Jos ei kerro kenellekään ikävästä asiasta, jonka on kohdannut, niin se ikävä asia häipyy. Jos on ihan hiljaa, eikä sano ääneen miltä tuntuu, koettaa uskoa, että jos kerta kaikkiaan mitätöi, nonsaleeraa koko jutun, niin se liukuu hiljaa pois tietoisuudesta…
Että aikuinenkin ihminen voi tämmöiseen vielä sortua. Monta päivää olla hiljaa, ja napsia hiljalleen särkylääkkeitä ja ajatella, että tämä kipu johtuu vain kehon muistissa olevista vanhoista muistoista ja arvista.
Perjantaiaamuna annoin periksi: soitin lääkärille. Yritin vielä siirtää vastaanotolle menoa viikonlopun yli, mutta lääkäri kehotti tulemaan heti. Menin.
Puolitoista vuotta sitten kuukausia vaivannut hammas- tai oikeammin koko toisen puolen yläleuan kipu palasi viime viikon alussa. Ajattelin ensin, että suurehkon luutuneen kystan poiston jälkeen on ihan normaalia, että vähän juilii, että luutuminen ottaa aikansa, mutta sitten aloin jo epäillä, tuntea, että kitalaki on turvoksissa, lisäsin särkylääkettä, enkä puhunut miehellekkkään mitään. Eikös näin tehty pentuna? Penskana saattoi ajatellla, että kyllä se paha ohi menee kun ei puhu siitä.
No nyt ei siis mennyt. Sellainenkin vaikeus tähän liittyy, että päätin vaihtaa hammaslääkäriä. Tai ainakin mennä tällä kertaa tämän kivun kanssa suukirurgille, enkä sille tavalliselle, vuosikymmeniä purukalustoani huoltaneelle entiselle. Mikä siinäkin on, että kampaajan, gynekologin ja hammaslääkärin vaihtaminen on niin vaikeaa. Ihan kuin loukkaisi jotakuta. No kieltämättä onhan siinä sellainen epäluottamus, jos vaihtaa vanhan uuteen. Any way, minä vaihdoin.
Tapasin uuden, erittäin mukavan, luotettavan oloisen, rauhallisen, kaikkien kymmenien enempi vähempi tuskaisten hammaslääkärikokemusteni jälkeen surkeaksi pelkuriksi kutistuneen kovin alhaisen kipukynnykseni vakavasti ja lohduttavasti ottavan nuorehkon mieslääkärin, joka sai minut – ensin puhkaistuaan kitalaestani kohtuullisen ison märkäpaiseen ja otettuaan röntgenkuvan poskionteloa painavista (siitä se viime viikon ”nuha” ja tukkoisuus) kahdesta tulehduspesäkkeestä – vakuuttuneeksi että hammas numero 2/6 saa lähteä.
Sovimme, että menen huomenna hampaan poistoon ja sitten ennen kesää laitellaan implantti. Järjestelin töissä asiat, peruin oman vastaanottoni keskiviikolta, poiston jälkeen kun ainakin päivä pitäisi olla pois, suunnittelin perheen poikien ruoat, hyvänen aika, onhan ravinnonsaanti perheelle taattava*, muutamia muita juttuja järkkäilin ja henkisesti aloin olla valmis huomiseen operaatioon. Melkein jo toivoakin sitä, sillä särky on antibiootista ja muista dropeista huolimatta olemassa.
Ja nyt! Nyt soitti vastaanottoapulainen, että kirurgi onkin kipeenä ja siirretään juttu torstaille tai perjantaille: loppuviikosta en ihan helposti voi olla pois duunista, ja nyt pitää taas odottaa ja jännittää.
Ei se kertomattomuus auttanutkaan, … ehkä minä jo tälle iälle alan sen oppia.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ruoasta puheenollen: marraskuun ruokahaasteen äänestys Nooran blogissa on alkanut. Käyhän katselemassa ja äänestämässä suolaisia-makeita.
