Hangasojan hyvässä huomassa

Hiljaisuus, mieleinen olosija, hymyilevät vainiot, pilvetön taivas, lähdevetten solina ja hengen rauha ovat niitä seikkoja, joiden vaikutuksesta hedelmättöminkin runotar osoittautuu hedelmälliseksi ja tarjoo maailmalle sikiöitä, jotka täyttävät ihmisten mielen mitä suurimmalla ihmetyksellä ja ilolla.

(Miguel de Cervantes Saavedra Don Quijoten alkulauseessa)

Eihän se nyt tällä runottarella oikein ole artikkelin kirjoittaminen sujunut niin, että tuotos  ihmisten mielen täyttäisi ”suurimmalla ihmetyksellä ja ilolla”. Ei vaikka olosuhteet ovat olleet jotensakin juuri tuollaiset kuin Cervantes  parhaaksi mahdolliseksi mainitsee. Ehkäpä juuri siksi artikkeli on edelleen vain muotoutumassa.

Pilvisen lauantain lenkki tehtiin Rönkönlammelle. Kurun pohjia kulkien. Metsissä humisi tuuli ja mielessä oli ulkoilmassa olemisen riemu. Ja mikä parasta Juniorikin ihan reippaana völjyssä. Aamulla herättämättä nuoret aamiaisella, ja sitten ulos. Kiviä keräämään. Siis mitä? Meillä on uusi juttu: aina kun käy tunturissa, huiputtaa tunturin, voi tuoda kiven Tuulentuvan kamarin ikkunan alle. Siinä ei kasva mikään (olen yrittänyt jäkälää ja sammalta siihen siirtää, turppaita on siihen kannettu, mutta aina se on ankean näköinen), joten nyt siihen kerätään kiviä. Rivissä on vasta elokuun alun jälkeen ”tienatut” tunturikivet.

Itse asiassa Rönkönlammen lenkki on niin lyhyt (4 km) ja ”matala”, ettei sieltä kiviä tuoda (ilmoitti pehtoori :)). Joka tapauksessa lenkiltä toimme hyvän olon.

Iltapäivällä aurauskeppi-projektia (saa tulla lumisempikin talvi, ei meitsin kepit peity!), saunanlämmitystä, nuoriso kävi kaupassa ja kruisaili Saariselällä ja oli nähnyt pari isoa tokkaa Kaunispään rinteillä. Kirjoitusyritystä (minulla), lukemista (pehtoorilla).

Ja sitten kuvia vielä. Lupasin kääpäkuvia vielä. Torstain Pyhä-Nattasen reitin alkupuolella oli todella paljon kääpiä. Mutta enimmäkseen vanhoja tuttuja. Muutamassa koivussa kymmeniä taulakääpiä, kuin kulkusia. Sitten tällainen kaunokainen. Arinakääpä varmaankin?

 

Ja pökkelökääpä ”vanhana”. Siis siitä purkkapallokäävästä tulee tämän näköinen kun se vanhenee.

Ja mökkinaapurin pihassa koivunkannossa oli tämmöinen, jota luulen vyökääväksi. Kaunis sekin.

Sitten kuvia vielä tuntureista. Nattaset Iisakkipäältä etelään päin.

Ja Suku- ja Terävä-Nattanen naapuritunturilta eli Pyhä-Nattaselta kuvattuna pohjoiseen päin.

Ja sitten meidän takan kipinäverkossa.

Takkaseinässä on mosaiikista tehty, pehtoorin sommittelema Hangasoja, jossa on yksi kultahippu.

Hangasojan alajuoksullahan on monta kultavaltausta ja yksi niistä on tuttumme Jannen valtaus. Janne löysi kolme vuotta sitten valtaukseltaan hipun, jota tarjosi pehtoorille ”osta joululahjaksi”. Ja pehtoori osti. Hippu sai nimekseen Länsituulen väre. 

Se on täällä mökillä aina ketjussa kaulallani, ja siitä tehty kopio on takkaseinän Hangasojassa … 

Illan ohjelmassa illallinen. Pitkästä aikaa Laaninleikettä. Ja sen kanssa viimeiset juhannuksena poimitut korvasienet kastikkeessa. Ja kesän 2007 Toscanan reissulta ostettu Banfin Alle Mura  Brunello di Montalcino 2001. Huippuviini, nyt sitä jo tilkka maisteltavana. Ja Laaninleike on jotain ihan speliateettia. LappItalia -keittokirjassani (sivulla 78) on siitä kerrottu ja sen reseptikin. Klikkaa 

Sapuskan jälkeen on sitten kuulemma peli-illan vuoro. Alias ja Compatibility odottavat …

2 kommenttia artikkeliin ”Hangasojan hyvässä huomassa”

  1. ”Joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu.”

    Hangasojablogisi runsaudensarvesta poimin esiin juuri nimeämäni kuvasarjan ”Kääpien estetiikkaa II”. Käävät ovat (ainakin kuvissasi) kauniita!

    Onko tulisijan pohjarakenteella ja arinakäävällä ollut (muinoin) jokin toiminnallinen yhteys? Tulen = hehkun/hiilloksen säilyttäminen käävän taulaksi jalostetussa aineksessa? Viihtyisikö arinakääpä Hangasojan saunan kiukaan tulipesässä?

    Pökkelökääpäsi elää hehkeintä aikuisuuttaan. Onkohan sekin muistuttanut purkkapalloa lapsuudessaan/varhaisnuoruudessaan?

    Vyökääpien edessä nostan käteni. Vyö-, mutta mikä vyö? Karvavyö? Lapinkynsikääpä?

    Tunnistusapua antanevat auliisti OY:n kasvimuseon päivystävät yms. dosentit.

  2. Koivu, kääpäinnostuksesi on iloista. 🙂 Arinakääpä voisi viihtyä tulipesässä, mutta minä vain kuvailen niitä. Missään tapauksessa en halua polttaa.

    Pökkelökäävistä on jo niin paljon kuvia, että pitäisikin tehdä niistä sellainen elinkaari-kollaasi. Ehkäpä joku ilta värkkään? Siitä voisi tehdä canvas-taulun tänne Myötätuulen seinälle… hmmm. Menee harkintaan.

    Noita vyökääpiä en minäkään tunne, erota. Ehkäpä joku päivä Linnanmaalla poikkean naapuritiedekuntaan kuvieni kanssa.

    Hangasojan sunnuntaiaamu jotenkin lohduton. Sää sen näköinen, etten ihmettelisi vaikka räntäsateen pukkaisi. Siksi ei niin kamalalta tunnukaan lähteä taas etelää kohti.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.