkeen ja ennen seuraavaa. Olen iloinen, että jätin iPodin kotiin. Linnut lauloivat, korvanappimusiikkia ei todellakaan kaivannut. Tuoksu hyvä, eikä siitepölyallergia vaivannut. Alkukesän kaunis vehreys. Liikkumisen ilo.

Ja mitä kaikkea vakkarilenkkipolullani olikaan!

Kuvat – ainakin osa niistä – suurenevat klikkaamalla.

 

 

Vauvaetana.

 

v

Ja viimeisenä kuva, josta pidän kovasti.

”Taivas putoaa”

Värit ovat vahvat, tunnelma kaikesta huolimatta seesteinen. Etualan heinät hopeisena, kultaisena…

Ne vievät ajatukset tulevaan, valoon, pois varjoista.

Meksikolaisia ruokavieraita

Olisi tänään voinut huonomminkin mennä.

Olisi voinut kyllä olla parempi sää. Olisihan se ollut kiva istua pihalla, ja nauttia päivällinen siinä. Mutta pahimmassa tapauksessa siinä olisi saanut hätyytellä sääskiä. Ja kuten vieraamme sanoivat, he tulevat maasta, jossa on kuuma, oikeasti kuuma. Yleensä liiankin kuuma.  Alicen kotikaupungissa oli tänään + 43 C, joten heille se lämpö lomalla ei ole itseisarvo.  Heistä poro oli ”tosi hyvää”  ja oikeasti olivat ihastuksissaan kun pääsivät sitä maistamaan.  Heistä oli mukava käydä suomalaisessa kodissa. Meistä oli mukava kun kävivät.

Montakohan kuvaa ottivatkaan? Hillat ja hillatiramisu samoin kuin hillaCopparberg tallentuivat digikameeraan (”äiti sanoi että ota kuvia kaikesta”). Hieman meitä ihmetytti, kuinka nuoria naisia innosti pehtoorin tekemä kaappikello. Kaunishan se on, mutta en muista, että yksikään suomalainen nuori olisi koskaan siihen mitään huomiota kiinnittänyt. Jälkiruoasta, eturuoasta, meistä, pihan kukista,  kirjahyllyistä,  poron fileestä – kaikesta ottivat kuvia. Annoimme muistoksi kuksat. Kauniit eilen löysimmekin. Ja kyllähän niistä pitivät, kovastikin.

Meksikosta Strasbourgin kautta Ouluun tulleet ruokavieraat olivat ilo. Meille oli ilo kun tytär ystävänsä meille toi. Puolin ja toisin on kulttuureista opittu. Nuoret naiset lähtevät huomenna kohti Lappia ja Hangasojaa. Nauttisivatpa.

Nyt seuraava  koitos on viikon päästä. Silloin soisin kyllä sään sallivan pihallaolon.

 

Suklaa ja viini – sopivatko kimppaan?

Suklaa ja viini. Joskus sitä on pidetty vaikeana yhdistelmänä. Olen jo aikaa sitten ajatellut, että löytyyhän niille yhdistävä side; ovathan ne yhdistettävissä. Portviini ja suklaakakku, shiraz ja tryffelit … mutta nyt olemme oppineet paljon lisää. Olemme olleet illan Lasaretissa koulutuksessa. Sveitsistä tullut Kirsi opasti ja me opettelimme. Maistoimme viittä erilaista suklaata, viittä erilaista viiniä. Joskus puran teille muistiinpanoni, mutta nyt jo voin vinkkinä todeta, että Lidl´n suklaa (vihreä, Ecuador 60 %) ja punaviini nimeltä Gnarly Head Old Vine Zin todettiin illan parhaaksi yhdistelmäksi. Suosittelen, eikä tule kalliiksikaan.

Ai niin, ja meillä oli vielä mukavaa seuraakin. 🙂 Molemmin puolin …

Ja niin, tytärkin viestitteli, etttä ruokalähetykseni pilheisiin oli saanut kelpo vastaanoton.  Meitsin pieni mieli  moisesta ihan pähkinöinä.

Piirakoita ja poroa

Sen lisäksi, että viikon päästä on lakkiaiset, on tänäkin viikonloppuna vähän tavallisesta poikkeavaa ruokajärjestelyä. Meille kun tulee meksikolaisia ruokavieraita lauantaina. Tytär on parhaillaan Hesasta hakemassa vaihtarikavereitaan: kaksi Strasbourgissa ollutta meksikolaisneitokaista on tänään lentänyt Pariisin kautta Helsinkiin ja vielä tänään pääsevät ihmettelemään Valkean kaupungin valoisaa yötä.

Huomenna on 20-hengen pilheet, etkot, meetinki –  joku häppeninki kuitenkin – tyttären kämpässä. Ja esikoinen aikoi tarjota patonkia ja boolia, juustoja ehkä. Noin niinkuin Strassen tapaan. Mutta mikään ei pitele minua, ettenkö yhden ison tonnikala-feta-piirakan tee ja äsken kävin kaupasta hakemassa hedelmiä ja karkkia – en sentään ilmapalloja ja ongintaromuja. Tiedänhän minä – hyvänen aika –  ettei ne mitkään lastenkutsut ole, – mutta voin minä silti vähän laitella tarjottavia,… 🙂  Ja jollei huomiseksi kelpaa niin ottakoot mökille mukaan. Lähtevät sinne sunnuntaina. Mahtavat Hangasojan varrella, rantasaunassa meksikolaiset kauppatieteen opiskelijat olla ihmeissään.

Ja sitten lauantaiksi: esikoisen kanssa päätettiin että poroa ja bataattia, hillamisua ja kahvia. Vähän jotain alkuruokaa ja ehkä jotain koemaistiaisia lakkiaisten piirakkarepertuaarista. Eilen leivoin 80 lohileivosta. Tuli aika hyviä, vaikka reseptistä unohtui emmental-raaste. Unohtui vaikka emmental-pussi oli koko ajan tiskipöydällä silmien edessä. Mutta sellainen leipoja minä olen.

Itse asiassa en ole kovin hyvä leipoja, koska se vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, jollaiseen olen vähän turhan tohelo. Eikä luovaa soveltamista kannata leipomuksissa kovinkaan paljon harrastaa. Äkkiä lasahtaa ja lässähtää, jos ainesten tasapaino kovin heilahtaa. Ruoanlaitossa voi varioida ja kehitellä, keitellä ja kokeilla ihan eri tavoin. Sopii minulle paremmin. Ruoanlaitto on puhumista, leipominen laulamista. Olen parempi puhumaan kuin laulamaan. Paljon parempi.